Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka kasvoit "pahan" isä/äitipuolen läsnä ollessa...
03.01.2019 |
Mitä jälkiä se on jättänyt?
Minun isäpuoleni ei ollut paha sinänsä, vaan pääosin todella viileä ja jos kysyin neuvoa jossain hänen mielestään yksinkertaisessa tilanteessa hän vastasi töykeästi, siihen tyyliin että "oikeastiko palikka kysyt tuollaista". Joskus jos meillä oli vieraita, ja yritin osallistua keskusteluun, yksi isäpuolen katse riitti hiljentämään minut ja lähdinkin aina omaan huoneeseeni. Katseessa oli jotain todella pelottavaa. Joskus meillä oli mukavaa, käytiin kalassa yms ja kaikki oli hyvin, en tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään aina yhtäkkiä.
Nyt aikuisiällä koen että minun on todella vaikea yrittää saada aloitettua mitään, sillä tuntuu etten onnistu kuitenkaan. Apua en kehtaa pyytää, mihinkään. Jos joku katsoo minuun, tuntuu että pitäisi livistää takavasemmalle. Katsekontaktia en keskusteltaessa ole yrittänytkään hakea vuosiin. Mietin voiko tämä olla lapsuudesta peräisin? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (312)
Mulla on ollut todella ilkeä ihan oma äiti. Meitä on kaksi siskosta ja isosiskoa suosittiin. Olin kuulemma liian lihava, mulle ei voinut vaatteitakaan ostaa kun ei mkään sopinut. Ja liian sottainen, tukka aina pörrössä, loputonta arvostelua. Teiniksi kun tulin niin kuukautissuojiin ei rahaa annettu.
Testamenttinsakin on tehnyt siten että siskolle kaikki, mulle lakiosa.
Kadehdin ihmisiä joilla on normaali äitisuhde ja sisarussuhde aikuisena, äidin henkistä perintöä suren, omaisuuttaan en kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Siinäpä vakka ja kansi sitten. Lasta ei mieti kumpikaan teistä tai pidä sen puolia :( ei kauheasti lapsesta välitetä. Tää on varmastikin yleistä, mutta ihan järkyttävää kyllä. Lapsi ei pysty pitämään omia puoliaan. Siksi aikuisten pitää laittaa se lapsi etusijalle. Lapsella menossa tärkeät kehitysvaiheet. Toivottavasti lapsen äiti on kuitenkin huolehtiva ja rakastava.
Mikä se miehen tunne oikein on, jonka "ymmärrät"? Ettei välitä omasta lapsesta tarpeeksi? Ettei laita lasta etusijalle? Haluaisi jatkaa omaa elämäänsä niin, että menneisyys jäisi taakse - myös se oma lapsi..?
Itse seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tykkäsin hänen lapsistaan ihan valtavasti. Nähtiin kyllä paljon myös ilman lapsia, koska lapset olivat enemmän äidillään. Itse halusin myös laittaa nuo lapset etusijalle. Koska se on oikeudenmukaista. Ja niinkuin sanoin, aikuisten tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista, koska lapset eivät siihen itse kykene.
Suhde päättyi ihan muunlaisiin ongelmiin.
Sanoisin että jos alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin pitää aluasta asti tietoisesti ajatella tuo asia, että ne lapset ovat kiinteä ja tärkeä osa sitä toista ihmistä ja sen toisen ihmisen elämää. Ettei ala muunlaisiin kuvitelmiin alunalkaenkaan. Ne ovat se realiteetti ja todellisuus, jonka päälle ja jonka ehdoilla se uusi suhde rakentuu. Ja ne voivat olla ihan valtava rikkaus siihen suhteeseen ja elämään. Ei pidä lähteä suhteeseen, jossa haluaa lakaista entisen suhteen lapset jonnekin menneeseen ja ajatella niitä "välttämättönä pahana" tms. niinkuin moni ilmeisesti jollakin tavalla ainakin osaksi ajattelee.. järkyttävää.
Itsellä meni niin, että koska rakastin miestä niin minun oli hyvin helppo rakastaa alusta alkaen myös hänen lapsiaan, hänelle rakkaimpia. Ja sitten tietenkin kun lapsiin tutustuin, niin ihana omina itsenään heistä välitin. Olivat ihan mahtavia mun mielestä, kaikkine ongelmineen kaikkineen mitä heilläkin myös oli.
Hmmm... en minä ajattele, että aina on kyse siitä, että haluaa unohtaa menneen elämän tai on mustasukkainen. Harva meistä vain on tuollainen emotyyppi kuin sinä. Sinä olet lastentarhanopettajan tai hoitajan rotua. 90 % kansasta ei sitä ole. Et voi vääntää insinööriä tai teoreettista filosofia siihen, että viihtyy lasten kanssa. Oli ne lapset siskon tai puolison lapsia.
