Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua lukiessa alkaa ihan pelottaa että tällainenko suomalainen mies on? Ei kiinnosta kuinka paskainen oma asuinympäristö on, ihan sama mitä ruokaa naamansa mättää, missään ei ikinä kiinnosta käydä. Oma eikä perheen hyvinvointi voisi vähempää kiinnostaa. Kaikki muu on naisten hömpötyksiä.

Asun maassa jossa miehet pukeutuvat hyvin, huolehtivat vaimoistaan ja lapsistaan ja suunnittelevat lomamatkoja ja viikonloppureissuja. Täällä miehelle olisi häpeä jättää nainen oman onnensa ojaan joka asian kanssa. Huh huh. 

Siellä maassa miehet tuskin maksavat maailman kovimpiin lukeutuvia tuloveroja joita käytetään tulonsiirtoihin naisille ja josta syystä naiset oikeasti näyttävät sen, että arvostavat miehiä tai jäävät ilman miehen panosta perheen yhteisessä arjessa.

Suomessa on niin sosialistinen ja feministinen ilmapiiiri, että ihmekös tuo jos miehiä ei innosta osallistua siihen naisen itse aiheuttamaan "metatyöhön". Eroaminen on helppoa ja sossu elättää jos lähtee, joten naisella ei ole mitään motivaatiota yrittää rakentaa arjesta toimivaa ja molempien mielestä tyydyttävää kokonaisuutta. Helpompaa nalkuttaa ja sitten erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sädekehän kiillottelua, se oli hyvin sanottu se. Vessapaperin ostamisella saa kiiltävämmän sädekehän, ja niin se taitaa ainakin tämän ketjun perusteella olla.

Sädekehän kiillottaminen on jotain mistä ihminen nauttii. Se tehdään omahyväisesti ja sisäisesti iloiten, esimerkiksi ilmoittamalla vierailijoille että minähän täällä kaiken teen, ilman minua nuo muut olisivat aika pulassa.

Tämä keskustelu koskee jotain ihan muuta. Se koskee uupumusta ja sitä tunnetta että oma puoliso ei arvosta itseä yhtään. Ei kukaan nauti siitä, että joutuu kolmatta kertaa muistuttamaan puolisolle, että voisitko hoitaa tuon asian jonka lupasit, ja tämä vastaa vaan joo joo, ihan pian, eikä katso sinua edes päin. Eikä muuten koskaan tule tekemään sitä mitä pyysit. Se on yksinäinen olo, kun kaikki vastuu on sinulla. Ei ole kyse siitä, että se ostoslistan kirjaaminen olisi niin rankkaa, vaan siitä että toinen ei edes välitä tai arvosta. Ei niistä asioista, ei siitä miltä sinusta tuntuu. Tai arvostaa sitten kun lopetat tekemästä, kritisoimalla että miksei tätä ole tehty. Teet toisen edestä kaiken, ja kiitokseksi saat haukut jos mokaat, mutta et mitään jos onnistut? Se on henkistä väkivaltaa.

Ja kaikille teille, jotka kysytte että miksi ette eroa? No kyllähän erotaankin. Tällaiset suhteet päättyvät hyvin usein eroon. Mutta missä vaiheessa? Onko kohtuullista erota heti kun ensimmäisen kerran pyytää puolisoa tekemään jotain ja tämä unohtaa? Vai viidennellä kerralla? Vai kymmenennellä? Vasta sadannella? No se on täälläkin nyt tuhanteen kertaan kuultu, että eihän tuo ole edes mitään työtä, eikä siitä voi rasittua. Ja se puoliso koko ajan vähättelee sitä mitä teet ja antaa sinun ymmärtää että tämä ei ole mikään eroamisperuste, vaan turhaa nillittämistä. Joten moni sietää ja sietää sitä, ja eroaa vasta kun on aivan uupunut siihen jatkuvaan toisen ihmisen muistutteluun ja anomiseen.

