Kun äitiys kaduttaa

Vierailija kirjoitti:

Eli ap:lla on. siis kyse siitä, että kaduttaa, että hankki lapsen yh:na ilman tukiverkkoa. Se onkin sitten aika lailla eri juttu ... Huoh, niin paljon kuin tästä puhutaan ... Ja silti joku sitten vain .... Kun ei usko... Lapsellasi on vain sinut ja sinä kadut hänen hankkimistaan. Loistoalku elämälle, ei voi muuta sanoa. Otapa vastuu teoistasi ja palkkaa MLL:n hoitaja ihan omilla rahoillasi ja käy harrastamassa. Ja lopeta ulina. 

Nuo yh:n kommentit eivät olleet minun, ap:n. Minulla on kyllä mies tukenani tässä perheen pyörittämisessä. Yh:n kohdalla voin kuvitella olevan vielä monin verroin raskaampaa, jos katumuksen tunteet iskevät.

Ap

Onko ap Kivikissa? Ihan uusi näkökulma tällä kertaa aiheeseen elämä on pilalla.

Saanko kysyä ihan ystävällismielisesti, että onko teillä lapsia katuvilla henkilöillä sisaruksia, joilla lapsia tai olitteko olleet lasten kanssa tekemisissä ennen omia? Kysyn koska täällä moni tuntuu kokevan ettei tiennyt mihin ryhtyy.

Oma näkökulmani: minulla on kaksi vanhempaa sisarusta, joiden molempien lapsia olen aina hoitanut. Siksi tiesin tasan mitä lapsiperhearki on vauva-ajasta teini-ikään. En lähtenyt ruusunpunaisin lasein tähän enkä toisaalta ole katunutkaan. Esikoisen vauvavuosi oli vaikea koliikkeineen. Mutta itse arki ei tullut yllätyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopas on taas typerä provoaihe. Oikeastaan sairas. Miksi täällä jatkuvasti nostetaan tällaista esiin? .

Ymmärsin, että tämä nousi esiin Hesarissa olleen jutun vuoksi. Artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa tätä tabua on tutkittu.

Entä jos se onkin se mt-ongelma, joka ”puhuu” katumaan lapsia kun elämä tuntuu muuten kurjalta eikä odotusten mukaiselta? Sitten kun se on korjattu, niin elämä tuntuukin ihan kivalta lasten kanssa? Mielenterveysongelmathan ovat todella yleisiä.

Just, että on oltava mielenterveysongelma, jos katuu lasten hankkimista :D :D Jep jep

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopas on taas typerä provoaihe. Oikeastaan sairas. Miksi täällä jatkuvasti nostetaan tällaista esiin? .

Ymmärsin, että tämä nousi esiin Hesarissa olleen jutun vuoksi. Artikkelissa kerrotaan tutkimuksesta, jossa tätä tabua on tutkittu.

Entä jos se onkin se mt-ongelma, joka ”puhuu” katumaan lapsia kun elämä tuntuu muuten kurjalta eikä odotusten mukaiselta? Sitten kun se on korjattu, niin elämä tuntuukin ihan kivalta lasten kanssa? Mielenterveysongelmathan ovat todella yleisiä.

Just, että on oltava mielenterveysongelma, jos katuu lasten hankkimista :D :D Jep jep

Onko sinusta täysin normaalia hankkia ensin monta lasta ja vasta sen jälkeen havahtua miettimään miten tämä toiminta omaan elämään oikein kokonaisuudessaan vaikuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Onko ap Kivikissa? Ihan uusi näkökulma tällä kertaa aiheeseen elämä on pilalla.

Joku vastaava mt-potilas. Kiva syyttää lapsia elämänsä pilaamisesta, vaikka itse ne valitsi tehdä. Tuollainen ihminen ei ymmärrä sitä, että ihan yhtä kurjaa se elämä olisi todennäköisesti ilman äitiyttäkin. Silloin siinä olisi vain joku toinen asia tilalla, jonka takia kaduttaa.

Parhaimmat edellytykset valinnalle syntyvät itsensä tuntemisesta. Henkilökohtaisesti minulle lasten hankkiminen olisi katastrofi, sillä tarvitsen paljon aikaa itselleni, paljon keskeytymätöntä unta joka yö ja harrastukseni vievät monta tuntia viikossa aikaa. Olisi järjetöntä näistä lähtökohdista edes harkita jälkikasvua, sillä perhe-elämän seurauksena joutuisin luopumaan enemmästä mitä etenkin äitinä saisin.

