Lue keskustelun säännöt.
Poikani on homo, eikä mieheni hyväksy sitä.
12.01.2019 |
Minulla on 16-vuotias täysin normaali poika. Pelaa videopelejä, pukeutuu kuten muutkin pojat ja ajelee mopollaan. Eilen hän kertoi, että on ruvennut seurustelemaan. Olimme innoissamme, kunnes hän kertoi että kumppani ei ole tyttö. Ihmettelin suuresti, sillä poika vaikuttaa kaikin tavoin heterolta. Tyttöjäkin on joskus käynyt kylässä.
Minulle homous ei kuitenkaan ole millään tavalla ongelma, sillä hyväksyn kaikki ihmiset seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Miehelleni eli pojan isälle asia ei ollut yhtä helppo. Mies epäilee että kyseessä on jokin ohimenevä vaihe, ja kertoi että poika saisi kenet tahansa tytön itselleen, jos tarpeeksi yrittäisi. Ilmoitti myös, ettei halua tavata uutta poikaystävää. Mitä voin tehdä tässä tilanteessa? Olen itse ylpeä kun poikani uskalsi kertoa homoudesta ja haluaisin että isänsä olisi myös.
Kommentit (226)
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!
Huonoa huumoria,etkö muuta osaa kirjoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikasi ei ymmärrä näitä nykyajan seksuaalisen suuntautumisen virtoja vielä kunnolla. Kyllä se hänen rakastettunsa on ihan oikeasti tyttö, vaikka ei ehkä näytä siltä. Sukupuolen vaihtaminen ei käy ihan hetkessä kuitenkaan. Ja vaikka se miehinen elin jäisikin omalla kullalla paikoilleen, niin pinppi se silti on.
Mitä väliä onko homppeli,vai ei?Oma lapsi on hyväksyttävä,juurikin sellaisena.Hän on oma ittensä.Ei homppeli ole voinut vanhempiaan valita,mutta ystävänsä ja löheiset ::KYLLÄ.Hyväksytään ihmiset sellaisina,kun he ovat::homppeli,lepakko....läski...eihän he,suuntaustaan Sinulle tyrkytä!!!!!!
Isällä on oikeus olla vihainen. Se mistä olen huolissani on se että luonnollisesta reaktiosta moraalisäteillään täällä. Se on yököttävää.
Vuoden vanha threadi. Olisi mielenkiintoista kuulla miten AP:n perhe-elämä on jatkunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
vastaan nyt vähän eri näkökulmasta. Olen itse hieman yli 40 vuotias. Tulin kaapista ulos vanhemmilleni n. 20 vuotiaana. Isäni hyväksyi asian täysin, mutta äitini ja äidin puolen suku eivät. Tämän johdosta minut eristettiin äitini puolen suvusta n. kymmenen vuoden ajaksi. En saanut kutsua häihin, ristiäisiin, hautajaisiin tai muihin sukujuhliin. Oli ison työn takana saada yhteys äidin sukuun rakennettua ja edelleen välit ovat monien kanssa hyvin etäiset ja sukujuhlissa osa käyttäytyy minua kohti uhkaavasti, erityisesti humalassa.
Puolisoni joutui myös perheensä hylkäämäksi. Hän teki erilaisen ratkaisun kuin minä ja päätti, ettei halua yrittää rakentaa suhdetta ihmisiin, jotka ovat hänet hylänneet. Hänen äitinsä yrittää silloin tällöin soitella, mutta hän toivoisi äidin lopettavan, sillä se vain ahdistaa häntä.
