Toiveena vauva (2019-2020)

Raskausyllätys kirjoitti:

Edelliseen kommenttiini vielä lisäystä.

Mieli ja keho toimii yhdessä. Katkeruus ja negatiiviset ajatuksen ei tuota hyvänolon hormoneja, päinvastoin. Ihmisen mielellä on valtavan suuri vaikutus elimistön toimintaan. Stressi, katkeruus, viha, masennus ja erilaiset jatkuvat negatiiviset tunteet vaikuttavat hormonitoimintaan ja suoraan sisäelimiin. Tästä löytyy ihan erilaista tutkimustietoa.

Näillä voi olla hyvinkin paljon yhteyttä raskaaksi tulemisen kanssa ja stressi on niistä yksi pahin. En sano että lakkaa stressaamasta kennellekkään, mutta myös mielenhallintaan kannattaa yrityksen aikana panostaa.

Näkökulma: Kyllä, stressi vaikuttaa elimistöön monin tavoin ja tästä on paljon tutkimusta. Ymmärtääkseni kuitenkin esim. psykoterapiassa on pitkään ymmärretty, että mitkään tunteet eivät ole varsinaisesti vääriä tai huonoja, vaikka osa olisi ikävämpiä kuin toiset. Mikäli olen käsittänyt tämän oikein, niin tunteen kieltäminen patoaa tunnetta entisestää, minkä vuoksi on ihan ok tuntea joskus myös vihaa, katkeruutta ja surua. Kaikki tunteet ovat ohimeneviä, aaltomaisia, eivätkä ikävätkään tunteet kestä ikuisesti, mutta ne saa tuntea kun ne tulevat ja niihin liittyvät ajatukset saa käsitellä ihan rauhassa. Kyllä ilon ja onnen tunteet tulevat myös taas aikanaan.

Mielestäni mielenhallintaa on myös tilan antaminen niille ikävämmille tunteille ja niiden käsittelylle, mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Raskausyllätys! Olen aika järkyttynyt sinun asenteestasi ja kommentoinnistasi.

Meillä jokaisella on oma tilanne, oma elämä, oma menneisyys. Me jokainen kannamme mukanamme historiaa ja nykyhetkeä, niiden iloja ja suruja. Niistä on muodostunut minä - sinä ja jokainen meistä. Lapsettomuus, raskauden yritys, keskenmenot, pelot ja sen myötä katkeruus ja suru on yhtä oikeutettua kuin ilo ja onni. Se, että joku nainen tai mies tuntee katkeruutta, surua ja etäännyttää itseään raskausuutisista, ei tee henkilöstä huonompaa mahdollista vanhempaa PISTE. vaikka varmasti suurin osa meistä yrittävistä ajattelee, että Luojan käsissä on lopulta se, saako lasta vai ei, en silti koe että sitä ajatusta voi käyttää lyömäaseena toista kohtaan. Koen sinun olleen töykeä ja asennevammainen niitä tunteita kohtaan, joita pettymyksen myötä tulee.

Jokainen meistä ymmärtää, että asenne pn oikeasti se, joka ratkaisee stressin määrää. Mutta myös negaatiot kuuluu elämään ja niiden patoaminen aiheuttaa vain myöhemmin vaikeuksia. Koen että on parempi purkaa täällä pettymystä kuin omalle lähipiirille, sillä täälläollaan tietyssä määrin samassa veneessä jokainen.

Tsemppiä teille, joille tämä päivä ei ole hyvä päivä! Tsemppiä ja paljon voimia kestää ja käsitellä negatiivoset tuntemukset, jotta alkavaan viikkoon päästäisiin hyvällä mielellä! ❤ plussatuulia meille jokaiselle!

Täältä ei ole kuulunut aikoihin mitään. Teidän kirjoituksia kyllä luen melkein päivittäin ja iloitsen palstan hyvästä yhteishengestä vähän vaikeankin asian äärellä. Omalla kohdallani vauvakuumeilu sai jokin aika sitten ihan uusia käänteitä: meille selvisi, ettemme todennäköisesti luomuna tule tässä onnistumaan. Meidät ohjattiin suoraan koeputkihedelmöityshoitoihin. Marraskuun alussa saamme kuulla lisää.

Mietinkin, onko täällä ketään edes suunnilleen vastaavassa tilanteessa? Haluaisin perustaa oman viestiketjun meille, jotka tavoittelevat vanhemmuuden haavetta vähän erilaisin keinoin. Lapsettomuus-alustalla näytti ensivilkaisulla olevan aika hiljaista...

Onnea muuten kaikille plussanneille! ❤️ Ja voimaa kaikille, kullekin oman tilanteen mukaan.

