Opettajille halutaan sälyttää nykyään epilektikkojen ja diabeetikkojen jopa lääkkeiden anto hätätilanteessa koulussa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tyttö satutti käden välitunnilla. Oli keskiviikko ja terveydenhoitaja on koululla vain tiistaisin sekä torstaisin, joten tyttö ei saanut särkylääkettä eikä kukaan katsonut kättä vaan joutui odottamaan  koululla kunnes hain ja vein sairaalan päivystykseeen.

Juuri näin on oikein menetelty. Opettajalla ei ole oikeutta antaa kipulääkettä.

Mielestäni pitäisi olla oikeus antaa normaali särkylääke lapselle, jolla ei ole allergioita. Tässäkin tapauksessa oli kivuliaat ne noin 45 min mitkä odotti minua käytävällä istuksien.

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Vierailija kirjoitti:

Se on Suomessa kansalaisvelvollisuus?

Ei liity mitenkään opettajan ammattiin, vaan koskee jokaista suomalaista, rangaistuksen uhalla. Kaikilla työpaikoilla, oli siellä minkä ikäisiä tahansa, julkisilla paikoilla tai missä tahansa.

Olen ketjuun aiemmin kirjoittanut opettaja. Meille ei ainakaan ole työpaikalla koskaan tähdennetty, olemmeko ensiapua antaessamme yksityishenkilöitä vai kuuluuko ensiapu virkavelvollisuuteen. Tällä on vastuukysymyksissä oikeasti iso merkitys. Jos yksityishenkilö tekee virheen antaessaan hätäensiapua, ei häntä rankaista, mutta virkatehtävässä tehdystä virheestä rankaistaan. Totta kai tekisin hätätilanteessa kaiken voitavani, mutta onhan se aika pelottava ajatus, jos voisin saada vaikka sakkorangaistuksen tai joutuisin vankilaan siksi, että teen virheen jossain, joka ei millään tavalla liity osaamiseeni tai normaaliin työnkuvaani.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Tuosta terkkarin läsnäolosta vain parina päivänä viikossa on tullut naurettavaa pelleilyä. Minulla on lapset samassa koulussa, poika tokaluokalla ja tyttö  viidennellä. Tämän lukuvuoden aikana käynyt seuraavasti:

- Soitto että poika tuntuu kuumeiselta, opettaja antoi luvan lähteä kotiin kun asumme niin lähellä. Kukaan ei ollut mitannut pojan kuumetta ym joten lähtiessäni ajamaan töistä kotiin, en yhtään tiennyt miten sairas lapsi siellä on vastassa.

- Poika loukkasi selkänsä välitunnilla ja  makasi luokan lattialla patjalla kunnes mieheni pääsi hakemaan, pelkäsi kuulemma nostaa poikaa kun ei tiennyt mitä siellä selässä oli naksahtanut..

- Tytär sai kovat vatsakivut ja tällä kertaa soitettiin se ambulanssi. Terkka olisi varmasti  parilla kysymyksellä selvittänyt että kuukautisethan ne siellä tekevät tuloaan .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Ongelma koulunne sinänsä järkevässä käytännössä on, että se taitaa olla laiton henkilörekisteri.

Enemmän olisin huolissa jos luokallani olisi lapsi joka saisi kohtauksen, enkä tietäisi yhtään kuinka toimia. Parempi vaan opetella lääkkeiden oikeaoppinen antaminen, todennäköisesti tositilannetta ei edes tule. Ja kun olet oppinut toimimaan oikein, asia ei ole enää niin pelottava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Ongelma koulunne sinänsä järkevässä käytännössä on, että se taitaa olla laiton henkilörekisteri.

Luokkakuva voi olla ja siinä joku viesti että monesko lapsi on se ja se. Miten muuten hoitaisimme? Laitonta on hoitamatta jättäminenkin. Ja sijainen ei kyllä muuten tunne mitenkään. Tästä voin mennä linnaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Siinä tapauksessa ap. pitäisi opettaa tyhjälle luokalle, sillä jokaisella oppilaalla on riski saada sairaskohtaus. Ja myös koulun henkilökunnalla. Jopa ap. itsellään.

