Mitä tuli luokkanne hissukoista tai koulukiusatuista myöhemmässä elämässään?

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:45"]

en tiiä muista meidän luokkalaisista, ilmeisesti sinne korpeen jumittunu.ainakin aika moni. kaupan kassalle jne. olin koko luokan kiusankohde,syrjintää,ym eristämistä, pilkkaamista. muutin pois koulujen jälkeen. musta tuli masentunut ja sitten narkkari. sit tulin raskaaksi. nyt kaikki on hyvin paitsi itsetunto edelleen nolla, kannan kaunaa kovasti ala asteen luokkalaisilleni. en käy mielellään syntypaikkakunnallani niiden ihmisten takia.

[/quote]

Vielä voisin kiusaajista kertoa sen verran, että suurin osa on tavallisia duunareita, joilla on perheet ja työpaikat. Mennessäni lapsuudenkotiini tunnistin yhden kiusaajani tyttären ja samanlainen oli, mutta ei ilmeisesti kovin ruudinkeksijä, kun on jäänyt ala-asteella luokalleen: iso, josta oli kiva kiusata pieniä. Kyllä, puutuin asiaan mutta nätisti. Yksi kiusaajista, niitä pahimpia, tappoi itsensä parikymppisenä kun tyttöystävä jätti. Silloin muut kauhistelivat asiaa, minä tunteettomuuttani, kun ensimmäinen ajatukseni oli, että hyvä ettei lisääntynyt. Yksi on linnakundi.

Meidän luokan hyvin pärjäävistä pojista ei kukaan ollut kiusaaja, mutta koulumenestykseltään hyvin pärjäävät tytöt kiusasivat eniten, heikoista vain yksi. Olen vieläkin järkyttynyt muutama vuosi sitten saamastani tiedosta, että yksi tyttökiusaaja, joka ei tosin kiusannut minua vaan muita myöhemmin, on erityisopettaja. Itseäni tytöt kiusasivat jonkun verran ala-asteella, mutta se jäi yllättävän vähälle, kun rollin opelle. Pojista en uskaltanut, ettei tule turpaan. Onneksi mulla oli upeat ja tasa-arvoisena oppilaitaan pitäneet ala-asteen opet. 

Olen muuten huomanut, että joillekin kiusaajille kiusatun menestyminen myöhemmässä elämässä tuntuu olevan vaikea paikka, sitä ei uskota tai yritetään vähätellä. Eikös kiusaajilla pitänyt olla hyvä itsetunto? 

Kielenkääntäjä, sairaanhoitaja ja kuvataiteilija. Vain yksi näistä parisuhteessa, kaksi muuta enemmän tai vähemmän toivottomia.

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:33"]

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 12:08"]

Miksi jotkut miettivät kouluaikoja?

Oma elämäni on ainakin mennyt jo niin paljon eteenpäin ja muuttunut, ts. paljon on vettä virrannut Vantaassa, että ei rehellisesti sanoen kauheasti kiinnosta, mitä jostain luokkakavereista on tullut. Miksi joku junnaa menneissä? Eläkää omaa elämäänne ja katsokaa ylpeästi eteenpäin.

[/quote]

Voi daa sun kanssasi. Jos tekee jostain aiheesta aloituksen, niin tarkoittaako se että "junnaa" siinä asiassa eikä elä omaa elämäänsä?

[/quote]

No tarkoittaa, koska mietiskelee jotain vanhoja asioita. En minä ainakaan enää mitään kouluaikoja mieti, ne ovat ohi jo!

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 14:33"]

[quote author="Vierailija" time="03.04.2013 klo 12:08"]

Miksi jotkut miettivät kouluaikoja?

Oma elämäni on ainakin mennyt jo niin paljon eteenpäin ja muuttunut, ts. paljon on vettä virrannut Vantaassa, että ei rehellisesti sanoen kauheasti kiinnosta, mitä jostain luokkakavereista on tullut. Miksi joku junnaa menneissä? Eläkää omaa elämäänne ja katsokaa ylpeästi eteenpäin.

