Toiveena vauva (2019-2020)

Raskausyllätyksen viestiin en edes aio kommentoida, mutta siitä tuli mieleen toinen asia. Onko teiltä koskaan pyydetty anteeksi jonkun toisen raskautta? Minun ystäväni pyysi minulta (suutuksissaan) anteeksi omaa raskauttaan, kun olin itse saanut keskenmenon ja olin siitä niin surullinen etten ymmärtänyt hypistellä hänen kanssaan vauvan vaatteita niin kuin hän olisi toivonut. Minä loukkaannuin anteeksipyynnöstä ihan valtavasti, mutta tätä ystäväni ei ymmärrä. Hänen mielestään hän ei ole sanonut mitään loukkaavaa, minä olen ollut vain itsekeskeinen.

Heippu taas kaikille. Samaa mieltä myös, että kaikki tunteet täällä sallittuja. On tää sen verran iso asia, että monenmoiset tunteet pyörii pinnassa itse kullakin. Niin onnelliset toiveet kuin pettymykset ja turhautumisetkin.

Meillä ”vasta” yk5 lähti käyntiin ja oon ajatellut, että ihan luomuna yritetään... mutta juttelin nyt ekan kerran siskon kanssa asiasta ja hän kertoi, että söi itsekin kuurin letroja, ennenkuin raskautui kolmannesta lapsesta. Ja yrittämistä taustalla väh. 6kk. Ehkä mäkin vaan varaan sen ajan sinne gynelle.🤔

Nyt on ollut sellainen fiilis edellisten menkkojen alettua, etten jaksais enää ajatella koko asiaa. En tiedä yritänkö suojella itseäni pettymyksiltä, vai mitä tää nyt on? Vauvojen näkeminen tekee mut jotenkin niiin surulliseksi.. tai toivottomaksi. Saadaanko me omaa nyyttiä syliin ollenkaan? Pääsenkö kirppiksille hypistelemään vauvan vaatteita? Tai ultraan kuulemaan sydämen lyöntejä. Tai saanko koskaan hypistellä sen pikkusen sormia ja vaan tuijotella omaa vauvaa tuntikausia ja tuntea pyyteetöntä rakkautta sitä kauan toivottua ihmisen tainta kohtaan.

Kyyneleet valuu pitkin poskia, kun tätä kirjoitan. 🥺

En oo vielä alkanut tikuttamaan ovista, nyt taitaa olla kp8. En myöskään ajatellut tehdä testiä ennen kun/jos menkat on myöhässä.

Aikaisemmat kierrot on olleet jotenkin helpompia, myös pettymysten suhteen kun menkat on alkanut, mutta tuo edellinen kierto oli jotenkin niin toivoa täynnä oleva, että tipuin melko korkealta, kun vuoto alkoi. Onneks GOldie vähän kerroit mulle faktoja, jotka jarrutteli liika innostusta, niin en ihan niin korkealta pudonnut. Kiitos. 😉

Ja kyllä tää on munkin mielestä ollut hyvä ja positiivinen ryhmä jakaa tunteita ja saada vertaistukea. Tsemppiä kaikille! Tässä tuli nyt vaan pieni osa mun aatoksistani, mutta helpottaa edes vähän purkaa ajatuksiaan. Halauksia kaikille uuteen viikkoon! 💚

Täällä lähti uusi kierto sitten kuitenkin eilen käyntiin, kuten osasin jo odottaa, vaikka vähän elättelinkin vielä toiveita. Ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta kun viime kierrossa, koska jotenkin osasin enemmän olettaa, että menkat alkavat kuitenkin. En juurikaan kirjaillut oireitakaan ylös tai juuri kuulostellut niitä. Ehkä tämä on tällaista sopeutumista. Yritin ajatella vuodon alkaessa positiivisesti, että no hei saapahan ottaa taas vaikka sen lasin viiniä! 🙃

Kummallista ajatella, että tässähän jo yk 6 lähtee käyntiin, kun toukokuun puolessa välissä kapseli poistettiin. No, lähdettiin tähän hommaan tietäen että voi kestää, mutta oletin ehkä kuitenkin ettei menisi ihan näin kauaa 🙂. Vaikka eihän tämä oikeasti vielä edes ole aika eikä mikään!

