Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.
Tätä korostan yhä. Nalkuttaminen on yleensä vain naisiin liitetty ilmiö. Mutta mitä on nalkuttaminen? Luulin että se on jotain halventavaa tapaa puhua, huvikseen valittamista, toisen alistamista, tiettyä ilkeää äänensävyä. Ja tein kaikkeni, jotta minun huomautukseni ei kuulostaisi nalkuttamiselta, kukaan ei halua olla nalkuttaja. Mutta niin olin miehen silmissä. Tein paljon kauniita pyyntöjä, voisiko mies hoitaa jonkin asian. Annoin aikaa (ja voi pojat että annoin aikaa! Minua on useaan otteeseen kehuttu pitkäpinnaiseksi monessa eri yhteydess.), pyysin useammat kerrat ja niin kauniisti kun pystyin. Silti se saattoi olla nalkuttamista. Ja kun lopulta vihastuin, niin se vasta nalkuttamista onkin. Joten miten naisen kuuluu kommunikoida? Kun kaikki asiasta huomauttaminen, keskustelun aloitus, mikä vaan mikä ei ole miehen mielestä sovelias keskustelunaihe jolla pysyisi tunnelma hilpeänä ja nainen hoitaisi taas tunnetyön, on nalkuttamista. Miehillä on ihan erilainen lupa puhua suoremmin, se ei ole juuri koskaan nalkuttamista.
Ap
Valitettavasti sä kuulostat kyllä nalkuttajalle. Sana helinää ei ilman konkretiaa ja aitoa kuuntelemista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän ilmiöön olen päässyt tutustumaan seuratessani ensi treffit alttarilla ohjelmaa. Tiina tekee valtavasti metatyötä kun Samuel (?) ei osaa mitään, se Turun nainen (johanna?) joutuu päättämään Markuksen vaatteistakin, Antti ja Sari (?) vierailivat Antin mökillä jossa Sari pyöritti päätään mökin sisustukselle, kaikki on laitettava uusiksi...
Tätähän metatyöt ja tunnetyöt näyttävän tarkoittavan myös näissä av valitusketjuissa: naisella huomattava tarve kontrolloida arkea aina tuorekelmujen merkkiä myöten, miehet mukautuvat kun huomaavat pääsevänsä vähemmällä riidalla, ostetaan sitten sitä oikeanlaista fetaa ja käytetään oikeaa oliiviöljyä. Niin kauan kun nuo perheen tarpeet ja arjen kriteerit määrittää nainen yksin, oli kyse seinien väristä, sisustustyynyistä, lahjoista sukulaisille (varmasti mies ostaisi väärät) tai siisteyskäsityksestä tämä valitus jatkuu. Mikä vaihtoehdoksi? Aito keskustelu parisuhteen ja perheen arjesta, kompromissit? Eeeeiii...
No tuo on ihan liian kontrollinhimoista toimintaa. Itse kaipaan vain tasa-arvoa. Joistain asioista on pakko sanoa, jos ne vaan hoitaa todella huonosti. Enkä nyt puhu mistään sisustuksesta, ne päätetään meillä kahden ja tehdään niitä kompromisseja. Vaan esim. miehen pyykinhoito oli pitkän tauon jälkeen unohtunut. Mies laittoi pyykit "kuivumaan" pyykkitelineeseen suoraan koneesta nostettuna myttynä, jonka vaan levitti telineen päälle. Eihän se kuivu millään, ja jää haisemaan. Sanoin tästä monet kerrat, mies totesi että nalkutan, ja sitten ihmetteli kun pyykit on vielä parin päivän päästä kosteita ja haisee pahalle. Lopulta tajusi, että kannattaa oikeasti ripustaa ne kuivumaan.
Ja joihinkin asioihin on pakko reagoida heti. Olen seurannut sukulaisperheen arkea, jossa nainen pyytää miestä vuorostaan vaihtamaan vauvan vaipan. Mies ei ole lotkauttanut korvaansakaan, vaikka pyyntö on esitetty useita kertoja, odotettu, vauva hautonut itseään likaisessa vaipassa, ja lopulta vaimo hoiti asian hampaita kiristellen.
Joululahjoista ja korteista taas, tämä on sitä tunnetyötä. Sillä pidetään yllä sosiaalisia suhteita, ja varsinkin jos on saanut joltain apua, niin osoitetaan kiitollisuutta. Siinä mielessä jos ostaa jonkin rihkama euron bling kynän vaikka remontissa apuna olleelle sukulaiselle vaikak ruokakorin sijaan, niin minua ainakin hävettäisi. Tästä taas ulkopuolisten alitajuinen ajatus on se, että mitä tuo nainen on kuvitellut.
