Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini

Richard Brason, toinen esikuvani, lähti koska on ihmisenä VAPAA, kuumailmapallomatkalle, jonka tiedettiin olevan hengenvaarallinen, koska halusi toteuttaa unelmaansa, vaikka hänellä oli perhe. Jos perhe ei olisi laskenut häntä sinne, he olisivat olleet itsekkäitä ja epärakastavia, mutta he eivät olleet. Onneksi Richard selvisi matkasta hengissä, mutta se ei tosiaan ollut itsestäänselvyys. Minusta ihmisen vapaus on kaikkein tärkeintä, vain siten voi aidosti rakastaa. Joku voi tietenkin vapaaehtoisesti valita elää ei-niin-vapaana, mutta pääasia on, että asiat ovat vapaasta tahdista valittuja.

Ap

Ap, sinulla on oikeus kokea vihan tunteita, eikä niitä pidä tukahduttaa. Kuitenkin kerrot, että sinua harmittaa se, miten toimit vihaisena. Vihan tunteita on mahdollista käsitellä ilman, että ne tukahduttaa täysin tai vaihtoehtoisesti satuttaa toisia suutuksissaan. Tämä on varmasti asia, jossa terapeuttisi voi auttaa, sillä me emme tiedä tilannettasi täysin. Ymmärrämme varmasti kaikki, että lapsuutesi ja suhteesi äitiisi on ollut kivulias, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Älä toista samaa vahingollista kaavaa ja satuta lähimmäisiäsi. Ota apu vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.

Ap

Miten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös

Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.

Ap

Terapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.

Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.

Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?

Ap

Sinä annat paljon informaatiota itsestäsi ihmisille jotka näistä asioista jotain tietävät (yleensä oman kokemuksen kautta).

Et voi saada (kestävää) onnen tunnetta ja tasapainoa jos et SUOSTU kohtaamaan pohjamutia myöten haavojasi ja sitä kuinka olet jatkanut väkivallan kierrettä hylkäämällä itsesi ja kostamalla syyttömälle miehellesi.

Se tekee kipeää ja voi viedä aikaa mutta et ikinä saa oloasi muuttumaan jos et sille tielle lähde.

Ota nyt vihdoin selkeä neuvo vastaan: lakkaa syyttämästä äitiäsi (se ei tarkoita tapahtuneen kieltämistä) ja syytämästä pahaa oloasi muiden päälle. Älä reagoi vaan opettele ymmärtämään miksi tunnet ja haluat käyttäytyä kuten haluat ja opettele uusi suhtautuminen asioihin. Näe että oma toimintasi vaikuttaa voimakkaasti muihin.

No siis eihän sellainen neuvo auta, jota ihminen ei voi tunnetasolla toteuttaa, tajuatko? Jos siitä ei ole mitään apua, että lakkaa syyttämästä äi ti ään, niin miksi tekisi niin? Minusta nuo opettele uusi toimintatapa ovat aivan käsittämättömiä neuvoja. Eli ihminen ei saakaan reagoida tunteella, eikä olla siis oma itsensä? Sen voin hyväksyä, ettei tunnetta, jolla reagoidaan, ilmaista, mutta en kyllä parisuhteessa. Muiden seurassa ok. Parisuhteessa pitää saada olla kokonaisena.

Ap

Ihmismieli on jännä juttu. Ajatuksiisi pystyt vaikuttamaan ja ajatukset vaikuttavat tuneisiin joita tunnet.

Eli aloitat prosessin tietoisesti ja "väkisin" vaikka et kokisikaan sellaisia tunteita joita kuvittelet vaadittavan sillä hetkellä.

Se vaatii työtä ja kurinalaisuutta mutta on mahdollista.

Valitettavasti se ei tapahdu niin että joku kertoo taikasanan ja hups, kaikki on hyvin.

Siis jäikö sulta nyt tajuamatta, että tunnen vihaa ja pahaa oloa? Ei se mihinkään katoa sillä, että olisi jokin vaadittu tunne? Mikä se edes olisi? Miten sä et tuollalailla tukahduta vain sitä vihaa ja pahaa oloa? Tässä ei haeta niiden tukahduttamista, se on aivan hyödytöntä, koska sillä lailla ne eivät häviä minnekään. Ne vaan muhivat minussa edelleen? En näe mitään järkeä tuossa neuvossasi. Se viha on tässä se asia, ei mitkään "vaaditut tunteet" duh.