Vierailija kirjoitti:

Parhaimmat edellytykset valinnalle syntyvät itsensä tuntemisesta. Henkilökohtaisesti minulle lasten hankkiminen olisi katastrofi, sillä tarvitsen paljon aikaa itselleni, paljon keskeytymätöntä unta joka yö ja harrastukseni vievät monta tuntia viikossa aikaa. Olisi järjetöntä näistä lähtökohdista edes harkita jälkikasvua, sillä perhe-elämän seurauksena joutuisin luopumaan enemmästä mitä etenkin äitinä saisin.

Juuri näin. Kaikilla ei ikävä kyllä ole itsetuntemusta tai älyä. Ja tulos on tämän ketjun mukainen.

Millainen ihminen "menettää identiteettinsä" tullessaan äidiksi? Naurettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin kaduttaa. Tosin katumukseni tuli vasta, kun lapset alkoivat aikuistumaan. Koko elämänsä parhaansa yrittää rakastaa, kasvattaa ja ohjata, ja kun näki mitä niistä tuli, niin turhaan meni nekin vuodet. Uhraa itsensä, oman aikansa - ei minkään takia.

Mitä heistä tuli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairasta. Miksi hankitte lapsia jos tiedätte ettei se itselle sovi?

Ei kai sitä voi etukäteen tietää?

Minuakin kaduttaa. Tosin katumukseni tuli vasta, kun lapset alkoivat aikuistumaan. Koko elämänsä parhaansa yrittää rakastaa, kasvattaa ja ohjata, ja kun näki mitä niistä tuli, niin turhaan meni nekin vuodet. Uhraa itsensä, oman aikansa - ei minkään takia.

No mitä niistä tuli? Minun vanhempani ovat pettyneitä kun kukaan lapsista ei ole huippu-urheilija tai talousalan tähtityöntekijä. Hukkaan meni vuodet. Vaikka totuus on se että suurin osa menestyjistä saa kotoa apua eikä lyttäämistä syntymästä lähtien. Miksi täytyy tehdä lapsia oman egon jatkeeksi tai toteuttamaan omia unelmia?

Ymmärrän tuota uhrauksista kirjoittanutta.

Me teimme kaikkemme jotta lapsista tulisi hyviä ihmisiä ja että he löytäisivät paikkansa maailmassa vaikka toisella puolen maailmaa jos se on se joka tekee heidät onnellisiksi. Ammatteja yms emme ikinä ole ohjailleet ja itse olemme esimerkkiä parjaamme mukaan antaneet. Kyllähän se on valtava pettymys kun työ ei kannakaan hedelmää. Sitä on yhdenkään vanhemman turha muuksi yrittåå väittää.

Kuvitelepa sen lapsen pettymystä, kun vanhemmat kertovat hänen olevan epäonnistunut lopputulos. Ja vain siksi, että elämä ei mennyt siten kuin vanhempi kuvitteli. 

Vierailija kirjoitti:

Parhaimmat edellytykset valinnalle syntyvät itsensä tuntemisesta. Henkilökohtaisesti minulle lasten hankkiminen olisi katastrofi, sillä tarvitsen paljon aikaa itselleni, paljon keskeytymätöntä unta joka yö ja harrastukseni vievät monta tuntia viikossa aikaa. Olisi järjetöntä näistä lähtökohdista edes harkita jälkikasvua, sillä perhe-elämän seurauksena joutuisin luopumaan enemmästä mitä etenkin äitinä saisin.

Tämä on noin sadas kerta, kun avaudut näistä tarpeistasi täällä. Montako kertaa vielä, ennen kuin helpottaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaimmat edellytykset valinnalle syntyvät itsensä tuntemisesta. Henkilökohtaisesti minulle lasten hankkiminen olisi katastrofi, sillä tarvitsen paljon aikaa itselleni, paljon keskeytymätöntä unta joka yö ja harrastukseni vievät monta tuntia viikossa aikaa. Olisi järjetöntä näistä lähtökohdista edes harkita jälkikasvua, sillä perhe-elämän seurauksena joutuisin luopumaan enemmästä mitä etenkin äitinä saisin.