Ap
Kaikesta muusta olen samaa mieltä, mutta korttien (ja osittain lahjojen ostaminenkin) lähettäminen ja muistaminen ei ole pakollista. Itse pidän rajana, että jos ihmissuhteen ylläpitäminen vaatii korttien lähettelyä, se suhde saakin lopahtaa. Miehet ajattelevat varmaan useammin aika suoraviivaisesti ihmissuhteista. Sanotaan ilman, että hirveästi mietittäisi, miltä toisesta tuntuu. Se on jotain, mitä itsekin toivoisin, että osaisin rennommin olla. Tyyliin jos kaverini on unohtanut maksaa velkansa, lähetän kauniin kohteliaan viestin, jonka muotoiluun käytän jonkin verran metatyötä. Mies laittaa kavereidensa kanssa viestiä, joka on "maksa h*mo velkas tai muuten...". Ja kaikki korkeastikoulutettuja, älykkäitä asiantuntijoita.
Itse pyrin siihen, että kaikki mistä mies ei stressaa, ovat asioita, joista minunkaan ei tarvitse huolehtia. Siksi kotimme välillä on aika sotkuinen tai lahjat miehen vanhemmille jäävät ostamatta. Mies vain yksinkertaisesti tuntuu keskittyvän elämässä huomattavasti enemmän itsensä kehittämiseen, hänestä mielenkiintoisiin puuhiin, urheiluun, työhön ja vapaa-aikaan kuin pölyjen miettimiseen tai lakanoiden vaihtamiseen. Sitten jossain vaiheessa menetän hermoni ja mies pyhittää yksittäisen päivän, jolloin tekee ne asiat, jotka haluan. No, onneks mies noin muutoin on ihana, huolehtii ruoasta ja keittiön siivouksesta, tavarat paikoilleen ja kaikki laskut, vakuutukset, matkajärjestelyt ja muut.
Vaikka arvostan tasa-arvoa, olen myös miettinyt, pitääkö sen mennä täysin tasan kotitöiden metatyIIIön suhteen. Miehessäni on paljon puutteita, mutta monia sellaisia ominaisuuksia, jotka kompensoivat omia puutteitani. Olen esimerkiksi hirveän hajamielinen ja inhoan yleisten asioiden hoitamista, jonka vuoksi juuri laskut ja vakuutukset on pääasiallisesti miehen vastuulla. En myöskään halua mielelläni hoitaa autoon liittyviä juttuja, jotka mies kaikki myös hoitaa. Tunnepuolella minä olen enemmän vastuussa, että keskustellaan missä parisuhteessa mennään, mutta toisaalta mies sietää omaa ailahteluani pysyen hyväntuulisena ja kannustavana. En siis tiedä, onko täysin välttämätöntä edes päästä tasa-arvoiseen tilanteeseen kodin metatöiden suhteen, jos kummatkin kuitenkin kotitöitä tekevät.
Hyvää pohdintaa. Havaitsen kuitenkin sinussakin pientä katkeruutta, kun joskus kotitöistä räjähtelet miehelle. Niin minäkin aiemmin ajattelin, että asiat on ok, ja katkeruus kasvoi sisälläni, kunnes asioista oli pakko yrittää keskustella kunnolla.
Ei parisuhde voi mennä millään aina tasan, tässä tulee vastaan jo ihan ihmisten erilaiset luonteetkin. Mutta että siltäkään ei voi sulkea silmiä, että suurimmassa osassa perheitä naiset tekee yhä enemmän kotitöitä. Ja siltä mikä naisen asema yhä työmarkkinoilla on. Näihin asioihin pitää saada yhteiskunnallinen muutos, tasavertaisuus, jotta kotona jää pariskuntien välille se oma päätäntävalta, kuinka jakaa tehtävät. Siinä voi käyttää luonne-eroja ja ihan mitä vaan, kunhan molemmilla on hyvä mieli jaosta. Väkisinkin yhteiskunnan asenteet vaikuttaa ihmisten arkielämään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.
