Lue keskustelun säännöt.
Mitä teistä olisi tullut, jos teitä ei olisi kiusattu?
Kommentit (130)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Oletko entinen kiusaaja, joka vaan yrittää jotenkin rauhoitella mieltään tekemisiensä takia?
En ole, mutta en myöskään syytä koulukiusaajiani.
Jes, kiusaajat onnistuivat murtamaan sinut! Samaistut saamaasi huonoon kohteluun ja koet olevasi arvoton. Muussa tapauksessa kokisit kiukkua ajatellessasi kiusaajien toimintaa. Kyllä se vaikuttaa ihmiseen.
En koe olevani arvoton. Olen pahoillani, jos itse koet, että ymmärtämällä mitä lapsuudessasi on tapahtunut tarkoittaa, että olet arvoton ja ansaitset huonon kohtelun.
En minä lapsuudessani ansainnut huonoa kohtelua ja olisihan se hienoa ollut, jos sitä ei koskaan olisi tapahtunut, mutta minä ymmärrän näin aikuisena miksi asiat tapahtui.
Olin minä nuorena hyvin vihainen kiusaajilleni, hyvin katkera ja onneton. Opiskellessani psykologiaa aloin kuitenkin näkemään asioita eri näkökulmista ja uudella tavalla. Ehkä siksi olen päässyt tuon kiusaamisen ylitse.
Miksi koet päätyneesi kiusatuksi?
Olen aina ollut hyvin omanlainen yksilö, vähän sellainen erottuva muista. Myös ulkonäköni oli vähän erilainen muista luokallani olevista. Näytin myös tunteeni hyvin selkeästi, joten minusta sai ehkä herkemmin sen reaktion. Ja nämä lapset jotka kiusasivat, en usko että he tiesivät paremmin ja todennäköisesti he olivat oppineet käyttäytymistään esimerkiksi vanhemmiltaan. Siihen kun lisätään vielä se ryhmäpaine, ettei itse joudu kiusatuksi jos on eri mieltä niiden kanssa, jotka vähän nälvivät muita, niin se soppahan on aika valmis. Puhumatta siitä, että olin myös todella herkkä pienillekkin kommenteille, mutta se taas johtui omasta perheestäni ja miten minut oli kasvatettu.
En myöskään tiedä millaista elämää nämä kiusaajat elivät omissa kodeissaan. Ehkä he purkasivat pahaa oloa kiusaamisella. Tuo taas on sellaista jossittelua, mutta mahdollista. Olen kuitenkin huomannut, että vanhemmilla, jotka kritisoivat muita ihmisiä tuppaa olemaan lapsia, jotka vahvasti myös kritisoivat toisia lapsia. Siksi on vaikea syyttää lapsia, kun lapset oppivat aikuisilta käytöstapansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Olen koulukiusattu, jolla on kaikenlaisia muitakin traumoja. Luottamus ihmisiä kohtaan on aika lailla nolla. Kyllä se hankaloittaa muun muassa työelämää. On vaikeaa ottaa palautetta vastaan, kun helposti kokee, että taas joku yrittää lannistaa.
En missään nimessä ole väittänyt, etteikö kiusaamisella olisi negatiivisia vaikutuksia. En vain ymmärrä sitä, miten heti kuvitellaan, että elämästä olisi varmasti tullut parempaa, koska tuo on kuitenkin jotain mitä ei voi ikinä tietää, koska ei ole elänyt sitä elämää.
Miten sinun on niin vaikea ymmärtää? Lapsi/nuori on kasvavassa iässä jolloin persoonallisuus kehittyy ja itsetuntokin kehittyy. Jos kiusaajat haukkuvat ja piinaavat lasta/nuorta vuosikausia, se vahingoittaa lapsen/nuoren persoonallisuuden ja itsetunnon kehittymistä. Pysyvästi. Kiusaamisesta pitäisi oikeastaan tehdä rikos josta jäisi kiusaajien rikosrekisteriin pysyvä merkintä. Jotteivät he pääse jatkamaan negatiivista toimintaansa aikuisina työpaikoilla ainakaan esimiesasemassa.
Täysin mahdoton kysymys vastata.
Äitini oli suurin "kiusaajani", jo ennen kouluikää. Kylmä ja arvaamaton kotirouva.