Omalla kohdallani olen ajatellut, että haluan säilyttää suhteen sukuuni, olen kokenut sen niin tärkeäksi että kestän tilanteen ongelmallisuutta. Usein kuitenkin mietin, tekikö kumppanini paremman ratkaisun. Tunne, kun ei ole täysin hyväksytty omana itsenään raastaa jokaisena kertana kun näen sukulaisia, kun kuulen muiden sukulaisten WhatsApp-ryhmistä joihin minua ei ole lisätty. Hyvää tarkoittavat lähisukulaiset sanovat, että minun pitää ymmärtää ja kestää, että nämä homofobiset ihmiset ovat eläneet erilaisen aikakauden eivätkä he siitä muutu. Heidän mielestään minun pitää siis kestää torjumista, poissulkemista ja väkivallan uhkaa ja vain niellä kaikki. Uskon, että tämän kaiken aiheuttama stressi on vaikuttanut myös terveyteeni.
Minulla ei ole mitään vastauksia kenellekään. Halusin vain kertoa toisesta näkökulmasta tarinan siitä, kuinka läheisten torjunnalla on pitkät jäljet ja se jättää haavoja, jotka eivät parane koskaan. En usko, että kasvan ihmisenä ikinä niin paljon, että pystyisin antamaan äidilleni ja hänen suvulleen täysin anteeksi. Ja miksi pitäisi, koska he eivät ole edes pyytäneet mitään anteeksi minulta. Humalassa äitini on yhteiselle tutullemme joskus itkenyt epäonnistumistaan äitinä. Edelleen odotan päivää, jolloin hän kertoisi sen minullekin. Se ehkä voisi olla ensimmäinen askel asioiden parantamiseen. Nyt vain olemme kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hyh hyh. Meni yöunet kun tämän kuvottavan aloituksen luin. Miten jotkut voivatkin tykätä suklaajunasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kerta vielä homoksi tee, joten miehesi on oikeassa.
Olen ajatellut tuon tarkoittavan yhtä aktia, mutta tarkoittaakin ilmeisesti yhtä poikaystävää.
n-25 kirjoitti:
Minusta lapsia ei pidä tehdä jos ei hyväksy sitä tosiasiaa, että lapsesta voi tulla homo tai lesbo.
Tämä!!
Terveisin: Itsekin biseksuaali
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko poika jo saatu käännytettyä heterouden polulle?
Vierailija kirjoitti:
Hyh hyh. Meni yöunet kun tämän kuvottavan aloituksen luin. Miten jotkut voivatkin tykätä suklaajunasta?
Suklainen parruhan on hyvää kun lommottaa oikeen kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poika on sinun, eikä miehesi ole pojan isä? Niinkö?
Valinnan paikka sinulla. Kumpaa arvostat ja rakastat enemmän? Itse jättäisin tuollasen tyhmän miehen.
Tämä on kyllä kumma juttu, että kun heterosuhteessa ollut nainen nappaakin naisen seuraavaan kierrokseen itselleen, niin hän on ”rohkea ja voimaantiut” ja ties mitä shaibaa. Mites kun homma meneekin toisinpäin? Homosuhteesta ulos ja heterosuhteeseen? Sehän on ”kamalaa kaappiin menoa, itsensä tukahduttamista” ja ties mitä shaibaa.
Aivan kuten ak:n mies minäkin ajattelisin: ohimenevä vaihe, todennäköisesti. Aikalisä itselle omaan kasvuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei hyväksyis meilläkään, enkä hyväksyis minäkään. Olis ihan pahin painajainen.
Oletko koskaan miettinyt, miksi lapsen homous olisi pahin painajainen? Minulle ei olisi. On ollut muita painajaisia, kuten se kun emme tienneet, oliko lapsen kasvain hyvän- vai pahanlaatuinen. Tai se kun hän 6-vuotiaana oli kolme tuntia kadoksissa.
Minä toivon, että kenellekään homolle nuorelle ei osu sellaista äitiä kuin sinä!
Minä haluan, että lapseni on onnellinen. Jos hän on homoseksuaali on mun tärkein tehtävä auttaa häntä hyväksymään itsensä mikäli hän jostain käsittämättömästä syystä kokisi olevansa jotenkin viallinen. Jos hän rakastuu samaa sukupuolta olevan kanssa niin toivottavasti hän saa osoittaa rakkautta ja kokee itsensä rakastetuksi.