Puoliso on kuin nukke jota raahaat mukanasi: ei koskaan tee tai ajattele oma-aloitteisesti mitään. Huomaat että elämä ei ole enää yhtä yllätyksellistä kuin ennen koska joudut itse aina päättämään kaiken. Et tule koskaan kotiin ja ylläty siitä mitä tänään on ruoaksi. Toinen ei koskaan ehdota mitään, mitä et itse olisi tullut ajatelleeksi. Alat haaveilla säälittävän pienistä jutuista, joita joku toinen puoliso voisi ehkä sinulle antaa. Että tulisit kotiin ja joku olisikin jo imuroinut. Joku olisi käynyt kaupassa ja ajatellut siellä sinua, tuonut sinulle lempikarkkiasi rakkaudenosoituksena. Joku ehdottaisi lomamatkaa, koska haluaa kokea sinun kanssasi asioita.

Sinkkuna stressi helpottaa. Enää ei tarvi muistaa kuin omat asiansa. Ei tarvi kuin tehdä se asia, ei kehitellä juonia, että miten toisenkin saisi edes joskus tekemään edes jotain. Jos on oikein onnekas, tuo vuosien hylkäämiskokemus ei jättänyt pysyviä jälkiä. Mutta todennäköisesti se jätti ainakin sen verran, että jokainen moisesta parisuhteesta irti päässyt miettii, että seuraavalta puolisolta minä en siedä yhtään asioita a,b,c,d. Mikä on kai tervettä rajojen pitämistä, mutta toisaalta myös hiukan surullista. Että siitä mukavasta, avuliaasta ihmisestä on nyt koulittu pois se avuliaisuus ja luottavaisuus, ja sen sijaan hän katsoo koko ajan puolisoaan kriittisellä silmällä, laskee työtunteja ja etsii merkkejä siitä samasta hyväksikäytöstä mitä koki edellisessä suhteessaan.

Se toinen taas palaa taas sinkkuaikojen tapoihinsa, ja hoitaa hienosti omat pyykkinsä ja asiansa. Ei hän ymmärrä miksi niistä tuli niin iso poru, helppoja asioitahan nämä on. Niin helppoja ja kevyitä, ja silti niitä ei koskaan voinut oman rakkaansa kanssa/puolesta tehdä. Mieluummin antoi suhteen päättyä eroon ja päätyy tekemään niitä joka tapauksessa sinkkuna.

Tämä osuu juuri asian ytimeen. Ei ole kyse niinkään siitä kuka sen metatyön tekee vaan siitä tuntuuko arvostetulta ja rakastetulta suhteessa. Esim. meillä minä teen melko lailla kaiken kodinhoidon, ei haittaa juurikaan, haluan tehdä omalla tavallani ja se sujuu minulta melko vaivattomasti. Mieheni arvostaa tätä, huomaa kun olen siivonnut ja kiittää, kysyy aika ajoin kuinka voisi auttaa muilla tavoin, hemmottelee minua hakemalla kupin teetä tai laittamalla minulle voileivän kun tulen töistä. Ajallisesti hän käyttää näihin huomionosoituksiin murto-osan siitä ajasta mitä minä käytän kotitöihin mutta se riittää että tiedän hänen huomaavan ja arvostavan panostani. Jos sen sijaan siivoaisin koko päivän ja mies tulisi kotiin ja menisi sohvalle ja laittaisi telkan päälle sanomatta minulle sanaakaan ja heittelisin karkkipapereita lattialle tms. niin olisi pikkuisen eri tilanne meillä kotona. Eli miehet, voi olla että metatyö ei ole vahvuutenne mutta ei se tarkoita sitä ettei teidän tarvitse yrittää olla hyviä puolisoita.