Raskausyllätys kirjoitti:

Haavelija91 kirjoitti:

martta1 kirjoitti:

Kiitos Tähtityttö ymmärryksestä ja kaikkea hyvää teille <3 

Kenellekään en mitään pahaa toivo, mutta kyllähän se on välillä niin vaikeaa olla vilpittömästi onnellinen toisten plussista. Varsinkin, kun näitä raskausuutisia ja vauvauutisia on nyt meidän lähipiirissä. Yksi toisella kierrolla raskautunut mulle totesi, että ehkä te ette ole yrittäneet tarpeeksi....... Musta tuntuu, ettei ihmiset oikeen osaa suhtautua tähän. Toinen sanoi, että "älä stressaa". Sanoin, että en mä stressannut aikaisemmin, mutta kyllä mä nyt vähän stressaan, kun on diagnoosiepäilyt, epäsäännöllinen kierto ja pitkään jatkunut tulokseton yritys.... 

Tää on just se minkä takia me ei olla lähes kenellekkään kerrottu.

Aina jos lapsihaaveista ihmiset kyselee niin vastaillaan että keskitytään nyt hetki vielä töihin ja kouluun ja samaa aikaa sitä miettii että voi voi, nuo ei tiedä mitään meidän 1v3kk yrityksistä - eikä tarvitsekkaan tietää.

Mä en jaksa kuunnella muiden onnistumisia ja mun tilanteen voivottelua tai sääliä. Ja kun on niitä onnekkaita ihmisiä jolla tärppää nopeasti niin he eivät voi kuvitellaan sitä kun lasta yrittämällä joutuu yrittämään. Musta on tullut ehkä aika katkera, eikä mua pätkääkään kiinnosta kavereiden raskaudet ja vauvajutut. Ne ei tiedä kuinka mun pinnan alla kuohuu, enkä siis haluiskaan et tietää.

Oon niin herkillä myös tän asian kanssa että jos joku mulle poikkisanan tästä aiheesta sanois niin sais multa kyllä täyslaidallisen shaibaa niskaan. Siks oon kokenut että parempi olla ihan hissukseen ni ei tarvitse tästä asiasta niin ei tarvitse kenenkään voivotteluja ja neuvoja ja kommentteja kuunnella...

Ootko miettiny että ehkä ton sun surkean asenteen takia et voi lasta saadakkaan.... Karma! Ehkä olet katkera mutta myös tidella itsekäs "minua ei muiden onnistumiset ja raskaudet kiinnosta. Jos mulle joku poikkisanan sanoo niin lataan täyslaidallisen" Näillä eväillä ja asenteella pärjäät hienosti tulevaisuudessa.

Toivottavasti kasvat henkisesti aikuiseksi ja sitten ehkä luoja suo sinullekkin vauvan...

Taitaa täällä jollakin muulla olla vähän surkea asenne :'D Myös jonkinasteen lukihäiriö/ymmärtämisen vaikeus.

Kuten tuossa muut ymmärsi ja osasi lukea mitä kirjoitin niin täyslaidallinen saattaisi latautua jos muut alkaisivat neuvomaan ja arvostelemaan esim siitä ettei olisi yrittänyt tarpeeksi. Ja juuri ehkäpä sellaiset ihmiset jolla tärppi olisi tullut ilman yrityksiäkään. En sano ettei tälläiset ihmisetkään voisi olla myötätuntoisia ja aidosti ymmärtää, pidemmän yrityksen jälkeen kuitenkin kaipaa ehkä sitä tukea sellaisilta joihin pystyy paremmin samaistumaan.

Tässä nyt ei kuitenkaan selvästi ollut kyse mistään mitä kirjoitin, vaan tahallisesta trollauksesta ja oman pahan olon purkamisesta. Tsemppiä sinulle

Ja muiden onnistumisista en ole sanallakaan sanonut ;) Mutta turha minun täällä itseäni/sanojani on selitellä - ainakaan sinulle.

Tämä ryhmä on juuri myös niille negatiivisille tunteille, ja täällä onkin ihanaa tsempata muita ja saada tsemppejä - vertaistuki on tärkeää. Tuommoista negatiivisuutta mitä sinä tänne tuot niin ei kyllä tarvita. Mä toivon myös sulle henkistä kasvamista ja tosiaan kannattaa vähän sitä luetunymmärtämistä harjoitella :-)

Ei ihan ymmärretty mitä ajoin takaa. No kuitenkin, ihmisten kommentit jokainen tulkitsee omalla tavallaan. Mielipiteitä on myös monia.

Lapsettomuus on verrastettavissa mihin tahansa muuhun elämän suureen vastoinkäymiseen on se sitten vaikka pitkäaikaissairaus tai muu. Ilot ja surut kuuluu myös elämään en ole sitä kieltänyt. Suru ja paha olo on myös hyvä käsitellä eikä patoa. Niistä olisi myös hyvä päästää irti ja jatkaa eteenpäin.

