Lue keskustelun säännöt.
Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?
Miten paljon saatte apua isovanhemmilta ja millaista?
Silloin kun itse olin lapsi niin:
- Isovanhemmat molemmilta puolilta maksoivat äitini ja minun sairaalamaksut raskaus-ja vauva-ajalta.
- Maksoivat kalusteet vanhempieni kotiin ja osan vauva-tarvikkeista
- Toivat ruokakasseja käydessään
- Toinen mummo siivosi perusteellisesti ja pesi ikkunoita käydessään ja toinen maksoi kotisiivoojan muutamia kertoja.
- Toinen mummo hoiti minua ehkä 4-15 yötä vuodessa n. 3-11-vuotiaana
- Toinen taas ehkä 1-2 viikonloppua kuukaudessa ja useita viikkoja putkeen kesäisin 3-11-vuotiaana.
- Mummot maksoivat harrastuksen ja puhelinlaskun vanhempana
- Antoivat tarvittaessa rahaa vanhemmilleni
- Antoivat paljon rahaa vaatteisiin
- Hoisivat lemmikit ja kukat kotonamme, jos olimme lomalla
- Tarjosivat apua, jos vanhemmat olivat sairaana.
- Maksoivat lääkärikäyntini ja oikomishoidon
Molemmat mummot olivat vielä työelämässä ja toisella oli omia sairauksia. Kumpikin oli myös hoidattanut omia lapsiaan paljon omilla vanhemmillaan.
Minulla on nyt leikki-ikäinen lapsi, jonka isovanhemmilta toivoisin enemmän apua. En niinkään rahallista kuin muuta. Omat vanhempani ovat kuolleet. Isovanhemmat ovat varakkaita ja suht terveitä +60-kymppisiä eläkeläisiä, jotka asuvat kävelymatkan päässä meiltä. He eivät käy kuin syntymäpäivillä. Sanovat kaipaavansa lasta, mutta eivät itse soita tai kyläile ja näkevät ehkä kerran kuukaudessa. Jos menen kylään, eivät puhu kuin lapselle, eivätkä tarjoa mitään, jos en erikseen pyydä. Arvostelu ja mitätöinti heidän puoleltaan on jatkuvaa ja outoa. Jos esim. Kehotan lasta pesemään kädet ennen ruokaa se on turhaa ja lapsi yritetään ohjata pöytään. En siksi mielelläni vietä aikaa heidän kanssaan.
Vapaa-aika menee heillä kotona tv:tä katsoen ja matonhapsuja suoristellen. Lapsi on ollut koko elämänsä aikana ehkä 8 yötä heillä hoidossa. Puheista muille voisi tosin luulla heidän osallistuvan lapsen elämään lähes päivittäin. Mitään käytännön apua esim. siivouksessa on turha pyytää, vaikka olisin miten sairaana.
Omat lapsensa he hoidattivat omilla vanhemmillaan näiden pikkulapsi-ajan. Olen jotenkin pyöristynyt ja mietin mistä tällainen ero johtuu. He eivät erityisemmin pidä minusta, mutta puheiden perusteella lapset ja lastenlapset ovat heille kaikki kaikessa, joten en voi ymmärtää. Tuntuu, että se on pelkkää puhetta, ja että lapsesta ollaan kiinnostuneita vain kun on yleisöä jolle näyttää miten omistautuneita isovanhempia ollaan.
Millaista teillä muilla on ja onko kellään samanlaisia isovanhempia ja miten olette saaneet heitä osallistumaan enemmän lastenne elämään?
Kommentit (670)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
Me emme halunneet ottaa vanhempiamme mukaan perhesuunnitteluun, joten emme asettaneet heille myöskään mitään odotuksia tai vaatimuksia. Päätimme lasten hankinnasta ihan omien resurssiemme pohjalta sekä taloudellisesti että henkisesti, tietäen että kyse on parinkymmenen vuoden vastuusta. Vanehmpiimme meillä oli todella hyvät välit, kävimme usein heidän luonaan kiireettömästi ja lapsen lapset olivat heille rakkaita ja läheisiä. Välillä he kysyivät taloudellisen tai muun avun tarvetta, mutta olemme molemmat kasvaneet nuorena itsenäiseksi, halunneet hankkia omat rahamme ja rakentaa oman elämämme työllämme, joten emme ottaneet rahallista apua vastaan. Lasten lapsille he saivat toki ostaa merkkipäivälahjat vapaasti, tosin siinäkin kerroimme omat mielipiteemme sopivasta tasosta, ettei mennyt ihan överiksi :) Hoitoapua emme halunneet käyttää heiltä pahemmin, korkeintaan kerran vuodessa yön yli omassa kotonamme.
Ajattelimme, että isovanhemmilla on oikeus saada lastenlapsista rusinat pullasta, eli tavata heitä ilman hoito- tai muuta vastuuta. Myös kyläillessä me pidimme huolen kasvatusvastuusta ja siitä, ettei isovanhempien tarvitse ruveta heitä komentelemaan. Kysehän oli meidän lapsista ja perheestä, olisi tuntunut oudolta pistää omia vanhempiamme vastuuseen meidän tekemistä ratkaisuista, emmehän kysyneet lupaa vanhemmiltamme lasten hankintaankaan :) Isovanhemmat vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä järjestelyyn, joskus vain saattoivat kantaa huolta ja kysyä, että pärjäämmekö varmasti. Sanoimme totuudenmukaisesti että kyllä pärjäämme oikein hyvin, teidän ei tarvitse murehtia ja huolehtia. Myöhemmin kun vanhempamme menivät huonoon kuntoon, auttelimme luonnollisesti heitä niin viranomais- kuin käytännön asioissakin sen minkä oli tarpeen. Miksikö? Koska vanha ihminen ei enää selviä itse, hän tarvitsee apua ja me tietenkin nuorina ja keski-ikäisinä olimme ne, jotka ovat parhaassa kunnossa.
Onpa tekopyhää.
Sinun on todella helppo tehdä ”itsenäisiä hurskaita oäätöksiä” kun takaraivossasi on koko ajan tieto, että joku auttaa kyllä, jos tulee avuntarve. Löytyy myötätuntoa, lisäkäsiä ja rahaa.
Vähän sama juttu kuin rikkaan köyhäily. Se on kiva harrastus, kun koko ajan tietää, että sen voi lopettaa halutessaan.
Ei ole tekopyhää. Luepa kirjoitukseni uudestaan, ymmärsit sen väärin. Emme ole lasten hankintaa suunnitellessamme laskeneet mitään omien vanhempiemme varaan, vaan päinvastoin. Emme ole myöskään halunneet heitä takaajiksi tms. Suunnittelimme lasten hankinnat ja muun elämämme siltä pohjalta, ettemme ole missään tilanteessa riippuvaisia omista vanhemmistamme. Eihän jonkun yksittäisen ihmisen/ihmisten varaan voi omaa elämää rakentaa.
Silti koko ajan ja aina TIEDÄT että jos jotain tapahtuu, et ole yksin.
Sen sijaan että koko ajan tietäisit, että jos vaikka sairastut, ainoa mikä auttaa on huostaanottava sosiaaliviranomainen.
Tiedät myös että riittää että elät rahoillasi ja silti vanhemmiltasi jää esim lapsillesi omaisuutta. Sen sijaan että tietäisit että kaikki riippuu vain ja ainoastaan omasta raadannastasi.
Olet tyypillinen typerä pullamössö, joka näihin ketjuihin rientää opastamaan ja neuvomaan.
