Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka kasvoit "pahan" isä/äitipuolen läsnä ollessa...
03.01.2019 |
Mitä jälkiä se on jättänyt?
Minun isäpuoleni ei ollut paha sinänsä, vaan pääosin todella viileä ja jos kysyin neuvoa jossain hänen mielestään yksinkertaisessa tilanteessa hän vastasi töykeästi, siihen tyyliin että "oikeastiko palikka kysyt tuollaista". Joskus jos meillä oli vieraita, ja yritin osallistua keskusteluun, yksi isäpuolen katse riitti hiljentämään minut ja lähdinkin aina omaan huoneeseeni. Katseessa oli jotain todella pelottavaa. Joskus meillä oli mukavaa, käytiin kalassa yms ja kaikki oli hyvin, en tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään aina yhtäkkiä.
Nyt aikuisiällä koen että minun on todella vaikea yrittää saada aloitettua mitään, sillä tuntuu etten onnistu kuitenkaan. Apua en kehtaa pyytää, mihinkään. Jos joku katsoo minuun, tuntuu että pitäisi livistää takavasemmalle. Katsekontaktia en keskusteltaessa ole yrittänytkään hakea vuosiin. Mietin voiko tämä olla lapsuudesta peräisin? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (312)
Minä kyllä tiedän myös erittäin juonittelevia ja manipuloivia uuden puolison lapsia.
Ihminen on ihminen ja kaikki ihmiset voivat päätyä mihin rooliin tahansa. Sairas ihminen on sairas lapsipuolena, isäpuolena tai äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Näinhän se usein menee. Ydinperheen lapsilla tulee esim murkkuiässä yleensä se vaihe, kun omia vanhempia haastetaan ja ne nähdään negatiivisessa valossa. Eli osa normaalia kasvua. Jotenkin vaikuttaa siltä, että uusperheissä prosessi meneekin niin, että kaikki negatiivinen omassa vanhemmassa nähdään sen uuden puolison syyksi.
Tämä! Kaikki ei todellakaan ole eron ja uusien puolisoiden syytä vaan osa normaalia kasvuprosessia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa muutaman vastaajan tarinat kuullostavat tismalleen omilta kokemuksiltani. Olin perheen vanhin lapsi, tyttö, ja meille muutti isäpuoli joka oli päästään aivan pimeä. Sitä ennen äiti oli eronnut kaikin puolin väkivaltaisesta liitosta isämme kanssa, ja juuri kun keskinäinen perheidyllimme alkoi tasaantua, hän hajoitti sen ottamalla äkkiä uuden miehen. En ensinnäkään tajua, miksi hän ei keskittynyt lapsiinsa vaan oli kiire riekkua baareissa etsimässä seksiä niin kuin siskoni myöhemmin suomensi, koska meillä olisi ollut tarve toipua monen vuoden eristämisestä, laiminlyönnistä ja pahoinpitelyistä.
Uusi mies oli kauhistus. Ei käynyt töissä, kuppasi äitimme rahat ja kittasi kaljaa. Hän pahoinpiteli, vähätteli, arvosteli, syötti omaa aivan käsittämätöntä arvomaailmaansa meille. Jossain vaiheessa ymmärsin, että vaikka olisin miten kiltti kuin osaan, olen perheessämme se syntipukki johon puretaan kaikki. Isäpuoli kävi minuun käsiksi monta kertaa. Kerrankin kavereitten nähden hän suuttui eteisessä, nappasi minua jaloista kiinni ja veti nurin että löin pääni lattiaan. Vieressä seissyt äitini sanoi täysin kylmänrauhallisena, että oliko pakko sen kaverin nähden käydä kiinni. ITSE EN IKIMAAILMASSA SUHTAUTUISI NOIN JOS MIEHENI KÄVISI LAPSEENI KÄSIKSI, vaan se olisi entinen mies ja ilmottaisin sen jollekin velijärjestölle puhutteluun.