Yritän pitää motivaatiota yllä ja uskoa siihen, että kyllä tämä jossain vaiheessa meilläkin vielä onnistuu - ja jos ei tässä vuoden sisällä itsestään, niin sitten käydään katsomassa, että onhan kaikki kunnossa. Minulle on tehty viimeksi vuosi sitten papa-tarkastus ja siinä myös tunnusteltiin paikat, oli kaikki ihan kunnossa. Mietin kuitenkin tuota, että en ole koskaan varsinaisesti gynekologilla käynyt eikä ole ultrattu koskaan, että pitäisiköhän se tehdä... Toisaalta ovulaatio ja menkat tulevat säännöllisesti, joten en tiedä, onko ultraamiselle/gynekologin tutkimukselle varsinaista tarvetta. 🤔 Mutta sitten taas ovulaatio on noin kp 14-16 ja kierto yleisesti ottaen noin 25-26 päivää, että olisikohan tuon luteaalivaiheen pituus hyvä olla vähän pidempi... Hankalaa.

Itse olen huomannut tässä kuukausien kuluessa, että yllättäen minua ehkä enemmänkin vaan entistä enemmän ilahduttaa vauvojen näkeminen. Aina hymyilyttää ne isot ihmettelevät silmät 🙂. Kuitenkin sellainen pienen pieni haikeuden tunne myös aina sen jälkeen hiipii mieleen, mutta pääosin ajatukset ovat ihan positiivisia. Ymmärrän kyllä kuitenkin myös tuon, jos vauvojen näkeminen lähinnä harmittaa ja nostaa toivottomuuden tunteita. 😕 Tsemppiä!

Huomaan, että itselläni ja nähdäkseni myös miehelläni nämä vauvahaaveet ovat vielä ajatuksissa melko epäkonkreettisia, vaikka siis toive vauvasta ehdottomasti on suuri. Emme kuitenkaan mieti juuri mitään rattaita, vaatteita tai muita sellaisia. Nimiajatuksista joskus ohimennen saatan heittää. Joskus mietimme, että "hypoteettinen" lapsemme olisi varmaan sellainen ja sellainen ja voi kauhea jos siitä tulisi yhtä itsepäinen kuin mitä me olemme 😃. Yhdet keväällä kirpparilta heräteostoksena ostetut vauvansukat minulla kyllä on, joita välillä hypistelen ja haaveilen.. kunnes laitan takaisin yöpöydän laatikkoon. Kyllä minä vielä uskon, että ne joskus saan myös jonkun jalkoihin pujottaa.

Raskautumisesta ja stressistä: erään lapsettomuuslääkärin olen useampaan kertaan kuullut mainitsevan, että hän inhoaa selittää lapsettomuutta stressillä. Tottakai poikkeuksellisen voimakas pitkäkestoinen psyykkinen kuormitus voi vaikuttaa, mutta se ei kuitenkaan ole asianmukainen selitys lapsettomuudelle. Pientä stressiä varmasti löytyy jokaiselta pidempään lasta toivoneelta.

Melko paljon olen itsekin pohtinut tästä asiasta kertomista, meillä siis toki vasta 5kk yritystä takana. Joillekin hyville ystäville olen asiasta jakanut, enkä ole yhtään ikävää kommenttia saanut. Toisaalta olen kokenut tarvetta asiasta puhua, mutta toisaalta en kuitenkaan osaa sanoa, olenko kokenut siitä apua. Samoin kuin joku aiemmin kirjoitti, olen myös kokenut oloni jotenkin alastomaksi sen jälkeen. Miehen kanssa olemme yhdessä sopineet, että lähimmille ystäville kerromme, jos se tuntuu sopivalta.