Miten minä voisin tuollaista tietää ja sen varaan laskea, kun vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen varakkaita, eivätkä enää ihan terveitäkään. Päinvastoin, olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että omilla vanhemmilla ei ole suurta varallisuutta ja ne vähäisetkin säästöt voivat olla tarpeen ja huveta heidän oman terveytensä hoitamiseen. Missään tapauksessa emme ole olettaneet, että sieltä tulee isoja perintöjä meille tai lapsillemme, vaan olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että meidän täytyy järjestää asiat niin, ettemme ole riippuvaisia yksittäisistä läheisistä sen kummemmin taloudellisesti kuin käytännön avussakaan, etenkään jostain eläkeikää lähestyvistä vanhemmistamme. Pullamössö puheet voit suunnata jollekin toiselle, olen ollut kesätöissä ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, kustantanut itse kaikki opiskeluni, maksanut taloni, hankkinut varallisuutta omalla työllä ja sijoituksilla ja siinä vaiheessa, kun on ollut lapset ja perhe, auttanut omia ja puolisoni vanhempia pikku asioissa.
Ei kai nyt oikeasti kukaan perusta perhettä sen varaan, että miten paljon uskoo saavansa rahaa ja muuta apua omilta vanhemmiltaan?
Sinä olet omahyväinen pumpulissa rypenyt pullamössö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naapurin mummeli on hoitanut tyttöjensä lapset ja koirat ja kissat. Kun lapsenlapset kasvoi teineiksi, ei heitä ole enää näkynyt mummolassa. Ei sen puoleen niitä omiakaan lapsia, muuta kuin nakkaamassa koirat hoitoon.
Nyt on mummelilla ollut aivoverenkiertohäiriöitä ja askel lyhentynyt ja välillä ei tiedä, missä on. Ei ole näkynyt apuna lapsia, ei lapsenlapsia. Me naapurit tätä mummelia auttelemme, että pystyy asumaan kotonaan. Eli tässä näkyy se ajatus, että käytetään vanhat ensin loppuun ja heitetään ne sitten nurkkaan.
Juuri näin. Itsekäs ihminen, joka ei aikuisenakaan ota vastuuta elämästään, vaan kädet ojossa kelpaa kaikenlainen ihan överiksikin menevä "apu", on yleensä itsekäs myös sitten, kun auttavista vanhemmista ei enää ole mihinkään. Kyse voi olla ihan luonne-erossakin. Eräistäkin sisaruksista toinen oli sellainen, että tyhjensi opiskeluaikana kotona käydessä vanhempien jääkaapinkin ja kaikki tarjottu apu kelpasi, toinen halusi pärjätä omillaan. Perinnöstäkin ensimmäinen kikkaili myöhemmin leijonanosan, mutta silti jälkimmäinen pärjää paremmin, koska on toimelias, ahkera ja itsenäinen. Arvatkaapa, kumpiko huolehti vanhemmistaan iäkkäänä, vaikka ensimmäisellä oli lapset, jotka oli myös opetettu äidin tavoin ottamaan kaiken kädet ojossa mummulta ja paapalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
Me emme halunneet ottaa vanhempiamme mukaan perhesuunnitteluun, joten emme asettaneet heille myöskään mitään odotuksia tai vaatimuksia. Päätimme lasten hankinnasta ihan omien resurssiemme pohjalta sekä taloudellisesti että henkisesti, tietäen että kyse on parinkymmenen vuoden vastuusta. Vanehmpiimme meillä oli todella hyvät välit, kävimme usein heidän luonaan kiireettömästi ja lapsen lapset olivat heille rakkaita ja läheisiä. Välillä he kysyivät taloudellisen tai muun avun tarvetta, mutta olemme molemmat kasvaneet nuorena itsenäiseksi, halunneet hankkia omat rahamme ja rakentaa oman elämämme työllämme, joten emme ottaneet rahallista apua vastaan. Lasten lapsille he saivat toki ostaa merkkipäivälahjat vapaasti, tosin siinäkin kerroimme omat mielipiteemme sopivasta tasosta, ettei mennyt ihan överiksi :) Hoitoapua emme halunneet käyttää heiltä pahemmin, korkeintaan kerran vuodessa yön yli omassa kotonamme.
Ajattelimme, että isovanhemmilla on oikeus saada lastenlapsista rusinat pullasta, eli tavata heitä ilman hoito- tai muuta vastuuta. Myös kyläillessä me pidimme huolen kasvatusvastuusta ja siitä, ettei isovanhempien tarvitse ruveta heitä komentelemaan. Kysehän oli meidän lapsista ja perheestä, olisi tuntunut oudolta pistää omia vanhempiamme vastuuseen meidän tekemistä ratkaisuista, emmehän kysyneet lupaa vanhemmiltamme lasten hankintaankaan :) Isovanhemmat vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä järjestelyyn, joskus vain saattoivat kantaa huolta ja kysyä, että pärjäämmekö varmasti. Sanoimme totuudenmukaisesti että kyllä pärjäämme oikein hyvin, teidän ei tarvitse murehtia ja huolehtia. Myöhemmin kun vanhempamme menivät huonoon kuntoon, auttelimme luonnollisesti heitä niin viranomais- kuin käytännön asioissakin sen minkä oli tarpeen. Miksikö? Koska vanha ihminen ei enää selviä itse, hän tarvitsee apua ja me tietenkin nuorina ja keski-ikäisinä olimme ne, jotka ovat parhaassa kunnossa.
Onpa tekopyhää.
Sinun on todella helppo tehdä ”itsenäisiä hurskaita oäätöksiä” kun takaraivossasi on koko ajan tieto, että joku auttaa kyllä, jos tulee avuntarve. Löytyy myötätuntoa, lisäkäsiä ja rahaa.
Vähän sama juttu kuin rikkaan köyhäily. Se on kiva harrastus, kun koko ajan tietää, että sen voi lopettaa halutessaan.
Ei ole tekopyhää. Luepa kirjoitukseni uudestaan, ymmärsit sen väärin. Emme ole lasten hankintaa suunnitellessamme laskeneet mitään omien vanhempiemme varaan, vaan päinvastoin. Emme ole myöskään halunneet heitä takaajiksi tms. Suunnittelimme lasten hankinnat ja muun elämämme siltä pohjalta, ettemme ole missään tilanteessa riippuvaisia omista vanhemmistamme. Eihän jonkun yksittäisen ihmisen/ihmisten varaan voi omaa elämää rakentaa.
Silti koko ajan ja aina TIEDÄT että jos jotain tapahtuu, et ole yksin.
Sen sijaan että koko ajan tietäisit, että jos vaikka sairastut, ainoa mikä auttaa on huostaanottava sosiaaliviranomainen.
Tiedät myös että riittää että elät rahoillasi ja silti vanhemmiltasi jää esim lapsillesi omaisuutta. Sen sijaan että tietäisit että kaikki riippuu vain ja ainoastaan omasta raadannastasi.
Olet tyypillinen typerä pullamössö, joka näihin ketjuihin rientää opastamaan ja neuvomaan.
Miten minä voisin tuollaista tietää ja sen varaan laskea, kun vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen varakkaita, eivätkä enää ihan terveitäkään. Päinvastoin, olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että omilla vanhemmilla ei ole suurta varallisuutta ja ne vähäisetkin säästöt voivat olla tarpeen ja huveta heidän oman terveytensä hoitamiseen. Missään tapauksessa emme ole olettaneet, että sieltä tulee isoja perintöjä meille tai lapsillemme, vaan olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että meidän täytyy järjestää asiat niin, ettemme ole riippuvaisia yksittäisistä läheisistä sen kummemmin taloudellisesti kuin käytännön avussakaan, etenkään jostain eläkeikää lähestyvistä vanhemmistamme. Pullamössö puheet voit suunnata jollekin toiselle, olen ollut kesätöissä ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, kustantanut itse kaikki opiskeluni, maksanut taloni, hankkinut varallisuutta omalla työllä ja sijoituksilla ja siinä vaiheessa, kun on ollut lapset ja perhe, auttanut omia ja puolisoni vanhempia pikku asioissa.
