Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vastaus kysymykseen:

Se kun ehdotettiin toimipisteeksi Kontulaa tai Itäkeskusta.

Mistään tällaisesta ei ollut mainintaa työhakemuksessa eikä aikaisemmilla haastattelukierroksilla.

Siis työILMOITUKSESSA.

Hain asianajotoimistoon accociateksi. Haastattelun alkuosa sujui tavanomaisesti; kerroin itsestäni ja monipuolisesta työurastani. Minulla oli ihan hyvä fiilis pomon suhteen ja mielestäni haastattelu meni kivasti.

Aivan haastattelun lopuksi pomo halusikin tehdä pari ”pistokoetta” eräistä laeista. Siis yksittäisistä pykälistä.

Hän siis kysyi suoraan eräiden lakien sisältöä. En tietenkään muistanut (enkä muista edelleenkään) ulkoa näiden pykälien sanatarkkaa sisältöä. Kiusallinen tunnelma valtasi huoneen. En saanut paikkaa.

Jäi vähän harmittamaan se tapa, jolla tuo pistokoe tehtiin. Mielestäni juristin työhön ei kuulu osata pykäliä ulkoa. Haastattelija tiesi myös hyvin, että tulen sellaisesta työstä (täysin eri oikeudenalalta), missä ei kyseisiä pykäliä käytetä ollenkaan. Tietysti haastatteluun kuuluu valmistautua, mutta erikoista on edellyttää lakimiehen osaavan Suomen lakeja ja sen miljoonia eri pykäliä ulkoa.

Ehkä tarkoitus oli testata paineensietokykyä tai jotain tällaisella? No anyway, siitä jäi silti tosi outo fiilis.

miten niin "toivomaan". On käyny niin että työtä on mulle tarjottu, ja olen kieltäytynyt. Ja olen itse suoraan sanonut haastattelussa että "en koe että tämä työ olisi minulle". Tällöin sitä tarjousta ei edes tule. Tämä on ihan ok myös sen rekryävän firman kannalta.  Se viimeinen päätös on AINA työn hakijalla.

Minulta kysyttiin haastattelussa mitä vanhempani tekevät, mitä sisarukseni tekevät ja mitä poikaystäväni tekee. Onneksi ei ollut lapsia koska heistäkin olisi varmaan jotain keksitty kysyä.

Vastasin tietysti nuorena ja naiivina kaikkiin. Ja sain paikan et ilmeisen kelvolliset sukulaiset ja py 🤣 näin jälkikäteen ehkä hieman meni yli tuo kuulustelu yksityisasioista.

No en tiedä vastaako tämä täysin kysymykseen, mutta liippaa sitä: se ettei palkasta puhuta. Tämä tuntuu olevan valitettavan yleistä ja erityisesti silloin kun haastattelijoina on ei-rekrytoinnin-ammattilaisia. Konsultit puhuu rahasta yleisellä tasolla usein aina jo ensimmäisen haastattelun loppuvaiheessa. Mutta busineksen managerit ja kaiken karvaiset johtoryhmäläiset on asiasta vaiti kalkkiviivoille saakka.

Asia on kiusallinen paristakin syystä. Ensiksikin kun palkan nostaa itse keskusteluun, se antaa usein kuvan että rahaa tässä vain haetaan ja tie katkeaa lyhyeen. Toisekseen jos siitä ei puhuta, tulee hukanneeksi helposti omaa aikaansa. Kolme haastattelua, lopulta viesti että otetaan sut ja kun lähettävät työtarjouksen sähköpostilla on palkka 800e vähemmän kuin oma palkkatoive. Sitten kun tästä sanoo, niin loukkaantumisen määrä on kova. Silmät pyörii kuin hedelmäpelissä, pöyristytään ja todetaan "et selvästi tunne alan palkkatasoa, tämä ei sitten olekaan sinua varten".

Ala on kuitenkin kohtalaisen pieni. Toivoisin, että minun ei tarvitse ainakaan missään kohdin sanoa etten ota paikkaa vastaan. Parasta kun sieltä firman puolelta todettaisiin heti alussa, että liian kallis -seuraava.

En ymmärrä aloitusta ollenkaan.

Minkä takia toivot ettei paikkaa tarjota sinulle? Sinähän voit aina sanoa että kiitos mutta ei kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

[quote

Se kun ehdotettiin toimipisteeksi Kontulaa tai Itäkeskusta.