Me ei kumpikaan pidetä siivouksesta. Järjestelyt hoituu arjessa, mutta itse siivous (imurointi, pölyt, lattioiden ja vessan pesut jne) ei. Arvostetaan molemmat siistiä mutta ollaan yksinkertaisesti laiskoja.

Keskusteltiin tästä yhteen muuttaessa ja päätettiin palkata siivooja, maksetaan se 50-50. Käy kerran kuussa ja hoitaa siivoukset kunnolla. Kahden aikuisen arjessa ei niin paljon sotkua synny, että joka viikko olisi pakko siivota, kun keittiössä isommat liat pyyhkäisee heti niiden syntyessä, vessassa pesee tarvittaess pahimmat omat jäljet pois, lavuaarin pyyhkäisee jos sinne tulee jotain mönjää. Mies hoitaa vastaavasti arjessa pientä ylläpitosiivousta. Tiskit jää pöydälle mutta molemmat laitetaan niitä koneeseen kun jaksetaan, pyykkiä pestään molemmat (enimmäkseen omat, mutta jos laittaa koneellisen niin kumpikin heittää sinne mukaan toisen pyykkejä jos mahtuu). Pyykkejä saattaa olla lattialla, so what. Minä hoidan enemmän pyyhe- ja lakanapyykkiä, mies vie enemmän roskia ja hoitaa autonsa kokonaan itse (jota lainaan joskus). Kaupassa käy tai tekee aloitteen ruoan valinnasta se jolla on ensin nälkä, käydään tarvittaessa joka päivä kaupassa. Jos vessapaperi loppuu niin huikataan kauppaan lähtevälle siitä jos muistetaan. Jos ei niin toivotaan että on talouspaperia sen verran että pärjää ja jos ei niin käydään kaupassa hakemassa.

Suosittelisin siis miettimään omaa tarvetta fiksata asioita ja puhumaan sen puolison kanssa. Ainakin meillä se on toiminut. Välillä ärsyttää jos tuntuu että tekee jotain enemmän kuin toinen, mieskin on useamman kerran näitä ottanut puheeksi ja sitten on kerrattu että toinen hoitaakin muita asioita joita ei välttämättä toinen aina näe. Kun huomataan taas toisen tehneen jotain ekstraa niin kiitetään puolin ja toisin. Jos siivoojan käyntien välillä tuntuu että jotain isompaa pitäisi tehdä niin kysyy toiselta että tehtäisiinkö yhdessä asia x, menee nopeammin yhdessä. Ei ongelmaa..

N29

Kokemukseni mukaan, miestä haittaa se, että valitetaan kotitöistä. Jos nainen ottaa rennosti eikä välitä, niin mies valittaa siitä, että miksi nainen ei olekaan yhtäkkiä naisellinen.

Mies valittaa, että nainen käyttää liikaa rahaa ulkonäköönsä ja vaatteisiin, sitten kun nainen kulkee verkkarit päällä, niin mies valittaa, miksei nainen voi olla naisellinen.

Kun naisella on jokin harrastus, se on miehen mielestä tyhmä ja turha. Sitten kun nainen alkaa harrastaa metsästystä/nyrkkeilyä/painia, niin se onkin epänaisellista.

Kun nainen syö vihanneksia, salaatteja ja hedelmiä, syö miehen mielestä ihan sekundaa. Kun aletaan syömään miehen ruokavalion mukaan pelkkää pizzaa ja kebabbia, niin mies valittaa, että miten se nainen lihoo, hyi.

Miksi nainen ei olekaan kuin muut naiset ja meikkaa ja käytä korkokenkiä..

Vierailija kirjoitti:

Tätä keskustelua lukiessa alkaa ihan pelottaa että tällainenko suomalainen mies on? Ei kiinnosta kuinka paskainen oma asuinympäristö on, ihan sama mitä ruokaa naamansa mättää, missään ei ikinä kiinnosta käydä. Oma eikä perheen hyvinvointi voisi vähempää kiinnostaa. Kaikki muu on naisten hömpötyksiä.