Ja siinä vaiheessa, kun sillä puolisolla ei ole syvää tunneyhteyttä lapsiinsa, niin se insinööri ei pysty alkaa sitä yhteyttä luomaan. Vaikka kuinka pohtisi oikeudenmukaisuutta. Se ei vain tule luonnostaan. Eikä se ole edes puolison tehtävä.
En kyllä koe olevani varsinaisesti mikään emotyyppi. Olen ehkä enemmän sellainen taiteijatyyppi, jos tyypitellään jotenkin. En ole itse asiassa kovin paljoa ollut lasten kanssa elämäni aikana tekemisissä, eikä omia lapsiakaan ole, (vielä ainakaan..ikää mittarissa kyllä alkaa olla jo luvattoman paljon jos niitä meinaisi vielä saada :/ ) En ole ammatinikaan puolesta lapsialalla enkä hoitaja. Mulle on oikeudenmukaisuus kyllä tärkeää ja olen empaattinen luonteeltani niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Tuskin sellainen siltä insinööriltäkään mitenkään automaattisesti on poissuljettua? (Eikä suurin osa ihmisistä ole myöskään niitä teoreettisia insinöörityyppejäkään.) Ihmisenä ihmisten joukossa täällä jokainen on.
Jos kuitenkin kokee, ettei voi viihtyä lasten kanssa, eikä voi olla heille reilu ja välittävä aikuinen, niin sitten tuskin kannattaa alkaa seurustelemaan miehen tai naisen kanssa, jolla on jo lapsia.. Eiköhän insinöörilläkin voi olla sen verra älliä, että tuollaisen asian hoksaisi :)
Toki ymmärrän, (jos olet tuo, joka kertoi omasta tilanteestaan ja ymmärsi jostain kumman syystä (?!) miestään, joka ei välittänyt oikein lastaan tavata) että sun tilanne on vähän erikoinen siinä mielessä, että se on se lapsen oma isä, jolla ei ole kunnon yhteyttä omaan lapseensa eikä siihen halua panostaakaan.. mikä on kyllä valtavan surullista. Sun rooli jää aika pieneksi siinä yhtälössä siis muutenkin. Mutta yhtä kaikki, ei tuollainen kovin hyväksi sille lapselle kuitenkaan ole. Ja kyllä kun sitä oikeudenmukaisuutta se teoreetikkokin miettii, niin lopputulokseksi tulee, että ne aikuiset, siinä lapsen ympärillä huolehtii se lapsen hyvinvoinnista ja se lapsen etu tulee huolehtia ensin, koska lapsi siihen ei itse vielä pysty. Ihan loogista päättelyä. Teoreetikoillakin on myös ihan yleisesti se sydänkin olemassa. Suurimmalla osalla ihmisistä äly ja tunne eivät sulje toisiaan pois.
Itse en pystyisi olemaan miehen kanssa, joka ei hoida ja välitä omasta jälkikasvustaan kunnollisesti, enkä pystyisi hyväksymään sitä.
ps. En ihan ymmärtänyt sitäkään, miksei insinööri tai teoreettinen filosofi voisi pitää lapsista ja voisi haluta heistä huolehtia siinä missä kuka tahansa muukin...? En näe syytä miksi se olisi heille jotenkin vaikeampaa?
Eri vastaaja tässä..
Tietyn iän jälkeen suurimmalla osalla on lapsia, joten jos laittaa kumppanin kriteeriksi lapsettomuuden, voi olla ettei sopivaa löydy. Elämä kuljettaa meitä ja ikävä kyllä lapsia siunaantuu epävakaisiinkin suhteisiin. Itsekin sain lapseni jo 19-vuotiaana, jolloin kuvittelin sen teini-iän poikaystävän olevan elämäni rakkaus. Eipä ollut, ei.
Tapasin nykyisen mieheni 37-vuotiaana ja hänellä siis on lapsi. Minä kuitenkin halusin itselleni elämänkumppanin kaikkien näiden rakkaudettomien vuosien jälkeen. Olen laittanut lapseni etusijalle aina ja nyt hän aikuistuu. En edes uskonut tapaavani ketään nykyisen mieheni kaltaista. Kaikki on niin luontevaa ja rakkaus syvää. Mutta. Hänellä on se lapsi.
