Lue keskustelun säännöt.
Mitä mä teen, kun puran pahan oloni, turhautuneisuuteni yms. negat tunteeni todella voimakkaasti kumppaniini
12.01.2019 |
Miten tuntisin oloni ihan ok:ksi ilman sitä, että syyllistän heti kumppania? Se ei tarkoita hänen oikeaa, harkittua syyllistämistäön, vaan sitä, että asia ahdistaa ja tuottaa mulle niin pahan olon, että olisi aivan sietämätöntä keneltäkään vaatia, että mä kestän ne olot yksin, jos mun kanssani kerran elää toinen, jos ei, niin ei mulle niin vaikeaa ahdistusta edes epäonnistumisista tulekaan. (Niitähän ei silloin toiset näe, eikä ole niistä minua arvostelemassa edes teoriassa).
Mun mies ei aiemmin kuulemma satuttanut itseään vaikka mä purinkin vihaani häneen, mutta saatuamme lapsia olen onnistunut ilmeisesti satuttamaan häntä kuitenkin arvostelemalla hänen vanhemmuuttaan, ja kun hän ei ensin siitäkään välittänyt, niin nyt meillä on perhetyöntekijöitä, ja kun he ovat sanoneet samaa, kuin minäkin, niin oisko se sitten vaikuttanut, että mies on masentunut. Toisaalta hehän eivät ole sanoneet asioista mitenkään pahasti ja he koittavat tukea, eivät kiusata.
Kommentit (394)
Vierailija kirjoitti:
Et kuitenkaan tee mitään mitä neuvotaan, joten mitä täällä kyselet?
En minä mitään kysele, lue aloitus, mitä siinä kysyttiin? Tai oli siinä tuo kysymys, että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman että syytän kumppania. No, miten?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
Ap
Terapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvamalla aikuiseksi. Otat vastuun omista tunteistasi.
Neuvopa sitten, kuinka. Varaan oikeuden siihen, että neuvosi eivät ole toimivia, mutta ehkäpä sulla on, anna pois vain.
ApEn ole ylläoleva, mutta tuo ”vastuun ottaminen tunteista” on sitä, että tajuat, että ne tunteet tulevat sisältäsi, eikä miehellä ole osaa eikä arpaa niihin.
Aloituksessa kerrotkin tajunneesi tämä, ainakin osittain. Opi tiedostamaan entistä vahvemmin, että tunne kertoo AINA sinusta itsestäsi, ei koskaan miehestä. Miehen toiminta vain triggeröi ne tunteet sinussa.
Ja kun tajuat vastuusi, niin pyydä anteeksi. Aidosti.
Eikä se tunne sitäpaitsi kerro MINUSTA, vaan pahoinpitelystäni. Mutta ethän sä tajua.
ApPahoinpitely tapahtui kauan sitten. Sitä ei enää ole. On vain jäljellä tunne, tässä hetkessä.
Vastuun ottamisella autat sekä miestä että itseäsi.
Se tunne ei olekaan mikään mitätön asia. Minä elän arvostamalla tunteitani ja itseäni, en tukahduttelemallaniitä, kuten sä ilmeisesti, koska et ole niin arvokas itsellesi.
Ap
Onkohan noin?
Epäilen että tukahdutat syvimpiä tunteistasi ja peität ne raivolla kun et kestä kokea ja ajtella hylkäämistä ja kipua.
Itsetuntemuksesi ei ole kovin vahva.
Kyllä sä Ap olet ihan sekaisin ja tarvitset varmaankin ammattiapua ja kenties lääkitystä. En vähättele kokemaasi joka on aiheuttanut trauman joka nyt hallitsee sinua ja käytöstäsi mutta niin kauan kuin koet että olet uhri ja tuntuu siltä ettet edes halua päästä vihasta niin et kyllä pääse elämässäsi eteenpäin.
Säälin sinun miestä joka joutuu olemaan terapeuttisi ja ehkä myös sylkykuppi. Hän eikä myöskään lapsesi ole syyllisiä tähän sinun pahaanoloon. Yritä antaa anteeksi äidillesi ja päätä ettei se vihan ja katkeruuden tunne enää pääse hallitsemaan elämääsi.