[/quote]

Voi daa sun kanssasi. Jos tekee jostain aiheesta aloituksen, niin tarkoittaako se että "junnaa" siinä asiassa eikä elä omaa elämäänsä?

[/quote]

No tarkoittaa, koska mietiskelee jotain vanhoja asioita. En minä ainakaan enää mitään kouluaikoja mieti, ne ovat ohi jo!

[/quote]

Höpsistä keikkaa. Ihmisen on syytäkin miettiä välillä omaa elämän historiaansa, millaisia valintoja on tehnyt ja miksi - ja mitä seurauksia niillä on nykyiseen persoonaan nähden.

Jos sinä et kykene itseanalyysiin, useimmat muut kykenevät, eikä siihen analyysiin välttämättä liity minkäänlaista "jumittamista" tai suurta traumaa. Säälin sinua, koska asioita on hyvä kyetä käsittelemään, että voi ottaa opikseen ja ymmärtää itseään.

Minä olin luokan kiusattu ekasta luokasta amikseen. Tajusin sosiaaliset puutteeni vasta aikuisiällä, sen jälkeen kun olin mm. sairastunut masennukseen ja syönyt itseni satakiloiseksi. Kävin läpi psykologin kanssa erilaisia testejä, joissa kävi ilmi että minulla on Asperger-tyyppisiä piirteitä sekä muitakin pieniä ongelmia. Sitä en tajunnut, miten niiden perusteella olisi saanut ketään kiusata, mutta eipä sitä kysyttykään.

Mitä minusta sitten tuli? Pitkäaikaistyötön kotirouva pienipalkkaiselle miehelle.

No ei tullut tästäkään koulukiusatusta yhtään mitään. Olen jo liki kolmikymppinen, aikuiselämäni olen pitkälti asunut erakkona neljän seinän sisällä, kerran viikossa käyn vain kaupassa. Lapsuuden ja nuoruuden aikaisista tapahtumista olen niin pirstaleina etten pysty luottamaan ihmisiin. En pysty päästämään ketään lähelleni, en henkisesti enkä fyysisesti. Nukun noin 13-16 tuntia päivässä ja vain yritän selvitä päivästä toiseen. Masennuslääkkeet tietenkin auttaa jonkinverran, muuten olisin kai vetänyt itseni hirteen jo aikapäiviä sitten. Mitään päihteitä en kylläkään käytä vaikka se syrjäytyneillä onkin tyypillistä, hakea lohdutusta viinasta tms.

En tiedä mitä on tapahtunut menneisyyteni ihmisille, veikkaisin että suurin osa elää normaalia elämää onnellisina.

Mitä väliä sillä on, kuka mitäkin oli kouluaikana (=ikuisuus sitten) ja mitä on nyt? En minä ole niiden ihmisten kanssa edes missään tekemisissä. Se olisi ihan kummallista, jos jotain ventovieraita alkaisin märehtimään.

Samasta syystä en käy luokkakokouksissakaan ja oikein huvittaa, miten toiset vaahtoavat siitä, mitä kukakin nyt on ja miten paljon paremmin itsellä menee muihin verrattuna. En ollut kouluaikoina kiinnostunut niistä ihmisistä enkä ole nytkään. Joitakin kavereita niiltä ajoilta on ja heihin olen yhteydessä, mutta kaikki muut ovat täysin evvk. Enkä kyllä jaksaisi alkaa jaarittelemaan jollekin muinaiselle tuttavalle, mitä nykyisin teen. Miksi ihmeessä? Kouluhan nyt vaan on paikka, missä on pakko olla joidenkin ihmisten kanssa tekemisissä, mutta onneksi aikuisena voi valita seuransa (työpaikkaa lukuunottamatta) vapaasti.

Elämässäni on paljon tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joiden kanssa voin asioita miettiä, mutta ei tulisi mieleenkään jotain satunnaisia tuttavuuksia kouluajoilta märehtiä.

