Lue keskustelun säännöt.
Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!
04.01.2019 |
Ja tästä kuuluu keskustella enemmän. Pidin itsekin kaikkea tätä jotenkin normaalina, kunnes luin keskusteluja aiheesta ja sain pienelle ärtymykselleni sanat. Siis jossain määrin kaikki tuo oli vaivannut myös, mutta en osannut sanoittaa asiaa, joten en pystynyt kunnolla puolustamaan oikeuksiani.
Tästä on palstallakin lukemattomia keskusteluja turhautuneista mammoista, jotka hoitavat perheen metatyötä tiedostamattaan, tai tietoisesti ilman että saavat toista osallistumaan. Itselläni tämä on näkynyt joululahjojen (ja synttäri ym) ostossa, kun yhteisille kummilapsille ja sukulaisille minä organisoin mitä hankitaan ja milloin. Nyt olen osannut jättää tietoisesti vastuuta miehelle, joka hankki yhden lahjan viimetipassa.
Kotitöissä sama homma. Aiemmin hoidin ne yksin, sittemmin olen joutunut organisoimaan ja pyytämään miestä osallistumaan. Eli taaskin se vastuu ei ole täysin tasan, vaan ohjaus lähtee minusta.
Tunnetyössä taas huomaan että vaikeista asioista ei voi puhua. Minulta lähtee aina aloite, mutta mies torjuu. Huomaan että hän olettaa, että tehtävänäni on jotenkin pitää ilmapiiri mukavana. Jos olen kotona mietteliäs tai keskittynyt johonkin hommaan, niin mies kysyy mikä minua vaivaa, miksi olen vihainen, ja että minun pitää heti lopettaa. Huomasin, että aiemmin taivuinkin nuihin vaatimuksiin tiedostamattani, joka nyt tuntuu ihan käsittämättömältä. Nykyään selitän, että olen vain mietteliäs tai keskittynyt, mutta mies saattaa silti jankata tuota samaa.
Ja nämä on vain pieniä esimerkkejä lapsettomalta pariskunnalta. Lapsiperheissä nämä asiat varmasti korostuu ja kasautuu, ja niitä keskusteluja on palstat pullollaan.
Nämä asiat näkyy ja vaikuttaa arjessa ihan koko ajan, mutta mitä niille voi tehdä jotta asiat muuttuu? Keskustelua kiitos!
Kommentit (608)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Tämä on juurikin vikana, jos mies organisoi naisen päättämän asian. Meillä nainen halusi omakotitalon ja olisin melko tyytyväinen jos hän organisoisi vaikka osan ulkovuoriremontista ja tekisi mukisematta kuitenkin puolet sisällä olevista kotitöistä. Lumityöt voisi organisoida edes kerran itselleen.
Teidän täytyy keskustella asioista. Jälkiviisaana tietty hyvä sanoa, että ei olisi kannattanut muuttaa, mutta ei kaikkea voi aina tietää. Sanoita nämä asiat ääneen ja keskustelkaa ihan kunnolla työnjako. Lumityöt vuorotellen. Muissa kotihommissa omat vastuualueet tai vuorottelua, mikä teistä nyt tuntuu luontevalta. Ulkovuoriremonttia yhdessä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun pikkumaisia esimerkki oli nainen joka mieluummin valitti useaan otteeseen miehelleen palovaroittimen laitosta, mutta ei laittanut sitä itse koska miehelle se on pituuden puolesta helpompaa. Sitten tuli tulipalo ja päästiin tietenkin syyttämään miestä. Ei hyvää päivää mitä porukkaa, ollaan valmiita kuolemaan todistaakseen pointtinsa.
Entä pariskunnan mies? Mitä hänestä ajattelet?
Tai sanonut miehelle että laitat sen nyt kattoon enkä olisi antanut vaihtoehtoa edes olla laittamatta. Asiat kannattaa hoitaa kerralla niin se ei mene nalkutukseksi joka ei yleensä ikinä aiheuta muuta kuin negatiivisia tunteita. Jos asia on sellainen että se täytyy tehdä sanon miehelle että tekisitkö tämän ja nyt kiitos ja odotan että hän sen tekee.
Eli juuri kuten kyseinen nainen toimi. Aikuista ihmistä ei lähtökohtaisesti pysty pakottamaan tekemään jotakin täysin vasten tahtoaan.
Miten niin nainen toimi noin? Hänhän nalkutti miehelle useampaan otteeseen asiasta ottamatta kuitenkaan sellaista asennetta ettei palovaroittimen asentamisesta voi luistaa. Sen seurauksena heillä oli kotona tulipalo joka onneksi kuitenkin muista syistä ei päässyt pahaksi.
Annatko sinä esimerkiksi raipparangaistuksen, jos puoliso yrittää luistaa jostakin sovitusta jutusta? Vai miten saat puolisosi pakotettua tekemään jotain vastoin tahtoaan?