Ap

Sanoit ettet voi toteutattaa neuvoa jota et jotain tunnetasolla.

Siihen viitattiin.

Olet tehnyt erittäin selväksi että tunnet vihaa jne ja siihenhän tuossa juuri annettiin vinkkiä mitä tehdä. Hallitse ja ohjaa ajatuksiasi niin vaikutat tunteisiisi ja pikkuhiljaa opit uudet ajatusmallit ja pääset ko tunteista ja niiden tekosyyllä toteuttamistasi reaktioista eroon.

En vastaa sinulle enää jos tämänkin torppaat, turha valuttaa vettä hanhen selkään.

Vihaa hillitsemällä ei tehdä onnellisia ihmisiä. Jos et tämän vertaa ihmispsykologiasta tajua, niin elele vihasi hillitsemällä hallitsevaa elämääsi. Mua ei sellainen onnelliseksi tee, ja sillä sipuli. Jos ihminen yrittää hillitä vihaansa, se alkaa hallita häntä, eikä ihminen ole vapaa. Ymmärrän, ettei vapauden nimissä saa satuttaa muita, mutta silti tuo ei ole mulle ratkaisu hyviin suhteisiin ainakaan.

Ap

Ja mikähän sinua nyt hallitsee?

Mielestäni viha, jota äitini takia pakkautui minuun aivan hirveän paljon.

Ap

Ja mikä oikeus sinulla on aiheuttaa muille vihaa, joka sinun takiasi pakkautuu heihin? Mikä oikeuas sinulla on pilata puolisosi ja mahdollisten lastenne elämä? Miksi sinun vapautesi on tärkeämpi kuin heidän mielenterveytensä? Miksi sinä saat olla äitiäsi pahempi ja silti syyttää äitiäsi kaikesta? Jos äidilläsi muka oli vastuu käytöksestään ja teoistaan, miksi sinulla ei ole, kun toimit samoin?

Niin että ei kaikkien muiden aina tarvitse elää rähmällään tehden mitä muut haluaa saadakseen rakkautta, niiih.

Ap

Olet kova halveksimaan ja nimittelemään muita

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on oikeus kokea vihan tunteita, eikä niitä pidä tukahduttaa. Kuitenkin kerrot, että sinua harmittaa se, miten toimit vihaisena. Vihan tunteita on mahdollista käsitellä ilman, että ne tukahduttaa täysin tai vaihtoehtoisesti satuttaa toisia suutuksissaan. Tämä on varmasti asia, jossa terapeuttisi voi auttaa, sillä me emme tiedä tilannettasi täysin. Ymmärrämme varmasti kaikki, että lapsuutesi ja suhteesi äitiisi on ollut kivulias, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Älä toista samaa vahingollista kaavaa ja satuta lähimmäisiäsi. Ota apu vastaan.

Ota apu vastaan, no sitä oon nyt odottanut sitä apua parikymppisestä alkaen. Asiaa, joka auttaa ja tekee minusta vapaan jne. Vapaan (aiheettomasta, muille näkymättömästä ja pitkälle osin itsellenikin) häpeästä ja muusta vihan taustalla olevista asioista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olet kova halveksimaan ja nimittelemään muita

No aika halevksivasti mun äitiydestäni kirjoitellaan, niin halveksin sitä ihmistä kyllä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.

Ap

Miten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös

Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.

Ap

Terapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.

Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.

Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?

Ap

Sinä annat paljon informaatiota itsestäsi ihmisille jotka näistä asioista jotain tietävät (yleensä oman kokemuksen kautta).

Et voi saada (kestävää) onnen tunnetta ja tasapainoa jos et SUOSTU kohtaamaan pohjamutia myöten haavojasi ja sitä kuinka olet jatkanut väkivallan kierrettä hylkäämällä itsesi ja kostamalla syyttömälle miehellesi.

Se tekee kipeää ja voi viedä aikaa mutta et ikinä saa oloasi muuttumaan jos et sille tielle lähde.

