Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka kasvoit "pahan" isä/äitipuolen läsnä ollessa...
03.01.2019 |
Mitä jälkiä se on jättänyt?
Minun isäpuoleni ei ollut paha sinänsä, vaan pääosin todella viileä ja jos kysyin neuvoa jossain hänen mielestään yksinkertaisessa tilanteessa hän vastasi töykeästi, siihen tyyliin että "oikeastiko palikka kysyt tuollaista". Joskus jos meillä oli vieraita, ja yritin osallistua keskusteluun, yksi isäpuolen katse riitti hiljentämään minut ja lähdinkin aina omaan huoneeseeni. Katseessa oli jotain todella pelottavaa. Joskus meillä oli mukavaa, käytiin kalassa yms ja kaikki oli hyvin, en tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään aina yhtäkkiä.
Nyt aikuisiällä koen että minun on todella vaikea yrittää saada aloitettua mitään, sillä tuntuu etten onnistu kuitenkaan. Apua en kehtaa pyytää, mihinkään. Jos joku katsoo minuun, tuntuu että pitäisi livistää takavasemmalle. Katsekontaktia en keskusteltaessa ole yrittänytkään hakea vuosiin. Mietin voiko tämä olla lapsuudesta peräisin? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Tottakai se parisuhteenkin hoitaminen on tärkeää. Mutta voitko aidosti väittää, että jos lapsiin suhtaudutaan tunkeutujina ja arjen sotkijoina, että heihin suhtaudutaan siten, miten lapsiin tulisi suhtautua? Ja ettei tuolloin aikuisten tarpeet ja fiilikset mene liikaa lasten hyvinvoinnin edelle? Tottakai parisuhdekin on tärkeä ja kuten sanoit, sitä pitää hoitaa tasapainossa lasten hyvinvoinnin kanssa. Valitettavasti olen vain liian usein nähnyt, kuten moni muukin lasten kanssa työskentelevä, että se vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Mielestäni asenne, että lapset ovat vain vierailijoita ja arjen sotkijoita kielii siitä, että lapsia laiminlyödään tavalla taikka toisella. Ei tunkeutujiin suhtauduta lempeydellä ja rakkaudella, yleensä hoidetaan minimit ja that’s it. Minimipanostuksella lapsi selviää kyllä hengissä, mutta jää vaille henkistä ja rakkaudellista pääomaa. Ja voi aiheuttaa kiintymyssuhteeseen peruuttamatonta vauriota mikä taas vaikuttaa kaikkeen lapsen elämässä.
Ei kukaan lapsi tarvitse maksimaalista panostusta 24/7. Välillä voi antaa lapsen leikkiä yksinkin - ja voin luvata sinulle, että ei tule vaurioita - ja keskittyä silloin puolisoon.
Olenko väittänytkään, että lapsen joka henkäistä tarvitsisi katsoa ja reflektoida 24/7? On hyvin vaikeaa keskustella, jos vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti.
En ole se, joka alussa kanssasi kirjoitti. Otan vain kantaa siihen, että se, että isä huomioi vaimonsa, ei ole lapsilta pois. Sinun kirjoituksesi antaa ymmärtää, että valinta on joko-tai: joko annat huomiota lapsille, tai sitten lapset eivät saa mitään huomiota (koska eihän traumoja muuten tule).
Annan ymmärtää? Kirjoitin tuossa aikaisemmin, että tottakai puolisoon saa keskittyä ja parisuhteeseen, mutta se ei saa olla lapsilta pois eikä aiheuttaa haittaa lapsille. Ja tuohon lainaamasi viestiin kirjoitin, että lapsen joka henkäystä ei tarvitse vahtia 24/7. En tiedä miten selvemmin voisin sen enää sanoa, että et ymmärtäisi (tahallaan?) väärin? Ei, puolisoiden panostus toisiaan kohtaan ei automaattisesti ja mustavalkoisesti tarkoita sitä, että se olisi lapsilta pois. Asia ei ole niin mustavalkoinen, mitä väen vängällä haluat vääntää.