Ei kai nyt oikeasti kukaan perusta perhettä sen varaan, että miten paljon uskoo saavansa rahaa ja muuta apua omilta vanhemmiltaan?
Sinä olet omahyväinen pumpulissa rypenyt pullamössö.
Heh heh :) Jotain rajaa provoilussakin. Oletko sinä kenties sellainen 90 -luvulla syntynyt terapiassa yhden tukkapöllyn takia juokseva lapseksi jäänyt aikuinen, joka imee raihnaisia vanhempiaan kuiviin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
Me emme halunneet ottaa vanhempiamme mukaan perhesuunnitteluun, joten emme asettaneet heille myöskään mitään odotuksia tai vaatimuksia. Päätimme lasten hankinnasta ihan omien resurssiemme pohjalta sekä taloudellisesti että henkisesti, tietäen että kyse on parinkymmenen vuoden vastuusta. Vanehmpiimme meillä oli todella hyvät välit, kävimme usein heidän luonaan kiireettömästi ja lapsen lapset olivat heille rakkaita ja läheisiä. Välillä he kysyivät taloudellisen tai muun avun tarvetta, mutta olemme molemmat kasvaneet nuorena itsenäiseksi, halunneet hankkia omat rahamme ja rakentaa oman elämämme työllämme, joten emme ottaneet rahallista apua vastaan. Lasten lapsille he saivat toki ostaa merkkipäivälahjat vapaasti, tosin siinäkin kerroimme omat mielipiteemme sopivasta tasosta, ettei mennyt ihan överiksi :) Hoitoapua emme halunneet käyttää heiltä pahemmin, korkeintaan kerran vuodessa yön yli omassa kotonamme.
Ajattelimme, että isovanhemmilla on oikeus saada lastenlapsista rusinat pullasta, eli tavata heitä ilman hoito- tai muuta vastuuta. Myös kyläillessä me pidimme huolen kasvatusvastuusta ja siitä, ettei isovanhempien tarvitse ruveta heitä komentelemaan. Kysehän oli meidän lapsista ja perheestä, olisi tuntunut oudolta pistää omia vanhempiamme vastuuseen meidän tekemistä ratkaisuista, emmehän kysyneet lupaa vanhemmiltamme lasten hankintaankaan :) Isovanhemmat vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä järjestelyyn, joskus vain saattoivat kantaa huolta ja kysyä, että pärjäämmekö varmasti. Sanoimme totuudenmukaisesti että kyllä pärjäämme oikein hyvin, teidän ei tarvitse murehtia ja huolehtia. Myöhemmin kun vanhempamme menivät huonoon kuntoon, auttelimme luonnollisesti heitä niin viranomais- kuin käytännön asioissakin sen minkä oli tarpeen. Miksikö? Koska vanha ihminen ei enää selviä itse, hän tarvitsee apua ja me tietenkin nuorina ja keski-ikäisinä olimme ne, jotka ovat parhaassa kunnossa.
Onpa tekopyhää.
Sinun on todella helppo tehdä ”itsenäisiä hurskaita oäätöksiä” kun takaraivossasi on koko ajan tieto, että joku auttaa kyllä, jos tulee avuntarve. Löytyy myötätuntoa, lisäkäsiä ja rahaa.
Vähän sama juttu kuin rikkaan köyhäily. Se on kiva harrastus, kun koko ajan tietää, että sen voi lopettaa halutessaan.
Ei ole tekopyhää. Luepa kirjoitukseni uudestaan, ymmärsit sen väärin. Emme ole lasten hankintaa suunnitellessamme laskeneet mitään omien vanhempiemme varaan, vaan päinvastoin. Emme ole myöskään halunneet heitä takaajiksi tms. Suunnittelimme lasten hankinnat ja muun elämämme siltä pohjalta, ettemme ole missään tilanteessa riippuvaisia omista vanhemmistamme. Eihän jonkun yksittäisen ihmisen/ihmisten varaan voi omaa elämää rakentaa.
Silti koko ajan ja aina TIEDÄT että jos jotain tapahtuu, et ole yksin.
Sen sijaan että koko ajan tietäisit, että jos vaikka sairastut, ainoa mikä auttaa on huostaanottava sosiaaliviranomainen.
Tiedät myös että riittää että elät rahoillasi ja silti vanhemmiltasi jää esim lapsillesi omaisuutta. Sen sijaan että tietäisit että kaikki riippuu vain ja ainoastaan omasta raadannastasi.
Olet tyypillinen typerä pullamössö, joka näihin ketjuihin rientää opastamaan ja neuvomaan.
Miten minä voisin tuollaista tietää ja sen varaan laskea, kun vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen varakkaita, eivätkä enää ihan terveitäkään. Päinvastoin, olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että omilla vanhemmilla ei ole suurta varallisuutta ja ne vähäisetkin säästöt voivat olla tarpeen ja huveta heidän oman terveytensä hoitamiseen. Missään tapauksessa emme ole olettaneet, että sieltä tulee isoja perintöjä meille tai lapsillemme, vaan olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että meidän täytyy järjestää asiat niin, ettemme ole riippuvaisia yksittäisistä läheisistä sen kummemmin taloudellisesti kuin käytännön avussakaan, etenkään jostain eläkeikää lähestyvistä vanhemmistamme. Pullamössö puheet voit suunnata jollekin toiselle, olen ollut kesätöissä ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, kustantanut itse kaikki opiskeluni, maksanut taloni, hankkinut varallisuutta omalla työllä ja sijoituksilla ja siinä vaiheessa, kun on ollut lapset ja perhe, auttanut omia ja puolisoni vanhempia pikku asioissa.
Ei kai nyt oikeasti kukaan perusta perhettä sen varaan, että miten paljon uskoo saavansa rahaa ja muuta apua omilta vanhemmiltaan?
Sinä olet omahyväinen pumpulissa rypenyt pullamössö.
Heh heh :) Jotain rajaa provoilussakin. Oletko sinä kenties sellainen 90 -luvulla syntynyt terapiassa yhden tukkapöllyn takia juokseva lapseksi jäänyt aikuinen, joka imee raihnaisia vanhempiaan kuiviin :)
No. Niinpä. Sieltähän se näköjään sinulta paljastuu pikkuhiljaa koko ruma sielu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
Me emme halunneet ottaa vanhempiamme mukaan perhesuunnitteluun, joten emme asettaneet heille myöskään mitään odotuksia tai vaatimuksia. Päätimme lasten hankinnasta ihan omien resurssiemme pohjalta sekä taloudellisesti että henkisesti, tietäen että kyse on parinkymmenen vuoden vastuusta. Vanehmpiimme meillä oli todella hyvät välit, kävimme usein heidän luonaan kiireettömästi ja lapsen lapset olivat heille rakkaita ja läheisiä. Välillä he kysyivät taloudellisen tai muun avun tarvetta, mutta olemme molemmat kasvaneet nuorena itsenäiseksi, halunneet hankkia omat rahamme ja rakentaa oman elämämme työllämme, joten emme ottaneet rahallista apua vastaan. Lasten lapsille he saivat toki ostaa merkkipäivälahjat vapaasti, tosin siinäkin kerroimme omat mielipiteemme sopivasta tasosta, ettei mennyt ihan överiksi :) Hoitoapua emme halunneet käyttää heiltä pahemmin, korkeintaan kerran vuodessa yön yli omassa kotonamme.
