Mitä teistä olisi tullut, jos teitä ei olisi kiusattu?

Vierailija kirjoitti:

Vähemmän ahdistunut ja sosiaalisempi. Nuoresta saakka olen oppinut ulkopuolisuuden tunteen. Se on ollut läsnä koko tähänastisessa elämässä.

Minulla on tuo sama tunne. Vaikka nykyään ei enää syrjittäisi ja jätettäisi tietoisesti ulkopuolelle niin istun itse eri pöytään tai tilanne vaan ajautuu siihen, että en pysy porukassa. En tavallaan osaa niin sosiaalisissa taidoissa on varmaan myös jotain häikkää. En varsinaisesti oppinut koskaan toimimaan porukassa. Ryhmätehtävissä tein hommani, mutta tein ne lähinnä yksin. Oikeastaan tein useimmiten koko ryhmätehtävän yksin. Mutta käyttäyden tavallaan jo valmiiksi niin kuin en kuuluisi tänne, vaikka kukaan ei sitä vielä ole ilmaissutkaan ja sitten muut alkavat käyttäytyä niin kuin en kuuluisikaan porukkaan. Toki työpaikalla tätä ei tapahdu. Vaan on lähinnä ollut pakko kuulua siihen porukkaan ja olen saanut lisää positiivisia kokemuksia ryhmässä toimimisesta. Olen saanut yhteenkuuluvuuden tunnetta ja se on parantanut kovasti henkistä hyvinvointiani. Vauvapalstalla oli myös joku tutkimus kerran näkymättömyyden tunteesta. Vastuksia kyseltiin siis Vauva:n kautta ja siitä oli artikkelikin. Vastaanpa pitkästi. Ei kukaan jaksa näitä lukea...

ap                                     

ap

Vierailija kirjoitti:

Varmasti olisin rennompi sosiaalisissa tilanteissa jos minua ei olisi kiusattu koulussa vuosikausia. Mielessä elää yhä ajatus, että ihmisiin ei kannattaisi luottaa ja he lähinnä pyrkivät hyötymään minusta tai puhuvat selän takana pahaa. Minun on yhä vaikeaa luoda läheisiä ystävyyssuhteita, jossain vaiheessa tutustumista otan ihan ajattelemattani etäisyyttä toiseen ihmiseen.

Itse en ole luonut yhtäkään syvällistä ystävyyssuhdetta kiusaamisen jälkeen. Vain pinnallisia. En kerro asioitani enkä avaudu ihmisille. Eikä ne suhteet ehkä siksi pääsekään pintaa syvemmälle. Tuon luottamuspulan muita ihmisiä kohtaan olen ajatellut johtuvan muista lapsuudessani tapahtuneista asioista. Mutta minä todella pelkään muita ihmisiä. Tuntemattomien uskon haluavan minulle vain pahaa ja yritän olla mahdollisimman huomaamaton.

ap

Onnistuja :)

Olen nyt yliopistossa, mutta minulla on paljon traumoja ja paniikkioireita kiusaamisen vuoksi. Saan korkeimpia arvosanoja hyvällä kaudella. Esitykset kusen ja olen saada sydärin. Eli kykyjä on, mutta traumat tiellä.

Mua alettiin kiusata huonon itsetunnon vuoksi, ei kiusaaminen siihen vaikuttanut. Mulla oli ongelmani jo valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta enemmän hetero. Olen biseksuaali nainen, ja lähes kymmenen vuotta olin läheisessä suhteessa niin narsistisen, alistavan, kierteellä ja kierosti arvostelevan ja alaspainavan miehen kanssa, että se söi kaiken haluni miehiin ja viimeisetkin itsetunnon rippeet heteromaailmassa.

Onnistunut täystuho.

