Toiveena vauva (2019-2020)

Nonni, joulu on ohi ja sitä miettii mitä seuraavaksi, no lapsiasia nostaa taas tietty päätänsä, 😁✌.

Hei tosiaan taas. Yk13 alkoi juuri ennen joulua, seksiä on ollut joulukuussa kaksi kertaa ja 12.kierto menikin käytännössä ohi. Ei jaksettu vaan yhtään tsempata sänkypuuhien suhteen. Joulu on mennyt töissä ja täytin tässä myös 36v.

Piti heti tänään soittaa gynelle ja selvittää miten sen lähetteen saa lapsettomuushoitoihin, mutta koska klinikka aukeaa vasta 30.12 niin menee uuden vuoden puolelle. Tässä kohtaa viikolla ei nyt niin suurta väliä ole.

Uusi vuosi on tuloillaan ja nyt kun on tullut myös vuosi yritystä täyteen niin huomaan olevani samoissa fiiliksissä kuin silloin vuosi sitten kun jätettiin ehkäisy pois. Silloin olin tosin pelokkaan innostunut, oletin, että vauva olisi sylissä ehkä jo syyskuussa 2019. Nyt en ole innostunut, vaan enemmänkin pelokkaan toiveikas, tai toivoen sitä toiveikkuutta. Jospa ammattilaisten avun kanssa vuosi 2020 olisi meidän. Olen kyllästynyt aikatauluttamaan seksiä ja muutenkin harrastamaan sitä monta kertaa viikossa ovulaation aikana. Toivon, että löytyisi jokin selkeä syy tähän pitkittyneeseen yritykseen ja saataisiin rentoutua ja lopettaa ähkiminen.

Synttärit toivat myös kivasti pientä ikäkriisiä mukaan tähän soppaan, heh.

Tällainen väliraportti näin lähes kuukauden hiljaiselon jälkeen.

Paljon on tullut plussia, onnea niistä ❤. Paljon on myös ollut kaikenlaisia ajatuksia ja ahdistusta ym. Iso kasa tsemppihiiltä kaikille uuteen vuoteen, taas uuteen kiertoon ja jaksamista kaikessa tässä mylleryksessä. Itse olen jotenkin tunnetasolla etäännyttänyt itseni lapsiasiasta, menkkojen alkaminen on esim. on ollut jo puoli vuotta se oletus eivätkä ne ole siten herättänyt edes suoranaista pettymystä. Se, että ne ei alkaisi olisi ihme, enkä kyllä tiedä miten silloin reagoisin, saatikka jos päätyisi tekemään raskaustestin ja vielä jos siihen tulisi pientä väriä.

Enemmän minua nykyään vain harmittaa se epätietoisuus, se limbossa oleminen ja eläminen.

Lisäksi koen hankalaksi sen, että haluaisin puhua ihmisille niin livenä kuin facessa ym että lasta ei näy ja ikää tulee ja harmittaa, mutta samalla niin en halua kertoa sitä. Osittain miehen takia, mutta koko tämä "projekti" on muuttunut jotenkin henkilökohtaisemmaksi mitä pidempään se on kestänyt. Oletin, että kävisi toisinpäin.

(N36, M38. Yk13, kp7. Ensimmäinen toiveissa.)

Ainiin, kaiken kukkuraksi mullakin alkoi nyt menkat?

Siis ovistesti oli positiivinen keskiviikkona, eli ovulaatio oli muka eilen. Tänään sitten vuotaa ja alaselkä kipeä niinkuin menkkojen alussa aina.. Mitä ihmettä?

Wannabe mami, mä hain muutamassa kierrossa kun menkat alkoi, niin kunnon överiherkkumätöt kaupasta ja mussutin karkkia, sipsiä ja suklaata niin paljon, että tuli huono olo. Annoin oikein luvan itselleni rypeä itsesäälissä ja mässäillä. Ei se ehkä oloa helpottanut henkisesti mutta olipa hetken aikaa keskittyminen jossain muualla...