Alusta asti tämä jako oli selvä eli että minusta ei leivota mitään äitipuolta emmekä toivo yhteistä lasta. Iän vuoksi nämä piti tehdä selväksi heti. Mies saa minun puolestani nähdä lasta niin paljon kuin haluaa, mutta minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta elää pikkulapsiaikaa uudestaan. Omani asuu jo omillaan.
8
Eihän se elämä tosiaan mene monesti niinkuin suuunnittelee ja lapsiakin syntyy kaikenlaisiin tilanteisiin ja suhteisiin ja tulee eroja. Olet tavannut miehen ja teille on syntynyt hieno yhteys ja suhde. Mutta miehellä on se lapsi. Sun vaan pitää nyt osata joustaa ihanteistasi ja joistakin haluistasi jonkin verran sen asian takia! Ja lapsen pitää mennä edelle tarpeissaan. Lapsella on ilmeisesti kuitenkin äiti myös, niin ei sun äitipuoleksi tarvikaan alkaa. Mutta jos miehen kanssa meinaat elämäsi jakaa, niin on kyllä itsekästä ja epärealistista kuvitella ettei tuo miehen lapsi myös siihen pakettiin kuuluisi.
Olet sanojesi mukaan aikoinaan laittanut omankin lapsesi etusijalle, niin varmaan ymmärrät että miehenkin pitäisi nyt tehdä niin. Ei se poissulje tai estä teidän hienoa suhdetta mitenkään. Asutteko miehen kanssa yhdessä? Varmastikin miehen lapsi tulee myös siellä isänsä luona asumaan väillä, vai millainen tapaamisjärjestely heillä on? Olisi tässä tapauksessa kylmää tuota lasta kohtaan, jos et haluaisi luoda häneen lämmintä välittävää suhdetta, kun hän kuitenkin tulee kuulmaan teidän elämään.
Voittehan myös asua miehen kanssa erillään, niin sitten tapaat miehen lasta vain kun sulle sopii. Ja silloin olet lapselle se välittävä mukava miehen naisystävä?
Asumme yhdessä. Olemme asuneet jo vuosia. Lapsi käy täällä, mutta harvakseltaan. Silloin minä vetäydyn omiin juttuihini. Olen kommentoinut ketjuun monesti, mutta menköön vielä kerran: mies itse on se, joka jättää lapsen tapaamisia väliin. Hän on hyvä isä silloin kun jaksaa, mutta hän ei _halua_ olla koko aikaa isä aktiivisesti.
Mikäli asia muuttuisi, olisi se minulle ok kunhan säännöt kerrattaisiin. Eli että minä en ottaisi yhtään näkyvämpää roolia tässä. Annan tässä kovin kylmäkiskoisen kuvan, mutta olen ihan mukava ja kiltti ihminen. En vaan koe minkäänlaista tarvetta huolehtia toisen lapsesta, kun lapsella ne vanhemmat jo on.
8
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tavannut ”ilkeän äitipuolen”, ts jota koko miehen suku ja lapset väittivät ilkeäksi ja etäiseksi. Yllätys oli melkoinen, kun vihdoin tapasin hänet; lämmin ja viisas ihminen. Joskus tosiaan miehen lapsien ja suvunkin voi olla vaikea hyväksyä uutta ihmistä.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että hän on samanlainen aina ja kaikissa tilanteissa? Noin omaa äitipuoltanikin varmaan moni olisi luonnehtinut - jopa minä itse voisin sanoa hänestä noin sillä perusteella, millainen hän on ystävien kanssa tai oman sukunsa keskellä. Kotona hän oli ihminen, joka kielsi meitä puhumasta omalle isällemme ilman valvontaa, penkoi tavaramme, seurasi perässä etsien virheitä kaikesta (alkaen finnistä poskessa, jatkuan vääränlaiseen kävelytyyliin ja tylsän väriseen tukkaan). Hän oli ihminen, joka sai lopulta kaikki meidän sukulaisemme tajuamaan, että he eivät ole meille tervetulleita.
Mutta totta - osasi hän olla myös lämmin, viisas ja suorastaan ihana halutessaan. Ja useimmiten hän halusikin, kunhan kyse oli kenestä tahansa sellaisesta henkilöstä, jota hän ei kokenut uhaksi isäni ja hänen väliselle suhteelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Siinäpä vakka ja kansi sitten. Lasta ei mieti kumpikaan teistä tai pidä sen puolia :( ei kauheasti lapsesta välitetä. Tää on varmastikin yleistä, mutta ihan järkyttävää kyllä. Lapsi ei pysty pitämään omia puoliaan. Siksi aikuisten pitää laittaa se lapsi etusijalle. Lapsella menossa tärkeät kehitysvaiheet. Toivottavasti lapsen äiti on kuitenkin huolehtiva ja rakastava.
