Mitä teistä olisi tullut, jos teitä ei olisi kiusattu?

Minulla myös se, että olisin luultavasti onnellisempi. Nykyisinkin olen melko positiivinen ihminen, mutta ne ikävät kokemukset ovat siellä taustalla ja pelkään aina pahinta, kun menee paremmin. Sama juttu itsetunnon ja toisiin ihmiseen luottamisen suhteen. Monia asia on kärsinyt kiusatuksi tulemisen aikana ja olin sitä ennen aika sosiaalinen ihminen, mutta nykyisin muiden kanssa ei ole helppo toimia, kun jotenkin ne kokemukset jarruttavat ja pelkää että esim toimii väärin. En pysty olemaan sellainen rento ja huoleton. Kyllä tämä kaikki on myös opiskeluun vaikuttanut koska energiaa meni hukkaan ja  sekin olisi pitänyt käyttää siihen vaikeaan aineeseen, että olisi tullut parempi todistus. Itse en vaan sitten lopulta enää jaksanut ja en muista koska olisin ilolla kouluun mennyt. Tietysti minulla voisi olla muita kamalia kokemuksia taustalla jos olisin kiusaamiselta välttänyt, mutta epäilen silti ettei mitään niin ikävää olisi ainakaan tähän mennessä sattunut.  Ja kyllä tämä asia on yksi onnellisuuden viejä ollut minulle ja sen vaikutuksista kärsin vieläkin.  Tämä kaikki on myös ajanut yksinäisyyteen , kun putosin porukoista kiusaamisen takia ja ilman sitä minulla olisi voinut olla kavereita. Itse en kuulu niihin, jotka toteavat että kiusaaminen karaisee.  Jonkinlaista sietokykyä se on tuonut, etten mistään pienestä välitä, mutta muuten vaikutukset ikäviä.

Meistä olisi tullut:

King

Arvelen, että rohkea ilman ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Pelkäsin mennä kouluun. Opettajani ei uskonut, että hänen työkaverinsa lapsi voisi ketään kiusata. Kiusaaja sai jostakin syystä usean hymytyttöpatsaankin. Toivottavasti hän on nyt tyytyväinen ja onnellinen patsaitaan ihastellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?

Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista. 

Olen koulukiusattu, jolla on kaikenlaisia muitakin traumoja. Luottamus ihmisiä kohtaan on aika lailla nolla. Kyllä se hankaloittaa muun muassa työelämää. On vaikeaa ottaa palautetta vastaan, kun helposti kokee, että taas joku yrittää lannistaa.

En missään nimessä ole väittänyt, etteikö kiusaamisella olisi negatiivisia vaikutuksia. En vain ymmärrä sitä, miten heti kuvitellaan, että elämästä olisi varmasti tullut parempaa, koska tuo on kuitenkin jotain mitä ei voi ikinä tietää, koska ei ole elänyt sitä elämää. 

Miten sinun on niin vaikea ymmärtää? Lapsi/nuori on kasvavassa iässä jolloin persoonallisuus kehittyy ja itsetuntokin kehittyy. Jos kiusaajat haukkuvat ja piinaavat lasta/nuorta vuosikausia, se vahingoittaa lapsen/nuoren persoonallisuuden ja itsetunnon kehittymistä. Pysyvästi. Kiusaamisesta pitäisi oikeastaan tehdä rikos josta jäisi kiusaajien rikosrekisteriin pysyvä merkintä. Jotteivät he pääse jatkamaan negatiivista toimintaansa aikuisina työpaikoilla ainakaan esimiesasemassa.

Mutta ne kiusaajatkin ovat lapsia, joilla persoonallisuus ja itsetunto ovat kehittymässä. En tällä tarkoita sitä, ettäkö kiusaaminen olisi vieläkään oikein. Ei se ole oikein. Mielestäni näissä tapauksissa vanhemmat tulisi laittaa suurempaan vastuuseen siitä, että opettavat lapsensa kohtelemaan muita paremmin - vaikka sekin voi olla vaikeaa, koska varsinkin alakouluikäiset ovat niin alkuasteella aivojen kehityksessä. Varsinkin impulsiivisyyden hallinnassa. 

Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että jos kyse on aikuisista jotka kiusaavat aikuisia, niin tilanne on ihan eri. Mutta eikö työpaikkakiusaamisesta jo saa rangaistuksia? En ole täysin varma. 

Kun omakohtaisesti tiedän, että 9-vuotias poika pystyy sanomaan ikäisestään tytöstä, että "X on luokan seksikkäin, haluaisin xxx sitä... No ei hahaha hyi se on ruma", niin minun on vähän vaikea yhtyä tuohon hymistelyyn, että "ne on vaaaaaaan lapsia". Lapset voivat olla hyvin julmia, ja lapsiyhteisöjen välinen hierarkia on raadollinen. Muistan jopa alle 6-vuotiaana päiväkodissa, että jotkut lapset kuuluivat "suosittuihin" ja muut ei. En pysty katsoa koulujen pihoja välitunneilla, koska tiedän, mitä näennäisen iloisen kirmaamisen takana tapahtuu. T. Eri

Siis ei missään nimessä siihen pidä hymistellä, että "ne ovat vain lapsia" tai "pojat on vain poikia". Ei tietenkään. Siihen pitää reagoida, mutta siihen pitää reagoida AIKUISTEN. Ei odottaa, että lapset osaavat keskenään tai itsekseen tuollaisen käyttäytymisen lopettaa. Ja oikeasti minusta tuntuu, että tuollaisen käyttäytymisen he ovat oppineet jostain youtubesta/aikuisilta. 

Aikuisten kuuluisi noihin puuttua, ne selvittää ja jatkaa sitä niin kauan, kun se loppuu. Minulle on vain tullut sellainen tunne, että usein oletetaan, että lapsien olisi pitänyt osata käyttäytyä paremmin ja näin viha heitä kohtaan pitkittyy. 

Olen pahoillani jos olen pahoittanut jonkun mielen tänään. Se ei ollut tarkoitukseni. 

Vierailija kirjoitti:

Olen vasta aikuisiällä ja terapian kautta pystynyt karistamaan olemuksestani sen, joka suorastaan kutsuu kiusaajia.

Et ole. Mä haluan, että sä olet 100 kertaa kovempi.

DZinkkis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?

Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista. 

Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Oletko entinen kiusaaja, joka vaan yrittää jotenkin rauhoitella mieltään tekemisiensä takia?

En ole, mutta en myöskään syytä koulukiusaajiani. 

Jes, kiusaajat onnistuivat murtamaan sinut! Samaistut saamaasi huonoon kohteluun ja koet olevasi arvoton. Muussa tapauksessa kokisit kiukkua ajatellessasi kiusaajien toimintaa. Kyllä se vaikuttaa ihmiseen.

En koe olevani arvoton. Olen pahoillani, jos itse koet, että ymmärtämällä mitä lapsuudessasi on tapahtunut tarkoittaa, että olet arvoton ja ansaitset huonon kohtelun.

En minä lapsuudessani ansainnut huonoa kohtelua ja olisihan se hienoa ollut, jos sitä ei koskaan olisi tapahtunut, mutta minä ymmärrän näin aikuisena miksi asiat tapahtui. 

Olin minä nuorena hyvin vihainen kiusaajilleni, hyvin katkera ja onneton. Opiskellessani psykologiaa aloin kuitenkin näkemään asioita eri näkökulmista ja uudella tavalla. Ehkä siksi olen päässyt tuon kiusaamisen ylitse. 

Miksi koet päätyneesi kiusatuksi?

Olen aina ollut hyvin omanlainen yksilö, vähän sellainen erottuva muista. Myös ulkonäköni oli vähän erilainen muista luokallani olevista. Näytin myös tunteeni hyvin selkeästi, joten minusta sai ehkä herkemmin sen reaktion. Ja nämä lapset jotka kiusasivat, en usko että he tiesivät paremmin ja todennäköisesti he olivat oppineet käyttäytymistään esimerkiksi vanhemmiltaan. Siihen kun lisätään vielä se ryhmäpaine, ettei itse joudu kiusatuksi jos on eri mieltä niiden kanssa, jotka vähän nälvivät muita, niin se soppahan on aika valmis. Puhumatta siitä, että olin myös todella herkkä pienillekkin kommenteille, mutta se taas johtui omasta perheestäni ja miten minut oli kasvatettu.