Uskomatonta, mistä kaikesta jotkut opettajat jaksavat nykyään valittaa, jopa omasta kansallisvelvollisuudesta, joka on säädetty lailla. Miksi opettajat olisi lain yläpuolella, eikä koskisi heitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Ongelma koulunne sinänsä järkevässä käytännössä on, että se taitaa olla laiton henkilörekisteri.

Luokkakuva voi olla ja siinä joku viesti että monesko lapsi on se ja se. Miten muuten hoitaisimme? Laitonta on hoitamatta jättäminenkin. Ja sijainen ei kyllä muuten tunne mitenkään. Tästä voin mennä linnaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Tarkoitus ei ollut kritisoida koulunne käytäntöä vaan lainsäädäntöä, joka vaikeuttaa asioiden järkevää hoitamista ja tekee vastuukysymyksistä epäselviä. Työpaikallani yli tuhannen opiskelijan oppilaitoksessa toivottiin listaa opiskelijoista, jotka saattavat jonkin perussairautensa vuoksi tarvita ensiapua, mutta tästä kieltäydyttiin vedoten mainittuun lakiin henkilörekistereistä. Nyt olemme sen varassa, että terveydenhoitaja laittaa Wilma-viestin kustakin nuoresta nuoren niin halutessa lukuvuoden alussa, ja meidän pitäisi tämän perusteella muistaa, kenellä on mikäkin lääkitys ja missä mitäkin lääkettä säilytetään. Sijaisia ja esimerkiksi virkavapaalta kesken vuoden töihin palaavia tiedot eivät tavoita ollenkaan.

kai se on harvinaista että luokalla on diabeetikko ja epilettikko. 

Ja jossain kerrottiin, että ampuma-aseet on tulossa myös. Tai näin ainakin Trump halusi, ja eiköhän se saa taas tahtonsa läpi. Onko niitä aseita sitten pakko myös käyttää, vai riittääkö että ne pitää mukana? Minulla oli lapsena pienoiskivääri, mutta sillä oli vaikea osua mihinkään lehmää pienempään.

Vierailija kirjoitti:

Siinä tapauksessa ap. pitäisi opettaa tyhjälle luokalle, sillä jokaisella oppilaalla on riski saada sairaskohtaus. Ja myös koulun henkilökunnalla. Jopa ap. itsellään.

Uskomatonta, mistä kaikesta jotkut opettajat jaksavat nykyään valittaa, jopa omasta kansallisvelvollisuudesta, joka on säädetty lailla. Miksi opettajat olisi lain yläpuolella, eikä koskisi heitä?

Ketjussa on muutamaan otteeseen yritetty selittää, että vastahakoisuus ei johdu opettajien asenteesta vaan epäselvistä vastuukysymyksistä. Sillä, tulkitaanko velvoite antaa ensiapua kansalaisvelvollisuudeksi vai virkavelvollisuudeksi, on iso merkitys kaikkien osapuolten oikeusturvan kannalta.

Jokaisen lääkitystä saavan oppilaan lääkehoitosuunnitelma on koululla. Siinä on kerrottu tarkasti mitä lääkkeitä, millä tavalla, missä tilanteessa. Ja kuka ne antaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo mikään uusi asia ole. Jo vuosia sitten, jos kouluun tuli esim. diabeetikko tai epileptikko, opetettiin lapsen kanssa tekemisissä olevat opettajat antamaan lääkkeen tarvittaessa.