Esimerkki pitkäaikaistyötön 3 vuotta. Hän ei yrittämisestä huolimatta saa töitä. Hän kun kirjoittaisi palstalla että " en halua kuulla muiden työn saannista, eikä ystävieni uudet työpaikat voisi vähempää kiinnostaa. Jos joku kommentoi työnhakuani niin samantien lataan täyslaidallisen shaibaa niskaan." Jotain vastaavaa en ole ikinä kuullut kenenkään sanovan missään ja varmasti saisi osakseen palautetta moisista kommenteista.

Minusta kyseinen ajattelutapa on todella itsekäs ja se on minun mielipiteeni. Et pysty iloita ystäviesi asioista tai onnistumisista kertoo paljon sinusta ihmisenä. Ja että olet päässyt tähän tilaan on usein vihaa ja katkeruutta ollut sisälläsi pitkään, ei mikään hetken suru tai paha olo mikä olisi normaalia.

Murmelips ja Villahuivi, hyvin sanottu molemmilta <3 Ja täysin samaa mieltä.

Raskausyllätys mitäpä jos poistuisit muualle pätemään noita turhanpäiväisiä kommenttejasi. Vertailet täällä työnhakua lastensaantiin? Juuri näin :'D

Mä olen onnellinen ystävieni puolesta, sekä täällä plussanneisden puolesta - ehdottomasti. Ja missään vaiheessa en oo sanonut etten olisi onnellinen.

Pitkän yrityksen jälkeen kuitenkin tulee lamaannuttavia päiviä ja pidän ne negatiiviset ajatukset ihan itselläni ja tiedän että seuraava päivä on helpompi.

Muut täällä kyllä ymmärtää mitä tarkoitin - lamaannuttavaa tuijottaa kuukaudesta toiseen negatiivista tikkua ja samalla selata facea jossa tulee varmaan 10 ultrakuvaa päivässä eri ihmisiltä. Siinä ei viha ja katkeruus tule muiden onnistumista kohtaan - vaan suru ja katkeruus omasta tilanteesta.

Mutta kuten sanoin, tässä nyt selvästi ei ole kyse näistä kommenteista vaan sun omasta pahasta olosta ja tarpeesta aiheuttaa hämmennystä.

Raskausyllätys kirjoitti:

Ei ihan ymmärretty mitä ajoin takaa. No kuitenkin, ihmisten kommentit jokainen tulkitsee omalla tavallaan. Mielipiteitä on myös monia.

Lapsettomuus on verrastettavissa mihin tahansa muuhun elämän suureen vastoinkäymiseen on se sitten vaikka pitkäaikaissairaus tai muu. Ilot ja surut kuuluu myös elämään en ole sitä kieltänyt. Suru ja paha olo on myös hyvä käsitellä eikä patoa. Niistä olisi myös hyvä päästää irti ja jatkaa eteenpäin.

Esimerkki pitkäaikaistyötön 3 vuotta. Hän ei yrittämisestä huolimatta saa töitä. Hän kun kirjoittaisi palstalla että " en halua kuulla muiden työn saannista, eikä ystävieni uudet työpaikat voisi vähempää kiinnostaa. Jos joku kommentoi työnhakuani niin samantien lataan täyslaidallisen shaibaa niskaan." Jotain vastaavaa en ole ikinä kuullut kenenkään sanovan missään ja varmasti saisi osakseen palautetta moisista kommenteista.

Minusta kyseinen ajattelutapa on todella itsekäs ja se on minun mielipiteeni. Et pysty iloita ystäviesi asioista tai onnistumisista kertoo paljon sinusta ihmisenä. Ja että olet päässyt tähän tilaan on usein vihaa ja katkeruutta ollut sisälläsi pitkään, ei mikään hetken suru tai paha olo mikä olisi normaalia.

Mielestäni hieman liikaa Raskausyllätys ehkä oletat henkilöstä yhden kommentin perusteella ja vedät mutkia suoriksi. Varmasti on mahdollista kokea ristiriitaisia tunteita, kuten yhtäaikaa sekä iloa ystävän puolesta että harmia omasta puolesta. Tämä on mielestäni ihan inhimillistä.

Esimerkkisi on hieman erikoinen, mutta sama pätee: jos on etsinyt 3 vuotta töitä, yrittänyt kaikkea mieleen tulevaa, saanut tuona aikana hurjasti neuvoja ja noudattanut niitä mutta *siltikään* työtä ei vaan millään irtoa, niin on mielestäni ymmärrettävää, jos turhautuu ajoittain siitä, että joku tulisi neuvomaan "olethan muistanut päivittää CV:n" tms.

Raskausyllätys kirjoitti:

Ei ihan ymmärretty mitä ajoin takaa. No kuitenkin, ihmisten kommentit jokainen tulkitsee omalla tavallaan. Mielipiteitä on myös monia.

Lapsettomuus on verrastettavissa mihin tahansa muuhun elämän suureen vastoinkäymiseen on se sitten vaikka pitkäaikaissairaus tai muu. Ilot ja surut kuuluu myös elämään en ole sitä kieltänyt. Suru ja paha olo on myös hyvä käsitellä eikä patoa. Niistä olisi myös hyvä päästää irti ja jatkaa eteenpäin.

