Toiveena vauva (2019-2020)

Voikukkaliini, järkyttäviä kommentteja! Oon pahoillani sinun puolesta ❤

Voi, kumpa jokainen pidempään toivonu ja yrittäny saisi vauvan, tuon pienen elämän ihmeen syliinsä ❤

Kiitos ja tsemppiä kaikille! ❤️

Voi kunpa me saatais lääkäriltä jotain apuja tai ainakin toivoa tähän yrittämiseen! Turhauttaa vaan niin paljon, kun ei olla edes oikeen voitu yrittää.

martta1 kirjoitti:

Kiitos ja tsemppiä kaikille! ❤️

Voi kunpa me saatais lääkäriltä jotain apuja tai ainakin toivoa tähän yrittämiseen! Turhauttaa vaan niin paljon, kun ei olla edes oikeen voitu yrittää.

Me ei haeta lääketieteestä apua monistakaan syistä. Minua on tutkittu endon ja pcos vuoksi, mutta muutoin käyn vain normi gynen käynnit. Lapsettomuustutkimuksia ei ole tehty, mutta ultrattu useita kertoja muista syistä (voimakkaat kivut, epäs.kierto, 1. keskenmeno)

Yritetään pysyä positiivisina, vaikka iha omasta kokemuksesta tiedän, ettei se aina helppoa ole. Iso kiitos sinulle, joka toivotit minulle tsemppoä ja voimia jokunen viesti taaksepäin! Se tuntui kivalle, kun juuri sillä hetkellä oma maailma oli kivusta musta. Tänään parempi päivä 🥰❤

martta1 kirjoitti:

Kiitos Tähtityttö ymmärryksestä ja kaikkea hyvää teille <3 

Kenellekään en mitään pahaa toivo, mutta kyllähän se on välillä niin vaikeaa olla vilpittömästi onnellinen toisten plussista. Varsinkin, kun näitä raskausuutisia ja vauvauutisia on nyt meidän lähipiirissä. Yksi toisella kierrolla raskautunut mulle totesi, että ehkä te ette ole yrittäneet tarpeeksi....... Musta tuntuu, ettei ihmiset oikeen osaa suhtautua tähän. Toinen sanoi, että "älä stressaa". Sanoin, että en mä stressannut aikaisemmin, mutta kyllä mä nyt vähän stressaan, kun on diagnoosiepäilyt, epäsäännöllinen kierto ja pitkään jatkunut tulokseton yritys.... 

Tää on just se minkä takia me ei olla lähes kenellekkään kerrottu.

Aina jos lapsihaaveista ihmiset kyselee niin vastaillaan että keskitytään nyt hetki vielä töihin ja kouluun ja samaa aikaa sitä miettii että voi voi, nuo ei tiedä mitään meidän 1v3kk yrityksistä - eikä tarvitsekkaan tietää.

Mä en jaksa kuunnella muiden onnistumisia ja mun tilanteen voivottelua tai sääliä. Ja kun on niitä onnekkaita ihmisiä jolla tärppää nopeasti niin he eivät voi kuvitellaan sitä kun lasta yrittämällä joutuu yrittämään. Musta on tullut ehkä aika katkera, eikä mua pätkääkään kiinnosta kavereiden raskaudet ja vauvajutut. Ne ei tiedä kuinka mun pinnan alla kuohuu, enkä siis haluiskaan et tietää.

Oon niin herkillä myös tän asian kanssa että jos joku mulle poikkisanan tästä aiheesta sanois niin sais multa kyllä täyslaidallisen shaibaa niskaan. Siks oon kokenut että parempi olla ihan hissukseen ni ei tarvitse tästä asiasta niin ei tarvitse kenenkään voivotteluja ja neuvoja ja kommentteja kuunnella...

Meillä on nyt tosi paljon töitä, väsymystä ja muun elämän stressiä, että tuskin tulee (ehdittyä ja jaksettua) harrastettua juuri ollenkaan. Joten oon varma, että tää ei oo meidän kierto ja se tavallaan vähä rauhoittaa edes tän asian osalta (mutta toisaalta se ärsyttääkin 😅 ).