Sittenhän olemme molemmat samaa mieltä: parisuhde tulee huomioita, ja lapsista pitää huolta. Case is closed.
Kyllä, olen kanssasi samaa mieltä. Olen tuonut tämän ilmi selvästi aiemmissa kommenteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina jaksa kirjoitti:
No, minä olen sitten huono äitipuoli 😕. Lapsen äidin kanssa on sovittu, että lapsi on viikon isällään ja viikon äidillään. Kuitenkin lapsi käy isällänsä ainakin kaksi kertaa viikossa ja tulee jo perjantaina, vaikka sunnuntainaista on sovittu. Minä jaksan muistuttaa siitä. Olishan se kiva joku vkonloppu olla kahdestaan.
Minä olen se joka "saa" luvan kieltää lasta menemästä maksullisiin menoihin, sillä lapsen vanhemmat ovat työttömiä ja minä töissä. Ja loppuviimeistä lapsi tulee minulta pyytämään rahaa. Mielestäni ruuan ja vaatteiden kustantaminen saa osaltani riittää ( ja joskus ajattelem, ettei tarvitsisi noitakaan). Saatan muyös suutahtaa, jos itselleni ostama herkku on syöty.
Käytännössä lapsi saa olla kummalla vaan milloin haluaa. Sinusta lapsi ei saa käydä ollenkaan teillä koska "isä viikko" eikö teidän koti ole myös lapsen koti?
Et nyt hahmota kokonaisuutta. Pointti ei ole siinä kenen koti se on, vaan siinä, että äiti siivoaa lapsen viikonlopuiksi isälleen jolloin isälle ei jää vapaita yhtään. Selkee peli. Mä veisin lapsen takaisin kotiinsa perjantaina ja sanoisin että heippa, nähdään sunnuntaina.
Tuossa olikin että.lapsi itse mennyt isälleen ja mitä lapsi miettii kun isä palauttaa hänet "isä ei halua minua". Siinä on sitten isällä pikkasen korjaamista että saa lapsen luottamuksen ja kunnioituksen takaisin. Silloin kun niitä lapsia tekee pitää hyväksyä, että ne omat tarpeet ja menot ovat toissijainen asia. Jos ei tätä ymmärrä kuin Suosittelen pidättäytymään seksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Juurikin näin.
Olen monesti miettinyt, millainen pääkoppa on näillä ”jos puoliso on tärkein, niin lapset hylätään”- ihmisillä.
Näinkö minä väitin? Kyllä puoliso voi olla tärkeä mutta se aikuisten tärkeys ja onni ei saa mennä lasten edelle ja vahingoittaa lapsia. Onko tätä niin vaikea käsittää?
Saat asian kuulostamaan siltä, että isä ja äitipuoli hyppelevät onnellisesti käsikkäin leffaan unohtaen pienet lapset kotiin pimeään?
Ei se "perhe" onnellisuus mene minkään lapsien tarpeiden ohi.Hyvin usein se menee, valitettavasti. Työskentelen lastensuojelussa ja tuttavia työskentelee lastenvalvojina. Aikuisten itsekkyys ja lasten laiminlyönti oman onnellisuuden ja parisuhteen takia on ihan käsittämätöntä. Ja se käsittämätön itsekkyys ja laiminlyönti on valitettavasti sääntö eikä poikkeus.
Näin varmaan on. Toisaalta, kun mieheni aikanaan yritti vuosia saada tapaamisoikeutta lapsiinsa, lastenvalvojien sokeus oli ihan järkyttävää. Lasten äiti esitti kärsivää raukkaa ja laahusti mustamaalaamassa isää eri viranomaisilla. Puhui ihan potaskaa. Vaikka lastenvalvojat (jotka myös vaihtuivat jatkuvasti) lukivat esim vanhempien välisiä sähköposteja, kukaan ei halunnut nähdä sitä tahallista kiusaamista ja pelaamista mitä äiti harrasti. Kun äiti raahautui likaisen lapsikatraansa kanssa paikalle "masentuneena" kaikki menivät halpaan, näkivät kauhean isän ja myyttisen äitiraukan joka kärsi vääryyttä ja yritti suojella lapsiaan. Tätä kun sivusta seurasin, meni todella usko mm lastenvalvojien ammattitaitoon. Äidin manipulointi oli ilmiselvää, mutta kaikki tyytyivät vaan uskomaan hänen marttyyrishownsa.