Jossain vaiheessa isäpuoli alkoi järjestää minua ulkomaille, mutta sehän karahti kiville hyvin nopeaan. Aloitin jossain vaiheessa kampanjoimaan sen puolesta, että isäpuoli muuttaisi pois. En jaksanut kuunnella sitä alituista huutoa, riitelyä ja tappelua ja kerran tai kaksi sain selkääni sekä isäpuolelta että hänen veljeltään. Olin alipainoinen 9-vuotias, joten ehkä olin ansainnut sen (huomatkaa sarkasmi).
Ongelma on äitisi, ymmärrä nyt hyvä lapsi tämä asia. Isäpuolta turhaan syytät, kuka äiti antaa tuommoista tapahtua. Äitisi on vaikeasti sairas. Parempaa tulevaisuutta sinulle.
Kyllä muuten syytän.. Sitten niitä valoja päälle ennen kuin kirjoittelet. Ongelma oli nimenomaan isäpuoli, ja hänen tekemisensä eivät jää tekemättömiksi sillä että olisi ollut äidin vastuulla vaikka hänen tehtävänsä olisi ollut lopettaa koko sirkus.
Terve äiti ei päästä tuommoisia miehiä lastensä lähelle. Jos rupeaa kaupungilta keräämään random tyyppejä mukaansa niin tuossa lopputulos. Äitisi oli teistä vastuussa. Näillä alkoholisoituneilla miehillä ei teihin mitään oikeutta ollut, äitisi sen oikeuden heille antoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa muutaman vastaajan tarinat kuullostavat tismalleen omilta kokemuksiltani. Olin perheen vanhin lapsi, tyttö, ja meille muutti isäpuoli joka oli päästään aivan pimeä. Sitä ennen äiti oli eronnut kaikin puolin väkivaltaisesta liitosta isämme kanssa, ja juuri kun keskinäinen perheidyllimme alkoi tasaantua, hän hajoitti sen ottamalla äkkiä uuden miehen. En ensinnäkään tajua, miksi hän ei keskittynyt lapsiinsa vaan oli kiire riekkua baareissa etsimässä seksiä niin kuin siskoni myöhemmin suomensi, koska meillä olisi ollut tarve toipua monen vuoden eristämisestä, laiminlyönnistä ja pahoinpitelyistä.
Uusi mies oli kauhistus. Ei käynyt töissä, kuppasi äitimme rahat ja kittasi kaljaa. Hän pahoinpiteli, vähätteli, arvosteli, syötti omaa aivan käsittämätöntä arvomaailmaansa meille. Jossain vaiheessa ymmärsin, että vaikka olisin miten kiltti kuin osaan, olen perheessämme se syntipukki johon puretaan kaikki. Isäpuoli kävi minuun käsiksi monta kertaa. Kerrankin kavereitten nähden hän suuttui eteisessä, nappasi minua jaloista kiinni ja veti nurin että löin pääni lattiaan. Vieressä seissyt äitini sanoi täysin kylmänrauhallisena, että oliko pakko sen kaverin nähden käydä kiinni. ITSE EN IKIMAAILMASSA SUHTAUTUISI NOIN JOS MIEHENI KÄVISI LAPSEENI KÄSIKSI, vaan se olisi entinen mies ja ilmottaisin sen jollekin velijärjestölle puhutteluun.
Jossain vaiheessa isäpuoli alkoi järjestää minua ulkomaille, mutta sehän karahti kiville hyvin nopeaan. Aloitin jossain vaiheessa kampanjoimaan sen puolesta, että isäpuoli muuttaisi pois. En jaksanut kuunnella sitä alituista huutoa, riitelyä ja tappelua ja kerran tai kaksi sain selkääni sekä isäpuolelta että hänen veljeltään. Olin alipainoinen 9-vuotias, joten ehkä olin ansainnut sen (huomatkaa sarkasmi).
Ongelma on äitisi, ymmärrä nyt hyvä lapsi tämä asia. Isäpuolta turhaan syytät, kuka äiti antaa tuommoista tapahtua. Äitisi on vaikeasti sairas. Parempaa tulevaisuutta sinulle.