Tää on ollu kyllä aika masisviikko. On ollut kiirettä ja asioita mitkä on menny ihan päin persettä ja positiiviset on jääny kunnolla jalkoihin. Mut kyllä se tästä taas helpottuu! Välillä vaan asiat ei onnistu.

Tsemppiä kaikille yrittäjille ja onnea plussanneille! 🙂

Revontuli ja Casamaria, kiitos kommenteista. 🤗 Casamarialla siis vähempikin riittänyt. ☺️

Haavelija91, onko se huono, jos täällä osoittaa myötätuntoa teille vai toivoisitteko neutraalimpaa suhtautumista? Ihmiset on niin erilaisia toiveiltaan, kysyn siksi aina mieluummin suoraan.

Hattara, vähän sama fiilis!

Masisolo alkoi, vaikka kuinka yrittää hyvään keskittyä.

Meillä kyllä yritystä nyt kp7, kp9, kp11 ja tänäänkin pitäis, mutta ei kiinnostais eikä huvittaisi yhtään. Mennyt tässä yrityksessä mun puolelta väkisin vääntämiseks. Just vielä, kun yritetään lisätä näitä kertoja eikä vieläkään ees huippua, mutta korkean hedelmällisyyden päivät jo, koska estrogeeni noussut. Tiedän, että ei pitäis olla negatiivinen, vaan kiitollinen tai jotain ja pahoittelut, jos närkästytän viestilläni jonkun. Tunteitaan ei kuitenkaan voi valita. Tsempit kaikille. 💚

Haavelija91 kirjoitti:

martta1 kirjoitti:

Kiitos Tähtityttö ymmärryksestä ja kaikkea hyvää teille <3 

Kenellekään en mitään pahaa toivo, mutta kyllähän se on välillä niin vaikeaa olla vilpittömästi onnellinen toisten plussista. Varsinkin, kun näitä raskausuutisia ja vauvauutisia on nyt meidän lähipiirissä. Yksi toisella kierrolla raskautunut mulle totesi, että ehkä te ette ole yrittäneet tarpeeksi....... Musta tuntuu, ettei ihmiset oikeen osaa suhtautua tähän. Toinen sanoi, että "älä stressaa". Sanoin, että en mä stressannut aikaisemmin, mutta kyllä mä nyt vähän stressaan, kun on diagnoosiepäilyt, epäsäännöllinen kierto ja pitkään jatkunut tulokseton yritys.... 

Tää on just se minkä takia me ei olla lähes kenellekkään kerrottu.

Aina jos lapsihaaveista ihmiset kyselee niin vastaillaan että keskitytään nyt hetki vielä töihin ja kouluun ja samaa aikaa sitä miettii että voi voi, nuo ei tiedä mitään meidän 1v3kk yrityksistä - eikä tarvitsekkaan tietää.

Mä en jaksa kuunnella muiden onnistumisia ja mun tilanteen voivottelua tai sääliä. Ja kun on niitä onnekkaita ihmisiä jolla tärppää nopeasti niin he eivät voi kuvitellaan sitä kun lasta yrittämällä joutuu yrittämään. Musta on tullut ehkä aika katkera, eikä mua pätkääkään kiinnosta kavereiden raskaudet ja vauvajutut. Ne ei tiedä kuinka mun pinnan alla kuohuu, enkä siis haluiskaan et tietää.

Oon niin herkillä myös tän asian kanssa että jos joku mulle poikkisanan tästä aiheesta sanois niin sais multa kyllä täyslaidallisen shaibaa niskaan. Siks oon kokenut että parempi olla ihan hissukseen ni ei tarvitse tästä asiasta niin ei tarvitse kenenkään voivotteluja ja neuvoja ja kommentteja kuunnella...

