Naisen asema on yhä huono; meta- ja tunnetyö näkyy myös lapsettomien pariskuntien arjessa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan jatkuvasti tähän ketjuun. Tärkeä aihe! Anekdoottina kerrottakoon, että äsken oli miehen sukua kylässä. Mies ei pistänyt tikkua ristiin kyläilyn eteen ja halusi vielä, että vien hänet omille harrastusostoksille pari tuntia ennen h-hetkeä. No lopulta muistutin häntä tekemättömistä asioista ja vinkkasin, että jonkun pitää olla vastuussa vierailuista. Mies sanoi hölmistyneenä, että miksi jonkun pitää olla vastuussa?

Hiukan olisi itsekin ollut hölmistynyt jos puoliso olisi noin sanonut enkä ole mies.

Jos olen huomannut että mies ei ole muistanut tai ajatellut vierailua ollenkaan muistutan siitä esim. kysymällä mitä hän on suunnitellut vieralle tarjovansa tai onko meillä mitään tarjottavaa vieraille ja vieraiden tultua sanonut että pitäisikö hänen näille tarjota jotakin krittää vaikka kahvit.

Jos toinen puolisko on ottanut tavakseen vaikka huolehtia autosta ja sitten toinen alkaakin ajaa sillä ja auto hajoaa, esim vaihtamattoman nokkahihnan takia. Tässähän hämmästelyn aihetta myös, vaikka on tankattu ja kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Ei kukaan. Aamen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä lopetin metatyön (tunnetyön) tekemisen parisuhteessa, tein siitä ketjunkin vähän aikaa sitten. Toimin parisuhdekriisissä epänaismaisesti: en ryhtynyt anelemaan ja fasilitoimaan kommunikointia ja selvittelyä mieheltä niin kuin yleensä teen. Ei mieskään siihen ryhtynyt, ei se koskaan suhteemme aikana ole ollut kaikkein aktiivisin osapuoli, vaikka "mieheksi ihan hyvä kommunikoimaan" onkin. Tilanne ei ole muuttunut, mies mököttää edelleen, eli eiköhän tästä ero tule. Mutta en enää koskaan tule kykenemään ryhtymään tähän aktiiviseen selvittelyyn kenenkään kanssa, nyt kun ilmiö on kunnolla tullut tietoisuuteeni.

Kyse on siitä että naisten fokus suhteessa muuttuu. Ensin ollaa kiinostuneita miehestä harrastuksia myöden. Sitten ei enää olla ja tilalle tulee pelkkiä vaatimuksia ja mies tekee ja toteuttaa, mutta se ei riitä. Tulee lisää vaatimuksia ja suhteen alun dynamiikka muuttuu. Ei miehellä ole minkäänlaista intoa jatkaa suhdetta missä kotona on aina jokin naisen askare odottamassa miestä. Lopulta ollaan tilanteessa missä koti näyttää naisen kodilta, siisteystandardit on naisen päättäämät. Miestä alkaa ituttamaan ja hän tekee vain enää naisen vaatimat asiat jos niitäkään ja käy viikonloppuna vetämässä pään täyteen. Näin se elämä sitten lipuu eteenpäin ja nainen nalkuttaa ja mies juo.

Tämä.

Ap puhuu vastuusta mutta skippaa täysin kolikon toisen puolen eli päätösvallan.

Jos koti muuttuu naisen valtakunnaksi jossa nainen päättää sisustustasosta, siisteystasosta, miten juhlia järjestetään ja miten juhliin osallistutaan, siitä kuinka nopeasti palaneeseen vaatehuoneen lamppuun tai repsottavaan varastohuoneen puolipaneeliin pitää reagoida, ei voi olettaa miehen hyväksyvän tilannetta jossa naisella on 100% päätösvallasta mutta vain 50% vastuusta.

Ja noin myös joka kerta käy. Nainen haluaa miestä isomman panostuksen kotipesään ja on tyypillisesti luonteeltaan sellainen että asiat jotka eivät häiritse miestä, häiritsevät naista ja vaativat välitöntä reagointia jonka takia pitää multitaskata ympäriinsä 24/7.

Kaikesta sellaisesta mikä liittyy siihen mitä ne muut nyt mahtavatkaan meistä ajatella, pitää stressata koko ajan. Alkaen miehen pituudesta verrattuna naiseen korkkareissa ja päättyen siihen onko duunaripariskunnan ostama lahja nyt liian vaatimaton kun johtajapariskuntakin osti niin kalliin (oikeasti ketään ei kiinnosta, ihmiset keskittyvät omiin asioihinsa).

Mikään kompromissi ei käy, koska nainen on oikeassa. Mies ei vain tajua eikä osaa keskustellakaan, mikä voi olla tottakin koska nainen halusi sen jämerän miehen eikä sitä liian ämmämäistä keskustelijaa josta ei ole maskuliinisesti tukemaan naista kun tämä haluaa olla heikko.

Summa summarum. 50% vastuusta miehelle -> 50% vallasta miehelle. Joo, vaikka mies olisi sinusta väärässä.

Vastuuseen lukeutuu mielestäni myös päätäntävalta. Nämä asiat pitäisi mennä tasan. Koti ei ole pelkästään "naisen valtakunta", vaan myös miehen koti, silloin siihen liittyvät asiat menevät puoliksi. Kaikista asioista pitiäisi pystyä löytymään se kompromissi, kuinka asiat hoidetaan, ja miten sisustetaan. Meillä molemmilla on kodissa omat nurkkamme, jossa on rojumme levällään miten tykkäämme. Mies valitsi verhot, ja yhdessä on päätetty monia asioita. Nämä "naista häiritsevät asiat jotka ei häiritse miestä" voi olla myös vaarallisia. Niinkuin tuo palovaroitin keissi, jota ei hoidettu. Meillä oli monia nauloja seinässä taulujen jäljiltä. Mies lupasi hoitaa ne. Aikansa olivat seinässä, kunnes yhtenä päivänä mies löi niihin päänsä. Sitten vasta lähtivät. Lapsiperheessä asioita ei voi hoitaa nuin leväperäisesti, vaan on monia asioita, jotka vaatii heti toimenpiteitä.