Juuri näin. Kaikilla ei ikävä kyllä ole itsetuntemusta tai älyä. Ja tulos on tämän ketjun mukainen.

Ja itselläni on lapsia, eikä kaduta. Tiedän mitä haluan ja tunnen itseni. En ymmärrä miksi juuri esim. paljon omaa aikaa tarvitseva haluaisi hankkia lapsia. Tai melua/ajoittaista kaaosta sietämätön. Tai vakavammin mt- tai päihdeongelmainen. Joka viikonloppuista juhlimista rakastava jne. Vaikuttaa provolta koko ketju. (Älykäs)ihminen on sitäpaitsi sopeutuvainen, jos elämä tuntuu ikävältä niin silloin muutetaan asioita, eikä jäädä valittamaan tai katumaan.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen "menettää identiteettinsä" tullessaan äidiksi? Naurettavaa.

Tietynlaisista psyykkisen puolen ongelmista kärsivä.

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/elama/art-2000006000499.html

Olen itsekin kirjoittanu tästä aiheesta joskus. Menetin elämäni ja identiteettini, kun sain lapset. Ovathan he tietenkin rakkaita, mutta edelleen valitsisin mieluummin lapsettoman elämän. Virhe, jota ei enää tekemättömäksi saa.

Lapset ei ole virheitä, sinä olet ja paha sellainen.

Vierailija kirjoitti:

https://www.hs.fi/elama/art-2000006000499.html

Olen itsekin kirjoittanu tästä aiheesta joskus. Menetin elämäni ja identiteettini, kun sain lapset. Ovathan he tietenkin rakkaita, mutta edelleen valitsisin mieluummin lapsettoman elämän. Virhe, jota ei enää tekemättömäksi saa.

Ap:n kirjoituksen (ja elämänfilosofian) aiheen voi tiivistää kolmeen sanaan: me, myself & I.

Ennen muinoin ehdottomasti suurin enemmistö eli tietyllä samanlaisella kaavalla, jos pääsi kasvamaan aikuiseksi ennen kuin kulkutauti vei, niin otettiin puoliso, tehtiin työ asumuksen ja ruuan eteen, ja tehtiin lapsia hommaa jatkamaan. Näin vain oli, eikä muuta. Nykyään on ihan eri meininki. Kaikilla on elämää varten oma henkilökohtainen polku, niin uniikki, ja täynnä mahdollisuuksia. Jos jollekin ei tule ristiriitaa jossain vaiheessa lastenteon suhteen, niin se on melkeinpä ihme. Nykyään voit olla sukupuolesta riippumatta ihen kaikkea mahdollista, jopa nainen voi olla mies, ja toisinpäin. Synnytystalkoot ei oikein sovi nykyajan meininkiin, jossa tärkeintä maailmassa on korostaa omaa yksilöllisyyttään. Ei hyvän tähen kukaan voi kuvitella, että reilussa sadassa vuodessa ihminen mystisesti koodautuu geeneiltään ihan toiseksi kuin isovanhempamme! 

Ennen riitti se että pysyi hengissä, ja suht koht kykeni hoitamaan perheelle ruuan pöytään, sai edes jonkun niistä kymmenestä mukulasta aikuisuuteen asti, ja onnekas oli jos sai saappaat jalassa lähteä kaskella 5-kymppisenä, joka se jo oli korkea ikä. 

Nykyajan vanhemmuudesta osaavat varmaan paremmin kertoa nykyvanhemmat. Oma lapseni on parikymppinen, ja en missään nimessä olisi tehnyt lasta tähän somemaailmaan, en, vaikka aseella olisi uhattu. Silloin kun minä lapseni sain, ja siitä on tosiaan vain 20v, niin vilä tehtiin pihalla lumimajat, kuljeskeltiin metsissä kaakaotonkan kera retkeilemässä, tv:stä katsottiin korkeintaan pikku kakkonen, ja ehkä viikonloppuaamuna joku muumi, että äitee sai nukkua tunnin pitempään. Joka mukula ei ollut 7 iltaa viikossa harrastamassa, eikä lapset nähneet pårnoa jo esikoulussa tarhakaverin pädiltä. Ei ollut vauvapalstaa eikä kaksplussaa,(paitsi lehdessä, joka käytiin ilmestyessään lukemassa kirjastossa) jossa oltaisiin otettu äidistä mittaa kestovaippaillen tai itse tehtyine soseineen, vaan oli vielä ihan normaalia tehdä lasten ruuat itse. Ei ollut mitään ylimääräisiä pennosia ainakaan meillä nuorilla äideillä, joita olisi piltteihin ja tutteleihin voitu törsätä.

