Lue keskustelun säännöt.
Miltä tuntuu lapsettomuus vanhana?
09.01.2019 |
Mieheni ei halua lisää lapsia. Suhteen alussa halusi mutta ei enää. Minulla ei ole omia lapsia.
Koitan kovasti hyväksyä nyt sen, että eläisin elämäni lapsettomana.
Miltä lapsettomuus vanhempana tuntuu? 50-70-vuotiaana? Entäs sitä vanhempana..
Tuntuu että niin kauan kun olen hedelmällinen, mun sisässä on toive että tulisin raskaaksi vahingossa. Tilanne on kestämätön koska mies ei lasta halua. Melkein haluaisin tehdä sterilisaation, että sitten pääsisin hyväksymään loppuelämääni lapsettomana ja suremaan asian kuin elämään tässä jatkuvassa odotuksen ja pettymyksen tilassa.
En halua erota miehestä. Mies on paras kumppani mitä minulla on ikinä ollut. Mutta miten voin hyväksyä elämäni lapsettomana?
En voi sille mitään, mutta en pysty yhtään samaistumaan vapaaehtoisesti lapsettomien onneen. En pysty ymmärtämään, miten joku voi saada elämän sisällön ja täyttymyksen hiljaisessa kodissa istumisesta ja matkustelusta. Siitä että ei ole ketään kenestä pitää huoli, siitä että on riippumaton? Mitä hyvää siinä on?
En pysty näkemään mitään hyviä puolia lapsettomuudessa..miten pystyn hyväksymään tämän asian :(
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
i h a n a l t a !
Kuvailetko vähän? Tarkoitin kysymyksellä sitä, mitä teet, mistä saat iloa elämään, kenen kanssa vietät juhlapyhät jne..ihan arkisia asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella ikävää, että miehesi tavallaan huijasi sinua, kun aluksi sanoi haluavansa lapsia, mutta suhteen aikana muutti mielensä noin tärkeässä asiassa. Jos ette ole avioliitossa, sinuna jättäisin hänet ja etsisin miehen, joka haluaa lapsia kanssasi. Siis jos asia kerran on sinulle noin tärkeä kuin kuvailet.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Faith kirjoitti:
Todella ikävää, että miehesi tavallaan huijasi sinua, kun aluksi sanoi haluavansa lapsia, mutta suhteen aikana muutti mielensä noin tärkeässä asiassa. Jos ette ole avioliitossa, sinuna jättäisin hänet ja etsisin miehen, joka haluaa lapsia kanssasi. Siis jos asia kerran on sinulle noin tärkeä kuin kuvailet.
Tämä on käynyt mielessä.. mieheni vain sanoi että muutti mielensä. Pahinta että mielen muutos tapahtui keskenmenon jälkeen. Eli olimme jo saamassa vauvaa ja keskenmenon jälkeen miehen mieli muuttui. Kaikki muu elämässä olisi hyvin.. tämä lapsiasia vaikuttaa parisuhteeseen ja minun pahaoloni lapsettomuudesta kuormittaa suhdetta, siksi vältän puhumasta asiasta miehelle enää. Ettei parisuhde olisi vain ongelmista puhumista. Mies syyllistyy kun kerron että olen surullinen
Varmaan riippuu niin ihmisestä, miltä se sitten vanhempana tuntuu.
Osalle se varmasti sopii oikein hyvin, osa suree sitten taas. Esim. tätini, 60-vuotias nainen, heräsi +35-vuotiaana siihen, että haluaakin lapsia. Yrittivät useamman vuoden, mutta eivät vaan saaneet yhtäkään. Täti olisi halunnut hedelmöityshoitoihin, mutta mies torppasi tämän idean. Nykyään tätini harmittelee asiaa jatkuvasti ja ajattelee, että kunpa olisi edes sen yhden oman saanut. Jonkinlainen surumielisyys tästä lapsettomuudesta hänestä heijastuu näin vanhempana.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Todella ikävää, että miehesi tavallaan huijasi sinua, kun aluksi sanoi haluavansa lapsia, mutta suhteen aikana muutti mielensä noin tärkeässä asiassa. Jos ette ole avioliitossa, sinuna jättäisin hänet ja etsisin miehen, joka haluaa lapsia kanssasi. Siis jos asia kerran on sinulle noin tärkeä kuin kuvailet.