Loppupeleissä sinä olet kuitenkin tämän tunteen kanssa yksin ja joudut käsittelemään ne äitisi aiheuttamat traumat yksin. Anteeksianto vie sinut eteenpäin, viha ja katkeruus pitää sinut kiinni eilisessä. Itse päätät miten haluat jatkossa elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisessa terapiassa oot käynyt? Koska luulen et se olis se mikä auttaa. Käsitellä ne äidin aiheuttamat traumat. Niin sun paha olo vähenee ja pystyt ottamaan vastuun tunteistasi etkä kaada niitä toisen päälle. Mikään ratkaisukeskeinen kikkakolmosten etsiminen tai pelkkä asioista puhuminen ei auta, jos sulla on traumaattisia kokemuksia. Pitää olla terapeutti joka osaa auttaa sut niiden äärelle ja läpi. Tsemppiä. Kuulostaa siltä et tilanne paha eikä pariduhdekaan kauaa voi tuollaista kestää
Ensin kävin kogninitiivis(i)ssa, se oli oikeasti ihan paskaa, vaikka auttoikin tämän ongelman aiheuttamiin ongelmiin. Mutta ei poistanut tätä ei ratkaissut sitä, ei avannut sitä, että miten mulla ei ois paha olla? Ei se ole oikein, että mulla on paha olla. Mitä se kumppani siinä sitten edes hyörii, ellei auttaakseen? Seksinkö perässä? Luuseri. Ei hän minulta mitään saanut. Itse halusi niin nussimaan, nuija.
ApNo tästä vastauksesta voisi päätellä et olet tosi aggressiivinen ja epäkunnioitat ihmisiä. Vastuu avun hakemisesta on sulla. Eikä kukaan toinen voi sun työtäsi tehdä. Sun pitää itse suostua. Vaikuttaa siltä et syytät muita ongelmistas
Ja minun ongelmani syy onkin joku muu, kuin minä itse. Eli ä i ti ni.
ApEi ihan noin. Äidistäsi se on lähtenyt mutta nyt (ja jo vuosien ajan) olet itse vastuussa toiminnastasi ja reaktioistasi. Sinulle on annettu täysin oikeita neuvoja ja tasan tarkkaan ymmärretty mikä ongelmasi on, et vain halua ottaa niitä vastaan ja alkaa itse tehdä töitä sisimpäsi kanssa, mieluummin olet syytön uhri ja kiusaat muita.
Ettei vain narsistin lapselle olisi kehittynyt narsismia..
Nimenomaan ei ole annettu oikeita neuvoja, siksihän ongelma on yhä olemassa. Vai voisitko sä neuvoa, miten tuntisin oloni ok:ksi syyllistämättä kumppania? Ja ennen kuin voit vastata, sun pitää kysymyksin itsellesi selvittää, millainen olo ja mistä syystä mulla on, kun syyllistäminen alkaa jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?Ap
Eli terapeutin vika? Ja nyt vähän myös minun? Ei ole pienintäkään tarkoitusta loukata sinua. Mutta sinä näytät nimittelevän minua. Koska myös minulla on kokemus traumaattisesta lapsuudesta ja siitä pois pääsemisestä, saatan ymmärtää jotakin tästä yskästä. Ei muuta kuin tsemppiä sulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?Ap
Sinä annat paljon informaatiota itsestäsi ihmisille jotka näistä asioista jotain tietävät (yleensä oman kokemuksen kautta).
Et voi saada (kestävää) onnen tunnetta ja tasapainoa jos et SUOSTU kohtaamaan pohjamutia myöten haavojasi ja sitä kuinka olet jatkanut väkivallan kierrettä hylkäämällä itsesi ja kostamalla syyttömälle miehellesi.
Se tekee kipeää ja voi viedä aikaa mutta et ikinä saa oloasi muuttumaan jos et sille tielle lähde.
