Mikä sai työhaastattelussa toivomaan että et saa paikkaa?

Voimakas homeen haju.

Sain paikan ja kestin sisäilmaoireilua muutaman viikon, sitten lähdin pois. Jatkossa luotan hajuaistiini.

Hain joskus parikymppisenä IT-alan paikkaa. Minulla oli DI-tutkinto ja sen lisäksi tietojenkäsittelytieteen kandiopinnot tehtynä.

Haastattelija vihjaili, että olin varmasti teettänyt harkkatyöni pojilla. Ja maksanut ehkä kossupullolla vai jollain muulla.

Onneksi en saanut paikkaa.

Kuivakat ihmiset haastattelussa

Vanhat toimistotilat syrjässä

Kysymys siitä, että "joustaako elämäntilanteeni ylitöihin" (joka on verhottuna "onko pieniä lapsia?" ja "teetkö tunti tunnista ylitöitä, koska aiomme ylityöllistää?")

Kun selvisi, että työ olikin puhelinmyyntiä. Olin parikymppinen, ja hain erilaisia työpaikkoja. Työpaikkailmoituksessa puhuttiin epämääräisesti kukkien myynnistä, ja oletin, että se olisi jotain kioskimyyntiä tms, mutta haastattelussa selvisi, että työ piti sisällään kukkien puhelinmyyntiä firmoihin. Kielteinen asenteeni varmaan paistoi läpi haastattelussa, vaikka yritin asiallisesti mutta minimaalisella panoksella vetää haastattelun loppuun. Lähdin haastattelusta toivoen, etten kuule heistä enää vaikka olinkin työn tarpeessa, enkä onneksi kuullutkaan. Sain pian muuta työtä paikasta, joka vastasi mielikuvaa.

Kun haastattelevan tulevan mahdollisen esimiehen kanssa jo haastattelutilanteessa tuntuu, että kemiat ei kohtaa. En haluaisi olla hänen alaisenaan töissä. Mukana ollut alempi virkamies myötili haastattelussa totisena esimiestä ja tuli tunne, että tulevan työpaikan ilmapiiri ei tästä syystä taida olla paras mahdollinen. Vaihtuvuutta näyttääkin ko. paikassa olevan.

Kyseessä oli haastattelu kaupan alan työpaikkaan, ja haastattelussa kysyttiin heti alkuun että kuulunko liittoon, mitä mieltä olen ay-toiminnasta, ja ilmoitettiin myös että työnantaja ei suostu perimään palkasta liiton jäsenmaksuja. Haastattelija puhui muutenkin halveksuvaan sävyyn esim. työntekijöiden oikeuksista ja työehtosopimuksen noudattamisesta, joten ei harmita että en kyseistä työpaikkaa saanut.

Olin 18-vuotias, ja hain kesätöihin erääseen videovuokrausfirmaan vuosia sitten. Olin ollut haastattelussa myös ketjun toisessa liikkeessä, josta jäi tosi hyvä mielikuva ja josta mm. sanottiin, ettei liikkeessä oltaisi ikinä yksin töissä. Sinne en kuitenkaan valitettavasti päässyt töihin. Toisessa paikassa sanottiin, että liikkeessä olisi aina vain yksi työntekijä kerrallaan. Haastattelun päätteeksi myymäläpäällikkö totesi minulle, että vaikutan ihan selväpäiseltä ja sain paikan. Minua perehdytettiin yhden illan ajan työtehtäviin, ja seuraavana iltana piti selviytyä yksin mm. liikkeen sulkemisesta, kassan tilityksistä ja muusta. Työt venyivät pari tuntia ylityön puolelle. Kolmantena iltana myymäläpäällikkö tuli miehensä kanssa uudelleen perehdyttämään minua, kun en ollutkaan osannut edellisenä iltana hoitaa hommia oikein. Palkka oli silloinen minimipalkka, eli 5,50€/h (sisälsi pk-lisän) eikä iltalisiä maksettu, koska työ oli kuulemma iltapainotteista valmiiksi. Olin ilmeisesti huono työntekijä, koska kesän edetessä työvuorot alkoivat vähetä, listassa saattoi olla pari viikkoa vapaata, sitten pari työvuoroa ja taas pari viikkoa vapaata. Kun kysyin tästä myymäläpäälliköltä, tulos oli puolen tunnin keskustelu, jossa päällikkö kierteli ja kaarteli sen aiheen ympärillä, ettei työpanokseni ollut riittävä. Ymmärsin jo keskustelun puolivälissä, että minut halutaan irtisanoa. Näyttelin tyhmää enkä kysynyt asiasta suoraan, mutta kun päällikkö ei edelleenkään saanut asiaa sanotuksi, kysyin lopuksi, pitäisikö minun irtisanoutua. Päällikkö totesi helpottuneena, että se varmaan olisi parasta. Vaikka työpaikan ja sen vähäisen kesärahan menettäminen kyrsi, olin silti helpottunut päästessäni pois työpaikasta, jossa työntekijöitä poljettiin törkeästi. Olisi pitänyt ymmärtää jo haastattelusta, päälliköstä tuli hieman luihu kuva.