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa aletaan puhua äiti- ja isäpuolien hukkaan menneistä vuosista?
Kaikki on annettu ja paljosta luovuttu toisen lapsen vuoksi ja mitä siitä itselle käteen jää?
Ei mitään muuta kuin mustamaalaamista ja epäkiitollisuutta.
Olin äitipuoli 10 vuotta. Hoidin tytöt, kun mies oli työmatkalla, tai krapuloissa. Autoin saamaan ekat harjoittelut ja harjoittelemaan pääsykokeisiin. Kuuntelin sydänsurut ja lohdutin.
Lopulta erosin miehestä koska hänen alkoholinkäyttö vain paheni. Hän ei halunnut että olen tekemisissä hänen suvun eikä lasten kanssa. Nyt nuorin on menossa kesällä naimisiin enkä ole näkemässä sitä. Pidän hänestä ja hänen poikaystävästä, olin näkemässä heidän suhteen alun ja karikot. Autoin hänet nykyiseen ammattiinsa. Käytin suhteitani että hän sai töitä.
Mutta näin se nyt menee. Varmaan ex on puhunut minusta vaikka mitä pahaa sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Tottakai se parisuhteenkin hoitaminen on tärkeää. Mutta voitko aidosti väittää, että jos lapsiin suhtaudutaan tunkeutujina ja arjen sotkijoina, että heihin suhtaudutaan siten, miten lapsiin tulisi suhtautua? Ja ettei tuolloin aikuisten tarpeet ja fiilikset mene liikaa lasten hyvinvoinnin edelle? Tottakai parisuhdekin on tärkeä ja kuten sanoit, sitä pitää hoitaa tasapainossa lasten hyvinvoinnin kanssa. Valitettavasti olen vain liian usein nähnyt, kuten moni muukin lasten kanssa työskentelevä, että se vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Voisitko antaa esimerkkejä, miten olet nähnyt, että vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle?
Itse olen yllä kirjoittanut. Olen se, joka on jo lähtökohtaisesti turhia eroja vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tekemistä tuolla on sillä, että kyseessä oli isäpuoli eikä isä?
Joo, kyllä tuollainen voi jättää jälkensä.
Onhan sillä nyt huomattava ero onko se biologinen vanhempi vai ei. Dynamiikka ydinperheessä on aivan toinen, kuin uusioperheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa aletaan puhua äiti- ja isäpuolien hukkaan menneistä vuosista?
Kaikki on annettu ja paljosta luovuttu toisen lapsen vuoksi ja mitä siitä itselle käteen jää?
Ei mitään muuta kuin mustamaalaamista ja epäkiitollisuutta.Olin äitipuoli 10 vuotta. Hoidin tytöt, kun mies oli työmatkalla, tai krapuloissa. Autoin saamaan ekat harjoittelut ja harjoittelemaan pääsykokeisiin. Kuuntelin sydänsurut ja lohdutin.
Lopulta erosin miehestä koska hänen alkoholinkäyttö vain paheni. Hän ei halunnut että olen tekemisissä hänen suvun eikä lasten kanssa. Nyt nuorin on menossa kesällä naimisiin enkä ole näkemässä sitä. Pidän hänestä ja hänen poikaystävästä, olin näkemässä heidän suhteen alun ja karikot. Autoin hänet nykyiseen ammattiinsa. Käytin suhteitani että hän sai töitä.
Mutta näin se nyt menee. Varmaan ex on puhunut minusta vaikka mitä pahaa sinne.