Jos mua ei huvittais olla yhteyksissä mun siskon tai äidin kanssa, ni kyllä mua vituttais aika rajusti, jos mun mies alkais jonku juoruringin mun selän takana näiden sukulaisten kans, jossa käytäis kaikki kuulumiset ym. "pakollisena metatyönä" mun puolesta ja odottais siitä vielä jotain kiitosta! Saati et tulis maukumaan mulle miten rankkaa on ku joutuu mun puolesta juoruilemaan...
Mikä siinä on niin vaikeaa antaa miehelleen sama oikeus päättää omista asioistaan ja ihmissuhteistaan kuin mikä sinulla itselläsikin on? Meidän suvussa ei kukaan nuoremman polven nainen ole omaksunut mitään kaikkialla hääräävää muumimamman roolia, se kun ei ole millään muotoa nykynaiselle oikeasti pakollista.
En tunne naisena mitään sympatiaa näitä "metatyöläisiä" kohtaan. 100 % itseaiheutettu ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palaan jatkuvasti tähän ketjuun. Tärkeä aihe! Anekdoottina kerrottakoon, että äsken oli miehen sukua kylässä. Mies ei pistänyt tikkua ristiin kyläilyn eteen ja halusi vielä, että vien hänet omille harrastusostoksille pari tuntia ennen h-hetkeä. No lopulta muistutin häntä tekemättömistä asioista ja vinkkasin, että jonkun pitää olla vastuussa vierailuista. Mies sanoi hölmistyneenä, että miksi jonkun pitää olla vastuussa?
Hiukan olisi itsekin ollut hölmistynyt jos puoliso olisi noin sanonut enkä ole mies.
Jos olen huomannut että mies ei ole muistanut tai ajatellut vierailua ollenkaan muistutan siitä esim. kysymällä mitä hän on suunnitellut vieralle tarjovansa tai onko meillä mitään tarjottavaa vieraille ja vieraiden tultua sanonut että pitäisikö hänen näille tarjota jotakin krittää vaikka kahvit.Kyse onkin siitä, että minä hoidan vierailut pitkin hampain ja sen lisäksi hoputan miestä mm. suihkuun. Aina sovitaan miehellekin tekemistä ja nyt olisi pitänyt siistiä kotia ja huoltaa itsensä, mutta halusi ennemmin kaupoille ja ulkoili tunnin koiran kanssa. Vartti ennen vieraita havahtui, että ei ehdi suihkuun ja mua vetutti, kun olin ruoan ja tarjoilun lisäksi siivonnut pikaisesti. Tämä sama pe*seily toistuu koko ajan ja jos on minun vieraita tulossa vahdin, että mies hoitaa osansa ja *käy* suihkussa. Minulle aivan sama miltä mies näyttää oman suvun edessä ja kämppä saa olla likainen. Olen monesti sanonut, että hänen on vastattava omasta suvusta. Yhteydenpidosta ja vierailuista.
Puheet on turhia niin kauan kun tekojen tasolla ei tapahdu mitään. Niin kauan kun pidät vastuun puheista huolimatta itsellä ei toinen sitä vastuuta itselleen ota.
En todennäköisesti olisi tuossa tilanteessa siivonnut. Korkeintaan muistuttanut miestä siitä että muistaako hän vieraiden olevan tulossa. Jos hän ei silti pistä asian eteen tikkua ristiin se on hänen vastuunsa ei minun. Vieraat tulee anteeksi tää sotku y piti täällä siivota mutta hänellä taisi olla jotakin muuta menoa.
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi olla hyvin hankala tehdä, ja sekin jää naisen vastuulle...
Minä olin (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Hyvin samoja elementtejä mitä meillä! Ja kun useat neropatit aina toteaa että "itseppäs olet miehesi valinnut kikkelis-kokkelis". Kun en valinnut tällaista miestä, mies oli aluksi useamman vuoden ihan erilainen. Nyt kun suhdetta on takana useampia vuosia, niin ei se eroaminenkaan ole niin helppoa, mitä suhteen alkuaikoina. Jos silloin olisi läävämies, joka ei välitä tunteistani, niin totta helkkarissa potkin sellaisen pihalle. Nyt ihmettelen mitä miehelle on tapahtunut, yritän keskustella lukemattomia kertoja, muuttaa dynamiikkaa takaisin siihen mitä se oli. Sitten miehet ihmettelee, kun ero tuli "ihan puskista yllättäen", kun toinen on vuosia jo koettanut keskustella.
