Mitä tuli luokkanne hissukoista tai koulukiusatuista myöhemmässä elämässään?

Maanviljelijä

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 11:33"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 02:21"]

En tiedä. En muista kuin yhden sellaisen ihmisen peruskoulusta ja koulukin vaihtui sitten pian. Luokallamme oli kuitenkin yhteen aikaan tyttö, jonka uskottiin pieraisseen korkeaäänisesti eräällä tunnilla ja tästä hän sai sitten hajuaiheisen lempinimen. Hänelle siis naureskeltiin salaa, mutta en tiedä tulivatko ne pilkat ikinä hänen itsensä tietoon. Hän oli ehkä vähän rumahko ja en muista hänen koskaan sanoneen mitään. 

Toivottavasti olisi mennyt hyvin.

-Mies 29v-

[/quote]

-Mies 13v- tuli -Mies29v-, vässykästä kiusaajavässykäksi.

[/quote]Mistä päättelit minun kiusanneen ketään? Käytin passiivia ja puhuin yleisellä tasolla. En minä kiusannut ainakaan sitä ihmistä.

Olen auttanut monia ihmisiä esim. tällä palstalla.

-Mies 29v-

Must tuli yksinäinen työtön kotiäiti.

Josta tulee kohta ihan tosi yksinäinen kun lapset lähtevät omilleen ja mieskin tekee pitkää päivää töissä.

- sairaanhoitaja

- sosionomi

- psykologi

- professori

- eräopas

Yksi kävi lukion, on nykyään k-marketin kassalla.

Toinen on työkyvyttömyys eläkkeellä ja aika pahasti masentunut ja alkoholisoitunut.

Ei yhtä loisteliaita tarinoita, kuin teillä muilla :/

Meni junan alle 22-vuotiaana.

Yhdestä tuli kolmen lapsen kotiäiti, vanhin on kai kohta jo täysi-ikäinen. Opiskeli jotain nuorempana, mutta ei kai koskaan ole ollut töissä. Tyypillä oli kyllä kavereitakin (esim. minä) ja kiusattiin vain ylä-asteella.

Minuakin kiusattiin yläluokilla, tosin muistaakseni lyhyemmän aikaa  mutta ilkeämmin (eli kaverista tuli kiusaaja). Lukiossa oli enemmän sellaista perään huutelua ulkonäöstä lähinnä parin tyypin osalta, eivät olleet omalla luokalla enkä tyyppejä tuntenut muutoinkaan. Musta tuli ihan tavallinen keskituloinen ja keskiluokkainen ihminen joka on onnellisesti naimisissa ja elämä muutenkin ok.

En tunne ketään todella pahasti kiusattua vaan kaikki tuntemani tapaukset ovat olleet sellaisia että omiakin kavereita on ollut eikä mitään fyysistä ole tapahtunut. 90-luvulla ei voinut edes oikein vielä kiusata netissäkään eli siinä mielessä esimerkkini on ehkä vähn huonoja. 

[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 07:44"]

Minusta tuli opettaja. Otan kiusaajilta luulot pois. 

nimim. Nollatoleranssi

[/quote]

Minun kiusaajasta tuli opettaja, en usko, että ottaa kiusaajilta luulot pois. Toinen kiusari on röntgenhoitaja. Minusta hissukasta/kiusatusta tuli todella hyvin ansaitseva yrittäjä. Ehkä voin kiittää tässä kiusaajiani, nyt uskallan tehdä mitä haluan, niin kovaksi minut keititte.

Minusta tuli hyväpalkkainen juristi, kaunis vaimo ja ihanat lapset.

Ankara kiusaaminen ehkä motivoi yrittämään ja olemaan koskaan luovuttamatta. Toisaalta jätti sisäiset haavat, jotka ei koskaan parane. Mm. kyvyttömyys luottaa muihin ihmisiin kun vaimoon, sisäinen epävarmuus.

Minusta tuli lääkäri. Nyt hoidan muita kiusattuja.

Olin kiusaaja, nyt kansainvälisen konsernin maajohtajana.

Minusta hyvin epäloogista miettiä mitä ihmiset tekivät 10-15 vuotiaana ja mihin se johti 30-50 vuotiaana.

Yksi joita kiusasin on hyvä ystäväni nykyään, ja hän on myös kansainvälisen konsernin turvallisuuspäällikkönä, siis jopa korkeammassa asemassa kuin minä.

MInusta tuli insinööri. Töissä kaupungilla. Minua kyllä herkästi väheksytään ja syrjitään töissäkin. Varsinkin nykyiset työkaverit. Jotkut kyllä arvostavatkin. Olen edelleen hissukka.

Kiusaajani menestyivät tietenkin vielä paremmin. Yksi on hammaslääkäri, yksi malli/taiteija tms ja yksi sossutäti.