On näitäkin, jotka päsmäröivät, ja vain heidän mielipiteensä on oikeassa. Mutta sanoisin, että varmasti moni nainen hihkuisi innosta, jos mies haluaisi yhdessä organisoida siivouspäivän, ja tekisi aloitteen tähän.

Ap

Ja ihan varmasti moni mies hihkuisi innosta, jos nainen haluaisi yhdessä organisoida jenkkiauton tuunauspäivän tai reissun jäkismatsiin, ja tekisi aloitteen tähän.

Huomaatko kuinka syyllistyt juuri siihen mitä kirjoitin? Se että mies saa päättää, tarkoittaa että miehen on tehtävä naisen mieleisiä päätöksiä. Ehkä jopa samoja päätöksiä joita nainen tekisi. Kukapa ei sellaisesta innostuisi?

Jenkkiauton tuunauspäivä liittyy miten arjen pyörittämisen pakollisiin asioihin kuten tuohon siivouspäivään? Ap ei mielestäni puhunut mistään yhteisestä kosmetologikäynnistä, jota voisi karrikoiden verrata jenkkiauton tuunaukseen. Ongelma onkin juuri siinä, että sinä ajattelet siivouspäivän olevan joku naisen suosikkihuvitus, ihan kuin nainen siitä mitenkään nauttisi. Se vaan nyt kuuluu asioihin, joita on pakko teheä, ellei halua asua p*skaläävässä.

P*skaläävä on mielipidekysymys. Yhden p*skaläävä on toisen mielestä sen verran siisti että kannattaa mieluummin tehdä jotain kivaa.

Näyttää olevan vaikea asia hyväksyä tämä tasa-arvoinen päätösvalta ja molempien mielipiteiden ottaminen huomioon.

Jos lattialla on sitä itteensä, niin onko p*skaläävä vai sittenkin mielipidekysymys? Mietin vaan, että olisiko tässä jotain yhteismitallista lähtökohtaa, josta käsin tarkastella hygienia-asioita...

Miksi olet ottanut lattialle paskovan miehen jos et sitä halua? Miksi ymmärrät tahallisesti väärin? Ohis

Ei hyvänen aika... Lapset sairastaa ökätauteja (taas on se vuodenaika!) ja joskus mun mielestä vaan on tilanteita, joissa pitää siivota, vaikka muuten viihtyisinkin kaaoksessa.

Jos sinun mielestä pitää siivota, se ei tarkoita että kenenkään muun pitäisi siivota kuin sinun. Ehkä lapsiesi kasvatusmielessä, mutta ei sinun miehelläsi ole mitään velvollisuutta siivota vain sinun mielesi mukaan. Ei sinunkaan ole esimerkiksi velvollisuus liikkua enemmän jos jonkun muun mielestä sinun oitäisi liikkua enemmän. Yhdessä päätetään ja se kumpi vaatii enemmän, tekee ylimääräisen osan ihan itse jos katsoo tarpeelliseksi.

Tuo on muuten hyvä esimerkki.

Jos miettii lasten kasvatusta ja myös vanhempien terveyttä, liikkuminen on todella iso asia.

Silti täällä valitetaan siitä jos mies viihtyy jonkin verran sotkuisemmassa asunnossa, mutta siinä vaiheessa kun mammaa patistetaan salille ja lenkille, alkaa maaninen alapeukutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Ei kukaan. Aamen

Lapsuus lian keskelle huonolla ravinnolla eläen jättää ihmiseen jäljen. Olisipa lastensuojelu vieraillut meillä edes kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi te teette ton kaiken? Huvittavinta on kun etenkin äidit oikein kehuvat kuinka tietävät kaiken ja pitää miehellekin tehdä kaikki valmiiksi. Kyllä ne osaa itse pestä kalsarinsa siinä vaiheessa kun ei aamulla ole puhtaita jalkaan. Ja ihan naurettavaa että jotkut pakkaa miehensä tavarat matkalle lähtiessä!

Ton siivousjutun jotenkin vielä ymmärrän, kun se siisteyskäsitys ei välttämättä kohtaa. Miestäni ei esim haittaa yhtään jos keittiö on murujen vallassa ja liesi täynnä töhnää. Itseäni sen sijaan häiritsee. Ja olen myös siivotessani aika tarkka, joten ihan mielelläänkin siivoan tietyt jutut itse omalla tavallani. Mies hoitaa sitten muita juttuja, kuten korjailut, kokkaukset, ostoksien pakkaamiset jne.

Miehiltä, ja lapsilta, voi ja pitää vaatia asioita. Ja antaa toisaalta mahdollisuus tehdä omalla tyylillä ja oppia kantapään kautta. Kuka nyt haluaa mitään tehdäkään, jos toinen seisoo vieressä ja kertoo minkä kaiken teet väärin?

Ei kukaan. Aamen

Lapsuus lian keskelle huonolla ravinnolla eläen jättää ihmiseen jäljen. Olisipa lastensuojelu vieraillut meillä edes kerran.

Ravintoa pitää saada, siinäkin hifistelyn voi unohtaa ennen kuin muu elämänhallinta on sillä tasolleaa, että siitä elämästä ei tarvistse valittaa. Oletko vieläkin likainen, vai mitä tuolla lialla tarkoitit?