Hei kaikille pitkästä aikaa! Onnea plussanneille ja tsemppiä sitä odottaville <3

Viimeksi kun tänne kirjoittelin, niin olin raskaus uutisen sijaan saanut tiedon rinnassani olevasta patista. Puoliso lupasi mielen rauhan vuoksi maksaa yksityisen, sillä julkiselle oli niin pitkät jonot ja sanoivat, että "olet jo niin vanha, niin ajat menevät pidemmälle". Kyse oli siis siitä, että olin juuri täyttänyt 30 vuotta ja tämän takia minun tulisi mennä suoraan mammografiaan, enkä saanut aiempia vapaita aikoja ultraääneen.. Pienestä se voi olla kiinni. Yksityiselle sain viikon päähän ajan ja siellä sanottiin, että kaikki näyttäisi olevan kunnossa, mutta ettei osaa sanoa kuitenkaan mikä rinnassani on. Päätettiin siis pitää vielä julkisen aika varmuuden vuoksi, jotta voidaan tarvittaessa ottaa koepalat, sillä julkisella ne maksoivat 500e!!! Yksityisen lääkäri lähtiessäni oli sitä mieltä ettei syytä huolen, voin jatkaa elämääni ihan normaalisti ja jos haluan, niin toki voin pitää vielä toisen aikani julkiselle, ihan vain varmistaakseni asian. Joten olo keveni kummasti ja olin jo huoleton. "Käydään varmuuden vuoksi kuitenkin vielä tarkistamassa asia", puhuimme puolisoni kanssa ääneen, "se on varmasti ihan vain samanlainen rutiini ultraus".

Kun julkisen puolen aika koitti, lääkäri olikin kovin vakavan oloinen ja ultraaminen sen kuin vain kesti (sanoivat muuten, että koska olen niin nuori, niin ultrataan ehdottomasti, ei mammografiaan. Se olikin sitten hoitotaholla niin päin ,kun ajanvarauksessa oli päin vastoin..). Hän pyysi paikalle myös vanhemman lääkärin, jotta varmistaisi asiaa. He sitten yhdessä kertoivat, että näyttää siltä, että koepalat on otettava. Se vartin "perustarkastus" johon ajattelin vain kävellä sisään ja poistua, muuttuikin puolentoista tunnin operaatioksi hoitopöydällä, kyyneleet ja hiki valuen koepaloja otettaessa. Lääkärit sanoivat, että vaikka kyseessä ei olisikaan mitään vakavaa, voi olla, että leikataan silti, sillä se saattaa olla sen laatuista, että parempi varmuudeksi poistaa. Lähdin Naistenklinikalta, jossa tutkimus tehtiin, hysteerisesti itkien, katsoen muiden ympärillä olevien ihmisten ja perheiden vauvailoa, vastasyntyneet lapset sylissään, kaikkien ihastellessa. Mietin vain, että näinkö tässä käy, että ainoa syy miksi minä olen synnytyslaitoksella on se, että minulla mahdollisesti onkin rintasyöpä, sen sijaan, että saisin joskus oman lapsen syliini. Kädet täristen, silmät vuolaasti valuen kyynelistä soitin puolisolleni takaisin, kun hän jo huolestuneena oli soitellut, missä viivyn ja kerroin ettei käynti sujunutkaan ihan odotetusti.. Tuloksia sai sitten odotella muutaman viikon.

Odotuksen jälkeen sain tulokset tekstiviestitse lääkäriltä. Mitään vakavaa ei ainakaan ole tiedossa, eli se ei ole rintasyöpä. Epäselväksi nyt jäi leikataanko silti joka tapauksessa. Sain soittoajan vasta marraskuun puolelle selvittääkseni tämän asian.. Lisää odottelua siis tiedossa.

