Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu lapsettomuus vanhana?
09.01.2019 |
Mieheni ei halua lisää lapsia. Suhteen alussa halusi mutta ei enää. Minulla ei ole omia lapsia.
Koitan kovasti hyväksyä nyt sen, että eläisin elämäni lapsettomana.
Miltä lapsettomuus vanhempana tuntuu? 50-70-vuotiaana? Entäs sitä vanhempana..
Tuntuu että niin kauan kun olen hedelmällinen, mun sisässä on toive että tulisin raskaaksi vahingossa. Tilanne on kestämätön koska mies ei lasta halua. Melkein haluaisin tehdä sterilisaation, että sitten pääsisin hyväksymään loppuelämääni lapsettomana ja suremaan asian kuin elämään tässä jatkuvassa odotuksen ja pettymyksen tilassa.
En halua erota miehestä. Mies on paras kumppani mitä minulla on ikinä ollut. Mutta miten voin hyväksyä elämäni lapsettomana?
En voi sille mitään, mutta en pysty yhtään samaistumaan vapaaehtoisesti lapsettomien onneen. En pysty ymmärtämään, miten joku voi saada elämän sisällön ja täyttymyksen hiljaisessa kodissa istumisesta ja matkustelusta. Siitä että ei ole ketään kenestä pitää huoli, siitä että on riippumaton? Mitä hyvää siinä on?
En pysty näkemään mitään hyviä puolia lapsettomuudessa..miten pystyn hyväksymään tämän asian :(
Kommentit (133)
Minulla ei ole lapsia. Ei vain ole koskaan tullut sellaista oloa, että vitsit, voisinpa nauttia elämästäni vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä sivusto on täynnä ketjuja, joissa ihmiset kertovat huonoista väleistä vanhempiinsa tai aikuisiin lapsiinsa; vihasta, traumoista ja välien katkeamisesta. Lapsi ei ole tae yhtään mistään. AP:na olisin huolissani enemmänkin parisuhteesta. Kyllä näin tärkeässä asiassa molempien pitäisi olla samoilla linjoilla. Rakkaus toista kohtaan ei aina riitä, kun on koko elämä elettävänä.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä.
En tiedä mitä tehdä.. mies tosiaan muutti mieltään keskenmenon jälkeen, mikä satuttaa ihan tosi paljon. Joku kirjoitti että onko kyseessä miehen puolustusreaktio? Voi olla.. asia oli pettymys hänellekin.
Matkustelu, baari-illat, ulkonasyöminen ei kiinnosta.. elämäntapa ei ole sellainen. Meni vuosia löytää samanlaisesta vaatimattomasta elämästä kiinnostunut kumppani. Matkustelu on kivaa mutta jo ekologosista syistä en halua tehdä sitä liikaa. Työssä tienaa sen verran että paljoon matkusteluun ei ole varaakaan. Eikä se täytä elämää.. en hae lapsesta mitään elämänsisältöä..luulen että tunne ja tarve saada lapsi on osin biologinen. Surettaa nähdä mies omien lastensa kanssa. Hän saa nähdä heidän kasvun yms..
En mä pysty tästä toisen vuoksi luopumaan.. hankalaa. Pahoittelut sekavasta ilmaisusta.
Jotenkin on se tunne, että vaikka jäisin lapsettomaksi, en pysty olemaan onnellinen mieheni kanssa. Mielummin yksin ja lapseton kuin parisuhteessa jossa toinen on päättänyt asian puolestani.
Itkin tätä nyt pari tuntia ja ei tässä ole järkeä, en pysty sopeutumaan ajatukseen lapsettomuudesta. Aion hankkiutua vahingossa raskaaksi jos vaan ehdin ennen kuin mies tekee mitään pysyviä toimenpiteitä ja sitten sen näkee mitä mieltä mies on. Mulle ei oo vaihtoehtoja kuin yrittää edes.
Näin minäkin tekisin. Olkoot vaikka kuinka paska temppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu mitä haluaa...
- Haluaako herätä keskellä yötä rintaruokkimaan, vaihtelemaan kakkavaippoja, syöttämään, viemään tarhaan ja kouluun ja harrastuksiin. Kuunnella kuinka on tyhmä äiti/isä vuodesta toiseen ja murehtia joka ilta missä se teini menee... Olla kodinhoitaja, kokki ja kuski 24/7...