Hei! Uusi tällä palstalla ilmottautuu! Ikää 33, samoin avomies. Jätettiin kondomi pois käytös tä,ihan vaan koska se on veemäinen😬 Joten lapsi saa tulla jos on tullakseen. Nyt eka täys kierto ilman ehkäisyä ja kp 27 meneillään. Viikon ajan ollu rinnat kipeät ja tosi turvonneet, tärppäsiköhän jo ekalla kierrolla! Nenä ollut myös ihan tukossa ja nukuttanut huonosti, näistä ei toki tiiä mitä oireita ovat..Testiä en tohi vielä tehä, oottelen kierronloppumispäivää ja teen sitten jos ei näy menkkoja. Mutta isäntäkin ihastellut turvonneita rintoja, joten ihan normaaliakaan ei ole! Jännän äärellä..

Luin juuri että lääkärin mukaan vuosi on lyhyt aika yrittää lasta.. tietysti meistä se tuntuu kaikista varmaan pitkälle mutta kyseinen lääkäri kirjoitti, että vuoden sisään mahtuu monta kiertoa jolloin yhdyntä on ollut väärään aikaan tai munasolu ei ole hedelmöittymiskykyinen. Itse piinailen tätä joulukuun loppua kun menkat pitäisi sunnuntaina alkaa. Rinnat on olleet kovin arat ja näyttävät pinkeiltä ja valkovuoto lisääntynyt näin loppukierrosta ja osa tietyistä hajuista tuntuu voimakkaammilta. Tein jo raskaustestinkin mutta en ole varma siitä kun siinä minusta näkyi hyvin hailu viiva mutta kuittasin sen negaksi koska ovulaatiosta on nyt vasta 10 pv ja clearblue laskurin mukaan vasta sunnuntaina voisin tehdä varhaisimman testin enkä ole varma tuosta nk haamuviivasta oliko se edes viiva vai vain jokin viivan paikka.. no kylläpä tämä pian selviää. Mutta kummia temppuja kroppa tekee kun sitä luulee olevansa raskaana. En joulukuussa enää stressannut koko asiaa sillä gyne ja mieheni käskivät lopettaa stressaamisen koska gynen mukaan se vaikuttaa hedelmöittymiseen. Joten olen vain ollut sillä mielellä että menköön miten menee ja ostelin itselleni pientä kivaa. Ootteko muuten käyttäneet tuota Clearblue laskuria?

portland kirjoitti:

...Joulu on mennyt töissä ja täytin tässä myös 36v.

Paljon onnea Portland! Tulkoon tästä tosiaan teidän vuosi!

wannabe mami kirjoitti:

Ps. Millä te olette piristäneet tai lohduttaneet itseänne, etenkin menkkojen alkaessa raskauden sijaan? Onko teillä jotakin mielekästä millä saa ajatukset muualle ja hyvän mielen?

Hyvin oleellinen kysymys! Mä olen ostanut ns. kallista shampanjaa kp1, jotta ei tuntuisi niin pahalta päivältä. Yrittämistä, kun tosiaan syksyistä -17 saakka, joten shampanja metodia on tullut käytettyä🤪😲😇

Nuorena, kun vauvakuumeilin yli 25-vuoden ajan, niin ainoa tepsivä keino oli totaalisesti sulkea ajatukset pois vauvoista! Vaikeaa olikin ja välillä sitten vihoittelin miehelle, etteikö meillekin vauva voisi jo tulla(??)

Eniten kiukutti se, että mies ei halunnut tulla isäksi alle 45 ikäisenä. Kaikki ympärillä saivat lapsia; sukulaiset ja ystävät! Mua vihastutti se, kun piti vaan odottaa.... :(

Mä ymmärrän lapsettomien tuskan todella hyvin, koska helppoa ei ole ollut itselläkään. Ehdin säilytellä pieniä vauvanvaatteita kaapissa melkein 30-vuotta, ennen kuin oma pienokainen lopulta sitten maailmaan syntyi💜💖❤

Valtavasti tsemppiä jokaiselle omiin tilanteisiin!!👍💖

T. Tähti 46v., esikko 3v.,

toinen toiveissa

"Onnellisin äiti ja ylpeä omasta maailman ihanimmasta pienokaisesta💖'

Tähti☆ kirjoitti:

wannabe mami kirjoitti:

Ps. Millä te olette piristäneet tai lohduttaneet itseänne, etenkin menkkojen alkaessa raskauden sijaan? Onko teillä jotakin mielekästä millä saa ajatukset muualle ja hyvän mielen?

