Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva haastattelija-työnantaja tulee ajatelleeksi sitä, että haastateltava voi olla tulevaisuudessa haastattelija-työnantajan asiakas tai potentiaalinen asiakas. Työnhakijaa ei koskaan kannattaisi kohdella huonosti.

Hain vientimyyjän duunia omalla niche-alallaan menestyneestä konepajasta jonka johtoon oli juuri asettunut kyseisen konepajan alkuperäisen omistajan poika. Rehvakkaasti kaveri kertoi harrastavansa ja keräävänsä Porscheja ja ihmetteli, että miksi minä olin tullut hakemaan heiltä töitä kun parempiakin ehdokkaita olisi tarjolla ? Lopun aikaa kuuntelin kuinka hyvä ja kallis auto Porsche on. Yksikään kysymys ei koskenut vientiprosessin tai myynnin osaamista tai hallintaa (mistä minulla on tosi kovat näytöt), vaan kaikki kysymykset olivat pelkkää hakua ja pyyntöä kehua häntä kuiinka kova bisnesmies hän kiinteistöbisneksineenkin on. Ilmeinen narsisti. Vauhtia ja puhetta riitti, käytöstapoja ei.

Olin tyytyväinen että minua ei palkattu tuohon. Minun sijastani palkattiin joku huippuviroista uransa tehnyt poispotkittu huippuvirkamies jolla ei ollut mitään kaupallista kokemusta tai näyttöjä. Itse työllistyin ensin vientipäälliköksi ja sitten toimariksi toiseen yritykseen.

Meni muutama vuosi ja myttyyn menneiden kiinteistöbisnesten takaajana ollut konepaja menetti lisäksi ex-virkamiehen hoitamat vientimarkkinansakin, ja sittenpä tämä porsche-mies tuli tarjoamaan minulle yrityksensä alihankintapalveluita: Tuotantokapasiteettia olisi kuulemma yllin kyllin tarjolla. Ohjasin ostomme muualle, en antanut mitään.

Porsche-mies konepajoineen, kiinteistöineen ja virkamiehineen kaatui nurin. Oli mukavaa mennä seuraamaan pakkohuutokauppaa ja nähdä minne Porschet ja firman koneet ja varasto myytiin. Tarina ei päättynyt vielä tähän. Seuraavaksi tapasin porsche-miehen työnhakijana meille: Hän haki työkkärin osoittamana varastomiehen duunia. Ei saanut.

Jos Porsche-mies olisi kohdellut minua asiallisesti, olisin todennäköisesti auttanut häntä kiperässä tilanteessa vuosia myöhemmin. Nyt en auttanut. -Minkä taakseen jättää sen edestään löytää, työnantajakin.

Tää oli ihan kuin parhaasta kostofantasiasta! Toivottavasti oli totta. Hah, porche-mies sai ansionsa mukaan :D

Miten v.... i...ootti täytyy olla kirjoittaakseen PORCHE?! 😑😑😑

Kato, porche-mieshän se sieltä saapui 😄

Hän ilmeisesti suosii kirjoitusasua ihan suomalaisittain, porsse.

Minulla oli hyvä työpaikka. Edeltäjäni oli siirtynyt toiseen, saman alan paikkaan. Hän sitten laittoi viestiä, että sieltä vapautui paikka ja se on haussa, hae sitä. Tyhmänä hain, en edes muista miksi, ehkä kilttinä halu miellyttää tätä edeltäjääni. Saattoi palkka olla reilusti parempi. Pääsin haastatteluun. Ison pöydän ympärillä istui neljä henkilöä minun lisäkseni. Koko haastattelu oli kamala, kaikki kyselivät minulta jotain; paikan pomo vaikutti tosi ankealta ja kireältä. Jopa huoneen valaistus oli epämiellyttävä. Koko ajan toivoin, että kunpa ette tosiaan valitse minua, tai jos valitsette, niin en todellakaan tule.

