Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!

Nalkutuksesta tuli mieleeni, että olemme tehneet "diilejä". Kummallakin on ärsyttäviä tapoja, joita itse haluaisimme tehdä mutta toinen ei siedä. Jos toinen rikkoo diiliä, toinen saa jonkun "hyvityksen". On hauskempi tapa selvitä näistä tilanteista, joskin hieman lapsellinen. :D

Hatusta vedetty esimerkki:

Jos mies röyhtäisee tahallaan seurassani, olen oikeutettu valitsemaan televisiokanavan haluamanani hetkenä.

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:

- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa

- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään

- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä

- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:

- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".

- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.

- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.

- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.

- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin

- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä

- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D

- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä

- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee

Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨

Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.

Et sä ole tiukka, vaan veemäinen piruilija. Miksi kukaan kaipaisi tuollaista halveksujaa? Eikö asiat voi esittää rakentavammin?

Lisäksi:

Miehen perheelle ei tullut mitään, koska mies ei itse (yksin) huolehtinut asiaa, mutta sun perheelle kävitte yhdessä ostamassa??? (Oliko vielä miehen rahoilla, vai mihin sitä miestä tarvitsit?)

Myös vuorotellen tapahtuva ruokailu: sinä odotat, että mies tekee ensin.. miehellä ei ole vastaavaa oikeutta odottaa sinulta.

Esität toiveita, millä sinut saa pysymään tyytyväisenä..

Ja mitähän tuo peräänkatsominen meinaa? Aika uskomattomalta kuulostaa että jokj mies haluaisi mitään tuollaista. Kaikki tuntemani miehet haluavat täysin päinvastaista. Ja mitä tuo "urpoilu" mahtaa tarkoittaa? Jos ei liity suoranaisesti sinuun, niin miksi liittyisi teidän väleihin? Oma moka, oma vastuu.

Onko tämä muka tasa-arvoista? Minä en naisena näe asiaa niin. Musta tuossa on edelleen se äiti-asetelma, joskin entistä hölmömmin sisäänrakennettuna. Ei tuossa ole kaksi tasa-arvoista aikuista, vaan koulutettava ja kouluttaja.

Hämmästelen syvästi joitakin ihmisiä tässä keskustelussa, joiden vastaus tähän ongelmaan tuntuu olevan se, että jätetään vaan kaikki elämässä tekemättä. Ei joululahjoja tarvitse ostaa, ei (miehen) vanhempia tarvitse edes tavata koskaan, ei kotia tarvitse siivota, ei mitään tarvitse hankkia... Mitä näillä ihmisillä ylipäätään on elämässä olemassa, kun minkään eteen ei jakseta nähdä itse vaivaa?

Minulla on itselläni muiden mielestä melko tyhjä elämä, koska olen äärimmäisen introvertti. Ystäviä on alle 10, niitä tapaan muutaman kerran vuodessa. Lapsia en aio hankkia koskaan, kun ei ole siihenkään mitään kaipuuta. Mutta silti mulla on sentään elämässä iloa ja muutosta!

Pidän yhteyttä perheeseeni, koska se on ilo eikä mikään taakka. Siivoaminen on raskasta ja jää välillä pitkäksi aikaa tekemättä, mutta jynssään vähintään 2kk kunnolla, ihan vain jotta saan nauttia siitä ihanasta puhtaan kodin tunnusta ja estetiikasta. Teen kaikenlaisia käsitöitä, luen, haaveilen omasta talosta jota voisin remontoida/rakentaa ja jonka pihasta voisin luoda taideteoksen. En voi kuvitellakaan että tyytyisin vain makaamaan loppuikäni sekaisessa kämpässä, sohvalla kännykkä kädessä tai ruutua tuijottaen. Teen sitäkin yllin kyllin, mutta joskus on vaan pakko leipoa, istuttaa kukkia, tehdä lomamatka, ilahduttaa läheisiä, ripustaa jouluvalot, rakentaa kirjahylly...tehdä jotain.

En kerta kaikkiaan voi ymmärtää ihmisiä, jotka tekevät kotitöitä vain jos joku muu pakottaa. Eikö heillä ole kaipuuta saada itse aikaiseksi mitään omassa kodissaan? (Myynti-ilmoitusten perusteella useimmilla ei ole. Suurin osa suomalaisista kodeista on aikakapseleita 70-80-luvulta. Maailmalla olisi tarjota vaikka mitä parannusta elämääsi, mutta sinä et niistä hyödy kun et vaan mitään jaksa.)

Riskinä tässä on sitten se että kun lopettaa paapomisen, karkaa paapomista kaipaava kumppani horisonttiin.

Tässä kohden naurattaa kun ei ne mieslapset ole vielä huomanneet että tämä on megatrendi: naiset eivät enää koe aikistenkin paapomista elämänsä pääsisällöksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!

Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?

Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä

Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.

Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).

Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...

Teillä noin, meillä toisin.

Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.

Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!

*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....

Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.

Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.

