Lue keskustelun säännöt.
Mikä on parisuhteessa sellainen asia, jossa et halua tehdä kompromisseja?
Vaikka muuten olisit hyvinkin joustava. Ei tarvitse mainita: pettäminen, toisen kunnioitus, fyysinen tai henkinen väkivalta.
Kommentit (810)
Lapsia ei ole eikä tule. Jos puolison mieli muuttuu ja alkaa vinkua jälkikasvua niin se on eron paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluan tehdä lenkkejä yksinkin, ei kaksosena vierekkäin joka paikkaan.
Omat asunnot ja rahat, ei lapsia. Runsas, aktiivinen ja monipuolinen seksielämä (kimppaa, parinvaihtoa, bileitä, bdsm, avoin suhde...). Fiksu ja filmaattinen eli ei oikeistopopulisti. Näillä jatkoon, lähes kaikesta muusta voi neuvotella. <3
MachoAlpha kirjoitti:
Omat asunnot ja rahat, ei lapsia. Runsas, aktiivinen ja monipuolinen seksielämä (kimppaa, parinvaihtoa, bileitä, bdsm, avoin suhde...). Fiksu ja filmaattinen eli ei oikeistopopulisti. Näillä jatkoon, lähes kaikesta muusta voi neuvotella. <3
Aika tyhmä oot, kun et tajua aloitusta ja vastaat ihan ohi aiheen.
Aloitushan on ehdottoman ihmisen ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kuin muillakin täällä, lapsia en suostu synnyttämään ja jos mies yhtäkkiä alkaakin haaveilemaan lapsista, niin lähden hittoon. En myöskään aio enää katsella ihmistä, joka ei osaa edes kommunikoinnin alkeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ryhtyisi omaishoitajaksi tai huolenpitäjäksi. Tarvitsen itsenäisen kumppanin, joka hoitaa omat asiansa.
Tätä miinustetaan, mutta 80 % ihmisistä toimisi aivan samoin tositilanteessa. Toiset haluavat vain valehdella itselleen.
Kukapa omaishoitajaksi tai huolenpitäjäksi haluaisi, mutta entä kun kumppani sairastuu esimerkiksi 40 yhteisen vuoden jälkeen: teillä on yhteinen, koti, mökki, lapset ja lapsenlapset. Lähdetkö liitosta? Ei se rakkaus lopu toisen sairastuessa, vaikka suhde muuttuukin. Omaishoitajaksi ei tarvitse ryhtyä, mutta kyllähän toisesta on vastuussa.
Meillä tämä tilanne ei ole vielä ajankohtainen. Yhdessä ollaan oltu yli 40 vuotta ja vielä työelämässä molemmat. Mutta jonain päivänä...
Rakkaus voi hyvinkin loppua. Helppo kuvitella, että ei, mutta jos se elämänkumppani muuttuu ihan toisenlaiseksi persoonaksi, niin aika monella muuten loppuu. Jos hän ei enää välitä mistään mitään, ei halua kanssasi sinne mökille, lapset perheineen ei kiinnosta, talon ja mökin kaikki hoito jää sinulle? Palkaksesi saat ehkä vain kiukuttelua.
Jos ei halua omaishoitajaksi, niin mitkä ovat realistiset vaihtoehdot? Laitosasuminen, jolloin kumppanuus ja yhteiselämä oli sitten siinä. Kotiin on todella vaikeaa, ellei mahdotonta saada niin paljon apua, että se olisi oikeasti mahdollista ilman omaishoitajuutta. Ja kuka haluaa vieraita ihmisiä kotiinsa 365 päivää vuodessa, en minä ainakaan.
Tietysti tilanteita on erilaisia. Molempien ikääntyessä kaikenlaista vaivaa voi tulla kummallekin, eikä välttämättä tapahdu mitään dramaattista sairastumista, mutta vakava sairastuminen vaikuttaa ihan kaikkeen.