En myöskään tiedä millaista elämää nämä kiusaajat elivät omissa kodeissaan. Ehkä he purkasivat pahaa oloa kiusaamisella. Tuo taas on sellaista jossittelua, mutta mahdollista. Olen kuitenkin huomannut, että vanhemmilla, jotka kritisoivat muita ihmisiä tuppaa olemaan lapsia, jotka vahvasti myös kritisoivat toisia lapsia. Siksi on vaikea syyttää lapsia, kun lapset oppivat aikuisilta käytöstapansa. 

Ja tuohon ryhmäpaineeseen haluaisin lisätä, että yksi luokallani oleva tyttö oli hyvä esimerkki. Hän oli niin ujo yksilö, ettette edes tiedä, ei varmaan yksinään satuttaisi ketään. Kyllä hänelle värillä kommentteja sanottiin, jos oikein muistan, sellaisia "oot harmaa hiiri" ja nössö. Tämä tyttö sitten ystävystyi yhden vähän tarmokkaamman tytön kanssa, yksi niistä pääkiusaajista. Ainoastaan tämän kiusaajan seurassa hän teki pahaa minulle, ja yleisemmin vain silloin kun hänet enemmänkin yllytettiin. Muuten, koulun ulkopuolella hän oli aika ystävällinenkin, ei koskaan sanonut pahasti. 

En minä tätä tyttöä syytä tuosta tilanteesta. Me olimme silloin yli 20 vuotta sitten alle 10v. 

Etkö sitten koe kärsineesi kiusaamisesta? Et koe tarpeelliseksi syyttää edes opettajia siitä, ettei luokan ilmapiiriin puututtu koulun taholta?

Tottakai siitä kärsin varsinkin nuoruudesani, mutta samaan aikaan en usko, että olisin missä olen elämässäni nyt jos elämäni ei olisi mennyt niinkuin se on mennyt. Ja kyllä, opettajien ja rehtorin olisi aikoinaan pitänyt puuttua paremmin, mutta vielä enemmän omien vanhempieni. Ehkä ainoa asia mikä voisi liittyä kiusaamiseen, ja mikä on yhä kipeä asia on se, että miksi vanhemmat eivät koskaan puuttuneet asiaan tai tehneet mitään sen vuoksi, että minulla olisi ollut parempi olo tai oltavat niin kotona kuin koulussa. 

Tuollaista ajatusta on varmasti helpompi pitää yllä silloin, jos ei ole kiusaamisen seurauksena sellaisia mt-ongelmia, jotka heikentävät omaa jaksamista merkittävästi. Jollei mielenterveysongelmien takia oikein jaksa koulussa eikä töissä, niin on aika vaikea ajatella niin, että elämä meni juuri kuten pitikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?

Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista. 

Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Oletko entinen kiusaaja, joka vaan yrittää jotenkin rauhoitella mieltään tekemisiensä takia?

En ole, mutta en myöskään syytä koulukiusaajiani. 

Jes, kiusaajat onnistuivat murtamaan sinut! Samaistut saamaasi huonoon kohteluun ja koet olevasi arvoton. Muussa tapauksessa kokisit kiukkua ajatellessasi kiusaajien toimintaa. Kyllä se vaikuttaa ihmiseen.

En koe olevani arvoton. Olen pahoillani, jos itse koet, että ymmärtämällä mitä lapsuudessasi on tapahtunut tarkoittaa, että olet arvoton ja ansaitset huonon kohtelun.

En minä lapsuudessani ansainnut huonoa kohtelua ja olisihan se hienoa ollut, jos sitä ei koskaan olisi tapahtunut, mutta minä ymmärrän näin aikuisena miksi asiat tapahtui. 

Olin minä nuorena hyvin vihainen kiusaajilleni, hyvin katkera ja onneton. Opiskellessani psykologiaa aloin kuitenkin näkemään asioita eri näkökulmista ja uudella tavalla. Ehkä siksi olen päässyt tuon kiusaamisen ylitse. 

Miksi koet päätyneesi kiusatuksi?