Ota nyt vihdoin selkeä neuvo vastaan: lakkaa syyttämästä äitiäsi (se ei tarkoita tapahtuneen kieltämistä) ja syytämästä pahaa oloasi muiden päälle. Älä reagoi vaan opettele ymmärtämään miksi tunnet ja haluat käyttäytyä kuten haluat ja opettele uusi suhtautuminen asioihin. Näe että oma toimintasi vaikuttaa voimakkaasti muihin.

No siis eihän sellainen neuvo auta, jota ihminen ei voi tunnetasolla toteuttaa, tajuatko? Jos siitä ei ole mitään apua, että lakkaa syyttämästä äi ti ään, niin miksi tekisi niin? Minusta nuo opettele uusi toimintatapa ovat aivan käsittämättömiä neuvoja. Eli ihminen ei saakaan reagoida tunteella, eikä olla siis oma itsensä? Sen voin hyväksyä, ettei tunnetta, jolla reagoidaan, ilmaista, mutta en kyllä parisuhteessa. Muiden seurassa ok. Parisuhteessa pitää saada olla kokonaisena.

Ap

Ihmismieli on jännä juttu. Ajatuksiisi pystyt vaikuttamaan ja ajatukset vaikuttavat tuneisiin joita tunnet.

Eli aloitat prosessin tietoisesti ja "väkisin" vaikka et kokisikaan sellaisia tunteita joita kuvittelet vaadittavan sillä hetkellä.

Se vaatii työtä ja kurinalaisuutta mutta on mahdollista.

Valitettavasti se ei tapahdu niin että joku kertoo taikasanan ja hups, kaikki on hyvin.

Siis jäikö sulta nyt tajuamatta, että tunnen vihaa ja pahaa oloa? Ei se mihinkään katoa sillä, että olisi jokin vaadittu tunne? Mikä se edes olisi? Miten sä et tuollalailla tukahduta vain sitä vihaa ja pahaa oloa? Tässä ei haeta niiden tukahduttamista, se on aivan hyödytöntä, koska sillä lailla ne eivät häviä minnekään. Ne vaan muhivat minussa edelleen? En näe mitään järkeä tuossa neuvossasi. Se viha on tässä se asia, ei mitkään "vaaditut tunteet" duh.

Ap

Sanoit ettet voi toteutattaa neuvoa jota et jotain tunnetasolla.

Siihen viitattiin.

Olet tehnyt erittäin selväksi että tunnet vihaa jne ja siihenhän tuossa juuri annettiin vinkkiä mitä tehdä. Hallitse ja ohjaa ajatuksiasi niin vaikutat tunteisiisi ja pikkuhiljaa opit uudet ajatusmallit ja pääset ko tunteista ja niiden tekosyyllä toteuttamistasi reaktioista eroon.

En vastaa sinulle enää jos tämänkin torppaat, turha valuttaa vettä hanhen selkään.

Vihaa hillitsemällä ei tehdä onnellisia ihmisiä. Jos et tämän vertaa ihmispsykologiasta tajua, niin elele vihasi hillitsemällä hallitsevaa elämääsi. Mua ei sellainen onnelliseksi tee, ja sillä sipuli. Jos ihminen yrittää hillitä vihaansa, se alkaa hallita häntä, eikä ihminen ole vapaa. Ymmärrän, ettei vapauden nimissä saa satuttaa muita, mutta silti tuo ei ole mulle ratkaisu hyviin suhteisiin ainakaan.

Ap

Ja mikähän sinua nyt hallitsee?

Mielestäni viha, jota äitini takia pakkautui minuun aivan hirveän paljon.

Ap

Ja mikä oikeus sinulla on aiheuttaa muille vihaa, joka sinun takiasi pakkautuu heihin? Mikä oikeuas sinulla on pilata puolisosi ja mahdollisten lastenne elämä? Miksi sinun vapautesi on tärkeämpi kuin heidän mielenterveytensä? Miksi sinä saat olla äitiäsi pahempi ja silti syyttää äitiäsi kaikesta? Jos äidilläsi muka oli vastuu käytöksestään ja teoistaan, miksi sinulla ei ole, kun toimit samoin?

Luuletko sä mun mennen yhteen jonkun keharin kanssa, vai millä syyllä hän ei ole vastuussa itsestään jos meno menee liian hurjaksi? Mä en sen sijaan lapsena ollut !