Pääsin lopulta varasijalle. Myöhemmin tajusin, että edeltäjäni halusi minut pois, että voi hakea uudestaan entistä paikkaansa. En ihmettele, hänen uusi työpaikkansa vaikutti kammottavalta.

Olen edelleen samassa ihanassa työpaikassa. Kuulin, että edeltäjäni on sittemmin vaihtanut työpaikkaa ja paikkakuntaa.

Työnantajani oli selvittämässä ulkoistamista ja menin "keskustelemaan" asioista.

Niiden ilme oli aika mahtava kun kysyin "miksi luulette että siirtyisin tänne ja jakaisin teille kaiken tietoni?"

Intuitiivinen tunne.

Haastattelutilanteessa kävi selväksi, että paikkaan vaadittiin niin tuloksekasta osaamista, että olisin ollut ihan burn outissa hyvin nopeasti.

Haastattelu kesti 1,5 tuntia, olin selvästi mielenkiintoinen ehdokas, mutta koko ajan oli olo, etten tänne halua.

Koko elämä ja työhistoria kiinnosti haastattelijaa ihan liikaa, vuosi vuodelta halusi tietää, mtä olin tehnyt.

Oli ihan liian intensiivistä tiedonhalua.

Kolme kysymystä. 1) Onko sun lapsiluku täynnä? 2) Saathan niille hoitajan, jos ne on kipeinä? 3) Kuinka paljon ylitöitä olet valmis tekemään? Vastaukset ekaan ja toiseen olis että on ja saan, mutta jäi jotenkin se fiilis, että odotetaan mun joustavan firman puolesta hirveästi, mutta sieltä suunnalta ei sitten ole joustoa odotettavissa ja se, että mulla on elämä töiden ulkopuolella on niiden kannalta ikävä asia.

Juuri olin (etä)työhaastattelussa erääseen ilmoituksen perusteella mielenkiintoiseen paikkaan. Toinen haastattelija (firman tj) oli todella kuiva ja tylyn oloinen, ilmoituksessa oli maininta, että heillä on rento ja huunorintajuinen työyhteisö. Tämä ei kuitenkaan mitenkään välittynyt hastattelutilanteessa, päin vastoin.

Itselläni on lisäksi nyt hyvä ja ”vapaa” työ, etätöitä koko korona-aika ja muutenkin sitä tuetaan. Tuolla uudessa paikassa pitäisi istua konttorilla (vaikka työtä voisi tehdä mistä tahansa) ensimmäinen vuosi kokonaan (no tämän ymmärrän, että perehdyttämisen ajan näin) ja sen jälkeen vain max 1 pvä/vko sallitaan etätöitä. Ei ole tällä alalla nykypäivää, kiitos ei. Olisin päässyt haastattelujen toiselle kierrokselle, mutta kieltäydyin kunniasta.

Työhaastattelussa esimies kysyi, miten suhtaudun pikkujouluristeilyihin. Sain käsityksen että niille PITÄÄ lähteä ja vetää lärvit ja poistaa estot. Risteilyistä ei sitten puhuta muille. Näin kysyttiin:"Onko ongelmia puolison kanssa pikkujouluristeilyille lähdössä?" ja räkänen nauru päälle. 

Olisin päässyt töihin mutta soitin että sain toisen työpaikan, kuten muutama päivä sen jälkeen sainkin.

Ja tämä tarina on tosi.

Kova tenttaus mitä mikäkin politiikan termi tarkoittaa ja mitä mieltä olen mistäkin asiasta. Varmasti yrittivät tarkastaa onko tarpeeksi tietopohjaa työn tekemiseen, mutta koin koko tilanteen hyvin ahdistavaksi. Työpaikkailmoituksesta ei käynyt mitenkään ilmi, että työshaastattelussa olisi vastassa tällainen tietovisa tai että nämä kysytyt tiedot olisivat edes välttämättömiä.