Koulussa olin luokan parhain oppilas koko ala-asteen ja oman luokan kanssa oli mukavaa.
Ylemmiltä luokilta pojat alkoivat nimittelyt ja lyömisen. Kotimatkalla väijyttiin ja hyökättiin kimppuun. Kaadettiin maahan ja mukiloitiin.
Kerran pyörällä polkiessa, kuulin huudon "Tapa se Karjalainen". Pusikosta hyökkäsi täysin outo tyyppi. Lähes täysi-ikäinen. Tarttui pyöräni tarakkaan, katsoi minua ja päästi irti. Nauroi kokoajan mielipuolisesti.
Taustalla oli luokallani olevan pikkuserkkuni veli. Heillä nuukailtiin. Kävivät esim soittamassa mummolastaan. Muutenkin outo perhedynamiikka.
Aikuisenakin tuo idioottiveli tuli taksijonossa baari-illan jälkeen huutamaan, että "mikä prinssessa sie olet aina luullut olevasi".
Mitä minusta tuli tai olisi tullut? En tiedä.
Sen kuitenkin tiedän, että normaali suhde vanhempiin olisi auttanut paljon. Tuki, kuunteleminen ja välittäminen.
Olisin uskaltanut mennä siihen lukioon johon valtaosa peruskoululuokkani oppilaista meni. Tunsin pakkoa vältellä heitä joten menin viereisen kaupungin ammattikouluun jossa suoritin yhteisopinnot. Yliopistoon ei sitten niillä papereilla päässytkään.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ei varmaankaan olisi iskenyt ja jäänyt päälle. Tämä pelko romutti amk-opinnot. Syrjäytyminen oli nuorena aikuisena todella lähellä.
En myöskään usko että keskivaikealla masennuksella olisi ollut niin suurta roolia elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Oletko entinen kiusaaja, joka vaan yrittää jotenkin rauhoitella mieltään tekemisiensä takia?
En ole, mutta en myöskään syytä koulukiusaajiani.
Jes, kiusaajat onnistuivat murtamaan sinut! Samaistut saamaasi huonoon kohteluun ja koet olevasi arvoton. Muussa tapauksessa kokisit kiukkua ajatellessasi kiusaajien toimintaa. Kyllä se vaikuttaa ihmiseen.
En koe olevani arvoton. Olen pahoillani, jos itse koet, että ymmärtämällä mitä lapsuudessasi on tapahtunut tarkoittaa, että olet arvoton ja ansaitset huonon kohtelun.
En minä lapsuudessani ansainnut huonoa kohtelua ja olisihan se hienoa ollut, jos sitä ei koskaan olisi tapahtunut, mutta minä ymmärrän näin aikuisena miksi asiat tapahtui.
Olin minä nuorena hyvin vihainen kiusaajilleni, hyvin katkera ja onneton. Opiskellessani psykologiaa aloin kuitenkin näkemään asioita eri näkökulmista ja uudella tavalla. Ehkä siksi olen päässyt tuon kiusaamisen ylitse.
Miksi koet päätyneesi kiusatuksi?
Olen aina ollut hyvin omanlainen yksilö, vähän sellainen erottuva muista. Myös ulkonäköni oli vähän erilainen muista luokallani olevista. Näytin myös tunteeni hyvin selkeästi, joten minusta sai ehkä herkemmin sen reaktion. Ja nämä lapset jotka kiusasivat, en usko että he tiesivät paremmin ja todennäköisesti he olivat oppineet käyttäytymistään esimerkiksi vanhemmiltaan. Siihen kun lisätään vielä se ryhmäpaine, ettei itse joudu kiusatuksi jos on eri mieltä niiden kanssa, jotka vähän nälvivät muita, niin se soppahan on aika valmis. Puhumatta siitä, että olin myös todella herkkä pienillekkin kommenteille, mutta se taas johtui omasta perheestäni ja miten minut oli kasvatettu.
En myöskään tiedä millaista elämää nämä kiusaajat elivät omissa kodeissaan. Ehkä he purkasivat pahaa oloa kiusaamisella. Tuo taas on sellaista jossittelua, mutta mahdollista. Olen kuitenkin huomannut, että vanhemmilla, jotka kritisoivat muita ihmisiä tuppaa olemaan lapsia, jotka vahvasti myös kritisoivat toisia lapsia. Siksi on vaikea syyttää lapsia, kun lapset oppivat aikuisilta käytöstapansa.
