Lue keskustelun säännöt.
Ongelmana liian herkkä ystävystyminen
Tarkoitan otsikolla siis, että läpi elämäni olen nopeasti/helposti ystävystynyt muiden kanssa. Ongelma siitä tulee, koska olen introvertti. Minulle riittää muutama hyvä kaveri vuosien takaa, joihin jaksan panostaa ja jotka ymmärtävät sitä, että en jaksa olla joka viikko tekemisissä.
Olen sitten töissä, opiskelemassa tai vapaa-ajan harrastuksissa, niin aina löydän uuden ystävän/ystäviä. Joka on erittäin väsyttävä, koska saan olla yhtenään torjumassa pyyntöjä kahville, ja tekemään sitä ja tätä, ja kännykän viestitulvaa. En tiedä miten näistä kaikista kieltäytyisi nätisti ja koen sen erittäin kuormittavana.
Kaipaisin jotain vinkkejä muilta. Onko ketään muuta samalla "ongelmalla"? Minkälaiset asiat auttaa, mitkä lauseet, toimintatavat? En haluaisi kuitenkaan muuttaa persoonaani, enkä usko että se on mahdollista.
Kommentit (147)
Älä ota paineita siitä että kieltäydyt. Ole tavoittamattomissa jos mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erinäisistä juhlakutsuista tms. joissa on ennalta määrätty päivä, niistä on helpompi kieltäytyä turvautuen valkoiseen valheeseen. On jotakin muuta menoa just sinä päivänä. Mutta sekin alkaa olla useamman kerran käytettynä tylyä, ja toisekseen ongelmaksi muodostuu yllättäen tulevat pyynnöt ja menot, joissa ei voi tuota tekosyytä käyttää. Ei voi suoraan sanoa, että minua ei kiinnosta olla sinun kanssa tekemisissä, koska ei se nyt pidä täysin paikkaansa ja on ihan hirveän rumasti sanottu. Ihmisessä itsessään ei yleensä ole vikaa, vika on siinä että minä en jaksa. Myös viestittelyn koen väsyttävänä, niin että en haluaisi vaihtaa yhteystietoja kenenkään kanssa. Mutta näihin ei ole mitään järkevää korrektia tapaa, miten vastata kieltävästi ja niin että toinen tajuaisi että missä minun rajat kulkee. Koska en halua siellä töissä/opiskelussa/harrastuksessa lopettaa kanssakäymistä, mutta en sen ulkopuolella jaksa. Siis nuissa paikoissa tapahtuva small-talk on vielä ihan ok minulle, kun sen jälkeen pääsen kotiin lepäämään. Ja sitä enimmäkseen vapaa-aikanani teen, työ imee sosiaaliset energiani yleensä täysin.
Ap
Jotenkin hävytön avaus. Täällä on päivittäin, ellei joka päivä avunhuutoja kun yksinäisyys meinaa tappaa ihmiset koteihinsa. Ole hiljaa, älä kysele, kulje omia menojasi, on ainoa mitä voi sanoa. Mutta mikään todellinen ongelma tuo ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Älä ota paineita siitä että kieltäydyt. Ole tavoittamattomissa jos mahdollista.
Hyviä vinkkejä, pyrin jo mahdollisimman pitkälle välttämään yhteystietojen vaihtamista. Tietty voisin siitäkin kieltäytyä, mutta koen sen toisaalta aika tylynä myöskin. Eri asia jollekkin täysin tuntemattomalle baari tapaukselle, sellaiselle voi suoraan paukuttaa että en anna numeroa tms. Mutta sitten ihmisen jonka kanssa on tekemisissä, joskus sitä tarvitseekin ehkä tavoittaa liittyen siihen aiheeseen jonka piirissä on tutustunut.
