Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?
Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?
Silloin kun itse olin lapsi niin:
- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.
- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista
- Toivat ruokakasseja käydessään
- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.
- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana
- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.
- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana
- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni
- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin
- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla
- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.
- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon
Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.
Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.
Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.
Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.
Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?
Kommentit (670)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
No kyllä oon katkera ja aiheesta. Omat lapseni hoidan hyvin mutta noita kusipäävanhempiani en tule auttamaan yhtään. Itsekkäät ihmisperseet.
Ihanko oikeasti hoidat lapsesi itse?
Suurin osa lapsista on kuitenkin kunnallissa päivähoidossa, joka on lähes ilmainen vanhemmille ja moni lapsi tulee päiväkotiin jo aamupalalle ja lähtee klo 17 eli on muiden hoidossa 9-10h/pv.
Ennen tätä mahdollisuutta ei ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa hyvien vanhempien lapset ei tajua yhtään kaltoinkohdeltuja. Inttävät vaan hoitamisesta että ei pidä hoidattaa eikä hekään hoidata vaan tavataan muuten.
Mutta kun huonot isovanhemmat ei tapaa, ei soita. Ei kiinnostu mistään, ei tiedä lastenlasten nimiä tai ikiä. Ei noteeraa jouluna tai syntyäreinä eikä vahingossakaan halua olla missään tekrmisissä. Tällaiset ihmiset ovat täysin HYLÄNNEET lapsensa ja se on se mikä on tuskaista ja kipeää. Että on niin arvoton ettei mat vanhemmat välitä. Että on ihan se ja sama vanhemmilleen. Ettei vanhempia kiinnosta vaikka oma lapsi olisi hädässä tai kärsimyksesdä.
KYSE EI OLE HOITOAVUSTA!!! vaan siitä että haluaisi edes JOTAIN kanssakäymistä ja suhdetta.
Mutta ne itsekkäät vanhemmat ei halua mitään yhteyttä eikä mutään kanssakäymistä. Lapset ja lapsenlapset ”kiinnostaa kuin kilo paskaa”.
Tästä on kyse mutta hyväosaiset ei tajua. Ei vaan tajua kun ei ole kokemusta hylätyksi tulemisesta. Ihan turha selittää niille.Hei. Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan ja ymmärrän tuskasi. Kirjoittelet ahdistuksestasi moniin keskusteluketjuihin ja avaat välillä uudenkin. Ehkä se helpottaa hiukan tuskaasi, mutta aitoa vertaistukea et voi täällä saada, etkä riittävästi apua. Suosittelen hakeutumaan johonkin konkreettisiin vertaistukiryhmiin ja mahdollisesti miettimään terapiaa. Kuten itsekin toteat, ihmiset eivät täällä tajua kokemaasi, apu löytyy paremmin muualta ja sitä kannattaa hankkia. Pahasta olostasi on mahdollista päästä eroon.
Kiitos, olipa ystävällisesti kirjoitettu!
Olet ihan oikeassa, mutta yhdestä asiasta olen eri mieltä; muiden pitäisi kyllä pystyä olemaan edes vähän myötätuntoisia. Itse kurjan taustani takia olen empaattinen ja myötätuntoinen, ymmärrän että ihmisiä syntyy hirveisiin perheisiin ja kamaliin olosuhteisiin, ja aina ei vaikeudet todellakaan ole oma syy.
Miksi hyväosaiset ovat niitä kaikkein tylyimpiä ja ilkeimpiä, haukkuvat kaike”omaksi syyksesi”, ovat täysin empatiakyvyttömiä eikä mitään myötätuntoa? Miksi!? Heillähän just pitäisi rakastavan lapsuuden myötä olla varaa ystävällinen.
Kannataa muistaa myös se, että valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Jos otatte vastaan apua joltain merkittävässä määrin, hänellä on oikeus myös ottaa kantaa perheenne elämään. Antaessaan rahaa ja muuta apuaan hän on oikeutettu ja ryhtyy luonnostaankin arvioimaan rahan- ja ajankäyttöänne, valintojanne ja elämäntapojanne. Jos hän ei sitä sano, hän varmasti ajattelee sitä. Aivan samoin kuin tekin ajattelette niistä, jotka saavat yhteiskunnan tukia, mietitte heidän tupakointiaan, alkoholin käyttöään, omatoimisuuttaan ja elämänhallintaansa.
Aina kun tarvitsette apua lastenhoidossa, saatatte toisen tilanteeseen, jossa hän pohtii tuleeko se tarpeeseen, käyttekö liikaa viihteellä, pitäisikö hänen mielestään teidän matkustaa enemmän perheenä jne. Kun pyydätte rahaa, saatatte hänet tilanteeseen, jossa hän joutuu arvioimaan, miten käytätte rahaa. Kun hän osallistuu talonne remonttiin, annatte hänelle valtuuden ottaa kantaa materiaalivalintoihin ja millaiseksi remontoitte asuntonne...