Siis epilepsiaan joo kohtauslääkettä mutta mitä lääkettä diabetekseen Suomessa hätätilanteissa annetaan? Insuliiniako? Mutta silloinhan pitää tietää ensin mistä on kyse, eli pitääkö diagnostiikka sitten myös osata? Eihän Suomessa matalia verensokereita varten taida diabeetikoilla taas glukagoni-kyniä olla mukana? Vai onko? Eikö mataliin verensokereihin anneta sokeria eikä lääkettä? Jenkeissä kai myös tuota hormonia eli glukagonia? Kuka nämäkin opettaa maallikoille ja millä tasolla? Diabeetikkohan voi saada aivovaurion väärästä hoidosta jos mennään matalissa sokereissa pistelemään lisää insuliinia? Mutta ei kai siitä kukaan vastaa mitenkään tai joudu vastuuseen tekemisistään jos vain hätäensiapua antaa maallikkona?

Lapsi mittaa itse sokeriarvojaan. Jos hän on tajuton, hierotaan hunajaa tms. suun limakalvoille ja annetaan mehua, jos pystyy jo nielemään, sitten ambulanssi paikalle. Ihan helppoa.

No niin, eli mitään lääkettä jota hätätilanteessa täytyisi diabeteksen hoitoon käyttää ei ole, eli jäljelle jää vain epilepsiaan kohtauslääke ja allergiseen reaktioon se epipen, joka taas toimii jopa automaattisesti

Itse irtisanouduin ja vaihdoin toiseen kouluun luokanopettajaksi. Meni hermot kun tuntui ettei opetusrauhaa saanut koskaan, vaan lähinnä kaiken aikaa olin sairaanhoitaja, lähihoitaja jne.

Luokassa (3.lk) oli diabeetikko, joka ei itse osannut sokereitaan mitat ja jonka arvot ja hoitotasapaino oli aivan sekaisin. Avustajat sijaistivat jatkuvasti, joten pääosin minun kontolle jäi mitata, antaa välipalat, säätää insuliinipumppua... Ja joka julmetun paikkaan piti muistaa raahata niitä pillimehuja ja hunajapusseja ja yksi ei itse tikkua ristiin laita.

Sitten oli epileptikko, jonka lääkkeet piti muistaa roudata mukana (peräruiske) ja myös häntä piti tarkkailla.

2 adhd-lasta, joilla myös lääkkeet otettu miten sattui ja meno sen mukaista. Taukoamatta olisi pitänyt vahtia heitäkin, mutta minkäs teet kun säädät insuliineja. Ei siinä välissä ehdi kesken kaiken huutamaan alas pulpetin päältä ketään tai tulee pian syyte insuliinimyrkytyksestä.

Varmaan ei tarvitse alleviivata, että luokan 23 muuta oppilasta olivat aika pitkälti oman onnensa nojassa.

Opettajan tehtävä ei ole antaa lääkkeitä ja vahtia herkeämättä huonossa tasapainossa olevia kroonisia sairauksia. Jos on, niin jonkun toisen harteille pitäisi siinä tapauksessa kasata opetusvastuu ja vastuu muista oppilaista. Mitään lisäkorvaustakaan tästä ei saa, joten pitää olla oikeus kieltäytyä. Hätätilanne tottakai erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Ongelma koulunne sinänsä järkevässä käytännössä on, että se taitaa olla laiton henkilörekisteri.

Luokkakuva voi olla ja siinä joku viesti että monesko lapsi on se ja se. Miten muuten hoitaisimme? Laitonta on hoitamatta jättäminenkin. Ja sijainen ei kyllä muuten tunne mitenkään. Tästä voin mennä linnaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Tarkoitus ei ollut kritisoida koulunne käytäntöä vaan lainsäädäntöä, joka vaikeuttaa asioiden järkevää hoitamista ja tekee vastuukysymyksistä epäselviä. Työpaikallani yli tuhannen opiskelijan oppilaitoksessa toivottiin listaa opiskelijoista, jotka saattavat jonkin perussairautensa vuoksi tarvita ensiapua, mutta tästä kieltäydyttiin vedoten mainittuun lakiin henkilörekistereistä. Nyt olemme sen varassa, että terveydenhoitaja laittaa Wilma-viestin kustakin nuoresta nuoren niin halutessa lukuvuoden alussa, ja meidän pitäisi tämän perusteella muistaa, kenellä on mikäkin lääkitys ja missä mitäkin lääkettä säilytetään. Sijaisia ja esimerkiksi virkavapaalta kesken vuoden töihin palaavia tiedot eivät tavoita ollenkaan.