Ei. Negatiivista jankkaamista ei hyväksytä keltään

Nalkutus = negatiivinen jankkaus? Kyllä se kaunis sanominen muuttuu aika äkkiä "negatiiviseksi jankkaukseksi" jos toinen ei millään ota koppia. Kuinka pitkää pinnaa naiselta vaaditan, jos kerta toisensa jälkeen aina samasta asiasta pitäisi kyetä sanomaan nätisti? Tämäkin on osa yhteiskunnan ajatusmalleja, naisten kuuluu olla kilttejä ja kuuliaisia. Ja taas tunnetyö, naisen tehtävä on pitää tunnelma mukavana, "negatiiviset jankkaukset" kuuluu karsia pois. Ehkä joukossa on näitä poikkeuksia, jotka todellakin valittavat vain huvikseen, mutta en usko että suurin osa naisista ihan huviksi ja urheiluksi tykkää jankuttaa samoista asioista kerta toisenta jälkeen ja aina pettyä kun mitään ei tapahdu.

Ap

Teitä vanhanaikaisia naisia yhdistää se, ettette kanna vastuuta! Tämä sunkin ongelmasi on milloin miehen ja milloin yhteiskunnan vika? No ei ole. Älä pakkaa niitä boksereita, helkkari soikoon. Moni nainen elää toisella tavalla. Turha mitään mooseksen aikaisia käsityksiä syyttää, kun koko ajan haluat itse elää niitä todeksi. Nyt sun täytyy itsesi ryhdistäytyä. Lakkaa pälyilemästä muualle. Vastaus löytyy omasta peilistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:

- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa

- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään

- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä

- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:

- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".

- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.

- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.

- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.

- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin

- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä

- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D

- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä

- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee

Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨

Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.

Et sä ole tiukka, vaan veemäinen piruilija. Miksi kukaan kaipaisi tuollaista halveksujaa? Eikö asiat voi esittää rakentavammin?

Lisäksi:

Miehen perheelle ei tullut mitään, koska mies ei itse (yksin) huolehtinut asiaa, mutta sun perheelle kävitte yhdessä ostamassa??? (Oliko vielä miehen rahoilla, vai mihin sitä miestä tarvitsit?)

Myös vuorotellen tapahtuva ruokailu: sinä odotat, että mies tekee ensin.. miehellä ei ole vastaavaa oikeutta odottaa sinulta.

Esität toiveita, millä sinut saa pysymään tyytyväisenä..

Ja mitähän tuo peräänkatsominen meinaa? Aika uskomattomalta kuulostaa että jokj mies haluaisi mitään tuollaista. Kaikki tuntemani miehet haluavat täysin päinvastaista. Ja mitä tuo "urpoilu" mahtaa tarkoittaa? Jos ei liity suoranaisesti sinuun, niin miksi liittyisi teidän väleihin? Oma moka, oma vastuu.

Onko tämä muka tasa-arvoista? Minä en naisena näe asiaa niin. Musta tuossa on edelleen se äiti-asetelma, joskin entistä hölmömmin sisäänrakennettuna. Ei tuossa ole kaksi tasa-arvoista aikuista, vaan koulutettava ja kouluttaja.

Näitä itse kukin lukee sen oman linssinsä läpi, mutta mun nähdäkseni tossa listassa oli kyse omien terveiden rajojen määrittelystä ja jämäkästä ylläpidosta.

Vierailija kirjoitti:

Ap siis muistuttaa miestään esimerkiksi siitä onko tämä muistanut ostaa lahjan äidilleen. Kohtelet häntä kuin lasta tai lemmikkiä tai muuten vajaata. Miksi ihmeessä hän siis myöskään käyttäytyisi muuten kun nainen tuon mahdollistaa. Kun mies vielä enemmän heittäytyy niin ap ostaa sen lahjankin lopulta. 

Oikea mies ei ole mikään lapseksi heittäytyjä, eikä ota puolisoksi turhista kitisijää. Oikea mies ei anna kohdella itseään kuin lemmikkiä tai vajaata. Oikea mies käyttäytyy niin kuin oikean miehen kuuluu käyttäytyä, eikä mene mihinkään kenenkään osoittamaan muottiin, ja ala käytäytymään typerästi ja vajaasti siksi että passiivisaggressiivisesti yrittää "opettaa" vaimoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ehdottomasti standardina miehelle se että hän osaa pitää itsestään ja kodistaan huolen. Jos miehen asunto oli läävä, en jatkanut seurustelua. Sama juttu ns.. "metatyön" kanssa. Soittaako mies vanhemmilleen? Ostaako itse lahjoja/muistaa merkkipäivät? Maksaako laskut ajoissa? Miten suhtautuu lapsiin?

Sain kuulla olevani tiukkapipo ja liian valikoiva, mutta aviomieheni on ihan uskomaton. Meillä on samanlaiset elämäntyylit ja standardit. 

Valitettavasti ihmistä on vaikea muuttaa. Jos mies on laiska, harvemmin he valaistuvat ja alkavat moppaamaan koska nainen pyytää. 

Mulla ihan sama, plus että ennen seurustelun alkamista puhuttiin nuo asiat läpi miehen kanssa. Ei ole tarvinnut riidellä eikä ahdistua.