Tätä korostan yhä. Nalkuttaminen on yleensä vain naisiin liitetty ilmiö. Mutta mitä on nalkuttaminen? Luulin että se on jotain halventavaa tapaa puhua, huvikseen valittamista, toisen alistamista, tiettyä ilkeää äänensävyä. Ja tein kaikkeni, jotta minun huomautukseni ei kuulostaisi nalkuttamiselta, kukaan ei halua olla nalkuttaja. Mutta niin olin miehen silmissä. Tein paljon kauniita pyyntöjä, voisiko mies hoitaa jonkin asian. Annoin aikaa (ja voi pojat että annoin aikaa! Minua on useaan otteeseen kehuttu pitkäpinnaiseksi monessa eri yhteydess.), pyysin useammat kerrat ja niin kauniisti kun pystyin. Silti se saattoi olla nalkuttamista. Ja kun lopulta vihastuin, niin se vasta nalkuttamista onkin. Joten miten naisen kuuluu kommunikoida? Kun kaikki asiasta huomauttaminen, keskustelun aloitus, mikä vaan mikä ei ole miehen mielestä sovelias keskustelunaihe jolla pysyisi tunnelma hilpeänä ja nainen hoitaisi taas tunnetyön, on nalkuttamista. Miehillä on ihan erilainen lupa puhua suoremmin, se ei ole juuri koskaan nalkuttamista.
Ap
"Miehillä on lupa... miehillä on oikeus poiketa... miehet sitä, naisia AINA tuomitaan ulkopuolelta ja sukulaiset arvostelee ja sitäsuntätä..."
"Mies on muuttunut vuosien saatossa"
Tämän takia pidän sinua erittäin suurella todennäköisyydellä vanhakantaisena marttyyroijana ja loukkaantujana, joka muka kaipaa tasa-arvoa, mutta ei näe miten syvällä oma ajatusmaailma on epätasa-arvossa.
Todella monessa perheessä eletään eri tavalla, mutta pidät kaikenmaailman ikivanhoista myyteistäsi kiinni ja yleistät todella ikävästi. Osaan en edes usko pätkääkään. Tuleeko sinulle -ihan oikeesti- joku sukulainen tai vielä pahempaa: joku täysin ulkopuolinen moittimaan sinun siivousta tai lahjaostoksia?! Olet niin vakuuttunut, että kaikki sinua tuomitsee koko ajan...
Kuten sanoin, 100 % itseaiheutettua. Nuo päänsisäiset tuomitsemiset sun käytöstäsi ohjaavat. Et elä tässä maailmassa itsekään. Tuo teidän ongelma on molempien vuorovaikutuksessa syntynyt.
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Kuinkahan paljon suurimmalta osalta metanaisista menee ohi se, mitä monessa taloudessa mies tekee... Ero on siinä, etteivät miehet edes tajua valittaa jokaisesta heidän tekemästään metatyöstä. En minä ainakaan tiedä aina mitä mies touhuaa, mutta monesti tulee eteen et "ai, tämäkin on hoidettu" Usein monet asiat huomaa kylläkin vasta hoitamattomina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Todellakin tuttua juttua. Joskus tein exän kanssa ollessa siivouslakon, mutta sillä ei ollut mitään käytännön merkitystä miehen toimintaan. Pari päivää tappelun jälkeen hän paransi tapojaan, mutta siitä se tilanne jälleen luisui siihen, että vastuu kaikesta oli minulla. Erotessamme miehen äiti tuli kyläilemään kotiimme (josta minä olin jo muuttanut pois) ja hän järkyttyi sen kunnosta. Oli ensi töikseen kysynyt miksi MINÄ en ollut siivonnut siellä. Minun olisi siis pitänyt tulla uudesta kodistani siivoamaan eksäni kotiin kun hän onneton miesraukka ei osannut (halunnut) sitä itse tehdä. Syytän tuosta vinoumasta pienesti myös ex-anoppia, koska hänen mielestään kotona lapsia hoitavan äidin tehtävä on hoitaa myös koti ja hän suorastaan kannusti exääni olemaan tekemättä mitään.
Onneksi pääsin eroon. Kotini on nyt ihana, viihtyisä ja siisti. Lapset voi hyvin ja oppivat siivoamaan jälkensä. Ex elää sikolätissä, jota äitinsä käy välillä siivoamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ehdottomasti standardina miehelle se että hän osaa pitää itsestään ja kodistaan huolen. Jos miehen asunto oli läävä, en jatkanut seurustelua. Sama juttu ns.. "metatyön" kanssa. Soittaako mies vanhemmilleen? Ostaako itse lahjoja/muistaa merkkipäivät? Maksaako laskut ajoissa? Miten suhtautuu lapsiin?
Sain kuulla olevani tiukkapipo ja liian valikoiva, mutta aviomieheni on ihan uskomaton. Meillä on samanlaiset elämäntyylit ja standardit.
Valitettavasti ihmistä on vaikea muuttaa. Jos mies on laiska, harvemmin he valaistuvat ja alkavat moppaamaan koska nainen pyytää.