Joo, ihmiset muuttuu jne, mutta että tämä kuvio on myös hyvin usein toistuva. Vaikka ihmiset muuttuu, niin molempien pitäisi parisuhteessa tehdä oma osuutensa keskustelusta, jotta ollaan kartalla parisuhteen tilasta. Yritäppä siinä yksin keskustella.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, mahtava ketju! Taisi sytyttää jonkinlaisen lampun päässä. Tuntuu siltä, että ollaan isompien muutosten äärellä :)
Jes, mahtavaa! Jos edes yhdellä on tapahtunut ajatusmuutosta, niin se on jo alku! :) Pistetään hyvä kiertämään -mentaliteetilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvon mukana tulee myös miehille tasa-arvoinen tap elää, ja se tarkoittaa myös miesten arkitoiveiden ja tapojen huomioonottamista. Tosiaan ei ole pakko lähetellä kortteja, ne lähettelevät ketä kiinostaa. Ei ole pakko ostaa isoa asuntoa, tai sitä ei ole pakko remontoida jos nainen ei itse sitä halua tehdä. Kunhan kotityöt on puoliksi niin hyvä. Olen oikeastaan todella tyytyväinen tähän nykyiseen suuntaukseen, sillä olen aina kotitöistä oman osani tehnyt. Nyt voin ottaakkin huomattavasti rennommin kun nainen hoitaa oman autonsa, ja tekee itse remonttia jos jotakin haluaa. Ikeaan hän pääsee itse ja kasaa omilla rahoillaan ostamansa tavarat jos vanhat ei miellytä. Ei tämä elämä loppuviimein hassumpaa ole.
Näin, tasa-arvosta hyötyy molemmat. Kun ei se tarkoita jotain naisten natsivaltaa jossa alistetaan miehiä orjiksi. Se tarkoittaa keskustelua, kompromisseja, yhteisiä päätöksiä. Siis sitä mitä sujuvan yhteisen arjen pitäisi olla. Ja kun nuo asiat sujuu kuin itsestään, ei ole turhia riitoja ja aikaa jää kaikkeen muuhun mielekkääseen, vaikka siihen yhdessä olemiseen ja hellimiseen. Toista arvostaa ja rakastaa ihan eri tavalla, jos voi luottaa siihen että arki pariskuntana sujuu moitteetta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ehdottomasti standardina miehelle se että hän osaa pitää itsestään ja kodistaan huolen. Jos miehen asunto oli läävä, en jatkanut seurustelua. Sama juttu ns.. "metatyön" kanssa. Soittaako mies vanhemmilleen? Ostaako itse lahjoja/muistaa merkkipäivät? Maksaako laskut ajoissa? Miten suhtautuu lapsiin?
Sain kuulla olevani tiukkapipo ja liian valikoiva, mutta aviomieheni on ihan uskomaton. Meillä on samanlaiset elämäntyylit ja standardit.
Valitettavasti ihmistä on vaikea muuttaa. Jos mies on laiska, harvemmin he valaistuvat ja alkavat moppaamaan koska nainen pyytää.
Mulla ihan sama, plus että ennen seurustelun alkamista puhuttiin nuo asiat läpi miehen kanssa. Ei ole tarvinnut riidellä eikä ahdistua.
Mutta tämähän ei käy. T: se sama auttistai, joka sai äsken alapeukut ilman perusteluja ;)
Koska useampi on kertonut kuinka puoliso muuttui vuosien saatossa. Ja kuinka vaikeaa tilannetta on muuttaa sen jälkeen kun epätasapaino on niin räikeä, että sille on pakko tehdä jotain. Meillä oli roolit ensin päinvastoin, sitten minä otin enemmän vetovastuuta ja vuosien saatossa minun vastuuni vain kasvoivat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kuinka ankeata elämä olisikaan, jos kukaan ei ikinä juhlistaisi mitään merkki- tai juhlapäiviä!
Kannattaa juhlia. Eikä kannata syrjäytyä. Juhlia voi esim. ravintolassa. Lahjoja ei tarvita, jos ei jaksa lahjakulttuuria.
Mutta joku ne juhlat aina järjestää! Kutsuu koolle, vaikka nyt sinne ravintolaan, varaa pöydän, tarkastaa että aikataulu natsaa kaikille jne... Juhliin kuuluu siis paljon muutakin kuin se lahja. Ja jos ei puhuta ihan perus ravintolakännijuhlista, niin sitten vasta jollakin onkin sitä järjestämistä! Häät, viiskymppiset ym. -kymppiset, tuparit, valmistujaiset, mökkijuhannukset, kesäjuhlat.... Harvoinpa näitä ravintoloissa järjestetään. Lisäksi tietysti lasten synttärit sukulaisille ja kavereille, joka vuosi. Ja toki, eihän se pakollista ole, mutta edistää lapsen sosiaalisia suhteita ja on lapselle tärkeä juttu!
Tässä meta- ja tunnetötä hyvin tiivistettynä. Kun asiat ei tapahdu sormia napsauttamalla taianomaisesti, vaan niiden eteen joutuu tekemään jotain pientä työtä. Monesti minullakin mies sanoo jostain asiasta että sehän on ihan pikku homma, miksi valitan sen tekemisestä. No jos se on niin pikku homma, niin miksi mies ei tee sitä itse? Miksi ennemmin käyttää suuren osan energiaa asian tekemisen välttelyyn? Se on kertakaikkiaan aivan naurettava argumentti. Kun niitä "pikku hommia" kertyy PALJON päivän mittaan, ei ne enää sitten ole pieniä yhdessä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ehdottomasti standardina miehelle se että hän osaa pitää itsestään ja kodistaan huolen. Jos miehen asunto oli läävä, en jatkanut seurustelua. Sama juttu ns.. "metatyön" kanssa. Soittaako mies vanhemmilleen? Ostaako itse lahjoja/muistaa merkkipäivät? Maksaako laskut ajoissa? Miten suhtautuu lapsiin?