Mutta tämähän ei käy. T: se sama auttistai, joka sai äsken alapeukut ilman perusteluja ;)

Koska useampi on kertonut kuinka puoliso muuttui vuosien saatossa. Ja kuinka vaikeaa tilannetta on muuttaa sen jälkeen kun epätasapaino on niin räikeä, että sille on pakko tehdä jotain. Meillä oli roolit ensin päinvastoin, sitten minä otin enemmän vetovastuuta ja vuosien saatossa minun vastuuni vain kasvoivat...

Vastuu ei kasva itsestään jos sitä vastuuta ei vain ota itsellesi. Jos et ota vastuuta itsellesi siitä mitä vieraille tarjotaan tai siitä onko paikat siivottu vieraiden tullessa ei se vastuu sinulle itsestään lankea. Puoliso toki varmasti on tyytyväinen jos vastuun otat ja hänen ei sitä tarvi siivouksesta tai tarjoiluista kantaa, niin meistä useimmat olisi. Samaan tapaan naiset on tyytyväisiä kun mies hoitaa auton huollot ym. mutta ottavat kyllä vastuun jos on pakko kun kukaan toinen ei sitä vastuuta ota itselleen.

Niin, tämähän on juuri se asia mistä tässä ketjussa puhutaan. Kuinka naiset ottavat vastuita itselleen ja kuinka miehet ne vastuut ilmeisen helposti luovuttaa. Kuinka syvälle meidän alitajuntaan tietyt roolit ovat iskostuneet.

Minä olen syntynyt tasa-arvoa aktiivisesti ajaville moderneille vanhemmille 70-luvulla. Jo isovanhemmillani oli ei-tyypillisiä rooleja, isoäidilläni oli ainoana ajokortti ja hoiti autot sekä oli korkeammin koulutettu kuin isoisäni joka ainoana kokkasi. Silti minussa heräsi henkiin jostain syvyyksistä sellainen pikkuvaimo-rooli, vaikka lisäksi minulla oli moderni ”naisen on pärjättävä ilman miestä” mentaliteetti ja jostain kumpuava ylpeys, joka estää avun pyytämisen...

Ja kun se mies oli minunkin avioliitossani se jolla oli korkeammat siivousstandardit ja jolta se myös käytännössä sujui helpommin. Ja silti se olin minä jolle se siivousvastuu vuosien saatossa lähes kokonaan kasautui. Miksei se mies herännyt missään vaiheessa tajuamaan (kuin vasta aivan liian myöhään), että huh puolisollani on kyllä nyt liian kasvanut taakka. Vaikka puhuin väsymyksestäni usein ja halusin löytää siihen ihan mitä vain uusia keinoja hoitaa asian.

Kokeilin tekemättä jättämistä parissa kohtaa ja silloin mies ei siis saanut lapsen harrastusta lainkaan hoidettua. Vaikka vielä esikoisen vauvavuosina innoissaan tuollaisia hoiti.

Toivottavasti tämän ketjun inspiroimana useampi puoliso (niin mies kuin nainenkin) huomaisi tarpeeksi ajoissa jos yhteiselämä ei ole tasapainossa suuntaan tai toiseen ja ottaisi sen rakentavasti esille, ennen kuin muutoksen tekeminen vaatii jo aivan liian kärkkäitä toimia.

Työpaikalla joku uupuu. Huomaako muut uupumista. Useinkaan eivät. Jos huomaavat, ottavatko he kantaakseen vastuita jotka uupuneella on. Eivät. Kun uupunut jää esim. sairauslomalle on ne vastuut toki jaettava uudelleen. Jos ja kun hän palaa takaisin ilman sitä että hän aktiivisesti on ottamatta liikaa vastuuta uudelleen itselleen tai delegoi työtehtäviä muille, vastuut kyllä lankeaa hänelle aikaa myöden uudelleen ja hän on jälleen uupunu. Delegointi työpaikallakaan ei tarkoita sitä että sinä jätät jonkun asian vain tekemättä odottaen että muut sen tekee puolestasi vaikka vastuu on edeleen sinun. Jos delegointia ei osaa se kannattaa tuossa vaiheessa opetella. Opiskeluun löytyy kyllä hyvin materiaalia, jos sen haluaa tehdä.

Sinun hyvinvointisi on sinun vastuulla, et voi sitä ulkoistaa kotona puolisolle tai työpaikalla työkavereille. On pidettävä itse kiinni omista rajoistaan. Mistä kykenen ottamaan vastuun, mikä on minulle liian raskasta. Mitä tavoittelen ja mitä tavoitteiden saavuttaminen edellyttää muilta. On hienoa jos ympärillä olevat tukee näitä päämäriä, mutta ei se ihan välttämätöntä ole. Jos taas töissä tai kotona ilmapiiri on kokoajan vastakkainen tai negatiivinen päämäärilleni kannattaa mieluummin luovuttaa kuin uupua, vaihtaa työpaikkaa tai vaihtaa puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:

- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa

- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään

- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä

- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:

- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".

- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.

- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.

- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.

- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin

- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä

- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D

- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä

- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee

Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨

Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.

Et sä ole tiukka, vaan veemäinen piruilija. Miksi kukaan kaipaisi tuollaista halveksujaa? Eikö asiat voi esittää rakentavammin?

Lisäksi:

Miehen perheelle ei tullut mitään, koska mies ei itse (yksin) huolehtinut asiaa, mutta sun perheelle kävitte yhdessä ostamassa??? (Oliko vielä miehen rahoilla, vai mihin sitä miestä tarvitsit?)

Myös vuorotellen tapahtuva ruokailu: sinä odotat, että mies tekee ensin.. miehellä ei ole vastaavaa oikeutta odottaa sinulta.

Esität toiveita, millä sinut saa pysymään tyytyväisenä..

Ja mitähän tuo peräänkatsominen meinaa? Aika uskomattomalta kuulostaa että jokj mies haluaisi mitään tuollaista. Kaikki tuntemani miehet haluavat täysin päinvastaista. Ja mitä tuo "urpoilu" mahtaa tarkoittaa? Jos ei liity suoranaisesti sinuun, niin miksi liittyisi teidän väleihin? Oma moka, oma vastuu.

Onko tämä muka tasa-arvoista? Minä en naisena näe asiaa niin. Musta tuossa on edelleen se äiti-asetelma, joskin entistä hölmömmin sisäänrakennettuna. Ei tuossa ole kaksi tasa-arvoista aikuista, vaan koulutettava ja kouluttaja.

En kyllä millään tavalla kouluta miestäni. Kerron omat rajani, enkä siedä huonoa kohtelua. Samoin hänen tehtävänsä on kertoa minulle omat rajansa. Olisi epäreilua vain jättää kertomatta nämä asiat, kun joka tapauksessa ärsyyntyy.

Ostimme perheelleni lahjat puoleksi. Kysyin häneltä "Olen menossa ostamaan perheelleni lahjoja, haluatko osallistua ja minkä verran?". Aikuisena ihmisenä hän tottakai itse päätti tälläisen asian.

Huomaa myös, että aluksi miehelle tein ruokaa, mutta lopetin kun en saanut vastapalvelusta. Kerroin myös tiedostavani olevani liian tiukka, taustoistamme johtuen.

Kyllä yllättävän monikin mies olettaa että kiltti vaimo tai tyttöystävä vähän katsoo perään ja paimentaa. :) Toki valittavat sitten kun näin tapahtuu. Eivät tietenkään kaikki.

Tottakai kerron millä minut saa pidettyä tyytyväisenä. En oleta että kukaan lukee ajatuksiani. Haluan myös kuulla mieheltä vastaavia pyyntöjä, tottakai haluan että hänkin on tyytyväinen.

Kertoisitko mikä olisi mielestäsi oikea tapa toimia? Olettaa toisen lukevan ajatuksia?

Mikä miehiä ylipäänsä vaivaa? Nyt oli tutkimusta siitäkin, että syntyvyyden lasku johtuu siitä että nuoret miehet syrjäytyvät. Miksi?

Kun naiset eivät enää huolikaan heitä passattaviksi ja paapottaviksi? Onko niin, että miehistä ei vaan ole samaan kuin naisista? Vai onko todennäköisempää että kasvatus vaan mennyt todella pieleen, eivätkä miehet pärjää tasa-arvoisesssa nyky-Suomessa, jossa naiset olettavat ja odottavat että ottavat vastuuta kotitöistä ja lapsista siinä missä naisetkin? Ei enää käy päihinsä sellainen, että mies jättää perheen ja kodin naiselle ja lähtee harva se ilta kaljoittelemaan, ja kun tulee kotiin niin ruoka ja puhtaat pyykit odottavat? Että mies laittaa rahansa omiin huveihin ja nainen ostaa omilla rahoillaan ruokaa perheelle?

Ovatko miehet avuttomia, kun omassa lapsuudenkodissa malli on vielä ollut aivan toinen? Miksi miehet syrjäytyvät, eivätkä saa perhettä/vaimoa vaikka niin toivovat?

Minä pärjään loistavasti ilman jouluhössötyksiäkin, emäntä saa halutessaan laittaa niin paljon tai vähän kuin tykkää. Ruuat saa kaupasta valmiina niin ei välttämättä tarvitse kuin paistaa ja lämmittää. Lahjat ostan mielelläni pennuille, aikuisten kesken meillä ei lahjoja ostellakaan paitsi minä ja emäntä toisillemme ja hän sisaruksilleen.

Kummina olen vain veljenpojalle, eli verisukulaiselle jolle muutenkin ostan lahjan mielelläni enkä oleta että emäntä sitä osaisikaan ostaa. Ei kannata ruveta kummeiksi ihan vieraille kakaroille ja vieläpä kymmenelle sellaiselle.

Siivous tehdään yhdessä pidemmällä syklillä, jos emäntää alkaa haitata lyhyemmällä aikavälillä niin tekee sitten itse ja ihan mielellään. Minä pidän emäntää niin hyvänä muuten, että hän ei laske että menevätkö imurointikerrat tasan.