73, jos itsetuntosi olisi särjetty pirstaleiksi kouluaikoina, et kirjottaisi noin. Minä olin 13-vuotiaana aivan vakuuttunut siitä, että olin läski, ruma ja että reiteni olivat niin rumat, etten voinut pitää housuja ilman hametta niiden peittona.

Lisäksi jouduin luokan poikien silmätikuksi ja minut huijattiin uskomaan että ihastukseni halusi seurustella kanssani. Hän sai minut pikkuhiljaa avautumaan jne., kunnes sitten yksi päivä kävi ilmi että kaikki oli kusetusta ja koko luokka nauroi minulle.

Yhdessä vaiheessa jouduin piiloutumaan vessaan, jos halusin päästä ehjin nahoin kotiin koulusta ja kiusaajia oli lähistöllä. Siellä vessassa oli mielenkiintoista kökkiä ja kuunnella haukkumistani, jos kiusaajia eksyi peilaamaan itseään.

Kun katson noiden kouluvuosien kuvia, olen ihan tavallisen näköinen, normaalivartaloinen tyttö. En ole epämuodostunut, jalkani eivät ole erityisen paksut/isot/rumat enkä pukeudu oudosti. Silti minä olen kuvissa metrin päässä muista, koska minua kohdeltiin kuin tautista, vuodesta toiseen.

Haluaisinpa nähdä ihmisen, johon tämäntyyppinen kiusaaminen ja eristäminen ei vaikuttaisi.

73, et vaikuta kovin älykkäältä ihmiseltä, anteeks nyt vain. Miksi koet, että keskustelu koulukiusaamisen vaikutuksista on "turhan märehtimistä"? Etkö osaa ajatella ilmiötä yhtään laajemmin - kyse EI ole pelkästä juoruilusta tai yksittäistapausten jähnäämisestä!

Minua ainakin ihan psykologisesti ja sosiologisesti kiinnostaa, miten koulukiusaaminen vaikuttaa ihmisiin. Yksilöllistähän se on pitkälti, mutta varmasti siitäkin olisi löydettävissä jotain yleistettävissä olevia puolia: millainen ja miten pitkään kestänyt kiusaaminen on vahingollisinta, millaisin keinoin kiusaamisen vaikutuksia voitaisiin pyrkiä minimoimaan jne.

Eli sen vuoksi sanoisin, että tämä ketju on ollut mielenkiintoista luettavaa.

Jos sinusta ei ole, pysy poissa. Simple as that. Vai onko sinulla muutenkin, IRL, tapana tunkea keskusteluihin sekaan ja toitottaa muille, että "ihan naurettava keskusteluaihe, ei voisi vähempää kiinnostaa, lopettakaa heti kun MUA ei KIINNOSTA!"

;-)

Luokkamme syrjitty, hissukka poika opiskeli yliopistossa, valmistui ja sen jälkeen syrjäytyi ja eristäytyi äitinsä luokse.

Olin ala-asteella kiusattu, väkivaltaisestikin. Yläasteella syrjitty hissukka, ja hikarilukioon päästyäni ihan normaali pulliainen.

Lukion aikana ja jälkeen meni kovaa ja korkealla, sen ajan kavereista ja tuttavista suurin osa on kuollut, mielenterveysongelmaisia tai alkoholisoitunut/narkkaroitunut. Päädyin kuitenkin ulkomaille seikkailemaan, töihin eri paikkoihin ja eroon piireistä. Lopulta lähdin ulkomaille opiskelemaan ja suoritin kansantaloustieteen maisterin. Nyt asun edelleen ulkomailla, avioiduin ja nyt raskaana. Ammatillisesti en ole menestynyt ihmeellisesti, mutta ihan jonkinlaisissa asiantuntija-kokoaikatöissä olen ja yritän kurotella parempiin töihin jatkuvasti.