Tämä on käynyt mielessä.. mieheni vain sanoi että muutti mielensä. Pahinta että mielen muutos tapahtui keskenmenon jälkeen. Eli olimme jo saamassa vauvaa ja keskenmenon jälkeen miehen mieli muuttui. Kaikki muu elämässä olisi hyvin.. tämä lapsiasia vaikuttaa parisuhteeseen ja minun pahaoloni lapsettomuudesta kuormittaa suhdetta, siksi vältän puhumasta asiasta miehelle enää. Ettei parisuhde olisi vain ongelmista puhumista. Mies syyllistyy kun kerron että olen surullinen
Jotenkin kuulostaa, että miehellesi olisi jonkinlainen itsesuojelumekanismi muuttaa mielensä. Ehkä keskenmeno oli hänelle niin suuri pettymys, ettei hän uskalla riskeerata sen tapahtuvan uudelleen. Sinuna lähtisin miehesi kanssa yhdessä keskustelemaan ihan terapeutin kanssa, vaikea uskoa että selviätte tästä muuten ehjänä pariskuntana eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järkevältä sekä loogiselta. Lisääntyminen ei ole ongelma ihmiskunnalla. Itsekkyys ei ole syy hankkia lapsia. Juhlia vietetään ihan samoilla miehityksillä kuin ennenkin.
Minulla on kissa. Se pitää minua emonaan, huolehdin siitä ja se minusta. Tuntuu mukavalta omistautua toiselle olennolle, olemme oikein hyvät toisillemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia, 55v. Asia jotenkin kolahti, kun oma äitini kuoli hiljattain. Minulla ei tosiaan ole miehen lisäksi oikein ketään todella läheistä. Ystäviä ja kavereita toki, mutta puuttuu esimerkiksi suku, jonka kanssa viettää juhlapyhiä jne.
En ole vapaaehtoisesti lapseton, lapsia ei vaan meille koskaan tullut yrityksestä huolimatta. Olin asian kanssa pitkään sinut, mutta nyt yllämainittu syy nosti ikävän taas pintaan.
Voi ei. Älä sammuta sitä toivetta toisen vuoksi, jos se sinussa elää.
Itse erosin tilanteessa, jossa mies halusi (paljon) enemmän lapsia kuin minä. Meillä on yksi yhteinen, hankittu nopealla järkipäätöksellä, sillä lääkäri antoi minulle vaihtoehdot lapsi nuorena tai ei lasta lainkaan. Vauvakuumetta en koskaan tuntenut, eivätkä voimani olisi riittäneet useampaan.
Silti...nyt kun kasvatustyö on tehty, luulen, että kuuluisin niihin, joita kaivelee loppuikänsä "entäpä jos" -ajatus, jos olisin aikanaan jäänyt lapsettomaksi. Nykyinen puolisoni on vela, ja tiennyt aina, ettei halua omia biologisia lapsia lainkaan, minulla ei tuollaista varmuutta ollut koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailman ainoa nainen joka suostuu lapsettomaksi miehen halutessa.
Jos lasta haluat, ei se siitä muuksi muutu. Valitettavasti jos mies ei halua, vaihtoehdot ovat ero tai katkeruus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli lapsuudessa isotäti, joka oli itse lapseton, ja jolle me veljemme kanssa olimme sitten vähän niin kuin varalapsenlapsia. Tuo isotäti on edelleen idolini. Oli aivan mahtava tyyppi ja persoona, kunnon lady, joka ilmeistyi aina tummat, isot lasit silmillään, tyylikkäästi pukeutuneena olohuoneen ikkunan taaksen koputtelemaan ja tuli kahville tuoden samalla kahvileivät ja jotain pientä kivaa mukanaan. Ei koskaan viipynyt aikaansa pitempään, mutta nautti aina puuhastella meidän lasten kanssa hetkisen. Järjesti meille aina aatonaattona ainakin lapsen silmissä maailman hienoimmat joulupäivälliset täytettyine kalkkunoineen ja hopea-aterimineen. Reissasi ystävättäriensä kanssa pitkin maailmaa, kävi kahvittelemassa ja ulkona syömässä, teatterissa ja näyttelyissä, ja tuntui nauttivan elämästään täysillä.
Ei se lasten saanti tee kenenkään vanhuudesta automaattisesti hyvää tai yhtään sen onnellisempaa kuin lapsettomankaan vanhuus. Kyllä se onnellisuus on aina ihan vain itsestä kiinni, eikä sitä voi ulkoistaa toisille ihmisille - sen paremmin lapsille, puolisolle, sukulaisille kuin ystävillekään. Ihan itse voi päälle viisikymppisenäkin päättää elää elämääsi niin, että olet onnellinen; lapsia tai ei lapsia.
Lue vaikka kirja tai kirjoita sellainen kuka lapsia kaipaa nauti sellaisista asioista joista vanhempi ei pysty. Aika heikko on elämän sisältö jos se on pelkästään lapsessa, niinkuin täällä annetaan yksinkertaisten taholta ymmärtää.
Lapseton elämähän on rikkaampaa erialueilla lapsen kanssa erialueilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen reilu nelikymppinen ja vapaaehtoisesti lapseton. Olen ollut 15-vuotiaasta asti sitä mieltä, etten ikinä halua lapsia.