Itsenäinen ihminen haluaa päättää itse perheensä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
No kyllä oon katkera ja aiheesta. Omat lapseni hoidan hyvin mutta noita kusipäävanhempiani en tule auttamaan yhtään. Itsekkäät ihmisperseet.
Ihanko oikeasti hoidat lapsesi itse?
Suurin osa lapsista on kuitenkin kunnallissa päivähoidossa, joka on lähes ilmainen vanhemmille ja moni lapsi tulee päiväkotiin jo aamupalalle ja lähtee klo 17 eli on muiden hoidossa 9-10h/pv.
Ennen tätä mahdollisuutta ei ollut.
Älä saivartele! Mun vanhemmat lsitto mut kodin ulkopuolelle hoitoon 2kk iässä ja kaikki vapaa-ajat hoidatti mummoilla, illat, viikonloput ja lomat. Siihen verrattuna todella hoidan lapseni itse. Tiedät ihan hyvin mitä tarkoitan, piti vaan tulla näsäviisastrlemaan? Oli kivaa sit varmaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa hyvien vanhempien lapset ei tajua yhtään kaltoinkohdeltuja. Inttävät vaan hoitamisesta että ei pidä hoidattaa eikä hekään hoidata vaan tavataan muuten.
Mutta kun huonot isovanhemmat ei tapaa, ei soita. Ei kiinnostu mistään, ei tiedä lastenlasten nimiä tai ikiä. Ei noteeraa jouluna tai syntyäreinä eikä vahingossakaan halua olla missään tekrmisissä. Tällaiset ihmiset ovat täysin HYLÄNNEET lapsensa ja se on se mikä on tuskaista ja kipeää. Että on niin arvoton ettei mat vanhemmat välitä. Että on ihan se ja sama vanhemmilleen. Ettei vanhempia kiinnosta vaikka oma lapsi olisi hädässä tai kärsimyksesdä.
KYSE EI OLE HOITOAVUSTA!!! vaan siitä että haluaisi edes JOTAIN kanssakäymistä ja suhdetta.
Mutta ne itsekkäät vanhemmat ei halua mitään yhteyttä eikä mutään kanssakäymistä. Lapset ja lapsenlapset ”kiinnostaa kuin kilo paskaa”.
Tästä on kyse mutta hyväosaiset ei tajua. Ei vaan tajua kun ei ole kokemusta hylätyksi tulemisesta. Ihan turha selittää niille.Hei. Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan ja ymmärrän tuskasi. Kirjoittelet ahdistuksestasi moniin keskusteluketjuihin ja avaat välillä uudenkin. Ehkä se helpottaa hiukan tuskaasi, mutta aitoa vertaistukea et voi täällä saada, etkä riittävästi apua. Suosittelen hakeutumaan johonkin konkreettisiin vertaistukiryhmiin ja mahdollisesti miettimään terapiaa. Kuten itsekin toteat, ihmiset eivät täällä tajua kokemaasi, apu löytyy paremmin muualta ja sitä kannattaa hankkia. Pahasta olostasi on mahdollista päästä eroon.
Kiitos, olipa ystävällisesti kirjoitettu!
Olet ihan oikeassa, mutta yhdestä asiasta olen eri mieltä; muiden pitäisi kyllä pystyä olemaan edes vähän myötätuntoisia. Itse kurjan taustani takia olen empaattinen ja myötätuntoinen, ymmärrän että ihmisiä syntyy hirveisiin perheisiin ja kamaliin olosuhteisiin, ja aina ei vaikeudet todellakaan ole oma syy.
Miksi hyväosaiset ovat niitä kaikkein tylyimpiä ja ilkeimpiä, haukkuvat kaike”omaksi syyksesi”, ovat täysin empatiakyvyttömiä eikä mitään myötätuntoa? Miksi!? Heillähän just pitäisi rakastavan lapsuuden myötä olla varaa ystävällinen.
Olen sama. Asia on ihan tutkittu, hyvissä oloissa kasvaneilla on keskimäärin huonompi empatiakyky. Google kertoo. Omat kokemukset kasvattavat empatiaa, liian helpolla päässeillä se kehittyy huonommin. Rakastava lapsuus ei kasvata empatiaa sinällänsä, vaan se on ominaisuus johon pitää kasvattaa ja vaatii myös kurjuuden näkemistä läheltä. Useammin hyvin menestyvissä kodeissa jopa kasvatetaan lapset siihen, että menestys on itsestä kiinni ja kääntäen että huono-osaisuus on itse aiheutettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras isovanhempi (=oma vanhempi) on kuollut vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa hyvien vanhempien lapset ei tajua yhtään kaltoinkohdeltuja. Inttävät vaan hoitamisesta että ei pidä hoidattaa eikä hekään hoidata vaan tavataan muuten.