Vierailija kirjoitti:

...

Toisella kerralla haastattelu oli piinapenkki ja olin heti alusta asti tosi ahdistunut. Haastattelijat olivat vain hiljaa elleivät kysyneet kysymyksiä. Eivät reagoineet minun vastauksiini mitenkään. En saanut kunnon käsitystä siitä mitä minulta työssä edellytetään. Kun sain tilaisuuden kysyä kysymyksiä, niin kysymykseeni vastattiin nopeasti ja lyhyesti. Minulle ei annettu tilaisuutta kysyä enempää kysymyksiä. Onnekseni en saanut työtä.

Usein työpaikka on pedattu jo jollekin sukulaiselle tai tuttavalle.

Kunnallissa, valtion viroissa ja julkista rahoitusta saavissa järjestöissä on pakko laittaa työpaikka julkiseen hakuun ja haastatella työnhakijat, vaikka paikka on jo päätetty antaa kaverille. Eli kyseessä on muodollisuus, ei todellinen työhaastattelutilaisuus, jossa oikeasti oltaisiin kiinnostuneita hakijan osaamisesta.

Vaativana asiantuntijatyönä ilmoituksessa myyty työ paljastui ekassa haastattelussa puhtaaksi B2B-puhelinmyyntityöksi, eli potentiaalisten asiakkaiden kylmäkontaktoinniksi puhelimitse. Pääsin kakkoskierrokselle mutta jättäydyin pois rekryprosessista.

Toinen vaikutti sinänsä ihan kohtalaiselta ja kivalta työyhteisöltä, mutta yrityksen liiketoimintamalli ja myytävä tuote perustuivat ihan humpuukkiin. Ei liene yllätys, että kyseessä oli terveysala. Olin suorastaan helpottunut, kun en päässyt jatkoon, koska en olisi voinut hyvällä omallatunnolla yrittää myydä tuotetta, jonka vaikutus perustuu valheeseen.

Pari omituista haastattelutilannetta on ollut, mutta molemmissa paikoissa olen kuitenkin halunnut ottaa työpaikan vastaan.

Ensimmäinen oli, kun hain erääseen yhdistykseen kerhon vetäjäksi. Heillä olisi ollut joukkorekrytointitilaisuus, mutta ajankohta ei käynyt minulle, joten laitoin toiminnanjohtajalle sähköpostia, olisiko mahdollista tulla yksityishaastatteluun jonain toisena ajankohtana. Vastausta ei kuulunut viikkoon, joten soitin hänelle henkilökohtaisesti ja selitin tilanteen. Hän totesi, ettei ole hyvä hoitamaan asioita sähköpostilla, että henkilökohtainen yhteydenotto on parempi. Yksityishaastattelu kävi hänelle, ja sovimme sille ajan n. viikon päähän. Kun sovittuna aikana menin paikalle, ketään ei näkynyt missään. Yritin soittaa toiminnanjohtajalle, mutta hän ei vastannut. Odottelin kuitenkin ulkopuolella, ja n. 30-40 minuutin odottelun jälkeen toimari tulee paikalle ja ihmettelee, kuka olen. Selitin tulleeni yksityishaastatteluun, kuten olimme puhelimessa aiemmin sopineet. Toimari ei muistanut koko asiaa, ja totesi, että asiat hoituvat paremmin sähköpostilla. Hän otti minut kuitenkin haastatteluun ja pääsin kerhonvetäjäksi, mutta toimarista jäi todella omituinen kuva. Kyseessä oli n. +30-vuotias, ihan normaalilta vaikuttava mies. Kun kerroin kokemuksesta ystävälleni, hän epäili, että miehellä saattaisi olla jokin alkava muistisairaus tai muu vastaava vaiva. N. vuoden kuluttua hän jäikin pois yhdistyksen toiminnasta isyysvapaalle, eikä koskaan palannut.

