Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka kasvoit "pahan" isä/äitipuolen läsnä ollessa...
03.01.2019 |
Mitä jälkiä se on jättänyt?
Minun isäpuoleni ei ollut paha sinänsä, vaan pääosin todella viileä ja jos kysyin neuvoa jossain hänen mielestään yksinkertaisessa tilanteessa hän vastasi töykeästi, siihen tyyliin että "oikeastiko palikka kysyt tuollaista". Joskus jos meillä oli vieraita, ja yritin osallistua keskusteluun, yksi isäpuolen katse riitti hiljentämään minut ja lähdinkin aina omaan huoneeseeni. Katseessa oli jotain todella pelottavaa. Joskus meillä oli mukavaa, käytiin kalassa yms ja kaikki oli hyvin, en tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään aina yhtäkkiä.
Nyt aikuisiällä koen että minun on todella vaikea yrittää saada aloitettua mitään, sillä tuntuu etten onnistu kuitenkaan. Apua en kehtaa pyytää, mihinkään. Jos joku katsoo minuun, tuntuu että pitäisi livistää takavasemmalle. Katsekontaktia en keskusteltaessa ole yrittänytkään hakea vuosiin. Mietin voiko tämä olla lapsuudesta peräisin? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Minä, äitipuoli myöskin, liityn joukkoon. Mies ei tosin minun päälleni syytä laita, mutta voin kuvitella, että vastapuoli niin luulee. Fakta vain on, että mies ei siirrä omia menojaan lasten takia (enkä minä lapsia hoida).
Itse nostaisin jo aikamoisen metelin, että miten niin et halua nähdä lapsiasi. Mun on vaikea ymmärtää, miten joku voi kunnioittaa ja ihailla (rakastamisen edellytys) miestä, joka ei kanna vastuuta lapsistaan ja ole hyvä isä. Se määrittää kuitenkin niin pitkälle ihmisen persoonaa, että miten hoitaa ihmissuhteensa ja lapsensa.
Tiedän, että vastataan, ettei kuilu minulleiten mies lapsensa hoitaa. Itse olisin vain niin pettynyt mieheen, että en voisi vierestä katsella huomauttamatta asiasta mitenkään.
Tarkennan: mies haluaa nähdä lapsiaan, ja kantaa vastuun silloin kun ovat täällä, mutta ei ole mikään isätyyppi. Hän ostaa kaiken, mitä nämä haluavat, antaa syödä, mitä nämä haluavat - mutta ei osaa OLLA heidän kanssaan.
Se, että ihminen ei osaa leikkiä tai harrastaa lastensa kanssa, ei tee hänestä huonoa ihmistä. Häneltä vain puuttuu taito.Mies on uraorientoitunut, eikä hän useinkaan peru työjuttuja tai työpaikan pikkujouluja lasten vuoksi. Eikä hän peru niitä minunkaan vuokseni.
Suurin osa miehistä on tällaisia. Jos isätyyppistä miestä puolisoksi etsit, niin harvinaista etsit.Olet väärässä, mutta on sinun asiasi, jos et ole kunnon miehiin törmännyt. Minä en tunne oikeastaan yhtäkään tuollaista miestä. Kyllä kaikki minun tuntemani ottavat lapsensa huomioon, ja aina asioista vähintään neuvotellaan. Jos jotkut pikkujoulut on tärkeämmät kuin oman lapsen kohtaaminen, niin miehesi on itsekäs pölvästi. Miksi on mennyt lapsia hankkimaan, jos ei mikään isätyyppi ole, se kertoo tyhmyydestä. Ja rakkaussuhde, no jaa, tällaiset miehet pitävät seksiä rakkautena.
Ehkä tässäon kyse ikäpolvestakin, olemme viisikymppisiä, mutta tuosta tulee mieleen se, että et ole tavannut johtotehtävissä tai yrittäjänä olevia miehiä. Pikkujoulut ja omatalaiset vain tulee hoitaa.
Kyllä olen tavannut, tunnenkin paljon. Nämä on järjestelykysymyksiä. Kyllä tällaiset menot tiedetään etukäteen ja ne otetaan huomioon myös lasten kanssa tapaamisia suunniteltaessa. Onhan näin meneteltävä ydinperheissäkin. Yksinhuoltajienkin on järjesteltävä asiat lasten ja uran välillä.
Juuri näin. Ja itsekin viisikymppisenä johtotehtävissä olevana ihmettelen tuota lastenhoito-ongelmaa - meidän lapset ovat jo opiskelemassa niinkuin kaikkien ikäistemme. Nuoremmat johtotehtävissä olevat, esim. 10 v nuorempi veljeni on erittäin perhekeskeinen, iltamenot ja viikonloppureissut ovat mennyttä aikaa, työt tehdään tiiviisti lähes työaikaan ja vapaa-aika vietetään lasten kanssa. Eikä tuo muutu eroperheissä muuta kuin tässä av todellisuudessa jonne kertyy katkeroituneet ihmiset. Suurin osa tuntemistani eroperheistä on elänyt 50:50 systeemillä ja lapsilla on ollut aidosti kaksi kotia. Mutta tuntemani eronneet ovat olleet koulutettuja, naisetkin, tulisiko tuosta se ero? Ovat tehneet uraa ja osanneet arvostaa isän ja äidin merkitystä lapselle. Tuolla asenteella ei tule kaukaisia isiä tai ilkeitä äiti/isäpuolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti käskee lasta pukemaan - lapselle ok.