Metatyökeskustelu kääntyy aina siihen, että nainen muka yksin ylläpitää jotain standardia ja siten on kohtuutonta vaatia miestä osallistumaan. Oli sitten kyse siisteydestä tai joulusta. Tämä on joskus totta osin tai kkonaan, mutta se on vain ilmiselvin puoli asiasta.

Meillä se tunteiden metatyö on ollut sitä, että minä teen naisena kaikki aloitteet. Pitäisikö tehdä jotain yhdessä? Joo. Muutetaanko yhteen? Joo. Mennään naimisiin. Ostetaan asunto. Koitateenko muistaa toisiamme työkiireen keskellä. Puhuttaisiinko siitä, kun seksielämässä on vähän hiljaista. Onko sinulla töissä rankkaa nykyään. Miten olisi parisuhdeviikonloppu Wienissä. Vai pitikö niitä sinun sukulaisia tavat. Voisit sanoa siskollesi joskus nätimminkin asioista, turha loukata toista kun et sitä oikeasti tarkoita. Olisi niin kiva, jos joskus vain halaisit minua raskaan päivän jälkeen.

Voidaan tietysti väittää, että vain minä halusin noita asioita joten minun hommani hoitaa. Mutta kummasti mies ei ole tätä mieltä ainakaan nyt, kun vain lopetin. Lopetin siis siksi, että lopulta väsyin kantamaan yksi vastuun koko parisuhteesta ja kaikesta kommunikaatiosta muun elämäni ohella. Totesin, että antaa olla, toimin kuten mieheni on toiminut ja hoidan vain omat asiani ja oletan, että muut asiat hoituvat. En ole kiukutellut, en nalkuttanut - päin vastoin, en huomauta enää lainkaan mistään! Ennen "nalkutin" paljon enemmän. En myöskään ole pahalla tuulella vaan oikeastaan aika rentoutunut kun ei tartte välittää tippaakaan mistään ylimääräisestä.

Mutta mies ei ole enää tyytyväinen. Hän on huolissaan. Hän on ärsyyntynyt. Hänestä meillä ei ole enää mitään yhteistä. Hän ei enää tiedä rakastan ko häntä, tai rakastaako hän minua. Hän ei pysty sanomaan muuta, kuin että ei osaa tehdä asialle mitään. Ja minä vastaan kuten hän on vastannut 15 vuotta minulla - en nyt oikein osaa sanoa tuohon mitään.

Nyt vasta tajusin, että tosiaan, hän ei osaa tätä. Ei ole ikinä osannut. Olen tehnyt kaiken hänen puolestaan. Ei tee hänestä huonoa ihmistä tai huonoa miestä, rakas on edelleen. Mutta nyt on aika joko oppia osallistumaan tai sitten aika jatkaa elämää erillään. Oma vika kun on tullut oltua kävelysauvana näin kauan, mutta epäilen etten ole ainoa laatuani.

Vierailija kirjoitti:

Metatyökeskustelu kääntyy aina siihen, että nainen muka yksin ylläpitää jotain standardia ja siten on kohtuutonta vaatia miestä osallistumaan. Oli sitten kyse siisteydestä tai joulusta. Tämä on joskus totta osin tai kkonaan, mutta se on vain ilmiselvin puoli asiasta.

Meillä se tunteiden metatyö on ollut sitä, että minä teen naisena kaikki aloitteet. Pitäisikö tehdä jotain yhdessä? Joo. Muutetaanko yhteen? Joo. Mennään naimisiin. Ostetaan asunto. Koitateenko muistaa toisiamme työkiireen keskellä. Puhuttaisiinko siitä, kun seksielämässä on vähän hiljaista. Onko sinulla töissä rankkaa nykyään. Miten olisi parisuhdeviikonloppu Wienissä. Vai pitikö niitä sinun sukulaisia tavat. Voisit sanoa siskollesi joskus nätimminkin asioista, turha loukata toista kun et sitä oikeasti tarkoita. Olisi niin kiva, jos joskus vain halaisit minua raskaan päivän jälkeen.

Voidaan tietysti väittää, että vain minä halusin noita asioita joten minun hommani hoitaa. Mutta kummasti mies ei ole tätä mieltä ainakaan nyt, kun vain lopetin. Lopetin siis siksi, että lopulta väsyin kantamaan yksi vastuun koko parisuhteesta ja kaikesta kommunikaatiosta muun elämäni ohella. Totesin, että antaa olla, toimin kuten mieheni on toiminut ja hoidan vain omat asiani ja oletan, että muut asiat hoituvat. En ole kiukutellut, en nalkuttanut - päin vastoin, en huomauta enää lainkaan mistään! Ennen "nalkutin" paljon enemmän. En myöskään ole pahalla tuulella vaan oikeastaan aika rentoutunut kun ei tartte välittää tippaakaan mistään ylimääräisestä.

Mutta mies ei ole enää tyytyväinen. Hän on huolissaan. Hän on ärsyyntynyt. Hänestä meillä ei ole enää mitään yhteistä. Hän ei enää tiedä rakastan ko häntä, tai rakastaako hän minua. Hän ei pysty sanomaan muuta, kuin että ei osaa tehdä asialle mitään. Ja minä vastaan kuten hän on vastannut 15 vuotta minulla - en nyt oikein osaa sanoa tuohon mitään.

Nyt vasta tajusin, että tosiaan, hän ei osaa tätä. Ei ole ikinä osannut. Olen tehnyt kaiken hänen puolestaan. Ei tee hänestä huonoa ihmistä tai huonoa miestä, rakas on edelleen. Mutta nyt on aika joko oppia osallistumaan tai sitten aika jatkaa elämää erillään. Oma vika kun on tullut oltua kävelysauvana näin kauan, mutta epäilen etten ole ainoa laatuani.