Mulla ihan sama, plus että ennen seurustelun alkamista puhuttiin nuo asiat läpi miehen kanssa. Ei ole tarvinnut riidellä eikä ahdistua.
Mutta tämähän ei käy. T: se sama auttistai, joka sai äsken alapeukut ilman perusteluja ;)
Koska useampi on kertonut kuinka puoliso muuttui vuosien saatossa. Ja kuinka vaikeaa tilannetta on muuttaa sen jälkeen kun epätasapaino on niin räikeä, että sille on pakko tehdä jotain. Meillä oli roolit ensin päinvastoin, sitten minä otin enemmän vetovastuuta ja vuosien saatossa minun vastuuni vain kasvoivat...
Vastuu ei kasva itsestään jos sitä vastuuta ei vain ota itsellesi. Jos et ota vastuuta itsellesi siitä mitä vieraille tarjotaan tai siitä onko paikat siivottu vieraiden tullessa ei se vastuu sinulle itsestään lankea. Puoliso toki varmasti on tyytyväinen jos vastuun otat ja hänen ei sitä tarvi siivouksesta tai tarjoiluista kantaa, niin meistä useimmat olisi. Samaan tapaan naiset on tyytyväisiä kun mies hoitaa auton huollot ym. mutta ottavat kyllä vastuun jos on pakko kun kukaan toinen ei sitä vastuuta ota itselleen.
Niin, tämähän on juuri se asia mistä tässä ketjussa puhutaan. Kuinka naiset ottavat vastuita itselleen ja kuinka miehet ne vastuut ilmeisen helposti luovuttaa. Kuinka syvälle meidän alitajuntaan tietyt roolit ovat iskostuneet.
Minä olen syntynyt tasa-arvoa aktiivisesti ajaville moderneille vanhemmille 70-luvulla. Jo isovanhemmillani oli ei-tyypillisiä rooleja, isoäidilläni oli ainoana ajokortti ja hoiti autot sekä oli korkeammin koulutettu kuin isoisäni joka ainoana kokkasi. Silti minussa heräsi henkiin jostain syvyyksistä sellainen pikkuvaimo-rooli, vaikka lisäksi minulla oli moderni ”naisen on pärjättävä ilman miestä” mentaliteetti ja jostain kumpuava ylpeys, joka estää avun pyytämisen...
Ja kun se mies oli minunkin avioliitossani se jolla oli korkeammat siivousstandardit ja jolta se myös käytännössä sujui helpommin. Ja silti se olin minä jolle se siivousvastuu vuosien saatossa lähes kokonaan kasautui. Miksei se mies herännyt missään vaiheessa tajuamaan (kuin vasta aivan liian myöhään), että huh puolisollani on kyllä nyt liian kasvanut taakka. Vaikka puhuin väsymyksestäni usein ja halusin löytää siihen ihan mitä vain uusia keinoja hoitaa asian.
Kokeilin tekemättä jättämistä parissa kohtaa ja silloin mies ei siis saanut lapsen harrastusta lainkaan hoidettua. Vaikka vielä esikoisen vauvavuosina innoissaan tuollaisia hoiti.
Toivottavasti tämän ketjun inspiroimana useampi puoliso (niin mies kuin nainenkin) huomaisi tarpeeksi ajoissa jos yhteiselämä ei ole tasapainossa suuntaan tai toiseen ja ottaisi sen rakentavasti esille, ennen kuin muutoksen tekeminen vaatii jo aivan liian kärkkäitä toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/ihmissuhteet/nainen-uupuu-kod…
Siitä voi ap ja muut marttyyrit lukaista mainion artikkelin noin alkuun.
Vierailija kirjoitti:
Metatyökeskustelu kääntyy aina siihen, että nainen muka yksin ylläpitää jotain standardia ja siten on kohtuutonta vaatia miestä osallistumaan. Oli sitten kyse siisteydestä tai joulusta. Tämä on joskus totta osin tai kkonaan, mutta se on vain ilmiselvin puoli asiasta.
Meillä se tunteiden metatyö on ollut sitä, että minä teen naisena kaikki aloitteet. Pitäisikö tehdä jotain yhdessä? Joo. Muutetaanko yhteen? Joo. Mennään naimisiin. Ostetaan asunto. Koitateenko muistaa toisiamme työkiireen keskellä. Puhuttaisiinko siitä, kun seksielämässä on vähän hiljaista. Onko sinulla töissä rankkaa nykyään. Miten olisi parisuhdeviikonloppu Wienissä. Vai pitikö niitä sinun sukulaisia tavat. Voisit sanoa siskollesi joskus nätimminkin asioista, turha loukata toista kun et sitä oikeasti tarkoita. Olisi niin kiva, jos joskus vain halaisit minua raskaan päivän jälkeen.