Laki henkilörekistereistä on varsin tiukka ja tarkka ja nykyään entistä tarkempi GDPR:n myötä. Laittomia henkilörekistereitä tässä maassa on ja paljon, syytä lisätä niitä yhtään ei ole, ainakaan niin että niihin joutuvat ovat joutuneet niihin tietämättään ja vahingossa ja vastoin oikeuksiaan. Useimmat laittomat henkilörekisterit ovat ihan vilpittömästi ja ilman pahoja aikeita luotuja ja useimmiten juuri tietämättömyyttään. Työterveyslaitoksen kursseillatuli työelämälainsäädäntö henkilörekistereineen hyvinkin tutuksi ja syystä. Terveydenhuollossakin suurimmat sanktiot annetaan juuri erilaisista salassapitovelvollisuuksien rikkomisista ja tietosuojaloukkauksista. Useimmat eivät halua mitään sairaustietojaan mihinkään oppilaitosten rekistereihin, mistä ne päätyvät ties kenen nähtäville.

Aikoinaan lastentarhanopettaja sanoi, että he eivät sitten voi mitään epipen kynää käyttää. Lapsella oli se aina päiväkodin repussa mukana. Eivät kai olisi pistäneet, jos anafylaktinen shokki olisi jostain ruoasta tullut. Ehkä olisivat soittaneet hätänumeroon ja odottaneet ambulanssin tuloa. Sanoin, kyllä heille ohjeet lyhyesti ja jätin pikaohjeet reppuun. Mutta onneksi mitään ei koskaan sattunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi opettaja, joka on aivan sekaisin noista sairauksista, joita koulumme oppilailla on. On siis diabeetikkoja, epileptikkoja, allergisia ja pari erityistapausta, joita en voi mainita. Näistä oppilaista en tunne kuin yhden mutta koska saatan olla välituntivalvoja, olen saanut tiedon näistä tapauksista. Opehuoneen lääkekaapissa on näitä pistokyniä pinossa, kaikista olen saanut käyttöohjeet sähköpostiini. Olen ne lukenut, varmistanut, että olen ymmärtänyt ja nyt - puoli vuotta myöhemmin - täydellisen unohtanut, mitä pistokynää pitikin käyttää ja mihin.

On eri asia olla näiden asioiden kanssa tekemisissä päivittäin niin kuin esim. vanhemmat tai alan ammattilaiset, kuin vain lukaista teoreettiset ohjeet ja kuvitella, että jotenkin muistaisi ne silloin monen kuukaden/vuoden päästä, kun ne tulevat ajankohtaisiksi. Lisäksi en todellakaan tiedä, mitä kynää käytän, kun joku tuntematon oppilas kaatuu pihalla. Jos ei ole kavereita ympärillä, ei hajuakaan, kenestä on kyse ja lisäksi se nimikään ei kerro muuta kuin että niissä opehuoneen kynissä on nimet eli laukkaaminen opehuoneeseen ja takaisin on ainakin edessä. Totisesti kaipaan aikoja, jolloin se ambulanssin soittaminen oli ainoa järkevä teko. Nyt pitää löytää oikea kynä tai hakea hunajaa ja sinä aikana jättää oppilas yksin tai katsoa vierestä tilannetta ja odottaa, että joku kiltti oppilas sen hakee. Ja pitää tietää, onko kyse diabeetikosta, epileptikosta, allergikosta vai jostakin muusta tapauksesta.

