Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla ihmista jolle voit kertoa kaiken
25.01.2019 |
Ja luotat häneen 10000%, etkä häpeä mitään hänen seurassaan
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko, että kukaan voi olla täysin auki vanhemmilleen, lapsilleen tai edes puolisolleen. Mutta toki voi olla ”läheinen” - ja monelle se riittää.
Täysin auki on aika karua menoa. Ja niin tyydyttävää, että sen kerran kokeneena ei ole enää paluuta ”normaaliin”, koska normaali on illuusio.
Mitä tarkoitat, ettei normaaliin ole paluuta? SIis normaali suhteessa kehen?
Siihen ”normaaliin” jonka jokainen ihminen itselleen muodostaa ”totuudeksi”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen, joka on nähnyt, kokenut elämän nurjan puolen ei terapeutista ole mitään hyötyä.
Vain he jotka eivät " tiedä ketä ovat" voivat mennä sinne avautumaan.
Ei se terapeuttijaan mikään ihmeiden tekijä ole.
Toki heitäkin tarvitaan ja hyvä jos on asiakkaita, että tulevat toimeen hekin.
Ei todellakaan ole, eikä ole koskaan ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, joka on nähnyt, kokenut elämän nurjan puolen ei terapeutista ole mitään hyötyä.
Vain he jotka eivät " tiedä ketä ovat" voivat mennä sinne avautumaan.
Ei se terapeuttijaan mikään ihmeiden tekijä ole.
Toki heitäkin tarvitaan ja hyvä jos on asiakkaita, että tulevat toimeen hekin.
Olet aika älyttömän väärässä. Minä en parane koskaan, ja usko pois, ollut aika älyttömän ”nurja” elämä - läpipaska. Silti olen juurikin tuo, joka nauttii terapiassa avautumisesta. En juurikaan enää ihmisille muuten puhele, ajattelen ne jonkinlaisina viimeisinä vuoropuoheluina - aika usein monologeina - jotka sanoitan tässä tietoisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli, rakkaampi kuin lapseni ikinä, kerroin hänelle kaiken, kaiken, jaoin asioita joita ei yleensä ihmiset edes tiedosta. Olisin tehnyt puolestaan mitä tahansa.
Sitten hän räsäytti luottamukseni, ihmisyyteni ja kaiken minussa.
Anteeksi mutta selviääkö tuollaisesta koskaan?
Kuoliko hän, koska on noin hirveää.
Joo, hän kuoli minulle. Muulla ei ole merkitystä (minulle).
Oliko suhde ihan terve, jos toisen ihmisen petos on "vienyt ihmisyytesi"? Me ollaan täällä syntymästä kuolemaan todellisuudessa yksin, ei kiinni toisessa ihmisessä. (paitsi lapset ovat tiettyyn rajaan asti kiinnittyneitä, koska se on heille oikeasti elämän ja kuoleman kysymys)
Onko tämä jotakin kyökkipsykologiaa jota voi ymmärtää vain stetson päässä ja heikohkolla moraalilla varustettuna?
Luulen niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Joskus olen koettanut lähimmälle ystävälle avautua joistakin vaikeammista asioista, mutta hän on heti alkanut omituisesti vääntää asiasta vitsiä. Se loukkaa minua, vaikka tiedän, ettei se ole hänen tarkoituksensa. Siksi mieluummin pyörittelen vaikeita asioita vain omassa päässäni, vaikka ei se hyväksi ole.
Mulla on pari kaveria, jotka ei hötkyile jos skeidaa sisältä ryöpsähtää vahingossa ulos.
Muuten en oikeastaan kerro mitään henkilökohtaista kovin usein. Erityisesti työpaikka ja suku ovat yhteisöjä, joissa en mielellään jaa itsestäni liiemmin informaatiota. Huonoja kokemuksia liikaa.
-m35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyn terapiassa avautumassa. Kirjaimellisesti.
Sama. Vain terapeutti on ihminen, jolle voin kertoa kaiken. Asiaa auttaa sekin, että pidän kaiken kertomista myös tavoitteena, koska maksan tästä mahdollisuudesta. Terapeutti tekee myös voitavansa, että uskaltaisin puhua totta ja että ylipäätään ymmärtäisin, mikä on totta.
Tässä painaa myös tieto vaitiolovelvollisuudesta ja siitä, että kukaan ei ota minua henkilökohtaisesti pahimmankaan verbaaliaggressioni aikana - eikä hylkää.
❤️
Kaiken on aika paljon. Ei ole. En koskaan kertoisi kaikkea itsestäni kenellekään. Tulisin inhotuksi, vihatuksi ja torjutuksi. Kokemuksena (ilman pelkoa noista edellisistä) olisi varmasti aika hurja. Peilata toisesta oma ihmisyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole.
