Opettajille halutaan sälyttää nykyään epilektikkojen ja diabeetikkojen jopa lääkkeiden anto hätätilanteessa koulussa!

Opettajan velvollisuuksiin ei kuulu sairauksien hoitaminen, mutta ensiapu kyllä, ihan kuten kaikille ihmisille. On rehtorin asia miettiä, miten koulun diabeetikot ym. hoidetaan, jos opettaja ilmoittaa, että hän ei hoida, ja tähän opettajalla on täysi oikeus. Opettajalla on opetusvelvollisuus, ei sairauksien hoitovelvollisuutta. Älkää, opet, alistuko, sillä te olette vastuussa koko lapsiryhmästä opetustuntien ajan. Kyse ei ole kroonisesti sairaan lapsen heitteille jättämisestä koulupäivän aikana vaan tilanne täytyy järjestää toisin ja se on rehtorin tehtävä.

Koulunkäyntiavustajat ne hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on Suomessa kansalaisvelvollisuus?

Ei liity mitenkään opettajan ammattiin, vaan koskee jokaista suomalaista, rangaistuksen uhalla. Kaikilla työpaikoilla, oli siellä minkä ikäisiä tahansa, julkisilla paikoilla tai missä tahansa.

Olen ketjuun aiemmin kirjoittanut opettaja. Meille ei ainakaan ole työpaikalla koskaan tähdennetty, olemmeko ensiapua antaessamme yksityishenkilöitä vai kuuluuko ensiapu virkavelvollisuuteen. Tällä on vastuukysymyksissä oikeasti iso merkitys. Jos yksityishenkilö tekee virheen antaessaan hätäensiapua, ei häntä rankaista, mutta virkatehtävässä tehdystä virheestä rankaistaan. Totta kai tekisin hätätilanteessa kaiken voitavani, mutta onhan se aika pelottava ajatus, jos voisin saada vaikka sakkorangaistuksen tai joutuisin vankilaan siksi, että teen virheen jossain, joka ei millään tavalla liity osaamiseeni tai normaaliin työnkuvaani.

Tuskin sairaanhoito liittyy virkavelvollisuuksiin vaan kyseessä on yleinen avunantovelvollisuus. Eiköhän se tehtävänkuvauksessa lue jos kuuluu. Jos taas kuuluu virkavelvollisuuksiin suorastaan niin tuleeko virkaan valittavan eduksi lukea mahdollinen alan koulutus sitten? Tuostahan voi moni saada riitautettua virkavalinnan jos vähemmän pätevä on valittu virkaan jonka velvollisuuksiin liittyy myös sairaanhoidolliset tehtävät oikein viran puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle suomalaiselle on sälytetty toisen auttaminen hätätilanteessa, Fiksu kansalainen käy ensiapukurssin.

En ymmärrä miksi opettajat pitäisi koulu alueella rajata tästä pois?

Mikäli lapseni sairastaisi diabetestä tai epilepsiaa varmistaisi, että opettajalla on tarvittava tietämys mitä voi tehdä ennen ambulanssin tuloa.

Jos diabeetikolla on sokerit matalat niin voi antaa sokeria tai jos epileptikko saa kohtauksen niin voi antaa kohtauslääkettä ruiskeena peräsuoleen (ei saa osua ulosteeseen).

Miten voi olla osumatta!?

Vierailija kirjoitti:

Tiesittekö, että ihan jokainen henkilö on myös velvollinen tietyissä tilanteissa käyttämään sydäniskuria, joka siis pysäyttää henkilön sydämen? Siis juuri sitä laitetta, jolla aina sairaalasarjoissa isketään sähköä ihmiseen.

Näitä maalikkokäyttöön tarkoitettuja sydäniskureita eli defibrillaattoreita on jo paljon julkisissa tiloissa ja häkestä voidaan soittajaa kehottaa hakemaan sellainen ja käyttämään sitä. Ja se on ihan helppoa ja voi pelastaa ihmisen hengen. Ja ero siinä, käyttääkö iskuria ohikulkija ja koulutettu ensihoitaja voi tehdä sen, elääkö sairaskohtauksen saanut ihminen mahdollisesti selvittyään loppuelämänsä tavallista, työssäkäyvän ihmisen elämää vai pyörätuolissa vaikeasti vammaisten hoivakodissa puhekyvyttömänä. Ja nimenomaan niin, että jos se ohikulkija on munaton pelkuri, eikä käytä laitetta, joudutaan sinne hoivakotiin

Helppo se ei ole. Niitä on niin monenlaisiakin. Väärin kun laitat, niin siihen meni sekin vekotin. Ei voi repiä irti ja laittaa uudelleen. Mutta yrittää tietysti pitää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Ongelma koulunne sinänsä järkevässä käytännössä on, että se taitaa olla laiton henkilörekisteri.

