Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu lapsettomuus vanhana?
09.01.2019 |
Mieheni ei halua lisää lapsia. Suhteen alussa halusi mutta ei enää. Minulla ei ole omia lapsia.
Koitan kovasti hyväksyä nyt sen, että eläisin elämäni lapsettomana.
Miltä lapsettomuus vanhempana tuntuu? 50-70-vuotiaana? Entäs sitä vanhempana..
Tuntuu että niin kauan kun olen hedelmällinen, mun sisässä on toive että tulisin raskaaksi vahingossa. Tilanne on kestämätön koska mies ei lasta halua. Melkein haluaisin tehdä sterilisaation, että sitten pääsisin hyväksymään loppuelämääni lapsettomana ja suremaan asian kuin elämään tässä jatkuvassa odotuksen ja pettymyksen tilassa.
En halua erota miehestä. Mies on paras kumppani mitä minulla on ikinä ollut. Mutta miten voin hyväksyä elämäni lapsettomana?
En voi sille mitään, mutta en pysty yhtään samaistumaan vapaaehtoisesti lapsettomien onneen. En pysty ymmärtämään, miten joku voi saada elämän sisällön ja täyttymyksen hiljaisessa kodissa istumisesta ja matkustelusta. Siitä että ei ole ketään kenestä pitää huoli, siitä että on riippumaton? Mitä hyvää siinä on?
En pysty näkemään mitään hyviä puolia lapsettomuudessa..miten pystyn hyväksymään tämän asian :(
Kommentit (133)
Oikeastaan sun pitäisi muokata kysymyksesi niin, että se on kohdistettu heille, jotka lapsia olisivat halunneet, mutta eivät saaneet. On ihan eri asia olla vapaaehtoisesti lapseton kuin vastentahtoisesti.
Lapsettomuuden tuskan kanssa oppii elämään kun vaihtoehtoa ei ole, mutta väitän, että koskaan ei täysin ole tyytyväinen, jos lapsia olisi oikeasti halunnut, vaikka elämä muuten vastaisiin odotuksia. Lisääntyminen kun on niin syvällä ihmisessä, että vastentahtoisesti lapsettomaksi jääminen on elämän suurimpia kriisejä.
Koska et halua erota miehestä, sun pitää ne lapsihaaveet haudata ja toivoa, että et katkeroidu. Muutren käy niin, jos katkeruus nousee, että sulla ei ole lasta eikä sitä miestä, jonka takia valitsit lapsettomuuden
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissa tai koira seurana olkoon kumppanina. Lapset lähtee kotoa,, eivätkä tosiaankaan välttämättä edes ole aina väleissä ainakaan ns itsekköisiin vanhempiinsa.... sou.
No jaa. Kaveripiirissä on lapsettomaksi jäänyt pariskunta. Tai enään nainen, koska mies otti eron ja lähti pois.
Nyt on jäljellä elämäänsä katkera reilu viiskymppinen sinkku, joka käyttää aikansa kissoihin ja koiriin.
Ei ole miestä, ei ole lasta. Vähempikin harmittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Oikeastaan sun pitäisi muokata kysymyksesi niin, että se on kohdistettu heille, jotka lapsia olisivat halunneet, mutta eivät saaneet. On ihan eri asia olla vapaaehtoisesti lapseton kuin vastentahtoisesti.
Lapsettomuuden tuskan kanssa oppii elämään kun vaihtoehtoa ei ole, mutta väitän, että koskaan ei täysin ole tyytyväinen, jos lapsia olisi oikeasti halunnut, vaikka elämä muuten vastaisiin odotuksia. Lisääntyminen kun on niin syvällä ihmisessä, että vastentahtoisesti lapsettomaksi jääminen on elämän suurimpia kriisejä.
Koska et halua erota miehestä, sun pitää ne lapsihaaveet haudata ja toivoa, että et katkeroidu. Muutren käy niin, jos katkeruus nousee, että sulla ei ole lasta eikä sitä miestä, jonka takia valitsit lapsettomuuden
Niinpä.. moni lapseton tyytyväinen tuntuu ajattelevan että haluan lapsia elämän sisällön vuoksi.. ei ole kyse siitä.
Tämä koko asia on niin ahdistava etten pysty ajattelemaan tätä.
Odotan että kevät/kesä tulee ja mun uudet työkuviot selviää. Sitten jos mies on varma että ei sitä yhtä lasta edes mun kans halua, ei voi muuta kuin erota. Ja koittaa aloittaa alusta jossain..