Itse olen taas huomannut, että tekisi mieli kertoa ihan kaikille tästä, töissäkin. On niin isosta asiasta kyse, että koen tarvetta purkaa "sitä suuruutta". Tosin kokeilin tätä parin työkaverin kanssa, eikä se sit tuntunutkaan niin kivalta... Oli vain empaattisia kommentteja, mutta koin itseni jotenkin henkisesti alastomaksi sen jälkeen jostain syystä. Yksi työkaveri tosin paljasti samalla, että heillä kesti reilu vuoden raskautua, että hän ymmärtää täysin. Lisäksi tässä on taustalla myös se, että yksi kaveri kamppaili lapsettomuuden kanssa yli 10v ja hän on puhunut paljon siitä, kuinka lapsettomuuden stigma on äärimmäisen haitallinen ja että on väärin, ettei siitä puhuta enemmän. Hän aloittikin julkisen puhumisen asiasta ja teki siitä tietyllä tavalla normaalia omassa lähipiirissä. Minulla on myös toinenkin kaveri, jonka molemmat raskaudet ovat kevyeiden lapsettomuushoitojen tulosta, että itselle nämä asiat ovat jotenkin olleet kovin tuttuja, ehkä se avittaa tätä omaa puhumisenhalua.

Mutta samalla niin tämä ei ole vain minun asiani, vaan myös mieheni, joten koen, etten "voi" puhua niin avoimesti kuin ehkä haluaisin.

Enkä siis tarkoita, että tässä olisi mitään oikeaa tai väärää tapaa, vaan olen itsekin pohtinut tätä, miten paljon voi ja saa sanoa ja kenelle. Tämä pitkän lapsettomuuspolun kävellyt kaveri nieli ensin monta vuotta kaikenlaiset kommentit lapsenteosta, mutta päätti sitten, ettei hänen tarvitse kuunnella kaikkea, ja aloitti sanomalla takaisin rehellisesti ja suoraan. Tyyliin jos joku vitsaili, että eikö olisi jo aika ryhtyä lapsentekopuuhiin niin sen sijaan, että hän hymistellen vaan naurahti niin hän sanoi, että "joo, sitä tässä on jo harrastettu aika monta vuotta". Siihen jäi vitsailut ja naljailut.

Muistan myös kuinka eräs kaveri, kun hänelle alkuvuodesta kerroin, että ehkäisy on jätetty nyt pois, niin oli aivan innoissaan puolestani ja harmitteli sitä, että vaikka onkin onnellinen siitä, että hänen lapset ovat saaneet alkunsa ennen kuin on edes kunnolla yritetty, eli tärpännyt heti, niin hän olisi halunnut elää sitä jännitystä mitä yrittäminen voi olla, sitä tikuttelua ja oireiden seuraamista jne. Silloin ymmärsin häntä hyvin, tokaa kiertoa kun itse elelin ja kaikki oli tosiaan jännittävää positiivisella tavalla. Ei vaan oikein jännitä enää, *ironista naurua*.

 

Mietin myös sitä, että on luultavasti täysin eri asia elää lapsettomuutta kun yritystä on takana tyyliin "vasta" joku vuoden, versus jos on yrittänyt jo useamman vuoden ja siitä asiasta on ikään kuin tullut osa omaa arkea ja omaa identiteettiä. Jos yritystä on ollut suht lyhyt aika niin on kuitenkin kyse asiasta, jonka ei haluaisi kuuluvan itselleen eikä sitä asiaa suostu ottamaan osaksi itseään. Niin tottakai siitä on silloin vaikea myös puhua. Koska puhuminen siitä on jollain tapaa sama kuin sen asian hyväksyminen? Ehkä.

Kunhan pohdin tylsänä lauantaina.

Sivuasiana niin totesin äsken, että seuraava ovulaatioajankohta osuu luultavasti isänpäivän tienoille. Täytyy satsata nyt kunnolla siihen sitten, olisihan aika hienoa saada jälkeläinen aikaiseksi juuri tuon päivän tienoilla, heh.

GOldie, nää ryhmät on juuri itselle ne henkireikä jossa voin nimettömänä avata tätä tilannetta, eli ei - ei missään nimessä haittaa myötätunnot tai tsempit - päinvastoin! <3 :-)

Mun mies myöskään ei halua tästä asiasta kellekkään puhua ja kunnioitan sitä 100%, ja olen nykyään samoille linjoilla. Kun puoli vuotta oli yritystä takana, kerroin muutamalle että ehkäisyä ei ole. Kun huomasimme että tämähän kestää ja kestää ja tuli PCOS diagnoosi ja lääkkeet niin sen jälkeen olen ollut hissukseen. Ja tosiaan nyt tämän viikon aika lapsettomuushoitoihin, eli eka aika - niin siitä ei tiedä kun 2 ihmistä mun ja miehen lisäksi.