Ota nyt vihdoin selkeä neuvo vastaan: lakkaa syyttämästä äitiäsi (se ei tarkoita tapahtuneen kieltämistä) ja syytämästä pahaa oloasi muiden päälle. Älä reagoi vaan opettele ymmärtämään miksi tunnet ja haluat käyttäytyä kuten haluat ja opettele uusi suhtautuminen asioihin. Näe että oma toimintasi vaikuttaa voimakkaasti muihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?Ap
Eli terapeutin vika? Ja nyt vähän myös minun? Ei ole pienintäkään tarkoitusta loukata sinua. Mutta sinä näytät nimittelevän minua. Koska myös minulla on kokemus traumaattisesta lapsuudesta ja siitä pois pääsemisestä, saatan ymmärtää jotakin tästä yskästä. Ei muuta kuin tsemppiä sulle.
En ajattele niin, että terapeutin vika. Vaan jos alat mua syyttelemään, tai joku muu, niin ei ole minun vikani. En ole jättänyt mitään tekemättä, mistä olisi apua, ja terapiakin on prosessi, jossa terapeutin ammattitaidolla päästään oikeiden asioiden äärelle, tai ei päästä. Ei se ole asiakkaan vika, jos ei päästä. En tajua, miten sä siitä saat, että on sitten terapeutin vika? Kyllä ne terapiat ovat ajallaan tuntuneet auttaneen, mutta selkeästi läpimurtoa ei ole tapahtunut, enkä todellakaan ajattele, että se on mun vikani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapeutti ei voi tehdä työtä puolestasi. Hän voi antaa vinkkejä, yrittää ohjata ajatuksiasi ja auttaa pääsemään jumiutuneista tunnelukoista ja ajatusmalleista mutta sinä olet se jonka tulee olla aktiivinen ja kuten sanottu, ottaa vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?Ap
Sinä annat paljon informaatiota itsestäsi ihmisille jotka näistä asioista jotain tietävät (yleensä oman kokemuksen kautta).
Et voi saada (kestävää) onnen tunnetta ja tasapainoa jos et SUOSTU kohtaamaan pohjamutia myöten haavojasi ja sitä kuinka olet jatkanut väkivallan kierrettä hylkäämällä itsesi ja kostamalla syyttömälle miehellesi.
Se tekee kipeää ja voi viedä aikaa mutta et ikinä saa oloasi muuttumaan jos et sille tielle lähde.
Ota nyt vihdoin selkeä neuvo vastaan: lakkaa syyttämästä äitiäsi (se ei tarkoita tapahtuneen kieltämistä) ja syytämästä pahaa oloasi muiden päälle. Älä reagoi vaan opettele ymmärtämään miksi tunnet ja haluat käyttäytyä kuten haluat ja opettele uusi suhtautuminen asioihin. Näe että oma toimintasi vaikuttaa voimakkaasti muihin.
No siis eihän sellainen neuvo auta, jota ihminen ei voi tunnetasolla toteuttaa, tajuatko? Jos siitä ei ole mitään apua, että lakkaa syyttämästä äi ti ään, niin miksi tekisi niin? Minusta nuo opettele uusi toimintatapa ovat aivan käsittämättömiä neuvoja. Eli ihminen ei saakaan reagoida tunteella, eikä olla siis oma itsensä? Sen voin hyväksyä, ettei tunnetta, jolla reagoidaan, ilmaista, mutta en kyllä parisuhteessa. Muiden seurassa ok. Parisuhteessa pitää saada olla kokonaisena.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, mutta en ole pitänyt yhteyttä. Kun ajattelenkin, että se saatana purki pahan olonsa minuun ja satutti sillä minua, antoi ymmärtää sen olleen mun syy, niin se auttaa olemaan soittamatta, vaikka vanha kuuppa ei tajuakaan, että on tehnyt mitään väärää.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis äidin pahan olon purkaminen minuun ei ollut mun syy, vaan hänen valintansa, vaikken varmasti ollut aina iloista mieltä tuottava, vaan lapsellinen lapsi, oh god, miten siis!!???? Lapsi, joka olikin lapsi, hirveää!. Jos mä v*tutin niin kympillä, niin miksei antanut muualle?