Äitipuoli käskee lasta pukemaan - äitipuoli on ilkeä.Kärjistäen se on juuri näin. Pitäisi hyväksyä lapsi osaksi pakettia, mutta lapsen käytöksen, jne ei saisi puuttua.
Paljon olen sietänyt ja kestänyt, mutta nyt on uudenvuoden jäljiltä melko kireä tunnelma kun en nähnyt, että on ok 12v lapsen sylkeä ruokaa suusta roskiin ja katsoa toista saman ikäistä tyttöä nenän varttaan pitkin. Jos käytökseen ei ala tulemaan muutosta meillä on miehen kanssa ihan vakavan puhumisen paikka. Lapsi oli meillä 4 pvä, joista isä oli 3 oli osan ajasta toisaalla. Lapsellista, mutta se on minä tai lapsi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti käskee lasta pukemaan - lapselle ok.
Äitipuoli käskee lasta pukemaan - äitipuoli on ilkeä.Kärjistäen se on juuri näin. Pitäisi hyväksyä lapsi osaksi pakettia, mutta lapsen käytöksen, jne ei saisi puuttua.
Paljon olen sietänyt ja kestänyt, mutta nyt on uudenvuoden jäljiltä melko kireä tunnelma kun en nähnyt, että on ok 12v lapsen sylkeä ruokaa suusta roskiin ja katsoa toista saman ikäistä tyttöä nenän varttaan pitkin. Jos käytökseen ei ala tulemaan muutosta meillä on miehen kanssa ihan vakavan puhumisen paikka. Lapsi oli meillä 4 pvä, joista isä oli 3 oli osan ajasta toisaalla. Lapsellista, mutta se on minä tai lapsi...
Sitten kun isä valitsee lapsen eikä sinua = itkupotkuraivarit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti käskee lasta pukemaan - lapselle ok.
Äitipuoli käskee lasta pukemaan - äitipuoli on ilkeä.Kärjistäen se on juuri näin. Pitäisi hyväksyä lapsi osaksi pakettia, mutta lapsen käytöksen, jne ei saisi puuttua.
Paljon olen sietänyt ja kestänyt, mutta nyt on uudenvuoden jäljiltä melko kireä tunnelma kun en nähnyt, että on ok 12v lapsen sylkeä ruokaa suusta roskiin ja katsoa toista saman ikäistä tyttöä nenän varttaan pitkin. Jos käytökseen ei ala tulemaan muutosta meillä on miehen kanssa ihan vakavan puhumisen paikka. Lapsi oli meillä 4 pvä, joista isä oli 3 oli osan ajasta toisaalla. Lapsellista, mutta se on minä tai lapsi...
Sitten kun isä valitsee lapsen eikä sinua = itkupotkuraivarit?
Kommentoin sivusta: Näin lapsettoman uusioperheellisen silmin voisin sanoa, että toivottavasti menisi noin, koska muutoin miehellä ei ole arvot kohdallaan.
Olen kuitenkin todistanut tilannetta, jossa nainen "itkupotkuraivarien" avulla sai miehen jättämään kaiken yhteydenpidon biologiseen lapseensa. Lapsen oli kasvattanut äitinsä, mutta olisi halunnut tutustua hieman kasvettuaan isäänsä. Miehen vaimopa ei antanut ja mies nöyrtyi naisen tahtoon. Nainen on varsinainen moraalisaarnaaja monessa asiassa. Mielestäni tässä asiassa hän teki todella väärin.
Eli ei mene aina asiat niin kuin niiden kuuluisi mennä...
Isäni kertoi mulle hänen ja äitipuolen eron jälkeen, että koulukiusaamiseni uudella paikkakunnalla oli äitipuolen systemaattisesti järjestämää. En vieläkään ymmärrä, miksi isä tuon hyväksyi tai miksi alkujaan mukavan oloinen nainen laittoi oman lapsensa mustamaalaamaan mua koulussa. Pari vuotta sitä helvettiä kesti, kuvioihin tuli myös kaappieni penkominen, kaiken tekemiseni kyttääminen ja kontrollointi, ja pari kertaa äitipuoli kävi käsiksikin. Sisaruksilleni oli ihan siedettävä, paitsi silloin, kun minä olin poissa kotoa ja piti saada uusi silmätikku. Isälle sitten onneksi riitti ja erosivat, mutta mukaan sain koulu- ja kotikiusaamisesta lähteneen syömishäiriön, masennuksen ja ahdistuksen, jotka jatkuvat yhä aikuisena. Tuo oli elämäni pahinta aikaa ja jätti syvemmät jäljet kuin edes äitini kuolema.