Sain kuulla olevani tiukkapipo ja liian valikoiva, mutta aviomieheni on ihan uskomaton. Meillä on samanlaiset elämäntyylit ja standardit.
Valitettavasti ihmistä on vaikea muuttaa. Jos mies on laiska, harvemmin he valaistuvat ja alkavat moppaamaan koska nainen pyytää.
Mulla ihan sama, plus että ennen seurustelun alkamista puhuttiin nuo asiat läpi miehen kanssa. Ei ole tarvinnut riidellä eikä ahdistua.
Mutta tämähän ei käy. T: se sama auttistai, joka sai äsken alapeukut ilman perusteluja ;)
Koska useampi on kertonut kuinka puoliso muuttui vuosien saatossa. Ja kuinka vaikeaa tilannetta on muuttaa sen jälkeen kun epätasapaino on niin räikeä, että sille on pakko tehdä jotain. Meillä oli roolit ensin päinvastoin, sitten minä otin enemmän vetovastuuta ja vuosien saatossa minun vastuuni vain kasvoivat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun pikkumaisia esimerkki oli nainen joka mieluummin valitti useaan otteeseen miehelleen palovaroittimen laitosta, mutta ei laittanut sitä itse koska miehelle se on pituuden puolesta helpompaa. Sitten tuli tulipalo ja päästiin tietenkin syyttämään miestä. Ei hyvää päivää mitä porukkaa, ollaan valmiita kuolemaan todistaakseen pointtinsa.
Entä pariskunnan mies? Mitä hänestä ajattelet?
No mitä itse elin 18 vuotta kotona nalkuttavan äidin kanssa niin puoliakaan siitä nalkutuksena en rekisteröinyt vaikka vastasin kaikkeen ”joo”. Ihan koska se jatkuva samasta asiasta valittaminen puuduttaa. Tuossa teki myös mies tyhmästi, mutta en minä omaa henkeäni riskeeraisi osoittaakseni miehelle olevani oikeassa. Itse olisin joko laittanut itse palovaroittimen (olen 158 cm ja hoidan tämän muutenkin) tai sanonut miehelle että laitat sen nyt kattoon enkä olisi antanut vaihtoehtoa edes olla laittamatta. Asiat kannattaa hoitaa kerralla niin se ei mene nalkutukseksi joka ei yleensä ikinä aiheuta muuta kuin negatiivisia tunteita. Jos asia on sellainen että se täytyy tehdä sanon miehelle että tekisitkö tämän ja nyt kiitos ja odotan että hän sen tekee.
Ei mene nalkutukseksi?! Sama kun mies sanoisi ettei mene lyömiseksi. Nalkutus on henkistä väkivaltaa ja sinulla ei ole oikeutta sitä käyttää. Hoida asia niin kuin aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Miksi ihmeessä sinä hurupää rinnastat siivoamisen - siis pakollisen taloustyön - johonkin vapaa-ajan viihteeseen? Tosin täällä joku neropatti piti palovaroittimen asentamistakin täysin vapaaehtoisen toimena, joten eihän sitä tiedä minkälaisessa läävässä nämä sankarit oikein eläisivät jos saisivat itse päättää.
Siksi ettei ole olemassa mitään universaalia siisteyden ja sisustuksen tason standardia. Naisen mielestä usein on - nimittäin naisen oma standardi.
Luehan psykologiaa. Tutkitusti miehissä ja naisissa on merkittävä keskimääräinen ero siinä että naiset ovat herkempiä reagoimaan ympäristön ongelmiin ja puutteisiin, mutta kokevat niiden jatkuvan hoitamisen vähemmän stressaavana. Miehillä tämä menee päin vastoin.
Tuossa on siis kyse tradeoff-tilanteesta. Kumpi stressaa enemmän, epätäydellinen ympäristö vai lisääntynyt multitaskaus kun asioihin puututaan heti?
Jos pariskunnnalla on luonne-eroja, väistämättä syntyy tilanteita joissa miehen mielestä on kivempaa antaa sen erivärisen paneelin olla niin ja näin toistaiseksi, mutta naisen mielestä olisi kivempaa kun jätettäisiin harrastukset kesken ja fiksattaisiin paneeli nyt.
Se ei yksinkertaisesti mene niin että osapuoli joka haluaa siivota useammin tai mätsätä sisustuksen tarkemmin, olisi aina oikeassa.