Okei, mielenkiintoinen näkökulma. Tässä avauksessa etsittiin ehkä enemmän koulukiusaamisen vaikutuksia elämäntavoitteisiin. Itsehän sitä en tarkkaan rajannut aloituksessa ja toisaalta voihan niitä vaikutuksia laajemminkin avata. Kaikkihan tuppaa vaikuttamaan kaikkeen. Ilmeisesti koit siis kiusaamista parisuhteessa, mikä on ikävä kuulla. Oliko sinulla lisäksi koulukiusaamistaustaa vai tapahtuiko tämä nimenomaan niin, että kävitte samaa koulua vai vasta vanhemmalla iällä?

ap

Avaushan oli varsin lyhyt eikä tarkentanut juuri mitään. Kiusaamista voi tapahtua milloin vain elämän aikana, koulussa, töissä, parisuhteissa, naapurustossa jne.

Minua kiusattiin ala-asteella ja aikuisena koulussa. Jos minua ei olisi kiusattu lapsena, niin luulen, että olisin enemmän tavallinen ja tavallisessa työssä. Aikuisena tapahtunut kiusaaminen nostatti sisua. Vaihdoin silloin elämän suuntaa ja mielestäni oikein hyvin kävi, koska nyt voin tehdä työtä, jossa viihdyn ja jota rakastan. Kiusaamista tapahtui, koska minun erikoisuus haluttiin nujertaa ja keskinkertaistaa. Ei tarvitse suostua sellaiseen.

Olisin varmaan kouluttautunut parempaan ammattiin. Sosiaaliset pelot ja paniikkihäiriö esteenä. Liikaa voimia vieviä jotta pystyisi edes jotain esitelmiä pitämään saati puhumaan luokalle kaikkien kuullen. Niin ihan prseestähän tämä on. Kyllä. Kaikki lääkkeet ja terapiat käyty. No onneksi sentään on työ ja muuten terve. Näillä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, ehkä jopa perheellinen "normaalimpi" tällaisen ihme erakon sijasta. Tai sitten ei.

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla vaikutuksia myös sosiaalisuuteenne ja sosiaalisiin taitoihinne. Millainen olitte ennen kiusaamisen tapahtumista? Koetteko itse olevanne intro-, eksto vai ambivertti? Oletteko saaneet toteuttaa sosiaalisuuttanne ja ovatko sosiaaliset taitonne riittäneet toista ihmistä kohdattaessa? Onko ns. diagnosoituja häiriöitä, jotka vaikuttavat arkipäivän sosiaalisissa tapahtumissa, kuten paniikkihäiriö, sosiaalinen estyneisyys jne. Niin kuin huomata saattaa olen erittäin kiinnostunut aiheesta. En halua kuitenkaan olla liian tungetteleva lisäkysymysteni suhteen ja kuka tahansa saa niihin vastata tai olla vastaamatta. Kiitos kuitenkin jokaiselle, joka jaksaa kommentoida.

ap

Lapsena ennen kouluikää muistan olleeni melko normaali ja olin menossa ja leikkimässä siinä missä muutkin. Ala-asteelle mentäessä kuitenkin alkoi tapahtumaan jotain, kun jouduin kiusatuksi ja minusta alkoi tulla sulkeutuneempi ja omissa oloissani enemmän viihtyvä. No, ehkä minua oli jo syntymässä siunattu nynneröluonteella, joka ei juuri uskaltanut laittaa vastaan missään. Olen kuitenkin elämäni aikana ottanut kaikenlaiset takaiskut ehkä turhan raskaasti ja sellaisella asenteella, että ennemmin välttelen negatiivisesti vaikuttaneita tilanteita, kuin että parantaisin itseäni ja yrittäisin uudestaan paremmalla onnella.  Tästä syystä esim. parisuhteen hakemisen kanssa luovutin melko helpolla, se oli muutamat metsäänmenneet treffit ja johan sairastin jo masennusta kun en tuntenut kelpaavani kenellekään ja olin täysin paska ihminen. Tunaroinnit jäävät aina mieleen pyörimään pitkäksi aikaa, mistä piiskaan itseäni. Masennus ainoa diagnoosi mitä minulle on tehty, mutta saattaahan siinä olla jotain aspergerin tapaistakin. Nykyään elelen käytännössä erakkona ja koen olevani täysin introvertti, mitä nyt töissä käyn mutta aika tuskaa välillä se sosialisointi eikä meinaa jaksaa. Ihmisten kohtaaminen usein ahdistaa ja pelottaa, etenkin vastakkaisen sukupuolen. Olen lopettanut ne muutamatkin ystävyyssuhteet, jotka edellyttivät kanssakäymistä livenä ja jäljelle jäivät ne joiden ylläpito onnistuu pelkästään netin kautta viestein. Haaveilen vaan siitä, että saisin olla kotona eikä tarvitsisi lähteä minnekään. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, se olisi sitä unelmaelämää minulle.