Olen aina ollut hyvin omanlainen yksilö, vähän sellainen erottuva muista. Myös ulkonäköni oli vähän erilainen muista luokallani olevista. Näytin myös tunteeni hyvin selkeästi, joten minusta sai ehkä herkemmin sen reaktion. Ja nämä lapset jotka kiusasivat, en usko että he tiesivät paremmin ja todennäköisesti he olivat oppineet käyttäytymistään esimerkiksi vanhemmiltaan. Siihen kun lisätään vielä se ryhmäpaine, ettei itse joudu kiusatuksi jos on eri mieltä niiden kanssa, jotka vähän nälvivät muita, niin se soppahan on aika valmis. Puhumatta siitä, että olin myös todella herkkä pienillekkin kommenteille, mutta se taas johtui omasta perheestäni ja miten minut oli kasvatettu.

En myöskään tiedä millaista elämää nämä kiusaajat elivät omissa kodeissaan. Ehkä he purkasivat pahaa oloa kiusaamisella. Tuo taas on sellaista jossittelua, mutta mahdollista. Olen kuitenkin huomannut, että vanhemmilla, jotka kritisoivat muita ihmisiä tuppaa olemaan lapsia, jotka vahvasti myös kritisoivat toisia lapsia. Siksi on vaikea syyttää lapsia, kun lapset oppivat aikuisilta käytöstapansa. 

Ja tuohon ryhmäpaineeseen haluaisin lisätä, että yksi luokallani oleva tyttö oli hyvä esimerkki. Hän oli niin ujo yksilö, ettette edes tiedä, ei varmaan yksinään satuttaisi ketään. Kyllä hänelle värillä kommentteja sanottiin, jos oikein muistan, sellaisia "oot harmaa hiiri" ja nössö. Tämä tyttö sitten ystävystyi yhden vähän tarmokkaamman tytön kanssa, yksi niistä pääkiusaajista. Ainoastaan tämän kiusaajan seurassa hän teki pahaa minulle, ja yleisemmin vain silloin kun hänet enemmänkin yllytettiin. Muuten, koulun ulkopuolella hän oli aika ystävällinenkin, ei koskaan sanonut pahasti. 

En minä tätä tyttöä syytä tuosta tilanteesta. Me olimme silloin yli 20 vuotta sitten alle 10v. 

Etkö sitten koe kärsineesi kiusaamisesta? Et koe tarpeelliseksi syyttää edes opettajia siitä, ettei luokan ilmapiiriin puututtu koulun taholta?

Tottakai siitä kärsin varsinkin nuoruudesani, mutta samaan aikaan en usko, että olisin missä olen elämässäni nyt jos elämäni ei olisi mennyt niinkuin se on mennyt. Ja kyllä, opettajien ja rehtorin olisi aikoinaan pitänyt puuttua paremmin, mutta vielä enemmän omien vanhempieni. Ehkä ainoa asia mikä voisi liittyä kiusaamiseen, ja mikä on yhä kipeä asia on se, että miksi vanhemmat eivät koskaan puuttuneet asiaan tai tehneet mitään sen vuoksi, että minulla olisi ollut parempi olo tai oltavat niin kotona kuin koulussa. 

Tuollaista ajatusta on varmasti helpompi pitää yllä silloin, jos ei ole kiusaamisen seurauksena sellaisia mt-ongelmia, jotka heikentävät omaa jaksamista merkittävästi. Jollei mielenterveysongelmien takia oikein jaksa koulussa eikä töissä, niin on aika vaikea ajatella niin, että elämä meni juuri kuten pitikin.

Aiemmin jo mainitsin, että elämäni aloitus ei ollut helppo ja olen myös sairastanut vakava-asteisen masennuksen. Omalla kohdallani parantuminen alkoi vasta sitten, kun aloin ymmärtämään omaa menneisyyttäni ja syitä miksi kaikki tapahtui niin kuin ne tapahtuivat. Kaikille tuollainen ei tottakai toimi, mutta kai itse jotenkin tarvitsin jollain tavalla loogiset selitykset. 

Ei kiusatuksi tuleminen tarkoita sitä, että koko elämäsi olisi pilalla. Siitä pääsee ylitse. Hyvän itsetunnon voi rakentaa aikuisiälläkin. Itseluottamuksen saa takaisin. Myös kouluttautua voi aikuisiällä. Nämä kaikki minä olen tehnyt, mutta se tosiaan vaati sitä, että minun oli muutettava oma ajattelutapani ja miten käsittelin menneisyyttäni. 