Luokkakuva voi olla ja siinä joku viesti että monesko lapsi on se ja se. Miten muuten hoitaisimme? Laitonta on hoitamatta jättäminenkin. Ja sijainen ei kyllä muuten tunne mitenkään. Tästä voin mennä linnaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Maallikon antama ensiapu annetaan sillä tasolla kuin se kyetään, ei sille mitään erityisiä vaatimustasoja tai suorituskykyvaatimuksia ole siten kuin esim. ammattilaisilla. Kunhan parhaansa yrittää niin se riittää oli siitä sitten apua tai ei, eikä se että saadaan paremmalle tasolle maallikon antama hätäensiapu ole mikään hyvä peruste rikkoa lakia niinkin herkästä aiheesta kuin henkilötietojen käsittely, henkilörekisterit, salassapitovelvollisuus ja sairauskertomustiedot. Hoitamatta jättämistä se ei ole jos on edes jotain yritetty tehdä, siis siinä mielessä mitä laki edellyttää maallikon antamalta hätäavulta sairauskohtauksen osalta.

Opettajan ei todellakaan kuulu laskea mitään hiilihydraatteja tai pistää insuliinia. On todella poikkeuksellista ettei kolmasluokkalainen yhtään osaisi itse laskea hiilihydraatteja tai pistää insuliinia. Verensokereitakaan ei enää yleensä mitata sormenpäästä vaan kaikilla on olkavarressa mittari jota vain vilautetaan koneelle ja verensokeri näkyy siinä. Suurin osa koululaisista osaa myös tunnistaa orastavan matalan verensokerin oireet ja tietää itse mitä pitää tehdä. On käytännössä mahdotonta että koulupäivän aikana verensokeri pääsisi vaarallisen korkealle, mikäli sairautta on hoidettu eli annettu insuliinia. Diabeetikon ensiapu ei siis koskaan ole insuliini.

Hyvin matala verensokeri, epilepsia, astmakohtaus tai vakava anafylaktinen reaktio vaativat välitöntä hoitoa, lapsi voi olla kuollut ennen kuin ambulanssi saapuu. Ehkä jokainen meistä voisi hätätilanteesa miettiä mitä toivoisi oman lapsensa kohdalla toimittavan. Minä ainakin haluaisin, että maallikot edes yrittäisivät auttaa ja näin kenties säästyttäisiin vakavammilta vaurioilta.

Tässä lähes koko ketjussa viitataan koko ajan ensiapuun ja hätätapauksiin. Mutta entäs ne pienet koululaiset, jotka vaativat vaikka sokerimittausta, lääkkeen annostelua yms. jatkuvasti pitkin päivää ja joka ikinen koulupäivä. Minusta olisi tosi hurjaa ja menettäisin varmaan yöuneni kokonaan, jos minun kontollani olisi se, että muistaisin muun oppilasryhmän ohessa huolehtia noin vakavasta asiasta. Entäs jos ope on sairaana ja tulee joku sijainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännää että opettajan kun täytyisi opetella uusi asia, pelätään että ei opita ja ollaan niin paniikissa mietitään jo alanvaihtoa. Oikeesti nyt!

Ymmärrän toki että voi olla vaikeaa, jos työ muuten koostuu muilta kopsatuista opetusmateriaaleista ja niitä on jankattu x50 vuosien varrella.

Jep jos se on vahvasti oman osaamisprofiilin ja työnkuvan ulkopuolella. Tuskin terveydenhoitajakaan innostuisi, jos pitäisi opetella esim. lineaarialgebraa. Piikit ja korkeat paikat ovat sellaisia, että ei vain pysty. Siksi rupesinkin opettajaksi enkä lentäjäksi tai hoitajaksi

Huono vertaus. Jos lineaarialgebralla voisi pelastaa ihmishenkiä, niin uskoisin että valtaosa ihmisistä sen opettelisivat, ammattiryhmästä riippumatta. Ei sekään mitään rakettitiedettä ole, vaan ihan kaikkien opittavissa olevaa teoriaa.

Joskus on hyvä kurottaa oman työnkuvan ja osaamisprofiilin ulkopuolelle. Löytyyhän terveysalan ammattilaisistakin piikkikammoisia, se on asia johon aikuinen ihminen pystyy halutessaan siedättäytymään. Ottaa vaan rohkeasti askeleen oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle suomalaiselle on sälytetty toisen auttaminen hätätilanteessa, Fiksu kansalainen käy ensiapukurssin.