Hyvin oleellinen kysymys! Mä olen ostanut ns. kallista shampanjaa kp1, jotta ei tuntuisi niin pahalta päivältä. Yrittämistä, kun tosiaan syksyistä -17 saakka, joten shampanja metodia on tullut käytettyä🤪😲😇

Nuorena, kun vauvakuumeilin yli 25-vuoden ajan, niin ainoa tepsivä keino oli totaalisesti sulkea ajatukset pois vauvoista! Vaikeaa olikin ja välillä sitten vihoittelin miehelle, etteikö meillekin vauva voisi jo tulla(??)

Eniten kiukutti se, että mies ei halunnut tulla isäksi alle 45 ikäisenä. Kaikki ympärillä saivat lapsia; sukulaiset ja ystävät! Mua vihastutti se, kun piti vaan odottaa.... :(

Mä ymmärrän lapsettomien tuskan todella hyvin, koska helppoa ei ole ollut itselläkään. Ehdin säilytellä pieniä vauvanvaatteita kaapissa melkein 30-vuotta, ennen kuin oma pienokainen lopulta sitten maailmaan syntyi💜💖❤

Valtavasti tsemppiä jokaiselle omiin tilanteisiin!!👍💖

T. Tähti 46v., esikko 3v.,

toinen toiveissa

"Onnellisin äiti ja ylpeä omasta maailman ihanimmasta pienokaisesta💖'

Ymmärrän sinua Tähti erittäin hyvin. Minun mieheni ensin pelästyi kun kerroin toivovani yhteistä kolmatta lasta... hän halusi odottaa kesästä seuraavaan kevääseen eli reilut 6 kk kunnes hänkin halusi yrittää. Mutta minulle tuo odottaminen oli piinallista ikäni vuoksi ja se kiukuttaa välillä vielä. Olin kuitenkin rehellinen miehelle enkä tehnyt mitään kikka kolmosta eli en hänen tietämättään jättänyt ehkäisyä. No nyt sitte toivotaan että vielä tärppäisi. Että näitä tilanteita on monenlaisia... Joku saattaa ehkä ajatella että mitä minä kitisen kun on jo ennestään lapsia. Mutta elämä ei ole niin mustavalkoista. Totta olen onnellinen kun lapsia jo on mutta meille hyvin mahtuisi vielä lisääkin ja tunnen itseni niin energiseksi ja olen fyysisesti kiitettävässä kunnossa. Joten miksei. Tää nyt on ainoa toive mitä mulla on ollut tässä. Aiemmin raskaudet on alkaneet noin 3 kk ehkäisyn jättämisestä ja nyt on kulunut 9 kk eikä varmaan vielä mitään. Gynen mukaan kaikki ok ja oviksen tikutan joka kuukausi. No tämä on elämää.

wannabe mami kirjoitti:

Ps. Millä te olette piristäneet tai lohduttaneet itseänne, etenkin menkkojen alkaessa raskauden sijaan? Onko teillä jotakin mielekästä millä saa ajatukset muualle ja hyvän mielen?