Voisin vielä tuohon viestiini 82 jatkaa. Nykyisin pelkään sitä että epäonnistun elämässä ja en koskaan pääse haluamaani. Sosiaalisista tilanteista on tullut melko vaikeita ja en voisi edes kuvitella mitään todella sosiaalista työtä. Todistus on huonompi kun energiaa meni aikoinaan hukkaan ja senkin takia pelkään etten pääse opiskelemaan. Sekin asia mietityttää, että pystynkö enää luottamaan muihin ja nauttimaan muiden seurasta vai onko kaikki minulle aina vaikeaa ja raskasta ja epäilen muiden taustaa. Kuulunko enää koskaan mihinkään ryhmään vai olenko jatkossakin sellainen yksinäinen joka yrittää pärjätä itsekseen. Tietysti näihin asioihin pystyy itse vaikuttamaan, mutta kyllä ne roikkuvat mukana tietynlaisena jarruna. Sen lisäksi olen aina ollut aika huolestunut ihminen ja näiden kokemusten jälkeen hermoilen usein kaikesta ja en saa rauhaa. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kyllä. Olen pieniin asioihin tyytyväinen ja yritän nytkin iloita kaikesta ja sen takia tiedän, että ilman kiusaamista olisin varmasti aika onnellinen. Minulla olisi riittänyt se normaali nuoruus. Omani oli täynnä pelkoa, surua ja jännitystä. Ei ollut sellaista tasaista vaan joka päivä pieni taistelu.

Vierailija kirjoitti:

Voisin vielä tuohon viestiini 82 jatkaa. Nykyisin pelkään sitä että epäonnistun elämässä ja en koskaan pääse haluamaani. Sosiaalisista tilanteista on tullut melko vaikeita ja en voisi edes kuvitella mitään todella sosiaalista työtä. Todistus on huonompi kun energiaa meni aikoinaan hukkaan ja senkin takia pelkään etten pääse opiskelemaan. Sekin asia mietityttää, että pystynkö enää luottamaan muihin ja nauttimaan muiden seurasta vai onko kaikki minulle aina vaikeaa ja raskasta ja epäilen muiden taustaa. Kuulunko enää koskaan mihinkään ryhmään vai olenko jatkossakin sellainen yksinäinen joka yrittää pärjätä itsekseen. Tietysti näihin asioihin pystyy itse vaikuttamaan, mutta kyllä ne roikkuvat mukana tietynlaisena jarruna. Sen lisäksi olen aina ollut aika huolestunut ihminen ja näiden kokemusten jälkeen hermoilen usein kaikesta ja en saa rauhaa. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kyllä. Olen pieniin asioihin tyytyväinen ja yritän nytkin iloita kaikesta ja sen takia tiedän, että ilman kiusaamista olisin varmasti aika onnellinen. Minulla olisi riittänyt se normaali nuoruus. Omani oli täynnä pelkoa, surua ja jännitystä. Ei ollut sellaista tasaista vaan joka päivä pieni taistelu.

Joutavaa paskaa. 

Sä elät simulaatiossa.

DZinkkis

Olisin luultavasti seurustellut; luultavasti useampaan otteeseen ja ehkä löytänyt vakavammankin suhteen. Tällainen täysin kokematon kohta 24v neitsyt tuskin kuitenkaan olisin.

Mutta, kun minulle siinä 11-16-vuotiaana, herkässä iässä, lähes joka päivä tehtiin nimenomaan poikien puolesta selväksi, että olen tautinen, ruma ja kaikin puolin karmiva, jätin romanssit kokonaan muiden päänvaivaksi. Kiusaamisen loputtuakin olin seuraavat neljä-viisi vuotta sitä mieltä, että minua ei kukaan mies voi koskaan haluta ja nykyään ei edes kiinnosta, vaikka tiedän, että ihan suht normaali nainen olen. Kai ne seksuaaliset ja romanttiset tunteet tuli niin taitavasti tukahdutettua teininä, että ne hävisivät lähes kokonaan. Miesten kanssa pystyn olemaan nykyään rennosti, mutta vain ystävämielessä.

