Onko sinulla esineitä, joilla kuvittelet olevan tunteet?

Ihania olette :D Vähän joo höpsöjä, mutta eipä maailma mikään paha paikka olisi, jos kaikki olisivat sellaisia höpsöjä! Mietin vain sitä, kun monet puhuvat siitä, että käyttöesineiden pitää päästä käyttöön yhtä paljon. Mistä voi tietää, että ne esineet ylipäänsä haluavat käyttöön? Miksi se olisi niille joku erityinen ilo ja into?

Vierailija kirjoitti:

Itse rakastan vanhoja autojani ja olen aina pahoillani, kun ne ovat tuolla ulkona aivan lumessa, vaikka yritän aina putsata. Yksi kamalimmista päivistä oli kun yksi autoni "kuoli" eli moottori vain hajosi täysin kesken ajon. Nyt tämäkin auto on herätty uudestaan henkiin kun on uusi moottori. Minulla on myös vanhempien tallissa eräs vanha auto jonka haluaisin joskus vielä liikenteeseen, vaikka jotain korjauksia pitäisi tehdä. Isä on joskus sanonut, että pisttetään se romuksi. En kyllä kestäisi sitä, kun se on auto jonka kyydissä olin lapsena ja josta pidin jo silloin. Haluan ainakin yrittää, että se vielä joskus kulkisi. Kaupassa joskus minun on pakko ottaa ne alehintaiset tuotteet, kun en halua että ne menevät roskiin ja "ajattelevat" että eivät kelvanneet kenellekään.

Mitenkäs tuo on, onko auto enää sama persoona jos siitä vaihtaa koko moottorin...?

Vierailija kirjoitti:

Ihania olette :D Vähän joo höpsöjä, mutta eipä maailma mikään paha paikka olisi, jos kaikki olisivat sellaisia höpsöjä! Mietin vain sitä, kun monet puhuvat siitä, että käyttöesineiden pitää päästä käyttöön yhtä paljon. Mistä voi tietää, että ne esineet ylipäänsä haluavat käyttöön? Miksi se olisi niille joku erityinen ilo ja into?

Luulen että monetkin ihmiset vaistoavat niiden energian, vaikkeivat tiedosta sitä. Ja kyllä, käyttöesineet tuntuvat haluavan käyttöön, palvelemaan ihmistä. Tässä lienee kyse siitä, että valmistajan aikomus on latautunut osaksi esinettä, se omalla tavallaan tietää olemassaolon tarkoituksensa ja haluaa täyttää sen. 

Umpihöperö2 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä esineilläkin on tunteet ja ne vastaavat hyvään hyvällä. Kun mun auto oli jo kuolemankielissä, se ponnisteli ja toi minut kotiin, jaksoi omaan ruutuunsa asti. Kuoli sitten yöllä, moottori oli mennyt, eikä uutta saatu. Hyvästelin sen tippa silmässä, kun romutukseen lähti.

Jouduin ensimmäisen ikioman autoni kanssa kolariin ja kyllä oli kova paikka nähdä kun se nostettiin ruttuisena hinausauton kyytiin ja lähti autovahinkokeskukseen. Auto meni lunastukseen ja ennen sen viimeistä luovutusta kävin alakouluikäisen tyttäreni kanssa tyhjentämässä sen tavaroistamme.

Se hetki, kun jouduimme auton sinne lumiselle kylmälle pihalle muiden kolariautojen keskelle jättämään, oli niin minulle kuin tyttärellenikin kova paikka ja itkimme molemmat.

Silitin sen rattia, ruttuista konepeltiä ja kauniin sinistä kattoa, juttelin sille viimeiset sanat ja kiitin niistä ihanista yhteisistä vuosista. RIP Sussu, olit autoista paras.

Ihan ku mulla <3   :D 

Apua, mua alkaa itkettää nää jutut! :D Mieleen tuli ero punaisesta teini-ikäisestä golfistani, jolla olimme viilettäneet vaikka missä ja joka sitten lähti toisen naisen matkaan. Olin jo sen edelliseltä omistajalta saanut hänen autossa pitämän "onnenamuletin", mutta uusi omistaja ei sitä enää huolinut. Amuletti on nyt uudessa autossani, mutta tuosta sisupussigolfistani en tiedä mitään. Se oli hyvä auto, hieman romuluinen ja paikkailtu, mutta niin oli kuskikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihania olette :D Vähän joo höpsöjä, mutta eipä maailma mikään paha paikka olisi, jos kaikki olisivat sellaisia höpsöjä! Mietin vain sitä, kun monet puhuvat siitä, että käyttöesineiden pitää päästä käyttöön yhtä paljon. Mistä voi tietää, että ne esineet ylipäänsä haluavat käyttöön? Miksi se olisi niille joku erityinen ilo ja into?