Tunnepuoli elää meillä jatkuvasti siinä kaiken ohessa ihan luonnollista elämäänsä, ei siis tehdä mitään helvetin "tunnetyötä". Meillä kaikesta voidaan keskustella ja puhua avoimesti, saa olla iloinen tai surullinen eikä kumpikaan pyri kontrolloimaan toisen tunnetiloja. Sillä tavalla tulee äärimmäisen harvoin mutrunaamaa ja molemmista tuntuu hyvältä, kun myös niitä positiivisia asioita sanotaan aina kun mieli tekee.

Miten te naiset olette saaneet väännettyä tunnepuolestakin työtä? Te ette osaa elää, te vain suoritatte elämää kuin jotain tehtävää ja ajattelette koko ajan että miten muut ihmiset arvioivat sitä suoritustanne. Sitten ollaan ihmeissään kun ei jakseta ja kaikki kaatuu niskaan. Ei ihmekään, että olette neuroottisia ja syötte psyykenlääkkeitä kuin karkkia. Viitatkaa nyt jumalauta kintaalla sille, mitä muissa mökeissä ajatellaan teidän tekemisistänne. Elä naiseuttasi, älä suorita sitä. Elä äitiyttäsi, älä suorita sitä. Älä lue opaskirjoja, tiedät kyllä mikä on oikein ja mikä väärin. Jos olet sellainen nainen, joka avoimesti arvostelee muiden naisten (ja miesten) tekemisiä, pidä turpasi kiinni ja keskity omaan elämääsi. Kukaan ei ole täydellinen.

Ilmoitettu poistettavasti asiattomien visetien takia. Ihan samalla tavalla ja samasta syystä kuin tuo tämän jälkeen laitettu spinoff-ketjuki poistettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Ne kutsut ei ole niin iso tehtävä kuin täällä on esitetty (joku oikein luetteli komeasti kunnon listan mitä siihenkin liittyy, kuten "aikataulujen selvittäminen ja järjestely" oli naurussa pitelemistä). Olemme onnistuneet molemmat siinä ihan tasapuolisesti. Lapset ovat myös tehneet kutsunsa ja välittäneet ne kavereille. Molempien yhteystiedot löytyivät yhteydenpito varten. Itse asiassa, viimeksi taisi olla kaikki mieheni vastuulla. Jos ei jaksa pitää kotona, niin on ollut muualla ja he hoitavat yleensä kaiken, myös kutsut. Syöttää ajan vaan sinne, ni avot! Suurempi "metatyö" oli kirjoittaa tämä vastaus.

Ei se ole mikään tasa-arvo-ongelma, jos olet suhteessa vapaaehtoisesti. Hanki mies, joka osallistuu tai jää sinkuksi. 

Kun miehet valittavat, että heidän on liian vaikea saada naista, naisten vastaus on, että kukaan nainen ei ole sinulle mitään velkaa. Eikö tämä toimi myös niin päin, ettei kukaan mies ole naiselle mitään velkaa, ole yksin, jos ei kelpaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.

Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.

Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.

Ap

Todellakin tuttua juttua. Joskus tein exän kanssa ollessa siivouslakon, mutta sillä ei ollut mitään käytännön merkitystä miehen toimintaan. Pari päivää tappelun jälkeen hän paransi tapojaan, mutta siitä se tilanne jälleen luisui siihen, että vastuu kaikesta oli minulla. Erotessamme miehen äiti tuli kyläilemään kotiimme (josta minä olin jo muuttanut pois) ja hän järkyttyi sen kunnosta. Oli ensi töikseen kysynyt miksi MINÄ en ollut siivonnut siellä. Minun olisi siis pitänyt tulla uudesta kodistani siivoamaan eksäni kotiin kun hän onneton miesraukka ei osannut (halunnut) sitä itse tehdä. Syytän tuosta vinoumasta pienesti myös ex-anoppia, koska hänen mielestään kotona lapsia hoitavan äidin tehtävä on hoitaa myös koti ja hän suorastaan kannusti exääni olemaan tekemättä mitään.

Onneksi pääsin eroon. Kotini on nyt ihana, viihtyisä ja siisti. Lapset voi hyvin ja oppivat siivoamaan jälkensä. Ex elää sikolätissä, jota äitinsä käy välillä siivoamassa.

Tätä minä olen aina ihmetellyt naisissa. Aloitetaan parisuhde miehen kanssa, joka ei osaa huolehtia edes omasta elämästään. Mennään maimisiin ja tehdään lapsia. Sitten kymmenen vuoden päästä havahdutaan, että hei tämä ihminenhän ei tee mitään perheen eteen vaan elää vain itselleen.

Oletteko tosiaan niin sokeita, että ette näy miehessä ennen lastenhankkimista mitään vikaa? Onko naisissa joku sisäänrakennettu vietti, joka vie naisia näitä tosielämän uunoturhapuroja kohti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Miksi lapsia on jos jompi kumpi ei niitä viitsi hoitaa?