Hikipinkosta tuli Tekniikan tohtori, hissukasta DI, luokan kaikkitietävästä tuli KTM,

Olin hiljainen kiltti tunnollinen tyttö, jolla oli ehjät ja puhtaat vaatteet ja joka tykkäsi koulunkäynnistä. No, siinähän olikin sitten riittävästi syytä tulla kiusatuksi..

Minusta tuli hammaslääkäri. Elämässä menee hyvin. On ihanat lapset, mies, talo, rahaa tarpeeksi.

Kiusaaminen jätti silti jäljet. Olen vähän erakkoluontoinen alisuoriutuja, annan ulospäin itsestäni typerämmän ja yksinkertaisemman kuvan kuin olen, peittelen osaamistani, jätän viimeiseen asti kertomatta uusille tuttavuuksille esim. ammattini, miten hienosti asumme, miten hyvin minulla menee tai mitä lapseni osaavat.

Pelkään ihan hirveästi, että lapsiani aletaan kiusata. Olen jopa neuroottisuuteen asti tuntosarvet pystyssä kaikista merkeistä, jotka voisivat viitata mahdolliseen kiusaamiseen tai mikä voisi johtaa siihen. Esim. jätän vaikkapa syystakin ostamisen viimetinkaan, jotta näen millaisia takkeja muilla samanikäisillä on, ettei lapseni ole ainoa, jolla on pinkki prinsessatakki tai toisaalta ainoa jolla ei ole. Samaan aikaan ärsyttää tämä piirre itsessäni, tavallaan alistuminen mahdollisen kiusaamisen edessä.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 12:08"]

Miksi jotkut miettivät kouluaikoja?

Oma elämäni on ainakin mennyt jo niin paljon eteenpäin ja muuttunut, ts. paljon on vettä virrannut Vantaassa, että ei rehellisesti sanoen kauheasti kiinnosta, mitä jostain luokkakavereista on tullut. Miksi joku junnaa menneissä? Eläkää omaa elämäänne ja katsokaa ylpeästi eteenpäin.

[/quote]

Voi daa sun kanssasi. Jos tekee jostain aiheesta aloituksen, niin tarkoittaako se että "junnaa" siinä asiassa eikä elä omaa elämäänsä?

Hissukka on itse asiassa loukkaava sana. 

Mä olin hikarihissukka ja lievästi kiusattu (satunnaista haukkumista ja huutelua, sellainen epäsuosittu tyyppi). Mulla ei mene erityisen hyvin eikä erityisen huonosti. Monenlaista ahdistusta sun muuta on ollut matkan varrella. Olen 31 ja edelleen opiskelija, on mulla sentään yksi tutkinto lukion jälkeen "jo" olemassa... En vaan vieläkään oikein tiedä mitä elämältä haluan, tuntuu että opiskelen väärää alaa mutta vaihtaminen on myöhäistä. Parisuhteessa olen, siinä kesti aika kauan että normaaliin suhteeseen kykenin. Hyviä, pitkäaikaisia ystäviä mulla kyllä on. Ne vaan eivät ole sieltä yläasteelta.

Niin ja mä olin oikein sellainen ruma ankanpoikanen, joka lukion jälkeen itseluottamusta saatuaan muuttui joutseneksi. Monien rumaksi haukkujien kiusaantuneisuus oli silminnähtävää, kun tapasivat minut myöhemmin, silloin parikymppisenä ja vähän päälle. Suorastaan matelivat edessäni. En voi kieltää etteikö olisi tuntunut ihan hyvältä. Itseluottamuksella on niin valtava vaikutus ulkonäköönkin. Ovatpa nuo kiusaajat myös myöhemmin osoittaneet arvostusta fiksuuttani kohtaan, toisin kuin silloin yläasteella...

63

en tiiä muista meidän luokkalaisista, ilmeisesti sinne korpeen jumittunu.ainakin aika moni. kaupan kassalle jne. olin koko luokan kiusankohde,syrjintää,ym eristämistä, pilkkaamista. muutin pois koulujen jälkeen. musta tuli masentunut ja sitten narkkari. sit tulin raskaaksi. nyt kaikki on hyvin paitsi itsetunto edelleen nolla, kannan kaunaa kovasti ala asteen luokkalaisilleni. en käy mielellään syntypaikkakunnallani niiden ihmisten takia.

Olen rajusti kiusattu, mutta en koskaan fyysisesti. Olen suunnitteluinsinööri ja kahden lapsen äiti, onnellinen avioliitto. Tekussa olin aika suosittu...kuten kaikki tytöt. Olen sen verran iäkäs, että olen käynyt vanhan ajan tekun, mutta myös päivittänyt tutkintoni amk-tutkinnoksi. En kyllä ystävysty kovin helpolla kenenkään kanssa ja vaikka kiusaajat olivat enimmäkseen poikia, on aikuisiällä naisten kanssa ystävystyminen ollut vaikeaa silti, en tiedä miksi. En vihaa naisia ja olen itse ihan naisellinen nainen, mutta silti jostain syystä näin on.