Luulen että monetkin ihmiset vaistoavat niiden energian, vaikkeivat tiedosta sitä. Ja kyllä, käyttöesineet tuntuvat haluavan käyttöön, palvelemaan ihmistä. Tässä lienee kyse siitä, että valmistajan aikomus on latautunut osaksi esinettä, se omalla tavallaan tietää olemassaolon tarkoituksensa ja haluaa täyttää sen. 

Kyllä. Tähän perustuu myös noituudessa amulettien ja taikakalujen valmistus: valmistaja luo itselleen halutun tunnetilan (esim. mielenrauha, iloisuus tai unisuus jos unensaantia varten) ja siirtää tämän energiansa esineeseen. Jopa ihmiset jotka eivät tietoisesti tiedosta mitään näkymättömistä energioista, useimmiten reagoivat niihin.

Tämä koskee myös esim. ruokaa - jos sen laittaa marisevalla ja katkeralla mielellä, ruoan energinen vaikutus syöjiin on huono, vaikka ravitsemusarvo olisikin ok.

- ketjun noita-akka

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihania olette :D Vähän joo höpsöjä, mutta eipä maailma mikään paha paikka olisi, jos kaikki olisivat sellaisia höpsöjä! Mietin vain sitä, kun monet puhuvat siitä, että käyttöesineiden pitää päästä käyttöön yhtä paljon. Mistä voi tietää, että ne esineet ylipäänsä haluavat käyttöön? Miksi se olisi niille joku erityinen ilo ja into?

Luulen että monetkin ihmiset vaistoavat niiden energian, vaikkeivat tiedosta sitä. Ja kyllä, käyttöesineet tuntuvat haluavan käyttöön, palvelemaan ihmistä. Tässä lienee kyse siitä, että valmistajan aikomus on latautunut osaksi esinettä, se omalla tavallaan tietää olemassaolon tarkoituksensa ja haluaa täyttää sen. 

Kyllä. Tähän perustuu myös noituudessa amulettien ja taikakalujen valmistus: valmistaja luo itselleen halutun tunnetilan (esim. mielenrauha, iloisuus tai unisuus jos unensaantia varten) ja siirtää tämän energiansa esineeseen. Jopa ihmiset jotka eivät tietoisesti tiedosta mitään näkymättömistä energioista, useimmiten reagoivat niihin.

Tämä koskee myös esim. ruokaa - jos sen laittaa marisevalla ja katkeralla mielellä, ruoan energinen vaikutus syöjiin on huono, vaikka ravitsemusarvo olisikin ok.

- ketjun noita-akka

Ihan hauska ajatella noin ja asiasta löytyisi varmasti paljon mielenkiintoista tietoa historiastakin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihania olette :D Vähän joo höpsöjä, mutta eipä maailma mikään paha paikka olisi, jos kaikki olisivat sellaisia höpsöjä! Mietin vain sitä, kun monet puhuvat siitä, että käyttöesineiden pitää päästä käyttöön yhtä paljon. Mistä voi tietää, että ne esineet ylipäänsä haluavat käyttöön? Miksi se olisi niille joku erityinen ilo ja into?

Luulen että monetkin ihmiset vaistoavat niiden energian, vaikkeivat tiedosta sitä. Ja kyllä, käyttöesineet tuntuvat haluavan käyttöön, palvelemaan ihmistä. Tässä lienee kyse siitä, että valmistajan aikomus on latautunut osaksi esinettä, se omalla tavallaan tietää olemassaolon tarkoituksensa ja haluaa täyttää sen. 

Kyllä. Tähän perustuu myös noituudessa amulettien ja taikakalujen valmistus: valmistaja luo itselleen halutun tunnetilan (esim. mielenrauha, iloisuus tai unisuus jos unensaantia varten) ja siirtää tämän energiansa esineeseen. Jopa ihmiset jotka eivät tietoisesti tiedosta mitään näkymättömistä energioista, useimmiten reagoivat niihin.