Lapsettomuus tuntuu ihanalta!
Olen uudessa parisuhteessa (vanha päättyi viime vuoden alussa 16 vuoden yhdessäolon jälkeen), jota tuskin olisin saanut, jos minulla olisi lapsi. Miesystäväni on minua 14 vuotta nuorempi, ja tunnen itsekin itseni "nuorekkaaksi" yhäkin. Vapaa-aikani käytän harrastuksiin (jooga, meditaatio, kuntosali, lukeminen, lenkkeily koiran kanssa), hyvätasoisiin ravintoloihin, baari-iltoihin ja matkusteluun. Joskus pidemmille reissuille, mutta aika usein myös ihan vaan pitkille viikonlopuille esim. jonnekin Keski-Eurooppaan. Olen suht hyväpalkkaisessa työssä ja kun lapsiinkaan ei mene rahaa, mulla on rahaa matkustella ja käydä ulkona syömässä oikeastaan niin paljon kuin vain haluan.
Juhlapyhät olen aina viettänyt ystävien ja partnerin kanssa, mulla on pieni ystäväpiiri jota pidän perheenäni. Omasta suvustani en niinkään välitä, enkä ole koskaan ymmärtänyt, miksi "perheen" tulisi olla sukua toisilleen. Meillä on ihana ryhmä toisistaan välittäviä ihmisiä - paljon parempi kuin "oikea" perhe/suku, jossa voi olla eripuraa.
Olen siis oikein tyytyväinen lapsettomaan elämääni, enkä usko että mieleni tästä enää (vanhempanakaan) muuttuu. :)
Sinun ja minun välinen ero on tietysti että lapsettomuus on oma valintani...Olen pahoillani puolestasi, on varmasti vaikeaa kun haluaa jotain mitä ei voi saada. Mietithän tarkkaan, voitko elää asian kanssa vai katkeroittaako se sinua tulevaisuudessa (ehkä jopa miestäsi vastaan, hänhän tämän päätöksen puolestasi tavallaan teki).
Vierailija kirjoitti:
En voi sille mitään, mutta en pysty yhtään samaistumaan vapaaehtoisesti lapsettomien onneen. En pysty ymmärtämään, miten joku voi saada elämän sisällön ja täyttymyksen hiljaisessa kodissa istumisesta ja matkustelusta. Siitä että ei ole ketään kenestä pitää huoli, siitä että on riippumaton? Mitä hyvää siinä on?
Voihan muistakin huolta pitää kuin omista biologisista lapsistaan! Etenkin kun kysyt vähän vanhempien ihmisten kokemusta lapsettomuudesta. Meillähän omat lapset olisivat jo aikuisia, eikä heistä silloin yleensä enää huolta tarvitse pitää. Päinvastoin, hermostuisivat vain jos joku koko ajan olisi ympärillä höösäämässä ja huolehtimassa.
Eikä lapsettomuus muutenkaan tarkoita hiljaisessa kodissa istumista ja matkustelua :) Itse olen 55-vuotias vapaaehtoisesti lapseton, enkä ole vuosiin matkustellut missään. Kyllä kodin ulkopuolelle pääsee: harrastuksiin, ystäviä tapaamaan, vapaaehtoistyöhön ym.
Ehkä olen liian nuori vastaamaan, mutta ei lapsettomuus tunnu oikein miltään. Se kun on ollut minulle aika itsestäänselvä valinta.
Valitettavasti kuulostaa siltä, että ap:n on valittava ero tai katkeruus.
Mieti, elätkö mieluummin nykyisen miehesi kanssa kaksin ehkä katkerana vai uuden miehen ja lasten kanssa lapsiperheen elämää.
Et kerro, minkä ikäisiä olette, onko miehesi sinua vanhempi?
Silloin saatat kenties jäädä jo keski-iässä yksin ilman kumppania, jos mies on sinua merkittävästi vanhempi ja kuolee aiemmin. Sitten saatat olla totaalisen yksin ja yksinäinen.
Entä miehen lapset, ovatko he vielä siinä iässä, että voisit luoda heihin läheiset välit ja toimia kakkosäitinä heille, hoivata ja helliä?
Joulun alla tuli ohjelma, jossa vapaaehtoiset lapsiperheet kävivät tekemässä jouluvalmisteluja yksinäisten vanhusten luona. Eräs vanha rouva siinä kertoili, kuinka mukavaa on leipoa ja touhuta lasten kanssa, kun omia hänellä ei ole. Sanoi, ettei nuorempana niinkään yksinäisyyttä kokenut, mutta nyt vanhalla iällä kaipaisi sitä omaa perhettä, lapsia ja lapsenlapsia.