Miksi ihmeessä olet totellut miestä ja katkonut välit hänen toiveestaan muuhun sukuun? En ikimaailmassa suostuisi yhden juopon takia katkomaan välejä muihin ihmisiin.
Tuskinpa on puhunut tai jos onkin, niin uskottavasti nuo muut ajattelevat omilla aivoillaan. Laittaisin viestiä sille tyttärelle, jossa toivottaisin onnea ja tunnustelisin ilmanalaa fiiliksistä. Olen varma että se tyttökin on jäänyt kaipaamaan ja ihmettelemään mitä on tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Niinhän se on.
Vanhemman vain on vaikea tietää, johtuuko uusvanhemman kiukuttelu saamatta hänestä kahdenkeskisestä ajasta, vai siitä ettei lähtökohtaisesti pidä lapsesta, eikä tule koskaan pitämäänkään.
Jos panostetaan vaan parisuhteeseen sokeasti, voi jäädä huomaamatta että joskus se uusperhe ei ole hyväksi lapselle edes silloin kun parisuhde voi hyvin. Aina kemiat ei vaan toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Tottakai se parisuhteenkin hoitaminen on tärkeää. Mutta voitko aidosti väittää, että jos lapsiin suhtaudutaan tunkeutujina ja arjen sotkijoina, että heihin suhtaudutaan siten, miten lapsiin tulisi suhtautua? Ja ettei tuolloin aikuisten tarpeet ja fiilikset mene liikaa lasten hyvinvoinnin edelle? Tottakai parisuhdekin on tärkeä ja kuten sanoit, sitä pitää hoitaa tasapainossa lasten hyvinvoinnin kanssa. Valitettavasti olen vain liian usein nähnyt, kuten moni muukin lasten kanssa työskentelevä, että se vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Voisitko antaa esimerkkejä, miten olet nähnyt, että vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle?
Itse olen yllä kirjoittanut. Olen se, joka on jo lähtökohtaisesti turhia eroja vastaan.
No yhtenä esimerkkinä se, ettei lasta enää haluta nähdä samalla tavalla. Muutetaan pienempään asuntoon mihin lapsi ei enää ”mahdu” vierailemaan. Ei kysellä lapsen kuulumisia eikä olla millään tavalla kiinnostuneita lapsen asioista. Lapsi jää täysin heitteille ja ulkopuoliseksi kaikesta, lapsi koetaan taakkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
En ole ylläoleva, mutta totean vain, että hyvin toimiva parisuhde ei vaadi sitä, että on puolison lapsen kanssa tekemisissä.
Ja sitä paitsi, jos ylläoleva ei sallisi tätä käytöstä, vaan ottaisi miehen toiminnan vuoksi eron - mikä muuttuisi? Ei isä lastaan sen useammin näkisi. Hänellä olisi jokin muu meno. Koska ongelma on miehessä, ei naisessa,
Kyllä nyt olet aika mustavalkoinen.
Jos äitipuoli on vastahakoinen miehensä laspiin nähden, niin mies varmasti tapaa lapsiaan harvemmin ihan yleisen ilmapiirin vuoksi.
Kovin empaattiselta et vaikuta vaikka et varsinaisesti ilkeä olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Tottakai se parisuhteenkin hoitaminen on tärkeää. Mutta voitko aidosti väittää, että jos lapsiin suhtaudutaan tunkeutujina ja arjen sotkijoina, että heihin suhtaudutaan siten, miten lapsiin tulisi suhtautua? Ja ettei tuolloin aikuisten tarpeet ja fiilikset mene liikaa lasten hyvinvoinnin edelle? Tottakai parisuhdekin on tärkeä ja kuten sanoit, sitä pitää hoitaa tasapainossa lasten hyvinvoinnin kanssa. Valitettavasti olen vain liian usein nähnyt, kuten moni muukin lasten kanssa työskentelevä, että se vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Voisitko antaa esimerkkejä, miten olet nähnyt, että vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle?