Jotkut ihmiset on vaan pahoja. Naisetkin, vaikka tällä palstalla jostain syystä vikaa nähdään aina vain miehissä. Ei siiIUs sillä, ettei isässäkin olisi vikaa jos hyväksyy tuollaisen kuvion, mutta oma isäni on muutoin ollut aina lämmin ja rakastava ja paljon läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut useampi äitipuoli pienenä, kaksi ihan täyspaskaa ja yksi aivan ihana. Tästä on jäänyt sellaiset ”traumat”, että jotenkin vierastan vanhempia naisia ja tulen miesten kanssa toimeen paremmin. Esimieheni on nainen ja hänen kanssaan on vaivaannuttavaa olla, vaikka todella mukava onkin ja meillä hommat sujuu. Miesesimiehen kanssa ei ahdistaisi.
Miehelläni on kaksi lasta edellisestä suhteesta ja olen heille perus mukava, mutta en hoida. Mulla on raskas työ ja viikonloput lataan akkuja, mies hoitaa lapset yksin. Suhteen alussa yritti vierittää koko hoitovastuuta minulle koska olen nainen ja naisten vain kuuluu tykätä lapsista ja hoivata niitä. Tästä riideltiin useasti, sillä hän myös oletti mun automaattisesti rakastavan lapsiaan, koska olen nainen. Niin ja sanomattakin selvää, että omia lapsia en halua koskaan.
Nyt on jo oppinut, hoitaa itse lapsensa ja minä voin autta tarvittaessa joissain asioissa, ostan välillä heille vaatteita yms, mutta päävastuu on miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti käskee lasta pukemaan - lapselle ok.
Äitipuoli käskee lasta pukemaan - äitipuoli on ilkeä.Kärjistäen se on juuri näin. Pitäisi hyväksyä lapsi osaksi pakettia, mutta lapsen käytöksen, jne ei saisi puuttua.
Paljon olen sietänyt ja kestänyt, mutta nyt on uudenvuoden jäljiltä melko kireä tunnelma kun en nähnyt, että on ok 12v lapsen sylkeä ruokaa suusta roskiin ja katsoa toista saman ikäistä tyttöä nenän varttaan pitkin. Jos käytökseen ei ala tulemaan muutosta meillä on miehen kanssa ihan vakavan puhumisen paikka. Lapsi oli meillä 4 pvä, joista isä oli 3 oli osan ajasta toisaalla. Lapsellista, mutta se on minä tai lapsi...
Sitten kun isä valitsee lapsen eikä sinua = itkupotkuraivarit?
Enpä usko, että valitsee..
Onhan näitä nähty, että äitipuoli hoitaa lasta ja kun ei enää jaksa niin isä lähettää lapsen maailmalle kiertopalloksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tavannut ”ilkeän äitipuolen”, ts jota koko miehen suku ja lapset väittivät ilkeäksi ja etäiseksi. Yllätys oli melkoinen, kun vihdoin tapasin hänet; lämmin ja viisas ihminen. Joskus tosiaan miehen lapsien ja suvunkin voi olla vaikea hyväksyä uutta ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti käskee lasta pukemaan - lapselle ok.
Äitipuoli käskee lasta pukemaan - äitipuoli on ilkeä.Kärjistäen se on juuri näin. Pitäisi hyväksyä lapsi osaksi pakettia, mutta lapsen käytöksen, jne ei saisi puuttua.
Paljon olen sietänyt ja kestänyt, mutta nyt on uudenvuoden jäljiltä melko kireä tunnelma kun en nähnyt, että on ok 12v lapsen sylkeä ruokaa suusta roskiin ja katsoa toista saman ikäistä tyttöä nenän varttaan pitkin. Jos käytökseen ei ala tulemaan muutosta meillä on miehen kanssa ihan vakavan puhumisen paikka. Lapsi oli meillä 4 pvä, joista isä oli 3 oli osan ajasta toisaalla. Lapsellista, mutta se on minä tai lapsi...
Sitten kun isä valitsee lapsen eikä sinua = itkupotkuraivarit?
En minä ainakaan osaa ennustaa miten tulen reakoimaan asiaan. En osannut ennustaa sitäkään, että kahden lapsen äitinä voin kokea jonkun lapsen niin raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kiinnostas kuulla sen puoli vanhemmankin versio.
Kieltämättä kiinnostaisi itsekin kuulla äitipuolen versio miksi kohteli meitä kuin roskaa. Jos ei aikonut kohdella huonosti niin miksi antoi sellaisen kuvan 20 vuotta. Oliko tiuskiminen ja nälviminen tarkoitettu välittämiseksi. Itse pyrin olemaan kohtelias isäni vaimolle, mutta hän ei ollut minulle.
Hieman asian vierestä. Lapsuudenystäväni isäpuoli pahoinpiteli häntä. Välillä oli kaulassa punertavan mustat kuristuksesta syntyneet jäljet. KUKAAN EI TEHNYT LASUA!? Itselläni ei ollut tietoa eikä taitoa 6-vuotiaana viedä asiaa eteenpäin. Välillä poden tästä huonoa omaatuntoa. Nykyisin tämä ystävä on narkomaani jos edes on enää elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Siinäpä vakka ja kansi sitten. Lasta ei mieti kumpikaan teistä tai pidä sen puolia :( ei kauheasti lapsesta välitetä. Tää on varmastikin yleistä, mutta ihan järkyttävää kyllä. Lapsi ei pysty pitämään omia puoliaan. Siksi aikuisten pitää laittaa se lapsi etusijalle. Lapsella menossa tärkeät kehitysvaiheet. Toivottavasti lapsen äiti on kuitenkin huolehtiva ja rakastava.