Esimerkki pitkäaikaistyötön 3 vuotta. Hän ei yrittämisestä huolimatta saa töitä. Hän kun kirjoittaisi palstalla että " en halua kuulla muiden työn saannista, eikä ystävieni uudet työpaikat voisi vähempää kiinnostaa. Jos joku kommentoi työnhakuani niin samantien lataan täyslaidallisen shaibaa niskaan." Jotain vastaavaa en ole ikinä kuullut kenenkään sanovan missään ja varmasti saisi osakseen palautetta moisista kommenteista.

Minusta kyseinen ajattelutapa on todella itsekäs ja se on minun mielipiteeni. Et pysty iloita ystäviesi asioista tai onnistumisista kertoo paljon sinusta ihmisenä. Ja että olet päässyt tähän tilaan on usein vihaa ja katkeruutta ollut sisälläsi pitkään, ei mikään hetken suru tai paha olo mikä olisi normaalia.

Tämä palsta ei ole sama kuin livenä keskusteleminen. On aivan eri asia kuvailla täällä omia tunteitaan kuin että toteuttaa niitä tai kokea niitä livenä. Lisäksi on mahdollista kokea sekä iloa, että pettymystä samaan aikaan samasta asiasta.

Tämä paikka on tärkeä siinä, että täällä voi tuoda esiin asioita, joita ei välttämättä kehtaa/voi/halua tuoda esiin kasvokkain kenenkään kanssa. Näihin kuuluu mm. se, että kokee myös sitä parjattua pettymystä kun esim. läheisellä on hyviä uutisia. Väitän, että hyvin harva ihminen on niin puhtoinen, että hän aina olisi vilpittömästi ja vain ja ainoastaan onnellinen toisen puolesta. On täysin luonnollista, että mikäli toinen kokee onnea sellaisella saralla missä itse sitä tavoittelee, on se sitten lapsi, työ tai parisuhde, niin se todellakin herättää kaikenlaisia tunteita.

Ja se, että saa sanoa sen ääneen tällaisella foorumilla on todella parantavaa ja juurikin rauhoittaa sitä mieltä.

Lisäksi, olen melko varma, että mikäli olisi olemassa tällainen samanlainen foorumi työttömille, ja varsinkin mikäli työttömyyden korjaaminen olisi osittain pois ihmisen omista käsistä, niin siellä olisi tismalleen samanlaisia kommentteja.

Ja vielä, pari kaveria on saanut iloisia uutisia kuluneen vuoden aikana, molemmat ovat tienneet omasta tilanteestani, molemmat kertoivat omasta uutisesta hyvin hellävaraisesti ja lähes anteeksipyytäen. Koska heille oli päivänselvää, että olisi täysin normaalia mikäli reaktioni olisi muuta kuin vilpitön ilo. Ei heidän olisi tarvinnut, mutta heille se oli täysin luonnollista empatian kautta katsoen.

Hei kaikille :)

Löysin tämän keskustelun tänään ja itselläkin olisi toiveena vauva. Luin ensimmäisiä viestejä ja usein taustaa avattu. Yritän oman tarinani tiivistää elikkäs kärsinyt mielenterveysongelmista pitkään (en itseäni hulluksi kyllä lue) oli vain vaikeaa aikaa elämässä. Kyseisenä ajanjaksona 4 aborttia joista kaksi viimeisintä keskeytetty rv 12 jälkeen tietyistä syistä. Kaavinnasta muodostui kiinnikkeitä kohtuun mitkä nyt avattu.

Vuosia on elämä ollut mallillaan ja onnellisesti naimisissa. Nyt yritetty lasta kolme kuukautta ja kuulemma klinikalle voi hakeutua vasta 6 kuukauden jälkeen, koska minulla ikää 34.

Ajattelin käydä ostamassa ovulaatiotestejä nähdäkseni onko minulla edes sellaista. Pitääkö niitä ostaa joka päivälle eli 30 testiä? Alatteko testailla heti kuukautisten loppumisen jälkeen?

Kiitos avusta.

Unelma34 kirjoitti:

Hei kaikille :)

Löysin tämän keskustelun tänään ja itselläkin olisi toiveena vauva. Luin ensimmäisiä viestejä ja usein taustaa avattu. Yritän oman tarinani tiivistää elikkäs kärsinyt mielenterveysongelmista pitkään (en itseäni hulluksi kyllä lue) oli vain vaikeaa aikaa elämässä. Kyseisenä ajanjaksona 4 aborttia joista kaksi viimeisintä keskeytetty rv 12 jälkeen tietyistä syistä. Kaavinnasta muodostui kiinnikkeitä kohtuun mitkä nyt avattu.

Vuosia on elämä ollut mallillaan ja onnellisesti naimisissa. Nyt yritetty lasta kolme kuukautta ja kuulemma klinikalle voi hakeutua vasta 6 kuukauden jälkeen, koska minulla ikää 34.