Meillä usein yhdessä päätetään päivämäärä koska synttärit jaetaan. Vastuut jaetaan (vain päätöksestä vastuu on yhteinen). Jompikumpi vastaa kutsujen lähettämisestä, joku siivoukset, joku tarjoiluista. Apua tarvittaessa pyydetään ja annetaan puolin ja toisin. Lapset itse ovat osallistuneet kutsujen laatimiseen jo melko pieninä ja myös päätökseen siitä ketä kutsutaan ja osaltaan myös huolehtineet siitä että kutsut on tulleet lähetettyä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään tasa-arvo-ongelma, jos olet suhteessa vapaaehtoisesti. Hanki mies, joka osallistuu tai jää sinkuksi. 

Kun miehet valittavat, että heidän on liian vaikea saada naista, naisten vastaus on, että kukaan nainen ei ole sinulle mitään velkaa. Eikö tämä toimi myös niin päin, ettei kukaan mies ole naiselle mitään velkaa, ole yksin, jos ei kelpaa? 

Niin, jännästi taas yhteisen kodin kunnossapito on naisen työ, jota mies ei ole naiselle velkaa? Jos se on sinun kotisi, sinä pidät sitä kunnossa. Jos se ei ole sinun kotisi, niin lähde sitten äkkiä ulos, senkin murtovaras!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Minäkin luulin että näin kuuluu tehdä, että sitä miestä kuuluu paapoa kuin lasta. Pakko sanoa, että olen jopa pakannut miehen vaatteita matkalle. Yhdellä matkalla mies marisi, miksen ole muistanut pakata boksereita hänelle yhtään. Jäin monttu auki kun silloin tajusin koko tilanteen älyttömyyden. Olen oppinut tämän mallin kotoani, ja sitä on yhteskunnan asenteet vahvistanut. Ajatuksissani mies ja nainen ei ole yhtäläisiä aikuisia ihmisiä, vaan mies on ollut jotenkin alempikykyinen huolehtimaan itsestään, ja naisen tehtävä on ollut palvella ja hoitaa. Aiemmin kaikki tämä oli tiedostamattomana koodattuna päässäni. Nyt tiedän sen, ja tajuan että tuossa ei ole kummallekaan mitään tasa-arvoa.

Valitettavasti mies ei vielä hoksaa tätä. Joudun monissa asioissa huomauttamaan, kuinka hän on ihan yhtäläisesti vastuussa kodistamme (esim tuo yhteisten tavaroiden järjestys). Ja aikanaan sain mieheltä huudot, kun lakkasin viikaamasta hänen vaatteitaan kaappiin. Sanoin että aikuinen osaa tehdä sellaiset ihan itse, minäkään en ollut vuosikausiin saanut sellaista palvelua itselleni, tai mitään vastaavaa, joten miksi viikaisin miehen vaatteita kuin jonkun lapsen?

Ap

Noni. Tulihan se sieltä! Tämän nyt olisi voinut veikata...

Miksi kuvittelet, että mies on muuttunut? Sinähän tässä lakkasit kalsareita pakkaamasta. Etkö tajua yhtään omaa rooliasi?

Ens alkuun lopetat tuon yleistämisen ja uhriutumisen ja jatkuvan ulkomaailman kyttäämisen ja spekuloinnin itseesi kohdistuvista odotuksista.

Sitten, jos suhdetta ei kykene jatkamaan, niin muistat aloittaa puhtaalta pöydältä ens kerralla. Älä vatvo enää yhtään noita 50-luvun katkeran naisen ajatuksia, vaan pidät lähtökohtana sitä, että joku yhteinen tehtävä ei kuulu automaattisesti yhtään enempää toiselle kuin toisellekaan... Siitä se lähtee.

Lasten synttärit: molempien tehtävä! Omat kalsarit: oma tehtävä! Siivous: molempien tehtävä, jne...

390

Entä jos lapset eivät saa lainkaan synttäreitä, kun toinen ei viitsi postittaa kutsuja, vaikka se on järjestelyistä hänen vastuullaan?

Ne kutsut ei ole niin iso tehtävä kuin täällä on esitetty (joku oikein luetteli komeasti kunnon listan mitä siihenkin liittyy, kuten "aikataulujen selvittäminen ja järjestely" oli naurussa pitelemistä). Olemme onnistuneet molemmat siinä ihan tasapuolisesti. Lapset ovat myös tehneet kutsunsa ja välittäneet ne kavereille. Molempien yhteystiedot löytyivät yhteydenpito varten. Itse asiassa, viimeksi taisi olla kaikki mieheni vastuulla. Jos ei jaksa pitää kotona, niin on ollut muualla ja he hoitavat yleensä kaiken, myös kutsut. Syöttää ajan vaan sinne, ni avot! Suurempi "metatyö" oli kirjoittaa tämä vastaus.