Mutta kun huonot isovanhemmat ei tapaa, ei soita. Ei kiinnostu mistään, ei tiedä lastenlasten nimiä tai ikiä. Ei noteeraa jouluna tai syntyäreinä eikä vahingossakaan halua olla missään tekrmisissä. Tällaiset ihmiset ovat täysin HYLÄNNEET lapsensa ja se on se mikä on tuskaista ja kipeää. Että on niin arvoton ettei mat vanhemmat välitä. Että on ihan se ja sama vanhemmilleen. Ettei vanhempia kiinnosta vaikka oma lapsi olisi hädässä tai kärsimyksesdä.
KYSE EI OLE HOITOAVUSTA!!! vaan siitä että haluaisi edes JOTAIN kanssakäymistä ja suhdetta.
Mutta ne itsekkäät vanhemmat ei halua mitään yhteyttä eikä mutään kanssakäymistä. Lapset ja lapsenlapset ”kiinnostaa kuin kilo paskaa”.
Tästä on kyse mutta hyväosaiset ei tajua. Ei vaan tajua kun ei ole kokemusta hylätyksi tulemisesta. Ihan turha selittää niille.Hei. Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan ja ymmärrän tuskasi. Kirjoittelet ahdistuksestasi moniin keskusteluketjuihin ja avaat välillä uudenkin. Ehkä se helpottaa hiukan tuskaasi, mutta aitoa vertaistukea et voi täällä saada, etkä riittävästi apua. Suosittelen hakeutumaan johonkin konkreettisiin vertaistukiryhmiin ja mahdollisesti miettimään terapiaa. Kuten itsekin toteat, ihmiset eivät täällä tajua kokemaasi, apu löytyy paremmin muualta ja sitä kannattaa hankkia. Pahasta olostasi on mahdollista päästä eroon.
Kiitos, olipa ystävällisesti kirjoitettu!
Olet ihan oikeassa, mutta yhdestä asiasta olen eri mieltä; muiden pitäisi kyllä pystyä olemaan edes vähän myötätuntoisia. Itse kurjan taustani takia olen empaattinen ja myötätuntoinen, ymmärrän että ihmisiä syntyy hirveisiin perheisiin ja kamaliin olosuhteisiin, ja aina ei vaikeudet todellakaan ole oma syy.
Miksi hyväosaiset ovat niitä kaikkein tylyimpiä ja ilkeimpiä, haukkuvat kaike”omaksi syyksesi”, ovat täysin empatiakyvyttömiä eikä mitään myötätuntoa? Miksi!? Heillähän just pitäisi rakastavan lapsuuden myötä olla varaa ystävällinen.Olen sama. Asia on ihan tutkittu, hyvissä oloissa kasvaneilla on keskimäärin huonompi empatiakyky. Google kertoo. Omat kokemukset kasvattavat empatiaa, liian helpolla päässeillä se kehittyy huonommin. Rakastava lapsuus ei kasvata empatiaa sinällänsä, vaan se on ominaisuus johon pitää kasvattaa ja vaatii myös kurjuuden näkemistä läheltä. Useammin hyvin menestyvissä kodeissa jopa kasvatetaan lapset siihen, että menestys on itsestä kiinni ja kääntäen että huono-osaisuus on itse aiheutettua.
Ohis, tän huomaa kaikissa ketjuissa missä on ”huono-osaiset” ja ”hyväosaiset” vastskkain, esim tukiverkottomien ketjuissa hyväosaiset hyökkää niiden kimppuun ja haukkuu ja vit-tuile miten huonot perhesuhteet on tukiverkottomien oma vika, omaa tyhmyyttä, onaa laiskuutta, ilkeyttä jne.
Samalla eivät itse tajua yhtään että heidän hyvä asema on pelkkää tuuria, mielivaltaista sattumaa, satuivat syntymään hyvään kotiin - mutta toisinkin olisi voinut käydä.
Lähipiirissä ilkeimpiä ja veemäisimpiä ovat kultalusikkaperheiden lapset jotka saa apua, tukea, rahaa kaikkialta - itse eivät todellakaan auta ketään. Ystävällisimpiä ja avuliaimpia taas kurjista oloista lähteneet tai kovia kokeneet.
Tää etuoikeutettujen ilkeys ja tylyys on varmasn täysin totta.
70-luvun äitien lapset on koko av-historian AINOA ketju jossa oli ymmärrystä ja vertaistukea eivätkä hyväosaiset etuoikeutetut käyneet kovinkaan paljon riehumassa ja haukkumassa ja arvostelemassa - vähän toki tietenkin, ihan periaatteesta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannataa muistaa myös se, että valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Jos otatte vastaan apua joltain merkittävässä määrin, hänellä on oikeus myös ottaa kantaa perheenne elämään. Antaessaan rahaa ja muuta apuaan hän on oikeutettu ja ryhtyy luonnostaankin arvioimaan rahan- ja ajankäyttöänne, valintojanne ja elämäntapojanne. Jos hän ei sitä sano, hän varmasti ajattelee sitä. Aivan samoin kuin tekin ajattelette niistä, jotka saavat yhteiskunnan tukia, mietitte heidän tupakointiaan, alkoholin käyttöään, omatoimisuuttaan ja elämänhallintaansa.