Mitä raskaus asiaan tulee, niin olimme jo ehtineet siinä vaiheessa mennä niin pitkälle, ettemme voineet peruuttaa jos olisimme raskaana. Sillä tutkimusta edeltävinä päivinä oli oletettu ovulaatio juuri ollut ja olimme yksityisen lääkäriajan jälkeen puuhailleet lapsihaaveen tiimoilta (saimme siunauksen jopa lääkäriltä tähän asiaan). Olimmekin jo varmoja viime viikolla, että raskaana ollaan, sillä kuukautiset olivat myöhässä jo kuusi päivää, alavatsassa tuntui hassua nipistelyä, melkein kuin menkat muttei siltikään, rinnat olivat järkyttävän kipeät ja turvonneet. Koskaan ei ole verisuoneet sillä tavoin rinnoissani pullottaneet ja näkyneet niin selkeästi! Samoin kuten nännit olivat tummuneet. Myös valkovuotoa tuli runsaammin kuin koskaan olen huomannut tulevan (en tiedä liittyykö edes raskauteen, mutta tämä oli poikkeavaa). Sitten tuli tiputus.. Niin maan pinnalle kuin pönttöönkin. Se kuitenkin lakkasi melkein heti ja mietin voiko sittenkin olla!! Jos se onkin kiinnittymisvuotoa tai jotain muuta raskauteen liittyvää. Seurattiin vielä tilannetta, mutta seuraavana aamuna alkoikin jo niin runsas vuoto ja niin kovat kivut, että öisin heräilin särkylääkkeestä huolimatta. En pystynyt käyttämään kuukuppiakaan kun sekin teki niin kipeää. Koko lantion seutua kuumotti ja särki, mietin jo, että järki lähtee siinä tilassa. Raskaustestikin näytti negatiivista, joten se siitä.. Mietin kuitenkin olinkohan raskaana, mutta se menikin saman tien kesken? Mikäli ymmärsin, niin puhutaan "kemiallisesta raskaudesta"? Tosin en saanut plussaa, mutta tämä tuntui todella siltä, että raskaana ollaan. Puolisokin oli niin varma. Tämän raskauden yrittämisen aikana on kuukautiset olleet kyllä niin kummalliset muutenkin, etten enää tiedä.. Kroppa mennyt kyllä ihan sekaisin! Onko muilla tällaista kokemusta, että keho menee mullin mallin? Mistä se edes johtuu? Hormonit?

Wannabe mami, tietääkseni valeraskaus on ihan mahdollista ihmiselläkin. Neuvolasta 4 keskenmenon kohdalla kysyttiin, että olenko ihan varma että se oli plussa vai toivoinko vain. Oireet ja muut on niinkö raskaudessa mutta se kuuluisa plussa puuttuu. Niin tai näin, olen pahoillani kokemuksestasi rinnan patin suhteen. ❤ toivon sinulle ja teille onnea tulevaan, niin pattiasian tiimoilta kuin vauvatoiveenkin!

Itsellä hassu olo. Kohta 30pv täynnä tätä kiertoa, yksi rakastelukerta kp3, tuoöloin vielå menkkavuotoa. Selibaatti siis muun ajan muista syistä olevien tutkimusten takia. Nyt valkovuodosta housut märkinä, jännä tunne mahalla. Sellanen kuin menkat alkaisi, mutta ei kumminkaan 🤔 ei kipuja, ei mitään. Rinnat hieman arat, mutta ne nyt on aina viikkoa ennen menkkoja ja ja pari ekaa vuotopäivää. En tiedä. Kumma olo. Höh.

Minulla kierto heitellyt +/- 5 päivää. Tänään töiden jälkeen istuin wc:ssä ja rinnat ovat olleet kovin turvonneet viimeiset päivät. (tämä normaalia minulle ennen kuukautisten alkua) Kaapissa oli jäljellä yksi testi ja tein sen, vain varmuuden vuoksi. Arvatkaa siihen ilmestyi raskaana 1-2 viikkoa!!!!!! Juurikin ajattelin ensikuussa alkaa ovulaatiota hakemaan.

Huh huh nyt on vähän halolla päähän lyöty olo.