Tämä koskee myös esim. ruokaa - jos sen laittaa marisevalla ja katkeralla mielellä, ruoan energinen vaikutus syöjiin on huono, vaikka ravitsemusarvo olisikin ok.

- ketjun noita-akka

Ihan hauska ajatella noin ja asiasta löytyisi varmasti paljon mielenkiintoista tietoa historiastakin

Kyllä löytyy. Lisään vielä sen, että kovin pahoja asioita toiselle ei kuitenkaan voi aiheuttaa pelkästään pahalla tahdolla, ellei sitten kohteen omat uskomukset altista sellaiselle. Ihmisellä on oma suojaava energiansa, joten jos minä vaikka saisin päähäni alkaa yrittää saada jollekin aikaan syöpää tai kuolemaa, ei se toimisi nykyihmiseen. 

Sen sijaan kulttuureissa, joissa on yleisesti uskottu pahaan silmään, pahantahtoiseen noituuteen tms, nämä uskomukset on voineet altistaa ihmiset radikaaleillekin vaikutuksille. Voodoopapit, Havaijin pahat kahunat jne ovat oikeasti saaneet välillä aikaan kuolemiakin noitumisillaan, koska vaikutukseen on uskottu niin vahvasti että on stressattu ja pelätty itsensä huonoon tilaan. Ja jos joku joskus kuoli välillä, niin siinähän oli lisää pelotevaikutusta uskoa, että kirous on todella vakava asia. Ja nekin jotka ei kuolleet, pelkäsivät ja muuttuivat hermoraunioiksi joten ihmisillä näytti olevan syytä pelätä.

Kyllä sitä tulee suhtauduttua tavaroihin toisinaan pahoitellen, jos jokin on jäänyt ilman huomiota. Viimeksi pyysin autoltani anteeksi, kun öljy oli päässyt vähiin ennenkuin huomasin lisätä uutta.

Vessanpönttö ottaa varmasti usein nokkiinsa kun sinne täräyttää karmeat tavarat.

Nappisilmäisistä pehmoleluista puhumattakaan. Niiden kanssa tulee vaihdettua ajatuksia ja heitettyä juttua ja kun hetken on itse hiljaa, nii sieltä saa vastauksenkin. ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse rakastan vanhoja autojani ja olen aina pahoillani, kun ne ovat tuolla ulkona aivan lumessa, vaikka yritän aina putsata. Yksi kamalimmista päivistä oli kun yksi autoni "kuoli" eli moottori vain hajosi täysin kesken ajon. Nyt tämäkin auto on herätty uudestaan henkiin kun on uusi moottori. Minulla on myös vanhempien tallissa eräs vanha auto jonka haluaisin joskus vielä liikenteeseen, vaikka jotain korjauksia pitäisi tehdä. Isä on joskus sanonut, että pisttetään se romuksi. En kyllä kestäisi sitä, kun se on auto jonka kyydissä olin lapsena ja josta pidin jo silloin. Haluan ainakin yrittää, että se vielä joskus kulkisi. Kaupassa joskus minun on pakko ottaa ne alehintaiset tuotteet, kun en halua että ne menevät roskiin ja "ajattelevat" että eivät kelvanneet kenellekään.

Mitenkäs tuo on, onko auto enää sama persoona jos siitä vaihtaa koko moottorin...?

Elinsiirto, persoona ei muutu tulee uutta virtaa vaan. 😂 Kokonaan uuden auton voisi myös ajatella saavan vanhan auton sielun kun siirtää jotain esim hajukuusen edellisestä. Sekopäistä jotkut sanois. Silti silittelen auton pakkasella maton alle nukkumaan ettei olis niin kylmä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jumppapallo joka kulkee välillä perässäni. Välillä se taas on menossa ovesta ulos. Jumppapallon nimi on Gump ja se tulee luoksekin ainakin joskus kun pyydän. Oikeasti: asun tornitalossa vilkasliikenteisen tien varrella ja ilmeiseti liikenne tärisyttää taloa sen verran että pallo liikkuu. Mutta mietin väillä että onko jumppa-pallollani sielu?

Tottakai on, sen elämäntarkoitus on pomppia. 'Run Forrest, run.'