Niin olet tehnyt jonkun asian aina toisen puolesta ja viidentoistavuoden päästä ihmettelet että tämä ei osaa, ja nyt on osattava tai ero. Ihan fiksulta kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan jatkuvasti tähän ketjuun. Tärkeä aihe! Anekdoottina kerrottakoon, että äsken oli miehen sukua kylässä. Mies ei pistänyt tikkua ristiin kyläilyn eteen ja halusi vielä, että vien hänet omille harrastusostoksille pari tuntia ennen h-hetkeä. No lopulta muistutin häntä tekemättömistä asioista ja vinkkasin, että jonkun pitää olla vastuussa vierailuista. Mies sanoi hölmistyneenä, että miksi jonkun pitää olla vastuussa?

Hiukan olisi itsekin ollut hölmistynyt jos puoliso olisi noin sanonut enkä ole mies.

Jos olen huomannut että mies ei ole muistanut tai ajatellut vierailua ollenkaan muistutan siitä esim. kysymällä mitä hän on suunnitellut vieralle tarjovansa tai onko meillä mitään tarjottavaa vieraille ja vieraiden tultua sanonut että pitäisikö hänen näille tarjota jotakin krittää vaikka kahvit.

Kyse onkin siitä, että minä hoidan vierailut pitkin hampain ja sen lisäksi hoputan miestä mm. suihkuun. Aina sovitaan miehellekin tekemistä ja nyt olisi pitänyt siistiä kotia ja huoltaa itsensä, mutta halusi ennemmin kaupoille ja ulkoili tunnin koiran kanssa. Vartti ennen vieraita havahtui, että ei ehdi suihkuun ja mua vetutti, kun olin ruoan ja tarjoilun lisäksi siivonnut pikaisesti. Tämä sama pe*seily toistuu koko ajan ja jos on minun vieraita tulossa vahdin, että mies hoitaa osansa ja *käy* suihkussa. Minulle aivan sama miltä mies näyttää oman suvun edessä ja kämppä saa olla likainen. Olen monesti sanonut, että hänen on vastattava omasta suvusta. Yhteydenpidosta ja vierailuista.

Vierailija kirjoitti:

Metatyökeskustelu kääntyy aina siihen, että nainen muka yksin ylläpitää jotain standardia ja siten on kohtuutonta vaatia miestä osallistumaan. Oli sitten kyse siisteydestä tai joulusta. Tämä on joskus totta osin tai kkonaan, mutta se on vain ilmiselvin puoli asiasta.

Meillä se tunteiden metatyö on ollut sitä, että minä teen naisena kaikki aloitteet. Pitäisikö tehdä jotain yhdessä? Joo. Muutetaanko yhteen? Joo. Mennään naimisiin. Ostetaan asunto. Koitateenko muistaa toisiamme työkiireen keskellä. Puhuttaisiinko siitä, kun seksielämässä on vähän hiljaista. Onko sinulla töissä rankkaa nykyään. Miten olisi parisuhdeviikonloppu Wienissä. Vai pitikö niitä sinun sukulaisia tavat. Voisit sanoa siskollesi joskus nätimminkin asioista, turha loukata toista kun et sitä oikeasti tarkoita. Olisi niin kiva, jos joskus vain halaisit minua raskaan päivän jälkeen.

Voidaan tietysti väittää, että vain minä halusin noita asioita joten minun hommani hoitaa. Mutta kummasti mies ei ole tätä mieltä ainakaan nyt, kun vain lopetin. Lopetin siis siksi, että lopulta väsyin kantamaan yksi vastuun koko parisuhteesta ja kaikesta kommunikaatiosta muun elämäni ohella. Totesin, että antaa olla, toimin kuten mieheni on toiminut ja hoidan vain omat asiani ja oletan, että muut asiat hoituvat. En ole kiukutellut, en nalkuttanut - päin vastoin, en huomauta enää lainkaan mistään! Ennen "nalkutin" paljon enemmän. En myöskään ole pahalla tuulella vaan oikeastaan aika rentoutunut kun ei tartte välittää tippaakaan mistään ylimääräisestä.

Mutta mies ei ole enää tyytyväinen. Hän on huolissaan. Hän on ärsyyntynyt. Hänestä meillä ei ole enää mitään yhteistä. Hän ei enää tiedä rakastan ko häntä, tai rakastaako hän minua. Hän ei pysty sanomaan muuta, kuin että ei osaa tehdä asialle mitään. Ja minä vastaan kuten hän on vastannut 15 vuotta minulla - en nyt oikein osaa sanoa tuohon mitään.

Nyt vasta tajusin, että tosiaan, hän ei osaa tätä. Ei ole ikinä osannut. Olen tehnyt kaiken hänen puolestaan. Ei tee hänestä huonoa ihmistä tai huonoa miestä, rakas on edelleen. Mutta nyt on aika joko oppia osallistumaan tai sitten aika jatkaa elämää erillään. Oma vika kun on tullut oltua kävelysauvana näin kauan, mutta epäilen etten ole ainoa laatuani.

Ehkä miehesi on rakastunut tuohon puoleen sinusta ja nyt kun sitä ei ole, niin mitä jää? Ihan normaalia olla huolissaan jos kumppanin käytös muuttuu.

Miehet osaavat myös vaatia naiselta kotitöiden tekoa, ja nalkuttaa esim epäsiisteydestä, vaikka eivät itse tekisi läheskään puolia töistä. Näin siis ainakin meillä.

Meillä hyvin samanlainen tilanne kuin ap:lla, sillä erolla että lapsiakin on. Olen tehnyt ainakin pari aloitusta palstalle koskien tätä epätasa-arvoisuutta kodin-ja lasten asioiden hoidossa. Meillä minä hoidan arviolta 85% kotitöistä ja lasten asioista.