Mikä se miehen tunne oikein on, jonka "ymmärrät"? Ettei välitä omasta lapsesta tarpeeksi? Ettei laita lasta etusijalle? Haluaisi jatkaa omaa elämäänsä niin, että menneisyys jäisi taakse - myös se oma lapsi..?
Itse seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tykkäsin hänen lapsistaan ihan valtavasti. Nähtiin kyllä paljon myös ilman lapsia, koska lapset olivat enemmän äidillään. Itse halusin myös laittaa nuo lapset etusijalle. Koska se on oikeudenmukaista. Ja niinkuin sanoin, aikuisten tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista, koska lapset eivät siihen itse kykene.
Suhde päättyi ihan muunlaisiin ongelmiin.
Sanoisin että jos alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin pitää aluasta asti tietoisesti ajatella tuo asia, että ne lapset ovat kiinteä ja tärkeä osa sitä toista ihmistä ja sen toisen ihmisen elämää. Ettei ala muunlaisiin kuvitelmiin alunalkaenkaan. Ne ovat se realiteetti ja todellisuus, jonka päälle ja jonka ehdoilla se uusi suhde rakentuu. Ja ne voivat olla ihan valtava rikkaus siihen suhteeseen ja elämään. Ei pidä lähteä suhteeseen, jossa haluaa lakaista entisen suhteen lapset jonnekin menneeseen ja ajatella niitä "välttämättönä pahana" tms. niinkuin moni ilmeisesti jollakin tavalla ainakin osaksi ajattelee.. järkyttävää.
Itsellä meni niin, että koska rakastin miestä niin minun oli hyvin helppo rakastaa alusta alkaen myös hänen lapsiaan, hänelle rakkaimpia. Ja sitten tietenkin kun lapsiin tutustuin, niin ihana omina itsenään heistä välitin. Olivat ihan mahtavia mun mielestä, kaikkine ongelmineen kaikkineen mitä heilläkin myös oli.
Hmmm... en minä ajattele, että aina on kyse siitä, että haluaa unohtaa menneen elämän tai on mustasukkainen. Harva meistä vain on tuollainen emotyyppi kuin sinä. Sinä olet lastentarhanopettajan tai hoitajan rotua. 90 % kansasta ei sitä ole. Et voi vääntää insinööriä tai teoreettista filosofia siihen, että viihtyy lasten kanssa. Oli ne lapset siskon tai puolison lapsia.
Ja siinä vaiheessa, kun sillä puolisolla ei ole syvää tunneyhteyttä lapsiinsa, niin se insinööri ei pysty alkaa sitä yhteyttä luomaan. Vaikka kuinka pohtisi oikeudenmukaisuutta. Se ei vain tule luonnostaan. Eikä se ole edes puolison tehtävä.
En kyllä koe olevani varsinaisesti mikään emotyyppi. Olen ehkä enemmän sellainen taiteijatyyppi, jos tyypitellään jotenkin. En ole itse asiassa kovin paljoa ollut lasten kanssa elämäni aikana tekemisissä, eikä omia lapsiakaan ole, (vielä ainakaan..ikää mittarissa kyllä alkaa olla jo luvattoman paljon jos niitä meinaisi vielä saada :/ ) En ole ammatinikaan puolesta lapsialalla enkä hoitaja. Mulle on oikeudenmukaisuus kyllä tärkeää ja olen empaattinen luonteeltani niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Tuskin sellainen siltä insinööriltäkään mitenkään automaattisesti on poissuljettua? (Eikä suurin osa ihmisistä ole myöskään niitä teoreettisia insinöörityyppejäkään.) Ihmisenä ihmisten joukossa täällä jokainen on.
Jos kuitenkin kokee, ettei voi viihtyä lasten kanssa, eikä voi olla heille reilu ja välittävä aikuinen, niin sitten tuskin kannattaa alkaa seurustelemaan miehen tai naisen kanssa, jolla on jo lapsia.. Eiköhän insinöörilläkin voi olla sen verra älliä, että tuollaisen asian hoksaisi :)
Toki ymmärrän, (jos olet tuo, joka kertoi omasta tilanteestaan ja ymmärsi jostain kumman syystä (?!) miestään, joka ei välittänyt oikein lastaan tavata) että sun tilanne on vähän erikoinen siinä mielessä, että se on se lapsen oma isä, jolla ei ole kunnon yhteyttä omaan lapseensa eikä siihen halua panostaakaan.. mikä on kyllä valtavan surullista. Sun rooli jää aika pieneksi siinä yhtälössä siis muutenkin. Mutta yhtä kaikki, ei tuollainen kovin hyväksi sille lapselle kuitenkaan ole. Ja kyllä kun sitä oikeudenmukaisuutta se teoreetikkokin miettii, niin lopputulokseksi tulee, että ne aikuiset, siinä lapsen ympärillä huolehtii se lapsen hyvinvoinnista ja se lapsen etu tulee huolehtia ensin, koska lapsi siihen ei itse vielä pysty. Ihan loogista päättelyä. Teoreetikoillakin on myös ihan yleisesti se sydänkin olemassa. Suurimmalla osalla ihmisistä äly ja tunne eivät sulje toisiaan pois.