Voidaan tietysti väittää, että vain minä halusin noita asioita joten minun hommani hoitaa. Mutta kummasti mies ei ole tätä mieltä ainakaan nyt, kun vain lopetin. Lopetin siis siksi, että lopulta väsyin kantamaan yksi vastuun koko parisuhteesta ja kaikesta kommunikaatiosta muun elämäni ohella. Totesin, että antaa olla, toimin kuten mieheni on toiminut ja hoidan vain omat asiani ja oletan, että muut asiat hoituvat. En ole kiukutellut, en nalkuttanut - päin vastoin, en huomauta enää lainkaan mistään! Ennen "nalkutin" paljon enemmän. En myöskään ole pahalla tuulella vaan oikeastaan aika rentoutunut kun ei tartte välittää tippaakaan mistään ylimääräisestä.
Mutta mies ei ole enää tyytyväinen. Hän on huolissaan. Hän on ärsyyntynyt. Hänestä meillä ei ole enää mitään yhteistä. Hän ei enää tiedä rakastan ko häntä, tai rakastaako hän minua. Hän ei pysty sanomaan muuta, kuin että ei osaa tehdä asialle mitään. Ja minä vastaan kuten hän on vastannut 15 vuotta minulla - en nyt oikein osaa sanoa tuohon mitään.
Nyt vasta tajusin, että tosiaan, hän ei osaa tätä. Ei ole ikinä osannut. Olen tehnyt kaiken hänen puolestaan. Ei tee hänestä huonoa ihmistä tai huonoa miestä, rakas on edelleen. Mutta nyt on aika joko oppia osallistumaan tai sitten aika jatkaa elämää erillään. Oma vika kun on tullut oltua kävelysauvana näin kauan, mutta epäilen etten ole ainoa laatuani.
Et varmasti ole ainoa laatuasi. Itselleni tämä tunnetyö on ollut vielä hieman vieraampaa, mutta keskusteluja lukemalla olen huomannut yhtäläisyyksiä meidän arjessa. Ja myös tuota samaa, jos lakkaan itse tekemästä, niin mies hätääntyy. Sanoo minua etäiseksi, mutta ei tee asialle mitään, odottaa taas minun tarttuvan puikkoihin. Olen joskus koettanut keskustella näistä asioista, mutta sitten taas mies vetäytyy kun ei halua keskustella hankalista asioista. Minäkin olen opetellut parisuhteen eteen monia taitoja, ja koetan jatkuvasti kehittää itseäni jotta osaan kommunikoida ja toimia mahdollisimman hyvin. Jotta meillä molemmilla olisi parempi olla. Oletan tätä samaa mieheltäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:
- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa
- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään
- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä
- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:
- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".
- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.
- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.
- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.
- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin
- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä
- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D
- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä
- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee
Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.
Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨
Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Jos tulisit käymään minun, keski-ikäisen, akateemisen naisen luona varmaan mielestäsi uisit sonnassa. Varsinkin nyt joulun jälkeen kun työt painavat ja teen illatkin rästejä en ole kerennyt siivota ja nurkissa pyörii pitkäkarvaisen koiran karvoja, lehtiä ja työpapereita on pöydillä jne. Minä en tusta hermostu eikä mieskään, siivotaan viikonloppuna kun on aikaa. Nuo siisteyskäsitykset ovat persoonakohtaisia, jos sinulla on hirveän tärkeää, että on hyvin siistiä niin siivoa, voitko sinä vaatia, että muut elävät sinun siisteyskäsitystesi mukaan? Ketkä ovat ne sukulaiset joilla vara tulla arvostelemaan toisen siisteyskäsityksiä? Ja elääkö ihmiset oikeasti insta-elämää, jossa se onnellisuus määräytyy ympäristön estettisyyden perusteella ja sillä miltä asiat näyttävät ulospäin? Olisko useampi metanainen onnellisempi jos keskittyisi miettimään ulkoisten asioiden ja "mitä muut ajattelevat" asenteen sijaan ihan itseään ja parisuhdettaan: miten me voidaan yhdessä, ollaanko onnellisia, oltaisko onnellisempia jos olisi siistimpää kun huutamalla pakotan miehen tekemään mitä haluan vai auttaisiko molempia enemmän rauhalliset hetket yhdessä jossa kuulosteltaisiin molempien tunteita ja aidosti pysähdyttäisiin kuuntelemaan toista.