Tsemppiä teille kaikille tämän prosessin kanssa, minä siirryn varmaan odottavien ryhmään. Toivon että tässä käy hyvin, muuten palailen jännittämään tänne teidän kanssa.

-Love & Peace

Unelma34 valtavasti onnea ja tarrasukkia matkaan ❤❤

Onnea Unelma34 plussasta ja tarrasukkia matkaan! 😊

Täällä kp26 ja menkkojen pitäisi alkaa lauantaina. Äsken vessassa pyyhkiessä paperiin tuli vaaleanpunaista. Nyt on aivan äärettömän surullinen olo. Kierto on säännöllinen 30-31 päivää. On niin vaikea käsittää miksi kevään ja kesän keskenmenojen jälkeen plussia ei ole näkynyt? :(

Olen miettinyt voiko keltarauhashormonin tuotannossa olla jotain häikkää? Te joilta sitä on tutkittu niin mitä oireita teillä on ollut ja miten olette päässeet tutkimuksiin?

Unelma34 kirjoitti:

Minulla kierto heitellyt +/- 5 päivää. Tänään töiden jälkeen istuin wc:ssä ja rinnat ovat olleet kovin turvonneet viimeiset päivät. (tämä normaalia minulle ennen kuukautisten alkua) Kaapissa oli jäljellä yksi testi ja tein sen, vain varmuuden vuoksi. Arvatkaa siihen ilmestyi raskaana 1-2 viikkoa!!!!!! Juurikin ajattelin ensikuussa alkaa ovulaatiota hakemaan.

Huh huh nyt on vähän halolla päähän lyöty olo.

Tsemppiä teille kaikille tämän prosessin kanssa, minä siirryn varmaan odottavien ryhmään. Toivon että tässä käy hyvin, muuten palailen jännittämään tänne teidän kanssa.

-Love & Peace

Hei aivan ihanaa! Just näin että positiivisella asenteella ilman stressiä ja raskauduit näin nopeasti. Itsekkin siirryn kokonaan odottavien ryhmään rv 16, ehkä tavataan toisessa ryhmässä.

Sohwi, jospa ne menkat ei kumminkaa alkaisikaan! Tunnen niin tuon tunteen; alkavan epätoivon ja surun ja pettymyksen, kun menkat ilmottaa tulostaan... täällä kierto nro 24 päättymässä tälle viikkoa, jos kierron pituus on 30pv tienoilla, muussa tapauksessa jään vain odottelemaan...

Kyllä se kirpasee, kun näkee paperiin sen vaaleanpunervan verirannun jäävän.nse pettymys ja suru tuntuu musertavan. Silti sieltä aina nousee uuteen toivoon... sitä vain tän kierron olen miettinyt, että kauanko sitä jaksaa. Pettymyksiä ja hiipuneita toiveita?

Kanelipulla kirjoitti:

Raskausyllätyksen viestiin en edes aio kommentoida, mutta siitä tuli mieleen toinen asia. Onko teiltä koskaan pyydetty anteeksi jonkun toisen raskautta? Minun ystäväni pyysi minulta (suutuksissaan) anteeksi omaa raskauttaan, kun olin itse saanut keskenmenon ja olin siitä niin surullinen etten ymmärtänyt hypistellä hänen kanssaan vauvan vaatteita niin kuin hän olisi toivonut. Minä loukkaannuin anteeksipyynnöstä ihan valtavasti, mutta tätä ystäväni ei ymmärrä. Hänen mielestään hän ei ole sanonut mitään loukkaavaa, minä olen ollut vain itsekeskeinen.

Minusta ystäväsi on ollut otsekeskeinen,etkä sinä. Ei raskautta pyydellä anteeksi muilta! Raskaus on onnellinen asia, myös silloin kun muut ei sitä kykene iloitsemaan samalla tavalla.