Niin vaikeaa kun en vaan pysty ymmärtämään miltä tuntuu olla ihminen joka ei halua lapsia. Saatika että on jo isä eikä halua lisää. Ja miksi mies muutti mielensä :( nyt kuukautisten aikaan itkettää tämä mutta kuhan menkat on ohi, alkaa se toiveikas aika että mitä jos käy vahinko.. siinä on mun toiveet
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä.
En tiedä mitä tehdä.. mies tosiaan muutti mieltään keskenmenon jälkeen, mikä satuttaa ihan tosi paljon. Joku kirjoitti että onko kyseessä miehen puolustusreaktio? Voi olla.. asia oli pettymys hänellekin.
Matkustelu, baari-illat, ulkonasyöminen ei kiinnosta.. elämäntapa ei ole sellainen. Meni vuosia löytää samanlaisesta vaatimattomasta elämästä kiinnostunut kumppani. Matkustelu on kivaa mutta jo ekologosista syistä en halua tehdä sitä liikaa. Työssä tienaa sen verran että paljoon matkusteluun ei ole varaakaan. Eikä se täytä elämää.. en hae lapsesta mitään elämänsisältöä..luulen että tunne ja tarve saada lapsi on osin biologinen. Surettaa nähdä mies omien lastensa kanssa. Hän saa nähdä heidän kasvun yms..
En mä pysty tästä toisen vuoksi luopumaan.. hankalaa. Pahoittelut sekavasta ilmaisusta.
Jotenkin on se tunne, että vaikka jäisin lapsettomaksi, en pysty olemaan onnellinen mieheni kanssa. Mielummin yksin ja lapseton kuin parisuhteessa jossa toinen on päättänyt asian puolestani.
Itkin tätä nyt pari tuntia ja ei tässä ole järkeä, en pysty sopeutumaan ajatukseen lapsettomuudesta. Aion hankkiutua vahingossa raskaaksi jos vaan ehdin ennen kuin mies tekee mitään pysyviä toimenpiteitä ja sitten sen näkee mitä mieltä mies on. Mulle ei oo vaihtoehtoja kuin yrittää edes.
Jotenkin kyllä kuulostaa nyt juurinkin siltä, että haet lapsesta sitä elämänsisältöä. Mikään muu ei kiinnosta, eikä tunnu miltään, joten lapsi pitäisi saada, jotta sitten yhtäkkiä olisi elämä merkityksellistä ja sinä onnellinen ja edessä siintäisi seesteisen autas vanhuus. Se ei välttämättä ole lapsenkaan kannalta hyvä lähtökohta.
Silti olen samaa mieltä monen muun kommentoijan kanssa: tuntuu, että lapsen saaminen on sinulle nyt niin tärkeä juttu, että jos miehesi kanssa yhteen jäät, ettekä lasta saa, tulet katkeroitumaan ja siitä kärsivät sitten kaikki. Parasta varmasti olisi, että vielä tässä vaiheessa, kun lisääntymiskykysi kannalta ei ole liian myöhäistä, kerrot rehellisesti miehellesi, että lapsi on sinulle kynnyskysymys, etkä voi kuvitella lapsetonta elämää. Jos mies pitää omasta kannastaan kiinni, ei auta kuin laittaa lusikat jakoon. Vaikka suhteenne on nyt mielestäsi hyvä, ei se tule olemaan sitä siinä vaiheessa, kun olet katkeroitunut lapsettomuudestasi ja syytät onnettomuudestasi miestäsi. Miehesi ei ole mosita ansainnut, eikä ole itseäsikään kohtaan oikein elää katkeroitunutta vahuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella naisella on oikeus olla äiti.
Ja avioero tulee yleensä viimeistään kun nainen täyttää 50v.
Uusperheen lapset eivät usein halua olla jätetyn surullisen naisen kanssa tekemisissä.
Itse sain lapsettomuushoitojen jälkeen yhden lapsen 29v. Ja erokin tuli kun lapsi oli kouluiässä.
Tuli uusioperhe joka kesti 8v, en tehnyt lisää lapsia koska mies ei halunnut. Mies ihastui työkaveriin. Taas ero.
Jos minulla ei olisi ainokaista ja hänen puolisoaan, olisin vielä yksinäisempi kuin nyt olen. Lapsenlapsia odotellessa ja ristikoita tehdessä kohti hautaa N51v
Aika lohduttomalta kuulostaa. Keskustelisin miehen kanssa ja kertoisin nämä syvimmät tuntosi. Sen, että rakastat häntä valtavaati, mutta asia on sinulle ns.deal breaker. Et halua vaatia häneltä asiaa ja siksi eroaminen on viisainta. Jos olet varma siitä, että elät elämäsi mieluummin ilman tätä miestä kuin mahdollista lasta (joka saattaa olla sairas, vammainen, poika kun toivoit tyttöä tai toisinpåin, erityislapsi, sortua päihteisiin tms, tai sitten sitä lasta ei vaan yrittämisestä huolimatta tule). Silloin sinun kannattaa erota ja antaa itsellesi mahdollisuus saada lapsi.