On ihan eri asia olla lapsettomana parina sotkussa, kuin jos siinä sotkussa pyörii myös lapsia. Sotkuinen ympäristö on lapsiperheessä vaarallinen sekä fyysisesti kuin myös henkisen kehityksen kannalta. Tämän ymmärtää naiset, mutta miehet ei. Miksi näin on? Tästä on hyvä keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Miehet osaavat myös vaatia naiselta kotitöiden tekoa, ja nalkuttaa esim epäsiisteydestä, vaikka eivät itse tekisi läheskään puolia töistä. Näin siis ainakin meillä.
Meillä hyvin samanlainen tilanne kuin ap:lla, sillä erolla että lapsiakin on. Olen tehnyt ainakin pari aloitusta palstalle koskien tätä epätasa-arvoisuutta kodin-ja lasten asioiden hoidossa. Meillä minä hoidan arviolta 85% kotitöistä ja lasten asioista.
Mies laittaa oma-aloitteisesti tiskejä, siivoaa lasten leluja, hakkaa halkoja, hoitaa kompostia, tekee pihatöitä kesällä ja tällaisia perinteisiä ”miesten hommia” esim vaihtaa lamppuja ja korjailee rikkinäisiä tavaroita. En muista että hän olisi ikinä yli 10v liittomme aikana pyyhkinyt pölyjä tai lattioita. Ei myöskään koskaan pese pyykkiä. Ikkunoitakaan ei taida olla koskaan pessyt. Yhtäkään vaatetta ei ole lapsillemme ostanut ikinä (vanhin 9v). Kaikki lasten neuvolat, lääkärit sun muut on 99% minun vastuullani. Ikinä ei tartu imuriin oma-aloitteisesti tai lähde kauppaan. Vessan on muistaakseni pessyt muutamia kertoja 10v aikana.
Mies halusi välttämättä muuttaa rivitaloon, koska halusi oman pihan, itse olisin ollut tyytyväinen kerrostaloasuja. Koska tekemistä riittää kotonakin, tiesin että pihatöitä en enää halua ottaa vastuulleni, ja tästä oli keskustelua kyllä aikoinaan. Silti mies on useita kertoja kiukutellut, kun en jaksakaan oikein laittaa sitä pihaa! Lisäksi hän on kiukutellut minulle siitä, että en ikinä ole vienyt biojätteitä. Tämä on ainoa asia, jonka olen tietoisesti jättänyt täysin hänen vastuulleen, johan tuossa on toistakymmentä hommaa jota hän ei itse koskaan tee. Hän saa hoitaa edes kompostin itse, en aio siihen puuttua millään tavalla. Mutta hän kokikin sen vääryyteenä ja niin vain kehtasi asiasta huomauttaa vihaisesti.
Tein hänelle selväksi, että sitten kun hän joskus oma-aloitteisesti laittaa pesukoneen päälle ja vie puhtaat pyykit kaappeihin, niin voin harkita että veisin ne biojätteet. Mutta silti jää nuo 10 muuta asiaa, joita hän ei koskaan tee, jotka kuitenkin tehtävä säännöllisesti, esim vessan pesu?
Ja samoin sotkusta tulee tasaisin väliajoin nalkutusta (käytän tahalleen tätä termiä) mieheltä. Olen tästäkin huomauttanut, että herra on itse hyvä ja vie vaan kiltisti niitä lasten leluja paikoilleen ja laittaa niitä tiskejä (laitan itse niitä myös yhtälailla, mutta välillä jätän miehellekin). Kaikkea en ehdi, enkä tietoisesti myöskään halua tehdä. Mutta miestä siis ihan oikeasti ärsyttää se! En tiedä onko tietoista vai tiedostamatonta, mutta 40v mieheni edelleen siis varmaan toivoisi, että vaimona vaan hiljaa hoitaisin kaiken sillä aikaa kun hän makaa sohvalla. Ja lompakkolois-huutelijoille tiedoksi, maksamme kaikesta puoliksi, paitsi että itse huomaan jatkuvasti maksavani enemmän perheen yhteisistä asioista.
Meillä oli myös tuota kotitöistä ja siisteydestä nalkuttamista, ja vielä silloin kun mies ei tehnyt osuuttaan. Koin sen niin paksuna. Huomautin aina miehelle, että voi kyllä itsekin tehdä asialle jotain, ei juuri koskaan tehnyt.