Kysymykseni: Entä jos puolisosi yllättäisi sinut jättämällä kutsut kokonaan lähettämättä? Miten se vaikuttaisi suhteeseenne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt nämä alusta asti tekemättä. (Asumme erillään, joten helpompaa.) Esimerkkejä:

- Miehen perheelle ei ostettu mitään joululahjoja, koska ei hoitanut asiaa

- Miehen perheelle vietiin sen sijaan miehen tekemiä jouluruokia, en osallistunut mitenkään

- Omalle perheelleni hoidimme joululahjat aloitteestani, kävimme ostamassa ne yhdessä

- Mies sopi joulupäivälle menoja kysymättä minulta. En lähtenyt mukaan, koska olin väsynyt ja halusin olla rauhassa. Mies suuttui, katso seuraava kohta:

- Jos mies käyttäytyy ilkeästi, poistun paikalta ja teen jotain hauskaa. Odotan että itse hoitaa asian kuntoon, jos aikoo pysyä väleissä. Passiivis-agressiivisuutta "en ymmärrä".

- Nollatoleranssi äksyilyyn, passiivis-agressiiviseen tiuskimiseen yms. Minulla on parempaakin tekemistä, kuin sietää moista.

- Tein aluksi miehelle ruokaa, mutta koska hän ei tehnyt minulle, lopetin. Sen jälkeen asia muuttui ja olemme tehneet ruokaa vain yhdessä, tai vuorotellen. Odotan yleensä, että mies tekee ensin ja teen sitten vuorostani.

- Poikkeuksena se, että jos mies on käynyt kaupassa ja maksanut ruuat, voin mielelläni valmistaa valmiin ruuan.

- Tiskasin pari kertaa miehen luona, jos hän oli nähnyt suuremman vaivan ruuan laitossa. Hän ei tehnyt samaa luonani, joten lopetin

- Hän on kertonut miten kivaa oli, kun tiskasin ja vihjaillut että olisi tosi mukavaa - kerroin että minua voi kyllä yrittää lahjoa tiskaamaan, mutten erityisesti pidä siitä

- Jos hän kysyy minulta lapsellisia kysymyksiä, jotka saavat minut tuntemaan itseni äitihahmoksi, vastaan "kysy rakas äidiltäsi :) " . Eipä ole enää kysellyt. :D

- Kerron mitä haluan esim: "pysyn tyytyväisenä, jos minulle tuo välillä suklaata" ja kerron että jos hän haluaa jotain minulta, kannattaa kertoa se ääneen koska muuten en luultavasti tajua asiaa tehdä

- Jos hän olettaa vaikkapa että ulkona juhliessamme "katson hänen peräänsä", naurahdan ja sanon etten aio todellaakaan vahtia kuin hänen unissaan, mutta välimme viilentyvät varmasti jos urpoilee

Aluksi siis tälle ei ollut minkäänlaista tarvetta, koska mies halusi vielä tehdä vaikutusta, ja käyttäytyi mahdollisimman mallikkaasti. Jossain vaiheessa aloin huomaamaan lipsumista, josta en pitänyt ja aloin pitämään tiukkaa linjaa ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

Tiedän olevani liiankin tiukka. Ympärilläni näen niin paljon huonoja esimerkkejä, että haluan vain tehdä päivänselväksi, ettemme lipsu samaan. Molemmilla meillä on lisäksi "äiti tienaa ja tekee kotityöt ja asioista puhumiset" -malli kotoa, joten vaara joutua samaan asetelmaan on suuri.¨

Mies käyttäytyy nykyään jopa paremmin kuin alussa, ja tuntuu pitävän siitä "että tiedän oman arvoni". ;D Tietää myös että olen erittäin ihana tyytyväisenä. <3 :D Mieskin on todella mukava ja hyvä mies, on vain saanut huonon mallin kotoa ja välillä sokeakin näille asioille.

Et sä ole tiukka, vaan veemäinen piruilija. Miksi kukaan kaipaisi tuollaista halveksujaa? Eikö asiat voi esittää rakentavammin?

Lisäksi:

Miehen perheelle ei tullut mitään, koska mies ei itse (yksin) huolehtinut asiaa, mutta sun perheelle kävitte yhdessä ostamassa??? (Oliko vielä miehen rahoilla, vai mihin sitä miestä tarvitsit?)

Myös vuorotellen tapahtuva ruokailu: sinä odotat, että mies tekee ensin.. miehellä ei ole vastaavaa oikeutta odottaa sinulta.

Esität toiveita, millä sinut saa pysymään tyytyväisenä..

Ja mitähän tuo peräänkatsominen meinaa? Aika uskomattomalta kuulostaa että jokj mies haluaisi mitään tuollaista. Kaikki tuntemani miehet haluavat täysin päinvastaista. Ja mitä tuo "urpoilu" mahtaa tarkoittaa? Jos ei liity suoranaisesti sinuun, niin miksi liittyisi teidän väleihin? Oma moka, oma vastuu.

Onko tämä muka tasa-arvoista? Minä en naisena näe asiaa niin. Musta tuossa on edelleen se äiti-asetelma, joskin entistä hölmömmin sisäänrakennettuna. Ei tuossa ole kaksi tasa-arvoista aikuista, vaan koulutettava ja kouluttaja.