Aikoinaan olin opiskelujen ohessa perinteisesti kaupassa töissä. Hain kuitenkin oman alan kesätyöpaikkaa tietäen, että aloituspalkka tulee olemaan huonompi, kuin kaupanalan töissä. Haastattelussa vakuutettiin, että juu, kyllä tuntipalkka on x euroa. Lopulta minut valittiin työhön varasijalta, kun ensin valittu ei ottanut paikkaa vastaan huonon palkan takia (paikkaan haettiin kummasti maisteriopintojen loppuvaiheessa olevia, vaikka todistetusti homma on onnistunut moitteettomasti 18v. lukiolaiseltakin). Otin paikan vastaan, koska halusin saada oman alan työkokemusta. No, yllätys oli sitten suuri, kun vihdoin saatiin ekana työpäivänä työsopimukset allekirjoitettavaksi: palkka oli vielä huonompi kuin haastattelussa luvattu x euroa. Työtä tehtiin nollatuntisopimuksella, mutta työtunteja oli todella paljon, joten töitä tuli paiskittua niska limassa huonolla palkalla.

Parikymmentä vuotta sitten muutimme pkseudulta itäsuomalaiseen pikkukaupunkiin eräänlaiselle omaehtoisella vuorotteluvapaalle. Paikkakunnalla toimi automaatiolan firma jossa aukesi suunnittelijan paikka firman omien tuotteiden (elektroniikka) suunnittelussa. Ilmoituksesta sai käsityksen, että homma tapahtuu paikanpäällä. Pääsin haastatteluun ja homma vaikutti oikein lupaavalle. Loppuvaiheessa haastattelija (TJ) alkoi innoissaan kertoa tulevista parin kolmen kuukauden käyttöönottokeikoista Kaakkois-Aasiassa ja  Etelä-Amerikassa. Naamani venähti ja odotukseni läsähtivät betonilattialle. Olin ollut keikkahommissa Suomessa ja pohjoismaissa ihan riittävästi ja tiesin varsin hyvin että kayttöönottokeikoilla päivät venyvät 12- 14 tuntisiksi ja ovat pääosin odottelua ja hetkellistä paniikkikiirettä. Palkkakin olisi ollut paikkakunnan huomioon ottaen n. 40% pienempi kuin pkseudulla. Haastattelija huomasi innostuksen puutteeni ja kylmeni tsekin. En tullut valituksi...

Haastattelussa selvisi, että toimenkuvaan kuuluisikin noin 50% verran vaativaa asiakaspalvelutyötä haastavien keissien kanssa ja itse kehittämistyö olikin vedetty aikalailla minimiin. En halunnut paikkaa, toin sen reilusti ilmi (koska hain tehtävää nimenomaan siksi, että siinä ei ilmoituksessa mainittu em.asiakaspalvelua työnkuvaan kuuluvaksi) ja onneksi en myöskään tullut valituksi.

Vierailija kirjoitti:

Haastattelussa selvisi, että toimenkuvaan kuuluisikin noin 50% verran vaativaa asiakaspalvelutyötä haastavien keissien kanssa ja itse kehittämistyö olikin vedetty aikalailla minimiin. En halunnut paikkaa, toin sen reilusti ilmi (koska hain tehtävää nimenomaan siksi, että siinä ei ilmoituksessa mainittu em.asiakaspalvelua työnkuvaan kuuluvaksi) ja onneksi en myöskään tullut valituksi.

Sulle kävi mieletön tuuri, kun tämä selvisi jo haastattelussa!

On pari kertaa selvinnyt itselleni vasta muutama päivä työn aloittamisen jälkeen, että työn olennaisimmasta sisällöstä ei ole ollut mitään puhetta ilmoituksessa eikä haastattelussa.

Olen joutunut vaikeiden allergioiden, yliherkkyyksien, astman, ja iskiasvaivojeni kautta tilanteeseen etten voi tehdä kuin inhoamiani toimistotöitä.