Itse en pystyisi olemaan miehen kanssa, joka ei hoida ja välitä omasta jälkikasvustaan kunnollisesti, enkä pystyisi hyväksymään sitä.
ps. En ihan ymmärtänyt sitäkään, miksei insinööri tai teoreettinen filosofi voisi pitää lapsista ja voisi haluta heistä huolehtia siinä missä kuka tahansa muukin...? En näe syytä miksi se olisi heille jotenkin vaikeampaa?
Kun olin 15, sain tietää että äitipuoleni petti isääni. (Äitipuoli ei tiennyt että mies jota salaa tapaili oli luokkakaverini isä, kaveri sitten kertoi minulle) Äitipuoli ei olisi halunnut isälleni kertoa joten minä kerroin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Siinäpä vakka ja kansi sitten. Lasta ei mieti kumpikaan teistä tai pidä sen puolia :( ei kauheasti lapsesta välitetä. Tää on varmastikin yleistä, mutta ihan järkyttävää kyllä. Lapsi ei pysty pitämään omia puoliaan. Siksi aikuisten pitää laittaa se lapsi etusijalle. Lapsella menossa tärkeät kehitysvaiheet. Toivottavasti lapsen äiti on kuitenkin huolehtiva ja rakastava.
Mikä se miehen tunne oikein on, jonka "ymmärrät"? Ettei välitä omasta lapsesta tarpeeksi? Ettei laita lasta etusijalle? Haluaisi jatkaa omaa elämäänsä niin, että menneisyys jäisi taakse - myös se oma lapsi..?
Itse seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tykkäsin hänen lapsistaan ihan valtavasti. Nähtiin kyllä paljon myös ilman lapsia, koska lapset olivat enemmän äidillään. Itse halusin myös laittaa nuo lapset etusijalle. Koska se on oikeudenmukaista. Ja niinkuin sanoin, aikuisten tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista, koska lapset eivät siihen itse kykene.
Suhde päättyi ihan muunlaisiin ongelmiin.
Sanoisin että jos alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin pitää aluasta asti tietoisesti ajatella tuo asia, että ne lapset ovat kiinteä ja tärkeä osa sitä toista ihmistä ja sen toisen ihmisen elämää. Ettei ala muunlaisiin kuvitelmiin alunalkaenkaan. Ne ovat se realiteetti ja todellisuus, jonka päälle ja jonka ehdoilla se uusi suhde rakentuu. Ja ne voivat olla ihan valtava rikkaus siihen suhteeseen ja elämään. Ei pidä lähteä suhteeseen, jossa haluaa lakaista entisen suhteen lapset jonnekin menneeseen ja ajatella niitä "välttämättönä pahana" tms. niinkuin moni ilmeisesti jollakin tavalla ainakin osaksi ajattelee.. järkyttävää.
Itsellä meni niin, että koska rakastin miestä niin minun oli hyvin helppo rakastaa alusta alkaen myös hänen lapsiaan, hänelle rakkaimpia. Ja sitten tietenkin kun lapsiin tutustuin, niin ihana omina itsenään heistä välitin. Olivat ihan mahtavia mun mielestä, kaikkine ongelmineen kaikkineen mitä heilläkin myös oli.
Hmmm... en minä ajattele, että aina on kyse siitä, että haluaa unohtaa menneen elämän tai on mustasukkainen. Harva meistä vain on tuollainen emotyyppi kuin sinä. Sinä olet lastentarhanopettajan tai hoitajan rotua. 90 % kansasta ei sitä ole. Et voi vääntää insinööriä tai teoreettista filosofia siihen, että viihtyy lasten kanssa. Oli ne lapset siskon tai puolison lapsia.
Ja siinä vaiheessa, kun sillä puolisolla ei ole syvää tunneyhteyttä lapsiinsa, niin se insinööri ei pysty alkaa sitä yhteyttä luomaan. Vaikka kuinka pohtisi oikeudenmukaisuutta. Se ei vain tule luonnostaan. Eikä se ole edes puolison tehtävä.
En kyllä koe olevani varsinaisesti mikään emotyyppi. Olen ehkä enemmän sellainen taiteijatyyppi, jos tyypitellään jotenkin. En ole itse asiassa kovin paljoa ollut lasten kanssa elämäni aikana tekemisissä, eikä omia lapsiakaan ole, (vielä ainakaan..ikää mittarissa kyllä alkaa olla jo luvattoman paljon jos niitä meinaisi vielä saada :/ ) En ole ammatinikaan puolesta lapsialalla enkä hoitaja. Mulle on oikeudenmukaisuus kyllä tärkeää ja olen empaattinen luonteeltani niin ihmisiä kuin eläimiäkin kohtaan. Tuskin sellainen siltä insinööriltäkään mitenkään automaattisesti on poissuljettua? (Eikä suurin osa ihmisistä ole myöskään niitä teoreettisia insinöörityyppejäkään.) Ihmisenä ihmisten joukossa täällä jokainen on.