Ajattelimme, että isovanhemmilla on oikeus saada lastenlapsista rusinat pullasta, eli tavata heitä ilman hoito- tai muuta vastuuta. Myös kyläillessä me pidimme huolen kasvatusvastuusta ja siitä, ettei isovanhempien tarvitse ruveta heitä komentelemaan. Kysehän oli meidän lapsista ja perheestä, olisi tuntunut oudolta pistää omia vanhempiamme vastuuseen meidän tekemistä ratkaisuista, emmehän kysyneet lupaa vanhemmiltamme lasten hankintaankaan :) Isovanhemmat vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä järjestelyyn, joskus vain saattoivat kantaa huolta ja kysyä, että pärjäämmekö varmasti. Sanoimme totuudenmukaisesti että kyllä pärjäämme oikein hyvin, teidän ei tarvitse murehtia ja huolehtia. Myöhemmin kun vanhempamme menivät huonoon kuntoon, auttelimme luonnollisesti heitä niin viranomais- kuin käytännön asioissakin sen minkä oli tarpeen. Miksikö? Koska vanha ihminen ei enää selviä itse, hän tarvitsee apua ja me tietenkin nuorina ja keski-ikäisinä olimme ne, jotka ovat parhaassa kunnossa.
Onpa tekopyhää.
Sinun on todella helppo tehdä ”itsenäisiä hurskaita oäätöksiä” kun takaraivossasi on koko ajan tieto, että joku auttaa kyllä, jos tulee avuntarve. Löytyy myötätuntoa, lisäkäsiä ja rahaa.
Vähän sama juttu kuin rikkaan köyhäily. Se on kiva harrastus, kun koko ajan tietää, että sen voi lopettaa halutessaan.
Ei ole tekopyhää. Luepa kirjoitukseni uudestaan, ymmärsit sen väärin. Emme ole lasten hankintaa suunnitellessamme laskeneet mitään omien vanhempiemme varaan, vaan päinvastoin. Emme ole myöskään halunneet heitä takaajiksi tms. Suunnittelimme lasten hankinnat ja muun elämämme siltä pohjalta, ettemme ole missään tilanteessa riippuvaisia omista vanhemmistamme. Eihän jonkun yksittäisen ihmisen/ihmisten varaan voi omaa elämää rakentaa.
Silti koko ajan ja aina TIEDÄT että jos jotain tapahtuu, et ole yksin.
Sen sijaan että koko ajan tietäisit, että jos vaikka sairastut, ainoa mikä auttaa on huostaanottava sosiaaliviranomainen.
Tiedät myös että riittää että elät rahoillasi ja silti vanhemmiltasi jää esim lapsillesi omaisuutta. Sen sijaan että tietäisit että kaikki riippuu vain ja ainoastaan omasta raadannastasi.
Olet tyypillinen typerä pullamössö, joka näihin ketjuihin rientää opastamaan ja neuvomaan.
Miten minä voisin tuollaista tietää ja sen varaan laskea, kun vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen varakkaita, eivätkä enää ihan terveitäkään. Päinvastoin, olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että omilla vanhemmilla ei ole suurta varallisuutta ja ne vähäisetkin säästöt voivat olla tarpeen ja huveta heidän oman terveytensä hoitamiseen. Missään tapauksessa emme ole olettaneet, että sieltä tulee isoja perintöjä meille tai lapsillemme, vaan olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että meidän täytyy järjestää asiat niin, ettemme ole riippuvaisia yksittäisistä läheisistä sen kummemmin taloudellisesti kuin käytännön avussakaan, etenkään jostain eläkeikää lähestyvistä vanhemmistamme. Pullamössö puheet voit suunnata jollekin toiselle, olen ollut kesätöissä ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, kustantanut itse kaikki opiskeluni, maksanut taloni, hankkinut varallisuutta omalla työllä ja sijoituksilla ja siinä vaiheessa, kun on ollut lapset ja perhe, auttanut omia ja puolisoni vanhempia pikku asioissa.
Ei kai nyt oikeasti kukaan perusta perhettä sen varaan, että miten paljon uskoo saavansa rahaa ja muuta apua omilta vanhemmiltaan?
Äsken heistä olisi ollut takaajiksi. Nyt omaisuutta ei olekaan.
Ja kai sinä tajuat että jos esim sinä sairastut syöpään niin se sellainen ”melkein terve” sukulainenkin on kullanarvoinen apunsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun katsoo ns menestyjiä, hyvin usein sieltä taustalta paljastuu tukevat, kannustavat ja auttavat vanhemmat. Jotka sen konkreettisen avun lisäksi, antavat rahaa, tarjoavat kontakteja, antavat mökit yms ilmaiseksi käyttöön ja lopulta jättävät vielä ison perinnön.
Myös luuserien vanhemmat ovat usein tuollaisia. Kun saa kaiken liian helpolla ansaitsematta itse, ihmisestä tulee vetelys.
Ei se että vanhempi tukee, auttaa ja kannustaa tarkoita sitä, ettei lapseltakin vaadittaisi.
Sen sijaan tuen ja kannustuksen puute romahduttaa usein ihmisen, vaikka tämä itse raataisi ja yrittäisi koko ajan.
Kannustuksesta olen täysin samaa mieltä. Kasvoin kolmen sisarukseni kanssa tavallisessa työläisperheessä. Vanhempamme olivat ahkeria ja toimeliaita. Lapsia kohtaan he olivat kannustavia ja rohkaisivat omatoimisuuteen ja itsenäisyyteen sekä kannustivat hankkimaan niin hyvän koulutuksen mihin kyvyt riittää, mutta samalla korostivat että ammatin on oltava sellainen, jossa arvelee viihtyvänsä. Meistä kaikista tuli korkeasti koulutettuja mieluisalle alalle. Vanhemmat olisivat kyllä halunneet kohtuullisen pienistä tuloistaan tukea opiskelua, mutta hankimme työtä jo alaikäisenä ja itse perehdyin myös sijoittamiseen emmekä halunneet kuormittaa heitä taloudellisesti aikuisena. Vanhemmilla ei ollut autoa, joten auttelimme heitä esimerkiksi sairaalareissuilla jo nuorena, kun heidän terveys ei ollut paras mahdollinen vuosikymmenien ruumiillisen työn jäljiltä.
Niinpä sain ostettua oman asunnon heti opiskelujen päätyttyä, jolloin olin myös avioitunut. Minä ja yksi sisaruksistani hankimme myös lapsia. Noin kerran vuodessa kehtasimme ottaa vastaan lastenhoitoapua yön yli, mutta muuten halusimme ehdottomasti viettää esimerkiksi lomat lasten kanssa. Tapasimme isovanhempia lähinnä kyläillessä perheenä. Olemme keränneet varallisuutemme työllämme ja sijoituksilla ja ohittaneet monta kultalusikka suussa syntynyttä koulukaveria, jotka ovat kyllä saaneet jos jonkinmoista apua vanhemmiltaan. Perintöjä emme juuri saaneet, muutama tuhatta euroa nuppia kohden, mutta emme mitään ole odottaneetkaan.