Mistään tällaisesta ei ollut mainintaa työhakemuksessa eikä aikaisemmilla haastattelukierroksilla.

Totta! Jos itse asuu Suvelassa tai Malmilla tai Hakunilassa, nii onhan se vähän vaikeeta kulkea Kontulaan tai Itäkeskukseen.

Käyttäjä38832 kirjoitti:

Olen joutunut vaikeiden allergioiden, yliherkkyyksien, astman, ja iskiasvaivojeni kautta tilanteeseen etten voi tehdä kuin inhoamiani toimistotöitä.

Niinpä toivon joka kerta määräaikaisiin työllistämistukitöihin hakiessani ettei minua valittaisi. Useinmiten tulen kuitenkin valituksi, ja hermot ovat tiukkaakin tiukemmalla pikkutarkkaa nipottamista ja virheettömyyttä vaativissa töissä.

Kaiken huipuksi menin vielä 12 vuotta sitten kouluttautumaan taloushallinban ammattilaiseksi, koska kuvittelin sen työn olevan enemmän säännönmukaista ja vakaata. Se oli todellinen harhaluulo. Koin elämäni pahimman loppuunpalamisen alle kolmessa vuodessa, ja aloin inhota työtäni niin paljon että saan kauhean päänsäryn nykyään jo tavallisten lomakkeiden täyttämisestä!

Feel you,jostain syystä nuorena ja tyhmänä otin pääaineeksi laskentatoimen, jo silloin tuntui että se on aivan peestä. Tein sitten vuosikausia muita hommia, nyt yt:n myötä etsin töitä ja  ainot paikat mihn pääsen haastateluun on tyyliin assistant controller, finacail coordinator ym. pilipali hommat, jossa lähinnä manuaaliset väännettään laskuja yms paskaa. En tosiasiassa pysty tekemään idioottirutiinia päivöstä toiseen  ja herkeämättä tuijottaa screeniä. Saan hedarin ja paniikkihäiriön pelkästä ajatuksesta. Kai sitten oon työtön hamaan loppuun.

Tunne, että joutuisi työpaikalla naispuolisen esimiehen pihteihin ja kaikki pitää olla aina ja iankaikkisesti täydellistä. Tunne, että henkilökemiat pitää olla täydellisesti kohdillaan, muuten tämä nainen ei valitse.

Ikävä ja työnhakijaa/työnhakijoita kuormittava tapa rekrytoida tai järjestää haastattelu. Viimeisen päälle vittumaiset järjestelyt mahdollisesti vielä monivaiheinen haastattelun yhteydessä.

Valmistauduin haastatteluun hyvin, kuten aina teen. Tähän kuuluu paitsi mahdollisten haastatteluvastauksien harjoitteleminen (haastatteluni ovat poikkeuksetta yleensä aina olleet englanniksi, ja en halua haastiksessa miettiä, mites joku fraasi nyt menikään), myös työnkuvaan perehtyminen. 

Tällä kertaa olin vielä extra-innoissani työpaikasta, sillä kyseessä oli kansainvälinen, diplomaattinen edustajalaitos. Se into kaikkosi kyllä heti, kun haastattelu alkoi. Ensinnäkin haastattelija, joka olisi ollut siis tuleva esimieheni, jo huoneeseen astellessaan piteli päätään ja huokaili äänekkäästi. Nousin ylös tervehtimään, mutta hän ei vaivautunut edes tervehtimään, vaan istui suoraan alas. No, vähän hölmistyneenä istuin sitten itsekin alas. Huokailu ja pään pyörittely jatkoi, ja kyseinen henkilö ei siis vieläkään ollut sanonut mitään. Vaivautuneen hiljaisuuden vallitessa ajattelin sitten, että avaan suuni ensiksi ja esittelen itseni. Ehdin ehkä sanoa yhden sanan, kun mies jo keskeytti minut.