Toinen kerta oli, kun hain opettajan sijaisuutta. Kyseessä oli yhden päivän viikkosijaisuus n. kolmelle kuukaudelle. Eräs opettaja oli jäämässä osa-aikaeläkkeelle, eli hän piti eläkepäiviä maanantaisin, ja niille päiville haettiin sijaista. Opiskelin opettajaksi ja työ olisi ollut hieno tilaisuus opintojen oheen. Opettaja itse haastatteli hakijat. Sovimme haastatteluajankodaksi tietyn kellonajan iltapäivällä, jota opettaja itse oli ehdottanut, mutta saapuessani koulun ovelle, se oli lukossa. Yritin soittaa opettajalle, mutta hän eikä vahtimestari vastanneet, joten jouduin netistä kaivelemaan koulusihteerin tiedot ja soittamaan hänelle. Selitin, kuka olin ja minulla oli tapaaminen opettajan kanssa. Minut vietiin opettajan luokkaan ja siellä olikin tunti vielä käynnissä. Menin luokkaan ja seisoskelin seinän vieressä vartin, kun opettaja lopetteli ryhmän kanssa tuntia. Oppilaiden lähdettyä opettaja kertoi ensin ummet ja lammet eläkkeestään ja lapsenlapsistaan. Olin jo tässä kohtaa hämmentynyt ja tarjosin cv:täni ja gradun tiivistelmääni näytille. Opettaja havahtui hetkeksi aiheeseen ja silmäili nopeasti paperit läpi. Sitten hän kertoi laveasti työstä, eksyi välillä taas lapsenlapsiin, kertoi muista hakijoista (jotka olivat opiskelukavereitani), kierrätti minua koulussa ja esitteli kollegoilleen, kuin olisi jo valinnut minut. Lopuksi päädyimme vielä opettajanhuoneeseen syömään kakkua. Aikaa meni lopulta yli kaksi tuntia tapaamiseen, jonka olisi voinut tiiviistää n. puoleen tuntiin. Minulla oli sovittu menoa, ja puolet tapaamisesta pohdin, missa kohtaa kehtaan lähteä, kun rouva itse ei osannut tapaamista lopettaa. Lopulta kakunsyönnin jälkeen totesin, että kiitos minun täytyy valitettavasti lähteä, sillä kaikki oleellinen oli käyty jo läpi. Kaiken tämän jälkeen en edes saanut paikkaa, sillä toisella hakijalla oli enemmän kokemusta (hän oli ottanut kolme hakijaa haastatteluun). En alunperinkään ymmärtänyt, miksi minua ei haastatellut palkkaamisesta vastaava rehtori vaan ihminen, jolla ei selvästikään ollut mitään haastattelukokemusta.

Toimistotyöntekijä/kirjanpitäjä/palkanlaskija, mitä milloinkin.

Rakennusfirma. Kävi ilmi että tj arvosti duunareita, mutta ei toimistotyöntekijöitä. Epäsuorasti ilmaisi kuinka työmiesten ehdoilla mennään koske hehän sen oikean työn tekevät. Ja paikallinen sopiminen toki, eli viis säännöistä. Vedin palkkatoiveen niin ylös ettei tarvinnut huolehtia asiasta.