Olen siinä mielessä onnekas, että asia ei ole suuressa koulussamme uusi. Näitä tapauksia on ollut ja mennyt, mitään ei ole onneksi koskaan tapahtunut. Mutta kuinka kauan olemme näin onnekkaita? Satun etäisesti tuntemaan tämän kyseisen rehtorin, joka sai syytteen oppilaan kuolemantuottamuksesta, vaikka ei ollut itse paikalla, vaikka opettaja oli ohjeistanut oppilasta ja vaikka oppilas itse rikkoi näitä ohjeita. Tuomio oli tietysti ehdollinen, sakkoja, virkavirhe, mutta ei se todellakaan lohduta kyseistä rehtoria, joka menetti työpaikkansa ja joutui sairauslomalle koko tämän ajojahdin takia. Nykyään se syyllinen on aina löydyttävä, ja tässäkin tapauksessa kun lapsi oli itse rikkonut ohjeita ja vammautunut, ei voitu ns uhria syyttää eikä oikein opettajaakaan, kun ohjeet oli annettu, joten syytettiin sitten rehtoria. Pakko se syyllinen ja maksaja oli löytää, kun ei nyky-yhteiskunnassa voida sille lapselle sanoa, että itse mokasit. Pidän tapausta kammottavana esimerkkinä siitä, mitä tapahtuu, jos koulussamme sattuu onnettomuus - oli se sitten luonteeltaan minkälainen tahansa.Syyllinen on aina joku koulun aikuisista, oli oppilas sitten tehnyt mitä tahansa itse.

Kuvaavaa on, että terveydenhoitajalle ei kuulu sairaanhoito mutta opettajalle se taas yllättäen kuuluu. Mitä tahansa voidaan nykyään lykätä opettajalle: juuri edellisellä viikolla pähkäiltiin koulun turvallisuusohjeiden kanssa. Ei kuulemma niitäkään voi lykätä kunnan pelastuslaitokselle, joten täytyyhän nyt opettajan sitten ne luoda.

Toistaiseksi opettajalle kuuluu siis pelastussuunnitelmat, sairaahoito, oppilaiden energiasaanti, riittävä liikkuminen, erityisoppilaiden kohtaaminen ja erityislasten opettaminen ja luokan siivous, jotta koulun siistijä pääsee mopillaan pyyhkimään esteettömät tilat (tuolit pulpettien päälle, paperisilput ja terotinroskat siivottuna roskikseen ja tammikuun alusta lumen mukana tulleet hiekotushiekatkin pitää saada kerättyjä harjalla pois, jotta siivoojien mopit eivät kärsi.). Järjestyksenvalvojiahan me olemme aina olleet ja ison maan presidenttihän kai kaavailee aseitakin opettajien kannettavaksi. Siitäpä vaan ottamaan mallia tänne Suomeenkin.

Meillä on ensiapukaapissa  oven avattaessa näkyvissä kroonikkolasten valokuvat ja nimet ja lääkkeet siinä vieressä, että jokainen osaa tunnistaa lapsen ja oikeat lääkkeet. Sijaisille kerrotaan tarkasti myös. Pyydä heidän opettajiltaan valokopiot lapsista ensiapukaapin oven sisäpuolelle piiloon.

Ongelma koulunne sinänsä järkevässä käytännössä on, että se taitaa olla laiton henkilörekisteri.

Luokkakuva voi olla ja siinä joku viesti että monesko lapsi on se ja se. Miten muuten hoitaisimme? Laitonta on hoitamatta jättäminenkin. Ja sijainen ei kyllä muuten tunne mitenkään. Tästä voin mennä linnaan ihan hyvällä omallatunnolla.

Tarkoitus ei ollut kritisoida koulunne käytäntöä vaan lainsäädäntöä, joka vaikeuttaa asioiden järkevää hoitamista ja tekee vastuukysymyksistä epäselviä. Työpaikallani yli tuhannen opiskelijan oppilaitoksessa toivottiin listaa opiskelijoista, jotka saattavat jonkin perussairautensa vuoksi tarvita ensiapua, mutta tästä kieltäydyttiin vedoten mainittuun lakiin henkilörekistereistä. Nyt olemme sen varassa, että terveydenhoitaja laittaa Wilma-viestin kustakin nuoresta nuoren niin halutessa lukuvuoden alussa, ja meidän pitäisi tämän perusteella muistaa, kenellä on mikäkin lääkitys ja missä mitäkin lääkettä säilytetään. Sijaisia ja esimerkiksi virkavapaalta kesken vuoden töihin palaavia tiedot eivät tavoita ollenkaan.

