Mitä teistä olisi tullut, jos teitä ei olisi kiusattu?

Kiusaaminen ei ole vaikuttanut minuun mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Olipas hassu mielipide. Onhan aivan selvää, että kiusaaminen alentaa itsetuntoa, saa tuntemaan itsensä ehkä täysin arvottomaksi, elämä voi tuntua näköalattomalta, ei ehkä tunnista omia vahvuuksiaan, eikä siten osaa edetä siihen suuntaan, minne vahvuudet osoittaisivat jne. Lista on pitkä. Oma mielipiteeni on, että pitkään jatkunut kiusaaminen pudottaa usein elämältä pohjan kokonaan, saa tekemään virhevalintoja, saa aikaan sellaisen vähäpätöisyyden tunteen, että ihmisen on hyvin vaikea muodostaa tasapainoisia ihmissuhteita ja niin saattaa myös hyvä parisuhde jäädä haaveiksi jne. 

En tiedä, hakiko lainaamani mielipiteen kirjoittaja jotain sellaista, että kiusattu ehkä sisuuntuu ja sen sisun avulla saavuttaa jotain jota ei olisi muuten saavuttanut. Jossain aniharvassa tapauksessa saattaa käydä niin, että ihminen jollain kummalla tavalla voimaantuu ja kun hyvin sattuu myös valitsee oikein vaikkei itsetuntemusta ehkä olisikaan karttunut. Mutta useimmiten kiusattu maksaa kalliin hinnan kiusaamisesta. 

Minua kiusattiin sekä koulussa että kotona. Nyt olen vasta alkanut ymmärtää, että ehkäpä siskollani oli osuutta siihen miksi minua yleisesti karteltiin ja varsinkin siskon kaverit inhosivat minua ja myös näyttivät sen.

Minusta olisi tullut itsevarmempi, olisin oppinut kunnioittamaan itseäni ja olisin säästynyt monelta huonolta ihmissuhteelta.

Aikuisena sisko on sössinyt kaikki asiansa ja ottaa yhteyttä jos tarvitsee jotain, yleensä rahaa. Aikani autoin mutta nykyään apua multa ei enää heru, voi voi.

Olisin varmaan ajautunut johonkin päihdepiireihin ja jäänyt sinne pikkupaikkakunnalle. Nyt jälkikäteen on erittäin hyvä, että en päässyt paikallisiin "suosittuihin" piireihin, vaan pakenin yliopistoon muualle haha 

Olisin rekkakuski ja vapaa ajalla taiteilija. Ehkä luottaisin helpommin ihmisiin. Olisin sosiaalisempi. Eskarista ysiluokkaan kiusattu. Onneks selvisin ja nykyään osaa arvostaa läheisiä, omaa pientä ja hiljasta elämää :).

Ammatti saattaisi olla sama, mutta saattaisin pärjätä työssäni paremmin. Kärsin toistuvasta masennuksesta ja sen takia työurani ei ole ollut kovin yhtenäinen. Stressaannun todella pahasti työpaikoissa, joissa on ongelmia työilmapiirin kanssa. Minulla on kiusaamisen ja syrjinnän takia ulkopuolisuuden tunnelukko, mikä hankaloittaa ihmissuhteitani.

Luultavasti olisin ollut hyvä opiskelija ja päässyt haluamaani lukioon, tällä hetkellä saattaisin olla korkeakoulussa, tai ehkä valmistunut jo sieltäkin. Peruskoulun jälkimmäinen puolisko meni kuitenkin nyt ihan penkin alle, kun ei ollut energiaa muuhun, kuin selviytymiseen ja järjissäni pysymiseen.

Nyt kymppiluokkaa, kahta välivuotta ja paria kesken jäänyttä amistutkintoa myöhemmin olen hakemassa aikuislukioon. Jos kaikki sujuu ongelmitta, valmistun ylioppilaaksi kymmenen vuotta tavallista myöhemmin. Hukkaan meni nämäkin vuodet.

Varmasti musta olisi tullut jotain suurempaa, kuin nuori vain peruskoulun käynyt eläkeläinen.

Olisin todennäköisesti säästynyt nuoruuden suhteesta väkivaltaiseen mieheen. Ja ehkä en olisi yksinäinen.

Olisin käynyt rippikoulun eli kummi

Olisin mennyt lukioon jo nuorena enkä lusmuillut aikuisuuteen asti

Mutta ilman tätä elämääni en olisi löytänyt aviomiestäni.