Asun maassa jossa miehet pukeutuvat hyvin, huolehtivat vaimoistaan ja lapsistaan ja suunnittelevat lomamatkoja ja viikonloppureissuja. Täällä miehelle olisi häpeä jättää nainen oman onnensa ojaan joka asian kanssa. Huh huh. 

Ei tämäkään ole noin mustavalkoista. Miehestä voi olla riittävää imuroida vaikka kahden viikon välein viikon sijaan. Tai tykkää vain erilaisista ruuista kuin sinä, vaikka silti syö suhteellisen terveellisesti. Ja lomakohteissakin voi arvostaa eri asioita, mutta silti lähtee sinne Kanarialle mukaan kun sinä siitä tykkäät. Hassua silti odottaa, että hän innokkaasti ja spontaanisti järjestäisi sitä matkaa.

Suomessa eivät naiset yleensä ajattele jäävänsä oman onnensa nojaan, vaan he haluavat ja kykenevät järjestämään elämänsä sillä tavalla kuin haluavat. Sinun maassasi ilmeisesti naisia pidetään vähän toistaitoisina ja heidän puolestaan järjestetään asiat. Kuka nauttii mistäkin.

Vierailija kirjoitti:

tertret kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis te ravaatte kaupassa päivittäin? Meilläkin on 100m päässä lähin, mutta aika on sen verran rahaa, että eipä kiinnosta jatkuvasti käydä hakemassa asioita joiden puutteen voi ennakoida jo ekaluokkalaisen matematiikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen metatyönä kaiken ennakoinnin mitä arjen sujuvuus vaatii. Listaan muutamia esimerkkejä.

-Vessapaperi. Vessan kaapissa on aina muutama rulla varalla, mies jos ottaa sen viimeisen, niin ei hän koskaan tuo uusia tilalle. Sitten kun se viimeinen rulla on loppu, on hieno istua siellä vessassa housut kintussa.

-Ruoka. Ennakointia, että huomennakin pitää syödä jotain, ettei kaupassa tarvi käydä joka päivä. Käytetään vanhat ensin ja ostetaan sitten vasta uutta.

-Matkustaminen. Pakatessa kysyt mieheltä, tarvitseeko hän sitä tai tätä, ei tarvi. Ensimmäisenä iltana hotellissa mies kyselee niiden esittämieni tavaroiden perään, no ei niitä ole kun et kuulemma tarvitse. Ja molemmat ovat siis pakanneet omat tavaransa, kysyn asioita mitä oletan että mies saattaisi tarvita.

-Pyykinpesu. Vasta kun kaikki vaatteet on likasena, aletaan suunnittelemaan pyykinpesua ilman alusvaatteita.

Tässä oli muutamia mitä tuli mieleeni, en yleistä, mutta tätä tapahtuu tässä taloudessa.

Kuulostaa oudolta. Jos meillä vessapaperi loppuu, käytetään talouspaperia ja käydään kadun toisella puolella kaupassa ostamassa. Samoin ruoat päätetään fiiliksen mukaan. Pyykki pestään siten, että laitetaan likaiset vaatteet koneeseen ja koneen täyttyessä ohjelma käyntiin. Ei aavistustakaan, mitä toinen pakkaa lomalle. En minä ainakaan kysele, mitä toinen voisi ehkä tarvita.

Joku suunnitelmallisempi varmaan ahdistuisi tällaisesta, mutta minusta lapsettomassa elämässä on parasta juuri se, että voi ottaa rennosti. Arki ei vaadi "pyörittämistä" kuten lapsiperheessä.