Ap
Mutta onhan mulla siis tosi paha olla, kun ymmärrän itsekin purkavani toisiin pahan oloni, eikä vaan, että olen vihainen ja he ovat tehneet jotain. Olen kyllä jo kauan tajunnut reagoivani ylimitoitetusti, mutta en sitä, että se on (mun silmissäni vain) pahoinvoinnin purkamista, en ajattele niin pahoin, kuin miten teen. Harmi, ettei se välity läheisille tarpeeksi hyvin. Toisaalta kun ajattelee, niin miksi kenenkään pitäisi sellaista sietää :( No, multa ei kukaan kysynyt, mun vaan piti sietää sellaista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?Ap
Sinä annat paljon informaatiota itsestäsi ihmisille jotka näistä asioista jotain tietävät (yleensä oman kokemuksen kautta).
Et voi saada (kestävää) onnen tunnetta ja tasapainoa jos et SUOSTU kohtaamaan pohjamutia myöten haavojasi ja sitä kuinka olet jatkanut väkivallan kierrettä hylkäämällä itsesi ja kostamalla syyttömälle miehellesi.
Se tekee kipeää ja voi viedä aikaa mutta et ikinä saa oloasi muuttumaan jos et sille tielle lähde.
Ota nyt vihdoin selkeä neuvo vastaan: lakkaa syyttämästä äitiäsi (se ei tarkoita tapahtuneen kieltämistä) ja syytämästä pahaa oloasi muiden päälle. Älä reagoi vaan opettele ymmärtämään miksi tunnet ja haluat käyttäytyä kuten haluat ja opettele uusi suhtautuminen asioihin. Näe että oma toimintasi vaikuttaa voimakkaasti muihin.
No siis eihän sellainen neuvo auta, jota ihminen ei voi tunnetasolla toteuttaa, tajuatko? Jos siitä ei ole mitään apua, että lakkaa syyttämästä äi ti ään, niin miksi tekisi niin? Minusta nuo opettele uusi toimintatapa ovat aivan käsittämättömiä neuvoja. Eli ihminen ei saakaan reagoida tunteella, eikä olla siis oma itsensä? Sen voin hyväksyä, ettei tunnetta, jolla reagoidaan, ilmaista, mutta en kyllä parisuhteessa. Muiden seurassa ok. Parisuhteessa pitää saada olla kokonaisena.
Ap
Niin kauan kun syytät äitiäsi olet kiinni hänessä ja vihassa ja katkeruudessa.
Parisuhteessa toki pitää saada olla oma kokonainen itsensä mutta eihän se tarkoita että päästää kaiken kakan pihalle ja puolison niskaan.
Sinä olet aikuinen ja pystyt opettelemaan hallitsemaan tunteitasi. Et voi vedota siihen että "tällainen olen ja minun tunteet" vaan otat sen monesti mainitun vastuun omista tunteistasi etkä lähde negatiivisten ja voimakkaiden tunteiden vietäväksi. Se raivoreaktio ei ole ainoa mahdollinen, sen aika on ollut ja mennyt.
Jos todellakin välität kumppanistasi ja tahdot päästä irti vihasta ja kaunasta.
Jos et halua, jatkat loputtomiin valitsemallasi tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?Ap
Sinä annat paljon informaatiota itsestäsi ihmisille jotka näistä asioista jotain tietävät (yleensä oman kokemuksen kautta).
Et voi saada (kestävää) onnen tunnetta ja tasapainoa jos et SUOSTU kohtaamaan pohjamutia myöten haavojasi ja sitä kuinka olet jatkanut väkivallan kierrettä hylkäämällä itsesi ja kostamalla syyttömälle miehellesi.
Se tekee kipeää ja voi viedä aikaa mutta et ikinä saa oloasi muuttumaan jos et sille tielle lähde.
Ota nyt vihdoin selkeä neuvo vastaan: lakkaa syyttämästä äitiäsi (se ei tarkoita tapahtuneen kieltämistä) ja syytämästä pahaa oloasi muiden päälle. Älä reagoi vaan opettele ymmärtämään miksi tunnet ja haluat käyttäytyä kuten haluat ja opettele uusi suhtautuminen asioihin. Näe että oma toimintasi vaikuttaa voimakkaasti muihin.