Mun mielestä parasta olisi jos kaikki vain jättäisivät lisääntymättä. Ei tarvitsisi kenenkään katua, ja ehkä saataisiin luonnollinen vastaliike tälle someterrorismille, kun ihmiset alkaisivat ihan itsestään tiputtautua siltä pois.. Ehkä tällaisia liikkeitä jo on? En ole siitä tietoinen.

Vierailija kirjoitti:

Millainen ihminen "menettää identiteettinsä" tullessaan äidiksi? Naurettavaa.

Persoonallisuushäiriöinen

Miten olis hei jos se lapsen ihan oma isä antais sun nukkua joskus? Eli niinkuin hoitaisi omaa lastaan sen aikaa että sä saat nukkua? Ja ei voi olla että "isä ei kelpaa nukutukseen". Kyllä se kelpaa kun laitatte kelpaamaan. Voi olla että eka ilta rääytään kaks tuntia nuppi punasena, mutta näkisin että vaihtoehtoja ei ole. Teidän tilanne on oikeesti paha, toimikaa!

Vierailija kirjoitti:

Mitä tehdä kun haluaisi k u ol la, en jaksa lasta ja tätä univelkaa. Herää joka yö kerran, viimeksi nukkui koko yön viime viikolla ja näitä kokoyön nukkumisia on ehkä nyt kerran kahdessa viikossa. Lapsi nukkuu vain 35-40 min päikkärit. Nukahtaa useimmiten vasta 21.30 herää kello 8.00 viimeistään.

Lapsi katsoo päivät videoita, en jaksa lähteä ulos. Ruuat teen aina tarkasti oikeaan aikaan, mutta sekin on yhtä paskaa kun ei syö itse kuin pari lusikallista vaikka on jo yli kaksi vuotta. Muu pitää syöttää. Välillä syö pastaa itse. Purkkiruuat on ruokana useimmiten sillä en jaksa tehdä muuta ruokaa. Lapsen suu ei aukea jos ei ole jotain muuta mielenkiintoa eli videota tai lelua.

Mies tulee joka arkipäivä kotiin vasta kello kuuden jälkeen useimmiten puoli seitsemän. lähtee klo 8 töihin. Sitten ilta meneekin oman ruuan, tiskikoneen, imuroinnin ja pyykkikoneen laittoin miehen viihdyttäessä lasta. Sen jälkeen alkaakin univääntö, jossa minun täytyy istua pimeässä huoneessa välillä kädestä kiinni pitäen. En voi poistua huoneesta ennen kuin nukahtaa, taikka huutaa huutamistaan eikä nukahda itsekseen ikinä, ja isä ei kelpaa, ei ole kelvannut nukuttamiseen tähän mennessä kertaakaan, ja nukahtamiseen menee vähintään puoli tuntia.

Ja tämä kaikki huomenna uudestaan. Päiväkoti alkaa vasta parin kuukauden päästä. Sen jälkeen en tiedä mitä käy.

Minulla ei ole ystäviä paikkakunnalla, miehen vanhemmat puolen tunnin päässä, bussilla tunnin. Mummilla ei ajokorttia joten en voi pyytää hoitoavuksi ja se että vien tunnin päähän bussilla on jo rasittavaa itsekseen.Oma äiti toisella paikkakunnalla eikä hänestä ole lapsenhoitavuksi.

Eli äitiys sucks. Ahdistaa ja itkettää. Mutta en jaksa hakea apua, sillä se apu olisi että tuo lapsen veisi joku pois jotta pääsisin nukkumaan.

Miten olis hei jos se lapsen ihan oma isä antais sun nukkua joskus? Eli niinkuin hoitaisi omaa lastaan sen aikaa että sä saat nukkua? Ja ei voi olla että "isä ei kelpaa nukutukseen". Kyllä se kelpaa kun laitatte kelpaamaan. Voi olla että eka ilta rääytään kaks tuntia nuppi punasena, mutta näkisin että vaihtoehtoja ei ole. Teidän tilanne on oikeesti paha, toimikaa!