Ajattelin käydä ostamassa ovulaatiotestejä nähdäkseni onko minulla edes sellaista. Pitääkö niitä ostaa joka päivälle eli 30 testiä? Alatteko testailla heti kuukautisten loppumisen jälkeen?

Kiitos avusta.

Tervetuloa Unelma34!

Ovulaatiotestien määrä riippuu siitä, minkälainen kierto sinulla on, eli onko se säännöllinen vai epäsäännöllinen. Itsellä on suht säännöllinen, kp 27-32, ja testejä on yhdessä kierrossa mennyt yleensä max 4-5 kpl. Mutta tiedän siis suurinpiirtein ovulaation ajankohdan ja osaan aloittaa testaamisen pari-kolme päivää ennen aikaisinta oletettua aikaa. Epäsäännöllisessä kierrossa ovulaation ajankohtaa on vaikeampi ennustaa, joten silloin pidempi tikuttelu on hyvä.

Eli, mikäli sinulla on suht säännöllinen kierto niin voit ajatella, että ovuloit noin vajaa pari viikkoa kuukautisten aloituspäivästä taaksepäin. Lisäksi kannattaa kuulostella oireita, moni tunnistaa ovulaation niiden perusteella. Ja aloitat tikuttamisen jokusen päivän ennen sitä.

Missä sinulle on muuten sanottu, että voit hakeutua hoitoihin jo 6kk:n kuluttua? Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska minulle on vaan toistettu sitä perus aikaa, eli kun vuosi yritystä tulee täyteen (täytän siis itse vielä tänä vuonna 36, yritystä takana vuodenvaihteesta).

Haaveilija91 mulla myös PCO-diagnoosi (ilman sitä S-kirjainta) ja se aiheuttaa stressiä, huolta ja turhautumista lastensaannissa. Meillä yritystä "vasta" 6 kk mutta sain gyneltä nyt letrosol lääkkeet käyttöön että saisin ovulaation tapahtumaan kuukausittain. Ovulaation metsästys on todella stressaavaa ja kun se tapahtuu aina eri aikaa menee rahaa niin ovistesteihin kuin sitten omaa energiaa siihen ylenpalttiseen kehon tutkailuun.  Myös todella synkkiä ajatuksia vauva-prokkiksesta tässä ollut ja paljon itsesyytöstä. Onneksi tämä diagnoosi on kuitenkin siinä mielessä positiivinen, että usein vauvan syliinsä kuitenkin saa, hoidoilla tai ilman. Ikävä kyllä se saattaa vaatia vaan pidempää yritystä. Tsemppiä sulle voimia! Toivon että meillä molemmilla nappaa ennemmin kuin myöhemmin ja saataisiin kertoa täällä iloiset plussa uutiset :) Ymmärrän hyvin sun (negatiivisetkin) ajatukset. Sen sijaan en ymmärrä pätkääkää Raskausyllätyksen syyllistäviä kommentteja. Olisikohan ihan trolli kyseessä? Kannustetaan toisiamme täällä! Se me ollaan kaikki toisiltamme ansaittu tässä yrittämisen viidakossa. 

Itsellä nyt 40 pvn kierto takana joka tod näk oli ovuloimaton. Nyt on odotukset korkealla letrosolien suhteen että ovulaatio tulee ja se johtaisi vielä raskauteen. Tunteet menee ylös ja alas, mutta olenjo hyväksynyt sen, että jos ei näillä nappaa niin sitten suoraan vaan lapsettomuusklinikalle. gynen sanat :"tulet kyllö raskaaksi, ennemmin tai myöhemmin. Tämä diagnoosi on toiselta nimeltään "bring home a baby syndrome" kannustavat kyllä. 

portland kirjoitti:

Unelma34 kirjoitti:

Hei kaikille :)

Löysin tämän keskustelun tänään ja itselläkin olisi toiveena vauva. Luin ensimmäisiä viestejä ja usein taustaa avattu. Yritän oman tarinani tiivistää elikkäs kärsinyt mielenterveysongelmista pitkään (en itseäni hulluksi kyllä lue) oli vain vaikeaa aikaa elämässä. Kyseisenä ajanjaksona 4 aborttia joista kaksi viimeisintä keskeytetty rv 12 jälkeen tietyistä syistä. Kaavinnasta muodostui kiinnikkeitä kohtuun mitkä nyt avattu.

Vuosia on elämä ollut mallillaan ja onnellisesti naimisissa. Nyt yritetty lasta kolme kuukautta ja kuulemma klinikalle voi hakeutua vasta 6 kuukauden jälkeen, koska minulla ikää 34.

Ajattelin käydä ostamassa ovulaatiotestejä nähdäkseni onko minulla edes sellaista. Pitääkö niitä ostaa joka päivälle eli 30 testiä? Alatteko testailla heti kuukautisten loppumisen jälkeen?

Kiitos avusta.