Tää yrittäminen ja hoidot on itsellekin niin stressaavaa niin ei tosiaan haluta tätä kenenkään tietoon - ja että ne muut tenttaa sitten että NOOH NOOH MITEN SUJUU, EDISTYYKÖ?!?! Siinä vaiheessa vois tulla pari sellasta sanaa suusta et sais kaivautuu maan alle. :-DDD

Mulla on nyt kiertopäivä 10. Mut äiti on kylässä vajaan viikon meidän kaksiossa joten vähän myöhäisemmästä ovulaatiosta ei olisi nyt yhtään haittaa..

+ Lisäys vielä että täällä ryhmissä kyselyt ei haittaa, koska täällä ihmiset ei tunne mua - ja se kysely on usein vaan tiedonhakua ja vertaistukea - mitä annan mielelläni <3

Oon kuitenkin tältä palstata joutunut vähä pysyttelemään taka-alalla koska koen tilanteeni olevan erilainen kun monella muulla täällä. Siis että meitä on täällä laidasta laitaan - ihmisiä jotka on tehnyt lasta kuukauden ja ihmisiä jotka on tehnyt lasta +12kk. Tämän takia oon muissa ryhmissä jossa on enemmän tässä tilanteessa olevia ihmisiä.

Kenenkään tuskaa ei voi verrata jos raskaus ei toiveista huolimatta ala - mutta kyllä sitä välillä hammasta puree kun jotkut murehtii kun ei pariin kuukauteen oo tärpännyt. Välillä ajattelee että kertaappa tuo 2kk seitsemällä niin sit voi vähän jo murehtiakin. :-D

Portland, täällä yksi joka miettii mitä ja kenelle kertoo. Meidän lähipiirissä ehkäisy itsessään on aika vähäistä, joten oletan lähipiirini tietävän/luulevan ettei meillä ole ehkäisyä käytössä. Sen johdostahan kyselyt lapsen tulosta on olleet. Itse oöen vyötärölihava, niiden hienojen viiterajojen mukaan, ja usein juuri kuukautisten aikana näytän odottavalle naiselle. Aika moni puolituttu juuri menkkojen aikaan kyseleeki vauvasta, jotenkin nautin oikein siitä kun saan näpäyttää että on vaan menkat 🤭 hauska seurata kuinka noloiksi ihmiset menee.

Lähimmille olen kertonut keskenmenoista ja lapsitoiveista. En kuitenkaa edes parhaimman ystäväni kanssa kuvittele puhuvani seksielämästä. Oireista ja ovulaatioista ja menkoista kyllä puhutaan avoimestikin, mutta seksi on aihe joka koskettaa myös puolisoani ja kunnioituksesta häntä kohtaan en puhu seksielämästä mitään.

Koen kuitenkin tärkeänä että lapsettomuudesta puhutaan, nimenomaa siitä kuinka vaikeaa on raskautua. Ja siitä mitä tunteita se herättää kenessäkin.

Täälläkin sama, että kyselyt tässä ryhmässä ei haittaa ja tämä on ainoa paikka missä saa tukea. Ei myöskään täällä muiden plussat kirpsise, vaan iloinen.

Täällä käyty ottamassa progesteroni testi niin että sain kai siis positiivisen ovisplussan viime pe ja la (la oli vahvempi). Ja nyt pe kävin verikokeen ottamassa. Tulos 22.. voikohan tästä nyt ajatella että oliko ovis vai ei. Jos olisin tänään käynyt ottamassa, niin olisikohan arvo voinut olla suurempi. La oli limat ja arat nännit, että usko oli kova, mutta en nyt tiedä tuosta tuloksesta.

Pikkuminnis kirjoitti:

Täälläkin sama, että kyselyt tässä ryhmässä ei haittaa ja tämä on ainoa paikka missä saa tukea. Ei myöskään täällä muiden plussat kirpsise, vaan iloinen.

Täällä käyty ottamassa progesteroni testi niin että sain kai siis positiivisen ovisplussan viime pe ja la (la oli vahvempi). Ja nyt pe kävin verikokeen ottamassa. Tulos 22.. voikohan tästä nyt ajatella että oliko ovis vai ei. Jos olisin tänään käynyt ottamassa, niin olisikohan arvo voinut olla suurempi. La oli limat ja arat nännit, että usko oli kova, mutta en nyt tiedä tuosta tuloksesta.

