Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla esineitä, joilla kuvittelet olevan tunteet?
Olen varmastikin umpihöperö, mutta jotkut esineet/asiat saavat minulta erityistä huomiota enkä voi sille mitään.
Esimerkiksi en voi jättää kanamunarasiassa yhtä munaa yksin nurkkaan jököttämään, koska pelkään, että sitä kiusataan muiden toimesta.
Minulla on myös kaksi käsivispilää, joista toista suosin kun sen on parempi. Otan kuitenkin välillä käyttöön sitä toistakin, ettei se loukkaannu, eikä saisi tietää suosimisesta.
Naimisiin en ole vielä halunnut yhdenkään esineen kanssa sentään :D
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä koen että kaikilla esineillä, kasveilla tms yleensä elottomana pidetyllä on tietoisuus. Aistin niiden energian ja tietoisuuden ja kommunikoin niiden kanssa. Olen maailmankatsomukseltani ns. vihreä noita, ja joo tiedän että kaltaisiani pidetään nykymaailmassa umpihöperöinä.
Tiedän off topic mutta voisitko kertoa mitä tarkoittaa olla vihreä noita?
Maailmankatsomus, joka pyrkii harmoniaan luonnon ja sen energioiden kanssa. Useimmat meistä harrastetaan esim. herbalismia, eteerisiä öljyjä, kiviterapiaa. Noituuden lajiksi tämä katsotaan, koska emme usko että vaikutukset on pelkästään materialistisia, vaan pyrimme aistimaan ja vaikuttamaan myös itse elämänenergiaan, siihen jota joissain kulttuureissa kutsutaan qi:ksi, toisissa pranaksi. Esim. kiviterapia on täyttä hömppää näkökulmasta, jossa tätä energiaa ei aistita eikä siihen uskota.
Monet meistä olemme myös yhteydessä luonnon henkiin. Eikä tämä tarkoita jotain mystisiä kummituksia vaan kaikessa olevaisessa ja itse Äiti Maassa olevaan tietoiseen olemukseen, joka on persoonallinen olento. Ei minusta ole mitenkään hullua puhua vaikka huonekasvilleni tai koppakuoriaiselle, koska aistin ensinnäkin, että se on luonnon tietoisen luovan kokonaisenergian tietoinen ilmentymä kuten minäkin, ja koska aistin myös että yksilönä se on omalla tavallaan tietoinen.
Vihreän noituuden ero moneen muuhun noituuteen on, että me emme saa käyttää energioita ajaaksemme läpi omaa tahtoamme, vaan vain lisätäksemme harmoniaa kokonaisuuden kannalta. Siinä missä jossain muissa magian lajeissa pyritään kokoamaan energiaa ja suuntaamaan se saavuttamaan tietty maagin haluama tavoite, minun laiseni pyrkivät ymmärtämään mikä on Luonnon, kokonaisuuden, tahto ja sopeutumaan siihen, toimimaan sopusoinnussa sen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tutulta kuulostaa :) Olin syksyllä sienimetsässä ja tuli melkein kyyneleet silmiin, kun löysin suppilovahveron, jossa oli kiinni toinen samankokoinen suppilovahvero ja vielä kolmas ihan minipieni. Sieniperhe! Asettelin ne varovasti ämpäriin, etteivät joutuneet eroon toisistaan.
Sittenkö raa'asti söit tuon onnellisen perheen ja särjit idyllin. Ihan tippa tulee linssiin, miten traagista 😢
No joo, itelläkin tulee joskus myötätunto omia tavaroita kohtaan jos käsittelen niitä rajusti.
Niin, ajattele. Kenties vielä veitsellä viilsit sieniltä kurkut auki, eikö omatunto yhtään kolkuta? Näen sieluni silmin kuinka sieniäiti yrittää suojella pienokaistaan, isäsienen ruumiin jo maatessa velttona maassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Penikseni
Muuten sama, mutta minulla on vain kikkeli.
No ole iloinen että edes kikkeli. Minulla on vain pirri ja kaikki nauraa sille.
🎶Myös Musti ja Mirri ja pikkuinen Pirri on riihelle saapuneet🎶
"Mirrin" ja "Pirrin" välillehän voisi kehittyä vaikka minkälainen vuosisadan rakkaustarina, joten suotta nauretaan.Ok sori, meen nukkumaan :D
Edellyttäen että se musti palaa sinne mistä tulikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, tutulta kuulostaa :) Olin syksyllä sienimetsässä ja tuli melkein kyyneleet silmiin, kun löysin suppilovahveron, jossa oli kiinni toinen samankokoinen suppilovahvero ja vielä kolmas ihan minipieni. Sieniperhe! Asettelin ne varovasti ämpäriin, etteivät joutuneet eroon toisistaan.