Laki henkilörekistereistä on varsin tiukka ja tarkka ja nykyään entistä tarkempi GDPR:n myötä. Laittomia henkilörekistereitä tässä maassa on ja paljon, syytä lisätä niitä yhtään ei ole, ainakaan niin että niihin joutuvat ovat joutuneet niihin tietämättään ja vahingossa ja vastoin oikeuksiaan. Useimmat laittomat henkilörekisterit ovat ihan vilpittömästi ja ilman pahoja aikeita luotuja ja useimmiten juuri tietämättömyyttään. Työterveyslaitoksen kursseillatuli työelämälainsäädäntö henkilörekistereineen hyvinkin tutuksi ja syystä. Terveydenhuollossakin suurimmat sanktiot annetaan juuri erilaisista salassapitovelvollisuuksien rikkomisista ja tietosuojaloukkauksista. Useimmat eivät halua mitään sairaustietojaan mihinkään oppilaitosten rekistereihin, mistä ne päätyvät ties kenen nähtäville.

Aivan. Ymmärrän täysin lain hyvän tarkoituksen. Valitettavasti laki samalla kun se pyrkii suojelemaan yksityisyyttä, vaikeuttaa vaikkapa juuri tiedottamista hätätilanteissa. Jos yksityisyyden suoja nostetaan ykkösprioriteetiksi, ei pidä valittaa, kun tieto ei kulje.

Vierailija kirjoitti:

Itse irtisanouduin ja vaihdoin toiseen kouluun luokanopettajaksi. Meni hermot kun tuntui ettei opetusrauhaa saanut koskaan, vaan lähinnä kaiken aikaa olin sairaanhoitaja, lähihoitaja jne.

Luokassa (3.lk) oli diabeetikko, joka ei itse osannut sokereitaan mitat ja jonka arvot ja hoitotasapaino oli aivan sekaisin. Avustajat sijaistivat jatkuvasti, joten pääosin minun kontolle jäi mitata, antaa välipalat, säätää insuliinipumppua... Ja joka julmetun paikkaan piti muistaa raahata niitä pillimehuja ja hunajapusseja ja yksi ei itse tikkua ristiin laita.

Sitten oli epileptikko, jonka lääkkeet piti muistaa roudata mukana (peräruiske) ja myös häntä piti tarkkailla.

2 adhd-lasta, joilla myös lääkkeet otettu miten sattui ja meno sen mukaista. Taukoamatta olisi pitänyt vahtia heitäkin, mutta minkäs teet kun säädät insuliineja. Ei siinä välissä ehdi kesken kaiken huutamaan alas pulpetin päältä ketään tai tulee pian syyte insuliinimyrkytyksestä.

Varmaan ei tarvitse alleviivata, että luokan 23 muuta oppilasta olivat aika pitkälti oman onnensa nojassa.

Opettajan tehtävä ei ole antaa lääkkeitä ja vahtia herkeämättä huonossa tasapainossa olevia kroonisia sairauksia. Jos on, niin jonkun toisen harteille pitäisi siinä tapauksessa kasata opetusvastuu ja vastuu muista oppilaista. Mitään lisäkorvaustakaan tästä ei saa, joten pitää olla oikeus kieltäytyä. Hätätilanne tottakai erikseen.

Itse en saanut koulussa minkäänlaista tukea diabetekseen hoitoon. Vanhemmat olivat tästä kovin stressaantuneita. Kaikille opettajille oltiin tästä kerrottu mutta unohtivat sen jatkuvasti kun en näytä sairaalta. Tajuton olin joskus ja välipalaa en meinannut aina saada syödä. Lääkkeet olivat siihen aikaan todella huonoja ja lapsella sokeri voi olla mitä tahansa. Aikalailla tuurin avulla selvisin. Itse kaikesta vastuussa. Koti oli onneksi lähellä.