Ei kertakaikkiaan! Minkä ikäisiä olette? Tottakai vakava sairastuminen vaikuttaa, mutta tuo itsekkyys. En ymmärrä.
Meillä toinen vanhemmista muistisairas toinen hoitaa, me lapset autamme kaikin mahdollisin tavoin.
Tekisin myös saman omalle puolisolle. Lapsemme myös tukisivat.
Olemme vielä työikäisiä, eikä toisen auttaminen ole taakka.
Olen 47- vuotias. Puolisoni sairastui ollessani 38- vuotias. Voin olla itsekäs, mutta pelastin itseni ja lapset toimittamalla puolison hoitokotiin. Muutoin meitä olisi ollut pian neljä laitoksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä, että seksistä, sen määrästä ja laadusta, ei tarvitse joka käänteessä lätistä ja analysoida.
Vierailija kirjoitti:
Persun kanssa en voisi olla edes ystävä. Työkaveri just ja just.
Sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvo- ja ajatusmaailman pitää olla niin samankaltainen, ettei tule näkemyseroja sen enempää niissä elämän suurissa linjoissa kuin jatkuvalla syötöllä niissä arjen pienissä asioissakaan.
Nuorempana oli avarakatseisempi, mutta enää vaan en jaksa yhtään mitään turhaa ja jatkuvaa vääntöä ja/tai kompromissien tekemistä kun liki kaikesta ollaankin eri mieltä ja lopulta jo ihan vaan toisen kiusaksikin.
Lisäksi elämäntapojen sekä elämänrytmin pitää olla riittävän samanlaiset eli esim en edes vilkaise kahta kertaa miestä joka vetää röökiä tai harrastaa kännäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Persun kanssa en voisi olla edes ystävä. Työkaveri just ja just.
Mulla on sama fiilis vasemmistolaisista sekä vihreistä vaikka en itse ole edes persu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arvojen ja ajatusten pitää kohdata. Manipulointia, henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa, rajoittamista, hallitsemista, kontrollointia, mustasukkaisuutta, kompromissien tekemisen puutetta, yltiönegatiivisuutta/pessimismiä ja tasa-arvoisuuden puutetta en sulata ja ovat ehdoton este suhteelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle luottamus on kynnyskysymys. Jos toisen tekemisiä pitää epäillä ja vaatia todisteita, niin se suhde on sitten siinä.
Harmi kyllä, tämä on usein vain epäilijän omassa päässä. Johtuen siis omista traumoista. Moni täydellisen luottamuksen arvoinen on jätetty ja rikottu ilman omaa syytä.
Juu, minut on naiset jättäneet tuolla verukkeella, vaikka olen ollut aina ja tulevaisuudessa sataprosenttisen rehellinen, uskollinen ja luotettava. Onko se sitten liian epäilyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni on hyväksyttävä, että meille tulee jossain vaiheessa kissa. Vaikka eipä sekään kai ylitsepääsemätön este ole, jos mies ei kissaa halua, silloin me vaan asutaan eri osoitteissa
En voi tehdä kompromissiä viihtyvyydestä parisuhteesta, eli että viihtyy toisen seurasssa on hyvä ja toimiva keskusteluyhteys ja hauskaa yhdessä
Toinen asia on seksi. Jos seksi loppuu, loppuu mulla parisuhdekin vaikka yhdessä muutoin olisi kivaa. Myös en voi joustaa siitä ettei haluta seksiltä samoja asioita. Eli jos seksuaaliset toiveet ja halut ei kohtaa, ei tule suhdettakaan
Kolmas juttu on läsnäolo. Jos toinen on koko ajan poissa tai poissaoleva, esim työnarkomania, hrrstuksissa menee kaikki vapaa-ajat, pelaa kaikki ajat niin ei tule suhdetta
En ota enää mustasukkaista puolisoa. Minulla on ja tulee olemaan työni kautta miespuolisia asiakkaita. Minulla on miespuolisia kavereita ja olen jonkun mielestä flirtti kun tulen hyvin miestenkin kanssa toimeen.