Jos kuitenkin kokee, ettei voi viihtyä lasten kanssa, eikä voi olla heille reilu ja välittävä aikuinen, niin sitten tuskin kannattaa alkaa seurustelemaan miehen tai naisen kanssa, jolla on jo lapsia.. Eiköhän insinöörilläkin voi olla sen verra älliä, että tuollaisen asian hoksaisi :)
Toki ymmärrän, (jos olet tuo, joka kertoi omasta tilanteestaan ja ymmärsi jostain kumman syystä (?!) miestään, joka ei välittänyt oikein lastaan tavata) että sun tilanne on vähän erikoinen siinä mielessä, että se on se lapsen oma isä, jolla ei ole kunnon yhteyttä omaan lapseensa eikä siihen halua panostaakaan.. mikä on kyllä valtavan surullista. Sun rooli jää aika pieneksi siinä yhtälössä siis muutenkin. Mutta yhtä kaikki, ei tuollainen kovin hyväksi sille lapselle kuitenkaan ole. Ja kyllä kun sitä oikeudenmukaisuutta se teoreetikkokin miettii, niin lopputulokseksi tulee, että ne aikuiset, siinä lapsen ympärillä huolehtii se lapsen hyvinvoinnista ja se lapsen etu tulee huolehtia ensin, koska lapsi siihen ei itse vielä pysty. Ihan loogista päättelyä. Teoreetikoillakin on myös ihan yleisesti se sydänkin olemassa. Suurimmalla osalla ihmisistä äly ja tunne eivät sulje toisiaan pois.
Itse en pystyisi olemaan miehen kanssa, joka ei hoida ja välitä omasta jälkikasvustaan kunnollisesti, enkä pystyisi hyväksymään sitä.
ps. En ihan ymmärtänyt sitäkään, miksei insinööri tai teoreettinen filosofi voisi pitää lapsista ja voisi haluta heistä huolehtia siinä missä kuka tahansa muukin...? En näe syytä miksi se olisi heille jotenkin vaikeampaa?
Eri vastaaja tässä..
Tietyn iän jälkeen suurimmalla osalla on lapsia, joten jos laittaa kumppanin kriteeriksi lapsettomuuden, voi olla ettei sopivaa löydy. Elämä kuljettaa meitä ja ikävä kyllä lapsia siunaantuu epävakaisiinkin suhteisiin. Itsekin sain lapseni jo 19-vuotiaana, jolloin kuvittelin sen teini-iän poikaystävän olevan elämäni rakkaus. Eipä ollut, ei.
Tapasin nykyisen mieheni 37-vuotiaana ja hänellä siis on lapsi. Minä kuitenkin halusin itselleni elämänkumppanin kaikkien näiden rakkaudettomien vuosien jälkeen. Olen laittanut lapseni etusijalle aina ja nyt hän aikuistuu. En edes uskonut tapaavani ketään nykyisen mieheni kaltaista. Kaikki on niin luontevaa ja rakkaus syvää. Mutta. Hänellä on se lapsi.
Alusta asti tämä jako oli selvä eli että minusta ei leivota mitään äitipuolta emmekä toivo yhteistä lasta. Iän vuoksi nämä piti tehdä selväksi heti. Mies saa minun puolestani nähdä lasta niin paljon kuin haluaa, mutta minulla ei ole minkäänlaista kiinnostusta elää pikkulapsiaikaa uudestaan. Omani asuu jo omillaan.
8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvoin syy on äitipuolessa, jos lapset eivät tapaa isäänsä. Harva suomalainen mies on niin tossukka. Syy on vain siinä, että isä ei tunne itseään isäksi, tai hänellä itsellään ei ole ollut isän mallia.
Jos äitipuoli änkeää tähän kuvioon, kannustaa ottamaan lapset, on lasten kanssa - lopulta äitipuoli on lasten kanssa ja hoitaa lapset yksinään.
Lopputulos on jälleen sama: isä ei ole lasten kanssa.
Oma tälläinen suhteeni päättyi aika nopeaa, kun isä alkoi ottamaan työvuoroja, harrasti ja hävisi aina ties mihin ja vastuu lapsesta jäi minulle.
Juuri siksi uusperhettä perustettaessa on tärkeää korostaa miehelle, että niitä lapsia ei sitten hoita tai viihdytä. Selkeät raamit, mihin suostuu ja missä tulee vastaan. Ja vastuu pitää jättää miehelle.
Moni ydinperheen ero tulee av-ketjujenkin mukaan siitä, että nainen ei jaksa pyörittää taloutta yksin, kun mies ei osallistu. Ihmettelevät, kun mies oli ennen lapsia erilainen.
Ja kun näiden miesten - jotka sinänsä ovat ihania ja hyviä miehiä - kanssa perustaa uusperheen, niinn sen saa pudettyä vain sillä, että äitipuolena ei suostu hoitamaan ja viihdyttämään miehen lapsia. Toki hädässä autetaan, mutta ei lähtökohtaisesti.