- Vai lomailla, reissailla, käydä ravintoloissa, kuluttaa rahansa ja aikansa just siihen mihin haluaa, ei tarvitse murehtia muusta kuin omasta hyvästä olosta ja siihen mihin seuraavaksi matkustaisi ja mikä olisi paras hotelli.
Hmm...päätöksiä, päätöksiä ;-)
Toisaalta, lasten kasvettua itsenäisiksi voi saada tuon kaiken, ja on ne lapsetkin.
Eli luovu tuosta 15-20 vuodeksi, pilaa kroppasi ja saa vaivoiksesi vielä lapsiakin? Aivan fantastinen diili.
Lähtökohtaisesti niitä on haluttava, jotta diili kannattaa. Kuitenkin, jos aikuisuutta kestää 60 vuotta ja 20 niistä menee perhe-elämään, se on vain kolmannes. Jos ooe on 80 vuotta, 2/3 aikuisuudesta ja 3/4 koko matkasta saa ajatella itseään ensin. Musta ok diili.
Kropan pilaa aika, oli lapsia tai ei.Sinulle on siis se ja sama, meneekö kroppa pilalle 26-vuotiaana vai esimerkiksi 56-vuotiaana? Jos asenteesi on tuo, miksi ylipäätään hankkia lapsia, koska lapset kuitenkin kuolevat lopulta?
Jep. Mä en ole murehtinut kroppaani edes alle 26-vuotiaana. Menetin terveyteni jo paljon nuorempana, joten toimivuus on aina ollut tärkeämpää kuin se, onko paketti esteettinen. Lapsen hankin, koska voin. Kaikkihan me kuollaan joskus, joten miksi ylipäätään tehdä mitään, jos pitää sitä ongelmana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu mitä haluaa...
- Haluaako herätä keskellä yötä rintaruokkimaan, vaihtelemaan kakkavaippoja, syöttämään, viemään tarhaan ja kouluun ja harrastuksiin. Kuunnella kuinka on tyhmä äiti/isä vuodesta toiseen ja murehtia joka ilta missä se teini menee... Olla kodinhoitaja, kokki ja kuski 24/7...
- Vai lomailla, reissailla, käydä ravintoloissa, kuluttaa rahansa ja aikansa just siihen mihin haluaa, ei tarvitse murehtia muusta kuin omasta hyvästä olosta ja siihen mihin seuraavaksi matkustaisi ja mikä olisi paras hotelli.
Hmm...päätöksiä, päätöksiä ;-)
Toisaalta, lasten kasvettua itsenäisiksi voi saada tuon kaiken, ja on ne lapsetkin.
Eli luovu tuosta 15-20 vuodeksi, pilaa kroppasi ja saa vaivoiksesi vielä lapsiakin? Aivan fantastinen diili.
Lähtökohtaisesti niitä on haluttava, jotta diili kannattaa. Kuitenkin, jos aikuisuutta kestää 60 vuotta ja 20 niistä menee perhe-elämään, se on vain kolmannes. Jos ooe on 80 vuotta, 2/3 aikuisuudesta ja 3/4 koko matkasta saa ajatella itseään ensin. Musta ok diili.
Kropan pilaa aika, oli lapsia tai ei.Sinulle on siis se ja sama, meneekö kroppa pilalle 26-vuotiaana vai esimerkiksi 56-vuotiaana? Jos asenteesi on tuo, miksi ylipäätään hankkia lapsia, koska lapset kuitenkin kuolevat lopulta?