Ap

Hienoa, että ymmärrät sen, että vihan taustalla on jokin syy. Tämä varmasti auttaa tilanteessa etenemisessä. Sinuna jatkaisin tunteiden työstämistä, oikeasta terapeutista ja omasta motivaatiosta on varmasti paljon apua!

Mun mies on vastuussa itsestään, mitä helvettiä nyt taas, että mä oisin siitäkin vastuussa. Koitan tietenkin olla purkamatta vihaani häneen, asumme erikseen. Mutta silti nähdessämme yhtään pitempään saatan kokea ahdistusta tai mielenipahoittumista, josta puran sen tunteen häneen taas. Nyt kun tajusin sen, ajattelin, että en pidä hetkeen yhteyttä, en pyydä mitään, jos ei ole aivan pakko, vaikkei se nyt mitään autakaan. Jos avulla ajattelee siis parempaa fiilistä suhteeseen. En paljon ole hänen apuaan pyytänyt, ihan parissa käytännön seikassa vain.

Ap

Miksi sä Ap tulit tänne avautumaan ja kysymään neuvoja mun sulla on vadtalause joka ikiseen neuvoo ..? Käyt päälle kuin yleinen syyttäjä ja haukut niitä jotka sanovat sulle suoraan ettet toimi oikein. Vihan pitää päästä prossesoimaan mutta tee se oman pään sisällä, et voi millään olettaa että muut pääsevät sun pään tai kokemustesi sisälle.

Tarvitset vihanhallintaa. Olet ehkä saanut lapsuudessasi äidiltäsi vääränlaisen tavan toimia ja nythän sinä toimit aivan muin äitisi.

Käyt päälle (verbaalisesti) ja syytät muita.

Tulitko tänne vaan purkamaan huonoa oloasi? No, onhan se parempi kanava kuin se että syytät miestäsi ja lapsiasi. Kuule, kukaan aikuinen ei ole koskaan vapaa. Jokainen meistä kantaa sisällään jotain traumoja joten sinänsä sä et ole mikään poikkeus, jotkut vähemmän tai enemmän.

edelliseen postaukseen, sorry kirjoitusvirheistä!

Onkos sun miehehelläsi uusi kumppani?

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että ymmärrät sen, että vihan taustalla on jokin syy. Tämä varmasti auttaa tilanteessa etenemisessä. Sinuna jatkaisin tunteiden työstämistä, oikeasta terapeutista ja omasta motivaatiosta on varmasti paljon apua!

Joo, olen sen tiennyt jo pitkään, mutten silti ole päässyt eteenpäin. Nyt eräs perhetyöntekijä kuunteli murheitamme (toinen lapsista on lievästi erityinen) ja mies siinä kertoi, että olin syyttänyt häntä jne ja että miehellä oli siitä paha olla (hyvä että sanoi sen). Asiaa selvitellesssämme sanoin, että olin harmissani "asia x" ja siksi sitten varmaan olin vihainen. Niin siihen perhetyöntekijä sanoi mulle, että "niin, purit turhautuneisuutesi mieheesi". Niin se oli kuin lamppu 💡olisi syttynyt päässäni, hän tavallaan sanoitti (toisaalta joku voisi sanoa että latisti tai miehen näkökulmasta mitätöi) tilanteen, jota en siinä ollut havainnut itse. Mun käytös on minkä milloinkin purkamista mieheen. Olin mä tavallaan senkin tajunnut, mutta en sitä, että ehkä se tavallaan on inhimillistä, vaikka se onkin hiton väärin. En siis aio selittää sitä inhimillisenä käytöksenä, jolle ei tarvitse tehdä mitään, tietenkään, mutta silti tuo auttoi tavallaan tajuamaan, ettei se ole sen kamalampaa. Tietenkin miehelle se on väärin että mä huudan, mutta kun minuthan demonisoitiin kotonani kaikesta tuollaisesta käytöksestä, vaikka demonisoija itse ei edes muistanut, milloin itse teki täysin samaa ja vielä puolustuskyvyttömälle lapselle.

Se perhetyöntekijä ei tiedäkään, miten arvokkaan lauseen hän sanoi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onkos sun miehehelläsi uusi kumppani?

Ei ole.

Ap

Niin meinaan kun demonisoitiin, asiaa ei ole voinut sitten käsitellä. Olen puolustanut oikeuttani suuttua, jos mua suututtaa.