Mies laittaa oma-aloitteisesti tiskejä, siivoaa lasten leluja, hakkaa halkoja, hoitaa kompostia, tekee pihatöitä kesällä ja tällaisia perinteisiä ”miesten hommia” esim vaihtaa lamppuja ja korjailee rikkinäisiä tavaroita. En muista että hän olisi ikinä yli 10v liittomme aikana pyyhkinyt pölyjä tai lattioita. Ei myöskään koskaan pese pyykkiä. Ikkunoitakaan ei taida olla koskaan pessyt. Yhtäkään vaatetta ei ole lapsillemme ostanut ikinä (vanhin 9v). Kaikki lasten neuvolat, lääkärit sun muut on 99% minun vastuullani. Ikinä ei tartu imuriin oma-aloitteisesti tai lähde kauppaan. Vessan on muistaakseni pessyt muutamia kertoja 10v aikana.

Mies halusi välttämättä muuttaa rivitaloon, koska halusi oman pihan, itse olisin ollut tyytyväinen kerrostaloasuja. Koska tekemistä riittää kotonakin, tiesin että pihatöitä en enää halua ottaa vastuulleni, ja tästä oli keskustelua kyllä aikoinaan. Silti mies on useita kertoja kiukutellut, kun en jaksakaan oikein laittaa sitä pihaa! Lisäksi hän on kiukutellut minulle siitä, että en ikinä ole vienyt biojätteitä. Tämä on ainoa asia, jonka olen tietoisesti jättänyt täysin hänen vastuulleen, johan tuossa on toistakymmentä hommaa jota hän ei itse koskaan tee. Hän saa hoitaa edes kompostin itse, en aio siihen puuttua millään tavalla. Mutta hän kokikin sen vääryyteenä ja niin vain kehtasi asiasta huomauttaa vihaisesti.

Tein hänelle selväksi, että sitten kun hän joskus oma-aloitteisesti laittaa pesukoneen päälle ja vie puhtaat pyykit kaappeihin, niin voin harkita että veisin ne biojätteet. Mutta silti jää nuo 10 muuta asiaa, joita hän ei koskaan tee, jotka kuitenkin tehtävä säännöllisesti, esim vessan pesu?

Ja samoin sotkusta tulee tasaisin väliajoin nalkutusta (käytän tahalleen tätä termiä) mieheltä. Olen tästäkin huomauttanut, että herra on itse hyvä ja vie vaan kiltisti niitä lasten leluja paikoilleen ja laittaa niitä tiskejä (laitan itse niitä myös yhtälailla, mutta välillä jätän miehellekin). Kaikkea en ehdi, enkä tietoisesti myöskään halua tehdä. Mutta miestä siis ihan oikeasti ärsyttää se! En tiedä onko tietoista vai tiedostamatonta, mutta 40v mieheni edelleen siis varmaan toivoisi, että vaimona vaan hiljaa hoitaisin kaiken sillä aikaa kun hän makaa sohvalla. Ja lompakkolois-huutelijoille tiedoksi, maksamme kaikesta puoliksi, paitsi että itse huomaan jatkuvasti maksavani enemmän perheen yhteisistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Palaan jatkuvasti tähän ketjuun. Tärkeä aihe! Anekdoottina kerrottakoon, että äsken oli miehen sukua kylässä. Mies ei pistänyt tikkua ristiin kyläilyn eteen ja halusi vielä, että vien hänet omille harrastusostoksille pari tuntia ennen h-hetkeä. No lopulta muistutin häntä tekemättömistä asioista ja vinkkasin, että jonkun pitää olla vastuussa vierailuista. Mies sanoi hölmistyneenä, että miksi jonkun pitää olla vastuussa?

Hiukan olisi itsekin ollut hölmistynyt jos puoliso olisi noin sanonut enkä ole mies.

Jos olen huomannut että mies ei ole muistanut tai ajatellut vierailua ollenkaan muistutan siitä esim. kysymällä mitä hän on suunnitellut vieralle tarjovansa tai onko meillä mitään tarjottavaa vieraille ja vieraiden tultua sanonut että pitäisikö hänen näille tarjota jotakin krittää vaikka kahvit.

Kyse onkin siitä, että minä hoidan vierailut pitkin hampain ja sen lisäksi hoputan miestä mm. suihkuun. Aina sovitaan miehellekin tekemistä ja nyt olisi pitänyt siistiä kotia ja huoltaa itsensä, mutta halusi ennemmin kaupoille ja ulkoili tunnin koiran kanssa. Vartti ennen vieraita havahtui, että ei ehdi suihkuun ja mua vetutti, kun olin ruoan ja tarjoilun lisäksi siivonnut pikaisesti. Tämä sama pe*seily toistuu koko ajan ja jos on minun vieraita tulossa vahdin, että mies hoitaa osansa ja *käy* suihkussa. Minulle aivan sama miltä mies näyttää oman suvun edessä ja kämppä saa olla likainen. Olen monesti sanonut, että hänen on vastattava omasta suvusta. Yhteydenpidosta ja vierailuista.

Uskomatonta, tähän ja aika moneen muuhunkin postaukseen kiteytyy tämä lainaus: ”Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results.”

Mies siis kutsuu jatkuvasti sukulaisiaan kylään eikä tee mitään asian eteen? Ja sinä joka kerta pistät pöydän koreaksi ja muistuttelet jopa itsensä pesemisestä? Minä en olisi alunperinkään lähtenyt moiseen, siinä istuisin sitten pöydässä ilman ruokaa, mies haisevana vieressä ja kysyisin saisiko vieraille tarjota kahvia ja vettä. Tai oikeastaan minun ei onneksi tarvitse koska en asu lapsen kanssa vaan aikuisen ihmisen, joka ymmärtää etten ole kotona vain häntä paapomassa.