Paras lahja omilta vanhemmiltani oli mainitsemasi kannustavan asenteen lisäksi rohkaisu itsenäisyyteen, oma-aloitteisuuteen, ahkeruuteen ja positiivisuuteen. He eivät jättäneet heitteille, mutta eivät todellakaan olleet mitään helikopterivanhempia. Jokainen ajattelee omalla tavallaan ja varmasti moni pystyy ottamaan aikuisenakin vanhemmiltaan vastaan huomattavastikin taloudellista ja muuta apua ilman tunnon tuskia, mutta itse olimme kasvaneet itsenäisyyteen jo nuorena ja olisimme kokeneet noloksi, että perheen perustettuamme olisimme riippuvaisia vanhemmistamme, ikäänkuin napanuora ei olisi koskaan poikki.
Niin. Sinä olet keskivertotallaaja. Et menestyjä.
Omasta mielestäni olen menestyjä. Sen tietenkin määrittelee kukin arvojensa mukaan. Työläiskodista korkeasti koulutetuksi ja alle 50 vuotiaana pois oravanpyörästä elämään sijoitusvarallisuudella. Toki on paljon varakkaampiakin, mutta en itse pidä sellaista asiaa arvossa, vaan määrittelen menestyksen sillä, että on itsenäinen ja voi elää sellaista elämää mitä tahtoo ja niin, ettei ole muista riippuvainen. Tietenkin sillä edellytyksellä, että on saanut olla terveenä ja toimintakykyisenä. Lapset, vanhukset, vammaiset ja sairaat tarvitsevat läheisten apua, meidän nuorempien ja parempikuntoisten tehtävä on olla heille avuksi. Myös silloin kun meillä on oma perhe.
Kyllä tämän päivän mummoilla on kova kohtalo ja lasten vaatimukset suuret. Luoja mummoja armahtakoon ja todentotta, toivottavasti sama kohtalo ei ole itsellä.
Ei riitä, että työelämässä juoksee pää kolmentana jalkana 45v, pitää ammattitaitoaan yllä, kasvattaa ja hoitaa, kouluttaa lapset, tekee kotityöt ja laittaa ruokaa pöytään. Huolehtii ja auttaa iäkkäitä vanhempiaan ja naapurin mummoa.
Ja sitten kun lapset aikuistuvat ja muuttavat kotoa, äidin on huolehdittava prinsessojen kodin siivouksesta, autettava rahallisesti ja kun vauvat ovat niin kivoja ja suloisia, pukataan maailmaan lapsia ja oletetaan isovanhempien hoitavan ne ja rahahanat edelleen auki, jopa mummon on pestävä ikkunat, siivottava ja pyykättävä.
Muuten olet paska vanhempi ja mummo.
Ja missä ihmeen maailmassa nämä prinsessat elävät, kun olettavat isovanhemmilla tulevan rahaa ikkunoista ja ovista ja oletusarvona on vielä suuret perinnöt.
Suurin osa naisista saa palkkaa 1800-2800€/kk ja naisten keskieläke on n.1400€/kk brutto josta vielä vähennetään verot ja muut maksut.
Jos nämä kommentit ovat todellisesta elämästä, niin todella toivon, etten koskaan tule mummiksi, niin julma ja työntäyteinen on naisen elämä.
Ja kysyn vaan, mitä ihmettä nämä prinsessat itse tekevät ja kantavat elämästään ja valinnoistaan vastuuta, muuta kuin haukkuvat ja syyllistyvät vanhempiaan. Olisivat edes onnellisia, kun vanhemmat elävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei helv...mikä vaatimuslista isovanhemmille. Pitäis olla mummoilla kaksi rinnakkaista elämää ja tunteja vuorokaudessa 60h, jotta ehtisi kaikki velvoitteet, mitä aikuiset lapset vaativat. Ai, käydä oikein pesemässä ikkunat ja tuoda käydessään vielä ruokakassi kaupasta. Entä ne oluet ja siiderit? Ne taisi unohtua toivelistalta. Huhhuijaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis mitä ne mummot sitten tekee jos eivät auta hoidossa yhtään, ikinä? Sehän on ihan luonnollinen jatkumo, niinhän heidänkin äidit ovat auttaneet meidät kasvattamaan. Varsinkin jos mummu on 50+ ja hyväkuntoinen, mihin sen aikansa haluaa käyttää? Istua yksin kotona ja ravata yksin baarissa.
Meitä edeltävä sukupolvi on mätä lellitty laiska sukupolvi. Ovat hoidattaneet omat lapsensa _kokonaan_ omilla vanhemmillaan ja koululla. Siis kun alkoi koulu niin enää ei tarvinnut sitä vähääkään katsoa perään mitä ennen. Yksinään saimme pärjätä.
Oman navan sukupolvi.No mun vanhrmma hoidatti varmaan 60% koko lastenhoitovastuusta munmoilla. Mummot hoiti 4-7 päivänä viikossa, vanhemmat ramppas tansseissa, ravintoloissa, viikonloppulomilla. Noin 3-4 kert vuodessa kävivät etelässä kaksin ja taas munmot hoiti. Koko kesä oltiin mummoilla, eli vanhempien ona 4 vkon loma oli heidän kahden, reissasivat kaksin euroopassa. Mummot hoiti lähes aina.
No kun sit niistä tuli isovanhempia, sanoivat että kukin hoitaa omansa niinkuin hekin on hoitaneet (hah hah, katkeraa huutonaurua) ja eivät ala periaatteestakaan auttamaan yhtään.
Älä ole katkera. Sehän on ihan luonnollista. He ovat olleet itsekkäitä nuorena ja hoidattaneet omat lapsensa isovanhemmilla, miten kuvittelit että he muuttuisivat vanhoina? Aina kuulee sanottavan, että jos isovanhemmat eivät osallistu ja auta tarpeeksi, niin on turha sitten odottaa, että heitä auteltaisiin kun ovat huonommassa kunnossa. Olen nähnyt näitä tapauksia vuosikymmenestä toiseen, ne jotka eniten ovat saaneet vanhemmiltaan apua lastensa hoidossa, ovat niitä jotka vähiten huolehtivat vanhemmistaan aikanaan, kun he tarvitsevat apua. Itsekäs ja epäitsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin.
Parhaiten vanhempiaan auttelevat ne lapset, jotka ovat itse hoitaneet omat lapsensa ja ovat halunneet vaivata isovanhempia mahdollisimman vähän. Sekin on ihan luonnollista, vastuuntuntoinen ja itsenäinen ihminen nuorena on sitä vanhanakin. Jos sisarusparvessanne on yksi, joka ottaa vailla omantunnon tuskia kaiken vanhemmistaan irti ja toinen joka koettaa selvitä parhaansa mukaan itse, voitte olla ihan varma että jälkimmäiselle jää vastuu myös vanhemmistanne heidän ikääntyessään ja hän sen myös parhaiten kantaa.
Me emme halunneet ottaa vanhempiamme mukaan perhesuunnitteluun, joten emme asettaneet heille myöskään mitään odotuksia tai vaatimuksia. Päätimme lasten hankinnasta ihan omien resurssiemme pohjalta sekä taloudellisesti että henkisesti, tietäen että kyse on parinkymmenen vuoden vastuusta. Vanehmpiimme meillä oli todella hyvät välit, kävimme usein heidän luonaan kiireettömästi ja lapsen lapset olivat heille rakkaita ja läheisiä. Välillä he kysyivät taloudellisen tai muun avun tarvetta, mutta olemme molemmat kasvaneet nuorena itsenäiseksi, halunneet hankkia omat rahamme ja rakentaa oman elämämme työllämme, joten emme ottaneet rahallista apua vastaan. Lasten lapsille he saivat toki ostaa merkkipäivälahjat vapaasti, tosin siinäkin kerroimme omat mielipiteemme sopivasta tasosta, ettei mennyt ihan överiksi :) Hoitoapua emme halunneet käyttää heiltä pahemmin, korkeintaan kerran vuodessa yön yli omassa kotonamme.