Itse olen yllä kirjoittanut. Olen se, joka on jo lähtökohtaisesti turhia eroja vastaan.
No yhtenä esimerkkinä se, ettei lasta enää haluta nähdä samalla tavalla. Muutetaan pienempään asuntoon mihin lapsi ei enää ”mahdu” vierailemaan. Ei kysellä lapsen kuulumisia eikä olla millään tavalla kiinnostuneita lapsen asioista. Lapsi jää täysin heitteille ja ulkopuoliseksi kaikesta, lapsi koetaan taakkana.
Tuo ei liity paljoakaan uusperheilyyn. Usein isät vain ovat tuollaisia, olivat yksin tai yhdessä jonkin kanssa.
Koska tämä on uusperhekeskustelu, niin osotin kuulevani jotain uusperheeseen liittyviä ongelmia,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Juurikin näin.
Olen monesti miettinyt, millainen pääkoppa on näillä ”jos puoliso on tärkein, niin lapset hylätään”- ihmisillä.
Näinkö minä väitin? Kyllä puoliso voi olla tärkeä mutta se aikuisten tärkeys ja onni ei saa mennä lasten edelle ja vahingoittaa lapsia. Onko tätä niin vaikea käsittää?
Saat asian kuulostamaan siltä, että isä ja äitipuoli hyppelevät onnellisesti käsikkäin leffaan unohtaen pienet lapset kotiin pimeään?
Ei se "perhe" onnellisuus mene minkään lapsien tarpeiden ohi.Hyvin usein se menee, valitettavasti. Työskentelen lastensuojelussa ja tuttavia työskentelee lastenvalvojina. Aikuisten itsekkyys ja lasten laiminlyönti oman onnellisuuden ja parisuhteen takia on ihan käsittämätöntä. Ja se käsittämätön itsekkyys ja laiminlyönti on valitettavasti sääntö eikä poikkeus.
Näin varmaan on. Toisaalta, kun mieheni aikanaan yritti vuosia saada tapaamisoikeutta lapsiinsa, lastenvalvojien sokeus oli ihan järkyttävää. Lasten äiti esitti kärsivää raukkaa ja laahusti mustamaalaamassa isää eri viranomaisilla. Puhui ihan potaskaa. Vaikka lastenvalvojat (jotka myös vaihtuivat jatkuvasti) lukivat esim vanhempien välisiä sähköposteja, kukaan ei halunnut nähdä sitä tahallista kiusaamista ja pelaamista mitä äiti harrasti. Kun äiti raahautui likaisen lapsikatraansa kanssa paikalle "masentuneena" kaikki menivät halpaan, näkivät kauhean isän ja myyttisen äitiraukan joka kärsi vääryyttä ja yritti suojella lapsiaan. Tätä kun sivusta seurasin, meni todella usko mm lastenvalvojien ammattitaitoon. Äidin manipulointi oli ilmiselvää, mutta kaikki tyytyivät vaan uskomaan hänen marttyyrishownsa.
Se on ihan sama kumpi osapuoli on taitava manipuloija ja valehtelija. Monesti se manipuloija saa huijattua viranomaisia ja vietyä heitä kuin litran mittaa. En tiedä mistä johtuu, suomalaisten sinisilmäisyydestä ja pakottavasta halusta uskoa kaikkien kohdalla ehdottomaan hyvään? Moni väkivaltainen narsistinen mies on ihan samalla tavalla saanut tarinoitua vaikka sun mitä ja viranomaiset ovat uskoneet. Tuomioista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
En ole ylläoleva, mutta totean vain, että hyvin toimiva parisuhde ei vaadi sitä, että on puolison lapsen kanssa tekemisissä.
Ja sitä paitsi, jos ylläoleva ei sallisi tätä käytöstä, vaan ottaisi miehen toiminnan vuoksi eron - mikä muuttuisi? Ei isä lastaan sen useammin näkisi. Hänellä olisi jokin muu meno. Koska ongelma on miehessä, ei naisessa,
Kyllä nyt olet aika mustavalkoinen.