Mielestäni ystävältäsi on väärin odottaa, että keskenmenon kokeneena jaksaisit vauvan vaatteisiin keskittyä. Keskenmeno on aina suuri suru, jonka käsittely vie aikaa jokaisella eri määrän. On minullekin tökeröitä kommentteja lauottu, mutta ei sentää näi typeriä kuin ystäväsi sinulle! Olen pahoillani ❤

Raskausyllätys, positiivisella asenteella ja stressittömyydellä ei oo mitään tekemistä nopean raskautumisen kanssa! Kyllä siihen vaikuttaa ihan muut asiat.

Täällähän on käynyt kuhina!

Haavelija91 ja Pikkuminnis, hyvä kuulla, että ei haittaa, jos täällä osoittaa tukea ja myötätuntoa. 🤗💚 Itsekin ajattelen, että tää on juurikin paikka kaikenlaisten tunteiden tuuletukselle ja vertaistuelle. Jatkamme näin kuin myös jätämme Raskausyllätyksen kaltaiset syyllistäjät omaan arvoonsa. Mikäli stressi vaikuttaa raskautumiseen, sen pitää olla niin voimakasta, että on jo aiheuttanut häiriöitä kuukautiskiertoon. Esimerkiksi niin, että kuukautisia ei edes tule. Tunteiden tuuletuksen sen sijaan voisi nimenomaan auttavan. Parempi ne on purkaa kuin padota, jolloin löytävät muut, ei hyvät kanavat purkautuakseen.

Olga Unelma, itse olen kokenut sen korkealta putoamisen niin voimakkaasti, että koin tuon helpottavana, että tiedolla voi koittaa hillitä toiveitaan. Mietin kyllä onko oikein jakaa sitä muille toivojille, mutta suojelu, kun oli motiivina, en nähnyt siinä sitten mitään niin pahaa.

Täällä jonkunlainen ovulaatiohäiriö kai menossa, kun lämmöistä jo näkynyt miten keho toimii epäsynkassa ja tällä kertaa ei lämpö noussutkaan huipun jälkeisenä päivänä. Viikon päästä joka tapauksessa progesteroni-testi, koska huippu oli eilen. Kieltämättä surettaa, koska vielä kesällä ainakin toimi aikalailla kellontarkasti nuo, taisi syyskuussa alkaa muuttua. Ei varmaankaan ihan luomusti voidakaan edetä, että jos jonkun lääkityksen avulla vaikka sitten. Niin, ja eihän miehenkään tulokset ole vielä tulleet, että siinäkin mielessä odottelu vain jatkuu. Nyt kp16 ja tosiaan lämmöt edelleen alhaalla. Ollaan menty nyt joka 2.päivä yrityksellä, nyt kai pitäisi tänäänkin talletella, mutta saa nähdä pystyykö. Lääkärin ohjeesta aloitettiin niin hiton aikaisin ja vieläpä ihan turhaan.

Keltarauhashormonin puutteesta voi kertoa esimerkiksi tiputtelu ennen kuukautisia. Joku sitä kyseli tuossa. Luteaalivaiheen pituudellakin on väliä, olikohan sen hyvä olla yli 10 ainakin. Teroluteilla voi tarvittaessa tuotakin pidentää.

Täälläkin päin on niin, että vasta 40-vuotiaasta ylöspäin, mennään lääkärille 6kk yrittämisen jälkeen, aiemmin vuoden yrittämisen jälkeen. Netissä huomasin tosin lukevan, että jos on 35, niin 6kk yrittämisen jälkeen hyvä hakeutua lääkärille.

Voimia kaikille. 💚

Onnea Unelma34 plussasta! Wannabe mamille kovasti tsemppiä soittoajan odottamiseen, hyvä että selvittävät nyt tarkemmin vaikkakin turhauttavan hitaasti. 

Meillä tosiaan yk3 menossa ja päätin tilata niitä ovulaatiotestiliuskoja ison kasan. Pakko oli saada selvittää, tapahtuuko ovulaatiota ylipäätään. Jos ei, niin eipähän tule ilmi jossain vuoden yrittämisen kohdalla, ettei alunperinkään olisi ollut mitään mahdollisuuksia tulla raskaaksi.