Mikä se miehen tunne oikein on, jonka "ymmärrät"? Ettei välitä omasta lapsesta tarpeeksi? Ettei laita lasta etusijalle? Haluaisi jatkaa omaa elämäänsä niin, että menneisyys jäisi taakse - myös se oma lapsi..?
Itse seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tykkäsin hänen lapsistaan ihan valtavasti. Nähtiin kyllä paljon myös ilman lapsia, koska lapset olivat enemmän äidillään. Itse halusin myös laittaa nuo lapset etusijalle. Koska se on oikeudenmukaista. Ja niinkuin sanoin, aikuisten tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista, koska lapset eivät siihen itse kykene.
Suhde päättyi ihan muunlaisiin ongelmiin.
Sanoisin että jos alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin pitää aluasta asti tietoisesti ajatella tuo asia, että ne lapset ovat kiinteä ja tärkeä osa sitä toista ihmistä ja sen toisen ihmisen elämää. Ettei ala muunlaisiin kuvitelmiin alunalkaenkaan. Ne ovat se realiteetti ja todellisuus, jonka päälle ja jonka ehdoilla se uusi suhde rakentuu. Ja ne voivat olla ihan valtava rikkaus siihen suhteeseen ja elämään. Ei pidä lähteä suhteeseen, jossa haluaa lakaista entisen suhteen lapset jonnekin menneeseen ja ajatella niitä "välttämättönä pahana" tms. niinkuin moni ilmeisesti jollakin tavalla ainakin osaksi ajattelee.. järkyttävää.
Itsellä meni niin, että koska rakastin miestä niin minun oli hyvin helppo rakastaa alusta alkaen myös hänen lapsiaan, hänelle rakkaimpia. Ja sitten tietenkin kun lapsiin tutustuin, niin ihana omina itsenään heistä välitin. Olivat ihan mahtavia mun mielestä, kaikkine ongelmineen kaikkineen mitä heilläkin myös oli.
Hmmm... en minä ajattele, että aina on kyse siitä, että haluaa unohtaa menneen elämän tai on mustasukkainen. Harva meistä vain on tuollainen emotyyppi kuin sinä. Sinä olet lastentarhanopettajan tai hoitajan rotua. 90 % kansasta ei sitä ole. Et voi vääntää insinööriä tai teoreettista filosofia siihen, että viihtyy lasten kanssa. Oli ne lapset siskon tai puolison lapsia.
Ja siinä vaiheessa, kun sillä puolisolla ei ole syvää tunneyhteyttä lapsiinsa, niin se insinööri ei pysty alkaa sitä yhteyttä luomaan. Vaikka kuinka pohtisi oikeudenmukaisuutta. Se ei vain tule luonnostaan. Eikä se ole edes puolison tehtävä.
Ammatinvalinta paljastaa tunteetoman psykopaatin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tavannut ”ilkeän äitipuolen”, ts jota koko miehen suku ja lapset väittivät ilkeäksi ja etäiseksi. Yllätys oli melkoinen, kun vihdoin tapasin hänet; lämmin ja viisas ihminen. Joskus tosiaan miehen lapsien ja suvunkin voi olla vaikea hyväksyä uutta ihmistä.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että hän on samanlainen aina ja kaikissa tilanteissa? Noin omaa äitipuoltanikin varmaan moni olisi luonnehtinut - jopa minä itse voisin sanoa hänestä noin sillä perusteella, millainen hän on ystävien kanssa tai oman sukunsa keskellä. Kotona hän oli ihminen, joka kielsi meitä puhumasta omalle isällemme ilman valvontaa, penkoi tavaramme, seurasi perässä etsien virheitä kaikesta (alkaen finnistä poskessa, jatkuan vääränlaiseen kävelytyyliin ja tylsän väriseen tukkaan). Hän oli ihminen, joka sai lopulta kaikki meidän sukulaisemme tajuamaan, että he eivät ole meille tervetulleita.
Mutta totta - osasi hän olla myös lämmin, viisas ja suorastaan ihana halutessaan. Ja useimmiten hän halusikin, kunhan kyse oli kenestä tahansa sellaisesta henkilöstä, jota hän ei kokenut uhaksi isäni ja hänen väliselle suhteelleen.
No nainen on aika pöpi, jos laittaa itsensä samalla viivalle lapsen kanssa.
Kumpikin saa osakseen rakkautta, mutta erinlaista niin miksi lähteä sellaisesta kilpailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina jaksa kirjoitti:
No, minä olen sitten huono äitipuoli 😕. Lapsen äidin kanssa on sovittu, että lapsi on viikon isällään ja viikon äidillään. Kuitenkin lapsi käy isällänsä ainakin kaksi kertaa viikossa ja tulee jo perjantaina, vaikka sunnuntainaista on sovittu. Minä jaksan muistuttaa siitä. Olishan se kiva joku vkonloppu olla kahdestaan.