Jos äitipuoli on vastahakoinen miehensä laspiin nähden, niin mies varmasti tapaa lapsiaan harvemmin ihan yleisen ilmapiirin vuoksi.
Kovin empaattiselta et vaikuta vaikka et varsinaisesti ilkeä olisikaan.
Olen tuo, jolle vastasit.
Minä en ole miehen lasten kanssa tekemisissä. He eivät kuulu minulle. Mutta mies tapaa lapsiaan kuten haluaa. Koska sekään ei kuulu minulle.
Annan miehelle täyden vapauden toimia kuten hän haluaa. Ja hän antaa täyden vapauden minulle. Eikö tämä ole suurinta rakkautta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Omankin lapsen näkeminen vaatii ns. tunneyhteyden. Jos lapsi on etäinen, kuin kuka tahansa lapsi, niin ei tämän näkemiselläkään ole niin väliä. Oli oma tai ei.
Ohis
Outoa. Minulle lapsenlapsi on hyvin tärkeä vaikka en näe häntä kuin pari- kolme kertaa kuukaudessa.
En ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Tottakai se parisuhteenkin hoitaminen on tärkeää. Mutta voitko aidosti väittää, että jos lapsiin suhtaudutaan tunkeutujina ja arjen sotkijoina, että heihin suhtaudutaan siten, miten lapsiin tulisi suhtautua? Ja ettei tuolloin aikuisten tarpeet ja fiilikset mene liikaa lasten hyvinvoinnin edelle? Tottakai parisuhdekin on tärkeä ja kuten sanoit, sitä pitää hoitaa tasapainossa lasten hyvinvoinnin kanssa. Valitettavasti olen vain liian usein nähnyt, kuten moni muukin lasten kanssa työskentelevä, että se vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Voisitko antaa esimerkkejä, miten olet nähnyt, että vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle?
Itse olen yllä kirjoittanut. Olen se, joka on jo lähtökohtaisesti turhia eroja vastaan.
No yhtenä esimerkkinä se, ettei lasta enää haluta nähdä samalla tavalla. Muutetaan pienempään asuntoon mihin lapsi ei enää ”mahdu” vierailemaan. Ei kysellä lapsen kuulumisia eikä olla millään tavalla kiinnostuneita lapsen asioista. Lapsi jää täysin heitteille ja ulkopuoliseksi kaikesta, lapsi koetaan taakkana.
Tuo ei liity paljoakaan uusperheilyyn. Usein isät vain ovat tuollaisia, olivat yksin tai yhdessä jonkin kanssa.
Koska tämä on uusperhekeskustelu, niin osotin kuulevani jotain uusperheeseen liittyviä ongelmia,
Kyllä tätä samaa tapahtuu ihan naistenkin taholta. Jostain syystä se uusi rakkaus menee kaiken edelle. Jos lapsi vielä oireilee erosta psyykkisesti, on äärimmäisen helppoa leimata lapsi hankalaksi ja inhottavaksi ja ottaa etäisyyttä lisää sen varjolla. Ja lapsethan usein reagoivat eroon.
Onkohan itselläsi pikkuisen liian miesvihamielinen asenne, kerta ajattelet, että miehille tuollainen käytös nyt on vain luonnollista eikä kuulu uusperhekuvioon millään tavalla? Ja nimenomaan niin, että tässä olisi kyse pelkästään miehistä?
Kannattaisi pikkuisen tarkastella omaa asenteellisuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Tottakai se parisuhteenkin hoitaminen on tärkeää. Mutta voitko aidosti väittää, että jos lapsiin suhtaudutaan tunkeutujina ja arjen sotkijoina, että heihin suhtaudutaan siten, miten lapsiin tulisi suhtautua? Ja ettei tuolloin aikuisten tarpeet ja fiilikset mene liikaa lasten hyvinvoinnin edelle? Tottakai parisuhdekin on tärkeä ja kuten sanoit, sitä pitää hoitaa tasapainossa lasten hyvinvoinnin kanssa. Valitettavasti olen vain liian usein nähnyt, kuten moni muukin lasten kanssa työskentelevä, että se vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Voisitko antaa esimerkkejä, miten olet nähnyt, että vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle?