Sitten se piina alkoi. Hänen sanomisistaan tuli heti selväksi, ettei hän uskonut, että sovin työhön, ja ettei minulla ole pienintäkään ajatusta siitä, mitä työ pitää sisällään. Olisin ehkä jotenkin ymmärtänyt tämän, jos olisin ollut joku aatu-untuvikko ilman mitään kokemusta, mutta työkokemukseni ja pätevyyteni takia tiesin kyllä, että paikka sopisi minulle - enhän muuten olisi siihen hakenut (ja samaisissa tehtävissä olin toiminut aikaisemminkin). Hän vain lateli miksi olen täysin epäkelvo kyseiseen työhön ENNEN kuin kysyi minulta yhtäkään kysymystä. Tuli ihan typerä olo: miksi hän oli ylipäätään edes pyytänyt minua haastatteluun? Yhdessä vaiheessa (tämän muistan aina) hän jopa parahti "Ei, ei - sinulla ei selvästikään ole mitään käsitystä siitä, mitä me teemme". Siinä vaiheessa alkoi jo riittää ja tuli mieleen, että ok, nyt ollaan kuunneltu tarpeeksi tätä mollausta, ja ehkä vain ilmoitan että tämä oli tässä ja goodbye. Hän ei missään vaiheessa kysellyt aikaisemmista työtehtävistäni tai vahvuuksistani, eikä liiemmin kertonut tulevista työtehtävistä. Näin myös, että haastatteluun osallistuneen toisen henkilön olemus alkoi muuttua yhtä epämukavasti sitä mukaan, mitä enemmän tämä esimies mollasi minua. 

Kaiken huipuksi haastattelun lopuksi hän ylimielisesti tokaisi että hän "antaa minulle vielä yhden mahdollisuuden, sovi uusi haastatteluaika sihteerin kanssa". Sitten lähti sanomatta mitään. Oven ulkopuolella haastatteluun osallistunut toinen henkilö vain sanoi, että hän oli ilmeisesti väsynyt ja siksi käyttäytyi noin. No, ilmoitin etten tule toisen kierroksen haastatteluun. Ja meni muuten pitkään, ennen kuin paikka täyttyi. En olisi ikinä voinut työskennellä tuollaisen ihmisen kanssa, en tiedä, kuka voisi. 

Jos olet työhaastattelussa toivomassa ettet saisi paikkaa, olet tuhlaamassa kaikkien aikaa riipumatta siitä onko työkkäri sinut tähän pakottanut tai ei.

Kannattaa laittaa jo paperihaussa kohtaan miksi kiinnostuit/hait paikkaa että koska työkkäri kehotti ja lisätietoja itsestäsi kohtaan että on tulossa laajat hammasremontit tai kenties polviin/lonkkiin suunnitellaan keinoniveliä laitettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Hain asianajotoimistoon accociateksi. Haastattelun alkuosa sujui tavanomaisesti; kerroin itsestäni ja monipuolisesta työurastani. Minulla oli ihan hyvä fiilis pomon suhteen ja mielestäni haastattelu meni kivasti.

Aivan haastattelun lopuksi pomo halusikin tehdä pari ”pistokoetta” eräistä laeista. Siis yksittäisistä pykälistä.

Hän siis kysyi suoraan eräiden lakien sisältöä. En tietenkään muistanut (enkä muista edelleenkään) ulkoa näiden pykälien sanatarkkaa sisältöä. Kiusallinen tunnelma valtasi huoneen. En saanut paikkaa.

Jäi vähän harmittamaan se tapa, jolla tuo pistokoe tehtiin. Mielestäni juristin työhön ei kuulu osata pykäliä ulkoa. Haastattelija tiesi myös hyvin, että tulen sellaisesta työstä (täysin eri oikeudenalalta), missä ei kyseisiä pykäliä käytetä ollenkaan. Tietysti haastatteluun kuuluu valmistautua, mutta erikoista on edellyttää lakimiehen osaavan Suomen lakeja ja sen miljoonia eri pykäliä ulkoa.

Ehkä tarkoitus oli testata paineensietokykyä tai jotain tällaisella? No anyway, siitä jäi silti tosi outo fiilis.

Halusi vain kyykyttää. Väistit idiootti-pomon. Tilanne kääntyi lopulta siis Sinun eduksesi.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä aloitusta ollenkaan.

Minkä takia toivot ettei paikkaa tarjota sinulle? Sinähän voit aina sanoa että kiitos mutta ei kiitos. 

Ja ottaa 3 kk karenssin? Työtön työnhakija ei saa sanoa ei kiitos edes ilmaistöille tyyliin 9e/pv kulukorvauksia muttei palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tunne, että joutuisi työpaikalla naispuolisen esimiehen pihteihin ja kaikki pitää olla aina ja iankaikkisesti täydellistä. Tunne, että henkilökemiat pitää olla täydellisesti kohdillaan, muuten tämä nainen ei valitse.