Kyllä muuten syytän.. Sitten niitä valoja päälle ennen kuin kirjoittelet. Ongelma oli nimenomaan isäpuoli, ja hänen tekemisensä eivät jää tekemättömiksi sillä että olisi ollut äidin vastuulla vaikka hänen tehtävänsä olisi ollut lopettaa koko sirkus.
Terve äiti ei päästä tuommoisia miehiä lastensä lähelle. Jos rupeaa kaupungilta keräämään random tyyppejä mukaansa niin tuossa lopputulos. Äitisi oli teistä vastuussa. Näillä alkoholisoituneilla miehillä ei teihin mitään oikeutta ollut, äitisi sen oikeuden heille antoi.
Näin ohiksena totean, että olette molemmat oikeassa. Kaltoinkohtelija eli isäpuoli on tietysti vastuussa omasta käytöksestään, mutta kyllä samanlaisuus vetää puoleensa samanlaista. Äidissä on ollut paljon vikaa, että on kiinnyttynyt kaltoinkohtelijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketjussa muutaman vastaajan tarinat kuullostavat tismalleen omilta kokemuksiltani. Olin perheen vanhin lapsi, tyttö, ja meille muutti isäpuoli joka oli päästään aivan pimeä. Sitä ennen äiti oli eronnut kaikin puolin väkivaltaisesta liitosta isämme kanssa, ja juuri kun keskinäinen perheidyllimme alkoi tasaantua, hän hajoitti sen ottamalla äkkiä uuden miehen. En ensinnäkään tajua, miksi hän ei keskittynyt lapsiinsa vaan oli kiire riekkua baareissa etsimässä seksiä niin kuin siskoni myöhemmin suomensi, koska meillä olisi ollut tarve toipua monen vuoden eristämisestä, laiminlyönnistä ja pahoinpitelyistä.
Uusi mies oli kauhistus. Ei käynyt töissä, kuppasi äitimme rahat ja kittasi kaljaa. Hän pahoinpiteli, vähätteli, arvosteli, syötti omaa aivan käsittämätöntä arvomaailmaansa meille. Jossain vaiheessa ymmärsin, että vaikka olisin miten kiltti kuin osaan, olen perheessämme se syntipukki johon puretaan kaikki. Isäpuoli kävi minuun käsiksi monta kertaa. Kerrankin kavereitten nähden hän suuttui eteisessä, nappasi minua jaloista kiinni ja veti nurin että löin pääni lattiaan. Vieressä seissyt äitini sanoi täysin kylmänrauhallisena, että oliko pakko sen kaverin nähden käydä kiinni. ITSE EN IKIMAAILMASSA SUHTAUTUISI NOIN JOS MIEHENI KÄVISI LAPSEENI KÄSIKSI, vaan se olisi entinen mies ja ilmottaisin sen jollekin velijärjestölle puhutteluun.
Jossain vaiheessa isäpuoli alkoi järjestää minua ulkomaille, mutta sehän karahti kiville hyvin nopeaan. Aloitin jossain vaiheessa kampanjoimaan sen puolesta, että isäpuoli muuttaisi pois. En jaksanut kuunnella sitä alituista huutoa, riitelyä ja tappelua ja kerran tai kaksi sain selkääni sekä isäpuolelta että hänen veljeltään. Olin alipainoinen 9-vuotias, joten ehkä olin ansainnut sen (huomatkaa sarkasmi).
Ongelma on äitisi, ymmärrä nyt hyvä lapsi tämä asia. Isäpuolta turhaan syytät, kuka äiti antaa tuommoista tapahtua. Äitisi on vaikeasti sairas. Parempaa tulevaisuutta sinulle.
Kyllä muuten syytän.. Sitten niitä valoja päälle ennen kuin kirjoittelet. Ongelma oli nimenomaan isäpuoli, ja hänen tekemisensä eivät jää tekemättömiksi sillä että olisi ollut äidin vastuulla vaikka hänen tehtävänsä olisi ollut lopettaa koko sirkus.