Silti en halua nähdä enää yhtään käsirysyä ja uhkailua sen vuoksi että olen sosiaalinen.
Nykyinen mieheni ei ole kovinkaan mustasukkaista sorttia ja meillä on sovitusti välillä parin vaihtoa ja avointa suhdetta, eli sovitusti kummatkin saa käydä myös muualla harrastamassa seksiä,. Tämä on toiminut jo vuosia meillä ja ollaan avioliitossa.
En jousta enää silti siitä että ryhtyisin vain yksiavioiseen tai ainakaan mustasukkaiseen suhteeseen.
Miehen on oltava yksiavioinen henkeen ja vereen. Siis kerta kaikkiaan luonteen oltava sellainen, ettei elättele fantasioita muista naisista ollessaan parisuhteessa. Viihtyy yhden naisen kanssa. Näitä tällaisia miehiähän on sinkkumarkkinoilla tusinassa 0-1, joten arvata saattaa että yksin elän.
Ei mitään parinvaihtoa eikä luvallista pettämistä. Turha kinutakaan. Avoin suhde ei missään nimessä sovi minulle.
Olen nuorena joutunut paineeseen, että siihen pitäisi suostua, manipulointia, että mitä minä siinä menetän ja että monimuotoinen seksielämä vaatii kokeiluja ja sieltä palataan omaan kotiin. Siis hyi yäk! Minusta se e ole toisen kunnioittamista. Se myös aiheuttaa monella tasolla häpeän tunteita: en riitä miehelleni, mitä sillä toisella kumppanilla on mielessä, yrittääkö viedä minun mieheni ja minä olen niin tyhmä, etten huomaa, lisäksi pelkoa sukupuolitaudeista. Olen ollut parisuhteessa, jossa kumppani olisi halunnut jossain vaiheessa tulevaisuudessa perheen, jossa hänellä olisi useampi vaimo ja iloisesti yhdessä perheenä elettäisiin. Se ei olisi ikinä minun haaveeni, asua jonkun naisen kanssa. Ja sitten vielä se makaisi minun mieheni kanssa. En minä omalle kumppanillekaan koskaan tekisi sitä, että vaatisin minulle hankittavaksi yhteiseen kotiin toisen miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksistä en jousta
Mielenkiinnosta kysymys teille seksimaanikoille:
Haetteko te ensisijaisesti kumppania seksiä varten ja sen on sitten ihan kiva bonus, että voi esimerkiksi keskustella ja pelata afrikan tähteä toisen kanssa. Tai suurimpana asiana, jakaa koko elämän, murheet, ahdistukset, ilot ja lapset saada myös. Vai haetteko ensisijaisesti kullia/pillua jonka kanssa myöhemmin puhua kunhan kusivehkeitä on saatu hinkattua yhteen?
Tai ainakin tuntuu, että osalle parisuhde = "seurustelu", hyötyminen, seksi, nautinto ja osa ymmärtää parisuhteen koko elämän jakamisena ja sellaisena sielunkumppanuutena jossa haetaan ihmistä kenen kanssa haluaa olla, vanheta ja lopuksi kuolla _turvallisesti_ pois.
Harvalla on todellinen rakkaussuhde. Nykyään erotaan kilpaa ja lähinnä mennään yhteen kun ei osata olla yksin. Miehet aika usein toitottavat ettei naisella ole mitään muuta tarjota miehelle kuin p*llu. Miespuolisia ystäviä pidetään enemmän arvossa, mutta niiltä ei saa seksiä. Toki on näitä tapauksia jossa pariskunta on sielunkumppaneita mutta se on harvinaisten herkkua.
Ei. Kyllä niiltä kaverimiehiltä saa seksiä mutta niille ei anneta seksiä. Mulla on remonttimies, halikaveri, terapeuttimies, ja alkoholimies.
Persun kanssa en voisi olla edes ystävä. Työkaveri just ja just.