Minä olen se joka "saa" luvan kieltää lasta menemästä maksullisiin menoihin, sillä lapsen vanhemmat ovat työttömiä ja minä töissä. Ja loppuviimeistä lapsi tulee minulta pyytämään rahaa. Mielestäni ruuan ja vaatteiden kustantaminen saa osaltani riittää ( ja joskus ajattelem, ettei tarvitsisi noitakaan). Saatan muyös suutahtaa, jos itselleni ostama herkku on syöty.
Käytännössä lapsi saa olla kummalla vaan milloin haluaa. Sinusta lapsi ei saa käydä ollenkaan teillä koska "isä viikko" eikö teidän koti ole myös lapsen koti?
Elämää pitää pystyä suunnittelemaan. Lapsi ei voi tulla kaikkiin paikkoihin mukaan.
8
Se on kovin ikävää jos äitipuolen suunnitelmat menevät pilalle miehen lapsen takia. Veikkaan että niin meni meidän äidinkin niinä viikonlopuina kun piti olla isällä, mutta äitipuoli esti.
Voi hyvä ihme, mitä mustamaalaamista ja tarkoituksenmukaista väärinymmärrystä.
Sillä isällä voi olla vaikka työvuorot suunniteltu niin, että ne sopii yhteen lapsen tapaamisten kanssa. Eli hankalat vuorot silloin kun ei ole lapsiaikaa.
Meillä on miehen kanssa myös se yhteinen elämä, jota suunnittelemme. En siis minä yksin. Jos varaamme viikonloppureissun, niin olemme poissa kotoa. Ei lapsi voi silloin tulla tänne.
8
Se lapsi kuulu myös siihen yhteiseen elämään. Yllättävää ettei se isän siittämä lapsi ei kuulu äitipuolen mielestä elämään.
Ei lapsipuolet meilläkään kuulu ”meidän” elämään. Heistä pidetään huolta, kun he tulevat, mutta he ovat kylässä käymässä. Ei tämä heidän kotinsa ole, ei edes heidän itsensä mielestä. Lapsella voi olla vain yksi koti.
No eivät varmaan pidä, jos asenne on tuo "ne pennut on meillä vaa kylässä, tää niiden koti oo" en mäkään tuollaista mestaa pitäis kotina. Ihan vaikka oma äitipuoli yritti oo asti "tää sun koti oo" niin vastasin vain, että tämä on MINUN isäni koti eli on myös MINUN koti. Inhottava eukko. Onneks isä ymmärsi jättää moisen.
Miten jaoitte isänne kanssa vuokran? Kukahan se siellä on ilmaseksi lusinu ja kaapista syöny?
No huhhuh, täältähän palstalta totta tosiaan löytyi kuin löytyikin ihan ihkaelävänä satujen paha äitipuoli!
Mä jotenki tajusin ton jutun silleen, et jos ilmastaan "mun ja isän koti" niin käytännössä äitipuoli olisi siellä vain kylässä.
Ja eikö se aika pahalta tuntuisi jos joku ilmaisisi sinulle omassa kodissasi kierrellen ja kaarrellen "sä oot ulkopuolinen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tavannut ”ilkeän äitipuolen”, ts jota koko miehen suku ja lapset väittivät ilkeäksi ja etäiseksi. Yllätys oli melkoinen, kun vihdoin tapasin hänet; lämmin ja viisas ihminen. Joskus tosiaan miehen lapsien ja suvunkin voi olla vaikea hyväksyä uutta ihmistä.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että hän on samanlainen aina ja kaikissa tilanteissa? Noin omaa äitipuoltanikin varmaan moni olisi luonnehtinut - jopa minä itse voisin sanoa hänestä noin sillä perusteella, millainen hän on ystävien kanssa tai oman sukunsa keskellä. Kotona hän oli ihminen, joka kielsi meitä puhumasta omalle isällemme ilman valvontaa, penkoi tavaramme, seurasi perässä etsien virheitä kaikesta (alkaen finnistä poskessa, jatkuan vääränlaiseen kävelytyyliin ja tylsän väriseen tukkaan). Hän oli ihminen, joka sai lopulta kaikki meidän sukulaisemme tajuamaan, että he eivät ole meille tervetulleita.
