Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Auttavat todella paljon, koska koko suku asuu samalla paikkakunnalla <3

Toivottavasti vapaaehtoisesti eikä niin, että tehdään kieltäytyminen vaikeaksi.

Käytännön syistä ovat auttaneet hyvin vähän. Asuvat toisella puolella Suomea ja ovat vielä työelämässä.

Ei onneksi auta, ainakaan liikaa. Anoppini on jotenkin niin erilainen kuin minä, minkä takia ollaan koko ajan törmäyskurssilla. Hän hössöttää. Muistan kun esikoinen syntyi, anoppi toi sairaalaan turvaistuimen. Mieheni oli ostanut käytetyn, joka oli anopin mielestä kelvoton, vaikkei ollut kuin pari vuotta vanha. Jos hän tuli meille kotiin katsomaan lapsenlastaan, hän alkoi häärätä kaikenlaista, mistä loukkaannuin. Siis esimerkiksi kun minulla oli harsoliinoja, hän alkoi silittää niitä, koska hänen mielestään olivat liian karheita. Kun vauva itki, hän neuvoi vieressä, että ei kannata heti antaa tissiä suuhun, että vauva tottuu odottamaan. Sen jälkeen ei oltu oikein puheväleissä. Nyt taas ollaan oltu, mutta en tiedä onko hyvä vai huono asia mielenterveydelle. Kun vaihdoin autoa, anopilta tuli kymmeniä tekstiviestejä, mitä väriä ei kannata ottaa ja millainen moottori kannattaa olla ja pitää viedä ruosteenestokäsittelyyn. Lopulta kun auto oli jo vaihdettu, hän ensi töikseen haukkui sen. Onpa hieno ja kohtelias persoona.

Minun vanhempani eivät auttaneet, koska asuivat kaukana. Kesälomilla nähtiin ja vietettiin aikaa yhdessä. Sitä paitsi edesmennyt isäni asui pikkuruisessa kerrostaloyksiössä keskellä keskustaa, ihan täyteen ahdettu tavaraa, joten ei siellä olisi ollut edes tilaa lapsille. Äitini uusi mies taas ei ole ollut lapsirakas. Kyllähän me vietettiin aikaa yhdessä, mutta useammin hän lähti omille teilleen kun mentiin äitini luo, ja niin se on nykyisinkin.

Aika sekava alku.  Vanhemmat ovat kuolleet mutta silti odotetaan lapsen isovanhemmilta liki täydellinen ylläpito kuten aloituksen luettelo.

Vai onko tää taas joku appivanhempien syyllistämisketju?  Mustä aloittaja tietää jos ei serkkuaan nainut miten paljon appikset on vanhemmiltaan apua saaneet.

Aloitus vaikuttaa siltä etten minäkään oikein innostuisi miniästä joka odottaisi luettelonsa kaltaista apuA.  

Pitäis ennen lisääntymistä miettiä jaksaako sen lapsiperheen elämää?

Vierailija kirjoitti:

Minulle jäi aloitus epäselväksi. Ap: n vanhemmat kuolleet ja hänellä kuuskymppiset isovanhemmat? Enkö tajunnut vai onko ap teiniäiti?

Ostavatko tosiaan vanhemmat tai isovanhemmat kalliita tavaroita perheille ja vielä pitäisi aina olla hoitovalmiudessa ja antaa rahaa?

Olen vanha nainen, tuollaista ei ole ollut meidän suvussa. Jokainen nuori perhe on saanut elää tulojensa mukaan, lahjat normaaleja pienehköjä, kattilaa, kodin käyttötekstiiliä tms. Äidit ja anopit tilanteen mukaan antaneet lastenhoitoapuja, en tiedä ketään kuka olisi ollut nuorten perheiden siivoojana. Kai se nyt on vähin mitä kaks nuoeta ihmistä voi kotileikeisssään tehdä.

Itselläni ei äiti ollut enää iältään auttajaksi sopiva, anoppi oli kuollut. Itse pärjättiin .

Todella outo aloitus.  Olen boomeri, vanhempani eivät auttaneet meitä lapsiaan mitenkään koska avioitumisiässä meillä kaikilla oli jo asiat paremmin kuin heillä.  Lapsiani ei ole kukaan katsonut,  samanikäisten serkkujen kanssa joskus kävivät vuoronperään yökylässä 6+ iästä lähtien.

Myös omilla lapsilla i taloudellisesti paljon paremmin alusta asti asiat kun taas meillä.  Noin 30-vuotiaina aikuisina alkoivat vasta lisääntymään.  Tavanomaista tilapäistä lasten katsomista on tehty, normaalit merkkipäivälahjat.   He ovat aikuisia täysvaltaisia töitä tekeviä ihmisiä.  Eivät kitiseviä kakaroita kuin ap.

Vierailija kirjoitti:

" Missä on lapsen isät ja isoisät?