Lapsettomassa elämässä ei ole niin vakavaa jos ihan kaikkea ei ole ennakoitu. Mutta se on ihan totta, että elämä on paljon paljon helpompaa, jos asioita ennakoi. Ja säästyy aikaa tehdä itselle tärkeitä asioita. Itse näkisin ihan tuskastuttavan turhana, jos jatkuvasti ramppaisin yksittäisten ostosten takia kaupassa. Siihen menisi ihan järjettömästi turhaa aikaa vuositasolla (ja ihan kuukausi ja viikkotasollakin), kuin jos ennakoisi ja keskittäisi ostot vaikka kerran viikkoon. Oli kauppa sitten kuinka lähellä tahansa.

Nytkin olen jännityksellä seurannut, kun meillä on nestesaippua loppu. Itse käytän palasaippuaa, ja mies siis nestesaippuaa. Tyhjä puteli seisoi paikallaan viikon. Nyt se on löytänyt tiensä roskiin, mutta uutta ei ole tullut tilalle. En tiedä onko mies sitten käyttänyt palasaippuaa (jota vihaa hajusta johtuen), vai pessyt ilman. Mielenkiinnolla odotan, koska mies alkaa kaipaamaan tuota saippuaa, mikä on hänen reaktioaikansa asiaan? Ennen olisin ennakoinut tämän jo hänen puolestaan, ja siinä vaiheessa kun saippua olisi näyttänyt vajavaiselta, olisin jo lisännyt sen kauppalistaan. Nyt jään odottamaan miehen omaa reaktiota asiaan, ja opettelen etten yritä tehdä kaikkea hänen puolestaan. Jos mies toimii kuten joskus aiemminkin, niin oletettavasti joku päivä kiroaa likaisilla käsillä, että miksi meillä on van tätä huonoa palasaippuaa, eikä lainkaan nestesaippuaa. Että miksen minä ole ostanut sitä (vaikka en siis käytä)? En väitä että minun tapani olisi ainoa oikea, ja että aina osaisin itsekin ennakoida ihan kaikkea. Mutta kyllä se taito kovasti elämässä helpottaa, kun ei tarvitse itkeä kun paskat on jo housussa, tyylillä.

Ap

Jos olisit tottunut siihen että toinen ennakoi puolestasi vaikka nestesaippuan loppumisen, veikkaan että itse toimisit samoin kuin miehesi, olisit harmissasi kun hän ei sitä ole tehnyt tälläkin kertaa. Tasa-arvo ei oikein saavuteta kuin tekemällä, antamalla toisen huolehtia ennakoinnista. Ei pidä lähteä ennakoimaan toisenpuolesta asioita vain sen takia että niin asiat rullaavat paremmin, ei varsinkaan jos tietää että se ennen pitkää alkaa rasittaa, tuntua epätasa-arvoiselta ja ahdistaa.

Niinhän nyt annankin toiselle tilaa hoitaa asiat omalla tavallaan. Ongelma oli, kun en aiemmin hoksannut koko käyttäytymismalliani, siksi en osannut hoksata, että se on asia, joka minua on rasittanut jo pitkään. Oli vain epämääräinen tunne, että jokin ei ole tasan suhteessamme, mutta en osannut selittää sitä. Ja muiden silmissä meillä oli asiat hyvin, mies siivoaa ja kokkaa kanssani, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. Kyllä se nuin näyttää hyvältä, mutta kun kurkkaa pintaa syvemmälle, ja näihin malleihin, niin tasapainoa ei ole.

Tiedän että mies ei luultavasti ole osannut ottaa ajatellakseen, että hänen pitäisi itse tehdä asialle jotain. Eikä muutos tapahdu näin vain yhtäkkiä. Varsinkin kun mies ei ole samoissa määrin nähnyt tätä ongelmaksi (koska näissä toimintatavoissa mies on yleensä vaakakupissa siellä voiton puolella, toinen hoitaa suurimman osan töistä. Ja tietty tulee myös sitä negatiivista tämän johdosta, että tuntee kodissaan vierautta, mutta uskon että tuo on silti enemmän "positiivinen" voitto, ikään kuin hotellissa majailu jossa asiat hoituu automaattisesti.).