Sittenkö raa'asti söit tuon onnellisen perheen ja särjit idyllin. Ihan tippa tulee linssiin, miten traagista 😢
No joo, itelläkin tulee joskus myötätunto omia tavaroita kohtaan jos käsittelen niitä rajusti.
Niin, ajattele. Kenties vielä veitsellä viilsit sieniltä kurkut auki, eikö omatunto yhtään kolkuta? Näen sieluni silmin kuinka sieniäiti yrittää suojella pienokaistaan, isäsienen ruumiin jo maatessa velttona maassa.
On tämäkin oikeusvaltio! Kuka täällä on pienen sienen puolella?!
(Pitääkö huolestua, kun oikeasti tulee paha mieli sienen puolesta?) :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Penikseni
Muuten sama, mutta minulla on vain kikkeli.
No ole iloinen että edes kikkeli. Minulla on vain pirri ja kaikki nauraa sille.
🎶Myös Musti ja Mirri ja pikkuinen Pirri on riihelle saapuneet🎶
"Mirrin" ja "Pirrin" välillehän voisi kehittyä vaikka minkälainen vuosisadan rakkaustarina, joten suotta nauretaan.Ok sori, meen nukkumaan :D
Edellyttäen että se musti palaa sinne mistä tulikin.
Musti ei ole este vaan pelkkä hidaste :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun autolla on oikeesti tunteet, se oli pari vuotta veljen tallissa, poissa käytöstä siis, koska minulla oli toinen auto käytössä tuolloin. Mutta sitten koitti aika, jolloin tarvitsin tätä 20 vuotta vanhaa palvelijaa, veljen vaimo käytti sitä katsastuksessa, oli lähtenyt kuin palmun alta käyntiin (vaikka oli kunnon talvi) ja eiku vaan meni läpi katsastuksesta! Illalla menin sitten hakemaan tätä aarretta veljen kotoa, eipä lähtenytkään auto käyntiin, mutta velpoika sai auton käyntiin, starttasi vaan pari kertaa....sitten huomasin, että puhallin ei toimikaan. No taas velipoika riensi apuun, pamautti nyrkillä pari kertaa johonkin hanskalokeron tietämille, ja kappas, puhallin pärähti hurisemaan! Ja olen aivan varma, ett autoni oli suuttunut minulle, koska olin hylännyt sen ja käynyt
" vieraissa "😃 mutta hyvin on pelannut sen jälkeen!
Olen aina ajatellut niin. Suomessahan sellaista pidetään hömppänä, joten ilahduin kun luin KonMari kirjan ja sen kirjoittaja puhui avoimesti miten kokee että esim. laukut tai vaatteet voi olla surullisia jos ne unohdetaan kaapinperälle tai ne säilytetään huolimattomasti rytyssä. Ilmeisesti kirjan kirjoittajan uskonnossa shintolaisuudessa, tällainen näkemys on ollut perinteinen. Ja varsin monessa muussakin vanhassa perinteessä.
Olen periaatteessa nykyaikainen ja tieteellinen, ja ajattelen että se oli hassua taikauskoa, mutta joskus mietin, että entä jos onkin niin päin, että me olemme menettäneet kyvyn aistia jotain olennaista, eikä niin päin että ne vanhan ajan ihmiset kuvitteli hassuja esineiden elävyydestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää on vallan mainio ketju. Kertokaa toki lisää.
Mun kävi esim sääli joulukuusta.
Luin pari vuotta sitten Aamulehdestä, että Hämeenkadun kaadettavat puut pystyvät viestimään toisilleen erittämiensä kaasujen avulla, että hätä on.
Siis jos puuta vahingoitetaan, niin se pystyy viestimään, jotta toiset puut pystyvät erittämään jotain suoja-aineita. (No, ei ne suoja-aineet suojaa kuin luonnon tuholaisilta, ei moottorksahalta)
Meillä päin on yksi vanha silta. Elämänsä loustohetkinä se oli paljon käytetty ylikulkusilta, mutta 15 vuotta sitten viereen on rakennettu kauppakeskus, uusia asuntoja ja uusia siltoja ja tämä vanha ruma silta on jäänyt sivuun kaikesta ja tarpeettomaksi. Sitä ei ole kuitenkaan purettu vaan se on jäänyt siihen hylättynä seisomaan.