Aina kun tarvitsette apua lastenhoidossa, saatatte toisen tilanteeseen, jossa hän pohtii tuleeko se tarpeeseen, käyttekö liikaa viihteellä, pitäisikö hänen mielestään teidän matkustaa enemmän perheenä jne. Kun pyydätte rahaa, saatatte hänet tilanteeseen, jossa hän joutuu arvioimaan, miten käytätte rahaa. Kun hän osallistuu talonne remonttiin, annatte hänelle valtuuden ottaa kantaa materiaalivalintoihin ja millaiseksi remontoitte asuntonne...
Itsenäinen ihminen haluaa päättää itse perheensä asioista.
Ei se kyllä "normaaleilla" ihmisillä noinkaan mene. Jos pyydän lastenhoitoapua, niin tämän ihmisen vastuulla ja tontilla on miettiä: 1) Haluanko auttaa 2) Ehdinkö auttaa ja 3) Jaksanko auttaa. Kaikkiin noihin on ihan ok vastata ei. En minä ainakaan halua sellaista hoitamaan lastani, joille jokin noista em. nyt vaan on ei.
Sen sijaan minun vastuullani jää miettiä: 1) voinko joskus jossain elämänvaiheessa antaa apua vastavuoroisesti ja 2) tarvitsenko minä apua.
Nämä ovat meidän jokaisen henkilökohtaisia vastuualueita. Vaikka apua annetaan, niin omat vastuualueet kannetaan - ei sen enempää eikä vähempää.
Jos todella ajattelet noin, että avunantaja on oikeutettu tulemaan sinun vastuualueiden "tontille", niin sinun pitää harjoitella enemmän rajojen vetämistä itsesi ja muiden välille.
Toki on isovanhempia, jotka olettavat että lastenhoitoapu oikeuttaa heidät puuttumaan toisen "alueisiin", ja silloin kannattaa tietysti jättää ottamatta apu vastaan. Itsetunnoltaan terveet ihmiset eivät kuitenkaan näin ajattele, vaan he kyllä kykenevät huomaamaan missä menee itsen ja toisen välinen raja - ne eivät sekoitu avunannon vuoksi.
Jos autan esim. mummon tien yli, niin minulla ei ole oikeutta vääntyä mukaan koko kotimatkalle. Voin tarjoutua siihen, mutta mummo saa sanoa ei, ja minun pitää myös sitä kunnioittaa. Jos epäilen mummon olevan dementoitunut tms. niin oikea osoitteeni on tuossa tapauksessa hätäkeskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
Me emme halunneet ottaa vanhempiamme mukaan perhesuunnitteluun, joten emme asettaneet heille myöskään mitään odotuksia tai vaatimuksia. Päätimme lasten hankinnasta ihan omien resurssiemme pohjalta sekä taloudellisesti että henkisesti, tietäen että kyse on parinkymmenen vuoden vastuusta. Vanehmpiimme meillä oli todella hyvät välit, kävimme usein heidän luonaan kiireettömästi ja lapsen lapset olivat heille rakkaita ja läheisiä. Välillä he kysyivät taloudellisen tai muun avun tarvetta, mutta olemme molemmat kasvaneet nuorena itsenäiseksi, halunneet hankkia omat rahamme ja rakentaa oman elämämme työllämme, joten emme ottaneet rahallista apua vastaan. Lasten lapsille he saivat toki ostaa merkkipäivälahjat vapaasti, tosin siinäkin kerroimme omat mielipiteemme sopivasta tasosta, ettei mennyt ihan överiksi :) Hoitoapua emme halunneet käyttää heiltä pahemmin, korkeintaan kerran vuodessa yön yli omassa kotonamme.
Ajattelimme, että isovanhemmilla on oikeus saada lastenlapsista rusinat pullasta, eli tavata heitä ilman hoito- tai muuta vastuuta. Myös kyläillessä me pidimme huolen kasvatusvastuusta ja siitä, ettei isovanhempien tarvitse ruveta heitä komentelemaan. Kysehän oli meidän lapsista ja perheestä, olisi tuntunut oudolta pistää omia vanhempiamme vastuuseen meidän tekemistä ratkaisuista, emmehän kysyneet lupaa vanhemmiltamme lasten hankintaankaan :) Isovanhemmat vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä järjestelyyn, joskus vain saattoivat kantaa huolta ja kysyä, että pärjäämmekö varmasti. Sanoimme totuudenmukaisesti että kyllä pärjäämme oikein hyvin, teidän ei tarvitse murehtia ja huolehtia. Myöhemmin kun vanhempamme menivät huonoon kuntoon, auttelimme luonnollisesti heitä niin viranomais- kuin käytännön asioissakin sen minkä oli tarpeen. Miksikö? Koska vanha ihminen ei enää selviä itse, hän tarvitsee apua ja me tietenkin nuorina ja keski-ikäisinä olimme ne, jotka ovat parhaassa kunnossa.
Onpa tekopyhää.