Vapauttavaa lukea näitä. Kun itse perustin uusperheen, oli vaaleanpunaiset lasit silmillä. Luin aiheesta paljon ja mieheni oli onnellinen kun ajatteli saavansa lapsikatraalleen "kasvattiäidin". Lasten oma äiti ei ole kovinkaan tasapainoinen. Mutta silti kykenevä kasvattamaan lapsiaan, luojan kiitos. Jonkin aikaa yritin löytää paikkaani ja ottaa vastuuta. Kunnes tajusin mikä suuri kusetus on ajatus siitä että kun kaikilla muilla on ongelmia niiden omien lastensa hoitamisessa niin taloudellisesti kuin hermojensakin puolesta, niin apuun rientää ihana äitipuoli joka oman elämänsä uhraten hoitaa ja sietää ja korjaa. Joten lopetin. (Minulla on myös omia lapsia) Mies oli kovin pettynyt kun elämäni syvin tarkoitus ei ollutkaan paikkailla hänen isyyttään ja epäonnistunutta liittoaan ja sitä et hankki lapsensa sellaisen hourupään kanssa. Nykyään en osallistu mihinkään. Mutta olen lapsille ystävällinen ja kunnioitan heitä sekä tuen, kannustan, kuuntelen. Mut lastenhoitoon en osallistu, enkä yritä edes sekaantua mitenkään esim lasten pukeutumiseen. Näyttävät usein epäsiisteiltä sekä isän että äidin vaatehuollon jäljiltä. Mut ei ole mun ongelmani. Paitsi tietysti niin, etten kovin juhlaviin tilaisuuksiin heidän kanssaan lähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina jaksa kirjoitti:
No, minä olen sitten huono äitipuoli 😕. Lapsen äidin kanssa on sovittu, että lapsi on viikon isällään ja viikon äidillään. Kuitenkin lapsi käy isällänsä ainakin kaksi kertaa viikossa ja tulee jo perjantaina, vaikka sunnuntainaista on sovittu. Minä jaksan muistuttaa siitä. Olishan se kiva joku vkonloppu olla kahdestaan.
Minä olen se joka "saa" luvan kieltää lasta menemästä maksullisiin menoihin, sillä lapsen vanhemmat ovat työttömiä ja minä töissä. Ja loppuviimeistä lapsi tulee minulta pyytämään rahaa. Mielestäni ruuan ja vaatteiden kustantaminen saa osaltani riittää ( ja joskus ajattelem, ettei tarvitsisi noitakaan). Saatan muyös suutahtaa, jos itselleni ostama herkku on syöty.
Käytännössä lapsi saa olla kummalla vaan milloin haluaa. Sinusta lapsi ei saa käydä ollenkaan teillä koska "isä viikko" eikö teidän koti ole myös lapsen koti?
Elämää pitää pystyä suunnittelemaan. Lapsi ei voi tulla kaikkiin paikkoihin mukaan.
8
Se on kovin ikävää jos äitipuolen suunnitelmat menevät pilalle miehen lapsen takia. Veikkaan että niin meni meidän äidinkin niinä viikonlopuina kun piti olla isällä, mutta äitipuoli esti.
Voi hyvä ihme, mitä mustamaalaamista ja tarkoituksenmukaista väärinymmärrystä.
Sillä isällä voi olla vaikka työvuorot suunniteltu niin, että ne sopii yhteen lapsen tapaamisten kanssa. Eli hankalat vuorot silloin kun ei ole lapsiaikaa.
Meillä on miehen kanssa myös se yhteinen elämä, jota suunnittelemme. En siis minä yksin. Jos varaamme viikonloppureissun, niin olemme poissa kotoa. Ei lapsi voi silloin tulla tänne.
8
Se lapsi kuulu myös siihen yhteiseen elämään. Yllättävää ettei se isän siittämä lapsi ei kuulu äitipuolen mielestä elämään.
Ei lapsipuolet meilläkään kuulu ”meidän” elämään. Heistä pidetään huolta, kun he tulevat, mutta he ovat kylässä käymässä. Ei tämä heidän kotinsa ole, ei edes heidän itsensä mielestä. Lapsella voi olla vain yksi koti.
No eivät varmaan pidä, jos asenne on tuo "ne pennut on meillä vaa kylässä, tää niiden koti oo" en mäkään tuollaista mestaa pitäis kotina. Ihan vaikka oma äitipuoli yritti oo asti "tää sun koti oo" niin vastasin vain, että tämä on MINUN isäni koti eli on myös MINUN koti. Inhottava eukko. Onneks isä ymmärsi jättää moisen.
Miten jaoitte isänne kanssa vuokran? Kukahan se siellä on ilmaseksi lusinu ja kaapista syöny?
No huhhuh, täältähän palstalta totta tosiaan löytyi kuin löytyikin ihan ihkaelävänä satujen paha äitipuoli!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Miten äitipuolesi osoitti sen, ettei voinut sietää sinua?