Söin tänään suklaaöverit, kun saatiin joululahjaksi niin paljon suklaata :'D Lenkillä käyminen piristää itseäni, kun hengittelee raikasta ilmaa ja ajattelee mitkä asiat on hyvin elämässä. Jos itkettää niin sitten itken, antaa tunteiden tulla ja mennä. Nyt on jo huomattavasti positiivisempi mieli kuin aamulla. :)

Yk26/kp31, joka taitaa kyllä muuttua yk27/kp1 tänään, sen verran omaa kroppaani tunnen. Yöllä alkoi tihkuttelu ja koska en tiputtele ennen menkkoja kuin max 12h, odottelen tulvaa puolen päivän jälkeen. Kivuliaat menkat tulossa... kovasti on turvonnut olo, oksentelen jälleen (aika usein oksentelen menkkojen aikaan, kun olo on niin kamala), itkettää, ärsyttää ja yhtäaikaa yllättäen ei tunnu juuri millekkään! Ärsyyntynyt ja itkuinen siksi, kun vieläkään ei saatu plussaa ja menee tiukille saada ensi vuodellekaan vauvaa, ja oikeastaan juuri siksi ei tunnu miltään kun välillä tuntuu että loppuu aika kesken eikä saada lasta koska minun kroppa on vain niin psk.

Että heihei vain, vauvaton vuosi 2019, ja hei vain jälleen uusi vauvatoivevuosi!

Tsemppiä kaikille! Taitaa meistä jokaisella olla niitä huonoja päiviä tän yrittämisen kanssa...ja se on ihan ok! Minusta on kiva kun on tää palsta, jonne voi purkaa sitä huonoakin oloa ja fiilistä eikä kaataa aina kaikkea miehen niskaan.

Mä huomaan myös, että menkkojen aikaan on mieli todella maassa ja silloin se epätoivo kalvaa. Menkkojen jälkeen olo paranee, mutta oviksen jälkeen taas hiljakseen menee huonommaksi. Typerät hormonit!!

Mulla tää on ollut myös aika huono vuosi. Isoja ja pieniä vastoinkäymisiä (suurimpana yllättävä läheisen sairastuminen ja sairastaminen ja kuolema, joka kaikkineen vei todella paljon aikaa ja voimia), siihen päälle pari muuta negatiivisesti vaikuttanutta juttua niin nyt loppuvuodesta on ollut jotenkin väsynyt, että pienikin vastoinkäyminen / päin persettä mennyt asia on saanut ihan älyttömät mittasuhteet omassa päässä, ja olen käyttäytynyt ajoittain kuten wannabe mamikin sanoi, juuri niinkuin aikuinen tekee... (eli siis huonosti) 🙈 Välillä on vaikea löytää niitä positiivisia puolia kun tuntuu, että kaikki menee huonosti. Vaikka eihän se niin ole.

Mä tykkään itse tosi paljon käydä kävelyillä, ja ne on mulle sellaista aikaa missä mietin ja pohdin ja pyöritän päässäni asioita kaikessa rauhassa. Se aina vähän helpottaa.

Nyt oli mukavaa kun jouluna sai vain olla ja rauhoittua. Vielä sitä tarvisi lisää ennen kuin on ladannut akut kunnolla täyteen, mutta eiköhän se tästä.

Ehkäpä ensi vuosi on parempi :) toivotaan plussia meille kaikille :)

Kp1, VILLAHUIVI käydään käsi kädessä ensi vuotta kohti❤️ niin huono mieli täälläkin..

Kp1 tänään tai huomenna.

Hattara kirjoitit hyvin. Tämä on niin iso asia, että olisi tekopyhää ja epäaitoa olla aina positiivinen. Tärkeää antaa tilaa myös näille raskaille tunnelmille, ei kenenkään tarvitse jäädä kantamaan niitä yksin. ❤️

Myös täällä ollut vaikea vuosi ja todellakin käyttäytynyt välillä epäkypsästi. Opettelen pois siitä paraikaa, koska siitä vasta tuleekin huono mieli, häpeästä puhumattakaan. 😬 Samoin tuntuu, että kun vastoinkäymisiä on ollut niin hirveä määrä, ei enää oikein riitä jaksamista pienillekään. Toivottavasti meillä kaikilla vastoinkäymisiä kohdanneilla tuleva vuosi on kaikin puolin parempi. ❤️