Mutta siisteysnormi on. Ja tietty kun parisuhde on kompromisseja, niin koetetaan löytää se kultainen keskitie. Tutkitusti miehillä ja naisilla on eroja. Luin jonkin kirjankin aiheesta, mutta nyt en muista sen nimeä. Kuitenkin, se ei ole oikein, että kaikki vastuu suhteesta ja arjesta kasautuu toiselle, se myös stressaa. Ja tutkimusten mukaan, parisuhteissa miehet voi paremmin, kun taas naiset voi sinkkuna paremmin (tämä tutkimus oli vasta, ja muistan että palstallakin siitä oli keskustelua. Että tottakai parisuhteessa mies voi paremmin, jos toinen passaa, ja nainen uupuu, ja taas esimerkkinä yh mammat jotka kokee arjen helpompana kun ei ole "mieslasta" hoidettavana) Vaikka sukupuolien välisiä eroja on, niin nainen ja mies on molemmat silti aikuisia ihmisiä, tätä ei sovi unohtaa. Minäkin olen antanut miehelle aikaa hoitaa asiat omalla tahdillaan, ja siitä oli esimerkkinä tuo naula-case, jossa lopulta naarmutti päänsä seinässä törröttäviin nauloihin. Ja näitä esimerkkejä on ihan mahdottomasti arjessa.
Ei ole oikein että toinen määräilee kuinka toimitaan ja milloin, siihen ei tarvitse alistua. Tässä onkin kyse tasa-arvosta. Asioista keskustellaan, ja päätetään mitkä on meidän parisuhteessa ne pelisäännöt ja toimintamallit. Ja tietty se että aina on jokin normi, johon ihmiset yleensä pyrkivät.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi olla hyvin hankala tehdä, ja sekin jää naisen vastuulle...
Minä olin (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Hyvin samoja elementtejä mitä meillä! Ja kun useat neropatit aina toteaa että "itseppäs olet miehesi valinnut kikkelis-kokkelis". Kun en valinnut tällaista miestä, mies oli aluksi useamman vuoden ihan erilainen. Nyt kun suhdetta on takana useampia vuosia, niin ei se eroaminenkaan ole niin helppoa, mitä suhteen alkuaikoina. Jos silloin olisi läävämies, joka ei välitä tunteistani, niin totta helkkarissa potkin sellaisen pihalle. Nyt ihmettelen mitä miehelle on tapahtunut, yritän keskustella lukemattomia kertoja, muuttaa dynamiikkaa takaisin siihen mitä se oli. Sitten miehet ihmettelee, kun ero tuli "ihan puskista yllättäen", kun toinen on vuosia jo koettanut keskustella.
Joo, ihmiset muuttuu jne, mutta että tämä kuvio on myös hyvin usein toistuva. Vaikka ihmiset muuttuu, niin molempien pitäisi parisuhteessa tehdä oma osuutensa keskustelusta, jotta ollaan kartalla parisuhteen tilasta. Yritäppä siinä yksin keskustella.
Ap
Mies ei todellakaan ole mikään ainoa muuttuja. Kumpikin teistä todennäköisesti omii ikivanhoja rooleja. Itse et edes tajua, miten epätasa-arvoinen sinäkin olet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö elämässä mene muutenkin niin, että se joka jotakin haluaa, tekee sen eteen enemmän töitä kuin se joka ei halua? Olisikin mukavaa jos jostain löytyisi nainen joka ostaisi minulle moottoripyörän jonka kyytiin pääsee aina joskus.
Tästäkin oli vasta palstalla keskustelu. Sanonnasta "se tekee ketä häiritsee". "Yllättäen" keskustelussa tuomittiin yleisesti tuo ajatus. Koska silloin yleensä yksi päätyy tekemään suurimman osan. En minäkään halua siivota, eli lopetanko sen tekemisen siis täysin? Tai vähennän radikaalisti, ilman että ajattelen mitä se tekee parisuhteen toiselle osapuolelle?
Kaikkea voi haluta, mutta parisuhde on kahden kauppaa, ja siinä pitäisi pystyä miettimään myös niiden omien halujen ohi, ja myös toisen parasta. Muuten ei ole valmis parisuhteisiin, saati luultavasti ei mihinkään muihinkaan ihmissuhteisiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvon mukana tulee myös miehille tasa-arvoinen tap elää, ja se tarkoittaa myös miesten arkitoiveiden ja tapojen huomioonottamista. Tosiaan ei ole pakko lähetellä kortteja, ne lähettelevät ketä kiinostaa. Ei ole pakko ostaa isoa asuntoa, tai sitä ei ole pakko remontoida jos nainen ei itse sitä halua tehdä. Kunhan kotityöt on puoliksi niin hyvä. Olen oikeastaan todella tyytyväinen tähän nykyiseen suuntaukseen, sillä olen aina kotitöistä oman osani tehnyt. Nyt voin ottaakkin huomattavasti rennommin kun nainen hoitaa oman autonsa, ja tekee itse remonttia jos jotakin haluaa. Ikeaan hän pääsee itse ja kasaa omilla rahoillaan ostamansa tavarat jos vanhat ei miellytä. Ei tämä elämä loppuviimein hassumpaa ole.