Ei lastensaaminen tarkoita sitä, että kroppa automaattisesti menisi pilalle. Ohis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsetonta elämää elin 35-vuotiaaksi, sen jälkeen sain kaksi lasta. Elämäni olisi varmaan hyvin samanlaista ilman lapsiakin nyt 57-vuotiaana: töitä, matkustelua, luonnossa liikkumista. Ilman muuta lapset muuttavat elämää, elämäni olisi ollut vielä työkeskeisempää ilman heitä. Kaipa jokaisen kannattaa tehdä itselleen sopivia päätöksiä näissä suurissa asioissa, haluta asioita joita oikeasti arvostavan. Mukavuudenhalu on harvoilla se tärkein arvo, sen vuoksi ei lapsia kannata jättää tekemättä kuten ei kannata olla hankkimatta työlästä koulutusta tai jättää jet lagin pelossa mannertenvälistä matkaa tekemättä. Varmaan tärkeintä on miettiä mitä elämältään haluaa. Itse olen ajatellut suurten tunnejälkien olevan tärkeää elämässä. Muistijälkiä jää monista asioista, mutta mistä kaikesta vaikuttavia tunnejälkiä? Itselläni noita on jäänyt jonkin verran töissäonnistumisista, jonkun verran taidekokemuksista ja uusien eksoottisten paikkojen näkemisestä ja luontokokemuksista. Mutta ylivoimaisesti eniten tunnejälkiä on jäänyt ihmisistä: rakkaista puolisoista, joita minulla on ollut kaksi, ja ihan eniten lapsistani. Vieläkin pystyn aivan tuntemaan miltä vastasyntynyt tuntui ihoa vasten, kuinka voimakas tunnelataus tuosta kiintymyksen tunteesta tuli. Nuo kiintymyksen tunteet ja tunnemuistot pysyvät, eivät ne häviä elämän mukana. Siksi minusta on hassua tuo "onko lapsesi huolehtimassa sinusta kun olet vanha" -heittely. Olen saanut lapsistani valtavasti, auttanut heitä kasvamaan aikuisiksi, eivät he ole minulle mitään velkaa, ovat antaneet jo niin paljon. Ylimääräistä bonusta on tämä kiinteä ja lämmin suhde aikuisten lasten kanssa, tietenkin toivon sen jatkuvan mahdollisimman kauan mutta olen jo saanut paljon hyviä tunnemuistoja ja rakkautta elämääni lasten kautta, että minun kohdallani päätös ja mahdollisuus tulla äidiksi on ollut elämääni paljon rikastuttava.
Tuntuu, että tässä viisi-, kuusikymppisten ikäluokassa ei ole varsinaisia veloja.
Elämä vain on mennyt näin. Ei ole sopivaa miestä löytynyt.
Vapaaehtoista, tietoista lapsettomuutta on nuoremmissa. Mulle ois saanut tulla, mutta ei tullut ja olen tyytyväinen näin.
Tavallaan pakko se on olla, jotta ei katkeroituisi. 57v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tarpeeksi haluat lasta niin mies varmaan jää kakkoseksi. Mutta en suosittele yksinhuoltajuuttakaan tällä kokemuksella. Kannattaa muokata ajatuksia siihen suuntaan että nykymaailmaan ei kannata niitä lapsia enää pukata. Koko planeetta on niin sairas että ne raukat tulee vain kärsimään.
Ihan samalta tuntuu kuin nuorena. Eli ei paljon miltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että tässä viisi-, kuusikymppisten ikäluokassa ei ole varsinaisia veloja.
Elämä vain on mennyt näin. Ei ole sopivaa miestä löytynyt.
Vapaaehtoista, tietoista lapsettomuutta on nuoremmissa. Mulle ois saanut tulla, mutta ei tullut ja olen tyytyväinen näin.
Tavallaan pakko se on olla, jotta ei katkeroituisi. 57v.
Tunnen 70 vuotioitakin veloja. Jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä ja ratkaisuihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu mitä haluaa...
- Haluaako herätä keskellä yötä rintaruokkimaan, vaihtelemaan kakkavaippoja, syöttämään, viemään tarhaan ja kouluun ja harrastuksiin. Kuunnella kuinka on tyhmä äiti/isä vuodesta toiseen ja murehtia joka ilta missä se teini menee... Olla kodinhoitaja, kokki ja kuski 24/7...
- Vai lomailla, reissailla, käydä ravintoloissa, kuluttaa rahansa ja aikansa just siihen mihin haluaa, ei tarvitse murehtia muusta kuin omasta hyvästä olosta ja siihen mihin seuraavaksi matkustaisi ja mikä olisi paras hotelli.
Hmm...päätöksiä, päätöksiä ;-)
Toisaalta, lasten kasvettua itsenäisiksi voi saada tuon kaiken, ja on ne lapsetkin.
Eli luovu tuosta 15-20 vuodeksi, pilaa kroppasi ja saa vaivoiksesi vielä lapsiakin? Aivan fantastinen diili.