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, tutulta kuulostaa :) Olin syksyllä sienimetsässä ja tuli melkein kyyneleet silmiin, kun löysin suppilovahveron, jossa oli kiinni toinen samankokoinen suppilovahvero ja vielä kolmas ihan minipieni. Sieniperhe! Asettelin ne varovasti ämpäriin, etteivät joutuneet eroon toisistaan.

Sittenkö raa'asti söit tuon onnellisen perheen ja särjit idyllin. Ihan tippa tulee linssiin, miten traagista 😢

No joo, itelläkin tulee joskus myötätunto omia tavaroita kohtaan jos käsittelen niitä rajusti.

Niin, ajattele. Kenties vielä veitsellä viilsit sieniltä kurkut auki, eikö omatunto yhtään kolkuta? Näen sieluni silmin kuinka sieniäiti yrittää suojella pienokaistaan, isäsienen ruumiin jo maatessa velttona maassa.

Minulla tulee itku. 😢

Samoin, no sieniperheen sielut kohosivat varmasti paistohöyryinä ylös taivaalle ja satoivat pisaroina metsään ja kasvavat siellä uudestaan. Poimija laittoi sipulipekonisienikastikkeen ja söi ruumiit hyvällä halulla ja elämän kiertokulku jatkui. Hieman sensurointia tähän väliin ja lopulta suuri vesistö. 😂 Kaunista, snif. 😢

Joku mainitsi shintolaisuuden. Lehdessä oli juuri artikkeli, jossa japanilaisille robottikoirille järjestetään hautajaisia. Tuntuu jotenkin omalta tuollainen ajattelutapa.

Eipä juuri muuten, mutta en pysty heittämään roskiin pehmoleluja ja nukkeja, vaikka kuinka lopussa olisivat :/ Ei vain pysty sellaisille oikean näköisille olennoille tekemään niin!

Ihana ketju!

Kyllä monilla tavaroilla, taloilla ja ajoneuvoilla on mielikuviteksassani sielu!

Liiteristä puita hakiessa pelastan niitä kylmästä täyttämään tärkeää virkaansa talon lämmityksessä. Säälin siis jotain yksittäistä halkoa ja otan vielä sen kuormaan.

Samaten puupinoja tehdessä pelastan niitä liiterin suojaan. 😂

Pehmoleluilla ilman muuta on sielu, siksi en ole voinut hävittää lempiunileluani lapsuudesta. Pidän myös omaa lastani puolileikillään tunteettomana kun on omat lempparinsa on hylännyt lelulaatikkoon teini-iän kynnyksellä.

Kodille sanon joka aamu heipat, samaten tervehdin vaikkapa kesämökkiämme keväällä kun ekaa kertaa sen oven aina avaan. Sängyn hyvästelen aamulla, illalla nähdään.

Perheenjäsenet tietävät tapani ja pitävät minua hyväntahtoisesti hassuna.

Keräilen ja sisustan vanhoja mattoja, peittoja ja muita esineitä joita koen pelastavani ja ajattelen niiden olevan kiitollisia kun pääsevät käyttöön uudelleen.

Lisäksi viherkasveille ja kukkapenkeille pitää olla tasaveroinen kastellessa jne.

Ihanaa että tämä on näin yleistä. En olekaan ehkä ainoa laatuani.

Minulla on nalle, minkä olen saanut kun olin parivuotias. Juttelen aina sille välillä.

Minä taputtelen kesäisin pihakoivua samaan tapaan kuin taputtelisin hevosta.

Miksi konmari käskee ripotella poisheitettäville esineille suolaa?

Joskus minulle on tullut epämääräinen aavistus, että miehelläni saattaa olla jotain tunteita. Toistaiseksi olen joka kerta kuitenkin tullut järkiini.

Vierailija kirjoitti:

Joskus minulle on tullut epämääräinen aavistus, että miehelläni saattaa olla jotain tunteita. Toistaiseksi olen joka kerta kuitenkin tullut järkiini.

😂😂😂😂

Meillä taitaa olla samanlaiset.

Tosin kyllä sekin puhuu autolle ja... 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vessanpönttö ottaa varmasti usein nokkiinsa kun sinne täräyttää karmeat tavarat.

Jos uskomme tuohon ylläolevaan teoriaan, että esineet haluavat tehdä sitä mihin ne on suunniteltu, niin ei tarvinne sääliä vessanpönttöä. Ehkäpä se on iloinen päästessään kunnon käyttöön. (Apua, kaikkea minäkin mietin)