Niinpä toivon joka kerta määräaikaisiin työllistämistukitöihin hakiessani ettei minua valittaisi. Useinmiten tulen kuitenkin valituksi, ja hermot ovat tiukkaakin tiukemmalla pikkutarkkaa nipottamista ja virheettömyyttä vaativissa töissä.

Kaiken huipuksi menin vielä 12 vuotta sitten kouluttautumaan taloushallinban ammattilaiseksi, koska kuvittelin sen työn olevan enemmän säännönmukaista ja vakaata. Se oli todellinen harhaluulo. Koin elämäni pahimman loppuunpalamisen alle kolmessa vuodessa, ja aloin inhota työtäni niin paljon että saan kauhean päänsäryn nykyään jo tavallisten lomakkeiden täyttämisestä!

Menin minihameessa haastatteluun ja kaikki kääntyivät katsomaan!yksi tuttu rouva oli samassa paikassa ja puhui minulle yleensä ei koskaan?Oli vaikeaa kävellä kun katseet seurasivat perässä.Pääsin hissiin ja totesin tänne en tulisi ikinä.Kokeilin tätä kikkaa nuorempana ja se oli tehokas ele.Minulle soitettiin ja olisin saanut paikan postittajana.Pokkani piti mutta arvasin että se tehosi.Äitini ihmetteli miksi en ottanut työtä vastaan en sanonut syytä!Testi mikä testi.

Kurjista kokemuksistani oppineena - ja työelämästä tarpeekseni saaneena - osaan kyllä neuvoa milloin työhaastattelussa pitäisi alkaa hälytyskellojen soimaan:

- kun työnantajaehdokas alkaa moittimaan edellisiä työntekijöitään - sinä olet jonossa seuraavana!

- kun ilmenee että työpaikkaan etsitään tehokasta ja virheetöntä multitaskaajaa joka pystyy sadasosasekunnissa orientautumaan täysin eri asiaan - ja mieluiten mahdollisimman moneen yhtä aikaa

- nepotismi eli sukulaisten suosiminen

käy ilmi jo työhaastattelussa

- epäily että pitkäaikaistyötön on laiska ja epäluotettava

- pomoehdokkaan loputon itsekehu

Saan aika helposti haastavan haastattelijan hermostumaan. Se on huono merkki, koska tilanne ei siitä jatkossa parane vaan päin vastoin.

Onhan niitä ollut niitäkin, joihin en olisi halunnut, ja onnekseni en joutunut, sillä ne paikkaehdotukset ovat tulleet pääsääntöisesti työkkärin kautta eli oli pakko vaan mennä haastatteluun, tai muutoin olisi paukkunut karenssin ilman hyvää syytä.

Eräs paikka oli konkurssikypsä ajoneuvoihin liittyvä liike, johon hakivat sihteerikköä hoitamaan myös talousasioitaan, kirjanpitoa ym., ja todellakin jälkeenpäin kiitin luojaani, ettei valinta osunut minuun, noh, myönnetäköön, että kun näin ja kuulin liikkeen tilanteesta otin haastattelussa asenteella: nou thanks!  Toinen oli myös kuljetusliikenteeseen liittyvä yksityinen firma. Ei kiinnostanut yhtään, mutta pakkohan sinne oli mennä työkkärin ehdotettua ottaa yhteyttä kys. työnantajaan, mutta esiinnyin sillä tavalla, että tuli varmasti rivien välistä selväksi, etten ollut kiinnostanut.  Kaikkein eniten ärsytti, että olin kyseisen firman omistajan rouvan kanssa ollut samassa työpaikassa moneen otteeseen aiemmin.  Ja se rouva oli silloisen työpaikkani työyhteisöstä niitä ärsyttävimpiä henkilöitä, joiden kanssa halusin olla vain  pakollisten työasioiden puitteissa yhteyksissä, kuten esim. kahvitauollakin väistin hänen seuraansa ja halusin olla siinä omassa mukavassa kahvityökaveriporukassani. Ja onhan niitä ollut muitakin.  Itse hankkimani työpaikat suoraan työnantajalta olivat enimmäkseen olleet niitä mukavimpia, eikä kaikki niistäkään. 