Kun saatiin tietää, että miehellä on niitä raskautumista vaikeuttavia/estäviä vasta-aineita, aloin mielessäni kuvitella elämää myös niin, että emme välttämättä koskaan saa yhteistä lasta. Mua helpottaa sellaiset ajatukset, kuten että

-saan nukkua öisin ja vaikka päivisin, jos huvittaa

- saan olla yksin, kun tarvitsen sitä

- saan käydä rauhassa suihkussa ja syödä (pienen lapsen kanssa, kun se ei onnistu)

- jää enemmän rahaa teinille ja itselleni

- voin opiskella ja vaikka vaihtaa alaa, kuten oon alkanut miettiä

- voin matkustella paljon helpommin

- enemmän aikaa parisuhteelle ja ystäville

- ei tarvitse käydä enää uusissa vanhempainilloissa 😆

Joo, onhan noita muitakin ja onhan noi tollaisia itsekkäitä ja oikein etsimällä etsittyjä, mutta mun on ollut tällaista tehtävä, että selviän tästä kaikesta. Oon nuoresta asti pistänyt muut aina etusijalle, nyt viime vuosina vasta alkanut opetella sitä, että saan olla hyvällä tavalla itsekäs. Ja jos vauvaa ei enää tule, on sitten minun vuoroni elää tavallani ja nauttia elämästäni. Näin olen päättänyt. Katsotaan miten käy.

Hurjasti voimia meille kaikille ja Portland, kiva, kun palasit kirjoittelemaan! ☺️ Aiheeseen liittyen mietin onnitellako edes syntymäpäivästä, itse ainakin harmissani tajuan, että kohta mullakin synttärit. Eikä se ole enää hyvä. 😥

Sylkitestistä muuten vielä toistamiseen kirjoitan, että se tosiaan näyttää seittikuvion myös ennen menkkoja.. Eli ei aina kerro ovulaatiosta.

GOLdie nappaan sut toiseen käteeni kohti ensi vuotta❤️

Ihana Enkelinäiti, kiitos. 😢❤️

Kirjoittelin eilen omaan päiväkirjaan fiiliksiä ja ajatuksia ja mua helpottaa psyykkisesti kun teen itselleni varasuunnitelmaa. Vaikka ollaanki vielä puhtaasti alle vuoden vauvaa yritetty, niin epätietoisuus on se mikä vaivaa mua eniten. Koska tärppää vai voiko käydä niin ettei koskaan. Oon miettiny mitä hyviä puolia ja mitä haaveita elämässä sitte on jos jäisikin lapsettomaksi. En lapsettomuutta hirveesti pelkää, mutta joku kakkossuunnitelma turvaa, etten missään nimessä putoa tyhjän päälle. Mun listasta löytyi samantyyppisiä juttuja ku Goldiella. Tuolle vanhempainiltajutulle nauroin kyllä ihan ääneen 😁 😂

Ei oo ehkä ihan oikein verrata opiskelupaikan hakua ja lapsen toivomista, mutta sitähän sanotaan että opiskelupaikan suhteen kannattaa olla varasuunnitelma. Jos käyttää kaiken ajan ja energian yhteen paikkaan pääsemiseksi ja jos ei pääsekään niin voi olla tyhjä olo, maailma romahtaa, mitäs sitten kun haave ei toteutunut. Mua helpottaa ajatus että mulla on varasuunnitelma, jos kävisikin niin että muutaman vuoden päästä toteaisin että en voikaan saada lapsia, niin sitte keksitään jotain muuta.

Sekavaa ajatusvirtaa, mutta siinä mun tämän aamun päällimmäisiä mietteitä 😊

Komppaan kanssa noita positiivisten puolien etsimisiä ja varasuunnitelmia! Mä saan erityisesti voimaa siitä että ajattelen että saan nyt nukkua niin paljon kuin nukuttaa niin kauan kuin ei ole lasta. Ei tule kukaan lauantaiaamuna hyppimään kuudelta sänkyyn että pitäis aamupalaa saada 😆

Epätietoisuushan se silti tosiaan on joka eniten tässä kalvaa, luulen että jos saisi tietää ettei sitä lasta tule niin sen asian kanssa (lopulta) saisi tehtyä sovinnon ja elämä jatkuisi. Mutta toivominen ja peittyminen ja se epätietoisuus siitä mitä tulevaisuus tuo, on aika raastavaa.