Tuo älä ota paineita kieltäytymisestä... En nyt ole varma käsitinkö sitä oikein. Koen tosi hankalana ja omien rajojeni ylittksenä jos suostun johonkin mihin minulla ei ole oikeasti voimia. Ja siis sehän on oma mokani jos sellaiseen suostun, minulla on vastuu sanoa ja pitää ne rajani. Tykkään suunnitella ennalta jotain fraaseja joilla olisi helppo kieltäytyä. Koska minulla ei ole sellaiseen mitään valmista mallia, jolloin siitä kieltäytymisestä tulee vielä tökerömpi ja tylympi. Enkä sellaista halua mukaville ihmisille, ei ne ole sitä ansainneet.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hävytön avaus. Täällä on päivittäin, ellei joka päivä avunhuutoja kun yksinäisyys meinaa tappaa ihmiset koteihinsa. Ole hiljaa, älä kysele, kulje omia menojasi, on ainoa mitä voi sanoa. Mutta mikään todellinen ongelma tuo ei ole.
Vau. Miten kehtaat sinäkin valittaa siellä, Afrikan lapsilla on hei nälkä. Tuota tasoa oli argumenttisi, eli toisin sanottuna mene itseesi ja lakkaa mitätöimästä muiden kokemuksia ja ongelmia. -eri kuin ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ainakaan lähtökohtaisesti jakele numeroani kenelle tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hävytön avaus. Täällä on päivittäin, ellei joka päivä avunhuutoja kun yksinäisyys meinaa tappaa ihmiset koteihinsa. Ole hiljaa, älä kysele, kulje omia menojasi, on ainoa mitä voi sanoa. Mutta mikään todellinen ongelma tuo ei ole.
Vau. Miten kehtaat sinäkin valittaa siellä, Afrikan lapsilla on hei nälkä. Tuota tasoa oli argumenttisi, eli toisin sanottuna mene itseesi ja lakkaa mitätöimästä muiden kokemuksia ja ongelmia. -eri kuin ap
En varmasti mene, mene itse. Täällä on ihmisiä, jotka ovat vuositolkulla yksin kovista yrityksistä huolimatta. Jos ihminen ei osaa sanoa "ei", on opittava rajaamaan. Täällä oli joskus aloitus, että jollain oli liikaa rahaa. Vähän samaa koulukuntaa.. Jos on oikeasti ongelma yltäkylläisistä ystävistä tai rahantulosta, niin voi koittaa hakea apua kriisipuhelimista tai terapiasta. Täällä aiheuttaa vain pahaa mieltä kun yksinäisiä ja heikkoja on niin paljon. Tekisi mieli poistattaa koko ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihan kuin minä. Olen alkanut sanoa ihan suoraan että "olet varmasti kauhean kiva ihminen, mutta työ vie musta nykyään niin pahasti mehut ettei mulla ole vapaa-ajalla energiaa oikein mihinkään ylimääräiseen" tms. Usein ekstrovertimmat eivät ymmärrä ja jopa loukkaantuvat mutta sehän on sitten todellakin heidän ongelmansa. Joskus tällaiset ihmiset ovat myös yksinkertaisesti todella ripustautuvia ja saavat ihan vapaasti etsiä jonkun muun jota esim. pommittaa viesteillä jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hävytön avaus. Täällä on päivittäin, ellei joka päivä avunhuutoja kun yksinäisyys meinaa tappaa ihmiset koteihinsa. Ole hiljaa, älä kysele, kulje omia menojasi, on ainoa mitä voi sanoa. Mutta mikään todellinen ongelma tuo ei ole.
Pelkäsinkin että tämmöistä vastausta tulee. Siksi pistinkin heti toiseen viestiin että tiedän, että isolla osalla ihmisistä on ihan päinvastainen ongelma. Mutta se on vähättelyä sanoa, että minulla ei ole ongelmaa. En halua olla tyly ihminen. On ihan kamalaa joutua tilanteeseen, missä näkee toistuvasti, että toinen ihminen haluaisi kaveerata, mutta minä en. Jos olisin kaikkien kanssa ystävystynyt, en ehtisi nukkua päivässä laisinkaan. Minulla ei ole mitään velvoitetta sellaiseen.