Ajattelimme, että isovanhemmilla on oikeus saada lastenlapsista rusinat pullasta, eli tavata heitä ilman hoito- tai muuta vastuuta. Myös kyläillessä me pidimme huolen kasvatusvastuusta ja siitä, ettei isovanhempien tarvitse ruveta heitä komentelemaan. Kysehän oli meidän lapsista ja perheestä, olisi tuntunut oudolta pistää omia vanhempiamme vastuuseen meidän tekemistä ratkaisuista, emmehän kysyneet lupaa vanhemmiltamme lasten hankintaankaan :) Isovanhemmat vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä järjestelyyn, joskus vain saattoivat kantaa huolta ja kysyä, että pärjäämmekö varmasti. Sanoimme totuudenmukaisesti että kyllä pärjäämme oikein hyvin, teidän ei tarvitse murehtia ja huolehtia. Myöhemmin kun vanhempamme menivät huonoon kuntoon, auttelimme luonnollisesti heitä niin viranomais- kuin käytännön asioissakin sen minkä oli tarpeen. Miksikö? Koska vanha ihminen ei enää selviä itse, hän tarvitsee apua ja me tietenkin nuorina ja keski-ikäisinä olimme ne, jotka ovat parhaassa kunnossa.
Onpa tekopyhää.
Sinun on todella helppo tehdä ”itsenäisiä hurskaita oäätöksiä” kun takaraivossasi on koko ajan tieto, että joku auttaa kyllä, jos tulee avuntarve. Löytyy myötätuntoa, lisäkäsiä ja rahaa.
Vähän sama juttu kuin rikkaan köyhäily. Se on kiva harrastus, kun koko ajan tietää, että sen voi lopettaa halutessaan.
Ei ole tekopyhää. Luepa kirjoitukseni uudestaan, ymmärsit sen väärin. Emme ole lasten hankintaa suunnitellessamme laskeneet mitään omien vanhempiemme varaan, vaan päinvastoin. Emme ole myöskään halunneet heitä takaajiksi tms. Suunnittelimme lasten hankinnat ja muun elämämme siltä pohjalta, ettemme ole missään tilanteessa riippuvaisia omista vanhemmistamme. Eihän jonkun yksittäisen ihmisen/ihmisten varaan voi omaa elämää rakentaa.
Silti koko ajan ja aina TIEDÄT että jos jotain tapahtuu, et ole yksin.
Sen sijaan että koko ajan tietäisit, että jos vaikka sairastut, ainoa mikä auttaa on huostaanottava sosiaaliviranomainen.
Tiedät myös että riittää että elät rahoillasi ja silti vanhemmiltasi jää esim lapsillesi omaisuutta. Sen sijaan että tietäisit että kaikki riippuu vain ja ainoastaan omasta raadannastasi.
Olet tyypillinen typerä pullamössö, joka näihin ketjuihin rientää opastamaan ja neuvomaan.
Miten minä voisin tuollaista tietää ja sen varaan laskea, kun vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen varakkaita, eivätkä enää ihan terveitäkään. Päinvastoin, olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että omilla vanhemmilla ei ole suurta varallisuutta ja ne vähäisetkin säästöt voivat olla tarpeen ja huveta heidän oman terveytensä hoitamiseen. Missään tapauksessa emme ole olettaneet, että sieltä tulee isoja perintöjä meille tai lapsillemme, vaan olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että meidän täytyy järjestää asiat niin, ettemme ole riippuvaisia yksittäisistä läheisistä sen kummemmin taloudellisesti kuin käytännön avussakaan, etenkään jostain eläkeikää lähestyvistä vanhemmistamme. Pullamössö puheet voit suunnata jollekin toiselle, olen ollut kesätöissä ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, kustantanut itse kaikki opiskeluni, maksanut taloni, hankkinut varallisuutta omalla työllä ja sijoituksilla ja siinä vaiheessa, kun on ollut lapset ja perhe, auttanut omia ja puolisoni vanhempia pikku asioissa.
Ei kai nyt oikeasti kukaan perusta perhettä sen varaan, että miten paljon uskoo saavansa rahaa ja muuta apua omilta vanhemmiltaan?
Äsken heistä olisi ollut takaajiksi. Nyt omaisuutta ei olekaan.
Ja kai sinä tajuat että jos esim sinä sairastut syöpään niin se sellainen ”melkein terve” sukulainenkin on kullanarvoinen apunsa kanssa.
Luepa nyt uudestaan. Sanoin, ettemme olisi itse halunneet heitä missään tapauksessa takaajiksi. Sitten kerroin, että ajattelimme että heidän vähäiset säästöt voivat olla tarpeen itseään varten esimerkiksi terveyden heikentyessä, emmekä ole odottaneet isoja perintöjä. Tavallisen työläisen varallisuus ja säästöt kun usein hupenee vanhempana, eikä paljon perintöä jää. Takaajaksi kyllä kelpaa jopa omaisuudeton eläkeläinen muutaman kymmenen tuhannen osuuteen lainoista.
Tottakai lähiomaiset ovat kullanarvoisia, jos tulee vakavia sairauksia. Mutta perhettä perustaessa ei voi laskea sen varaan. Pitää olla muita suunnitelmia. Vakuutuksia, säästöjä ym. Eikä nykyään esimerkiksi lasten kohdalla voi päättää itse, minne heidät sijoitetaan, jos käy huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei helv...mikä vaatimuslista isovanhemmille. Pitäis olla mummoilla kaksi rinnakkaista elämää ja tunteja vuorokaudessa 60h, jotta ehtisi kaikki velvoitteet, mitä aikuiset lapset vaativat. Ai, käydä oikein pesemässä ikkunat ja tuoda käydessään vielä ruokakassi kaupasta. Entä ne oluet ja siiderit? Ne taisi unohtua toivelistalta. Huhhuijaa...
Ensin Hilja kasvattaa omat lapset, nauttii perhe-elämästä kaiken niukkuudenkin keskellä. Sitten Hiljan tytär Kultamussukka saa lapsia ja hoidattaa ne Hiljalla juhalpyhinä, että pääsee bilettämään ja maksattaa Hiljalla perheensä menoja tuntuvasti. Sitten Kultamussukan lapsi Pikkuprinssi tulee autoikään, niin mummi Hiljahan sen auton ostaa. Kun Pikkuprinssi saa lapsia, niin Kultamussukka on niin kovasti kiireinen ja hän on lapsensa hoitanut, eikä ehdi nyt mummoilemaan, mutta onhan tuo Hilja vielä tolpillaan, Pikkuprinssi voi viedä lapsenlapsen lapset Hiljalle, että pääsee risteilemään ja etelän matkoille ilman huutavia kakaroita, pitää laatuaikaa olla. Vaan sitten Hilja alkaa rapistua, ei sillä enää mitään tee, pistetään Attendoon hoitoon, siellä on 72 tunnin uudet älyvaipatkin. Mutta tehdään ensin edunvalvontasopimus, että Pikkuprinssi hoitaa Hiljan varallisuutta, muutenhan isomummu voi innostua ostamaan vaikka uuden telkkarin. Pikkuprinssi sitten tappelee äitinsä Kultamussukan kanssa "heidän" rahoista. Voidaanhan joskus ostaa Hiljalle lidlistä vaikka uusi t-paita, kunhan saadaan sovittua vuorovuodet äitienpäivänä, jolloin pitää käydä Hiljaa katsomassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämän päivän mummoilla on kova kohtalo ja lasten vaatimukset suuret. Luoja mummoja armahtakoon ja todentotta, toivottavasti sama kohtalo ei ole itsellä.