En ymmärrä miksi opettajat pitäisi koulu alueella rajata tästä pois?

Mikäli lapseni sairastaisi diabetestä tai epilepsiaa varmistaisi, että opettajalla on tarvittava tietämys mitä voi tehdä ennen ambulanssin tuloa.

Jos diabeetikolla on sokerit matalat niin voi antaa sokeria tai jos epileptikko saa kohtauksen niin voi antaa kohtauslääkettä ruiskeena peräsuoleen (ei saa osua ulosteeseen).

Miten voi olla osumatta!?

Terveessä peräsuolessa ei ole ulostetta muuta kuin vain aivan hetkeä ennen ulostamistapahtumaa. Jos on ongelmana ummetus tai ulosteen "panttaaminen" jota lapset joskus harrastavat (anaalivaiheeseen liittyvä psyykkisen kehityksen vaihe) niin on vaatana että epilepsialääke jää siihen ulosteen sekaan jos ruiskun kärki on kiinni ulosteessa ja opettaja ruuttaa ruiskun sisällön ulosteen sekaan: lääke ei pääse imeytymään peräsuolen limakalolta verenkiertoon ja siitä saatava hyöty jää pois ja lapsi jatkaa kouristelua. Tässäkin lääkkeiden ruuttaamisessa peräsuoleen puoliväkisin joskus voimaakin käyttäen on riskinsä kun lapsi kouristelee ja supistelee vastaan, peräaukolle tai peräsuoleen voi tulla vaurioita. Lisäksi eräässäkin koulussa nähtiin ongelmaksi salassapitoasiat ja intimiteettikysymykset kun luokan pojalle oli tarkoitus naisopettajan alkaa peräruiskeita ruuttaamaan muiden oppilaiden ollessa läsnä ja katselemassa. Ja tuo ulosteasiakin tuli esiin.

Vierailija kirjoitti:

Tässä lähes koko ketjussa viitataan koko ajan ensiapuun ja hätätapauksiin. Mutta entäs ne pienet koululaiset, jotka vaativat vaikka sokerimittausta, lääkkeen annostelua yms. jatkuvasti pitkin päivää ja joka ikinen koulupäivä. Minusta olisi tosi hurjaa ja menettäisin varmaan yöuneni kokonaan, jos minun kontollani olisi se, että muistaisin muun oppilasryhmän ohessa huolehtia noin vakavasta asiasta. Entäs jos ope on sairaana ja tulee joku sijainen?

Velvoitetta hoitaa muuta kuin hätätapaukset ei ole. Sokerit ja sokeritautilääkityksensä hoitaa oppilas siihen asti itse siis niin kauan kuin kykenee mutta jos tarvitaan yleistä avunantoa hätätilanteessa niin opettajan on autettava sen ohella että soittaa 112.

Vierailija kirjoitti:

Tässä lähes koko ketjussa viitataan koko ajan ensiapuun ja hätätapauksiin. Mutta entäs ne pienet koululaiset, jotka vaativat vaikka sokerimittausta, lääkkeen annostelua yms. jatkuvasti pitkin päivää ja joka ikinen koulupäivä. Minusta olisi tosi hurjaa ja menettäisin varmaan yöuneni kokonaan, jos minun kontollani olisi se, että muistaisin muun oppilasryhmän ohessa huolehtia noin vakavasta asiasta. Entäs jos ope on sairaana ja tulee joku sijainen?

Tämä sairauden hoito ei voi olla opettajan tehtävä. Rehtorin pitää järjestää asia jotenkin muuten. Minä olisin äitinä kyllä todella huolissani jos lapseni sairauden hoito olisi opettajan vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Ongelma koulunne sinänsä järkevässä käytännössä on, että se taitaa olla laiton henkilörekisteri.

Luokkakuva voi olla ja siinä joku viesti että monesko lapsi on se ja se. Miten muuten hoitaisimme? Laitonta on hoitamatta jättäminenkin. Ja sijainen ei kyllä muuten tunne mitenkään. Tästä voin mennä linnaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Tarkoitus ei ollut kritisoida koulunne käytäntöä vaan lainsäädäntöä, joka vaikeuttaa asioiden järkevää hoitamista ja tekee vastuukysymyksistä epäselviä. Työpaikallani yli tuhannen opiskelijan oppilaitoksessa toivottiin listaa opiskelijoista, jotka saattavat jonkin perussairautensa vuoksi tarvita ensiapua, mutta tästä kieltäydyttiin vedoten mainittuun lakiin henkilörekistereistä. Nyt olemme sen varassa, että terveydenhoitaja laittaa Wilma-viestin kustakin nuoresta nuoren niin halutessa lukuvuoden alussa, ja meidän pitäisi tämän perusteella muistaa, kenellä on mikäkin lääkitys ja missä mitäkin lääkettä säilytetään. Sijaisia ja esimerkiksi virkavapaalta kesken vuoden töihin palaavia tiedot eivät tavoita ollenkaan.