Ap

Anteeksi nyt, mutta en ymmärrä ap:n selityksistä yhtään mitään. Onko suomi sinulle vieras kieli vai miten sinulla tuo itseilmaisu on noin tavattoman sekavaa?

Mutta jos nyt siis kommentoin otsikkoa - jonka ymmärsin sentään - niin itsehillintää voi harjoitella missä iässä tahansa. Ennen kaikkea se vaatii kumppanin kunnioittamista ja sen tajuamista, ettei oman ahdistuksen kaataminen toisen niskaan ole a) millään tasolla hyväksyttävissä, b) reilua ja c) ei edes kohenna oikeasti sitä omaa oloakaan.

Ahdistukselle pitäisi löytää paljon parempi purkautumisväylä kuin puolisolle/kumppanille ilkeily ja melttoaminen. Ammattiapu voi olla tarpeen, mutta jos kyse ei ole sairaudeksi luokiteltavasta ahdistuksesta, voisi myös miettiä ihan vaan hetken yksinoloa vaikkapa liikunnan merkeissä aina työpäivän päätyttyä - tai milloin se vitutus nyt yleensä ilmaantuu ja tuppaa purkautumaan veetuiluna kumppanille.

Eli jos vaikkapa sinulla on tapana nalkuttaa ja ilkeillä puolisolle töistä palattuasi - otakin tavaksi tehdä pieni kävelylenkki ja kotiin tultuasi käydä yksin rentouttavassa suihkussa, puhumatta puolisolle mitään. Olisiko olosi suihkusta tultuasi jo parempi?

Työstressi tuppaa purkautuessaan altistamaan äksyilylle. Ja kun sen yhdistää siihen, että kotiintultuaan vaikkapa huomaa, ettei siippa olekaan käynyt kaupassa, vaikka lupasi, mieliala voi hyvin levitä kuin ne kuuluisat jokisen eväät....

Mieti aina, millaista kohtelua itse odotat ja haluat puolisoltasi, ja kohtele häntä kuten haluat itseäsi kohdeltavan. Tämä lienee Raamatun oppi, mutta pätee oikeastaan ihan kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen ideaalina. Aina ei tietenkään kykene, mutta se on silti hyvä pitää tavoitteena.

Ja oikeinhan se onkin. Jos suututtaa, on jopa inhimillistä, vaikkakin väärin, purkaa se toiseen. Mun äidin mielestä se ei ollut sallisttua, eikä siis inhimillistä. Kuitenkin itse teki sitä, mutta hänet pelasti muistamattomuus, tai denial. Hän kielsi olleensa itse se, joka purki vihansa pieneen avuttomaan lapseensa. Ja syytti minua samasta paholaiseksi varrattavissa olevaksi ihmiseksi. Sitä ei kertakaikkiaan hyväksytty. Hän ei hyväksynyt minua sellisena. Hirveä paska, kuolkoot äläkkiä nyt vaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi nyt, mutta en ymmärrä ap:n selityksistä yhtään mitään. Onko suomi sinulle vieras kieli vai miten sinulla tuo itseilmaisu on noin tavattoman sekavaa?

Mutta jos nyt siis kommentoin otsikkoa - jonka ymmärsin sentään - niin itsehillintää voi harjoitella missä iässä tahansa. Ennen kaikkea se vaatii kumppanin kunnioittamista ja sen tajuamista, ettei oman ahdistuksen kaataminen toisen niskaan ole a) millään tasolla hyväksyttävissä, b) reilua ja c) ei edes kohenna oikeasti sitä omaa oloakaan.

Ahdistukselle pitäisi löytää paljon parempi purkautumisväylä kuin puolisolle/kumppanille ilkeily ja melttoaminen. Ammattiapu voi olla tarpeen, mutta jos kyse ei ole sairaudeksi luokiteltavasta ahdistuksesta, voisi myös miettiä ihan vaan hetken yksinoloa vaikkapa liikunnan merkeissä aina työpäivän päätyttyä - tai milloin se vitutus nyt yleensä ilmaantuu ja tuppaa purkautumaan veetuiluna kumppanille.