Lähtökohtaisesti niitä on haluttava, jotta diili kannattaa. Kuitenkin, jos aikuisuutta kestää 60 vuotta ja 20 niistä menee perhe-elämään, se on vain kolmannes. Jos ooe on 80 vuotta, 2/3 aikuisuudesta ja 3/4 koko matkasta saa ajatella itseään ensin. Musta ok diili.
Kropan pilaa aika, oli lapsia tai ei.Sinulle on siis se ja sama, meneekö kroppa pilalle 26-vuotiaana vai esimerkiksi 56-vuotiaana? Jos asenteesi on tuo, miksi ylipäätään hankkia lapsia, koska lapset kuitenkin kuolevat lopulta?
Jep. Mä en ole murehtinut kroppaani edes alle 26-vuotiaana. Menetin terveyteni jo paljon nuorempana, joten toimivuus on aina ollut tärkeämpää kuin se, onko paketti esteettinen. Lapsen hankin, koska voin. Kaikkihan me kuollaan joskus, joten miksi ylipäätään tehdä mitään, jos pitää sitä ongelmana?
No eipä ihme sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu mitä haluaa...
- Haluaako herätä keskellä yötä rintaruokkimaan, vaihtelemaan kakkavaippoja, syöttämään, viemään tarhaan ja kouluun ja harrastuksiin. Kuunnella kuinka on tyhmä äiti/isä vuodesta toiseen ja murehtia joka ilta missä se teini menee... Olla kodinhoitaja, kokki ja kuski 24/7...
- Vai lomailla, reissailla, käydä ravintoloissa, kuluttaa rahansa ja aikansa just siihen mihin haluaa, ei tarvitse murehtia muusta kuin omasta hyvästä olosta ja siihen mihin seuraavaksi matkustaisi ja mikä olisi paras hotelli.
Hmm...päätöksiä, päätöksiä ;-)
Näin mieleltään köyhien on hyväkin pysyä lapsettomina. Osaatko keskustella muuten kuin idiotismia hipovilla kliseillä?
Kakkavaipat😂
Pidät matkustelusta mutta et halua lentää ympäristösyistä? Ja kuitenkin haluat lapsen vaikka kyseessä on haitallisin ympäristöteko, jonka länsimainen ihminen voi tehdä?
Vähintäänkin mielenkiintoista logiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue vaikka kirja tai kirjoita sellainen kuka lapsia kaipaa nauti sellaisista asioista joista vanhempi ei pysty. Aika heikko on elämän sisältö jos se on pelkästään lapsessa, niinkuin täällä annetaan yksinkertaisten taholta ymmärtää.
Lapseton elämähän on rikkaampaa erialueilla lapsen kanssa erialueilla.
Moni alapeukuttaa tätäkin vaikka asiaan suhtaudutaan vastauksessa diplomaattisesti. Miksi se elämän siältö lapsen kanssa olisi automaattisesti se okea tie- Lapsen kanssa voi tehdä eri asioita luin mitä lapseton voi tehdä. Enkä tarkoita tuota erooppaa kiertävää juhlijaa vaan ihan keskittyä tieteisiin ja taiteisiin sekä filosofiaan plus sellaisiin harrastuksiin jotka vievät ison siivun vapaa-ajasta jota lapsellisella ei ole. Sen sijaan lasten kanssa voi taas harrastaa ihan muita asioita ja nauttia lasten seurasta sekä olla ylpeä heidän kehityksestä. Lapsettomuus ei ole mikään este nauttia elämästä oikein ja syvällisesti.
Ehkäpä ero on se, että se jolla on lapsia tietää myös, mitä on olla ilman lapsia ja kun on lapsia. Hän voi tämän jälkeen sanoa kokemuksen kautta, onko elämä lasten kanssa rikkaampaa vai ei. Omasta puolestani: on se. Varsinkin, kun taaperovuodet ovat takanapäin. Ei aina ruusuilla tanssimista, mutta se todellisen riemun kokeminen lapsen onnistumisten ja elämänilon kautta. Ai niin, olemme matkustaneet, nautin edelleen taiteen tekemisestä ja voin kavereiden kanssa edellen filosofoida maailman tappiin asti. Asetelma on se, että lapset ovat elämän keskiössä, mutta ei se poissulje muita asioita. Kaikki ne muut mielekkäät tekemiset lisättynä lasten olemassaoloon täydentävät toisiaan ja tekevät elämästä rikkaampaa. Joo, kyllä siihen seksiinkin aikaa riittää. T: Se yksi isä.