Ja tuohon ryhmäpaineeseen haluaisin lisätä, että yksi luokallani oleva tyttö oli hyvä esimerkki. Hän oli niin ujo yksilö, ettette edes tiedä, ei varmaan yksinään satuttaisi ketään. Kyllä hänelle värillä kommentteja sanottiin, jos oikein muistan, sellaisia "oot harmaa hiiri" ja nössö. Tämä tyttö sitten ystävystyi yhden vähän tarmokkaamman tytön kanssa, yksi niistä pääkiusaajista. Ainoastaan tämän kiusaajan seurassa hän teki pahaa minulle, ja yleisemmin vain silloin kun hänet enemmänkin yllytettiin. Muuten, koulun ulkopuolella hän oli aika ystävällinenkin, ei koskaan sanonut pahasti.
En minä tätä tyttöä syytä tuosta tilanteesta. Me olimme silloin yli 20 vuotta sitten alle 10v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman suomalaista peruskoulua en todellakaan osaisi arvostaa elämäni ihanuutta sen jälkeen. Vaikka en ole elämässäni kovin paljon saanut mitään ihmeellistä aikaiseksi, tunnen aina pientä iloa muistaessani, että tänäänkään ei tarvitse mennä kiusattavaksi. Olen tosin ehkä tullut suomalaisille työpaikoille allergiseksi tuon vuosia jatkuneen kiusaamisen vuoksi, joten olen toiminut yrittäjänä jo vuosikymmeniä.
Ehkä joku käsitöihin perehtynyt, hoksasin vasta 34-vuotiaana että tykkään ompelusta, kun oli viimein aikaa ajatella muutakin kuin työtä.
Olisin kai hankkinut koulutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Olen koulukiusattu, jolla on kaikenlaisia muitakin traumoja. Luottamus ihmisiä kohtaan on aika lailla nolla. Kyllä se hankaloittaa muun muassa työelämää. On vaikeaa ottaa palautetta vastaan, kun helposti kokee, että taas joku yrittää lannistaa.
En missään nimessä ole väittänyt, etteikö kiusaamisella olisi negatiivisia vaikutuksia. En vain ymmärrä sitä, miten heti kuvitellaan, että elämästä olisi varmasti tullut parempaa, koska tuo on kuitenkin jotain mitä ei voi ikinä tietää, koska ei ole elänyt sitä elämää.
Miten sinun on niin vaikea ymmärtää? Lapsi/nuori on kasvavassa iässä jolloin persoonallisuus kehittyy ja itsetuntokin kehittyy. Jos kiusaajat haukkuvat ja piinaavat lasta/nuorta vuosikausia, se vahingoittaa lapsen/nuoren persoonallisuuden ja itsetunnon kehittymistä. Pysyvästi. Kiusaamisesta pitäisi oikeastaan tehdä rikos josta jäisi kiusaajien rikosrekisteriin pysyvä merkintä. Jotteivät he pääse jatkamaan negatiivista toimintaansa aikuisina työpaikoilla ainakaan esimiesasemassa.
Mutta ne kiusaajatkin ovat lapsia, joilla persoonallisuus ja itsetunto ovat kehittymässä. En tällä tarkoita sitä, ettäkö kiusaaminen olisi vieläkään oikein. Ei se ole oikein. Mielestäni näissä tapauksissa vanhemmat tulisi laittaa suurempaan vastuuseen siitä, että opettavat lapsensa kohtelemaan muita paremmin - vaikka sekin voi olla vaikeaa, koska varsinkin alakouluikäiset ovat niin alkuasteella aivojen kehityksessä. Varsinkin impulsiivisyyden hallinnassa.
Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että jos kyse on aikuisista jotka kiusaavat aikuisia, niin tilanne on ihan eri. Mutta eikö työpaikkakiusaamisesta jo saa rangaistuksia? En ole täysin varma.