Itse olen yllä kirjoittanut. Olen se, joka on jo lähtökohtaisesti turhia eroja vastaan.
No yhtenä esimerkkinä se, ettei lasta enää haluta nähdä samalla tavalla. Muutetaan pienempään asuntoon mihin lapsi ei enää ”mahdu” vierailemaan. Ei kysellä lapsen kuulumisia eikä olla millään tavalla kiinnostuneita lapsen asioista. Lapsi jää täysin heitteille ja ulkopuoliseksi kaikesta, lapsi koetaan taakkana.
Tuo ei liity paljoakaan uusperheilyyn. Usein isät vain ovat tuollaisia, olivat yksin tai yhdessä jonkin kanssa.
Koska tämä on uusperhekeskustelu, niin osotin kuulevani jotain uusperheeseen liittyviä ongelmia,
Kyllä tätä samaa tapahtuu ihan naistenkin taholta. Jostain syystä se uusi rakkaus menee kaiken edelle. Jos lapsi vielä oireilee erosta psyykkisesti, on äärimmäisen helppoa leimata lapsi hankalaksi ja inhottavaksi ja ottaa etäisyyttä lisää sen varjolla. Ja lapsethan usein reagoivat eroon.
Onkohan itselläsi pikkuisen liian miesvihamielinen asenne, kerta ajattelet, että miehille tuollainen käytös nyt on vain luonnollista eikä kuulu uusperhekuvioon millään tavalla? Ja nimenomaan niin, että tässä olisi kyse pelkästään miehistä?
Kannattaisi pikkuisen tarkastella omaa asenteellisuuttaan.
Olen ehkä asenteellinen, mutta uskon, että uusperhe-erot johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, että isät tyrkkäävät oman lapsivastuunsa äitipuolelle. Toki naisetkin tätä tekevät, mutta vuosia av-ketjuja lukeneena olen tullut tähän tulokseen. Eli tämä asenteellisuuteni tulee av:n uusperheketjuista.
Itsekin elän uusperheessä, ja mies on samanlainen laiskanpuoleinen. Mikäli alkaisin hänen lapsiaan hoitamaan ja viihdyttämään, niin uupuisin nopeasti. Siksi en sitä tee. Ja ps. Mies on maailman paras mies! Loistava aviomies, ei niin loistava isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Tottakai se parisuhteenkin hoitaminen on tärkeää. Mutta voitko aidosti väittää, että jos lapsiin suhtaudutaan tunkeutujina ja arjen sotkijoina, että heihin suhtaudutaan siten, miten lapsiin tulisi suhtautua? Ja ettei tuolloin aikuisten tarpeet ja fiilikset mene liikaa lasten hyvinvoinnin edelle? Tottakai parisuhdekin on tärkeä ja kuten sanoit, sitä pitää hoitaa tasapainossa lasten hyvinvoinnin kanssa. Valitettavasti olen vain liian usein nähnyt, kuten moni muukin lasten kanssa työskentelevä, että se vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle.
Voisitko antaa esimerkkejä, miten olet nähnyt, että vanhempien onni menee lasten hyvinvoinnin edelle?
Itse olen yllä kirjoittanut. Olen se, joka on jo lähtökohtaisesti turhia eroja vastaan.
No yhtenä esimerkkinä se, ettei lasta enää haluta nähdä samalla tavalla. Muutetaan pienempään asuntoon mihin lapsi ei enää ”mahdu” vierailemaan. Ei kysellä lapsen kuulumisia eikä olla millään tavalla kiinnostuneita lapsen asioista. Lapsi jää täysin heitteille ja ulkopuoliseksi kaikesta, lapsi koetaan taakkana.
Tuo ei liity paljoakaan uusperheilyyn. Usein isät vain ovat tuollaisia, olivat yksin tai yhdessä jonkin kanssa.