Muussa tapauksessa hankkisin koiran ja purkaisin hoivaviettini siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä.
En tiedä mitä tehdä.. mies tosiaan muutti mieltään keskenmenon jälkeen, mikä satuttaa ihan tosi paljon. Joku kirjoitti että onko kyseessä miehen puolustusreaktio? Voi olla.. asia oli pettymys hänellekin.
Matkustelu, baari-illat, ulkonasyöminen ei kiinnosta.. elämäntapa ei ole sellainen. Meni vuosia löytää samanlaisesta vaatimattomasta elämästä kiinnostunut kumppani. Matkustelu on kivaa mutta jo ekologosista syistä en halua tehdä sitä liikaa. Työssä tienaa sen verran että paljoon matkusteluun ei ole varaakaan. Eikä se täytä elämää.. en hae lapsesta mitään elämänsisältöä..luulen että tunne ja tarve saada lapsi on osin biologinen. Surettaa nähdä mies omien lastensa kanssa. Hän saa nähdä heidän kasvun yms..
En mä pysty tästä toisen vuoksi luopumaan.. hankalaa. Pahoittelut sekavasta ilmaisusta.
Jotenkin on se tunne, että vaikka jäisin lapsettomaksi, en pysty olemaan onnellinen mieheni kanssa. Mielummin yksin ja lapseton kuin parisuhteessa jossa toinen on päättänyt asian puolestani.
Itkin tätä nyt pari tuntia ja ei tässä ole järkeä, en pysty sopeutumaan ajatukseen lapsettomuudesta. Aion hankkiutua vahingossa raskaaksi jos vaan ehdin ennen kuin mies tekee mitään pysyviä toimenpiteitä ja sitten sen näkee mitä mieltä mies on. Mulle ei oo vaihtoehtoja kuin yrittää edes.
Jotenkin kyllä kuulostaa nyt juurinkin siltä, että haet lapsesta sitä elämänsisältöä. Mikään muu ei kiinnosta, eikä tunnu miltään, joten lapsi pitäisi saada, jotta sitten yhtäkkiä olisi elämä merkityksellistä ja sinä onnellinen ja edessä siintäisi seesteisen autas vanhuus. Se ei välttämättä ole lapsenkaan kannalta hyvä lähtökohta.
Silti olen samaa mieltä monen muun kommentoijan kanssa: tuntuu, että lapsen saaminen on sinulle nyt niin tärkeä juttu, että jos miehesi kanssa yhteen jäät, ettekä lasta saa, tulet katkeroitumaan ja siitä kärsivät sitten kaikki. Parasta varmasti olisi, että vielä tässä vaiheessa, kun lisääntymiskykysi kannalta ei ole liian myöhäistä, kerrot rehellisesti miehellesi, että lapsi on sinulle kynnyskysymys, etkä voi kuvitella lapsetonta elämää. Jos mies pitää omasta kannastaan kiinni, ei auta kuin laittaa lusikat jakoon. Vaikka suhteenne on nyt mielestäsi hyvä, ei se tule olemaan sitä siinä vaiheessa, kun olet katkeroitunut lapsettomuudestasi ja syytät onnettomuudestasi miestäsi. Miehesi ei ole mosita ansainnut, eikä ole itseäsikään kohtaan oikein elää katkeroitunutta vahuutta.
Viittasin tuolla matkustelulla ja ulkonasyömisellä siihen, kun joku lapseton onnellinen kirjoitti että niin viettää aikaansa.
On vaikea ja aivan järjetön kuvailla syitä, miksi haluaa lapsia. Minusta se on vain tunne, jolle ei ole selityksiä. Jos on itse tuntenut tämän tunteen, tietää mistä puhun. Ja tietää silloin että kyse ei ole elämänsisällöstä. -ap
Minulla oli täti, jolla ei koskaan ollut miestä, eikä siis lapsiakaan. Hän loi itselleen roolin jonkinlaisena siskonsa ( ei äitini) lasten kakkosäitinä. Asiaa ehkä helpotti ja teki hyödylliseksikin se, että lapsia saanut tätini jäi leskeksi.