Kierrän joskus tarkoituksella vanhan ruman sillan kautta, koska se on yksinäinen, ruma ja tarpeeton. Edes minä olen sille ”asiakkaana” ja se voi kokea olevansa tarpeellinen ja palvella minua.
Sivelen kaidetta mennessäni ja taputan siltaa rohkaisevasti. Kyllä se siitä.
En ole kertonut tunteistani kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun imuri on alkanut vinkumaan välillä ja huomaan puhuvani sille: ”Älä nyt viitti! Lopeta jo toi!” Mä kai kuvittelen kuinka se valittaa miten raskasta sen työ on...😂
Lapsena yritin leikkiä kaikilla leluilla vaikka väkisin, ettei niille tule paha mieli.
Vieläkin tulee surku, jos näen leluja, joilla ei ole leikkijää. Varsinkin omien lasteni suosikkilelut kun lapset ovat kasvaneet isoiksi ja lelut ovat hylätty nurkkaan. Voi se on niin haikeaa ja tulee paha mieli niiden lelujen puolesta.
Siksi olen aina iloinen kun vanhat lelut löytävät uudet leikkijät.
En ole voinut katsoa Toy Storeja pillittämättä, kun siinä on tätä samaa ideaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vaikea heittää esineitä roskikseen. Tulee jotenkin säälivä ajatus, että sen heittää likaiseen roskikseen. Etenkin mulla kauan olleet esineet tai vaatteet.
Miten te muut herkät pystytte heittämään pois.
En pysty tekemään vaatteistani rättejä käytön jälkeen. Ainakaan niistä, joista eniten tykkäsin
En pysty laittamaan huonompaan käyttöön jotain suosikkiastiaani, jos se menee pilalle. Siis tyyliin, että suosikkilautasestani lähtee reunasta pala ja oon heittämässä sitä roskiin. Mieheni saattaa pyytää maalinsekoitusastiaksi. En raaski nähdä sitä maalinsekoitusastiana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ketju varmaan selittää sen, miksi jotkut vievät keräykseen liian huonoa tavaraa.
Juttelen joulukuuselle. Tosin se ei ole esine.
Tein autokaupat ja järkytyin kun seuraavana aamuna vanha autoni ei enää käynnistynyt, ei inahtanutkaan. Tähän asti se oli toiminut täysin moitteettomasti viimeiset kymmenen vuotta. Se sai sydänkohtauksen ja kuoli. Sen sydän murtui, kun myin sen pois. Olen niin pahoillani.
Kyllä, paljonkin. Olen aina kiintynyt esineisiin ja kokenut niillä olevan oma "sielu", tunteet tai persoona. Tämän takia minun on vaikea luopua juuri mistään ja asun tupatentäydessä kaaoskodissa. Kiinnyn vaikka mehutölkkiyksilöön, kun se "elää kanssani" sen muutaman päivän ja palvelee minua niin hyvin, sitten tunnen jonkinlaista surumielisyyttä laittaessani sen tyhjänä kierrätykseen. Siinä tiemme eroavat lopullisesti.
Mulla on pehmolelu jonka olen saanut äidiltäni ja yksi nalle jonka olen saanut isältäni. Edelleen ovat osa sisustusta. En voisi kuvitellakkaan laittavani niitä kellariin.
Aina tulee olo että olen hylännyt ne. :(
Todella tärkeiksi on myös muodostunut muutama koru jonka sain ex-mieheltäni joka menehtyi hiljattain.
En voisi kuvitellakkaan että hankittuisin niistä eroon, tai lakkaisin käyttämästä vaikka uuden kumppanin löytäisin. Tuskin edes kertoisin että ovat exältäni niin voin käyttää niitä ihan ilman että hän pitäisi sitä outona tai ajattelisi että en ole päässyt yli.
Olen aikuinen mies ja minulla on lahjaksi saatuja pehmokoiria.
Jos rapsutan yhtä niin pakko on rapsuttaa kaikki 6 kpl läpi. Sitten mietin saiko jokainen "hauva" rapsutusta yhtä paljon!? No eikun uudestaan rapsuttamaan....
Ei ei mene hyvin minulla...
Lohduttelen saksalaista paistinpannuani aina kun paistan sillä, että kohta ei ole poppa enää.