Julkinen sektori. Suunnittelijat, koordinaattorit ja kehitysjohtajat olivat haastattelussa täysin pihalla kaikesta käytännön työstä. Erään projektin "äiti" ei tiennyt missä hänen projektinsa tiedostot sijaitsivat hänen omalla läppärillään vaan piti kysyä harjoittelijalta neuvoa. Heidän työtään kun oli se suunnitteleminen, koordinointi, visiointi ja kehittäminen. Ja näitä olisi ollut 2/3 henkilökunnasta = työ olisi kasautunut minun, sihteerin ja harjoittelijan harteille näiden tapausten istuessa puputtamassa pullaa kokoushuoneessa. Alhaisempi koulutustaso pelasti.

Tilitoimisto. Hirveä häärääminen päällä koko ajan, avokonttori totta kai. Ei puhettakaan keskittymisestä yhteen asiaan kerallaan. Pomo kuin Duracell-pupu joka poukkoili työpisteeltä toiselle. Käsitys tehokkuudesta tuntui olevan että mitä hirveämpi multitaskaus-sekoilu, sitä tehokkaampaa. Ilmaisin etten ole erityisesti kiinnostunut juuri siitä osa-alueesta johon arvelin heidän uutta henkilöä hakevan. Onneksi arvasin oikein.

Opiskelijana hain harjoittelupaikkaa ja haastattelussa kävi ilmi, että haastattelijoiden käsitys siitä, mitä opiskelija edes osaa oli hiukan ylimitoitettu. Ajattelivat että mulla olis pitänyt olla jo huomattava käytännön kokemus ja tietoisuus heidän työpaikan toiminnasta, ja pyrkivät nolaamaan kun sitä nyt ei mulla ollut. Tuli selväksi että harjoittelussa ei paljon tukea saisi vaan pitäisi pärjätä heti alusta asti itse. Tuntuivat myös henkilökohtaisesti loukkaantuneen siitä että olin hakenut myös muita harjoittelupaikkoja. En saanut paikkaa ja vaikka olisin saanut, olisin todennäköisesti kieltäytynyt.

Sanottiin että meillä on täällä aika suuri työntekijöiden vaihtuvuus..

En muista varmasti mihin tämä liittyi, olisikohan ollut siihen että kuinka pitkä työsuhde oli odotettavissa eli jatkuuko mahdollisesti määräajan jälkeen. Pitkää työsuhdetta siis luvattiin sillä kun ei täällä oikein kukaan viihdy kovin pitkään, niin varmasti on töitä luvassa useammankin hlön edestä. En ottanut paikkaa vastaan.

Hain kesätöitä asiakaspalvelusta rekryfirman kautta. Rekryfirman tekemä ensimmäinen haastattelu kuulosti hyvältä. Töitä olisi arviolta neljänä päivänä viikossa ja työtehtävät perusasiakaspalvelua. Toisessa haastattelussa työtunnit olivat tippuneet kolmeen päivään viikossa mutta ajattelin sen vielä olevan ok, sillä olihan se parempi kuin ei mitään. Lisäksi mainittiin, että auttaisin sopimusten teossa ja opastaisin uusia asiakkaita. Kolmannella kierroksella tapasin sitten yrityksen edustajan, jolloin selvisi, että töitä olisi 1-2 päivää viikossa vaihtelevissa sijainneissa ja olisin yksin vastuussa toimipisteistä, sopimuksista ja opastuksesta. Siinä kohtaa alkoi jo ketuttamaan, kun työtunnit olivat pudonneet lähes nollaan ja olisi pitänyt olla valmis lähtemään töihin ympäri pääkaupunkiseutua. Palkka oli kehno ja tehtävät varsin ympäri pyöreitä. Tuli tunne, että yritys ei itse tiennyt mitä halusi ja siksi annetut tiedot muuttuivat niin paljon haastattelukierroksesta toiseen.

Olin erään vuoden kevättalvella viimeisessä haastattelussa, jossa päätettiin saanko paikan vai en. Pöydän toisella puolella istuivat tuleva pomoni ja hänen esimiehensä.