Ja tiedän, ole hiljaa ja älä ota katsekontaksia jne. Mutta en ole sen luonteinen. Mielestäni toimin kohteliaasti. Varsinkin jos ollaan pidempiaikaisemmin töissä, silloin minusta työ sujuu paremmin, kun ilmapiiri on kunnossa. Ja tuolla pienellä jutustelulla hommat sujuu mukavammin. Omaa persoonaa on tosi vaikea muuttaa
Liikaa kavereita tai liian vähän, kumpikaan ääripää ei ole hyvä. Joo ja tiedän, liiasta voi ottaa pois, mutta kuka tykkää olla se kusipää, joka työntää ihmisiä pois vierellään? Kuka haluaa aiheuttaa toiselle olon että ei ole haluttu kaveri? Varsinkin kun tietää kuinka moni joutuu kärsimään yksinäisyydestä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko jotenkin muotoilla totuuden ystävällisellä tavalla ääneen, että olet tosi introvertti ja tarvitset arkisin aikaa itsellesi että jaksat taas olla seuraavana päivänä sosiaalinen töissä?
Toisaalta ainahan voi sanoa, että joo mennään vaan kahville mutta sitten voi jättytyä passiivisemmaksi viestittelyssä, jolloin aihe jää jossain vaiheessa siihen, kun toinen ei jaksa kysyä uudelleen.
Älä välitä kommenteista, jotka väittävät ettei tuo ole ongelma. Kaikki eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan.
Tämä kuulostaa humblebragilta mutta nuorempana, kun minulle sateli treffipyyntöjä ovista ja ikkunoista, pidin sitä ikävänä ja ahdistavana. Monet varmasti olisivat haltioissaan, jos tulisi edes yksi pyyntö joskus. Mutta minä olen tunnollinen ja ahdustukseen taipuva ihminen, ja jatkuva torjuminen on minulle kuormittavaa. Jossain vaiheessa tulee mitta täyteen, kun haluaisi olla vain rauhassa.
Riippuu ihan ihmisen persoonasta mitä voi pitää ongelmana ja mitä ei. Kaikilla on oikeus tunteisiinsa.
Minulla taas on päinvastainen ongelma. Olen puhelias ihminen, yleensä ryhmässä minua pidetään tärkeänä ihmisenä, ja minun seuraani hakeudutaan, mutta minulla ei ole mitään käsitystä, miten ystävyys syvennetään siitä hauskanpidosta henkilökohtaiselle tasolle, ja saadaan niitä kutsuja kahville. Eli varmaan neuvoisin sinua olemaan enemmän kaltaiseni, jos tietäisin, mikä pitää ihmiset minusta kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan lähtökohtaisesti jakele numeroani kenelle tahansa.
Minä pyrin välttämään sitä mahdollisimman pitkälle. Jotkut harrastusjutut voi olla sellaisia, että on Whatsapp ryhmä, jolloin sen "joutuu jakamaan", siis asiat sujuu helpommin jos joustaa. Samoin esim. töissä tai opiskelussa oppii herkästi toisen koko nimen, jolloin facebookista löytää helposti, ja silloinkin koen tylynä olla hyväksymättä kaveripyyntöä.
Lähtökohtaisesti pyrin aina viivästelemään viesteihin vastailua, jotta sitä viestipommitusta ei tulisi niin paljoa ja ehkä osa ottaisi hienovaraisen vihjeen vastaan, että en jaksa viestitellä vapaallani.