Tämä tuli mieleen, kun näin jonkun meemin, että jokaisella pitäisi olla. Alla valtava määrä kommentteja, kun ihmiset tägäili sydänystäviään.
Etenkin näin viikonloppuisin stooreissa pyörii, kuinka ollaan ystävän/ ystävien kanssa milloin missäkin. On niin hauskaa. Nauretaan mahat kippurassa ja parannetaan maailmaa. Terapoidaan, että jaksaa taas kaiken töissä tai elämässä yleisesti.
Olen tästä surullinen. Olo on epäreilukin, monestakin syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavallaan on, tavallaan ei. Minulla on useita ystäviä joihin luotan tosi paljon, mutta samalla elämä on opettanut että mikään ihmissuhde ei ole rikkumaton. Ihmiset myös muuttuvat, suuttuvat ja jossain kohtaa ei enää tunnukaan kivalta ajatukselta miettiä mitä kaikkea oletkaan kertonut jollekulle joka ei enää ole niin läheinen vaan ehkä jopa päinvastoin.
Olen silti tosi avoin ystävilleni, mutta tiedostan tämän puolen paremmin kuin nuorempana.
Ota Jeesus sydämeesi. Hälle voi kertoa kaiken !
Sari E ja Päivi R
Ei minulla ole silleen tarvetta kertoa kenellekään kaikkea tai ylipäätään vaikka jotain päivän kuulumisia, mutta jos on jotain mistä haluan avautua, niin elämässäni on ihmisiä joille sen voisin periaatteessa tehdä.
Se myös riippuu asiasta kenelle voi mitäkin sanoa; esim. voin kertoa jonkun jutun ihmiselle joka on vaikkapa vain työkaveri jota en näe vapaa-ajalla enkä edes erityisemmin pidä hänestä, mutta silti puhumme tietyistä asioista hänen kanssaan. Ja jollekin pitkäaikaiselle, läheiselle ystävälle voin itkeä räkä poskella kainalossaan jotain asiaa, mutta en ole kertonut hänelle sitä mitä olen kertonut tuolle työkaverille. Ja työkaverin edessä en itkisi traumojani.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ole silleen tarvetta kertoa kenellekään kaikkea tai ylipäätään vaikka jotain päivän kuulumisia, mutta jos on jotain mistä haluan avautua, niin elämässäni on ihmisiä joille sen voisin periaatteessa tehdä.
Se myös riippuu asiasta kenelle voi mitäkin sanoa; esim. voin kertoa jonkun jutun ihmiselle joka on vaikkapa vain työkaveri jota en näe vapaa-ajalla enkä edes erityisemmin pidä hänestä, mutta silti puhumme tietyistä asioista hänen kanssaan. Ja jollekin pitkäaikaiselle, läheiselle ystävälle voin itkeä räkä poskella kainalossaan jotain asiaa, mutta en ole kertonut hänelle sitä mitä olen kertonut tuolle työkaverille. Ja työkaverin edessä en itkisi traumojani.
Lisään: ja sitten vaikkapa perheasioista ja lapsuudestani puhun lähinnä veljeni kanssa, mutta perheasioista en puhu ikinä ystävilleni. Tai ylipäätään kenellekään perheen ulkopuoliselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ole silleen tarvetta kertoa kenellekään kaikkea tai ylipäätään vaikka jotain päivän kuulumisia, mutta jos on jotain mistä haluan avautua, niin elämässäni on ihmisiä joille sen voisin periaatteessa tehdä.
Se myös riippuu asiasta kenelle voi mitäkin sanoa; esim. voin kertoa jonkun jutun ihmiselle joka on vaikkapa vain työkaveri jota en näe vapaa-ajalla enkä edes erityisemmin pidä hänestä, mutta silti puhumme tietyistä asioista hänen kanssaan. Ja jollekin pitkäaikaiselle, läheiselle ystävälle voin itkeä räkä poskella kainalossaan jotain asiaa, mutta en ole kertonut hänelle sitä mitä olen kertonut tuolle työkaverille. Ja työkaverin edessä en itkisi traumojani.
Lisään: ja sitten vaikkapa perheasioista ja lapsuudestani puhun lähinnä veljeni kanssa, mutta perheasioista en puhu ikinä ystävilleni. Tai ylipäätään kenellekään perheen u
Eli käytännössä sulle on elämässä ihmisiä, joille avautua. Asiasi on tältä osin hyvin.
En nyt itse ymmärtänyt tätä "kaiken kertomista" ihan kirjaimellisesti. Ei kai kukaan nyt ihan kaikkea itsestään kellekään kerro, ei edes terapeutille.
On onneksi.