Mun gyne ainakin sanoi että arvo olisi hyvä olla mieluiten yli 25 et olisi varmasti tapahtunut. :-/ Mulla tais olla sen 51. Mulla taisi ovisplussa tulla silloin la ja su ja menin sen jälkeisenä perjantaina.

Me on lähipiirille kerrottu aika avoimesti tilanteesta jo jokusen aikaa. Ehkäisyn poisjättämisen aikaan ei tainnut tietää kun muutama, mutta nyt kun aikaa on kulunut, keskenmeno tuli ja päästään tutkimuksiin, on asiasta puhuttu monille suht avoimesti. Myös mies on puhunut omille kavereilleen.

Yllätyksiäkin on tullut: joku kertoi heidän olevan samassa tilanteessa, joillain useampi keskenmeno ennen lasta, yhdet olleet lapsettomuushoidoissa jo useamman vuoden. Jotenkin tuntuu lohdulliselta, kun ei tarvi piilotella. Ja tosiaan kun itse on avoin, saattaa vastapuolikin uskaltautua kertomaan jotakin.

Meille tämä tapa on toiminut, katsotaan miten käy, jos tärppiin menee taas aikaa. Nyt olo on taas toiveikas.

Ai niin, tärpistä ei niin avoimesti huudeltu, vain muutama tiesi ennen varhaisultraa, sen jälkeen soiteltiin molempien vanhemmille, veljille jne. Kunnes parin päivän päästä perään, että menikin kesken... silti oon jopa anopille nyt tiedottanut lääkärikäyntien "tuloksetkin". Kuten sanoin, tuntuu lohdulliselta ettei olla tämän asian kanssa yksin. ❤

Tässä on ollut paljon keskustelua eri aiheista, mutta tässä jotain omia ajatuksia osaan liittyen:

Hui, onpas monella plussanneella ollut paljon tohinaa! Eikö se joka toinen päivä ovulaation aikaan olekaan riittävä tahti? Olin ymmärtänyt, että ei uimareita lisäänny siinä päivän aikana tarpeeksi jotta olisi hyötyä harrastaa seksiä joka päivä. Hmm, saisimmekohan me vaikka aikaan kolme kertaa joka toinen päivä siihen ovulaatioikkunan sisälle... Onneksi oma ovulaationi on suhteellisen säännöllinen kp 14-16, niin seksi on sen suhteen melko helppoa ajoittaa.

Me emme ole kertoneet yrittämisestä kenellekään muulle. Pari kertaa melkein olen kertonut läheisimmille ystäville kun puheenaiheet ovat siirtyneet ehkäisyyn, ajatuksiin lapsista tms., mutta en sitten kuitenkaan ole halunnut sanoa mitään. En haluaisi, että sitten mahdollisesti kyseltäisiin asian perään ja kun aika keskeisesti liittyy seksielämäänkin tämän lapsentekoyritys, niin emme koe mieluisaksi/tarpeelliseksi muille siitä keskustella. Olen/olemme kyllä puhuneet yleisesti monelle, että kyllä lapsia olisi mukava "sitten joskus" saada. Emme vain halua paineita siitä, että no se "joskus" on nyt tässä ollut jo jonkin aikaa 😃.

Toisaalta olemme näköjään harvinaisuuksia sen kannalta, että meiltä ei ole KOSKAAN udeltu lapsisuunnitelmista, "onkos perheenlisäystä joskus tulossa" tai muuta sen tapaista. Kait läheisemme ymmärtävät, että kyse on yksityisasiasta eivätkä siksi edes kehtaa kysyä asiasta, vaikka saattaisivat halutakin. 😃 Saamme olla aika rauhassa tämän asian kanssa.