Tervetuloa Unelma34!

Ovulaatiotestien määrä riippuu siitä, minkälainen kierto sinulla on, eli onko se säännöllinen vai epäsäännöllinen. Itsellä on suht säännöllinen, kp 27-32, ja testejä on yhdessä kierrossa mennyt yleensä max 4-5 kpl. Mutta tiedän siis suurinpiirtein ovulaation ajankohdan ja osaan aloittaa testaamisen pari-kolme päivää ennen aikaisinta oletettua aikaa. Epäsäännöllisessä kierrossa ovulaation ajankohtaa on vaikeampi ennustaa, joten silloin pidempi tikuttelu on hyvä.

Eli, mikäli sinulla on suht säännöllinen kierto niin voit ajatella, että ovuloit noin vajaa pari viikkoa kuukautisten aloituspäivästä taaksepäin. Lisäksi kannattaa kuulostella oireita, moni tunnistaa ovulaation niiden perusteella. Ja aloitat tikuttamisen jokusen päivän ennen sitä.

Missä sinulle on muuten sanottu, että voit hakeutua hoitoihin jo 6kk:n kuluttua? Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska minulle on vaan toistettu sitä perus aikaa, eli kun vuosi yritystä tulee täyteen (täytän siis itse vielä tänä vuonna 36, yritystä takana vuodenvaihteesta).

Ihan terveyskeskuslääkäri sanoi että lähetteen saat puolen vuoden jälkeen koska sitten olen jo 35. Sanoi vain että turhaa odotella pidempään näin "vanhana". Naistentaudeilla kiinnikkeiden avauksen yhteydessä kehottivat myös 6 kk jälkeen hakeutumaan tutkimuksiin.

Eveliina90 kirjoitti:

Haaveilija91 mulla myös PCO-diagnoosi (ilman sitä S-kirjainta) ja se aiheuttaa stressiä, huolta ja turhautumista lastensaannissa. Meillä yritystä "vasta" 6 kk mutta sain gyneltä nyt letrosol lääkkeet käyttöön että saisin ovulaation tapahtumaan kuukausittain. Ovulaation metsästys on todella stressaavaa ja kun se tapahtuu aina eri aikaa menee rahaa niin ovistesteihin kuin sitten omaa energiaa siihen ylenpalttiseen kehon tutkailuun.  Myös todella synkkiä ajatuksia vauva-prokkiksesta tässä ollut ja paljon itsesyytöstä. Onneksi tämä diagnoosi on kuitenkin siinä mielessä positiivinen, että usein vauvan syliinsä kuitenkin saa, hoidoilla tai ilman. Ikävä kyllä se saattaa vaatia vaan pidempää yritystä. Tsemppiä sulle voimia! Toivon että meillä molemmilla nappaa ennemmin kuin myöhemmin ja saataisiin kertoa täällä iloiset plussa uutiset :) Ymmärrän hyvin sun (negatiivisetkin) ajatukset. Sen sijaan en ymmärrä pätkääkää Raskausyllätyksen syyllistäviä kommentteja. Olisikohan ihan trolli kyseessä? Kannustetaan toisiamme täällä! Se me ollaan kaikki toisiltamme ansaittu tässä yrittämisen viidakossa. 

Itsellä nyt 40 pvn kierto takana joka tod näk oli ovuloimaton. Nyt on odotukset korkealla letrosolien suhteen että ovulaatio tulee ja se johtaisi vielä raskauteen. Tunteet menee ylös ja alas, mutta olenjo hyväksynyt sen, että jos ei näillä nappaa niin sitten suoraan vaan lapsettomuusklinikalle. gynen sanat :"tulet kyllö raskaaksi, ennemmin tai myöhemmin. Tämä diagnoosi on toiselta nimeltään "bring home a baby syndrome" kannustavat kyllä. 

Hyvä että sait letrot, ne auttoi mulla siten että ovis tuli joka kuukausi niinkuin pitääkin, ja siten myös menkat tuli säännöllisiksi! :-)
Ja ei kannata lannistua jos ei letroista ekoihin kiertoihin tule tulosta - niissä vaste paranee kuukausi kuukaudelta.

Tsemppiä sinne myös ja plussatuulia


Onneksi täällä on suurin osa ihania tyyppejä jotka kannustaa ja tsemppaa toisiaan, aina valitettavasti mahtuu noita ilkeilijöitä mukaan. :-/

Nyt ei liity ehkä aiheeseen, mutta kysyn silti. Onko teidän lähipiirissä tutuissa ym käynyt keskiraskauden keskenmenoa? Netissä sanotaan että ei kovin yleistä. Ystäväni sai keskenmenon rv 18 ja tämä jotenkin kummittelee mielessäni. Jotenkin sitä ajattelee että voisi sitten huokaista alun 12 viikon jälkeen.