Luulen, että järjestely oli kaikkien osapuolten kannalta hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hommaa oma lapsi hedelmöityshoidoilla ilman miestä? Sitten teillä on kummallakin omat lapset. Miehelle voit sanoa että haluat oman lapsen ja hänen ei tarvitse osallistua. Kuulostaa hullulta mutta joskus hullut ideat on niitä parhaita.
Minä en jaksaisi elää ilman ainokaistani, niin se vaan on.
Lapseni on rakkainta ja tärkeintä maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin, mikä minulle on elämässä oikeastaan ja pohjimmiltaan tärkeää: rakastaa, saada olla hyvä ja hyödyksi sekä elää rauhassa ja tyytyväisenä.
Rakastan kissaani, se saa kodin luotani ja tekee kodin minulle. Olenkin kotona paljon, enkä esim. matkustele koskaan sillä olen vastuussa kissastani enkä halua olla siitä erossa.
Tässä kuvassa tiivistyy tuntemukseni elämästä ilman lapsia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksaisi elää ilman ainokaistani, niin se vaan on.
Lapseni on rakkainta ja tärkeintä maailmassa.
Koeta olla katkeroitumatta siinä vaiheessa kun ainokaisesi alkaa elää omaa elämäänsä.
Vai onko sinulle äitisi toiseksi rakkain ja tärkein asia maailmassa lapsesi jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä.
En tiedä mitä tehdä.. mies tosiaan muutti mieltään keskenmenon jälkeen, mikä satuttaa ihan tosi paljon. Joku kirjoitti että onko kyseessä miehen puolustusreaktio? Voi olla.. asia oli pettymys hänellekin.
Matkustelu, baari-illat, ulkonasyöminen ei kiinnosta.. elämäntapa ei ole sellainen. Meni vuosia löytää samanlaisesta vaatimattomasta elämästä kiinnostunut kumppani. Matkustelu on kivaa mutta jo ekologosista syistä en halua tehdä sitä liikaa. Työssä tienaa sen verran että paljoon matkusteluun ei ole varaakaan. Eikä se täytä elämää.. en hae lapsesta mitään elämänsisältöä..luulen että tunne ja tarve saada lapsi on osin biologinen. Surettaa nähdä mies omien lastensa kanssa. Hän saa nähdä heidän kasvun yms..
En mä pysty tästä toisen vuoksi luopumaan.. hankalaa. Pahoittelut sekavasta ilmaisusta.
Jotenkin on se tunne, että vaikka jäisin lapsettomaksi, en pysty olemaan onnellinen mieheni kanssa. Mielummin yksin ja lapseton kuin parisuhteessa jossa toinen on päättänyt asian puolestani.
Itkin tätä nyt pari tuntia ja ei tässä ole järkeä, en pysty sopeutumaan ajatukseen lapsettomuudesta. Aion hankkiutua vahingossa raskaaksi jos vaan ehdin ennen kuin mies tekee mitään pysyviä toimenpiteitä ja sitten sen näkee mitä mieltä mies on. Mulle ei oo vaihtoehtoja kuin yrittää edes.
Älä tee sitä! Etsi joku muu. Isäni sai lapsensa tuolla tavoin ja oli siitä katkera. Ei hänestä tullut hyvää isää eikä puolisoa.
Rakas ap. Et tiedä sitä vaiettua salaisuutta, että rakkaus lapseen on tuhat kertaa suurempaa kuin mieheen ja kun saat sen lapsen, lapsi on myös tuhat kertaa tärkeämpi kuin mies. En ikinä jäisi tuohon suhteeseen sinuna, menetät jotain uskomattoman suurta!
Jopa sekin on parempi vaihtoehto että hankit lapsia yksin! Mutta miehen takia lapsettomaksi jäämistä kadut lopun ikäsi.
Rakkaus ja side lapseen on paljon suurempaa. Luulet ja uskot nyt että rakkaus mieheesi on suurinta. Mutta ei, se on vain valju häilähdys siitä mitä se on omaan lapseen. Et vielä edes tiedä miten syvää rakkautta osaat tuntea, miten suurta yhteyttä voit tuntea. Koska et tiedä sitä, luulet nyt että miehesi antaa suurimman rakkauden sinulle. Mutta näinhän se ei ole.
Selvästi sisimmässäsi haluat olla äiti. Tee ajatusleikki: kuvittele itsesi 6 vuoden päähän. Sulla on lapsia ja uusi kiva mies, rakastat lapsiasi yli kaiken. Kysymys kuuluu: onko sulla tuossa tilanteessa, siis kuuden vuoden päässä, ikävä nykyistä miestä? VASTAUS ON EI.
mieti nyt siis mitä haluat tai mitä olet valmis jättämään kokematta tuon ”elämäi oletetun rakkauden” takia.