Ehkä näyttelijä tai jonkin luovan alan ammattilainen. Jo alle kouluikäisenä pidin sirkusnäytöksiä, tein kuunnelmia ja pikku teatteriesityksiä. Kiusaaminen kuitenkin aiheutti minulle tosi kovan esiintymispelon ja sosiaalisen jännityksen ja lakkasin nauttimasta näyttelemisestä. Jotenkin kiusaaminen myös vaikutti kykyyni muistaa esimerkiksi vuorosanoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman koulukiusaamista minusta olisi tullut lääkäri. Pääsin lääkikseen kirkkaasti ja opinnot alkoivat lupaavasti, mutta kiusaamisen traumat ja yliopisto-opiskelun stressi olivat liian raskas yhdistelmä.
Lääkis jäi kesken. Työskentelen nykyään pienellä palkalla asiakaspalvelussa. Käyn terapiassa joka viikko. Olen käynyt terapiassa viimeiset 13 vuotta, eikä loppua näy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että musta olis tullut onnellinen. Oon 19 ja opiskelen korkeakoulussa, musta voi tulla edelleen mitä vaan. Mutta luulen, että mulla olisi nyt helpompaa. Jaksaisin ihan oikeasti opiskella ja tehdä parhaani. Ja silloin mulla ei varmaan olisi tätä jatkuvaa pahaa oloa. Luottaisin ihmisiin, enkä olettaisi kaikista aina pahinta. Uskaltaisin näyttää ihmisille, että ne on mulle tärkeitä. Olisin oma itseni edes kavereideni, enkä piiloutuisi vittuilevan kuoren alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Oletko entinen kiusaaja, joka vaan yrittää jotenkin rauhoitella mieltään tekemisiensä takia?
En ole, mutta en myöskään syytä koulukiusaajiani.
Jes, kiusaajat onnistuivat murtamaan sinut! Samaistut saamaasi huonoon kohteluun ja koet olevasi arvoton. Muussa tapauksessa kokisit kiukkua ajatellessasi kiusaajien toimintaa. Kyllä se vaikuttaa ihmiseen.
En koe olevani arvoton. Olen pahoillani, jos itse koet, että ymmärtämällä mitä lapsuudessasi on tapahtunut tarkoittaa, että olet arvoton ja ansaitset huonon kohtelun.
En minä lapsuudessani ansainnut huonoa kohtelua ja olisihan se hienoa ollut, jos sitä ei koskaan olisi tapahtunut, mutta minä ymmärrän näin aikuisena miksi asiat tapahtui.
Olin minä nuorena hyvin vihainen kiusaajilleni, hyvin katkera ja onneton. Opiskellessani psykologiaa aloin kuitenkin näkemään asioita eri näkökulmista ja uudella tavalla. Ehkä siksi olen päässyt tuon kiusaamisen ylitse.
Miksi koet päätyneesi kiusatuksi?
Olen aina ollut hyvin omanlainen yksilö, vähän sellainen erottuva muista. Myös ulkonäköni oli vähän erilainen muista luokallani olevista. Näytin myös tunteeni hyvin selkeästi, joten minusta sai ehkä herkemmin sen reaktion. Ja nämä lapset jotka kiusasivat, en usko että he tiesivät paremmin ja todennäköisesti he olivat oppineet käyttäytymistään esimerkiksi vanhemmiltaan. Siihen kun lisätään vielä se ryhmäpaine, ettei itse joudu kiusatuksi jos on eri mieltä niiden kanssa, jotka vähän nälvivät muita, niin se soppahan on aika valmis. Puhumatta siitä, että olin myös todella herkkä pienillekkin kommenteille, mutta se taas johtui omasta perheestäni ja miten minut oli kasvatettu.
En myöskään tiedä millaista elämää nämä kiusaajat elivät omissa kodeissaan. Ehkä he purkasivat pahaa oloa kiusaamisella. Tuo taas on sellaista jossittelua, mutta mahdollista. Olen kuitenkin huomannut, että vanhemmilla, jotka kritisoivat muita ihmisiä tuppaa olemaan lapsia, jotka vahvasti myös kritisoivat toisia lapsia. Siksi on vaikea syyttää lapsia, kun lapset oppivat aikuisilta käytöstapansa.