Ap
Jotain teet väärin jos tämä on ongelma introvertissä Suomessa. Joku jo mainitsikin, annatko kuinka herkästi numeroa muille? Ei missään nimessä saa antaa jos on jo liikaa kontakteja. Tuotat vain sille vastapuolelle hylkäämisen kokemuksia ja niitä saa nykymaailmassa jo ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko persoonasi jotenkin pakotettu ystävystymään liian herkästi, ongelma siitä voi tulla. Voitko tehdä harkintaa? Oletko puntaroinut, miksi haluat jatkuvasti uusia ystäviä, oletko yksinäinen? Mieti seuraavan kerran kun lähestyt jotakuta, että oliko se liian helppo ystävystyminen kuitenkaan hyväksi ja oikein. Pidättäydy. Kerro kohteliaasti, että sinulla "ei ole ehkä tarpeeksi aikaa tutustua uusiin ihmisiin". Kyllä hyvät tyypit ymmärtävät myös torjunnan. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Olet ihan kuin minä. Olen alkanut sanoa ihan suoraan että "olet varmasti kauhean kiva ihminen, mutta työ vie musta nykyään niin pahasti mehut ettei mulla ole vapaa-ajalla energiaa oikein mihinkään ylimääräiseen" tms. Usein ekstrovertimmat eivät ymmärrä ja jopa loukkaantuvat mutta sehän on sitten todellakin heidän ongelmansa. Joskus tällaiset ihmiset ovat myös yksinkertaisesti todella ripustautuvia ja saavat ihan vapaasti etsiä jonkun muun jota esim. pommittaa viesteillä jatkuvasti.
Tää on hyvä vastaus, kiitos vinkistä! Tuo pitäisi jossain keskustelussa jo sanoa ennen kuin tulee mitään "lähestymisyrityksiä" niin se helpottaisi. Voisi ennaltaehkäistä ja olisi helppo sitten sanoa että olen jo kertonut olevani väsynyt.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joo ja tiedän miten epäreilua tämä on, kun on paljon yksinäisiä ihmisiä jotka etsivät kavereita, ja minulle niitä tahtoisi kertyä liiaksi asti. Heille ehkä vinkkinä omat "virheeni"; olen hymyileväinen, ja otan toiset huomioon kuuntelemalla ja kyselemällä. Luulen että se on se "ongelma". Heti tutustuttaessa olen rento ja helposti lähestyttävä. Mielestäni se on peruskohteliaisuutta, enkä tästä haluaisi luopua. Lisäksi kyselen kuulumisia ja pyrin muistamaan mitä ihmiset ovat kertoneet, tämäkin mielestäni on normaalia kanssakäymistä. Uudessa ympäristössä heti esittelen itseni, ja olen kiinnostunut oppimaan muista ihmisistä. Se tekee itsellenikin helpomman olon, kun pääsen sisälle sen paikan juttuihin (oli sitten kyse töistä tai vapaa-ajasta). Moni sitte. Ottaa tämän omasta mielestäni peruskohteliaisuuden sitten syvempänä, ja haluavat kaveerata. Mikä ei muuten haittaisi, koska mukavia ihmisiä on vaikka kuinka, mutta minä en introverttinä ja
Pakko sanoa, että hymyilystä, kuuntelusta ja kyselemisestä tuo ei ole kiinni. Esittelen itseni, olen hyvä kyselemään, kuuntelemaan sekä kommentoimaan toisen vastauksia (tästä tulee ihan jatkuvasti kommenttia että onpa sinulle niin helppo ja mukava puhua!) Itse olen juuri kuvauksesi kaltainen, mutta silti ihan älyttömän yksinäinen, kukaan ei ikinä kysy minnekään. Jossain ihmisisissä vain on karismaa, toisissa taas ei. Myös suosittuun asemaan päätynyt kasvattaa suosiota lisää, ihmiset haluavat sitä mitä muutkin. Ja varsinkin se energia, että et halua lisää ihmisiä elämääsi, aiheuttaa sen että ihmiset oikein liimautuvat... Sama ilmiö kun olet sinkku, ketään ei kiinnosta, kun olet varattu, yhtäkkiä ihastuneita ilmaantuu vaikka ja mistä.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta ainahan voi sanoa, että joo mennään vaan kahville mutta sitten voi jättytyä passiivisemmaksi viestittelyssä, jolloin aihe jää jossain vaiheessa siihen, kun toinen ei jaksa kysyä uudelleen.
Tähän ei kannata lähteä. Pahimmassa tapauksessa saa toisen raivon päälleen siitä, että 'mikset sitten sanonut aiemmin, ettei kiinnosta????' Jotkut ihmiset eivät ymmärrä vihjeitä vaan jatkavat kyselyä loputtomiin.