Sinun on todella helppo tehdä ”itsenäisiä hurskaita oäätöksiä” kun takaraivossasi on koko ajan tieto, että joku auttaa kyllä, jos tulee avuntarve. Löytyy myötätuntoa, lisäkäsiä ja rahaa.
Vähän sama juttu kuin rikkaan köyhäily. Se on kiva harrastus, kun koko ajan tietää, että sen voi lopettaa halutessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en edes antaisi lapsia miehen vanhemmille.
Nämä kun saattavat juoda kun lapset ovat siellä yötä, sallivat aivan kaiken (eli ei mitään rajoja), opettavat huonoja tapoja jne.
Ennnenkuin me saimme lapset niin miehen siskolla oli jo pari.
Aina kun miehen sisko vei lapset mummolaan niin mummo laittoi näille vaipat (3 ja 4 vuotiaille), syötti, pisti nämä katsomaan elokuvaa päiväksi (koska itsellä piti siivota), ei kiellä mistään ja kun lapset tulevat takaisin kotiin niin pitäisi olla se telkkari kokoajan, kaikki säännöt ovat unohtuneet (koska kyllä mummolassa saa), lapset haukkuvat omaa isäänsä tyhmäksi (koska mummo sanoi niin), ei suostuta syömään itse, kaikki lelut ja tabletti pitäisi saada ruokapöytään syönnin ajaksi, kiukutellaan kaikesta (koska ei mummolassa tarvitse mennä nukkumaan, syödä itse, pestä hampaita, käydä suihkussa, harjata hiuksia, kerätä leluja jne).
Se meininki oli aivan sietämätöntä ja miehen sisko oli aina aivan poikki.
Vierailija kirjoitti:
Mä en edes antaisi lapsia miehen vanhemmille.
Nämä kun saattavat juoda kun lapset ovat siellä yötä, sallivat aivan kaiken (eli ei mitään rajoja), opettavat huonoja tapoja jne.
Ennnenkuin me saimme lapset niin miehen siskolla oli jo pari.
Aina kun miehen sisko vei lapset mummolaan niin mummo laittoi näille vaipat (3 ja 4 vuotiaille), syötti, pisti nämä katsomaan elokuvaa päiväksi (koska itsellä piti siivota), ei kiellä mistään ja kun lapset tulevat takaisin kotiin niin pitäisi olla se telkkari kokoajan, kaikki säännöt ovat unohtuneet (koska kyllä mummolassa saa), lapset haukkuvat omaa isäänsä tyhmäksi (koska mummo sanoi niin), ei suostuta syömään itse, kaikki lelut ja tabletti pitäisi saada ruokapöytään syönnin ajaksi, kiukutellaan kaikesta (koska ei mummolassa tarvitse mennä nukkumaan, syödä itse, pestä hampaita, käydä suihkussa, harjata hiuksia, kerätä leluja jne).
Se meininki oli aivan sietämätöntä ja miehen sisko oli aina aivan poikki.
Ainiin. Tästä jäi pois se kun miehen sisko oli hakenut lapsensa mummolasta ja tuli käymään meillä niin lapset eteisestä syöksyivät koiramme kimppuun.
Repivät hännästä ja 4 vuotias nosti koiran (pieni koira siis) kaulapannasta ilmaan ja nauroi.
Kun saimme tilanteen rauhoitettua ja pidimme puhuttelua niin vanhempi lapsi sanoi "ei koirien kanssa tarvitse olla nätisti, mummu sano" no miehen sisko soitti äidilleen ja kysyi tästä ja selitti tilanteen. Hänen äitinsä vain nauroi ja sanoi "no lapset vaan leikkii, ei se haittaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon joskus miettinyt että mikä naksahtaa näiden äitien päässä jotka ensin kaltoinkohtelevat lapsiaan ja sitten aikuisuuden kynnyksellä hylkäävät lapsensa täysin ja lopettavat kaiken yhteydenpidon samalla. Tunnen useampiakin tapauksia, kaikki nämä lapsensa hylänneet äidit ovat suurta ikäluokkaa.
En ole keksinyt muuta kuin että eivät olisi halunneet lapsia mutta niitä vaan tuli, tai sitten painostettiin äidiksi.
Mun omat vanhemmat on myös olleet 15v välirikossa minun kanssa, mutta meidän tapauksessa syy on todella väkivaltainen ja luonnevikainen isäni, joka suuttui kun ekan kerran elämässä pidin puoliani 25v iässä enkä alistunut isän määräilyyn. Isä pisti suurin elein välit poikki ja kosti niin että kielsi äidin pitämästä mitään yhteyttä minuun. Äiti on pelokas ja alistuva ja totteli isää - on menettänyt minut ja lapsenlapsensa.
Silti koen että äiti jollain tapaa välittää minusta etäältä. Nynnyhän se on kun tottelee narsistipaska miestään mutta on jo vuosikymmenten aikana tottunut alistumaan.