Tässä ryhmässä ei kuitenkaan haittaa keskustella, koska voi olla kuitenkin jokseenkin anonyymi ja tietää, että kaikki muut ovat täällä samassa tilanteessa. 🙂

Täällä tilanne kp 27 TAI kp 1, koska tänään pitäisi kuukautisten alkaa. Tein sitten kuitenkin hömelönä varhaisen testin torstaina ja oikein puhdas negatiivinenhan se oli. No, tulipa kokeiltua ja todettua, että ei tarvitse sellaisia jatkossa ostaa, kun ankea mieli niistä vain tulee 😃. Parempi vain odotella rauhassa menkkojen oletettuun alkamispäivään, niin pääsee lopulta henkisesti helpommalla.

Haavelija91 kirjoitti:

martta1 kirjoitti:

Kiitos Tähtityttö ymmärryksestä ja kaikkea hyvää teille <3 

Kenellekään en mitään pahaa toivo, mutta kyllähän se on välillä niin vaikeaa olla vilpittömästi onnellinen toisten plussista. Varsinkin, kun näitä raskausuutisia ja vauvauutisia on nyt meidän lähipiirissä. Yksi toisella kierrolla raskautunut mulle totesi, että ehkä te ette ole yrittäneet tarpeeksi....... Musta tuntuu, ettei ihmiset oikeen osaa suhtautua tähän. Toinen sanoi, että "älä stressaa". Sanoin, että en mä stressannut aikaisemmin, mutta kyllä mä nyt vähän stressaan, kun on diagnoosiepäilyt, epäsäännöllinen kierto ja pitkään jatkunut tulokseton yritys.... 

Tää on just se minkä takia me ei olla lähes kenellekkään kerrottu.

Aina jos lapsihaaveista ihmiset kyselee niin vastaillaan että keskitytään nyt hetki vielä töihin ja kouluun ja samaa aikaa sitä miettii että voi voi, nuo ei tiedä mitään meidän 1v3kk yrityksistä - eikä tarvitsekkaan tietää.

Mä en jaksa kuunnella muiden onnistumisia ja mun tilanteen voivottelua tai sääliä. Ja kun on niitä onnekkaita ihmisiä jolla tärppää nopeasti niin he eivät voi kuvitellaan sitä kun lasta yrittämällä joutuu yrittämään. Musta on tullut ehkä aika katkera, eikä mua pätkääkään kiinnosta kavereiden raskaudet ja vauvajutut. Ne ei tiedä kuinka mun pinnan alla kuohuu, enkä siis haluiskaan et tietää.

Oon niin herkillä myös tän asian kanssa että jos joku mulle poikkisanan tästä aiheesta sanois niin sais multa kyllä täyslaidallisen shaibaa niskaan. Siks oon kokenut että parempi olla ihan hissukseen ni ei tarvitse tästä asiasta niin ei tarvitse kenenkään voivotteluja ja neuvoja ja kommentteja kuunnella...

Ootko miettiny että ehkä ton sun surkean asenteen takia et voi lasta saadakkaan.... Karma! Ehkä olet katkera mutta myös tidella itsekäs "minua ei muiden onnistumiset ja raskaudet kiinnosta. Jos mulle joku poikkisanan sanoo niin lataan täyslaidallisen" Näillä eväillä ja asenteella pärjäät hienosti tulevaisuudessa.

Toivottavasti kasvat henkisesti aikuiseksi ja sitten ehkä luoja suo sinullekkin vauvan...

Edelliseen kommenttiini vielä lisäystä.

Mieli ja keho toimii yhdessä. Katkeruus ja negatiiviset ajatuksen ei tuota hyvänolon hormoneja, päinvastoin. Ihmisen mielellä on valtavan suuri vaikutus elimistön toimintaan. Stressi, katkeruus, viha, masennus ja erilaiset jatkuvat negatiiviset tunteet vaikuttavat hormonitoimintaan ja suoraan sisäelimiin. Tästä löytyy ihan erilaista tutkimustietoa.

Näillä voi olla hyvinkin paljon yhteyttä raskaaksi tulemisen kanssa ja stressi on niistä yksi pahin. En sano että lakkaa stressaamasta kennellekkään, mutta myös mielenhallintaan kannattaa yrityksen aikana panostaa.