Ajatus parisuhteesta, tai seksistä kenenkään ihmisen kanssa tuntuu yhtä luotaantyöntävältä, kuin se, että tekisi samaa vaikka kissan kanssa

Vierailija kirjoitti:

Olisin uskaltanut mennä siihen lukioon johon valtaosa peruskoululuokkani oppilaista meni. Tunsin pakkoa vältellä heitä joten menin viereisen kaupungin ammattikouluun jossa suoritin yhteisopinnot. Yliopistoon ei sitten niillä papereilla päässytkään.

Sosiaalisten tilanteiden pelko ei varmaankaan olisi iskenyt ja jäänyt päälle. Tämä pelko romutti amk-opinnot. Syrjäytyminen oli nuorena aikuisena todella lähellä.

En myöskään usko että keskivaikealla masennuksella olisi ollut niin suurta roolia elämässäni.

Ikävä juttu tämä. Tiedätkö mikä on ihmisten oikea ongelma? 

Mä meen nyt kauneusunille ja jos pomo antaa, niin pidän loppuviikonkin vapaata.

Mutta tiedättekö mitä teidän ongelmanne on?

SínKiines

Poikaystäväni olisi varmaan yhä hengissä ilman perheongelmien ja koulukiusaamisen yhteisvaikutusta. Hän oli lahjakas ihminen, jonka nämä ongelmat yhdessä uuvuttivat. Hän ei kyennyt siirtymään enää elämässään eteenpäin, vaikka siihen olisikin ollut tilaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin vielä tuohon viestiini 82 jatkaa. Nykyisin pelkään sitä että epäonnistun elämässä ja en koskaan pääse haluamaani. Sosiaalisista tilanteista on tullut melko vaikeita ja en voisi edes kuvitella mitään todella sosiaalista työtä. Todistus on huonompi kun energiaa meni aikoinaan hukkaan ja senkin takia pelkään etten pääse opiskelemaan. Sekin asia mietityttää, että pystynkö enää luottamaan muihin ja nauttimaan muiden seurasta vai onko kaikki minulle aina vaikeaa ja raskasta ja epäilen muiden taustaa. Kuulunko enää koskaan mihinkään ryhmään vai olenko jatkossakin sellainen yksinäinen joka yrittää pärjätä itsekseen. Tietysti näihin asioihin pystyy itse vaikuttamaan, mutta kyllä ne roikkuvat mukana tietynlaisena jarruna. Sen lisäksi olen aina ollut aika huolestunut ihminen ja näiden kokemusten jälkeen hermoilen usein kaikesta ja en saa rauhaa. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kyllä. Olen pieniin asioihin tyytyväinen ja yritän nytkin iloita kaikesta ja sen takia tiedän, että ilman kiusaamista olisin varmasti aika onnellinen. Minulla olisi riittänyt se normaali nuoruus. Omani oli täynnä pelkoa, surua ja jännitystä. Ei ollut sellaista tasaista vaan joka päivä pieni taistelu.

Joutavaa paskaa. 

Sä elät simulaatiossa.

DZinkkis

Ei tarvi lukea jos  halua. Olet varmaan sitten itse joku voittajatyyppi, kun on varaa arvostella muita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin vielä tuohon viestiini 82 jatkaa. Nykyisin pelkään sitä että epäonnistun elämässä ja en koskaan pääse haluamaani. Sosiaalisista tilanteista on tullut melko vaikeita ja en voisi edes kuvitella mitään todella sosiaalista työtä. Todistus on huonompi kun energiaa meni aikoinaan hukkaan ja senkin takia pelkään etten pääse opiskelemaan. Sekin asia mietityttää, että pystynkö enää luottamaan muihin ja nauttimaan muiden seurasta vai onko kaikki minulle aina vaikeaa ja raskasta ja epäilen muiden taustaa. Kuulunko enää koskaan mihinkään ryhmään vai olenko jatkossakin sellainen yksinäinen joka yrittää pärjätä itsekseen. Tietysti näihin asioihin pystyy itse vaikuttamaan, mutta kyllä ne roikkuvat mukana tietynlaisena jarruna. Sen lisäksi olen aina ollut aika huolestunut ihminen ja näiden kokemusten jälkeen hermoilen usein kaikesta ja en saa rauhaa. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kyllä. Olen pieniin asioihin tyytyväinen ja yritän nytkin iloita kaikesta ja sen takia tiedän, että ilman kiusaamista olisin varmasti aika onnellinen. Minulla olisi riittänyt se normaali nuoruus. Omani oli täynnä pelkoa, surua ja jännitystä. Ei ollut sellaista tasaista vaan joka päivä pieni taistelu.