No siis eihän sellainen neuvo auta, jota ihminen ei voi tunnetasolla toteuttaa, tajuatko? Jos siitä ei ole mitään apua, että lakkaa syyttämästä äi ti ään, niin miksi tekisi niin? Minusta nuo opettele uusi toimintatapa ovat aivan käsittämättömiä neuvoja. Eli ihminen ei saakaan reagoida tunteella, eikä olla siis oma itsensä? Sen voin hyväksyä, ettei tunnetta, jolla reagoidaan, ilmaista, mutta en kyllä parisuhteessa. Muiden seurassa ok. Parisuhteessa pitää saada olla kokonaisena.
Ap
Ihmismieli on jännä juttu. Ajatuksiisi pystyt vaikuttamaan ja ajatukset vaikuttavat tuneisiin joita tunnet.
Eli aloitat prosessin tietoisesti ja "väkisin" vaikka et kokisikaan sellaisia tunteita joita kuvittelet vaadittavan sillä hetkellä.
Se vaatii työtä ja kurinalaisuutta mutta on mahdollista.
Valitettavasti se ei tapahdu niin että joku kertoo taikasanan ja hups, kaikki on hyvin.
Mun piti sietää sellaista, että minuun puretaan oma paha olo ja sen lisäksi vielä olla niin kuin mua kohtaan ei ois tehty mitään pahaa. Olen niin v*tun fed up siihen, etten siedä muilta ihmisiltä minkään näköistä mielenipahoittamista :( Raivostun välittömästi. Kun ei jaksais vaan enää, olkoot saatana ihmisiksi! Ei tartte pahoittaa mun mieltäni! Sit mies haavoittuu, yhyyyy, kun suollan puran turhautuneisuuteni häneen. Aaarght.
Mites, kuka siitä välitti miten mua haavoitettiin kotioloissa?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä ole kuvitellutkaan, että ne tunteet tulisivat mieheltä. Olen silti purkanut ne häneen, koska ainkin yksi siellä oleva tunne on häpäisy, mies ei sano, että on puolellani, se saa tunnepuoleni reagoimaan siten, että hän vihaa siis minua, ja reagoin. Ja ei siinä auta yhtä.n ajatella, että mies ei vihaa minua, koska ne tunteet tuntevat niin, että se vihaa.
ApMiten pärjäät lastes kanssa? Siirrätkö kokemaas pahaa heihin? On myös täysin kohtuutonta kuvitella et sun miehen pitäis vastaanottaa sun paha olo ja sen aiheuttama henkinen väkivalta. Ja vielä auttaa, pelastaa, ymmärtää. Ei ole hänen tehtävänsä. Traumat ei tahdonvoimalla ja käyttäytymisellä parane, siks ne on traumoja. Kun kohtaa tilanteita missä se trauma laukeaa, taantuu sinne traumatisoitumisikään, usein pikkulapseksi. Mut kukaan muu ei voi sua auttaa kuin sinä terapeutin avustuksella. Pitää oikeesti suostua tekemään töitä eikä paeta muiden syyttelyyn tai katkeruuteen. Ei mennyttä takaisin saa, eikä mitään hyvityksiä ole tulossa. On sun vastuulla mitä nyt teet. Nythän pilaat edelleen itse omaa elämääsi ja läheistes myös
Ja toi pitää suostua tekemään töitä on niin alentava lause, kuin sinusta voi tähän keskusteluun tulla. Kuvitteletko sä, etten mä kärsi tilanteesta? Mä olen käynyt yli kymmenen vuotta terapiassa. Älä sä tule mulle sanomaan, etten ole yrittänyt. Mutta miehenkin kohdalta voin sanoa, ettei ole sillälailla ollut paras mahdollinen apu, että hän on hyväksynyt kaiken sen peen niskaansa. Ja sen oon tarkistanut monta kertaa, että etkö todella halua erota tms.
ApTerapioissa voi käydä vaik 20 vuotta, mut siit ei ole mitään hyötyä jos ei suostu kohtaamaan omaa vastuutaan ja omia kipujaan. Usko jo, et voi odottaa mieheltä et hän toimii niinkuin haluat. Hän on eri ihminen, omine tarpeineen.