Ap

Olethan kuitenkin keskustellut miehesi kanssa näistä oivalluksistasi, että hänkin tietää, mistä muuttuneessa käytöksessäsi on kyse? Ei minusta nimittäin ole mikään ihme, jos ihminen (oli kyseessä sitten mies tai nainen) ei kovin äkkiä reagoi, jos on tottunut siihen, että toinen hoitaa jonkun asian. Vaikka kotityöt jakaisi puoliksi, on minusta silti ihan järjevää, että asioita jakaa vastuualueittain. Looginen reaktio tässä saippua-asiassa olisi tietenkin kysyä ”vastuuhenkilöltä”, onko saippuaa jossain lisää ja sitten tarvittaessa ostaa sitä, mutta kyllä muutoksille pitää myös antaa aikansa.

Meillä oli nimenomaan metatöiden osalta selkeä epätasapaino parisuhteessamme. Tilanne ei siis ollut todellakaan niin paha kuin teillä (mies on aina siivonnut, pessyt pyykkiä, hoitanut tiskikonetta ym.), mutta suurten kokonaisuuksien suunnittelu niin kotiin, matkoihin kuin muuhun yhteiseen tekemiseen jäi aina vastuulleni. Lisäksi olin kotoa oppinut melko ikävän tavan kommentoida näsevästi toisen tekemisiä, ja ehkä saatoin myös kokea osaavani joitain asioita paremmin ja niistä sitten miehelleni valitin.

Jossain vaiheessa aloin muuttaa käytöstäni. Vaadin, että mies osallistuu asioiden suunnitteluun enemmän, mutta samalla vähensin asioista valittamista ja tarpeetonta kommentointia. En enää kommentoi miehelleni, vaikka kokisin osaavani tehdä jonkun asian paremmin: annan hänen tehdä asiat hänen tyylillään. En myöskään arvostele hänen ratkaisujaan jälkikäteen. Kehun myös miestäni, jos hän tekee asioita järkevämmin tai paremmin kuin minä. Ja kaikkea tätä saan vastavuoroisesti mieheltäni.

Mutta silti tulee tilanteita, joissa esim. kysyn, onko mies tehnyt tietyn asian tai miten hän aikoo sen tehdä, ja mies ottaa sen arvosteluna. Edelleen siis taustalla kummittelee meidän aiempi dynamiikkamme. Eikä se mielestäni ole mikään ihme: on vaatinut aikansa, että mies voi luottaa itseensä ja siihen, että hänen ratkaisunsa ovat yhtä hyviä kuin minun. Miehelle oli mielestäni myös ihan hyvästä syystä vaikeaa alkaa osallistua matkojen suunnitteluun: olihan minulle vuosien saatossa muotoutunut omat rutiinit niiden hoitamiseen.

Takana on pitkä ja kivinen tie, emmekä varmasti vieläkään ole päässeet tien päähän (jos sellaista edes on olemassa). Olen siis ehdottomasti samaa mieltä, että korjausliike teidänkin suhteessanne on aiheellinen, mutta aivan kuten sinullakin kesti aikasi herätä muutokseen, myös miehellesi tulee antaa aikaa muuttua.

Ehkä sen sanoisin, että muutos on mielestäni aina mahdollinen, mutta se vaatii kuitenkin, että molemmat sitä haluavat. Jos miehesi väheksyy kokemuksiasi eikä ymmärrä näkemyksiäsi, on minusta keskustelun paikka. Ja sitten kun mies lopulta ymmärtää, että suhde jatkuu vain, jos muutosta tapahtuu, voitte molemmat aloittaa matkan kohti tasa-arvoisempaa suhdetta.