Koska tämä on uusperhekeskustelu, niin osotin kuulevani jotain uusperheeseen liittyviä ongelmia,
Kyllä tätä samaa tapahtuu ihan naistenkin taholta. Jostain syystä se uusi rakkaus menee kaiken edelle. Jos lapsi vielä oireilee erosta psyykkisesti, on äärimmäisen helppoa leimata lapsi hankalaksi ja inhottavaksi ja ottaa etäisyyttä lisää sen varjolla. Ja lapsethan usein reagoivat eroon.
Onkohan itselläsi pikkuisen liian miesvihamielinen asenne, kerta ajattelet, että miehille tuollainen käytös nyt on vain luonnollista eikä kuulu uusperhekuvioon millään tavalla? Ja nimenomaan niin, että tässä olisi kyse pelkästään miehistä?
Kannattaisi pikkuisen tarkastella omaa asenteellisuuttaan.Olen ehkä asenteellinen, mutta uskon, että uusperhe-erot johtuvat suurimmaksi osaksi siitä, että isät tyrkkäävät oman lapsivastuunsa äitipuolelle. Toki naisetkin tätä tekevät, mutta vuosia av-ketjuja lukeneena olen tullut tähän tulokseen. Eli tämä asenteellisuuteni tulee av:n uusperheketjuista.
Itsekin elän uusperheessä, ja mies on samanlainen laiskanpuoleinen. Mikäli alkaisin hänen lapsiaan hoitamaan ja viihdyttämään, niin uupuisin nopeasti. Siksi en sitä tee. Ja ps. Mies on maailman paras mies! Loistava aviomies, ei niin loistava isä.
Ehkä ei av:lta kannattaisi vetää mitään isompia johtopäätöksiä toisesta sukupuolesta. Täällä on aika paljon trolleja ja muuten vain kirjavaa porukkaa...en alkaisia tieteellisesti pätevää johtopäätöstä tekemään anonyymistä nettipalstasta, missä Mirja 55 vee voikin olla Petteri 15 vee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Ja sinä sallit tämän käytöksen? Eikö ole selkeintä että isä näkee lastaan tiettyinä sovittuina aikoina, ja sinä olet joko mukana tai pysyt poissa. En tosin näe suhteella kovin ruusuista tulevaisuutta, ellet ole missään tekemisissä puolisosi lapsen kanssa.
En ole ylläoleva, mutta totean vain, että hyvin toimiva parisuhde ei vaadi sitä, että on puolison lapsen kanssa tekemisissä.
Ja sitä paitsi, jos ylläoleva ei sallisi tätä käytöstä, vaan ottaisi miehen toiminnan vuoksi eron - mikä muuttuisi? Ei isä lastaan sen useammin näkisi. Hänellä olisi jokin muu meno. Koska ongelma on miehessä, ei naisessa,
Kyllä nyt olet aika mustavalkoinen.
Jos äitipuoli on vastahakoinen miehensä laspiin nähden, niin mies varmasti tapaa lapsiaan harvemmin ihan yleisen ilmapiirin vuoksi.
Kovin empaattiselta et vaikuta vaikka et varsinaisesti ilkeä olisikaan.Olen tuo, jolle vastasit.
Minä en ole miehen lasten kanssa tekemisissä. He eivät kuulu minulle. Mutta mies tapaa lapsiaan kuten haluaa. Koska sekään ei kuulu minulle.
Annan miehelle täyden vapauden toimia kuten hän haluaa. Ja hän antaa täyden vapauden minulle. Eikö tämä ole suurinta rakkautta?
Meillä on kyllä hyvin erilainen näkemys mikä on suurinta rakkautta. Eli jos miehen lapset muuttaisi miehen kotiin te ette vissiin enää olisi yhdessä kun et halua olla heidän kanssaan tekemisissä.
Eri
Sittenhän olemme molemmat samaa mieltä: parisuhde tulee huomioita, ja lapsista pitää huolta. Case is closed.