Minulla oli jo hyvä työpaikka, mutta olin korkeamman palkan houkuttelemana hakenut paikkaa. Ajattelin laittaa kaiken peliin ja ehdotin että saisin ainakin kahden viikon palkallisen kesäloman vaikka lomaa ei olisi ehtinyt kertymään käytännössä lainkaan.

Muutenkin tympeän oloinen pomon pomo kysyi että oletko tulossa tänne lomailemaan vai tekemään töitä.

Tämä ratkaisi asian ja ajattelin että antaa olla. Sanoin että haluan työsopimuksen mukaani ja luen sen kunnolla ennen kuin päätän että allekirjoitanko. Vein työsopimuksen suoraan nykyiselle pomolleni ja sanoin että joudun valitettavasti lähtemään jos palkka ei muutu samalle tasolle eli +1200 euroa. Sain palkankorotuksen. Soitin toiseen firmaan ja kerroin että lomat ovat minulle niin tärkeitä etten voi niistä joustaa. Löivät käytännössä luurin korvaani.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys, kuinka pärjäät haastavien ihmisten kanssa?

Tätä on kysytty kahdesti, kummallakin kerralla sain työpaikan, ilmapiiri firmoissa oli suorastaan myrkyllinen eikä työpaikkakiusaamiseen edes yritetty puuttua.

"Ihan hyvinhän meillä on tämä haastattelu mennyt,eikö?"

Haastattelija alkoi kysellä kauheasti, miten toimin konflikteissa ja aiheutanko niitä. Siinä vaiheessa alkoi tuntua, että tässä paikassa on jotain pinnan alla kyteviä jännitteitä. Lisäksi haastattelija/tuleva esimies oli muutenkin mielestäni aika epämiellyttävä, mika vahvisti päätöstä, kun sain tiedon, että olisin paikan saanut. 

Toisen kerran yhdessä toisessa paikassa ruvettiin ihan pokalla kyselemään parisuhdestatusta ja muita perhejuttuja, mihin yritin diplomaattisesti vastata, että eivät kyllä tähän työhön vaikuttaisi mitenkään (en edelleenkään tajua, mitä haastattelijatäti tiedolla teki, kun ei liittynyt työhön yhtään). Olin ihan tyytyväinen, etten päässyt lopulta. 

Teitä työnkarttajia on aivan liikaa. Pois avustukset. 60 luvulla tarjottiin 3 työpaikka ja jos ei kelvannut ei saanut myöskään avsutuksia ja se on ainoa oikea. 

Käyttäjä2108 kirjoitti:

Teitä työnkarttajia on aivan liikaa. Pois avustukset. 60 luvulla tarjottiin 3 työpaikka ja jos ei kelvannut ei saanut myöskään avsutuksia ja se on ainoa oikea. 

Olet hauska. Kenties Stand up-koomikko kortistossa? Itse ainakin hain useampaa paikkaa ja valitsin parhaat päältä, kun tiesin että niin voin tehdä. Jos olisin ollut pakkotilanteessa työn saamisen suhteen, olisin sinnitellyt ko työpaikassa. Ei kai työnhaku tarkoita automaattisesti etuuksien nostamista?

Vierailija kirjoitti:

ytutyu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoja kokemuksia. Mulle on kelvannut huonokin työ, koska sitä kautta saa paremman sata kertaa helpommin kun kortistosta käsin.

Mutta eroon kammottavasta työpaikasta et pääse, muuta kuin löytämällä uuden.

Varmasti pääsee, alkaa vaikka myöhästellä tai olla pois töistä ilmoittamatta.

Senkun ottaa loparit, karenssin aikana elää toimeentulotuella.

Koko karenssi järjestelmä on alytön, työntekijän pitäisi vaikka oman terveytensä uhalla jatkaa töissä vaikka kaikille olisi parempi että siihen tulee toinen työntekijä tilalle. Hullun hommaa

Toimeentulotukeen ei ole mitään mahdollisuutta, jos puoliso on työssäkäyvä ja saa edes jonkunlaista palkkaa.