Mä ymmärrän. Olen kokenut ahdistavana kun olen toisinaan joutunut ottamaan etäisyyttä ihmisiin jotka selvästi haluaisi ystävystyä, kun itse en vain jaksa. Ei vain aika ja jaksaminen riitä.
Olen ymmärtänyt vuosien varrella, että ilmeisesti välitän sellaista signaalia ihmisille että jotkut kokevat että juuri meillä synkkaa poikkeuksellisen hyvin, vaikka olen tottunut juttelemaan avoimesti monenlaisille ihmisille ja hymyilen luonnostani paljon. Perusolemustaan on vaikea muuttaa.
Toki olen itsekin joskus yksinäinen, mutten uskalla heittäytyä läheiseksi kovin monen kanssa koska samalla se rinki kasvaa joihin on säännöllisesti pidettävä yhteyttä. Tarvin aikaa palautumiseen. Työelämä kuormittaa älyttömästi.
Kyllä siitä pitää voida keskustella koska tämäkin on yksi nykyajan ongelma. Työ väsyttää niin paljon ettei jaksa ylläpitää isoa ystävärinkiä ja siitä seuraa taas yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Voisitko jotenkin muotoilla totuuden ystävällisellä tavalla ääneen, että olet tosi introvertti ja tarvitset arkisin aikaa itsellesi että jaksat taas olla seuraavana päivänä sosiaalinen töissä?
Toisaalta ainahan voi sanoa, että joo mennään vaan kahville mutta sitten voi jättytyä passiivisemmaksi viestittelyssä, jolloin aihe jää jossain vaiheessa siihen, kun toinen ei jaksa kysyä uudelleen.
Älä välitä kommenteista, jotka väittävät ettei tuo ole ongelma. Kaikki eivät osaa asettua toisen ihmisen asemaan.
Tämä kuulostaa humblebragilta mutta nuorempana, kun minulle sateli treffipyyntöjä ovista ja ikkunoista, pidin sitä ikävänä ja ahdistavana. Monet varmasti olisivat haltioissaan, jos tulisi edes yksi pyyntö joskus. Mutta minä olen tunnollinen ja ahdustukseen taipuva ihminen, ja jatkuva torjuminen on minulle kuormittavaa. Jossain vaiheessa tulee mitta täyteen, k
Kiitos tästä kommentista. Kuvailit tosi hyvin,miltä myös minusta tuntuu. Se torjuminen on tosi kuormittavaa. Varsinkin kun pidän ihmisiä tosi mukavia. Minusta olisi kiva olla energinen ja jaksaa viettää aikaa. Mutta en ole. Jokainen uusi ihminen elämässäni vie energiaa minulta, ja sille en voi mitään. Haluan antaa sen energian vanhoille ystävälleni.
Ap
Joo ja tiedän miten epäreilua tämä on, kun on paljon yksinäisiä ihmisiä jotka etsivät kavereita, ja minulle niitä tahtoisi kertyä liiaksi asti. Heille ehkä vinkkinä omat "virheeni"; olen hymyileväinen, ja otan toiset huomioon kuuntelemalla ja kyselemällä. Luulen että se on se "ongelma". Heti tutustuttaessa olen rento ja helposti lähestyttävä. Mielestäni se on peruskohteliaisuutta, enkä tästä haluaisi luopua. Lisäksi kyselen kuulumisia ja pyrin muistamaan mitä ihmiset ovat kertoneet, tämäkin mielestäni on normaalia kanssakäymistä. Uudessa ympäristössä heti esittelen itseni, ja olen kiinnostunut oppimaan muista ihmisistä. Se tekee itsellenikin helpomman olon, kun pääsen sisälle sen paikan juttuihin (oli sitten kyse töistä tai vapaa-ajasta). Moni sitte. Ottaa tämän omasta mielestäni peruskohteliaisuuden sitten syvempänä, ja haluavat kaveerata. Mikä ei muuten haittaisi, koska mukavia ihmisiä on vaikka kuinka, mutta minä en introverttinä jaksa.
Ap