Ei riitä, että työelämässä juoksee pää kolmentana jalkana 45v, pitää ammattitaitoaan yllä, kasvattaa ja hoitaa, kouluttaa lapset, tekee kotityöt ja laittaa ruokaa pöytään. Huolehtii ja auttaa iäkkäitä vanhempiaan ja naapurin mummoa.
Ja sitten kun lapset aikuistuvat ja muuttavat kotoa, äidin on huolehdittava prinsessojen kodin siivouksesta, autettava rahallisesti ja kun vauvat ovat niin kivoja ja suloisia, pukataan maailmaan lapsia ja oletetaan isovanhempien hoitavan ne ja rahahanat edelleen auki, jopa mummon on pestävä ikkunat, siivottava ja pyykättävä.
Muuten olet paska vanhempi ja mummo.Ja missä ihmeen maailmassa nämä prinsessat elävät, kun olettavat isovanhemmilla tulevan rahaa ikkunoista ja ovista ja oletusarvona on vielä suuret perinnöt.
Suurin osa naisista saa palkkaa 1800-2800€/kk ja naisten keskieläke on n.1400€/kk brutto josta vielä vähennetään verot ja muut maksut.
Jos nämä kommentit ovat todellisesta elämästä, niin todella toivon, etten koskaan tule mummiksi, niin julma ja työntäyteinen on naisen elämä.
Ja kysyn vaan, mitä ihmettä nämä prinsessat itse tekevät ja kantavat elämästään ja valinnoistaan vastuuta, muuta kuin haukkuvat ja syyllistyvät vanhempiaan. Olisivat edes onnellisia, kun vanhemmat elävät.
Mummut maksaa veroina päiväkodit, lapsilisät sun muut ja sitten vielä venyttävät pennosistaan apua perheelle ja hoitavat lapsia vapaa-ajalla, kun ei niitä saa 24/7 päiväkotiin, joka ei lapsia hankkiessa laskenut kulujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei helv...mikä vaatimuslista isovanhemmille. Pitäis olla mummoilla kaksi rinnakkaista elämää ja tunteja vuorokaudessa 60h, jotta ehtisi kaikki velvoitteet, mitä aikuiset lapset vaativat. Ai, käydä oikein pesemässä ikkunat ja tuoda käydessään vielä ruokakassi kaupasta. Entä ne oluet ja siiderit? Ne taisi unohtua toivelistalta. Huhhuijaa...
Tarkemmin ajatellen, olisihan mummulla aikaa käydä lastensa puolesta töissä ja hoitaa lastenlapset samalla, niin säästyisi päivähoitomaksut :) Luulisi normaalin ihmisen itsetuntoa nakertavan, jos on aikuisenakin vielä holhouksenalainen.
Ei yhtään, miksi pitäisi. Oma on valintansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämän päivän mummoilla on kova kohtalo ja lasten vaatimukset suuret. Luoja mummoja armahtakoon ja todentotta, toivottavasti sama kohtalo ei ole itsellä.
Ei riitä, että työelämässä juoksee pää kolmentana jalkana 45v, pitää ammattitaitoaan yllä, kasvattaa ja hoitaa, kouluttaa lapset, tekee kotityöt ja laittaa ruokaa pöytään. Huolehtii ja auttaa iäkkäitä vanhempiaan ja naapurin mummoa.
Ja sitten kun lapset aikuistuvat ja muuttavat kotoa, äidin on huolehdittava prinsessojen kodin siivouksesta, autettava rahallisesti ja kun vauvat ovat niin kivoja ja suloisia, pukataan maailmaan lapsia ja oletetaan isovanhempien hoitavan ne ja rahahanat edelleen auki, jopa mummon on pestävä ikkunat, siivottava ja pyykättävä.
Muuten olet paska vanhempi ja mummo.Ja missä ihmeen maailmassa nämä prinsessat elävät, kun olettavat isovanhemmilla tulevan rahaa ikkunoista ja ovista ja oletusarvona on vielä suuret perinnöt.
Suurin osa naisista saa palkkaa 1800-2800€/kk ja naisten keskieläke on n.1400€/kk brutto josta vielä vähennetään verot ja muut maksut.
Jos nämä kommentit ovat todellisesta elämästä, niin todella toivon, etten koskaan tule mummiksi, niin julma ja työntäyteinen on naisen elämä.
Ja kysyn vaan, mitä ihmettä nämä prinsessat itse tekevät ja kantavat elämästään ja valinnoistaan vastuuta, muuta kuin haukkuvat ja syyllistyvät vanhempiaan. Olisivat edes onnellisia, kun vanhemmat elävät.Mummut maksaa veroina päiväkodit, lapsilisät sun muut ja sitten vielä venyttävät pennosistaan apua perheelle ja hoitavat lapsia vapaa-ajalla, kun ei niitä saa 24/7 päiväkotiin, joka ei lapsia hankkiessa laskenut kulujaan.
Ai eläkkeestäkö? Eivät maksa edes omia sairauskulujaan veroina.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1967. Kun olin lapsi, vain yksi isovanhempani oli elossa, vahti minua lapsena kerran muutaman päivän, kun vanhempani olivat lomamatkalla.
Kun itse sain lapsia vuosituhannen alussa, minun vanhempani olivat jo seitsenkymppisiä ja asuivat 140 km päässä. 2010 he muuttivat vanhalle kotiseudulleen, joka on melkein 400 km päässä meistä.
Äitini hoiti esikoistani päivän, kun olin synnyttämässä kuopusta. That's all. Ever.
Mitään rahallista tukea emme ole saaneet, enkä odotakaan, palkkani on yhtä iso kuin vanhempieni yhteenlaskettu eläke, ja mies ansatsee melkein saman verran kuin minä.
Nyt äitini on dementoinut ja laitoksessa, isäkin dementoituu kovaa vauhtia. Vien lapset puoliväkisin katsomaan isovanhempia kerran vuodessa, heille isovanhemmat ovat täysin vieraita horiskoja. Eikä vanhempianikaan lapsemme ole juuri koskaan kiinnostaneet pakollista "no mites koulu on sujunut?" kysymystä enempää. He eivät koskaan ole leikkineet tai jutelleet lastemme kanssa, korkeintaan puhuneet omia muisteloitaan, jotka eivät kauheasti jaksa lasta kiinnostaa.
Ei minua harmita puuttuva tuki ja hoitoapu, joskin sekin olisi ollut aikoinana tervetullutta, vaan se, ettei mitään henkistä yhteyttä ole. Tämä on kai aika tyypillistä, kun on nuorimman lapsen nuorin lapsi, joka saa lapsensa vasta 33- ja 35-vuotiaana. Kaikki serkkunikin ovat minua toistakymmentä vuotta vanhempia, heidän kanssaan en ole ollut juuri lainkaan tekemisissä, isommat sisarukseni kyllä, koska ovat samaa ikäluokkaa.
Tästä kirjoituksesta kuten monesta muustakin näkyy suomalainen ihmisrakkaus. Eli sukulaiset, varsinkin eri-ikäiset ovat joitakin kummallisia horiskoja, jotka vain puhuvat sellaista, mikä ei lapsia kiinnosta. Monissa muissa kulttuureissa vanhempia ihmisiä arvostetaan ja kunnioitetaan ja kaikki kummit ja mummot kutsutaan saman pöydän ääreen juhlimaan. Kyllä tässä vanhempien puheilla ja suhtautumisella on suuri merkitys.
Eri-ikäiset ihmiset voivat oppia toisiltaan. Maaailma ei ole vain nuorten, työelämässäkin joutuu tulemaan toimeen kaikenikäisten ihmisten kanssa.