Portland, mäkin olen ymmärtänyt, että kun 35v on täynnä niin puolen vuoden yrityksen jälkeen pitäisi päästä julkiselle tutkimuksiin 🤔

Unelma, tiedän tutun tutuissa yhden, jolla kohtukuolema viikko lasketun ajan jälkeen. 😭 Eli kyllä näitä valitettavasti tapahtuu eikä se rv12 mikään varma raja ole, mutta sen jälkeen keskenmenon riski pienenee merkittävästi.

Marsu1987 kirjoitti:

Portland, mäkin olen ymmärtänyt, että kun 35v on täynnä niin puolen vuoden yrityksen jälkeen pitäisi päästä julkiselle tutkimuksiin 🤔

Täytyy ehkä ottaa yhteyttä täkäläiseen terveydenhoitoon ja kysellä. Yksityinen gyne, joka siis erikoistunut lapsettomuuteen ja luulisi siis olevan kartalla, puhui vain siitä, että vuoden yrityksen jälkeen niin voi saada lähetteen julkiselle, myös heidän kautta. Ja että koska meillä tulee pian vuosi täyteen niin voidaan myös odotuttaa muita tutkimuksia, jotta ne voisi sitten tehdä julkisella (jonne kylläkin kestää 2-3kk saada se aika lähetteen jälkeen). Voikohan tässä olla jotain eroavaisuuksia sairaanhoitopiirien välillä... Hm.

Haavelija91 kirjoitti:

Eveliina90 kirjoitti:

Haaveilija91 mulla myös PCO-diagnoosi (ilman sitä S-kirjainta) ja se aiheuttaa stressiä, huolta ja turhautumista lastensaannissa. Meillä yritystä "vasta" 6 kk mutta sain gyneltä nyt letrosol lääkkeet käyttöön että saisin ovulaation tapahtumaan kuukausittain. Ovulaation metsästys on todella stressaavaa ja kun se tapahtuu aina eri aikaa menee rahaa niin ovistesteihin kuin sitten omaa energiaa siihen ylenpalttiseen kehon tutkailuun.  Myös todella synkkiä ajatuksia vauva-prokkiksesta tässä ollut ja paljon itsesyytöstä. Onneksi tämä diagnoosi on kuitenkin siinä mielessä positiivinen, että usein vauvan syliinsä kuitenkin saa, hoidoilla tai ilman. Ikävä kyllä se saattaa vaatia vaan pidempää yritystä. Tsemppiä sulle voimia! Toivon että meillä molemmilla nappaa ennemmin kuin myöhemmin ja saataisiin kertoa täällä iloiset plussa uutiset :) Ymmärrän hyvin sun (negatiivisetkin) ajatukset. Sen sijaan en ymmärrä pätkääkää Raskausyllätyksen syyllistäviä kommentteja. Olisikohan ihan trolli kyseessä? Kannustetaan toisiamme täällä! Se me ollaan kaikki toisiltamme ansaittu tässä yrittämisen viidakossa. 

Itsellä nyt 40 pvn kierto takana joka tod näk oli ovuloimaton. Nyt on odotukset korkealla letrosolien suhteen että ovulaatio tulee ja se johtaisi vielä raskauteen. Tunteet menee ylös ja alas, mutta olenjo hyväksynyt sen, että jos ei näillä nappaa niin sitten suoraan vaan lapsettomuusklinikalle. gynen sanat :"tulet kyllö raskaaksi, ennemmin tai myöhemmin. Tämä diagnoosi on toiselta nimeltään "bring home a baby syndrome" kannustavat kyllä. 

Hyvä että sait letrot, ne auttoi mulla siten että ovis tuli joka kuukausi niinkuin pitääkin, ja siten myös menkat tuli säännöllisiksi! :-) Ja ei kannata lannistua jos ei letroista ekoihin kiertoihin tule tulosta - niissä vaste paranee kuukausi kuukaudelta.

Tsemppiä sinne myös ja plussatuulia <3

Onneksi täällä on suurin osa ihania tyyppejä jotka kannustaa ja tsemppaa toisiaan, aina valitettavasti mahtuu noita ilkeilijöitä mukaan. :-/

Joo näköjän noita ilkeilijöitä mahtuu välillä myös mukaan. Suurin osa tosiaan ihanaa väkeä täällä.

Minulla myös välillä tunteet menee miten sattuu. Tässä kierrossa tosiaan ensimmäistä kertaa letrot apuna ja kaikki näytti hyvältä, oireet ja ovisolussa. Sitten progesteroni näytti vähän niin ja näin. Jäi hieman epävarma olo oliko se ovis vai ei. Kipuja on tänään ollut aika paljon. Toispuolista kipua nivusessa/munasarjassa. Mieli on taas hieman avuton, ehkä tässä nyt vain odottelen alkaako menkat vai mitä käy vai soittaako gyne tuloksesta. Lupasi soittaa, jos tulos on huono. Nyt pitäisi seuraavat 5 kiertoa syödä letroja, eikä seurantaultraa tarvita, eikä myöskään verikokeita. Hyvä rahallisesti, mutta sittenpä ei tiedä toimiiko mikään. Jos ovis ei ollutkaan, niin kyllä oikeasti surettaa oma kroppa, miksi se ei voi toimia edes lääkkeillä. Miksi se ei voi edes muutamaa kiertoa toimia niin, että näkisi alkaako raskaus. No ei saa luovuttaa, kun kerta vaste paranee. Vaikka välillä masentaa niin pitää yrittää nauttia kaikesta muusta mikä on hyvin ja olla kiitollinen. :)