Vaikea sanoa. Kiusaajille kuitenkin tällä on vaikutusta, koska karma. He itse valitsivat näin.

Luottaisin varmaan ihmisiin enemmän. Kiusaamisen takia en viihdy ihmisryhmissä lainkaan. Olen hyvin epävarma itsestäni. Saan kyllä luotua syvällisiäkin ihmissuhteita, mutta ne eivät kestä.

Juristi, vaimo ja äiti.

Isäpuolen herjojen ja vähättelyn jälkeen olin lamaantunut ja pidin miehiä ilkeinä.

En olisi näin kova vertailemaan itseäni muihin ikätovereihin. Tunnen suunnatonta kateutta että kiusaajat ja myös muut koulukaverit ovat unelmiensa työpaikoissa, heillä on lapsia ja hienot autot ja asuvat omistusasunnossa. Mutta ennen kaikkea kadehdin että heillä ei ole mielenterveysongelmia jotka estävät elämässä menestymisen, niin kuin minulla. Mulla vielä plussana syöpäepäily. 

N28

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonompaa vai parempaa?

En tiedä, mutta olisi paljon epätodennäköisempää että olisin itsetunto-ongelmainen masentunut luuseri joka pelkää sairaalloisesti kaikkea työelämää. En ole eläkkeellä enkä sellaiseen suostu, elän ennakkoperinnöillä ja kun ne joskus vuosien päästä loppuvat olen varmaan jo valmis lähtemään, tai sitten saanut jollain ihmeellä itseni työkuntoiseksi.

Mitä tarkoitat, kun puhut lähtemisestä? Tai taidanhan minä tietää. Onko tässä, että et suostu eläkkeelle kyse periaatteesta vai vaikuttaako kiusaaminen niin, että et halua muiden ajattelevan sinun nostavan tukia? Oletko käsitellyt asiaa ammattiauttajan kanssa tai voisitko harkita asian käsittelyä? Onko sinulla jotain asiaa elämässäsi, jota rakastat tehdä? Esimerkiksi jokin harrastus. Että koet elämäsi merkitykselliseksi ilman työtäkin. Koska olet arvokas vain koska olet olemassa. On tosi surullista kuulla, että näet itsesi tuossa valossa. On lupa olla välillä rikki ja hajalla. Eikä se tee sinusta luuseria. Oletko koskaan ajatellut, että reagoit itseasiassa normaalilla tavalla kaltoinkohteluun? On monia tutkimusksia, että tietyt asiat oikeasti muuttavat aivojen toimintaa eikä kyse ole vain henkilön ajatuksista. Olet kokenut enemmän vastoinkäymisiä ja tarvitset enemmän myöskin tukea. Lupaathan edes harkita tuen hakemista ennen kuin teet mitään kohtalokasta? On kamalaa, että joku on päättänyt valmiiksi milloin kuolee. Luoko tässä paineita jo suoritusyhteiskunta, jos tarvitsee miettiä lähtöä mikäli ei saavuta jotain asiaa?

ap

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?

Eipä se ole pahemmin vaikuttanut mihinkään muuhun kuin siihen, että en luota ihmisiin kovin helposti. Mutta olen insinööri suunnittelutoimistossa, luultavasti olisin joka tapauksessa. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Ainakaan täällä ei ole väitetty, että olisi ollut 100 % menestyvämpi ja parempi ilman kiusaamista. Myös aloituksenani oli mahdollisuudet lähteä kumpaankin suuntaan. Voisitko vähän avata, mitä positiivisia vaikutuksia koet kiusaamisella olevan. Mikä saa sinut ajattelamaan, että ilman kiusaamista elämä menisi pahemmaksi? Oletko itse kokenut kiusaamista? Monihan sairastuu todistetusti erilaisiin mielenterveyden häiriöihinkin kiusaamisen seurauksena ja jotkut tekevät itsemurhan puhumattakaan muista lukemattomista negatiivista vaikutuksista esimerkiksi itsetuntoon, minäkuvaan ja minäpystyvyyteen. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?

Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista. 

Varmaan ainakin menestyneempi ja sosiaalisempi kuin mitä nyt olen. Olisin jo ala-asteelta lähtien ollut kiinnostunut koulunkäynnistä, oppinut sosiaalista kanssakäymistä ja opiskelutaitoja jos koulu ei olisi ollut yhtä helvettiä. Olisin hyvillä arvosanoilla päässyt suoraan haluamaani yliopstoon ja uskaltanut jo nuorena hakea kesätöitä jollon olisi nyt enemmänn työkokemusta ja parempi mahdollisuus saada työpaikka. Olisin uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia harrastuksia, lähtenyt vaihto-oppilaaksi, ja varmaan olisin tähän ikään mennessä jo löytänyt itselleni kumppanin ja perustaut perheen. Nyt olen yksin asuva opiskelija en ihan luota työllistymismahdollisuuksiini enkä usko että tulen koskaan löytämään rakkautta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Ainakaan täällä ei ole väitetty, että olisi ollut 100 % menestyvämpi ja parempi ilman kiusaamista. Myös aloituksenani oli mahdollisuudet lähteä kumpaankin suuntaan. Voisitko vähän avata, mitä positiivisia vaikutuksia koet kiusaamisella olevan. Mikä saa sinut ajattelamaan, että ilman kiusaamista elämä menisi pahemmaksi? Oletko itse kokenut kiusaamista? Monihan sairastuu todistetusti erilaisiin mielenterveyden häiriöihinkin kiusaamisen seurauksena ja jotkut tekevät itsemurhan puhumattakaan muista lukemattomista negatiivista vaikutuksista esimerkiksi itsetuntoon, minäkuvaan ja minäpystyvyyteen. 

ap

En missään kohtaa sanonut, että kiusaamisella olisi positiivisa vaikutuksia, vaikka toisaalta kyllä sillä voi olla. esimerkiksi kiuatut ovat yleisemmin empaattisempia, kuin ne jotka eivät ole kokeneet kiusatuksi tuloa. 

Ja kyllä muitakin pahoja asioita voi tapahtua, kuin kiusaamista. Esimerkiksi minä olisin mielummin uudelleen kiusattu, kuin että minua olisi käytetty lapsena hyväksi. Jouduin kokemaan kummatkin lapsuudessani. Tuo jälkinmäinen on suurempi syy omiin ongelmiini, kiun kiusaamiseksi tulo, koska ymmärrän että kiusaajat olivat myös lapsia. Minua hyväksikäytti aikuinen, jonka olisi pitänyt tietää paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miksi ihmiset kuvittelevat, että heistä 100% olisi tullut menestyvämpiä ja parempia jos heitä ei olisi kiusattu. Entä jos heidän elämänsä olisi mennyt vielä pahemmaksi? Eihän sitä koskaan tiedä, koska ei ole kokenut elämää ilman kiusaamiseksi tuloa. 

Millä ihmeen logiikalla elämä ilman traumoja olisi pahempaa kuin traumojen kanssa?

Elämä on aika ennaltaarvaamatonta. Jos ei olisi ollut koulukiusattu ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi joutunut kokemaan muita traumoja tai joutunut huononpiin tilanteisiin elämässään. Nyt kun puhuttiin pelkästään koulukiusaamisesta, ei kaikista traumaattisista tapahtumista. 

Olen koulukiusattu, jolla on kaikenlaisia muitakin traumoja. Luottamus ihmisiä kohtaan on aika lailla nolla. Kyllä se hankaloittaa muun muassa työelämää. On vaikeaa ottaa palautetta vastaan, kun helposti kokee, että taas joku yrittää lannistaa.