Huomaan että vaikka kuinka päätin olla tässä kuussa miettimättä koko asiaa kun kierto menee ihan hukkaan, googlasin kuitenkin kuinka kauan siittiöt voi selvitä, että josko tässä olis kuitenkin edes joku pieni mahdollisuus.. 😳😞

Huomenna aloitan ne lääkärin määräämät hormonit. Vähän huolestuttaa, meneekö koko kierto ihan sekaisin.

Kiitos onnitteluista! 😊 (enkä yhtään irvistä samalla, heh)

Minä juuri äsken itkin miehelle tätä epätietoisuuden tuskaa. Outo päivä, perus-hormonimyrskyfiilis, mutta tässä kohtaa kiertoa ei tällaista yleensä ole, ovulaatioonkin pitäisi olla useampi päivä vielä.



Noh, nyyhkyttelin ja ahdistelin ja yritin selittää ihmiselle, joka itse vain toteaa, että minkäs tälle nyt voi, ei me voida tehdä muuta jne. Sanoi myös, että auttaisiko minua jos menisin jonnekin ryhmään, josta saisi vertaistukea, että enhän minä varmasti ole ainoa, joka kokee asiat näin. Siihen minä sitten: OLEN OLLUT JO HUHTIKUUSTA ASTI! 😁

Lapsettomuus ei varsinaisesti ole mörkö minullekaan, uskon, että tulen sinuiksi sen asian kanssa tarvittaessa, mutta tämä limboilu tässä epätietoisuudessa on hyvin kuluttavaa.

Onneksi tämä ryhmä on olemassa, varsinkin kun mies ei ihan ymmärrä minun ajatuksia asian tiimoilta. Siitäkin vuodatin, että koen, että olen yksin kantanut nyt vuoden tätä hommaa, pitänyt huolen siitä, että on seksiä oikeaan aikaan, tikuttanut, ollut kartalla ovulaatiosta. Koska meillä tosiaan on niin harvoin seksiä, että muuten olisi vain tuuria mikäli sattuisi yhdyntä oikeaan aikaan.

Mutta ehkä minä nyt osaan ja saan hellittää ja luovuttaa kontrollia, nyt kun lähdetään tutkimuksiin ym. Eka aika on sit joskus huhtikuun liepeillä vasta, mut ehkä olisi fiksua jos siihen asti luopuisin kaikesta kontrollista. On meillä sitten seksiä oikeaan aikaan vai ei. Ottaisin sen vähän niin kuin lomana vuoden mittaisen projektin jälkeen. Joo, näin minä teen.

(N36, M38, yk13, 1.lapsi toiveissa)

Limboilufiilikset kuulostaa niin tutulta! Ja se epätietoisuus. Näillä munasarjoilla kun joku onnistuu ekasta Letro-kierrosta, toinen ei edes koeputkihedelmöityksellä, niin alkaa itse miettiä kauhulla, että miten pitkään vielä menee seuraavan vaiheen odottamiseen ja mitä kaikkea kamaluuksia on vielä edessä. Mietin laittaako säästettyjä rahoja remonttiin vai pitääkö kuitenkin säästää jokainen sentti mahdollisiin kalliisiin lapsettomuushoitoihin. Kun alunperin aloitin säästämisen ajatuksella "voin sitten olla pidempään kotona kun on vähän mammalomakassaa" ... Aika kauas on siitä menty.

Onneksi pian on mies testattu ja sitten mennään yhdessä gynekäynnille miettimään jatkosuunnitelmaa. Lohduttaa ajatus siitä, että tammikuussa ollaan edes vähän viisaampia.

Siirryin jo tuohon toiseen ryhmään, tulkaa te muutkin perässä!