Ja tunnistan myös tuota, että jos itse hoitaa toisia asioita jo paljon, niin jättää toisen vastuulle täysin edes jonkin asian. Nyt tajuan, että tässä taustalla oli metatyöt. Mies muistaa meillä useammin maksaa laskut (aina maksetaan kuitenkin ajallaan). Välillä mies pyysi, että hoidanko minä sen. No hoidin. Eihän se ollut iso homma, naputella tilinumerot ja viitteet ja maksaa. Vaan tässä jää piiloon se metatyön osuus. On muistettava milloin laskut maksetaan ja osattava toimia. Näin mies teki (ja organisoi ja siirsi vastuuta myös minulle), ja siksi se minua niin helpottikin, se oli yksi asia jota minun ei taas tarvinnut pitää muistissani. Ja huomasin miten sokeaksi itse tulin asialle. Laskut vain maksautui ajallaan ja helposti rullasi. Tällaista varmasti useilla miehillä on, ja siksi vähättelevät kotitöitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.
Tätä korostan yhä. Nalkuttaminen on yleensä vain naisiin liitetty ilmiö. Mutta mitä on nalkuttaminen? Luulin että se on jotain halventavaa tapaa puhua, huvikseen valittamista, toisen alistamista, tiettyä ilkeää äänensävyä. Ja tein kaikkeni, jotta minun huomautukseni ei kuulostaisi nalkuttamiselta, kukaan ei halua olla nalkuttaja. Mutta niin olin miehen silmissä. Tein paljon kauniita pyyntöjä, voisiko mies hoitaa jonkin asian. Annoin aikaa (ja voi pojat että annoin aikaa! Minua on useaan otteeseen kehuttu pitkäpinnaiseksi monessa eri yhteydess.), pyysin useammat kerrat ja niin kauniisti kun pystyin. Silti se saattoi olla nalkuttamista. Ja kun lopulta vihastuin, niin se vasta nalkuttamista onkin. Joten miten naisen kuuluu kommunikoida? Kun kaikki asiasta huomauttaminen, keskustelun aloitus, mikä vaan mikä ei ole miehen mielestä sovelias keskustelunaihe jolla pysyisi tunnelma hilpeänä ja nainen hoitaisi taas tunnetyön, on nalkuttamista. Miehillä on ihan erilainen lupa puhua suoremmin, se ei ole juuri koskaan nalkuttamista.
Ap
Tässä on nalkutusta (siskonpeti lapset ravintolassa 2)
Sitä en tiedä, miksi kuvittelet ettei mies voisi nalkuttaa, kyllä nalkuttavia miehiäkin on. Kysehän ei ole sukupuolesta, vaan ilmaisutavasta. Mutta varmasti vähemmän kuin naisia. Ei tuo ole niin tyypillinen tapa miehille ilmaista itseään, kaipa tämän jokainen tajuaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palaan jatkuvasti tähän ketjuun. Tärkeä aihe! Anekdoottina kerrottakoon, että äsken oli miehen sukua kylässä. Mies ei pistänyt tikkua ristiin kyläilyn eteen ja halusi vielä, että vien hänet omille harrastusostoksille pari tuntia ennen h-hetkeä. No lopulta muistutin häntä tekemättömistä asioista ja vinkkasin, että jonkun pitää olla vastuussa vierailuista. Mies sanoi hölmistyneenä, että miksi jonkun pitää olla vastuussa?
Hiukan olisi itsekin ollut hölmistynyt jos puoliso olisi noin sanonut enkä ole mies.
Jos olen huomannut että mies ei ole muistanut tai ajatellut vierailua ollenkaan muistutan siitä esim. kysymällä mitä hän on suunnitellut vieralle tarjovansa tai onko meillä mitään tarjottavaa vieraille ja vieraiden tultua sanonut että pitäisikö hänen näille tarjota jotakin krittää vaikka kahvit.Kyse onkin siitä, että minä hoidan vierailut pitkin hampain ja sen lisäksi hoputan miestä mm. suihkuun. Aina sovitaan miehellekin tekemistä ja nyt olisi pitänyt siistiä kotia ja huoltaa itsensä, mutta halusi ennemmin kaupoille ja ulkoili tunnin koiran kanssa. Vartti ennen vieraita havahtui, että ei ehdi suihkuun ja mua vetutti, kun olin ruoan ja tarjoilun lisäksi siivonnut pikaisesti. Tämä sama pe*seily toistuu koko ajan ja jos on minun vieraita tulossa vahdin, että mies hoitaa osansa ja *käy* suihkussa. Minulle aivan sama miltä mies näyttää oman suvun edessä ja kämppä saa olla likainen. Olen monesti sanonut, että hänen on vastattava omasta suvusta. Yhteydenpidosta ja vierailuista.
Uskomatonta, tähän ja aika moneen muuhunkin postaukseen kiteytyy tämä lainaus: ”Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results.”