Tästäkin paistaa se tyypillinen kuvio, nainen suunnittelee jotain "kokonaisuuksia" ja matkoja ja ties mitä. Mutta haluaako se mies ollenkaan noita sinun kokonaisuuksiasi ja matkojasi? Ei minuakaan kiinnosta suunnitella ja järjestää sellaisia asioita, joita en ole alunperin edes halunnut. Esimerkiksi matkustelusta en niin piittaa, mutta jos toinen hoitaa järjestelyt ja haluaa minut mukaan, niin onhan se matalampi kynnys lähteä siinä tapauksessa. Ja kuten itsekin sanoit, kun olet rutinoitunut ne järjestelyt hoitamaan niin ne tapahtuvat sinulta paljon sutjakammin ja menevät varmasti oikein. Minä osaan sitten jonkun muun asian paremmin.

Parisuhteissa on varmasti paljonkin eroja kuka tekee mitkäkin asiat paremmin. Ja niitä kannattaakin välillä vaalia tasaveroisesti. Esim itse ompelen napit paremmin (&muu vaatteiden korjaus ja huolto), miestä en ole koskaan nähnyt neulan kanssa. Ja toisin päin, mieheltä hoituu paremmin ikean huonekalut mitä itseltä. Eli kiireessä on ehdottomasti parempi, että se joka osaa asian paremmin, niin hoitaa sen. Mutta tuo ei poislue sitä, että molemmat voisi opetella paremmaksi myös sillä itselle heikolla osa-alueella ja voisi välillä tehdä itsekin jotain pientä. Tähän olen nyt itsekin kunnolla herännyt, ja yritän opetella näitä kodin pieniä remppatöitä.

Mutta että ei asioissa silti tarvitse muuttua ihan perässävedettäväksi. Jos olet valmis lähtemään matkalle, kun toinen asian hoitaa, niin silloinhan sinulla on tarpeeksi kiinnostusta, jotta olisit voinut edes osallistua asian suunnitteluun tasapuolisesti.  Jos asia ei kiinnostaisi pätkääkään, tuskin sinne lähtisit. Tuossakin näen, että toinen tekee parhaansa sitä tunnetyötä ja parisuhteen eteen treffejä ja laatuaikaa. Toinen makaisi tyyliin pleikalla kaikki päivät, jos nainen ei tekisi töitä ja ehdotuksia sen eteen mitä yhdessä tehdään. Ja jos tuo palvelu loppuisi, saattaisi mies ihmetellä miksei koskaan enää yhdessä tehdä mitään ja miten parisuhde tuntuu väljähtäneeltä ja toinen etäiseltä.

Ap

Ei voi olettaa, että parisuhteessa kaikki toisen tekemiset kiinnostaisivat aina ihan satasella, vai oletko paljonkin mennyt spontaanisti esimerkiksi pelailemaan pleikalla miehesi kanssa?

Ideana on kai kuitenkin tehdä asioita yhdessä, vaikka kiinnostus ei olisikaan aina sata prosenttia. Siksi on erittäin helppo lähteä mukaan toisen varaamaan reissuun, vaikka ilmankin olisi pärjännyt. Minuakaan ei sinänsä matkailu hirveästi kiinnosta, mutta emännän seura ja yhdessä tekeminen kiinnostaa. Jos olen hänen kanssaan niin ihan sama missä ollaan. Välillä suunnitellaan yhdessä ja välillä minä vain peesaan ja se on ihan fine.

Vierailija kirjoitti:

Kokemukseni mukaan, miestä haittaa se, että valitetaan kotitöistä. Jos nainen ottaa rennosti eikä välitä, niin mies valittaa siitä, että miksi nainen ei olekaan yhtäkkiä naisellinen.

Mies valittaa, että nainen käyttää liikaa rahaa ulkonäköönsä ja vaatteisiin, sitten kun nainen kulkee verkkarit päällä, niin mies valittaa, miksei nainen voi olla naisellinen.

Kun naisella on jokin harrastus, se on miehen mielestä tyhmä ja turha. Sitten kun nainen alkaa harrastaa metsästystä/nyrkkeilyä/painia, niin se onkin epänaisellista.