Laki henkilörekistereistä on varsin tiukka ja tarkka ja nykyään entistä tarkempi GDPR:n myötä. Laittomia henkilörekistereitä tässä maassa on ja paljon, syytä lisätä niitä yhtään ei ole, ainakaan niin että niihin joutuvat ovat joutuneet niihin tietämättään ja vahingossa ja vastoin oikeuksiaan. Useimmat laittomat henkilörekisterit ovat ihan vilpittömästi ja ilman pahoja aikeita luotuja ja useimmiten juuri tietämättömyyttään. Työterveyslaitoksen kursseillatuli työelämälainsäädäntö henkilörekistereineen hyvinkin tutuksi ja syystä. Terveydenhuollossakin suurimmat sanktiot annetaan juuri erilaisista salassapitovelvollisuuksien rikkomisista ja tietosuojaloukkauksista. Useimmat eivät halua mitään sairaustietojaan mihinkään oppilaitosten rekistereihin, mistä ne päätyvät ties kenen nähtäville.

Aivan. Ymmärrän täysin lain hyvän tarkoituksen. Valitettavasti laki samalla kun se pyrkii suojelemaan yksityisyyttä, vaikeuttaa vaikkapa juuri tiedottamista hätätilanteissa. Jos yksityisyyden suoja nostetaan ykkösprioriteetiksi, ei pidä valittaa, kun tieto ei kulje.

No saahan sen laillisenkin henkilörekisterin perustaa jos haluaa. Jokainen potilastietojärjestelmä esimerkiksi on sellainen. Pari juristia ja paljon paperia ja jokin riittävästi suojattu järjestelmä vastuullisine rekisterinpitäjineen ja rekisterin rekisteröinti Aluehallintovirastoon jne. tosin hyväksyykö AVI tuollaisen rekisterin perustamista tuossa tarkoituksessa voi olla kyseenalaista jo sekin. Kun kerran kuitenkin erikseen on olemassa potilastietojärjestelmät sairaanhoidossa jne. jo valmiiksi ennestään. Ainakin jokaisen tulee voida halutessaan kieltäytyä tuosta rekisteristä. Nyt vaikutti sille että kaikki rekisteriin "joutuneet" eivät edes tienneet olevansa tuollaisessa rekisterissä puhumattakaan siitä että mitä tietoja heistä siellä on ja riittävän alaikäisten kohdalla taitaa laki vaatia vanhemmilta suostumuksen ja allekirjoituksen jne.

Vierailija kirjoitti:

Mua huvittaa nää aikuiset jotka ovat NIIN piikkikammoisia että hätätilanteessakin ihan hirvittää. Tai sitten verikokeet, kauheinta ikinä. Hakekaa apua mt-ongelmiini, tuo on niin huomionhakuista että! Tai sitten vanhemma, jotak menee verikokeisiin ja poistuvat paikalta koska piikkikammo. Voi helkkari sentään, mitä itsekkyyttä ja huomion kääntämistä itseensä tilanteess, jossa pitäisi lapsesta pitää huolta.

Näin labrahoitajan näkökulmasta: jos vanhempi tuo lapsen näytteenottoon ja pelkää itse pistämistä, on parempi poistua tilanteesta. Pelko tarttuu helposti lapseen. Tilanne sujuu rauhallisemmin ja kaikin puolin paremmin näin.

Piikkikammo on hyvin yleinen fobia, eikä sitä tarvitse hävetä. Se ei myöskään ole huomionhakuisuutta.

Toki suosittelen terästäytymään ensiaputilanteessa, jos omalla toiminnallaan voi pelastaa ihmishengen, esimerkiksi käyttämällä EpiPeniä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiesittekö, että ihan jokainen henkilö on myös velvollinen tietyissä tilanteissa käyttämään sydäniskuria, joka siis pysäyttää henkilön sydämen? Siis juuri sitä laitetta, jolla aina sairaalasarjoissa isketään sähköä ihmiseen.