Näin, tasa-arvosta hyötyy molemmat. Kun ei se tarkoita jotain naisten natsivaltaa jossa alistetaan miehiä orjiksi. Se tarkoittaa keskustelua, kompromisseja, yhteisiä päätöksiä. Siis sitä mitä sujuvan yhteisen arjen pitäisi olla. Ja kun nuo asiat sujuu kuin itsestään, ei ole turhia riitoja ja aikaa jää kaikkeen muuhun mielekkääseen, vaikka siihen yhdessä olemiseen ja hellimiseen. Toista arvostaa ja rakastaa ihan eri tavalla, jos voi luottaa siihen että arki pariskuntana sujuu moitteetta.
Ap
Hyötyy jos nainen todellakin tekee niitä asioita mitä haluaa, ja jos ei osaa, niin ottaa selvää. Minä olen ollut suhteessa missä nainen oli kaikkitietävä, mutta uuden asian tullessa hän kysyi heti minulta. Eli nainen tiesi kaiken mistä hänellä oli kokemusta ja heti uuden asian edessä minä olin se viisas, mutta epäonnistumisen hetkellä kuka oli syyllinen, no minä tietenkin. Ei ole harvinainen käyttöytymismalli tämäkään. Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvon mukana tulee myös miehille tasa-arvoinen tap elää, ja se tarkoittaa myös miesten arkitoiveiden ja tapojen huomioonottamista. Tosiaan ei ole pakko lähetellä kortteja, ne lähettelevät ketä kiinostaa. Ei ole pakko ostaa isoa asuntoa, tai sitä ei ole pakko remontoida jos nainen ei itse sitä halua tehdä. Kunhan kotityöt on puoliksi niin hyvä. Olen oikeastaan todella tyytyväinen tähän nykyiseen suuntaukseen, sillä olen aina kotitöistä oman osani tehnyt. Nyt voin ottaakkin huomattavasti rennommin kun nainen hoitaa oman autonsa, ja tekee itse remonttia jos jotakin haluaa. Ikeaan hän pääsee itse ja kasaa omilla rahoillaan ostamansa tavarat jos vanhat ei miellytä. Ei tämä elämä loppuviimein hassumpaa ole.
Jep!
Minullekin kelpaa hyvin.
Hommat puoliksi. Mutta tietty myös päätäntävalta puoliksi sen suhteen missä asutaan, miten asutaan, kuinka usein siivotaan, mitä syödään, miten nopsaan rikki menneitä polttimoita ja muita vaihdetaan, ostetaanko lahjoja, lähetetäänkö kortteja, järjestetäänkö juhlia ja sitä rataa. Ja demokratiahan tarkoitti sitä että aina ei oma ääni voita.
Eikö ollutkaan sitä mitä haluttiin? No harmi.
Tässähän voisi sitten lainata kansantaiteilija Antti Hulkkoa: "sun pitää varoa mitä sä haluut, koska sä saat sen" :D
Elämä on kompromisseja, varsinkin toisen kanssa asuttaessa. Joka ei tähän pysty, on infantiili. Tottakai se tarkoittaa, että oma ääni ei aina mene läpi. Asiat menee puoliksi, kompromisseja haetaan, ja pyritään keskustelemaan asioista. Luulin että aikuiselämä on tätä, mutta olen joutunut kovasti avaamaan silmiäni. Ei minun mielipiteeni todellakaan aina ole oikea. Jos en saa tahtoani läpi, en mene nurkkaan polkemaan jalkaa ja huutamaan pää punaisena. Silloin mies on yleensä selittänyt oman kantansa järkevän aikuisesti, ja olen samaa mieltä. Mielipiteitä voi muuttaa, ja kompromisseja on hyvä hakea.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli ehdottomasti standardina miehelle se että hän osaa pitää itsestään ja kodistaan huolen. Jos miehen asunto oli läävä, en jatkanut seurustelua. Sama juttu ns.. "metatyön" kanssa. Soittaako mies vanhemmilleen? Ostaako itse lahjoja/muistaa merkkipäivät? Maksaako laskut ajoissa? Miten suhtautuu lapsiin?
Sain kuulla olevani tiukkapipo ja liian valikoiva, mutta aviomieheni on ihan uskomaton. Meillä on samanlaiset elämäntyylit ja standardit.
Valitettavasti ihmistä on vaikea muuttaa. Jos mies on laiska, harvemmin he valaistuvat ja alkavat moppaamaan koska nainen pyytää.
Mulla ihan sama, plus että ennen seurustelun alkamista puhuttiin nuo asiat läpi miehen kanssa. Ei ole tarvinnut riidellä eikä ahdistua.
Mutta tämähän ei käy. T: se sama auttistai, joka sai äsken alapeukut ilman perusteluja ;)
Koska useampi on kertonut kuinka puoliso muuttui vuosien saatossa. Ja kuinka vaikeaa tilannetta on muuttaa sen jälkeen kun epätasapaino on niin räikeä, että sille on pakko tehdä jotain. Meillä oli roolit ensin päinvastoin, sitten minä otin enemmän vetovastuuta ja vuosien saatossa minun vastuuni vain kasvoivat...