Puuhastelun ja paneutumisen ero on suuri. Voit edelleen puuhastella asioidesi parissa mutta aikasi kuluu myös lapsiin ja se ei tarkoita että sinulla olisi yhtähyvin aikaa vaikka miten sen yrittäisit selittää. Tai yritä vain mutta tiede ei tue käsityksiäsi. Sinäkään et tiedä mitä menetät kun et saa paneutua asioihin täysin ilman lapsia, joten ihan naurettavaa on esittää että minun diplomaattinen vastaus on väärä ja sinun lapset on parasta on oikea. Ei kovin filosofista minusta ainakaan.
Tiedoksi sinulle, se ei ole oikea vastaus, se on mielipide. Ja mistä tiedät tilanteen, kun sinulla ei lapsia ole? Mistä tiedät, kuinka paljon voin aikaani käyttää noihin asioihin? En ole lasten kanssa 24/7, vaan he puuhailevat omiaan ja heillä on omia menoja. Nykyään aikaa meneekin enemmän tuohon jutteluun. Kaupassa on käytävä, niin kuin sinunkin. Pyykit on pestävä, niin kuin sinunkin. Tiet kolattava, niin kuin sinunkin. Toisaalta, nykyään voin antaa ja annankin joitain kotitöitä lasten tehtäväksi, kuten pyykkikoneen tyhjentämisen. Ei aina tarvitse olla sitä tyhjentelemässä. Tai vaikkapa imurointi. Vapautuneen ajan käytän sitten hyväksi katsomallani tavalla. Maailma ei ole mustavalkoinen. Ja tämä on vain argumentointia vastaukseesi ja keskustelin jatkamista mielenkiintoisesta aiheesta.
Siitä sen tilanteesi tietää kun ystävilläni on lapsia ja yhteisissä harrastuksissa he ystäväni ovat täysin tietojeni varassa koska heillä ei aika riitä niiden selvittämiseen kun se aika menee lapsiin. Siitä että minulla on mahdollisuus olla tarvittaessa juhlapyhinäkin töissä koska heillä ei sitä aikaa Tiedoksesi ettei ensimmäinen lauseesi tarkoita mitään kun jatkat aiheesta ns kilpailuna jota se ei minulle ole. Siitä että kun sopii kavereiden kanssa jotain joilla on lapsia he tarkistavat kuinka aikataulut sopivat ja miten harrastukset ja vanhempainillat menevät silloin. Kun teemme jotain yhdessä on heillä usein jokin meno lasten harrastukset jne.. Valitettavasti totuus on se jota käyt kiletämäään. Kerro ihmeessä se taika miten se aikasi oikein tuplaantuu kun lapset tekevät kaiken puolestasi. Ei kannattasi sortua kuitenkaan valehtelemaan. Lapset kuluttavat aikaasi eivät lisää sitä.
Tämä ei ole tarkoitettu kilpailuksi. Tottahan toki on noita lasten menoja, mutta se, että aika ei riittäisi täysipainoiseen harrastamiseen kuulostaa kummalliselta. Tietty riippuuhan tämä harrastuksestakin, mutta itse puhun keskivertoharrastajasta. Aika ei tuplaannu, totesin vain, että toisaalta lapsista on apua eri asioissa, mikä taas vapauttaa vapaa-aikaa. Mitäpä tätä jatkamaan, kun olemme molemmat tyytyväisiä tilanteeseemme, joten hyvät jatkot.
Vierailija kirjoitti:
Elämäni on näin 46-vuotiaana lapsettomana aika lailla samanlaista kuin se oli 26-vuotiaanakin: käyn töissä, tapaan kavereita, harrastan teatteria, pidän hauskaa. En tiedä, miksi elämäni muuttuisi tästä oleellisesti ellen keksi jotakin hauskempaa tai sairastu. Lapset eivät parantaisi elämääni millään lailla.
Säälittävää jos elämä 46-vuotiaana on samanlaista kuin 20 vuotta aiemmin ja saa tyydytyksensä samoilla asioilla.
Mutta se on niin sitten.