Käyttäjä38832 kirjoitti:

Kurjista kokemuksistani oppineena - ja työelämästä tarpeekseni saaneena - osaan kyllä neuvoa milloin työhaastattelussa pitäisi alkaa hälytyskellojen soimaan:

- kun työnantajaehdokas alkaa moittimaan edellisiä työntekijöitään - sinä olet jonossa seuraavana!

Olen ollut haastattelussa, jossa position edellistä haltijaa kehuttiin maasta taivaaseen. Oli juuri pari päivää aiemmin aloittanut toisessa työssä, johon hänet oli suoraan pyydetty.

Kun tulin ekana päivänä töihin, 10 min päästä ovesta tuli sisään joku, jolta kyseltiin kuulumisia siihen malliin, että on ollut lomalla. Iltapäivällä sivulauseesta selvisi, että sehän oli se kovin kehuttu entinen työntekijä, joka ei ollut viihtynyt uudessa työssään!

Ikävä kyllä minä en voinut palata vanhaan. Olisin lähtenyt heti samalla viikolla takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Kävin nuorena haastattelussa puhelinmyyntifirmassa. Paikka oli likaisen oloinen, vaatteet hujanhajan eteisessä, ilma oli tunkkainen ja paikka muutenkin sotkuinen.

Vaikka en mikään hienohelma olekaan, niin olisin odottanut paikalta hieman parempaa tasoa vaikka puhelinmyyntifirma olikin. En ottanut paikkaa vastaan työskentely-ympäristön vuoksi.

Siis tuolla on suuri rooli, että minkälaisen tuntuman saa työympäristöstä, kun käy työpaikkahaastattelussa ja näkee sen paikan.

Ei mulla ainakaan tule hirveää hinkua päästä työpaikkaan, missä vallitsee hirveä epäjärjestys ja likaisuus. Tulee ekana mieleen, että ensimmäinen työpäivä kuluu pelkkään työkalujen etsimiseen romuvuorten uumenista. Se on ollut aina. Muistan, kuinka jo amispoikana varisi yltä kaikenlaiset halut päästä hakemaani duunipaikkaan, kun menin sinne haastatteluun ja heti ekana oli vastassa hirveät romukasat, joiden välistä kuljin.

Sitten kävin ilmoittautumassa, jonka jälkeen minua pyydettiin käydä katsomassa halli se ja se. Siihen tutustuttuani minun piti mennä takaisin toimistolle, jossa soppari sitten.

Kun menin halliin, niin siellä oli keski-ikäinen ukko, joka alkoi huutamaan kuin mikä mieletön. Jotain ongelmia sillä oli, aivan luotaantyöntävä ja hirveä tyyppi. Lähdin hallista pois, enkä mennyt ollenkaan toimistolle tekemään sopparia. Eiköhän se firma tullut jo nähtyä. Jätin hullun halliin yksinään mesoamaan, en lähtenyt ollenkaan hänen sylkykupikseen.

Juu. Ensinnäkin aivan järkyttävän siivoton työympäristö ja toisekseen aivan hullu työntekijä firmassa, joka ei pysty yhtään asialliseen keskusteluun.

Ei siihen läävään tarvinnut töihin päästäkään. Anteeksi, siis joutua töihin.

Vastaus kysymykseen:

Se kun ehdotettiin toimipisteeksi Kontulaa tai Itäkeskusta.

Mistään tällaisesta ei ollut mainintaa työhakemuksessa eikä aikaisemmilla haastattelukierroksilla.