Mutta totta - osasi hän olla myös lämmin, viisas ja suorastaan ihana halutessaan. Ja useimmiten hän halusikin, kunhan kyse oli kenestä tahansa sellaisesta henkilöstä, jota hän ei kokenut uhaksi isäni ja hänen väliselle suhteelleen.
Minulla on tällainen anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy voi olla myös isässäsi. Mulla on ohan hyvä mies jolla ihania lapsia. Lasten tullessa mies muuttuu jonkinlaiseksi maatuska-hahmoksi, täysin toisenlaiseksi. Normaalin aikuisen ihmisen käytös katoaa. Esim nyt vietettiin joulun jälkeen pakkasukkojuhla kun lapset olivat joulun äidillään ja annettiin joululahjat uutenavuotena. Olin ostanut miehelle ja miehen lapsille useamman lahjan kullekin mutta mies tai lapset ei ollut ostanut mulle mitään. Tietenkin mulla oli paha mieli monta päivää ja olin kaikille tyly. Kahdestaan ollessa ostaa mulle lahjan, lasten tullessa lakkaan olemasta hänelle.
Muistele isäsi käytöstä. Eroon äidistäsi oli syy ja onnetton uusperhe-elämäkin voi ehkä johtua isäsi kyvyttömyydestä olla hyvä puoliso.
Ja ei äitipuolesi tehtävä ole olla sinun siivoajasi, isäsi ja äitisi tehtävä on opettaa sinut siivoamaan omat sotkusi. Tervetuloa tutustumaan äitipuolien tunnemaailmaan sitten aikanaan.
Sinulla paha mieli, kun et saanut joululahjaa... ja tätä kostat lapsille? Voi herrajumala...
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tavannut ”ilkeän äitipuolen”, ts jota koko miehen suku ja lapset väittivät ilkeäksi ja etäiseksi. Yllätys oli melkoinen, kun vihdoin tapasin hänet; lämmin ja viisas ihminen. Joskus tosiaan miehen lapsien ja suvunkin voi olla vaikea hyväksyä uutta ihmistä.
Mikä saa sinut kuvittelemaan, että hän on samanlainen aina ja kaikissa tilanteissa? Noin omaa äitipuoltanikin varmaan moni olisi luonnehtinut - jopa minä itse voisin sanoa hänestä noin sillä perusteella, millainen hän on ystävien kanssa tai oman sukunsa keskellä. Kotona hän oli ihminen, joka kielsi meitä puhumasta omalle isällemme ilman valvontaa, penkoi tavaramme, seurasi perässä etsien virheitä kaikesta (alkaen finnistä poskessa, jatkuan vääränlaiseen kävelytyyliin ja tylsän väriseen tukkaan). Hän oli ihminen, joka sai lopulta kaikki meidän sukulaisemme tajuamaan, että he eivät ole meille tervetulleita.
Mutta totta - osasi hän olla myös lämmin, viisas ja suorastaan ihana halutessaan. Ja useimmiten hän halusikin, kunhan kyse oli kenestä tahansa sellaisesta henkilöstä, jota hän ei kokenut uhaksi isäni ja hänen väliselle suhteelleen.
Asioilla on aina kaksi puolta. Sukulaisesi ovat voineet käytyäytyä teillä kuten äitipuolesi ei olisi hyväksytty. Oman mieheni sukulaiset tulevat meille kuin vain mieheni ja hänen lastensa kotiin. Laitan illallisen mutta kukkia ei tuoda tai karkit ovat vain mieheni lapsille.
Yksi lasten serkku kävi meillä kylässä kolmesti kokonaisen viikonlopun ja kolmannellakaan kerralla ei huomioinut mitenkään minun lapsiani tuliaisin vaikka hän sai tulla aina minun laittamaani valmiiseen pöytään. Olen jatkossa osoittanut että ei ole tervetullut. Kyse ei ole äitipuoleudesta tai sukulaisuussuhteista vaan normaalista aikuisen ihmisen käytöksestä. Käyttäytyisitkö itse näin ydinperhettä kohtaan?Ja ovatko esittämäsi väitteet todellakin totta vai vaikkapa äitisi sinulle maalaama kuva äitipuolestasi. Olisiko äitisi voinut olla vähän katkera ja manipuloiva? Kirjoitit uhkasta äitipuolesi ja isäsi välillä. Miksi puolisoiden välillä olisi uhkaa? Ehkä äitisi todellakin työnsi teitä lapsia siihen väliin vaikka lapsen paikka on vanhemman rinnalla ja sylissä, ei parisuhteen välissä.
Kaffepulla kirjoitti:
Sinulla paha mieli, kun et saanut joululahjaa... ja tätä kostat lapsille? Voi herrajumala...