Hyvältä se tuntuu. Aliarvioit nyt oman kykysi käsitellä pettymyksiä. Juuri kellekään ei tule lapsettomuudesta traumaa, vaan surut surraan ja elämään tulee paljon muuta sisältöä. Ei jonkun eläkeläisen arjesta yleensä näe päälle, onko lapsia vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se riippuu mitä haluaa...
- Haluaako herätä keskellä yötä rintaruokkimaan, vaihtelemaan kakkavaippoja, syöttämään, viemään tarhaan ja kouluun ja harrastuksiin. Kuunnella kuinka on tyhmä äiti/isä vuodesta toiseen ja murehtia joka ilta missä se teini menee... Olla kodinhoitaja, kokki ja kuski 24/7...
- Vai lomailla, reissailla, käydä ravintoloissa, kuluttaa rahansa ja aikansa just siihen mihin haluaa, ei tarvitse murehtia muusta kuin omasta hyvästä olosta ja siihen mihin seuraavaksi matkustaisi ja mikä olisi paras hotelli.
Hmm...päätöksiä, päätöksiä ;-)
Toisaalta, lasten kasvettua itsenäisiksi voi saada tuon kaiken, ja on ne lapsetkin.
Eli luovu tuosta 15-20 vuodeksi, pilaa kroppasi ja saa vaivoiksesi vielä lapsiakin? Aivan fantastinen diili.
Lähtökohtaisesti niitä on haluttava, jotta diili kannattaa. Kuitenkin, jos aikuisuutta kestää 60 vuotta ja 20 niistä menee perhe-elämään, se on vain kolmannes. Jos ooe on 80 vuotta, 2/3 aikuisuudesta ja 3/4 koko matkasta saa ajatella itseään ensin. Musta ok diili.
Kropan pilaa aika, oli lapsia tai ei.Sinulle on siis se ja sama, meneekö kroppa pilalle 26-vuotiaana vai esimerkiksi 56-vuotiaana? Jos asenteesi on tuo, miksi ylipäätään hankkia lapsia, koska lapset kuitenkin kuolevat lopulta?
Jep. Mä en ole murehtinut kroppaani edes alle 26-vuotiaana. Menetin terveyteni jo paljon nuorempana, joten toimivuus on aina ollut tärkeämpää kuin se, onko paketti esteettinen. Lapsen hankin, koska voin. Kaikkihan me kuollaan joskus, joten miksi ylipäätään tehdä mitään, jos pitää sitä ongelmana?
No eipä ihme sitten.
Joo, meitäkin on, joiden täytyy laskelmoida kokemusten maksimointi, koska elämä pukkaa fomoa. Siksi vastasin, diili oli ok jopa tältä pohjalta, jossa erityistä palavaa halua äidiksi ei ollut...oli mielenkiintoista, ja vielä ehtii kaikkea muutakin.
Jos jäät tuohon tilanteeseen, tulet luultavasti katkeroitumaan aikaa myöten. Ja se katkeruus tulee tappamaan sinun rakkautesi miestä kohtaan.
Miehellä on lapsia, hän tietää mitä se on ja kieltää sinulta sen äitiyden osan, sen tunteen.
Kuten on sanottu, TÄMÄ on todellinen kynnyskysymys suhteessa. Mitä on valmis tekemään rakkaudesta puolisoon. Hän ei suo sinulle äitiyttä, sinä et suo hänelle "loppuelämääsi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämäni on näin 46-vuotiaana lapsettomana aika lailla samanlaista kuin se oli 26-vuotiaanakin: käyn töissä, tapaan kavereita, harrastan teatteria, pidän hauskaa. En tiedä, miksi elämäni muuttuisi tästä oleellisesti ellen keksi jotakin hauskempaa tai sairastu. Lapset eivät parantaisi elämääni millään lailla.
Säälittävää jos elämä 46-vuotiaana on samanlaista kuin 20 vuotta aiemmin ja saa tyydytyksensä samoilla asioilla.
Mutta se on niin sitten.
Miksi sinusta on säälittävää, että ihminen löytää omat juttunsa parikymppisenä ja pystyy ammentamaan niistä iloa ja merkityksen kokemuksia vuosikymmenten ajan?
Sinulle on siis se ja sama, meneekö kroppa pilalle 26-vuotiaana vai esimerkiksi 56-vuotiaana? Jos asenteesi on tuo, miksi ylipäätään hankkia lapsia, koska lapset kuitenkin kuolevat lopulta?