Yhessä firmassa, minne hain töihin 20 vuotta sitten, oli eläkeikää lähestyvä nainen haastattelemassa. Itellä oli silloin ikää 29 vuotta. Siinä hän esitteli minulle työtiloja ja yhtäkkiä hän sai päähänsä kiekaista: "Ja tänne firmaan ei sitten tulla työajalla nukkumaan mihinkään piiloon." Jumalauta, minä olin siinä skarppina ja katselin ja kuuntelin mielenkiinnolla esittelyä. Fillarilla olin tullut paikalle monen kilsan päästä, että annoinpa siinä hänelle helvetin laiskan työmiehen kuvan itsestäni. En tiedä, mistä se sai päähänsä tuollaista heittää. Oliko jotain omalaatuista huumoria, vai olettiko hän automaattisesti pelkkää huonoa tuntemattomista henkilöistä. Huomasin, että sivummalla oli maalarijätkällä pokassa pitämistä, kun tämä naispomo alkoi hourailla työajalla nukkumisesta. Oli vähän ding dong koko akka. Enpä saanut hyvää kuvaa, enkä päässyt - luonnollisestikaan - siihen työpaikkaan.

1990-luvun laman jälkeen Lahti on ollut tosi huono paikka työllistyä. Ennen lamoja, silloin kun Lahdessa oli paljon yrityksiä, niin ei tarvinnut kuin tehtaan portille kävellä ja kysyä töitä, niin siinä sulla oli työpaikka aina 1990-luvun lamaan asti. Ei menty työpaikkahaastatteluissa lapsellisuuksiin ja idioottimaisuuksiin.

Aivan liian pieni palkka, täysaikaisessakin työssä kuukausibruttopalkka olisi jäänyt reilusti alle 2000 euron ja tämä olisi ollut 30 tuntia viikossa. Työttömänä oli kurjaa, kun joutui hakemaan kaikkia vähänkin sopivia paikkoja ja teeskentelemään kiinnostusta.

No se, että annettiin olettaa, että paikka on olemassa, vaikka ei sitä sitten ollutkaan.

Hakuprosessi kest..alussa oli kiire ja toivottiin, että hakijalla olisi mahdollisuus aloittaa mahd. pian, joka olisi ollut ihan sopiva itsellenikin.

Mutta sitten rekrytointi venyi....4kk...., jostain selittämättömistä syistä. Haastattelukierroksia tähän mahtui 3.

Oli videohaastattelua, rekryfirman haastattelua ja kyseisen yrityksen järjestämän omistajan haastattelua.

Väliaikatietona aina kerrottiin, että on yhä mukana ja jopa kärjessä. Loppumetreille mentiin ja lupailtiin kasvotusten työpaikkaa viimeisessä haastattelussa.....mutta sitten taas kesti...ei kuulunut mitään ja sain kuulla, että ketään ei haluttukaan, vaikka tarve oli heti ja töitä paljon.

Tuossa vaiheessa aloin jo toivoa, että en halua tällaista työnantajaa, että mihinkään ei voi luottaa ja vetkutellaan ilman selitystä, sekä esitetään välissä anteeksipyyntöjä jatkuvaan viivästelyyn hakuprosessissa.

Lopulta halusin keskustella ja kuulla, että miksi rekrytointiprosessi peruuntui, kun siihen satsattiin niin paljon aikaa ja rahaa, sekä hienot puitteet... en saanut vastausta koskaan, koska soittohin ei vastattu, eikä rekryfirmakaan tiennyt syytä.

Isot pahoittelut tuli, mutta jäi kovin karu maku ja epätietoisuus kaikesta👎

Ei näin.

Vierailija kirjoitti:

Valmistauduin haastatteluun hyvin, kuten aina teen. Tähän kuuluu paitsi mahdollisten haastatteluvastauksien harjoitteleminen (haastatteluni ovat poikkeuksetta yleensä aina olleet englanniksi, ja en halua haastiksessa miettiä, mites joku fraasi nyt menikään), myös työnkuvaan perehtyminen. 