Tässä yksi ”sioista” nyt esittää oman puheenvuoronsa.

Paljon tässä keskustelussa on ollut sellaista, josta olen samaa mieltä, kannatan. Mutta tässä seuraavaksi joitakin pointteja, joita mielestäni olisi myös hyvä huomioida.

Jos ainoa oikea tapa tehdä jokin asia, tai ihan jokainen asia, on tehdä se juuri niin kuin toinen itse tekisi, ollaan majdottoman edessä. Usein pitäisi vähän osata ajatuksiakin lukea, että se onnistuisi nappiin. Toinen ei voi käsittää, että asian voi tehdä monellakin eri tapaa, ja mikä on toiselle nappisuoritus tai ainakin tarpeeksi hyvä, ei toiselle sitä olekaan.

Jos tsemppaamisesta ja yrittämisestä huolimatta nalkutuksen ja marmatuksen määrä on vakio, se ei kannusta vaan lannistaa.

Jos keskustelun ja yhdessä suunnittelemisen idea on saada kumppani päätymään juuri samaan mitä itse haluaa, se ei tee mistään neuvottelemisista ja suunnittelemisista mielekästä, vaan uuvuttavaa pakkopullaa ja irvokasta näytelmää. Jos yrität esittää omia näkemyksiäsi perusteluineen, rakentavasti ja maltillisesti, saat vastaasi hysteerisen marttyyrin ja ilmapiiri jää hankalaksi pitemmäksikin aikaa. Ylipäänsä asioista, joila sinulle ei ole niin väliä, potäisi jaksaa velloa ja vatvoa loputtomiin, auttaa toista päättämään se valintansa eri vaihtoehtojen välillä. Ei niitä usein edes noteerata mitä itse yrität ehdottaa, ei ne ole mitään. Ei toinen yleensä edes kuule että sanoit jotakin.

Jos sinulla on esimerkiksi aika paskamainen ja henkisesti ja fyysisesti kuormittava työ - ei se merkkaa kumppanillesi ehkä mitään. Jos sinulla on diagnosoituja ja hoidossa olevia mutta oireilevia sairauksia, jotka aiheuttavat esimerkiksi kipuja ja väsyneisyyttä - eivät nekään ole mitään. Sinun kuulemma vain pitäisi syödä entistäkin terveellisemmin ja harrastaa entistäkin enemmän liikuntaa, ja ennen kaikkea lakata valittamasta turhasta.

Sinulta vaaditaan oma-aloitteisuutta, mutta oma-aloitteesutesi ei ikinä kelpaa. Teet väärällä tavalla, väärään aikaan, liian vähän tai liian paljon, ”oisit kysyny,”

Omaa vapaa-aikaasi ja omien rahojesi käyttöä yritetään kontrolloida liikaa.

Lopputulema: tunnet olevasi vähän jumissa ja vankilassa. Omaa elämää ei tavallaan ole, eikä itsekään tunne ihan olevansa olemassa, omana itsenään. Sinusta tulee se sulkeutunut, kuuro ja laiska sohvaperuna, joka reagoi nalkutukseen ja marmatukseen vaan että kyllä kulta, näinhän se on kulta, niinhän minun pitäisi, olet oikeassa, sopii minulle, tehdään vain niin, mitä tahansa sinä haluat, jne. Päädyt siihen, että se jatkuva napina on nyt vain toiselle kuin tapa hengittää, ja paras vaan myötäillä puheissaan kaikkea, vaikka ei olisi aikomustakaan oma-alotteisesti mitään tehdä käytännössä.

Tässä siis ihan näin kärjistetysti. Näin kurjasti parisuhteessani ei asiat sentään ihan ole, mutta tältä se välillä tuntuu. Kun olen yksin kotona, saan enemmän aikaan, omalla aikataulullani ja omilla tavoillani ja tyyleilläni, ja ennen kaikkea: paremmalla mielellä. Huolimatta siitä että toinen saattaa napista lopputuloksesta kotiin palattuaan. Antaa napista kun se siitä kerta niin tykkää.

T: heterosuhteessa elävä nainen.

Tämän ketjun pikkumaisia esimerkki oli nainen joka mieluummin valitti useaan otteeseen miehelleen palovaroittimen laitosta, mutta ei laittanut sitä itse koska miehelle se on pituuden puolesta helpompaa. Sitten tuli tulipalo ja päästiin tietenkin syyttämään miestä. Ei hyvää päivää mitä porukkaa, ollaan valmiita kuolemaan todistaakseen pointtinsa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi ”sioista” nyt esittää oman puheenvuoronsa.

Paljon tässä keskustelussa on ollut sellaista, josta olen samaa mieltä, kannatan. Mutta tässä seuraavaksi joitakin pointteja, joita mielestäni olisi myös hyvä huomioida.

Jos ainoa oikea tapa tehdä jokin asia, tai ihan jokainen asia, on tehdä se juuri niin kuin toinen itse tekisi, ollaan majdottoman edessä. Usein pitäisi vähän osata ajatuksiakin lukea, että se onnistuisi nappiin. Toinen ei voi käsittää, että asian voi tehdä monellakin eri tapaa, ja mikä on toiselle nappisuoritus tai ainakin tarpeeksi hyvä, ei toiselle sitä olekaan.

Jos tsemppaamisesta ja yrittämisestä huolimatta nalkutuksen ja marmatuksen määrä on vakio, se ei kannusta vaan lannistaa.