Mies siis kutsuu jatkuvasti sukulaisiaan kylään eikä tee mitään asian eteen? Ja sinä joka kerta pistät pöydän koreaksi ja muistuttelet jopa itsensä pesemisestä? Minä en olisi alunperinkään lähtenyt moiseen, siinä istuisin sitten pöydässä ilman ruokaa, mies haisevana vieressä ja kysyisin saisiko vieraille tarjota kahvia ja vettä. Tai oikeastaan minun ei onneksi tarvitse koska en asu lapsen kanssa vaan aikuisen ihmisen, joka ymmärtää etten ole kotona vain häntä paapomassa.
Tämän takia keskustelu on, jotta kaikilla avautuu silmät asian suhteen. Niinkuin kerroin aiemmin, mielessäni naisen tehtävä oli paapoa miestä. Ja se ilmeni myös meillä vastaavina (nyt jälkikäteen katsottuna) absurdeina toimina.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?
Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.
Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.
Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.
Ap
Tai sitten voi tehdä kuten minä, että ennen suhteen alkamista ottaa nuo asiat esille, ja keskustelee ja sopii ne pois. Ai niin, mutta minua on tääläkin haukuttu ties miksi auutistiksi ja muuksi, koska tosirakkaus kuulemma vain tapahtuu keskustelematta ja tutustumatta toiseen mitenkään, ja arki rullaa omalla painollaan täydellisesti ;)
Oi me on keskustelu ja vaikka miten. Ja keskustelin ennen töihin paluuta, että kyllähän ne menee kotityöt tasan. No ei mennyt lupauksista huolimatta. Kaikkeahan sitä voi puhua, mutta teot ratkaisee. Tässä taas vastuu siirretään naiselle, olisit avannut suusi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.
Ei. Negatiivista jankkaamista ei hyväksytä keltään
Nalkutus = negatiivinen jankkaus? Kyllä se kaunis sanominen muuttuu aika äkkiä "negatiiviseksi jankkaukseksi" jos toinen ei millään ota koppia. Kuinka pitkää pinnaa naiselta vaaditan, jos kerta toisensa jälkeen aina samasta asiasta pitäisi kyetä sanomaan nätisti? Tämäkin on osa yhteiskunnan ajatusmalleja, naisten kuuluu olla kilttejä ja kuuliaisia. Ja taas tunnetyö, naisen tehtävä on pitää tunnelma mukavana, "negatiiviset jankkaukset" kuuluu karsia pois. Ehkä joukossa on näitä poikkeuksia, jotka todellakin valittavat vain huvikseen, mutta en usko että suurin osa naisista ihan huviksi ja urheiluksi tykkää jankuttaa samoista asioista kerta toisenta jälkeen ja aina pettyä kun mitään ei tapahdu.
Ap
Kyllä nalkutus on alituista huomauttelua samoistsa asioista ja siihen ei ole oikeutta yhtään sen enempää kuin fyysiseen väkivaltaankaan. Se että asiat ei mene sinun haluamallasi tavalla ei ole yhtään sen enemmän väärin kuin oikeinkaan. Sinun tulee kunnioittaa muita ihmisiä, varsinkin valitsemaasi puolisoa ja hänen sinua. Jos ei onnistu niin ei onnistu ja eroatte. Nalkutuksella eikä lyömisellä onnistu ainakaan. Siinä on omat parisuhdetaidot myös vajavaisia jos ainoa keino on nalkutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!
Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.
Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?
Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.
Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?
Ap
Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...
Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?
Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.
Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.
Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...
390
Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:
- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa
- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään
- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä
- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:
- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".
- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.
- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.
- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.
- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin
- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä
- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D
- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä
- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoileeAluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.
Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨
Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.
Luulin, että kaikki tekevät näin.
Nalkutus = negatiivinen jankkaus? Kyllä se kaunis sanominen muuttuu aika äkkiä "negatiiviseksi jankkaukseksi" jos toinen ei millään ota koppia. Kuinka pitkää pinnaa naiselta vaaditan, jos kerta toisensa jälkeen aina samasta asiasta pitäisi kyetä sanomaan nätisti? Tämäkin on osa yhteiskunnan ajatusmalleja, naisten kuuluu olla kilttejä ja kuuliaisia. Ja taas tunnetyö, naisen tehtävä on pitää tunnelma mukavana, "negatiiviset jankkaukset" kuuluu karsia pois. Ehkä joukossa on näitä poikkeuksia, jotka todellakin valittavat vain huvikseen, mutta en usko että suurin osa naisista ihan huviksi ja urheiluksi tykkää jankuttaa samoista asioista kerta toisenta jälkeen ja aina pettyä kun mitään ei tapahdu.
Ap