Tällä kertaa olin vielä extra-innoissani työpaikasta, sillä kyseessä oli kansainvälinen, diplomaattinen edustajalaitos. Se into kaikkosi kyllä heti, kun haastattelu alkoi. Ensinnäkin haastattelija, joka olisi ollut siis tuleva esimieheni, jo huoneeseen astellessaan piteli päätään ja huokaili äänekkäästi. Nousin ylös tervehtimään, mutta hän ei vaivautunut edes tervehtimään, vaan istui suoraan alas. No, vähän hölmistyneenä istuin sitten itsekin alas. Huokailu ja pään pyörittely jatkoi, ja kyseinen henkilö ei siis vieläkään ollut sanonut mitään. Vaivautuneen hiljaisuuden vallitessa ajattelin sitten, että avaan suuni ensiksi ja esittelen itseni. Ehdin ehkä sanoa yhden sanan, kun mies jo keskeytti minut.

Sitten se piina alkoi. Hänen sanomisistaan tuli heti selväksi, ettei hän uskonut, että sovin työhön, ja ettei minulla ole pienintäkään ajatusta siitä, mitä työ pitää sisällään. Olisin ehkä jotenkin ymmärtänyt tämän, jos olisin ollut joku aatu-untuvikko ilman mitään kokemusta, mutta työkokemukseni ja pätevyyteni takia tiesin kyllä, että paikka sopisi minulle - enhän muuten olisi siihen hakenut (ja samaisissa tehtävissä olin toiminut aikaisemminkin). Hän vain lateli miksi olen täysin epäkelvo kyseiseen työhön ENNEN kuin kysyi minulta yhtäkään kysymystä. Tuli ihan typerä olo: miksi hän oli ylipäätään edes pyytänyt minua haastatteluun? Yhdessä vaiheessa (tämän muistan aina) hän jopa parahti "Ei, ei - sinulla ei selvästikään ole mitään käsitystä siitä, mitä me teemme". Siinä vaiheessa alkoi jo riittää ja tuli mieleen, että ok, nyt ollaan kuunneltu tarpeeksi tätä mollausta, ja ehkä vain ilmoitan että tämä oli tässä ja goodbye. Hän ei missään vaiheessa kysellyt aikaisemmista työtehtävistäni tai vahvuuksistani, eikä liiemmin kertonut tulevista työtehtävistä. Näin myös, että haastatteluun osallistuneen toisen henkilön olemus alkoi muuttua yhtä epämukavasti sitä mukaan, mitä enemmän tämä esimies mollasi minua. 

Kaiken huipuksi haastattelun lopuksi hän ylimielisesti tokaisi että hän "antaa minulle vielä yhden mahdollisuuden, sovi uusi haastatteluaika sihteerin kanssa". Sitten lähti sanomatta mitään. Oven ulkopuolella haastatteluun osallistunut toinen henkilö vain sanoi, että hän oli ilmeisesti väsynyt ja siksi käyttäytyi noin. No, ilmoitin etten tule toisen kierroksen haastatteluun. Ja meni muuten pitkään, ennen kuin paikka täyttyi. En olisi ikinä voinut työskennellä tuollaisen ihmisen kanssa, en tiedä, kuka voisi. 

Olipas huonoa käytöstä. 

Melkein voisi ajatella, että heillä oli jo talon sisältä ehdokas olemassa, mutta jos sen paikan täyttämiseen meni pitkä aika, niin tuskin oli näin. 

Ehkä hän ei vaan tykännyt ulkonäöstäsi tms.

Tuo "hän oli väsynyt" on kaiken huippu. Pomon pitää kestää väsymystä ilman, että purkaa sitä työntekijöihin. Kaikissa vaativissa töissä joutuu joskus stressaantumaan. Jos siihen suhtautuu noin huonosti, ei pitäisi olla pomo ollenkaan.

Olin hakemassa (en mitenkään halukkaasti) puhelinmyyjäksi. Istuimme koko hakijaporukka pöydän ympärillä ja haastattelu koostui lähinnä pomon yksinpuhelusta.

Pomo oli varannut aamupalaa, mutta koska olin jo syönyt kotona, kieltäydyin. Pomo vilkaisi minua murhaavasti. Mahtoiko olla tästä kiinni, etten saanut paikkaa? 

Vierailija kirjoitti:

Jos olet työhaastattelussa toivomassa ettet saisi paikkaa, olet tuhlaamassa kaikkien aikaa riipumatta siitä onko työkkäri sinut tähän pakottanut tai ei.

Kannattaa laittaa jo paperihaussa kohtaan miksi kiinnostuit/hait paikkaa että koska työkkäri kehotti ja lisätietoja itsestäsi kohtaan että on tulossa laajat hammasremontit tai kenties polviin/lonkkiin suunnitellaan keinoniveliä laitettavaksi.

Nyt et ymmärtänyt kysymystä.