Ja tuohon ryhmäpaineeseen haluaisin lisätä, että yksi luokallani oleva tyttö oli hyvä esimerkki. Hän oli niin ujo yksilö, ettette edes tiedä, ei varmaan yksinään satuttaisi ketään. Kyllä hänelle värillä kommentteja sanottiin, jos oikein muistan, sellaisia "oot harmaa hiiri" ja nössö. Tämä tyttö sitten ystävystyi yhden vähän tarmokkaamman tytön kanssa, yksi niistä pääkiusaajista. Ainoastaan tämän kiusaajan seurassa hän teki pahaa minulle, ja yleisemmin vain silloin kun hänet enemmänkin yllytettiin. Muuten, koulun ulkopuolella hän oli aika ystävällinenkin, ei koskaan sanonut pahasti.
En minä tätä tyttöä syytä tuosta tilanteesta. Me olimme silloin yli 20 vuotta sitten alle 10v.
Etkö sitten koe kärsineesi kiusaamisesta? Et koe tarpeelliseksi syyttää edes opettajia siitä, ettei luokan ilmapiiriin puututtu koulun taholta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Olen koulukiusattu, jolla on kaikenlaisia muitakin traumoja. Luottamus ihmisiä kohtaan on aika lailla nolla. Kyllä se hankaloittaa muun muassa työelämää. On vaikeaa ottaa palautetta vastaan, kun helposti kokee, että taas joku yrittää lannistaa.
En missään nimessä ole väittänyt, etteikö kiusaamisella olisi negatiivisia vaikutuksia. En vain ymmärrä sitä, miten heti kuvitellaan, että elämästä olisi varmasti tullut parempaa, koska tuo on kuitenkin jotain mitä ei voi ikinä tietää, koska ei ole elänyt sitä elämää.
Miten sinun on niin vaikea ymmärtää? Lapsi/nuori on kasvavassa iässä jolloin persoonallisuus kehittyy ja itsetuntokin kehittyy. Jos kiusaajat haukkuvat ja piinaavat lasta/nuorta vuosikausia, se vahingoittaa lapsen/nuoren persoonallisuuden ja itsetunnon kehittymistä. Pysyvästi. Kiusaamisesta pitäisi oikeastaan tehdä rikos josta jäisi kiusaajien rikosrekisteriin pysyvä merkintä. Jotteivät he pääse jatkamaan negatiivista toimintaansa aikuisina työpaikoilla ainakaan esimiesasemassa.
Mutta ne kiusaajatkin ovat lapsia, joilla persoonallisuus ja itsetunto ovat kehittymässä. En tällä tarkoita sitä, ettäkö kiusaaminen olisi vieläkään oikein. Ei se ole oikein. Mielestäni näissä tapauksissa vanhemmat tulisi laittaa suurempaan vastuuseen siitä, että opettavat lapsensa kohtelemaan muita paremmin - vaikka sekin voi olla vaikeaa, koska varsinkin alakouluikäiset ovat niin alkuasteella aivojen kehityksessä. Varsinkin impulsiivisyyden hallinnassa.
Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että jos kyse on aikuisista jotka kiusaavat aikuisia, niin tilanne on ihan eri. Mutta eikö työpaikkakiusaamisesta jo saa rangaistuksia? En ole täysin varma.
Kun omakohtaisesti tiedän, että 9-vuotias poika pystyy sanomaan ikäisestään tytöstä, että "X on luokan seksikkäin, haluaisin xxx sitä... No ei hahaha hyi se on ruma", niin minun on vähän vaikea yhtyä tuohon hymistelyyn, että "ne on vaaaaaaan lapsia". Lapset voivat olla hyvin julmia, ja lapsiyhteisöjen välinen hierarkia on raadollinen. Muistan jopa alle 6-vuotiaana päiväkodissa, että jotkut lapset kuuluivat "suosittuihin" ja muut ei. En pysty katsoa koulujen pihoja välitunneilla, koska tiedän, mitä näennäisen iloisen kirmaamisen takana tapahtuu. T. Eri
Varmaan luottaisin vieraisiin ihmisiin enemmän ja en inhoaisi tiettyjä porukoita. Tää kuulostaa aika radikaalille, mutta mulle jo tietyt kasvonpiirteet saa inhoamaan kyseistä henkilöä. Koska ne muistuttaa tietyistä ihmisistä. Possunenä ja jyrsijämäinen naama on kaksi pahinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Eihän tässä ole mitään logiikkaa. Oletko entinen kiusaaja, joka vaan yrittää jotenkin rauhoitella mieltään tekemisiensä takia?