Tukiverkoton olen minäkin mutta en ehkä kuitenkaan samalla lailla hylätty kuin jotkut. Tuttavista löytyy esim sellaset vanhukset joilla oli oikein periaate, että lapsi hylätään 18v täytettyään ja heitetään maailmalle reppu selässä ja jätetään ilman tukea ja spua että ”karaistuu”. Nyt ihmettelevät miten nää ”karsistut” lapset perheineen ei halua pitää juuri yhteyttä.
Suomessa on todella paljon outoja sukuja, ihme periaatteita, kummallista kasvatusta, julmaa kaltoinkohtelua. Se, että nää asiat on tabuja on väärin, koska nämä huonosti kohdellut ei saa mitään ymmärrystä. Pahimmillaan jopa kokemukset mitätöidään, ”ei tuollaista voi olla olemassakaan, keksit kaiken vaan itse”.
En kuulu ihan noihin suuriin ikäluokkiin, joita täällä nyt eniten haukutaan, vaan olen syntynyt vähän myöhemmin eli 50-luvun alussa. Mutta mun veli ja sisko on kyllä noita suuria ikäluokkia. Veljellä ei ole lapsia, siskolla on.
Voin kyllä sanoa, että ei minunkaan vanhempani olleet mitään ihannevanhempia, vaikka ei meitä kenelläkään toisilla hoidatettu. Omiin isovanhempiini minulla oli etäiset välit.
Kai minut ja siskoni sitten kuitenkin luokitellaan niihin suurten ikäluokkien edustajiin ja p-vanhempiin, vaikka olemme mekin hoitaneet lapsemme ihan itse ja ilman apuja. Ei minun äitini ottanut kummankaan lapsia hoitoon kuin harvoin ja tosi tarpeeseen ja silloinkin pitkin hampain. Yleensä annoin sitten äidille vielä rahaa lapsen yöhoidosta, kun hän valitti pientä eläkettään. En ole koskaan saanut vanhemmiltani mitään sellaista taloudellistakaan apua, millä olisi ollut jotain merkitystä. Joskus äiti maksoi kahvit, kun kävimme yhdessä jossain. Sekin oli jo suuri uhraus. Lapsille hän osti aina kaikkein halvimmat mahdolliset lahjat, jos osti niitäkään.
Niin ja niistä anopeista. Siskoni "anoppi" oli ns. anoppipuoli eikä lainkaan tekemisissä miehensä lasten kanssa. Oma anoppini taas oli jo niin vanha, ettei tullut kysymykseenkään laittaa lapsia hänelle hoitoon. Hän oli jo ihan kuurokin.
Eli älkää nyt meitä kaikkia suohon survoko. Minä ja siskoni olemme kovasti hoitaneet lastemme lapsia, minä hoitaisin mielelläni vieläkin, mutta kun ovat jo aikaihmisiä. Monilla minun ikäisilläni on nyt vasta ensimmäiset lapsenlapset pieniä, ja joillakin on jo sairauksia. Huomaan myös sen, että tässä iässä tarvitsee jo kunnon yöunet, joten pieni usein heräilevä vauva voisi olla aika haasteellinen. Muuten kyllä ihana. Me olemme siskoni kanssa kyllä muutenkin auttaneet lapsiamme. En nyt lähde tässä niitä asioita luettelemaan, mutta kyllä niistä aika listan saisi varmaan. Eli en kyllä suostu ottamaan harteilleni mitään näistä minun ikäluokkaani kohtaan esitetyistä syytöksistä. Ja ettäkö olisin tosiaan saanut itse viettää huoletonta aikaa ja hoidattaa lapseni vanhemmillani, ei pidä minun kohdallani alkuunkaan paikkaansa.
Joku ihmetteli että mitä tekemistä isovanhemmilla muuta olisi kuin lapsia hoitaa. Siitä sen näkee kuinka huonosti ihmiset osaavat asettua toistensa asemaan. Tässä iässä ei enää asiat tapahdu niin ripeästi ja reippaasti kuin nuorena, joten jo kotityöt vie enemmän aikaa. Minulla on paljon myös sellaisia tehtäviä, joita en voinut ottaa vastaan työssäkäydessäni. Nyt olen mukana monissa järjestöissä, ne tuo sisältöä ja mielenkiintoa elämään ja on niistä hyötyäkin. Minulla on myös pienimuotoista kenneltoimintaa, sekin on sellainen asia, mistä olen aina haaveillut. Eikö eläkkeellä viimein saisi tehdä sitä, mistä on aina pitänyt, mutta ei ole ollut aikaa? Onko naisen elämän oltava aina vain uhrautumista? Kyllä hoitaisin mielelläni nytkin vielä lapsenlapsiani, jos he olisivat pieniä, mutta en ehkä ihan niin paljon enää, kuin silloin aikanaan. Siksi, että lapset on aika lailla voimia kuluttavia, ja vanhana sitä tarvitsee lepoa enemmän kuin ennen. Jo ihan terveydellisistäkin syistä.
Nää sukujen julmat käytännöt on merkillisiä.