Eli jos vaikkapa sinulla on tapana nalkuttaa ja ilkeillä puolisolle töistä palattuasi - otakin tavaksi tehdä pieni kävelylenkki ja kotiin tultuasi käydä yksin rentouttavassa suihkussa, puhumatta puolisolle mitään. Olisiko olosi suihkusta tultuasi jo parempi?

Työstressi tuppaa purkautuessaan altistamaan äksyilylle. Ja kun sen yhdistää siihen, että kotiintultuaan vaikkapa huomaa, ettei siippa olekaan käynyt kaupassa, vaikka lupasi, mieliala voi hyvin levitä kuin ne kuuluisat jokisen eväät....

Mieti aina, millaista kohtelua itse odotat ja haluat puolisoltasi, ja kohtele häntä kuten haluat itseäsi kohdeltavan. Tämä lienee Raamatun oppi, mutta pätee oikeastaan ihan kaikkeen inhimilliseen kanssakäymiseen ideaalina. Aina ei tietenkään kykene, mutta se on silti hyvä pitää tavoitteena.

Lässynläpälää, jos et tajua suomen kiletä, niin mene itse opiskelemaan vaan. Kirjoitin äidinkielen aineesta L:n 92/100 pisteellä, niin että on ihan hyvin hallussa tää suomi. Vaikutat vain fakki-i diootilta, joka ei tajua keskustelun aihetta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Niin meinaan kun demonisoitiin, asiaa ei ole voinut sitten käsitellä. Olen puolustanut oikeuttani suuttua, jos mua suututtaa.

Ap

Typerälle alapeukuttajalle tiedoksi, että on aivan eri asia myöntää jokin käytös vääräksi, mikäli se nähdään inhimillisenä (jos se siis sitä on) kuin silloin, jos sinua väitetään sen ansiosta jotenkin vialliseksi tai pahaksi tms. ihmiseksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa, että ymmärrät sen, että vihan taustalla on jokin syy. Tämä varmasti auttaa tilanteessa etenemisessä. Sinuna jatkaisin tunteiden työstämistä, oikeasta terapeutista ja omasta motivaatiosta on varmasti paljon apua!

Joo, olen sen tiennyt jo pitkään, mutten silti ole päässyt eteenpäin. Nyt eräs perhetyöntekijä kuunteli murheitamme (toinen lapsista on lievästi erityinen) ja mies siinä kertoi, että olin syyttänyt häntä jne ja että miehellä oli siitä paha olla (hyvä että sanoi sen). Asiaa selvitellesssämme sanoin, että olin harmissani "asia x" ja siksi sitten varmaan olin vihainen. Niin siihen perhetyöntekijä sanoi mulle, että "niin, purit turhautuneisuutesi mieheesi". Niin se oli kuin lamppu 💡olisi syttynyt päässäni, hän tavallaan sanoitti (toisaalta joku voisi sanoa että latisti tai miehen näkökulmasta mitätöi) tilanteen, jota en siinä ollut havainnut itse. Mun käytös on minkä milloinkin purkamista mieheen. Olin mä tavallaan senkin tajunnut, mutta en sitä, että ehkä se tavallaan on inhimillistä, vaikka se onkin hiton väärin. En siis aio selittää sitä inhimillisenä käytöksenä, jolle ei tarvitse tehdä mitään, tietenkään, mutta silti tuo auttoi tavallaan tajuamaan, ettei se ole sen kamalampaa. Tietenkin miehelle se on väärin että mä huudan, mutta kun minuthan demonisoitiin kotonani kaikesta tuollaisesta käytöksestä, vaikka demonisoija itse ei edes muistanut, milloin itse teki täysin samaa ja vielä puolustuskyvyttömälle lapselle.

Se perhetyöntekijä ei tiedäkään, miten arvokkaan lauseen hän sanoi.

Ap

Hieno havainto, ap! Varmasti moni tähän ketjuun vastannut on hakenut juurikin samaa kuin tämä perhetyöntekijä. Tunteet ovat aina monimutkaisia, ja niiden työstäminen on prosessi. Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että olette kuitenkin yhdessä tehneet tärkeitä havaintoja. Älä luovuta, vaan jatka tunteiden työstämistä itsesi ja läheistesi vuoksi. Muistathan myös kommunikida miehesi kanssa tämän prosessin aikana, se varmasti auttaa myös häntä jaksamaan.