Vastuu ei kasva itsestään jos sitä vastuuta ei vain ota itsellesi. Jos et ota vastuuta itsellesi siitä mitä vieraille tarjotaan tai siitä onko paikat siivottu vieraiden tullessa ei se vastuu sinulle itsestään lankea. Puoliso toki varmasti on tyytyväinen jos vastuun otat ja hänen ei sitä tarvi siivouksesta tai tarjoiluista kantaa, niin meistä useimmat olisi. Samaan tapaan naiset on tyytyväisiä kun mies hoitaa auton huollot ym. mutta ottavat kyllä vastuun jos on pakko kun kukaan toinen ei sitä vastuuta ota itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.
Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.
Tämä.
Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.
Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.
Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.
Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).
Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.
Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.
On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.
Ap
Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.
Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.
P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.
Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.
On mielipidekysymys, ja siitä kuuluukin keskustella ja hakea kompromissia. Jos kaksi sikapossua haluaa asua yhdessä ilman että koskaan siivoavat, niin hyvä heille! Mutta jos toinen ei siivoa koskaan, ja toinen aina, niin se ei ole oikein. Tietty ei ole vain mustaa ja valkoista, vaan välillä on harmaan eri sävyjä. Ja siksi parisuhteeseen kuuluu se keskustelu ja kompromissit. Molempien sukupuolten pitää pystyä tähän. Se ei tarkoita, että nainen aina aloittaa keskustelun, tai että nainen natseilee päätökset läpi. Mies voi aloittaa keskusteluja, ja asioita voi tehdä myös miehen mielen mukaan. Kompromisseja.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampi on kirjoittanut siitä, että nainen määrittelee standardit ja toiminnot ja sen takia mies etääntyisi, koska (ymmärrettävästi) ei koe kotia omakseen. Mutta moni nainen kertoo, että suhteen alussa mies on hoitanut omaa ja yhteistä kotia oma-aloitteisesti ja työt ovat jakautuneet tasapuolisesti luonnollisesti. Sitten vuosien saatossa tapahtuu siirtymä ja korjausliikettä voi (olen) hyvinkin kaaottinen kun tapasin eksäni. Hän taas hyvin säntillinen ja hänellä viihtyisästi sisustettu koti ja laittoi hyvää ruokaa jne. Muistan vielä ajatelleeni ihaillen, että hän toimisi minun inspiraation lähteenäni sujuvaan arkeen. Kaksi lasta ja useampi vuosi myöhemmin se olinkin yllättäen minä, jonka vastuulla oli 85% yhteisestä arjesta aina veropapereiden täyttöön asti ja viimeiset kymmenen vuotta olin myös se jonka harteilla yksinään oli rahallisesti pärjääminen. Miten ihmeessä se menikin siihen?! Ja tämä ei ollut se syy minkä takia vihdoin erosin. Mutta nyt useampi vuosi yksin arkea pyörittävänä olo on paljon kevyempi ja talouskin on vihdoin turvallisessa balanssissa. Ja miehellä on taas ihan kiva koti ja hoitaa asiansa hyvin!
Miksi se on joillekin niin vaikeaa ottaa ja pitää se vastuu yhteisestä arjesta?
Siksi koska se on niin paljon helpompaa ilman naisen vaatimuksia ja ylimääräistä työtä. Yhisä
Tämä on aikamoinen klisee, jossa on varmaan osa totuuttakin, mutta oman suhteeni osalta voin kertoa, että minähän en juuri mitään vaatinut.
Minä olin opiskelija ja mieheni hieman vanhempi ja taloudellisesti hyvin toimeentuleva. Olen kasvanut juuri siihen kiltti tyttö rooliin jo hyvin nuoresta. Ihailin miestäni, kaikki mitä hän halusi tai teki oli mielestäni hienoa. En kokenut edes naimisiin mentyämme olevani siinä osassa, että voisin vaatia mitään. Mies halusi lapset. Mies halusi ostaa kodin. Mies halusi matkustella. Mies halusi ison telkkarin. Mies halusi syödä hyvin. Ja minä kilttinä pikkuvaimona olin nöyrän kiitollinen kaikista uusista mahdollisuuksista. En edes valittanut kun useamman kerran miehen ollessa työmatkalla meillä ei lasten kanssa ollut oikein rahaa ruokaan (ihan sairasta tämä minun nuorena ja ylpeänä kokemani ”ei tarvitse auttaa” ja ”en halua olla missään tapauksessa vaivaksi” mentaliteetti, varmaan tullut luettua vähän liikaa pikkumaisia lapsena).Miehelle oli esim tärkeää, että lapset menevät musiikkiharrastukseen, siinä vaiheessa minä tienasin vähän ja mies tuskin mitään, joten minä maksoin ja järjestin ja ohjasin... Loppuvaiheessa avioliittoamme kun yritin oikeasti saada vinoumaa korjattua, pyysin miestäni hoitamaan toisen lapsen harrastuksen. Pari vuotta (!) myöhemmin hän ääneen ihmetteli miten se lapsemme harrastus nyt oikein meni. No, se oli sitten hiipunut kun ei mies sitten ollut tehnyt sille yhtään mitään...