En kosta! Minkälainen ihminen olisin jos minulla ei tulisi paha mieli tässä tilanteessa, tuskin olisin ihminen ollenkaan vaan tunteeton hirviö. Meissä kaikissa asuu pieni lapsi joka haluaa olla huomioitu ja rakastettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sinä olet aikuinen. Anna niiden lasten olla lapsia.
Olen lukenut ihan järkyttyneenä näitä juttuja täältä. Itselläni ei ole lapsia, mutta jos olisi, en ikinä suostuisi viikko-viikko -systeemiin.
En ottaisi sitä riskiä, että siellä on joku henkisesti lapsen asteelle jäänyt äitipuoli kierrättämässä pahoja olojaan lapsilleni.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina jaksa kirjoitti:
No, minä olen sitten huono äitipuoli 😕. Lapsen äidin kanssa on sovittu, että lapsi on viikon isällään ja viikon äidillään. Kuitenkin lapsi käy isällänsä ainakin kaksi kertaa viikossa ja tulee jo perjantaina, vaikka sunnuntainaista on sovittu. Minä jaksan muistuttaa siitä. Olishan se kiva joku vkonloppu olla kahdestaan.
Minä olen se joka "saa" luvan kieltää lasta menemästä maksullisiin menoihin, sillä lapsen vanhemmat ovat työttömiä ja minä töissä. Ja loppuviimeistä lapsi tulee minulta pyytämään rahaa. Mielestäni ruuan ja vaatteiden kustantaminen saa osaltani riittää ( ja joskus ajattelem, ettei tarvitsisi noitakaan). Saatan muyös suutahtaa, jos itselleni ostama herkku on syöty.
Käytännössä lapsi saa olla kummalla vaan milloin haluaa. Sinusta lapsi ei saa käydä ollenkaan teillä koska "isä viikko" eikö teidän koti ole myös lapsen koti?
Elämää pitää pystyä suunnittelemaan. Lapsi ei voi tulla kaikkiin paikkoihin mukaan.
8
Se on kovin ikävää jos äitipuolen suunnitelmat menevät pilalle miehen lapsen takia. Veikkaan että niin meni meidän äidinkin niinä viikonlopuina kun piti olla isällä, mutta äitipuoli esti.
Voi hyvä ihme, mitä mustamaalaamista ja tarkoituksenmukaista väärinymmärrystä.
Sillä isällä voi olla vaikka työvuorot suunniteltu niin, että ne sopii yhteen lapsen tapaamisten kanssa. Eli hankalat vuorot silloin kun ei ole lapsiaikaa.
Meillä on miehen kanssa myös se yhteinen elämä, jota suunnittelemme. En siis minä yksin. Jos varaamme viikonloppureissun, niin olemme poissa kotoa. Ei lapsi voi silloin tulla tänne.
8
Se lapsi kuulu myös siihen yhteiseen elämään. Yllättävää ettei se isän siittämä lapsi ei kuulu äitipuolen mielestä elämään.
Ei lapsipuolet meilläkään kuulu ”meidän” elämään. Heistä pidetään huolta, kun he tulevat, mutta he ovat kylässä käymässä. Ei tämä heidän kotinsa ole, ei edes heidän itsensä mielestä. Lapsella voi olla vain yksi koti.
No eivät varmaan pidä, jos asenne on tuo "ne pennut on meillä vaa kylässä, tää niiden koti oo" en mäkään tuollaista mestaa pitäis kotina. Ihan vaikka oma äitipuoli yritti oo asti "tää sun koti oo" niin vastasin vain, että tämä on MINUN isäni koti eli on myös MINUN koti. Inhottava eukko. Onneks isä ymmärsi jättää moisen.
Miten jaoitte isänne kanssa vuokran? Kukahan se siellä on ilmaseksi lusinu ja kaapista syöny?
No huhhuh, täältähän palstalta totta tosiaan löytyi kuin löytyikin ihan ihkaelävänä satujen paha äitipuoli!
Mä jotenki tajusin ton jutun silleen, et jos ilmastaan "mun ja isän koti" niin käytännössä äitipuoli olisi siellä vain kylässä.
Ja eikö se aika pahalta tuntuisi jos joku ilmaisisi sinulle omassa kodissasi kierrellen ja kaarrellen "sä oot ulkopuolinen".
Ja sitten lapselle on ok osoittaa kierrellen ja kaarrellen ettei vanhemman koti ole lapsen koti? Lapselle on ok osoittaa että hän on vain käymässä. Hän on vain vieras vanhempansa kodissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Sinulla paha mieli, kun et saanut joululahjaa... ja tätä kostat lapsille? Voi herrajumala...