En kyllä millään tavalla kouluta miestäni. Kerron omat rajani, enkä siedä huonoa kohtelua. Samoin hänen tehtävänsä on kertoa minulle omat rajansa. Olisi epäreilua vain jättää kertomatta nämä asiat, kun joka tapauksessa ärsyyntyy.

Ostimme perheelleni lahjat puoleksi. Kysyin häneltä "Olen menossa ostamaan perheelleni lahjoja, haluatko osallistua ja minkä verran?". Aikuisena ihmisenä hän tottakai itse päätti tälläisen asian.

Huomaa myös, että aluksi miehelle tein ruokaa, mutta lopetin kun en saanut vastapalvelusta. Kerroin myös tiedostavani olevani liian tiukka, taustoistamme johtuen.

Kyllä yllättävän monikin mies olettaa että kiltti vaimo tai tyttöystävä vähän katsoo perään ja paimentaa. :) Toki valittavat sitten kun näin tapahtuu. Eivät tietenkään kaikki.

Tottakai kerron millä minut saa pidettyä tyytyväisenä. En oleta että kukaan lukee ajatuksiani. Haluan myös kuulla mieheltä vastaavia pyyntöjä, tottakai haluan että hänkin on tyytyväinen.

Kertoisitko mikä olisi mielestäsi oikea tapa toimia? Olettaa toisen lukevan ajatuksia?

Et siedä huonoa käytöstä, mutta jaat sitä toiselle. Siitä kertoo noi halveeraavat "kysy äidiltäsi"-kommentit ym. Joo, kaipa se mies "haluaa" sun perheellesi ostaa enemmän lahjoja kuin omilleen... Tosi uskottavaa.

Käytät termiä "paimentaa" aikuisten parisuhteessa ja vielä ihmettelet mikä on vikana...?

Et myöskään selventänyt millaisesta "urpoilusta" mies joutuu sulle vastaamaan ja miksi ihmeessä.

Vaimoaan paimentava mies, joka uhkailee suhteen viilenemisellä, jos nainen "urpoilee" olisi monille naiselle totaalinen ei. Mut tällaista "tasa-arvoa" näköjään moni nainen kaipaa, peukuista päätellen. Eiköhän ap:kin peukuttanut innossaan sun kommenttia, voisin hyvin kuvitella.

5425455 kirjoitti:

Minä pärjään loistavasti ilman jouluhössötyksiäkin, emäntä saa halutessaan laittaa niin paljon tai vähän kuin tykkää. Ruuat saa kaupasta valmiina niin ei välttämättä tarvitse kuin paistaa ja lämmittää. Lahjat ostan mielelläni pennuille, aikuisten kesken meillä ei lahjoja ostellakaan paitsi minä ja emäntä toisillemme ja hän sisaruksilleen.

Kummina olen vain veljenpojalle, eli verisukulaiselle jolle muutenkin ostan lahjan mielelläni enkä oleta että emäntä sitä osaisikaan ostaa. Ei kannata ruveta kummeiksi ihan vieraille kakaroille ja vieläpä kymmenelle sellaiselle.

Siivous tehdään yhdessä pidemmällä syklillä, jos emäntää alkaa haitata lyhyemmällä aikavälillä niin tekee sitten itse ja ihan mielellään. Minä pidän emäntää niin hyvänä muuten, että hän ei laske että menevätkö imurointikerrat tasan.

Tunnepuoli elää meillä jatkuvasti siinä kaiken ohessa ihan luonnollista elämäänsä, ei siis tehdä mitään helvetin "tunnetyötä". Meillä kaikesta voidaan keskustella ja puhua avoimesti, saa olla iloinen tai surullinen eikä kumpikaan pyri kontrolloimaan toisen tunnetiloja. Sillä tavalla tulee äärimmäisen harvoin mutrunaamaa ja molemmista tuntuu hyvältä, kun myös niitä positiivisia asioita sanotaan aina kun mieli tekee.

Miten te naiset olette saaneet väännettyä tunnepuolestakin työtä? Te ette osaa elää, te vain suoritatte elämää kuin jotain tehtävää ja ajattelette koko ajan että miten muut ihmiset arvioivat sitä suoritustanne. Sitten ollaan ihmeissään kun ei jakseta ja kaikki kaatuu niskaan. Ei ihmekään, että olette neuroottisia ja syötte psyykenlääkkeitä kuin karkkia. Viitatkaa nyt jumalauta kintaalla sille, mitä muissa mökeissä ajatellaan teidän tekemisistänne. Elä naiseuttasi, älä suorita sitä. Elä äitiyttäsi, älä suorita sitä. Älä lue opaskirjoja, tiedät kyllä mikä on oikein ja mikä väärin. Jos olet sellainen nainen, joka avoimesti arvostelee muiden naisten (ja miesten) tekemisiä, pidä turpasi kiinni ja keskity omaan elämääsi. Kukaan ei ole täydellinen.

Eli teillä molemmat tekevät tunnetyötä ja siksi homma toimii. Sinä et vain itse tajua sitä.