Miehen äiti ja miehen isä ovat molemmat lapsuudenperheidensä vanhimpia ja heidät on uhrattu kantamaan vastuuta lapsuudenperheidtään, elättämään jne.
Molemmat asiasta hirvittävän katkeria.
MUTTA silti raivosivat hulluna, kun mies - ja minä - ei suostuttu siihen, että mies joutuisi samaan tilanteeseen. Elättämään, kustantamaan, höösäämään jne sekä vanhempiaan että kädettömiä kälyjään lapsineen.
Eli ehdoin tahdoin omalle lapselleen tunkivat mallia, jonka itse olivat kokeneet vääräksi.
Ei tajua.
Vierailija kirjoitti:
En kuulu ihan noihin suuriin ikäluokkiin, joita täällä nyt eniten haukutaan, vaan olen syntynyt vähän myöhemmin eli 50-luvun alussa. Mutta mun veli ja sisko on kyllä noita suuria ikäluokkia. Veljellä ei ole lapsia, siskolla on.
Voin kyllä sanoa, että ei minunkaan vanhempani olleet mitään ihannevanhempia, vaikka ei meitä kenelläkään toisilla hoidatettu. Omiin isovanhempiini minulla oli etäiset välit.
Kai minut ja siskoni sitten kuitenkin luokitellaan niihin suurten ikäluokkien edustajiin ja p-vanhempiin, vaikka olemme mekin hoitaneet lapsemme ihan itse ja ilman apuja. Ei minun äitini ottanut kummankaan lapsia hoitoon kuin harvoin ja tosi tarpeeseen ja silloinkin pitkin hampain. Yleensä annoin sitten äidille vielä rahaa lapsen yöhoidosta, kun hän valitti pientä eläkettään. En ole koskaan saanut vanhemmiltani mitään sellaista taloudellistakaan apua, millä olisi ollut jotain merkitystä. Joskus äiti maksoi kahvit, kun kävimme yhdessä jossain. Sekin oli jo suuri uhraus. Lapsille hän osti aina kaikkein halvimmat mahdolliset lahjat, jos osti niitäkään.
Niin ja niistä anopeista. Siskoni "anoppi" oli ns. anoppipuoli eikä lainkaan tekemisissä miehensä lasten kanssa. Oma anoppini taas oli jo niin vanha, ettei tullut kysymykseenkään laittaa lapsia hänelle hoitoon. Hän oli jo ihan kuurokin.
Eli älkää nyt meitä kaikkia suohon survoko. Minä ja siskoni olemme kovasti hoitaneet lastemme lapsia, minä hoitaisin mielelläni vieläkin, mutta kun ovat jo aikaihmisiä. Monilla minun ikäisilläni on nyt vasta ensimmäiset lapsenlapset pieniä, ja joillakin on jo sairauksia. Huomaan myös sen, että tässä iässä tarvitsee jo kunnon yöunet, joten pieni usein heräilevä vauva voisi olla aika haasteellinen. Muuten kyllä ihana. Me olemme siskoni kanssa kyllä muutenkin auttaneet lapsiamme. En nyt lähde tässä niitä asioita luettelemaan, mutta kyllä niistä aika listan saisi varmaan. Eli en kyllä suostu ottamaan harteilleni mitään näistä minun ikäluokkaani kohtaan esitetyistä syytöksistä. Ja ettäkö olisin tosiaan saanut itse viettää huoletonta aikaa ja hoidattaa lapseni vanhemmillani, ei pidä minun kohdallani alkuunkaan paikkaansa.
Joku ihmetteli että mitä tekemistä isovanhemmilla muuta olisi kuin lapsia hoitaa. Siitä sen näkee kuinka huonosti ihmiset osaavat asettua toistensa asemaan. Tässä iässä ei enää asiat tapahdu niin ripeästi ja reippaasti kuin nuorena, joten jo kotityöt vie enemmän aikaa. Minulla on paljon myös sellaisia tehtäviä, joita en voinut ottaa vastaan työssäkäydessäni. Nyt olen mukana monissa järjestöissä, ne tuo sisältöä ja mielenkiintoa elämään ja on niistä hyötyäkin. Minulla on myös pienimuotoista kenneltoimintaa, sekin on sellainen asia, mistä olen aina haaveillut. Eikö eläkkeellä viimein saisi tehdä sitä, mistä on aina pitänyt, mutta ei ole ollut aikaa? Onko naisen elämän oltava aina vain uhrautumista? Kyllä hoitaisin mielelläni nytkin vielä lapsenlapsiani, jos he olisivat pieniä, mutta en ehkä ihan niin paljon enää, kuin silloin aikanaan. Siksi, että lapset on aika lailla voimia kuluttavia, ja vanhana sitä tarvitsee lepoa enemmän kuin ennen. Jo ihan terveydellisistäkin syistä.