Joutavaa paskaa. 

Sä elät simulaatiossa.

DZinkkis

Onko pakko pilata kaikki ketjut? 

Vierailija kirjoitti:

Arvelen, että rohkea ilman ahdistusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Pelkäsin mennä kouluun. Opettajani ei uskonut, että hänen työkaverinsa lapsi voisi ketään kiusata. Kiusaaja sai jostakin syystä usean hymytyttöpatsaankin. Toivottavasti hän on nyt tyytyväinen ja onnellinen patsaitaan ihastellessa.

Voitko kuvailla patsasta?

Ystävällisesti, 

Sin´kkis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin vielä tuohon viestiini 82 jatkaa. Nykyisin pelkään sitä että epäonnistun elämässä ja en koskaan pääse haluamaani. Sosiaalisista tilanteista on tullut melko vaikeita ja en voisi edes kuvitella mitään todella sosiaalista työtä. Todistus on huonompi kun energiaa meni aikoinaan hukkaan ja senkin takia pelkään etten pääse opiskelemaan. Sekin asia mietityttää, että pystynkö enää luottamaan muihin ja nauttimaan muiden seurasta vai onko kaikki minulle aina vaikeaa ja raskasta ja epäilen muiden taustaa. Kuulunko enää koskaan mihinkään ryhmään vai olenko jatkossakin sellainen yksinäinen joka yrittää pärjätä itsekseen. Tietysti näihin asioihin pystyy itse vaikuttamaan, mutta kyllä ne roikkuvat mukana tietynlaisena jarruna. Sen lisäksi olen aina ollut aika huolestunut ihminen ja näiden kokemusten jälkeen hermoilen usein kaikesta ja en saa rauhaa. Jotenkin tulevaisuus pelottaa kyllä. Olen pieniin asioihin tyytyväinen ja yritän nytkin iloita kaikesta ja sen takia tiedän, että ilman kiusaamista olisin varmasti aika onnellinen. Minulla olisi riittänyt se normaali nuoruus. Omani oli täynnä pelkoa, surua ja jännitystä. Ei ollut sellaista tasaista vaan joka päivä pieni taistelu.

Joutavaa paskaa. 

Sä elät simulaatiossa.

DZinkkis

Onko pakko pilata kaikki ketjut? 

Miten niin pilata? 

Sä elät simulaatiossa.

Sínkkiś

Minua ei ole säännöllisesti kiusattu, mutta vaihtelevasti silloin tällöin lapsuudesta asti, sen verran kuitenkin että se on aiheuttanut masennusta. Koen, että ajattelen asioita paljon syvällisemmin kuin muut ja ymmärrän ihmisiä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole säännöllisesti kiusattu, mutta vaihtelevasti silloin tällöin lapsuudesta asti, sen verran kuitenkin että se on aiheuttanut masennusta. Koen, että ajattelen asioita paljon syvällisemmin kuin muut ja ymmärrän ihmisiä hyvin.

Miten hyvin ymmärrät minua? Neroa?

Rakkautta,

DZinkkis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole säännöllisesti kiusattu, mutta vaihtelevasti silloin tällöin lapsuudesta asti, sen verran kuitenkin että se on aiheuttanut masennusta. Koen, että ajattelen asioita paljon syvällisemmin kuin muut ja ymmärrän ihmisiä hyvin.

Miten hyvin ymmärrät minua? Neroa?

Rakkautta,

DZinkkis

Siis naisina me tykkäämme isosta peniksestä ja pienestä egosta. Sinulla se lienee toisin päin.

Kyr-pä tosin osaat olla isolla Ooolla.

Miina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole säännöllisesti kiusattu, mutta vaihtelevasti silloin tällöin lapsuudesta asti, sen verran kuitenkin että se on aiheuttanut masennusta. Koen, että ajattelen asioita paljon syvällisemmin kuin muut ja ymmärrän ihmisiä hyvin.

Miten hyvin ymmärrät minua? Neroa?

Rakkautta,

DZinkkis

Ja tässä meillä on esimerkki henkilöstä, joka kiusaa myös aikuisena.