Jos keskustelun ja yhdessä suunnittelemisen idea on saada kumppani päätymään juuri samaan mitä itse haluaa, se ei tee mistään neuvottelemisista ja suunnittelemisista mielekästä, vaan uuvuttavaa pakkopullaa ja irvokasta näytelmää. Jos yrität esittää omia näkemyksiäsi perusteluineen, rakentavasti ja maltillisesti, saat vastaasi hysteerisen marttyyrin ja ilmapiiri jää hankalaksi pitemmäksikin aikaa. Ylipäänsä asioista, joila sinulle ei ole niin väliä, potäisi jaksaa velloa ja vatvoa loputtomiin, auttaa toista päättämään se valintansa eri vaihtoehtojen välillä. Ei niitä usein edes noteerata mitä itse yrität ehdottaa, ei ne ole mitään. Ei toinen yleensä edes kuule että sanoit jotakin.

Jos sinulla on esimerkiksi aika paskamainen ja henkisesti ja fyysisesti kuormittava työ - ei se merkkaa kumppanillesi ehkä mitään. Jos sinulla on diagnosoituja ja hoidossa olevia mutta oireilevia sairauksia, jotka aiheuttavat esimerkiksi kipuja ja väsyneisyyttä - eivät nekään ole mitään. Sinun kuulemma vain pitäisi syödä entistäkin terveellisemmin ja harrastaa entistäkin enemmän liikuntaa, ja ennen kaikkea lakata valittamasta turhasta.

Sinulta vaaditaan oma-aloitteisuutta, mutta oma-aloitteesutesi ei ikinä kelpaa. Teet väärällä tavalla, väärään aikaan, liian vähän tai liian paljon, ”oisit kysyny,”

Omaa vapaa-aikaasi ja omien rahojesi käyttöä yritetään kontrolloida liikaa.

Lopputulema: tunnet olevasi vähän jumissa ja vankilassa. Omaa elämää ei tavallaan ole, eikä itsekään tunne ihan olevansa olemassa, omana itsenään. Sinusta tulee se sulkeutunut, kuuro ja laiska sohvaperuna, joka reagoi nalkutukseen ja marmatukseen vaan että kyllä kulta, näinhän se on kulta, niinhän minun pitäisi, olet oikeassa, sopii minulle, tehdään vain niin, mitä tahansa sinä haluat, jne. Päädyt siihen, että se jatkuva napina on nyt vain toiselle kuin tapa hengittää, ja paras vaan myötäillä puheissaan kaikkea, vaikka ei olisi aikomustakaan oma-alotteisesti mitään tehdä käytännössä.

Tässä siis ihan näin kärjistetysti. Näin kurjasti parisuhteessani ei asiat sentään ihan ole, mutta tältä se välillä tuntuu. Kun olen yksin kotona, saan enemmän aikaan, omalla aikataulullani ja omilla tavoillani ja tyyleilläni, ja ennen kaikkea: paremmalla mielellä. Huolimatta siitä että toinen saattaa napista lopputuloksesta kotiin palattuaan. Antaa napista kun se siitä kerta niin tykkää.

T: heterosuhteessa elävä nainen.

Ulkopuolisuuden tunnelukko? Moni kärsii siitä ja sen takia hankalissa tilanteissa vetäytyy sen sijaan, että asioista sovittaisiin yhdessä (vaikka välillä riitaisestikin).

Vierailija kirjoitti:

Tämän ketjun pikkumaisia esimerkki oli nainen joka mieluummin valitti useaan otteeseen miehelleen palovaroittimen laitosta, mutta ei laittanut sitä itse koska miehelle se on pituuden puolesta helpompaa. Sitten tuli tulipalo ja päästiin tietenkin syyttämään miestä. Ei hyvää päivää mitä porukkaa, ollaan valmiita kuolemaan todistaakseen pointtinsa.

Entä pariskunnan mies? Mitä hänestä ajattelet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi ”sioista” nyt esittää oman puheenvuoronsa.

Paljon tässä keskustelussa on ollut sellaista, josta olen samaa mieltä, kannatan. Mutta tässä seuraavaksi joitakin pointteja, joita mielestäni olisi myös hyvä huomioida.

Jos ainoa oikea tapa tehdä jokin asia, tai ihan jokainen asia, on tehdä se juuri niin kuin toinen itse tekisi, ollaan majdottoman edessä. Usein pitäisi vähän osata ajatuksiakin lukea, että se onnistuisi nappiin. Toinen ei voi käsittää, että asian voi tehdä monellakin eri tapaa, ja mikä on toiselle nappisuoritus tai ainakin tarpeeksi hyvä, ei toiselle sitä olekaan.

Jos tsemppaamisesta ja yrittämisestä huolimatta nalkutuksen ja marmatuksen määrä on vakio, se ei kannusta vaan lannistaa.

Jos keskustelun ja yhdessä suunnittelemisen idea on saada kumppani päätymään juuri samaan mitä itse haluaa, se ei tee mistään neuvottelemisista ja suunnittelemisista mielekästä, vaan uuvuttavaa pakkopullaa ja irvokasta näytelmää. Jos yrität esittää omia näkemyksiäsi perusteluineen, rakentavasti ja maltillisesti, saat vastaasi hysteerisen marttyyrin ja ilmapiiri jää hankalaksi pitemmäksikin aikaa. Ylipäänsä asioista, joila sinulle ei ole niin väliä, potäisi jaksaa velloa ja vatvoa loputtomiin, auttaa toista päättämään se valintansa eri vaihtoehtojen välillä. Ei niitä usein edes noteerata mitä itse yrität ehdottaa, ei ne ole mitään. Ei toinen yleensä edes kuule että sanoit jotakin.

Jos sinulla on esimerkiksi aika paskamainen ja henkisesti ja fyysisesti kuormittava työ - ei se merkkaa kumppanillesi ehkä mitään. Jos sinulla on diagnosoituja ja hoidossa olevia mutta oireilevia sairauksia, jotka aiheuttavat esimerkiksi kipuja ja väsyneisyyttä - eivät nekään ole mitään. Sinun kuulemma vain pitäisi syödä entistäkin terveellisemmin ja harrastaa entistäkin enemmän liikuntaa, ja ennen kaikkea lakata valittamasta turhasta.