Työtön, mielenterveysongelmainen ja vissiin päihdeongelmainenkin. Väkivaltainen aviomies, kolme lasta. Lapset huostaanotettuina toisella paikkakunnalla. Ei ole peruskoulun jälkeen ollut päivääkään töissä, kaikki koulutkin jääneet kesken. Surullinen tapaus kaikenkaikkiaan :(

hmm, eipä ole luokan hissukoista juurikaan kuulunut. muutaman olen nyt aikuisiällä tavannut. Yhdestä tuli päihdeongelmainen ylioppilas (työtön), yhdestä seurakunnan nuoriso-ohjaaja, yksi kirjoitti ylioppilaaksi ja muutti ulkomaille, työskentelee käsittääkseni paikallisen hotellin respassa. yhdellä pahoja mt-ongelmia, ei tutkintoa. Yksi työskentelee opettajana.

Kiusaajista yksi pelaa jääkiekkoa ulkomailla, 2 työtöntä, pari-ikiopiskelijaa eri asteilla, sähkömies ja graafikko. 

ai, yksi hissukka vielä joka yllätti: työskentelee yökerhossa/promoottorina. 

Minäkään en ole vanhoa koulukavereita pahemmin nähnyt. Mutta erään kiusatun tytön nimi tuli eteen yllättävässä tilanteessa ja tuntui hienolta, kun hän on menestynyt. On siis ihan oikeasti menestynyt:)

Tyttö oli juuri se luokan hiljainen, kuka jäi aina syrjään. Nyt on ainakin minun mittapuulla katsottuna todella kova tyyppi. En kerro enempää, ettei häntä tunnisteta.

Kahdesta kiusaajasta tiedän, että kummallakin on rikkoutuneita parisuhteita, mutta ovat töissä. Heidän taustoistaan kuulin jälkeen päin, että kumpikin oli alkkisperheen lapsia, missä ainakin toista käytti isän kaverit kännissä hyväkseen. Toista pieksi isä säännöllisesti humalassa.

Opettaja, sairaanhoitaja, suunnittelija... ja sitten parista en tiedä kun en nopealla googlaamisella löytänyt mitään tietoja, mutta viimeisten havaintojen perusteella heillä ei mennyt kovin hyvin alkoholin yms sekoilujen vuoksi. 

IT konsultti tuli yhdesta, toisesta lastenhoitaja päiväkotiin, yksi kuoli hoitamattomaan perussairauteensa.

Minun luokallani ei ikinä ollut ketään hissukoita eikä oikeastaan koulukiusattujakaan. Minulle jotkut pojat aukoivat päätään säännöllisesti, haukkuivat ja nimittelivät, mutta ei se varsinaista kiusaamista ollut. Itsekin haukuin heitä, ja syystä. Yläasteluokaltani kukaan ei ole menestynyt erityisesti, mutta en usko kenenkään täydellisesti flopanneenkaan. Aika tavallisia ihmisiä meistä taisi tulla kaikista.

Muutin ulkomaille pakoon. Hankin akateemisen koulutuksen ja minulla on edelleen huono itsetunto. Tosin mahtava ja mielenkiintoinen elämä ja nyt kotona pienten lasten kanssa. 

Yhdestä toisesta kiusatusta tuli kotiäiti. Kolmannesta narkkari.

En ole yhteydessä kiusaajiin, ei paljon kiinnosta. Toivon, että karma on hoitanut hommat. 

Miestäni kiusattiin ala- ja yläasteella pienen kokonsa takia. Kasvoi yläasteen lopussa ja lukiossa lähes 190senttiseksi, harteikkaaksi ja erittäin urheilulliseksi ja kiusaaminen loppui ja kavereita riitti, miten pinnallista! Muutti armeijan jälkeen isoon kaupunkiin ahdistavalta pikkupaikkakunnalta, opiskeli sairaanhoitajaksi ja nyt on työskennellyt 5 vuotta alalla ja suunnitelmissa jatko-opiskelut AMK-opettajaksi. Meillä on 2 lasta ja omistusasunto ja ystäviä riittää :) Kiusaajistaan en tiedä kuin yhden, joka tuli ensimmäisen kerran 17-vuotiaana äidiksi, vakituista miestä ei ole ollut, ei ammattia eikä ole vieläkään päässyt tuolta pikku kylästä pois.