Kun nainen syö vihanneksia, salaatteja ja hedelmiä, syö miehen mielestä ihan sekundaa. Kun aletaan syömään miehen ruokavalion mukaan pelkkää pizzaa ja kebabbia, niin mies valittaa, että miten se nainen lihoo, hyi.

Miksi nainen ei olekaan kuin muut naiset ja meikkaa ja käytä korkokenkiä..

Minä en valita mistään noista naiselle, minusta ne ovat hyviä asioita. Hän puolestaan ei koe tarvetta valittaa minulle, vaikka en noita tee. Kumpikin saa olla mitä on ja homma toimii.

Naisen asema edelleen huono  meta ja tunnetyössä ? EI.... mitä jos vaan ymmärtäisit että miehet ja naiset ovat erilaisia. Tosin Sukupuolten sisällä on paljon enemmän erilaisuutta kuin miesten tai naisten välillä.

1. Lahjat, kortit yms.

No itse tälläisenä miehenä kuin olen en välitä juurikaan kaikenmaailman lahjoista ja korteista. En ostele niitä itse enkä odota muidenkaan ostavan minulle mitään. Tästä sinulle aiheutuva stressi on ihan sinun itse aiheuttamaasi, turha syyttää keskimääräistä miestä tästä.

Jätä lahjojen ja korttien lähettely -> mies ei huomaa mitään eroa aikaisempaan ja on tyytyväinen

2. Kotityöt ja siivoaminen. 

Olen asunut vuosia omassa asunnossa ja olen täysin kykenevä siivoamaan ja pidän siisteydestä huolta. Niin miehissä ja naisissa on niitä jotka eivät välitä siisteydestä. Ilmeisesti kohdallesi on sattunut henkilö jolle siisteys ei ole prioriteetti listalla kovinkaan korkealla. Mitäpä jos keskustelet kumppanisi kanssa asiasta ja sovitte yhteisistä pelisäännöistä ?

3. Tunneasioista puhuminen.

Keskimäärin miehet eivät puhu niin paljon tunteistaan kuin naiset.

Mietippä jos miehet stressaavat siitä kuinka he ovat suhteessa ainoat vastuulliset siitä ettei asioista märehditä ja vatvota vaan asiat hoituvat elein ja teoin. Lähdette yhdessä lenkille, urheilemaan ja vaan olemaan yhdessä ja viettämään laatuaikaa.

Sinun tapasi hoitaa tunneasioita on puhumalla niistä, minun tapani ovat toisenlaiset. Jos kumpikin kunnioittaa toisen tapaa hoitaa ja käsitellä asioita sen enempää kriisiytymättä niistä ?

Miehen mietteitä:

-Miksi minä aina joudun huolehtimaan auton renkaiden vaihdosta yms muista pikku huolloista. Eikö nainen voisi ottaa osaltaan vastuun näistä asioista ? Tekosyyksi ei käy se ettei tiedä tai osaa... aina voi opetella, samanlailla kuin voi opetella ns naisille miellettyjä kotitöitä.

-Miksi nainen saisi aina päättää sisustuksesta, verhojen/sohvan värin, kuinka sisustetaan ja minkälaisia sisustusesineitä olohuoneessa on ? Eikö nainen arvosta minun näkemystäni ja värimaailmaa ollenkaan ?

-Nautin yhteisestä ajasta, lähimmällä uimarannalla makoilusta yhdessä, jäätelön syönnistä ja ulkoilusta. Miksi kaikilla lomilla pitäisi lähteä ulkomaille ja reissata. Jos naiset ymmärtäisivät että samalla tavalla kuin heillä on hinku lähteä ulkomaille, miehellä on parasta kun saa viettää rentoa yhteistä aikaa lähiseudulla, tutussa ympäristössä ilman ihmisvilinää.