Teillä noin, meillä toisin.
Yhtä surullista kummin päin vain. Tunnen kyllä itsekin ainakin yhden vaatija naisen. Vaatijat ja vapaamatkustajat, puolisot jotka eivät näe osuuttaan eivätkä ota vastuuta, eivätkä arvosta toisen panosta, ovat raskaita kumppaneita.
Kippis meidän entistä ehommalle ja vapautuneemmalle elollemme!*ja edellisessä tekstissä piti olla Pikku Naisia eikä pikkumaisia....
Näinhän se menee. Yleensä toinen tekee enemmän ja silloin se ei haittaa jos molemmat tekevät parhaansa, laskematta tekemisiä. Jos jokin häiritsee siitä pitää puhua, mutta nalkuttaminen tai mikään muukaan toisen kontrollointi ei ole hyväksyttävää. Jos toinen kumppani pyynnöstä huolimatta ei vain tee ja toinen ei tekemättömyyttä hyväksy, kannattanee keskustella suhteen tulevaisuudesta.
Miehiltä suora puhe hyväksytään paremmin kuin naisilta, joten vain naisten sanotaan nalkuttavan, kun he tuovat esiin ajatuksiaan. Tämä on täysin hanurista.
Tätä korostan yhä. Nalkuttaminen on yleensä vain naisiin liitetty ilmiö. Mutta mitä on nalkuttaminen? Luulin että se on jotain halventavaa tapaa puhua, huvikseen valittamista, toisen alistamista, tiettyä ilkeää äänensävyä. Ja tein kaikkeni, jotta minun huomautukseni ei kuulostaisi nalkuttamiselta, kukaan ei halua olla nalkuttaja. Mutta niin olin miehen silmissä. Tein paljon kauniita pyyntöjä, voisiko mies hoitaa jonkin asian. Annoin aikaa (ja voi pojat että annoin aikaa! Minua on useaan otteeseen kehuttu pitkäpinnaiseksi monessa eri yhteydess.), pyysin useammat kerrat ja niin kauniisti kun pystyin. Silti se saattoi olla nalkuttamista. Ja kun lopulta vihastuin, niin se vasta nalkuttamista onkin. Joten miten naisen kuuluu kommunikoida? Kun kaikki asiasta huomauttaminen, keskustelun aloitus, mikä vaan mikä ei ole miehen mielestä sovelias keskustelunaihe jolla pysyisi tunnelma hilpeänä ja nainen hoitaisi taas tunnetyön, on nalkuttamista. Miehillä on ihan erilainen lupa puhua suoremmin, se ei ole juuri koskaan nalkuttamista.
Ap
Puhuttiin vastuusta. Ja kun otetaan vastuuta, ne asiat ei yleensä ole aina siitä mukavammasta päästä. Minäkin haluaisin vain maata kaiket päivät kotona harrastelemassa omiani. Siivous on vastenmielistä, en todellakaan innostu siitä. Mutta kun aikuisen elämään kuuluu vastuita ja tehtäviä joita on vain tehtävä. Kotityöt on vastuu, joka täytyy vain säännöllisesti hoitaa, ja jonkun on otettava niistä koppi ja organisoida ne asiat, jos toinen välttelee. Tässä oli ajatuksena se, että mies ottaa asiasta vastuun, ja ehdottaa itse. Ei aina tarvitse odottaa, että nainen päättää, ja sitten mankua kun aina pitää tehdä sen naisen pään mukaan. Jenkkiauto tuunaus voi olla vaikka treffipäivänä jos se molempia kiinnostaa, ja hienoa jos mies ottaa vastuun tästä tunnetyöstä ja ehdottaa asiaa ihan itse ja organisoi homman.
Tai kuten itse yritin monet kerrat. Mies valitti että kotitöitä ei hoideta hänen haluamallaan tavallaan. Kysyin että kuinka hän ne haluaa hoitaa, keskustellaan asiasta. No ei hän tietänyt, mutta ei näin. Ehdotin muita tapoja, ja pidin taas keskustelua yllä, mikä on se tapa, puhutaan ja saadaan asia selväksi. Mutta mies ei halunnutkaan puhua asiasta, vaan jatkoi myöhemmin valittamista. Kaikki keskustelunyritykseni torpattiin. Mies ei ottanut vastuuta ja päätäntävaltaa, että mikä on se kuinka hän haluaa asian tehdä. Lopulta "minun" tapani tehdä asioita jäi, kun eihän mies edes halunnut keskustella ja kertoa mikä siinä on hänen mielestään vikana ja miten pitäisi toimia. En ole ajatustenlukija, niin ei parisuhde toimi vaan pitää keskustella, ja yrittää pitää sitä keskustelua yllä. Tässä taas se tunnetyö, miehellä oli paha mieli, ja minulle jäi vastuu selvittää ja ehdotella miten tässä edetään.
Ap