1951 on suurta ikäluokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kuulu ihan noihin suuriin ikäluokkiin, joita täällä nyt eniten haukutaan, vaan olen syntynyt vähän myöhemmin eli 50-luvun alussa. Mutta mun veli ja sisko on kyllä noita suuria ikäluokkia. Veljellä ei ole lapsia, siskolla on.
Voin kyllä sanoa, että ei minunkaan vanhempani olleet mitään ihannevanhempia, vaikka ei meitä kenelläkään toisilla hoidatettu. Omiin isovanhempiini minulla oli etäiset välit.
Kai minut ja siskoni sitten kuitenkin luokitellaan niihin suurten ikäluokkien edustajiin ja p-vanhempiin, vaikka olemme mekin hoitaneet lapsemme ihan itse ja ilman apuja. Ei minun äitini ottanut kummankaan lapsia hoitoon kuin harvoin ja tosi tarpeeseen ja silloinkin pitkin hampain. Yleensä annoin sitten äidille vielä rahaa lapsen yöhoidosta, kun hän valitti pientä eläkettään. En ole koskaan saanut vanhemmiltani mitään sellaista taloudellistakaan apua, millä olisi ollut jotain merkitystä. Joskus äiti maksoi kahvit, kun kävimme yhdessä jossain. Sekin oli jo suuri uhraus. Lapsille hän osti aina kaikkein halvimmat mahdolliset lahjat, jos osti niitäkään.
Niin ja niistä anopeista. Siskoni "anoppi" oli ns. anoppipuoli eikä lainkaan tekemisissä miehensä lasten kanssa. Oma anoppini taas oli jo niin vanha, ettei tullut kysymykseenkään laittaa lapsia hänelle hoitoon. Hän oli jo ihan kuurokin.
Eli älkää nyt meitä kaikkia suohon survoko. Minä ja siskoni olemme kovasti hoitaneet lastemme lapsia, minä hoitaisin mielelläni vieläkin, mutta kun ovat jo aikaihmisiä. Monilla minun ikäisilläni on nyt vasta ensimmäiset lapsenlapset pieniä, ja joillakin on jo sairauksia. Huomaan myös sen, että tässä iässä tarvitsee jo kunnon yöunet, joten pieni usein heräilevä vauva voisi olla aika haasteellinen. Muuten kyllä ihana. Me olemme siskoni kanssa kyllä muutenkin auttaneet lapsiamme. En nyt lähde tässä niitä asioita luettelemaan, mutta kyllä niistä aika listan saisi varmaan. Eli en kyllä suostu ottamaan harteilleni mitään näistä minun ikäluokkaani kohtaan esitetyistä syytöksistä. Ja ettäkö olisin tosiaan saanut itse viettää huoletonta aikaa ja hoidattaa lapseni vanhemmillani, ei pidä minun kohdallani alkuunkaan paikkaansa.
Joku ihmetteli että mitä tekemistä isovanhemmilla muuta olisi kuin lapsia hoitaa. Siitä sen näkee kuinka huonosti ihmiset osaavat asettua toistensa asemaan. Tässä iässä ei enää asiat tapahdu niin ripeästi ja reippaasti kuin nuorena, joten jo kotityöt vie enemmän aikaa. Minulla on paljon myös sellaisia tehtäviä, joita en voinut ottaa vastaan työssäkäydessäni. Nyt olen mukana monissa järjestöissä, ne tuo sisältöä ja mielenkiintoa elämään ja on niistä hyötyäkin. Minulla on myös pienimuotoista kenneltoimintaa, sekin on sellainen asia, mistä olen aina haaveillut. Eikö eläkkeellä viimein saisi tehdä sitä, mistä on aina pitänyt, mutta ei ole ollut aikaa? Onko naisen elämän oltava aina vain uhrautumista? Kyllä hoitaisin mielelläni nytkin vielä lapsenlapsiani, jos he olisivat pieniä, mutta en ehkä ihan niin paljon enää, kuin silloin aikanaan. Siksi, että lapset on aika lailla voimia kuluttavia, ja vanhana sitä tarvitsee lepoa enemmän kuin ennen. Jo ihan terveydellisistäkin syistä.
1951 on suurta ikäluokkaa.
Ei ole! Suuriin ikäluokkiin kuuluvat heti sodan jälkeen 1940-luvulla syntyneet.
Vierailija kirjoitti:
1951 on suurta ikäluokkaa.
Ei ole.
Suuret ikäluokat ovat vuosina 1945 - 1950 syntyneitä.
Hei. Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan ja ymmärrän tuskasi. Kirjoittelet ahdistuksestasi moniin keskusteluketjuihin ja avaat välillä uudenkin. Ehkä se helpottaa hiukan tuskaasi, mutta aitoa vertaistukea et voi täällä saada, etkä riittävästi apua. Suosittelen hakeutumaan johonkin konkreettisiin vertaistukiryhmiin ja mahdollisesti miettimään terapiaa. Kuten itsekin toteat, ihmiset eivät täällä tajua kokemaasi, apu löytyy paremmin muualta ja sitä kannattaa hankkia. Pahasta olostasi on mahdollista päästä eroon.