Raskausyllätys kirjoitti:

Haavelija91 kirjoitti:

martta1 kirjoitti:

Kiitos Tähtityttö ymmärryksestä ja kaikkea hyvää teille <3 

Kenellekään en mitään pahaa toivo, mutta kyllähän se on välillä niin vaikeaa olla vilpittömästi onnellinen toisten plussista. Varsinkin, kun näitä raskausuutisia ja vauvauutisia on nyt meidän lähipiirissä. Yksi toisella kierrolla raskautunut mulle totesi, että ehkä te ette ole yrittäneet tarpeeksi....... Musta tuntuu, ettei ihmiset oikeen osaa suhtautua tähän. Toinen sanoi, että "älä stressaa". Sanoin, että en mä stressannut aikaisemmin, mutta kyllä mä nyt vähän stressaan, kun on diagnoosiepäilyt, epäsäännöllinen kierto ja pitkään jatkunut tulokseton yritys.... 

Tää on just se minkä takia me ei olla lähes kenellekkään kerrottu.

Aina jos lapsihaaveista ihmiset kyselee niin vastaillaan että keskitytään nyt hetki vielä töihin ja kouluun ja samaa aikaa sitä miettii että voi voi, nuo ei tiedä mitään meidän 1v3kk yrityksistä - eikä tarvitsekkaan tietää.

Mä en jaksa kuunnella muiden onnistumisia ja mun tilanteen voivottelua tai sääliä. Ja kun on niitä onnekkaita ihmisiä jolla tärppää nopeasti niin he eivät voi kuvitellaan sitä kun lasta yrittämällä joutuu yrittämään. Musta on tullut ehkä aika katkera, eikä mua pätkääkään kiinnosta kavereiden raskaudet ja vauvajutut. Ne ei tiedä kuinka mun pinnan alla kuohuu, enkä siis haluiskaan et tietää.

Oon niin herkillä myös tän asian kanssa että jos joku mulle poikkisanan tästä aiheesta sanois niin sais multa kyllä täyslaidallisen shaibaa niskaan. Siks oon kokenut että parempi olla ihan hissukseen ni ei tarvitse tästä asiasta niin ei tarvitse kenenkään voivotteluja ja neuvoja ja kommentteja kuunnella...

Ootko miettiny että ehkä ton sun surkean asenteen takia et voi lasta saadakkaan.... Karma! Ehkä olet katkera mutta myös tidella itsekäs "minua ei muiden onnistumiset ja raskaudet kiinnosta. Jos mulle joku poikkisanan sanoo niin lataan täyslaidallisen" Näillä eväillä ja asenteella pärjäät hienosti tulevaisuudessa.

Toivottavasti kasvat henkisesti aikuiseksi ja sitten ehkä luoja suo sinullekkin vauvan...

Kommentti ei ollut minulle osoitettu, mutta ymmärtääkseni täällä saa myös avoimesti tuulettaa negatiivisiakin tunteita. Onhan tämä yrittäminen raskas prosessi ja varmasti, jos lähipiirissä näyttää ilmaantuvan paljon vauvauutisia silloin kun itsekin olisi jo pitkään yrittänyt, niin on mielestäni ihan ymmärrettävää olla turhautunut ja hieman etäännyttää itseään näistä muiden raskausonnistumisista. Oletan, ettei se tarkoita, että olisi pahantahtoinen niitä raskautuneita kohtaan, on vain kenties syvästi harmissaan siitä, ettei saa olla itse vielä(kään) samassa tilanteessa.

Sitä paitsi tässähän oli kyse siitä, että jotkut saattavat sanoa ajattelemattomia kommentteja, jos kertoo heille yrittämisestä. Minä ymmärsin, että jos joku kommentoisi tökerösti yrittämistä (tietämättä todellista tilannetta, yksinkertaistaen, tyyliin "oletteko varmasti sitä ja tätä/ehkä ette tarpeeksi sitä ja tätä..."), niin silloin saattaisi tulla hieman kovempaakin palautetta.

En tiedä, onko rakentavaa ja yrittämisprosessissa tukevaa keskustelua arvioida toisen henkilön vanhemmaksi soveltuvuutta yhden kommentin perusteella saati johonkin karmaan/jumalolentoihin viittaamalla. Mielestäni ei ole, ottaen huomioon, että emme kuitenkaan tiedä täällä kirjoittelevista ihmisistä loppujen lopuksi lainkaan tarpeeksi tehdäksemme heistä tällaisia johtopäätöksiä.