Sinulta vaaditaan oma-aloitteisuutta, mutta oma-aloitteesutesi ei ikinä kelpaa. Teet väärällä tavalla, väärään aikaan, liian vähän tai liian paljon, ”oisit kysyny,”

Omaa vapaa-aikaasi ja omien rahojesi käyttöä yritetään kontrolloida liikaa.

Lopputulema: tunnet olevasi vähän jumissa ja vankilassa. Omaa elämää ei tavallaan ole, eikä itsekään tunne ihan olevansa olemassa, omana itsenään. Sinusta tulee se sulkeutunut, kuuro ja laiska sohvaperuna, joka reagoi nalkutukseen ja marmatukseen vaan että kyllä kulta, näinhän se on kulta, niinhän minun pitäisi, olet oikeassa, sopii minulle, tehdään vain niin, mitä tahansa sinä haluat, jne. Päädyt siihen, että se jatkuva napina on nyt vain toiselle kuin tapa hengittää, ja paras vaan myötäillä puheissaan kaikkea, vaikka ei olisi aikomustakaan oma-alotteisesti mitään tehdä käytännössä.

Tässä siis ihan näin kärjistetysti. Näin kurjasti parisuhteessani ei asiat sentään ihan ole, mutta tältä se välillä tuntuu. Kun olen yksin kotona, saan enemmän aikaan, omalla aikataulullani ja omilla tavoillani ja tyyleilläni, ja ennen kaikkea: paremmalla mielellä. Huolimatta siitä että toinen saattaa napista lopputuloksesta kotiin palattuaan. Antaa napista kun se siitä kerta niin tykkää.

T: heterosuhteessa elävä nainen.

Ulkopuolisuuden tunnelukko? Moni kärsii siitä ja sen takia hankalissa tilanteissa vetäytyy sen sijaan, että asioista sovittaisiin yhdessä (vaikka välillä riitaisestikin).

Olet oikeassa kulta. Pitää joo mennä hoitoon ja lopettaa tämä tämmöinen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Tulee ero. Ja se ero tulee sillä tavalla, että mies ei yhtään ymmärrä miksi nyt YHTÄKKIÄ erotaan kun kaikki on ollut niin hyvin koko ajan. Hän on jättänyt täysin huomiotta naisen vuosikausia kestäneet yrityksen kertoa mikä mättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu jos nainen jättää tuon tekemättä?

Olen testannut. Lyhyen työttömyysjakson jälkeen kaikki kotityöt jäi minulle. Pyysin ja odotin miestä tekemään osuuttaan (taas vastuu lähtee minusta naisesta). Mies lupasi tehdä osuutensa. Odotin ja odotin parisen kuukautta, kämppä ui sonnassa ja sukulaiset kyseli miksi minä olin päästänyt asunnon tähän kuntoon. Tästä piti käydä monet mittavat riidat, jotta sain edes miehen huomaamaan tilanteen, ja siihen että mies hoitaa edes pyydettäessä osuuttaan. Samaa olen nähnyt myös sukulaisasunnoissa, kun nainen ei enää jaksa hoitaa ihan kaikkea, lasten lelut leviää kaikkialle ruokajätteiden, pyykkien ja muun sekalaisen sonnan kera ja tästä syytetään vain ja ainoastaan perheen äitiä.

Viikkosiivoukset on meillä jaettu vastuualueittain, niin että on vaikka imurointivastuussa olevalla vastuu hoksata milloin imuroida ja hoitaa asia. Tämä helpottaa edes hieman. Mutta sitten on kaikki muu harvemmin suoritettava siivous, jolla mies ei vaivaa päätänsä lainkaan, vaan taas se organisointi lähtee minusta.

Sukulaiset ihmettelee miksi heitä ei ole muistettu, ja sehän on taas naisen vastuu. Jos parisuhteen ongelmista ei koskaan keskustele, niin senhän tietää mitä seuraa myös.

Ap

Tai sitten voi tehdä kuten minä, että ennen suhteen alkamista ottaa nuo asiat esille, ja keskustelee  ja sopii ne pois. Ai niin, mutta minua on tääläkin haukuttu ties miksi auutistiksi ja muuksi, koska tosirakkaus kuulemma vain tapahtuu keskustelematta ja tutustumatta toiseen mitenkään, ja arki rullaa omalla painollaan täydellisesti ;)

Yksi kysymys naisille. Miksi olette tollasten miesten kanssa, kun näette omin silmin mitä tapahtuu. Turha narista, kun se omasta päästä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tuo lahjojenosto-korttienlähetys-joulunlaittokulttuuri on naisten keksimä ja siten ylläpitämä.

Eli jätetään esim. kummilapset lahjoitta? Se on vain naisten keksintö ostaa lahjoja? Tai anoppi ja appi lahjoitta? Yleensä se on nainen, joka MIEHEN vanhemmillekin joutuu ideoimaan ja hankkimaan lahjan. Tai lasten kavereille. Ei oikein kehtaa synttäreille mennä ilman lahjaa!

Jokainen ottakoon niin monta kummilasta kuin jaksaa ja haluaa ITSE je YKSIN hoitaa. Ei kannata ottaa mitään yhteisiä kummilapsia. Suhteen alussa sanoin miehelleni että molemmat hoitakoot suhteet omaan sukuun, eikä minulla täten ole edes miehen sukulaisten puhelinnumeroita.

Kannattaa miettiä aina yksittäisen asian kohdalla että haluaako itse ottaa vastuun siitä, jos ei halua, niin kieltäytyy kohteliaasti.