Miten teillä, jotka ei ovuloi, on asia todennettu ja miten pitkään ollut yritystä siihen mennessä? Vaikka meillä vasta yk3 meneillään, mietityttää kun ei ovulaatiota ole saanut bongattua kertaakaan. Enkä osaa tunnistaa ovulaatiota oireista, kun tuntuu että kp 12-20 on ollut jatkuvasti kohdussa paineen tunnetta ja vuorotellen vasemmalla ja oikealla alavatsalla vähän repivää kipua. Valkovuotoa lisääntyvässä määrin muttei niitä kuuluisia ovislimoja kuitenkaan. Odottelen vielä pari viikkoa ennen kuin uskallan tehdä raskaustestiä. Jotenkin toiveikas olo tässä vaiheessa kiertoa vielä, vaikken edes tiedä ovuloinko! Samalla siis myös hölmö olo omasta toiveikkuudesta.

Tällä palstalla mielestäni saa puhua "suunsa puhtaaksi" ja kertoa ahdistukset ja negatiiviset tunteetkin, harvalla varmasti on sellainen tilanne että voisi ja viitsisi ja kehtaisi ystäville tai muille tykittää niitä omia ajatuksia estotta. Itsekin iloitsen muiden plussista mutta aiheuttaa tietenkin haikeutta ja ahdistusta kun ei tiedä saako itse kokea sitä samaa onnea joskus. Pidetään sama ihana kannustava tunnelma täällä kuin tähänkin asti. ❤️ Kaikki tunteet pitää olla sallittuja jotta ne voi käsitellä. Itse tunsin piston sydämessäni, kun meillä niin vähän aikaa yritystä takana mutta en silti väheksyisi kenenkään huolta ja murhetta tähän aiheeseen liittyen - on yritystä takana 1kk tai 12kk niin sama tunne ja toive ja pelot on meillä kaikilla varmasti.

Itse en saa tätä vauvatoivetta mielestäni hetkeksikään. Mietin työasioidenkin kannalta koko ajan, että voisinko olla jo kesällä raskaana, miten sitten lomat ja sijaistamiset jne menisi. Ja selvitin missä on neuvolat ja miten pitää toimia jos plussa tulisi. Miehen kanssa katseltu vaunujakin ja puhuttu paljon käytännön asioista. Miten kukaan pystyy olla stressaamatta näiden asioiden kanssa, edes silleen positiivisella asenteella? 😄

Samaa mieltä kuin muut: kaikki tunteet tulee olla sallittuja!

Meillä vauvatoive on ollu jo 24 kiertoa. Raskausyllätys on ilmeisesti sitä mieltä, että pelkillä positiivisilla ajatuksilla olisi pitäny raskauden alkaa?! Meillä on muös 4 varhaista keskenmenoa ensimmäisen vuoden aikana. Jokainen raskaus on ollu iloinen, onnellinen asia. Olen kokenut, että minun rukouksiin ja toiveisiin on vastattu. Mutta. Sitte on tullu se päivä, kun vuoto on alkanu. Se pettymys, ahdistus, suru, viha ja muuy negatiiviset tunteetko olisi pitäny unohtaa ja hymyillä positiivisena? Koen Raskausyllätys, että teet pilkkaa minun tunteista ja kokemuksesta!

Olen joka kuukausi toivonut, toisinaan enemmä ja toisinaan vähemmä aktiivisesti että nyt plussa tulee. Ollu positiivinen ja toivonu. Silti ne hetkittäiset negaatiot on tärkeää purkaa ulos, jotta ne häipyy ja saa tilalle sen saman toivon, joka siellä taustalla on. Muta toivosta ja positiivisista ajatuksista ei tule raskaaksi, ei vaikka kuinka yrittää jos taustalla on lapsettomuutta aiheuttavaa/via sairauksia.

Tänne saa purkaa mieltä. Saa iloita. Saa itkeä. Saa jakaa sen ovisplussan ja raskaustestin negatiivisuuden. Saa jakaa ihanan uutisen raskaustestin plussasta, ja saa silti tuntea hieman kateutta ja pahaaki mieltä miksi itselle ei vieläkää tullu vuoroa. Silti jokainen suo toiselleen sen onnen, unelman ja rakkauden tunteen, sen pienen ihmeen jonka vain oma vauva tuo tullessaan.

Ihania ja onnellisia hetkiä jokaiseen tupaa ❤