Ap täällä.
En tiedä mitä tehdä.. mies tosiaan muutti mieltään keskenmenon jälkeen, mikä satuttaa ihan tosi paljon. Joku kirjoitti että onko kyseessä miehen puolustusreaktio? Voi olla.. asia oli pettymys hänellekin.
Matkustelu, baari-illat, ulkonasyöminen ei kiinnosta.. elämäntapa ei ole sellainen. Meni vuosia löytää samanlaisesta vaatimattomasta elämästä kiinnostunut kumppani. Matkustelu on kivaa mutta jo ekologosista syistä en halua tehdä sitä liikaa. Työssä tienaa sen verran että paljoon matkusteluun ei ole varaakaan. Eikä se täytä elämää.. en hae lapsesta mitään elämänsisältöä..luulen että tunne ja tarve saada lapsi on osin biologinen. Surettaa nähdä mies omien lastensa kanssa. Hän saa nähdä heidän kasvun yms..
En mä pysty tästä toisen vuoksi luopumaan.. hankalaa. Pahoittelut sekavasta ilmaisusta.
Jotenkin on se tunne, että vaikka jäisin lapsettomaksi, en pysty olemaan onnellinen mieheni kanssa. Mielummin yksin ja lapseton kuin parisuhteessa jossa toinen on päättänyt asian puolestani.
Itkin tätä nyt pari tuntia ja ei tässä ole järkeä, en pysty sopeutumaan ajatukseen lapsettomuudesta. Aion hankkiutua vahingossa raskaaksi jos vaan ehdin ennen kuin mies tekee mitään pysyviä toimenpiteitä ja sitten sen näkee mitä mieltä mies on. Mulle ei oo vaihtoehtoja kuin yrittää edes.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti kuulostaa siltä, että ap:n on valittava ero tai katkeruus.
Mieti, elätkö mieluummin nykyisen miehesi kanssa kaksin ehkä katkerana vai uuden miehen ja lasten kanssa lapsiperheen elämää.
Et kerro, minkä ikäisiä olette, onko miehesi sinua vanhempi?
Silloin saatat kenties jäädä jo keski-iässä yksin ilman kumppania, jos mies on sinua merkittävästi vanhempi ja kuolee aiemmin. Sitten saatat olla totaalisen yksin ja yksinäinen.
Entä miehen lapset, ovatko he vielä siinä iässä, että voisit luoda heihin läheiset välit ja toimia kakkosäitinä heille, hoivata ja helliä?
Joulun alla tuli ohjelma, jossa vapaaehtoiset lapsiperheet kävivät tekemässä jouluvalmisteluja yksinäisten vanhusten luona. Eräs vanha rouva siinä kertoili, kuinka mukavaa on leipoa ja touhuta lasten kanssa, kun omia hänellä ei ole. Sanoi, ettei nuorempana niinkään yksinäisyyttä kokenut, mutta nyt vanhalla iällä kaipaisi sitä omaa perhettä, lapsia ja lapsenlapsia.
Olen 35, mies 38. Miehen lapset 8 ja 7 v.
Ei minulle kai liian myöhästä olisi uutta kumppaniakaan etsiä mutta rakastan miestä ja hän on niin ihana kumppani muuten.. satuttaa vaan joka kerta kun sanoo että hän ei halua lisää lapsia. Jos en olisi saanut keskenmenoa meillä olisi jo lapsi :( -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
i h a n a l t a !
Kuvailetko vähän? Tarkoitin kysymyksellä sitä, mitä teet, mistä saat iloa elämään, kenen kanssa vietät juhlapyhät jne..ihan arkisia asioita.
Siis oletatko, että jos ihmisellä on lapsia, hän automaattisesti viettää juhlapyhät lastensa kanssa? Äitini ainakaan ei tee niin, eikä isänikään vielä kun eli. Tai että aikuistuneet lapset automaattisesti olisivat vanhana jokin ilon lähde? Ei se aina niin mene. Vaikka ihmisellä olisi lapsia, niin kyllä jossakin vaiheessa joutuu muitakin ilon lähteitä elämäänsä etsimään. Ei pelkkiin lapsiin voi ripustautua.
Itse vietän juhlapyhiä yleensä joko itsekseni tai sitten oikein hyvän ystäväpariskunnan luona. Iloa elämään tuovat ystävien lisäksi musiikki, kirjallisuus, opiskelu, pihan lintujen havainnointi, sienestys, kalastus, mökkeily, nikkarointi, käynti kissakahvilassa... ja välillä saan lainakissan hoidettavakseni, kun omistajat ovat matkoilla. Ja ihan vain oleminen. Voin kesällä istua puiston penkillä ja vain katsella ohikulkijoita. Ehkä olen vähään tyytyväinen.
i h a n a l t a !