Äitipuoli ei saa pettyä jos ei saa lahjoja? Aika kovat vaatimukset hommaan on, ei ihmekään kun tästä ei tunnu selviävän. Eikö näillä eronneilla ihmisillä ole mitään käytössääntöjä toisia kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Mies suostui lapseen viiden vuoden väsytystaistelun jälkeen, eikä oikein koskaan kokenut lasta omakseen...
Sinä voisit jo mennä muualle selittelemään tästä ketjusta. Perusta oma provoketju jossa haet sympatiaa sille kuinka on ihan ok, että mies hylkää oman lapsensa.
Jatketaan me muut AP:n aloittamasta aiheesta.
Kaffepulla kirjoitti:
Sinulla paha mieli, kun et saanut joululahjaa... ja tätä kostat lapsille? Voi herrajumala...
Luit vissiin rivien välistä?
Eihän kyse ollut siitä vaan, että mies muuttuu kun lapset tulevat.
Kyllä minä saan mieheltäni synttäri ja joululahjan ja olisi aika pettymys jos yhtäkkiä mies ei muistaisi minua samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Sinulla paha mieli, kun et saanut joululahjaa... ja tätä kostat lapsille? Voi herrajumala...
Äitipuoli ei saa pettyä jos ei saa lahjoja? Aika kovat vaatimukset hommaan on, ei ihmekään kun tästä ei tunnu selviävän. Eikö näillä eronneilla ihmisillä ole mitään käytössääntöjä toisia kohtaan?
Äitipuoli on ainut ihminen, jonka oletetaan nielevän kaikki p*ska mukisematta hymyssä suin.
Kyllä minäkin pettyisin, jos yhtäkkiä en saisikaan puolisoltani lahjaa.
Saahan ydinperheessäkin pettyä, miksei uusperheessä myös?
Ihmisiä me kaikki ollaan ja tunteet saa olla.
Missä vaiheessa aletaan puhua äiti- ja isäpuolien hukkaan menneistä vuosista?
Kaikki on annettu ja paljosta luovuttu toisen lapsen vuoksi ja mitä siitä itselle käteen jää?
Ei mitään muuta kuin mustamaalaamista ja epäkiitollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa aletaan puhua äiti- ja isäpuolien hukkaan menneistä vuosista?
Kaikki on annettu ja paljosta luovuttu toisen lapsen vuoksi ja mitä siitä itselle käteen jää?
Ei mitään muuta kuin mustamaalaamista ja epäkiitollisuutta.
Eikös suhde toiseen lapsen tehneeseen ihmiseen ole täysin vapaaehtoista? jostain syystä se äidin kanssa asuva isäpuoli hyväksyy sen lapsen paremmin kuin isän kanssa asuva äitipuoli. Varsinkin vaikeuksia tuntuu enemmän olevan viikonloppu isien luona asuvilla naisilla. Lapsi näyttää rikkovan sen "rakkaus suhteen" joka kerta kun käy. Äitipuoli kokee sen lapsen rasitteena.
Eihän se elämä tosiaan mene monesti niinkuin suuunnittelee ja lapsiakin syntyy kaikenlaisiin tilanteisiin ja suhteisiin ja tulee eroja. Olet tavannut miehen ja teille on syntynyt hieno yhteys ja suhde. Mutta miehellä on se lapsi. Sun vaan pitää nyt osata joustaa ihanteistasi ja joistakin haluistasi jonkin verran sen asian takia! Ja lapsen pitää mennä edelle tarpeissaan. Lapsella on ilmeisesti kuitenkin äiti myös, niin ei sun äitipuoleksi tarvikaan alkaa. Mutta jos miehen kanssa meinaat elämäsi jakaa, niin on kyllä itsekästä ja epärealistista kuvitella ettei tuo miehen lapsi myös siihen pakettiin kuuluisi.
Olet sanojesi mukaan aikoinaan laittanut omankin lapsesi etusijalle, niin varmaan ymmärrät että miehenkin pitäisi nyt tehdä niin. Ei se poissulje tai estä teidän hienoa suhdetta mitenkään. Asutteko miehen kanssa yhdessä? Varmastikin miehen lapsi tulee myös siellä isänsä luona asumaan väillä, vai millainen tapaamisjärjestely heillä on? Olisi tässä tapauksessa kylmää tuota lasta kohtaan, jos et haluaisi luoda häneen lämmintä välittävää suhdetta, kun hän kuitenkin tulee kuulmaan teidän elämään.
Voittehan myös asua miehen kanssa erillään, niin sitten tapaat miehen lasta vain kun sulle sopii. Ja silloin olet lapselle se välittävä mukava miehen naisystävä?