Näitä maalikkokäyttöön tarkoitettuja sydäniskureita eli defibrillaattoreita on jo paljon julkisissa tiloissa ja häkestä voidaan soittajaa kehottaa hakemaan sellainen ja käyttämään sitä. Ja se on ihan helppoa ja voi pelastaa ihmisen hengen. Ja ero siinä, käyttääkö iskuria ohikulkija ja koulutettu ensihoitaja voi tehdä sen, elääkö sairaskohtauksen saanut ihminen mahdollisesti selvittyään loppuelämänsä tavallista, työssäkäyvän ihmisen elämää vai pyörätuolissa vaikeasti vammaisten hoivakodissa puhekyvyttömänä. Ja nimenomaan niin, että jos se ohikulkija on munaton pelkuri, eikä käytä laitetta, joudutaan sinne hoivakotiin

Helppo se ei ole. Niitä on niin monenlaisiakin. Väärin kun laitat, niin siihen meni sekin vekotin. Ei voi repiä irti ja laittaa uudelleen. Mutta yrittää tietysti pitää.

Todellakin on helppo, suunniteltu ihan maallikon käytettäväksi. Yksinkertaiset kuvat jotka osoittavat elektrodien oikeat paikat, täytyy auttajalla olla jokin aivotapahtuma jos ne onnistuu väärin laittamaan. Defibrillaattori on hyödytön vain silloin, jos sitä ei kukaan suostu käyttämään.

Siis mitä ihmettä nyt?? Ei voi olla noin vaikeaa opettajalle, siis ihmiselle joka noin niinkuin lähtökohtaisestikin on vastuussa niistä lapsista kouluaikana.

Minusta pitäisi olla ihan lakisääteistä, että tällaisilla vastuuhenkilöillä olisi ensiapukurssit käytynä. Mutta kai muutenkin se opettaja on se paras henkilö arvioimaan lapsen vointia, kun tietää millainen se lapsi normaalisti on, ts. että voisi bongata diabeetikon huonon voinnin, ennen kuin joudutaan hätätilanteeseen. Joa joku terkka on ihan eri paikassa, eikä tunne lasta kovin hyvin, niin eihän siitä paljoa ole apua. Toisekseen, jos on hätätilanne, niin silloin lienee nopea reagointi kaikkein tärkeintä, ei siinä seisota h.moolasena vieressä ja odotella milloin terkka löytyy paikalle. Vähän nyt sellaista vastuullisen aikuisen otetta touhuun, Ap!

Apn kannattaisi miettiä, että opetteleeko lääkkeen antamisen kun siihen tarjotaan mahdollisuus... osaa sitten tarvittaessa toimia.

Vai vastaako seuraamuksista jos jättää lapsen ilman lääkettä, kun kuitenkin tiedetään, että luokassa on tietyn diagnoosin omaavia lapsia.

Toivottavasti oppilaiden vanhemmat saavat tietää, millaisen ihmisen vastuulle lapsensa luottavat. Mieti jos joku oma läheisesi olisi hengenvaarassa ja ympärillä olevat ihmiset eivät viitsisi tai uskaltaisi toimia.

Aattele, mun työkaveria varten on kokoajan epipen kaapissa, ja mun, työkaverin täytyy se antaa jos hän saa vakavan allergisen reaktion. Ei kiva mutta totta ihmeessä ymmärrän että silloin on toimittava eikä etsittävä joku muu.

Meillä ihana luokanopettaja tuli perheen tueksi heti kun poikamme sairastui diabetekseen. Sairaalasta tuli diabeteshoitaja kertomaan koululle tärkeimmistä pojan hoitoon liittyvistä asioista. Opettaja opetteli asiat, oppi käyttämään libreä ja myöhemmin pojan pumppua. Poika osaa hienosti itsekin, mutta suuri helpotus kun tietää, että opettaja seuraa vähän vierestä.

Kukaan ei käskenyt tai pakottanut, emme edellytä opettajalta tai koululta mitään, mutta olemme todella kiitollisia. Tiedämme myös, että hädän hetkellä opettajaan voi luottaa.

Käytin ensimmäistä kertaa epi-peniä kun naapurini koputti oveeni ja istui rappukäytävässä lääke kädessään. En tiennyt yhtään mitä tehdä tai miten kynä toimi, naapuri ei saanut suojakorkkia irti ja hengitys oli pelkkää pihinää. Yhdessä siinä sitten räpellettiin, (onneksi kynän kyljessä on kuvaohjeet) ja sain lääkkeen käyttövalmiiksi ja iskettyä hänen reiteensä. Ambulanssi tuli ja jatkoi. Voin sanoa että adrenaliinia oli itsellä vaikka jaettavaksi. Sen jälkeen opettelin kynän käytön ja sain itselleni vahvistuksen että en lamaannu jos on hätä.