En ole, mutta en myöskään syytä koulukiusaajiani.
Jes, kiusaajat onnistuivat murtamaan sinut! Samaistut saamaasi huonoon kohteluun ja koet olevasi arvoton. Muussa tapauksessa kokisit kiukkua ajatellessasi kiusaajien toimintaa. Kyllä se vaikuttaa ihmiseen.
En koe olevani arvoton. Olen pahoillani, jos itse koet, että ymmärtämällä mitä lapsuudessasi on tapahtunut tarkoittaa, että olet arvoton ja ansaitset huonon kohtelun.
En minä lapsuudessani ansainnut huonoa kohtelua ja olisihan se hienoa ollut, jos sitä ei koskaan olisi tapahtunut, mutta minä ymmärrän näin aikuisena miksi asiat tapahtui.
Olin minä nuorena hyvin vihainen kiusaajilleni, hyvin katkera ja onneton. Opiskellessani psykologiaa aloin kuitenkin näkemään asioita eri näkökulmista ja uudella tavalla. Ehkä siksi olen päässyt tuon kiusaamisen ylitse.
Miksi koet päätyneesi kiusatuksi?
Olen aina ollut hyvin omanlainen yksilö, vähän sellainen erottuva muista. Myös ulkonäköni oli vähän erilainen muista luokallani olevista. Näytin myös tunteeni hyvin selkeästi, joten minusta sai ehkä herkemmin sen reaktion. Ja nämä lapset jotka kiusasivat, en usko että he tiesivät paremmin ja todennäköisesti he olivat oppineet käyttäytymistään esimerkiksi vanhemmiltaan. Siihen kun lisätään vielä se ryhmäpaine, ettei itse joudu kiusatuksi jos on eri mieltä niiden kanssa, jotka vähän nälvivät muita, niin se soppahan on aika valmis. Puhumatta siitä, että olin myös todella herkkä pienillekkin kommenteille, mutta se taas johtui omasta perheestäni ja miten minut oli kasvatettu.
En myöskään tiedä millaista elämää nämä kiusaajat elivät omissa kodeissaan. Ehkä he purkasivat pahaa oloa kiusaamisella. Tuo taas on sellaista jossittelua, mutta mahdollista. Olen kuitenkin huomannut, että vanhemmilla, jotka kritisoivat muita ihmisiä tuppaa olemaan lapsia, jotka vahvasti myös kritisoivat toisia lapsia. Siksi on vaikea syyttää lapsia, kun lapset oppivat aikuisilta käytöstapansa.
Ja tuohon ryhmäpaineeseen haluaisin lisätä, että yksi luokallani oleva tyttö oli hyvä esimerkki. Hän oli niin ujo yksilö, ettette edes tiedä, ei varmaan yksinään satuttaisi ketään. Kyllä hänelle värillä kommentteja sanottiin, jos oikein muistan, sellaisia "oot harmaa hiiri" ja nössö. Tämä tyttö sitten ystävystyi yhden vähän tarmokkaamman tytön kanssa, yksi niistä pääkiusaajista. Ainoastaan tämän kiusaajan seurassa hän teki pahaa minulle, ja yleisemmin vain silloin kun hänet enemmänkin yllytettiin. Muuten, koulun ulkopuolella hän oli aika ystävällinenkin, ei koskaan sanonut pahasti.
En minä tätä tyttöä syytä tuosta tilanteesta. Me olimme silloin yli 20 vuotta sitten alle 10v.
Etkö sitten koe kärsineesi kiusaamisesta? Et koe tarpeelliseksi syyttää edes opettajia siitä, ettei luokan ilmapiiriin puututtu koulun taholta?
Tottakai siitä kärsin varsinkin nuoruudesani, mutta samaan aikaan en usko, että olisin missä olen elämässäni nyt jos elämäni ei olisi mennyt niinkuin se on mennyt. Ja kyllä, opettajien ja rehtorin olisi aikoinaan pitänyt puuttua paremmin, mutta vielä enemmän omien vanhempieni. Ehkä ainoa asia mikä voisi liittyä kiusaamiseen, ja mikä on yhä kipeä asia on se, että miksi vanhemmat eivät koskaan puuttuneet asiaan tai tehneet mitään sen vuoksi, että minulla olisi ollut parempi olo tai oltavat niin kotona kuin koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa.
Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?
Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista.
Olen koulukiusattu, jolla on kaikenlaisia muitakin traumoja. Luottamus ihmisiä kohtaan on aika lailla nolla. Kyllä se hankaloittaa muun muassa työelämää. On vaikeaa ottaa palautetta vastaan, kun helposti kokee, että taas joku yrittää lannistaa.
En missään nimessä ole väittänyt, etteikö kiusaamisella olisi negatiivisia vaikutuksia. En vain ymmärrä sitä, miten heti kuvitellaan, että elämästä olisi varmasti tullut parempaa, koska tuo on kuitenkin jotain mitä ei voi ikinä tietää, koska ei ole elänyt sitä elämää.
Miten sinun on niin vaikea ymmärtää? Lapsi/nuori on kasvavassa iässä jolloin persoonallisuus kehittyy ja itsetuntokin kehittyy. Jos kiusaajat haukkuvat ja piinaavat lasta/nuorta vuosikausia, se vahingoittaa lapsen/nuoren persoonallisuuden ja itsetunnon kehittymistä. Pysyvästi. Kiusaamisesta pitäisi oikeastaan tehdä rikos josta jäisi kiusaajien rikosrekisteriin pysyvä merkintä. Jotteivät he pääse jatkamaan negatiivista toimintaansa aikuisina työpaikoilla ainakaan esimiesasemassa.
Mutta ne kiusaajatkin ovat lapsia, joilla persoonallisuus ja itsetunto ovat kehittymässä. En tällä tarkoita sitä, ettäkö kiusaaminen olisi vieläkään oikein. Ei se ole oikein. Mielestäni näissä tapauksissa vanhemmat tulisi laittaa suurempaan vastuuseen siitä, että opettavat lapsensa kohtelemaan muita paremmin - vaikka sekin voi olla vaikeaa, koska varsinkin alakouluikäiset ovat niin alkuasteella aivojen kehityksessä. Varsinkin impulsiivisyyden hallinnassa.
Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että jos kyse on aikuisista jotka kiusaavat aikuisia, niin tilanne on ihan eri. Mutta eikö työpaikkakiusaamisesta jo saa rangaistuksia? En ole täysin varma.
Kun omakohtaisesti tiedän, että 9-vuotias poika pystyy sanomaan ikäisestään tytöstä, että "X on luokan seksikkäin, haluaisin xxx sitä... No ei hahaha hyi se on ruma", niin minun on vähän vaikea yhtyä tuohon hymistelyyn, että "ne on vaaaaaaan lapsia". Lapset voivat olla hyvin julmia, ja lapsiyhteisöjen välinen hierarkia on raadollinen. Muistan jopa alle 6-vuotiaana päiväkodissa, että jotkut lapset kuuluivat "suosittuihin" ja muut ei. En pysty katsoa koulujen pihoja välitunneilla, koska tiedän, mitä näennäisen iloisen kirmaamisen takana tapahtuu. T. Eri
Se on yksi mielen defensseistä, että pyrkii ajattelemaan ettei kukaan ole tahallaan paha tai ilkeä toisia kohtaan. Valitettavasti vain osa toimii tahallaan väärin vaikka he ymmärtäväisivätkin tekojensa seuraukset. Maailma on raadollinen paikka.
Olen vasta aikuisiällä ja terapian kautta pystynyt karistamaan olemuksestani sen, joka suorastaan kutsuu kiusaajia.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta enemmän hetero. Olen biseksuaali nainen, ja lähes kymmenen vuotta olin läheisessä suhteessa niin narsistisen, alistavan, kierteellä ja kierosti arvostelevan ja alaspainavan miehen kanssa, että se söi kaiken haluni miehiin ja viimeisetkin itsetunnon rippeet heteromaailmassa.
Onnistunut täystuho.
Sama juttu. En ole bi enkä lesbo joten koko rakkauselämä on tuhoutunut. Elän nykyään vain äitinä. Olin 34v erotessa ja nyt 37. En ole pystynyt miehiin edes katsomaan.
Miksi se on hienoa? Kiusaaja kun lukee tuon, niin hän ajattelee, että voi jatkaa kiusaamistaan, koska se ei selvästikään vahingoita ketään.