Ja mistä kumpuaa tämänpäivän naiselle asenne, kun oletusarvona vain äidit ja isoäidit osaavat hoitaa lapsia, siivota ja pyykätä ja olla kodin yleiskone, aikuisten lasten elöttäjä ja vastuunkantaja.

Ja ihanko oikeasti ennen mummot kiljuivat riemusta, hoitaessaan lastenlapsia?

Ei todella, vaan muuta vaihtoehtoa ei ollut, ei kunnallista päivähoitoa, ei pitkiä perhevapaita jne.

Ja moni mummo oli jaksamisen äärirajoilla ja monen mummojen nivelet paljosta työstä kuluneet. Ja nyt samaiset mummot harmittelevat, kuinka oma elämä jäi elämättä tai moni kirja lukematta, puhumattakaan harrastuksista, kun elämä oli niin työntäyteinen.

Ja tätä jotkut nykynaiset jaksavat ihannoida ja kaipailla.

Ja ennen mummot eivät olleet työelämässä ja isoäidit nuoria 40-50v kotiäitejä, kun lapset tehtiin nuorina, jolloin jaksettiin fyysisesti paremmin.

Naisten työssäkäynti yl

Kumma. Olen boomeri.  Kyllä tätini kävivät kaikki töissä, yksi jossain kaupungin siivoushommissa, yksi ravintolassa, yksi kutomatehtaalla, yksi laitoskeittäjä.

Eikä äitinikään mikään rouva ollut vaan pientilan emänrä, työtä aamusta iltaan.

Myös vanhin sisareni meni työelämään jo 40-luvulla, tehden ikänsä töitä.  Kuten muutkin ja kälyni myös.   Mistä nämä kotirouvajutut tulevat?

Etteikö naiset muka työelämässä ennen 70-lukua??    

Kenestä aloittaja puhuu?  Vanhempansa kuolleet ja odottaa apua kuuskymppisiltä omilta isovanhemmiltaan?   On joku 20 v jonka rahat ei riitä?   Eikö lapsilla isää?

Toinen sekava kommentti, ensimmäinen kappale, lapset eivät koskaan ole olleet appivanhemmillaan öitä.  Seuraavassa kappaleessa kuvailee miten paljon anoppi on hoitanut ja pitänyt öitä.  Vapputunnelmia taitaa olla nyt.

Vierailija kirjoitti:

Omassa lapsuudessa oli eläkkeellä oleva mummo, jonka saattoi aina soittaa apuun jos me lapset sairastuttiin tai oli joku meno. Hän myös vei meitä kaikkia lapsenlapsia muutaman kerran reissulle Lappiin ja Helsinkiin, vaikka oli sydänvikaa ja nivelreumaa. Toiset isovanhemmat asui kaukana ja heillä oli maatila, joskus kouluiässä oltiin siellä kesälomalla esim viikko kun vanhemmat oli töissä. Olen syntynyt - 89 jolloin ymmärtääkseni oli 9kk äitiysloma jonka jälkeen menin perhepäivähoitajalle pitkiksi päiviksi. Hoitopaikka oli kuin toinen koti, joskus oltiin siellä yökylässäkin kun haluttiin ja ihana hoitaja suostui.

Nyt itsellä pienet lapset ja kaikki vanhemmat vielä työelämässä. Minun äitini on eniten apuna, ihan omasta halustaan. Ottaa esikoista (kuopus on vasta vuoden niin häntä en vielä ole päästänyt, isompana sitten) yökylään ehkä kerran kahdessa kuukaudessa ja tulee joskus vahtimaan lapsia että päästään kahdestaan johonkin. Au

Pesetteköhän äitinne ikkunoita kun hän tulee vanhaksi?   Ette,  vaan kitisette täällä kun jauhaa samoja asioita ,on ikävä, sillä rahaa on, ostakoon apua.

On järkyttävää jos ei nuoret parit saa itse ikkunoitaan pestyä tai ostettua apua jps eivät osaa.   Mutta naisen äitihän on osa perhettä niin kauan kun alkaa muisti tai terveys mennä.  Eikä jaksa enää siivots nuorille terveille ihmisille.

Hämmästelen miten avuttomat ja jaksamattomat ihmiset päätyvät hankkimaan lapsia.  Kummankin vanhempien pitäisi auttaa rahallisesti ja ottaa isoa vastuuta vielä lisäksi lasten hoidosta ja siivouksesta jne.

Autoin lapsen perhettä kun perheen äiti sairasti syöpää lapsia ajoittain hoitamalla.  Onneksi kumpikin niin äiti kuin isä osaavat kotihommat ja jaksavat lapsensa joten toipumisen jälkeen normaalia yhteydenpitoa.

Kasvattakaa itse kakaranne. Kun ette kuitenkaan omia  vanhempia hautaa kun sellaisen aika koittaa, niin oletatteko että ne hoitais teidän tenavanne. Isovanhemmat ennakoi tämän ja nauttii nyt omasta elämästään.