Lasten isoäiti on itse ehdottanut, että lapset tulisivat sinne vähintään kerran viikossa. Olemme järjestäneet asian niin, että tämä hoitovierailu tapahtuu päiväkotipäivän sijasta, jolloin lapset saavat yhden kotimaisemman päivän päiväkodin hektisyyden sijaan ja jää myös tarpeeksi aikaa olla omassa kodissa oman perheen kanssa. Ei ota lapsia yökylään eikä hoida jos ovat sairaina, mikä on meille ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ihmetyttää, mikä tekee tämän päivän lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, vaikka perheessä on 1-2 lasta. Ja on pitkät äitiys- ja perhevapaat, oikeus kunnalliseen päivähoitoon, jopa vuorokauden ympäri, työelämässä lyhyet työpäivät ja pitkät lomat, mahdollisuus palkalliseen sairaanlapsenhoitoon, lyhennettyyn työaikaan jos lapsi alle 10v. Ja tämä kaikki on tullut vasta 80-90-luvulla.
Lisäksi kaupan hyllyt notkuvat valmisruuista, vaipoista, vauvojen soseruuista, valmis vaatteista jne.Olen synt. 70-luvulla ja päiväkotiin pääsin joskus 80-luvulla n. 5v ja sitä ennen muistan kun minua pyöreteltiin milloin missäkin ja ennen päiväkotia olin kesän yksin kotona ja äiti soitti työpäivänsä aikana muutaman kerran. Ja äidin ompelimassa vaatteissa kuljettiin.
Ja muistan kun äiti keitti liedellä pikkuveljen vaippoharsoja ja teki hänelle sosetta ämpärissä pakastimeen, kun Piltti-ruokia ei ollut. Ja asuttiin pienessä kaksiossa 4henk, vaikka isä oli opettaja ja äiti pankissa töissä.
Isovanhempien luona käytiin kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja kesällä, eikä meitä koskaan isovanhemmat hoitaneet.
Missä mahdoit asua, jos kokemukset ovat tuota luokkaa.
Lapseni syntyivöt 73 ja 77 ja kyllä heillä oli kertakäyttövaipat ja pilttipurkkeja oli jaupassa, jos oli varaa ostaa.
Helsingissä vanhempi lapsi oli kunnallisessa päivähoidossa ja nuorempikin pääsi, kun itse hoidin kolme vuotta kotona ja töistä piti kyllä irtisanoutua, ei ollut kuin puolen vuoden äitiyslomat.
Isovanhemat asuivat kaukana, joten harvoin tavattiin.
Keskituloiset saivat lapset kunnalliseen hoitoon, mutta olitte ehkä niin hyvätuloisia, että ei päässyt, mutta yksityisiä perhepäivähoitajia oli pilvin pimein.
Avun määrä on nolla. Omat vanhempani johtuen sairaudesta, mieheni vanhemmat hoitivat hänen sisarustensa lapsia ja auttoivat kodinhoidossa, meitä eivät. Kahvittelemassa joskus kävivät ja kiva sekin.
Täytyy sanoa, että ei juuri yhteyttä ole isovanhemmilla lapsenlapsiinsa. Itse pidän yhteyttä vanhempiini. En ole katkera, etten saanut apua, koska sairaus. Miehen vanhemmat olisivat voineet olla tasapuolisempia, mutta rauha heidän sieluilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavan tyypillistä nykyaikana.
Ennen ei olisi tullut kysymykseenkään, etteikö isovanhemmat osallistuisi aktiivisesti lastenlasten elämään (jos se vain oli mahdollista). Nykyään on vallalla minä-minä-keskeinen ajattelu, ja oma mukavuudenhalu aseteaan usein perhesuhteidenkin edelle.
Itselläni on juuri tällainen anoppi: hän itse jätti lapsensa joka vkloppu vanhemmilleen hoitoon, mutta ottaa ehkä 4 kertaa vuodessa lapsemme yökylään, ja siitäkin pitää antaa tyyliin 3 viikkoa ennen "hakemus" ja tarkka selitys siitä, että miksi tarvitsemme hoitajaa ja kuinka pitkäksi aikaa. Spontaani tai äkkinäinen lapsenhoidon tarve ei tule kysymykseenkään. Kerran olin todella kipeänä (osoittautui lopulta alkavaksi keuhkokuumeeksi) silloin kun olin vielä lapsen kanssa kotona. Pyysin anoppia apuun, koska olin melkein täysin kykenemätön mihinkään muuhun kuin sängyssä tärisemiseen. Lupasi tulla heti, mutta hänellä kesti ja kesti ja kesti, lopulta soitti vähän ennen kuin mieheni palasi töistä, että "anteeksi kun kesti, jäin suustani kiinni puhelimessa naapurin Ritvan kanssa, vieläkö tarvitset apua?". No eipä ollut tarvettä enää.
Omat vanhempani kyllä osallistuvat mielellään, vaikka asuvat 100
km päässä, ja varsinkin äidilläni terveys välillä reistailee, mutta aina ilolla ottaa kylään lapsenlapsiaan. Tosin hyvin harvoin tulee heitä edes pyydettyä kun tiedän äidin terveydentilan.Nykyään Suomessa vain muutama prosentti vanhemmista hoitaa yli vuoden ikäisen lapsensa itse.
Noin 98% yli 3v käyttää kunnallista päivähoitoa ja ovat päiväkodissa. Lapsi tulee jo aamupalalle klo 7-8 ja noudetaan klo 16-17.30 ja jos lapsen unentarve on 12-14h yössä, niin jokainen voi laskea kuinka monta tuntia jää vanhemmille hoidon tarvetta illassa + tietenkin viikonloput. Tarvittaessa kunnallinen päivöhoito järjestyy myös 24/7.
Ja yli puolet 2v lapsista käyttää kunnallista päivähoitoa.Ja tuon lisäksi, toinen vanhempi voi olla pois töistä, jos lapsi on alle 3v ja laki takaa työstä irtisanomissuojan ja perhe saa rahallista tukea.
Ja nämä perhe-etuudet ovat olleet käytössä perheissä vasta vuoden 1980-1990 jälkeen.
Ne parjatut suuret ikäluokat saisivat ottaa hautaan mukaan luomansa edut, niin nähtäisi miten suu pannaan.🤣
Miten minä voisin tuollaista tietää ja sen varaan laskea, kun vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen varakkaita, eivätkä enää ihan terveitäkään. Päinvastoin, olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että omilla vanhemmilla ei ole suurta varallisuutta ja ne vähäisetkin säästöt voivat olla tarpeen ja huveta heidän oman terveytensä hoitamiseen. Missään tapauksessa emme ole olettaneet, että sieltä tulee isoja perintöjä meille tai lapsillemme, vaan olemme ajatelleet ja toimineet sen mukaan, että meidän täytyy järjestää asiat niin, ettemme ole riippuvaisia yksittäisistä läheisistä sen kummemmin taloudellisesti kuin käytännön avussakaan, etenkään jostain eläkeikää lähestyvistä vanhemmistamme. Pullamössö puheet voit suunnata jollekin toiselle, olen ollut kesätöissä ensimmäisen kerran 14 vuotiaana, kustantanut itse kaikki opiskeluni, maksanut taloni, hankkinut varallisuutta omalla työllä ja sijoituksilla ja siinä vaiheessa, kun on ollut lapset ja perhe, auttanut omia ja puolisoni vanhempia pikku asioissa.
Ei kai nyt oikeasti kukaan perusta perhettä sen varaan, että miten paljon uskoo saavansa rahaa ja muuta apua omilta vanhemmiltaan?