Ei ole reilua pakottaa toista isäksi vasten tahtoaan. Eikä todellakaan ole reilua pakottaa sinua lapsettomuuteen kun miehelläsi itsellään on useampi lapsi :(. Nosta kissa pöydälle. Eroa ja tee lapsi hedelmöityshoidoilla.
Vierailija kirjoitti:
Rakas ap. Et tiedä sitä vaiettua salaisuutta, että rakkaus lapseen on tuhat kertaa suurempaa kuin mieheen ja kun saat sen lapsen, lapsi on myös tuhat kertaa tärkeämpi kuin mies. En ikinä jäisi tuohon suhteeseen sinuna, menetät jotain uskomattoman suurta!
Jopa sekin on parempi vaihtoehto että hankit lapsia yksin! Mutta miehen takia lapsettomaksi jäämistä kadut lopun ikäsi.Rakkaus ja side lapseen on paljon suurempaa. Luulet ja uskot nyt että rakkaus mieheesi on suurinta. Mutta ei, se on vain valju häilähdys siitä mitä se on omaan lapseen. Et vielä edes tiedä miten syvää rakkautta osaat tuntea, miten suurta yhteyttä voit tuntea. Koska et tiedä sitä, luulet nyt että miehesi antaa suurimman rakkauden sinulle. Mutta näinhän se ei ole.
Selvästi sisimmässäsi haluat olla äiti. Tee ajatusleikki: kuvittele itsesi 6 vuoden päähän. Sulla on lapsia ja uusi kiva mies, rakastat lapsiasi yli kaiken. Kysymys kuuluu: onko sulla tuossa tilanteessa, siis kuuden vuoden päässä, ikävä nykyistä miestä? VASTAUS ON EI.
mieti nyt siis mitä haluat tai mitä olet valmis jättämään kokematta tuon ”elämäi oletetun rakkauden” takia.
Näin se vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti kuulostaa siltä, että ap:n on valittava ero tai katkeruus.
Mieti, elätkö mieluummin nykyisen miehesi kanssa kaksin ehkä katkerana vai uuden miehen ja lasten kanssa lapsiperheen elämää.
Et kerro, minkä ikäisiä olette, onko miehesi sinua vanhempi?
Silloin saatat kenties jäädä jo keski-iässä yksin ilman kumppania, jos mies on sinua merkittävästi vanhempi ja kuolee aiemmin. Sitten saatat olla totaalisen yksin ja yksinäinen.
Entä miehen lapset, ovatko he vielä siinä iässä, että voisit luoda heihin läheiset välit ja toimia kakkosäitinä heille, hoivata ja helliä?
Joulun alla tuli ohjelma, jossa vapaaehtoiset lapsiperheet kävivät tekemässä jouluvalmisteluja yksinäisten vanhusten luona. Eräs vanha rouva siinä kertoili, kuinka mukavaa on leipoa ja touhuta lasten kanssa, kun omia hänellä ei ole. Sanoi, ettei nuorempana niinkään yksinäisyyttä kokenut, mutta nyt vanhalla iällä kaipaisi sitä omaa perhettä, lapsia ja lapsenlapsia.
Olen 35, mies 38. Miehen lapset 8 ja 7 v.
Ei minulle kai liian myöhästä olisi uutta kumppaniakaan etsiä mutta rakastan miestä ja hän on niin ihana kumppani muuten.. satuttaa vaan joka kerta kun sanoo että hän ei halua lisää lapsia. Jos en olisi saanut keskenmenoa meillä olisi jo lapsi :( -ap
Plää plää tätä sun ”mies on ihanin kumppani” -skeidaa. EIKÄ OLE jos ei sen vertaa rakasta sua että sallisi sulle äitiyden kokemuksen. Miehesi on oikeasti itsekäs paskapää mutta et vaan näe sitä.
Minulla on kaksikin ystävää jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa kuin sinä! Kumpikin ajattelivat että jotain maagista tapahtuu, ehkä vahinkoraskaus tai mies muuttaa mielensä, tai että pystyvät aidosti hyväksymään lapsettomuuden. Noh, kummallakin tuli 40 vuotta täyteen ja iski se viimehetken paniikki ja katkeruus ja pikainen ero vireille. Kumpikaan eivät ehtineet löytää uusia kumppaneit ajoissa ja jäivät ilman lapsia :(