Hänen käytöksensä oli alentavaa ja kylmää meitä kohtaan. Tiuski ja nälvi. Mitään ei tehty oikein. Osoitettiin hyvin ettei kuuluta sinne. Häihinkään ei oltais meitä "vanhoja" lapsia haluttu. He menivät naimisiin vasta kun olin teini ja häissä oli muitakin lapsia ettei syy ollut lapsettomat häät. Kaksi Viikkoa ennen häitö sisko sai tietää ja nosti metelin jolloin meidät kutsuttiin mukaan. Ikinä en saanut selitystä mitä vikaa meissä oli.
Äitipuolen vanhemmat lähinnä oletti, että siivottiin äitipuolen edellisen liiton lapsen sotkuja. Olivat myös hyvin kylmiä meitä kohtaan. Lause "tää ei oo sun kotis" tuli tutuksi.
"Lapsettomat häät" eli ei lapsia, miksi te olette etuoikeutettuja osallistumaan lapsettomiin häihin vaikkeivat muutkaan lapset päässeet?
Suosittelen opettelemaan lukemaan. Tuossa lukee "häissä Oli muitakin LAPSIA ettei syy ollut lapsettomat häät"
Mullakin oli lapsettomat häät, mutta muutaman ystävän kohdalla tein poikkeuksen ja nämä saivat tuoda lapsia, kun eivät lapsen vahtia saaneet.
Mun isän ja äitipuolen häät eivät olleet lapsettomat. Oltiin silloin 17 ja sisko 19 ettei enää edes lapsia oltu, mutta äitipuoli ei olisi meitä sinne halunnut.
How about alkoholi tarjoilu ja kukaan ei vahdi käykö alaikäinen siskosi kiskaisemassa lasillisen ja solidaarisuuden puolesta sinuakaan ei kutsuttu?
Jonkun mielestä normaalia ja ok, ettei omia lapsia kutsuta vanhempansa häihin?!
Vierailija kirjoitti:
Inhosin lapsena äitipuoltani, lähinnä ehkä siksi, että hän oikeasti oli joka tavalla parempi vanhempi kuin oma äitini. Aikuisena olen pyytänyt anteeksi kiukutteluani, joka oli paikka paikoin aika hirveää. Olemme nykyään ihan okei väleissä.
Vastaava hyvä äitipuoli, paha äiti, yhteiset lapsituhkimot ja jalustalle itsensä nostava lapsipuoliprinsessa toistuu meidänkin perheessä. Äiti on mielisairas (mm. Bipo ja epävakaa) ja narsistinen alkoholisti, jonka takia tyttärensä on lastensuojelun asiakas. Tytär käyttäytyy ikävästi kotona ja minua ja pieniä sisaruspuoliaan kohtaan, mitä on kestettävä vuodesta toiseen. Meihin on hyvä purkaa kaikki paha olo, vaikka olemme siihen täysin syyttömiä. Ei paljoa lohduta jos myöhemmin pyytää anteeksi, että on pilannut toisilta lapsuuden ja minulta ison osan elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhosin lapsena äitipuoltani, lähinnä ehkä siksi, että hän oikeasti oli joka tavalla parempi vanhempi kuin oma äitini. Aikuisena olen pyytänyt anteeksi kiukutteluani, joka oli paikka paikoin aika hirveää. Olemme nykyään ihan okei väleissä.
Vastaava hyvä äitipuoli, paha äiti, yhteiset lapsituhkimot ja jalustalle itsensä nostava lapsipuoliprinsessa toistuu meidänkin perheessä. Äiti on mielisairas (mm. Bipo ja epävakaa) ja narsistinen alkoholisti, jonka takia tyttärensä on lastensuojelun asiakas. Tytär käyttäytyy ikävästi kotona ja minua ja pieniä sisaruspuoliaan kohtaan, mitä on kestettävä vuodesta toiseen. Meihin on hyvä purkaa kaikki paha olo, vaikka olemme siihen täysin syyttömiä. Ei paljoa lohduta jos myöhemmin pyytää anteeksi, että on pilannut toisilta lapsuuden ja minulta ison osan elämääni.
Et voi väittää mitenkään, ettet itse olisi vapaaehtoisesti mennyt tuohon kuvioon ja tehnyt niitä lapsia vielä lisää siihen. Sitten syytät tuota miehen lasta kaikesta? Kyllä ne on ne aikuisten päätökset, jotka nämä tilanteet alunperin luo.
Minkä ikäinen tuo miehesi edellisen liiton lapsi muuten silloin oli kun aloit seurustelemaan alunperin hänen isänsä kanssa? Miten asiat silloin aluksi sujuivat ja miten tulit silloin tuon lapsen kanssa toimeen? Kuinka paljon lapsi on teidän luonanne ja kuinka paljon äitinsä luona?
Kyllä olen tavannut, tunnenkin paljon. Nämä on järjestelykysymyksiä. Kyllä tällaiset menot tiedetään etukäteen ja ne otetaan huomioon myös lasten kanssa tapaamisia suunniteltaessa. Onhan näin meneteltävä ydinperheissäkin. Yksinhuoltajienkin on järjesteltävä asiat lasten ja uran välillä.