Miten niin suostu? Olet erittäin loukkaava, kysymys ei ole suostumisesta, vaan terapeutin avusta kyetä siihen, tajuatko? Siis suostuisin siihen ihan heti, jos se näytettäisiin mulle, että miten se korjataan. Olet aivan hirveän loukkaava ihminen, älä ikinä puhu terapioissa kävijöille heidän prosessistaan, koska olet alentava ja loukkaava terapiassa käyviä ihmisiä kohtaan! Vai miten sä neuvoisit minua että miten tuntisin oloni ok:ksi ilman sitä, että syyllistän kumppania? Sähän siis tiedät kysymättä, mille musta tuntuu ja mistä tunne kumpuaa, eikö niin? Joten nyt voitkin sitten auttaa, kun oot niin etevä.
Ottaisin koska tahansa tunteen onnesta parisuhteessa sen sijaan, että vihastun ja puran vihani kumppaniin, miten säkin voit olla niin tyhmä, että kuvittelet, etten suostuisi siihen? Kumman kuvittelet olevan kivuliaampaa, ääl iö?Ap
Sinä annat paljon informaatiota itsestäsi ihmisille jotka näistä asioista jotain tietävät (yleensä oman kokemuksen kautta).
Et voi saada (kestävää) onnen tunnetta ja tasapainoa jos et SUOSTU kohtaamaan pohjamutia myöten haavojasi ja sitä kuinka olet jatkanut väkivallan kierrettä hylkäämällä itsesi ja kostamalla syyttömälle miehellesi.
Se tekee kipeää ja voi viedä aikaa mutta et ikinä saa oloasi muuttumaan jos et sille tielle lähde.
Ota nyt vihdoin selkeä neuvo vastaan: lakkaa syyttämästä äitiäsi (se ei tarkoita tapahtuneen kieltämistä) ja syytämästä pahaa oloasi muiden päälle. Älä reagoi vaan opettele ymmärtämään miksi tunnet ja haluat käyttäytyä kuten haluat ja opettele uusi suhtautuminen asioihin. Näe että oma toimintasi vaikuttaa voimakkaasti muihin.
No siis eihän sellainen neuvo auta, jota ihminen ei voi tunnetasolla toteuttaa, tajuatko? Jos siitä ei ole mitään apua, että lakkaa syyttämästä äi ti ään, niin miksi tekisi niin? Minusta nuo opettele uusi toimintatapa ovat aivan käsittämättömiä neuvoja. Eli ihminen ei saakaan reagoida tunteella, eikä olla siis oma itsensä? Sen voin hyväksyä, ettei tunnetta, jolla reagoidaan, ilmaista, mutta en kyllä parisuhteessa. Muiden seurassa ok. Parisuhteessa pitää saada olla kokonaisena.
ApIhmismieli on jännä juttu. Ajatuksiisi pystyt vaikuttamaan ja ajatukset vaikuttavat tuneisiin joita tunnet.
Eli aloitat prosessin tietoisesti ja "väkisin" vaikka et kokisikaan sellaisia tunteita joita kuvittelet vaadittavan sillä hetkellä.
Se vaatii työtä ja kurinalaisuutta mutta on mahdollista.
Valitettavasti se ei tapahdu niin että joku kertoo taikasanan ja hups, kaikki on hyvin.
Siis jäikö sulta nyt tajuamatta, että tunnen vihaa ja pahaa oloa? Ei se mihinkään katoa sillä, että olisi jokin vaadittu tunne? Mikä se edes olisi? Miten sä et tuollalailla tukahduta vain sitä vihaa ja pahaa oloa? Tässä ei haeta niiden tukahduttamista, se on aivan hyödytöntä, koska sillä lailla ne eivät häviä minnekään. Ne vaan muhivat minussa edelleen? En näe mitään järkeä tuossa neuvossasi. Se viha on tässä se asia, ei mitkään "vaaditut tunteet" duh.
Ap
Eihän ole annettu oikeita neuvoja? Tajusitko esim. kun mä puhuin häpeästä? Mitä mä sanoin siitä? Millaisia neuvoja siihen on annettu?
Ap