Testien tekemisen aloitin viime viikolla, to ja pe testiviiva oli toooodella haalea mutta näkyvissä. Sunnuntaina testatessani viiva oli jo hieman tummempi, mutta ei vielä yhtä tumma kuin ohjeiden kuvassa. Kunnes eilen viiva oli jo mielestäni aika lähellä kontrolliviivan väriä! Niinpä laitettiin peitto heilumaan ja nyt toiveet korkealla, vaikka yritän pitää jalat maassa... Se on vaan niin vaikeaa olla heti haaveilematta! Yllättävän paljon valtaa ajatuksia tämä vauvaprojekti. 

Tässä kierrossa ollaan muutenkin oltu vähän aktiivisempia makuuhuoneen puolella, kuin aikaisemmissa kierroissa. Ollaan puuhasteltu kiertopäivät 13, 14, 15, 17 ja 22. Ovulaatiotestituloksen perusteella ovulaatio on varmaankin käsillä tässä kp 22-23 tienoilla. 

Tässä vielä eilisen ovulaatiotestin tulos. Tulkitsetteko tämän samalla tavalla kuin minä? En ole näitä ennen käyttänyt, niin on vähän arvailun asteella vielä nämä viivojen tulkinnat.

GOldie, juu kyllä. Otin pelkästään kiitollisena tämän kaiken tiedon vastaan. 💚😊 Osasin suhtautua vähän helpommin alkaneeseen vuotoon vaikka kierto olikin jotenkin enemmän toivoja herättelevä kuin aikaisemmat.

Ja kyllä, samaa mieltä (en tiedä onko edes mielepideasia) että täytyy olla kuukautiskiertokin jo häiriintynyt jos pelkkä stressi vaikuttaa.🤔 Niin ymmärtäisin.

Ja palatakseni eiliseen kirjoitteluuni, (oli todella huono ja surumielinen päivä) ei vauvojen näkeminen pelkästään surulliseksi mieltä tee, vaan tietenkin ensin onnelliseksi. Sieltä perästä sitten hiipii se kaipaus. Hetken voin vauvoja tuijotella, kunnes on pakko kääntää katse pois.

Paitsi, omalla siskollani on kaksi vuotias, super Ihana poika, jota kyllä saan halailla ja hellitellä niin paljon kuin jaksan. Eikä mieli ole ollenkaan toivoton tai haikea hänen seurassaan. Ja olen enemmän kuin onnellinen siskoni pojasta. Heille on annettu vuosia sitten ”tuomio” ettei tule ikinä saamaan lapsia. Mutta toisin kävi. Se tieto antaa ainakin itselle voimia uskoa, että on meillä kaikilla toivoa.💕

Anteeksi, jos olen sekava kirjoituksissani... jotenkin vaikea yrittää puristaa kaikkia ajatuksiaan pieneen tilaan. 🤨

Olga, hyvä kuulla. Et ole ollenkaan sekava, mä ainakin saan hyvin selvää. Kyllä muakin välillä surettaa vauvojen näkeminen. Musta se on inhimillistä ja ymmärrettävää. Ei meistä tosiaan kukaan tunteitaan valitse eikä mikään tunne oo koskaan väärin. 💚 Välillä sitten on mukavaa nähdä pikkuisia. Vaihtelee nämäkin.

Introvertikaali, oikein hieno ovisplussa on! Selkeä. ☺️

Tietääkö muuten kukaan, että jos LH-huippu näkyy, niin irtoaako munasolu varmasti? Mä luulin aiemmin niin, mutta nyt en ole enää varma. Netissä oli jostain sellaisestakin, että munasolun vapauttamisessakin voi olla jotain häikkää, mutta näkyykö tällöin edes LH-huippua? Vai onko progesteroni-testi ainoa keino todeta ovulaatio varmasti?

Wannabe mamille kovasti tsemppiä täältäkin!