M44
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä tajunnut mitä hyväksymistä on asiassa, jolle ei voi mitään. Sama kuin että ei hyväksyisi lapsensa silmienväriä tai sukupuolta.
No eihän jotkut vanhemmat hyväksykään. Sen takia ollaankin keksitty translapset.
Kysyittekö onko se sitten poika?
Noita sukupuoliahan on nykyään kymmeniä...Eli voi olla jokin muukin kuin poika
Vierailija kirjoitti:
n-25 kirjoitti:
Minusta lapsia ei pidä tehdä jos ei hyväksy sitä tosiasiaa, että lapsesta voi tulla homo tai lesbo.
Tai trans. Se on monelle homotkin hyväksyvälle vaikea paikka.
Transhenkilö on yleensä homofobiaa sisäistänyt homo tai lesbo, joka kokee helpommaksi omaksua stereotyyppisen naiseuden/mieheyden kuin olla sukupuolelleen epätyypillinen mies tai nainen. Tai sitten autisti, joka on fiksaantunut vastakkaiseen sukupuoleen.
Ja totta kai vanhempana olisi vaikea hyväksyä se, että oma lapsi vihaa niin paljon omaa sukupuoltaan että on valmis mutiloimaan itseään ja elää harhassa.
En voi ymmärtää vanhempia tässä ketjussa ketkä on sitä mieltä että homous olis "pahin painajainen". Haloo, jos sun lapses on homo niin se tarkoittaa sitä että molemmat on suostuvaisia aikuisia ihmisiä, ja siinä ei ole mitään pahaa.
Poika ei sentään ole lastenraiskaaja tai murhaaja.
Pahin painajainen? My ass.
No ei ole. Homoja on ollut aina. Aiemmin heidän on vain täytynyt piilotella, koska homoseksuaalinen suhde oli rikos. Nykyaika on tuonut asian esiin ja kas, onhan heitä.
Yllättäen on tullut tietoon eräskin sukulaisemme, joka muutti jo 60-luvulla ulkomaille, että hän eli siellä homoseksuaalisessa suhteessa. Vasta vanhoina ihmisinä tulivat käymään Suomessa ihan pariskuntana. Kukaan ei tiennyt homoudesta, joten "sitä ei ole."
Helppoahan se on sanoa, että ei hyväksy. Mutta kuka nyt lapsensa hylkää? Vai mitä se ei-hyväksyminen tarkoittaa?
Tuo ukko tuolla aiemmin kirjoitti, että poika pihalle ja perinnöttömäksi ja jos vaimo siitä "piiputtaa" niin samaa tietä menemään. Että sillä lailla vaan voi siis joku hylätä perheensä, ilman tunteita. Mitä rakkautta se sellainen on? Osaako tuo ihminen yleensäkään rakastaa ketään, kun kerran rakkaus omaan lapseenkin ehdollistetaan?
Takavuosina joku äijänkäpy kirjoitti yleisönosastossa, että kyllä hän lesbot ymmärtää, mutta ei homoja. Teki mieli nauraa ääneen. Juuri niin, asia seksualisoidaan. Totta hemmetissä äijä "hyväksyy" lesbosuhteen, sehän on monien miesten fantasia, kaksi naista rakastelemassa. Mielellään vielä itse menisi mukaan tohottamaan. Just niin. Ja olen kyllä huomannutkin, että lesbosuhteen todella miehet helpommin hyväksyykin. Kerrankin yhdessä seurueessa tuli puheeksi paikkakunnalla tunnettu naispari, jolloin yksi mies sanoi, että kyllä ne siitä vielä mielensä muuttaa, ei ne muuta tarvi kuin kunnolla miestä kumpikin, silloin jää lesboilut. Hohhoijaa.