Terve äiti ei päästä tuommoisia miehiä lastensä lähelle. Jos rupeaa kaupungilta keräämään random tyyppejä mukaansa niin tuossa lopputulos. Äitisi oli teistä vastuussa. Näillä alkoholisoituneilla miehillä ei teihin mitään oikeutta ollut, äitisi sen oikeuden heille antoi.
Näin ohiksena totean, että olette molemmat oikeassa. Kaltoinkohtelija eli isäpuoli on tietysti vastuussa omasta käytöksestään, mutta kyllä samanlaisuus vetää puoleensa samanlaista. Äidissä on ollut paljon vikaa, että on kiinnyttynyt kaltoinkohtelijaan.
Kiitos, tätä hain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täältä saa uutta näkäkulmaa kyllä uusperheisiin.
Tästä keskustelusta herää ajatus siitä, miten usein vanhempien eroamisia puolletaan sanomalla, että kyllä lapset ovat onnellisia, mikäli vanhemmatkin ovat onnellisia. Ihan hirvittävän itsekäs sanonta, jossa ei ajatella lainkaan lapsen näkökulmaa. Koska mitä, jos isä/äiti on onnellinen äitipuolen/isäpuolen kanssa, mutta tämä puolivanhempi ei pidä lapsesta ja näyttää sen? Tai kun lapsi kokee, ettei ole tervetullut oikein kumpaankaan kotiin, kun molemmissa perustetaan uutta perhettä. Lapsi jää monissa tilanteissa ulkopuoliseksi - ja jokainen aikuinen voi varmasti ymmärtää, miten paha tunne ulkopuolisuuden tunne on.
En sano, että ihmiset eivät saisi enää erota, vaan sanon teille vanhemmat, että huomioikaa lastanne ja kuunnelkaa häntä. Kysykää, voiko hän hyvin. Ja isä- ja äitipuolet, olkaa ystävällisiä lapselle, vaikka oma tunnemaailmanne heittäisikin tilanteessa häränpyllyä. Eroperheissä lapset ovat valitettavan usein niitä, jotka jäävät näkymättömäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä tekemistä tuolla on sillä, että kyseessä oli isäpuoli eikä isä?
Joo, kyllä tuollainen voi jättää jälkensä.
Biologinen isähän voi hyvässä tapauksessa olla kannustava. Jos oma isä on ilkeä, ei ole muutakaan miehenmallia tukemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina jaksa kirjoitti:
No, minä olen sitten huono äitipuoli 😕. Lapsen äidin kanssa on sovittu, että lapsi on viikon isällään ja viikon äidillään. Kuitenkin lapsi käy isällänsä ainakin kaksi kertaa viikossa ja tulee jo perjantaina, vaikka sunnuntainaista on sovittu. Minä jaksan muistuttaa siitä. Olishan se kiva joku vkonloppu olla kahdestaan.
Minä olen se joka "saa" luvan kieltää lasta menemästä maksullisiin menoihin, sillä lapsen vanhemmat ovat työttömiä ja minä töissä. Ja loppuviimeistä lapsi tulee minulta pyytämään rahaa. Mielestäni ruuan ja vaatteiden kustantaminen saa osaltani riittää ( ja joskus ajattelem, ettei tarvitsisi noitakaan). Saatan muyös suutahtaa, jos itselleni ostama herkku on syöty.
Käytännössä lapsi saa olla kummalla vaan milloin haluaa. Sinusta lapsi ei saa käydä ollenkaan teillä koska "isä viikko" eikö teidän koti ole myös lapsen koti?
Elämää pitää pystyä suunnittelemaan. Lapsi ei voi tulla kaikkiin paikkoihin mukaan.
8
Se on kovin ikävää jos äitipuolen suunnitelmat menevät pilalle miehen lapsen takia. Veikkaan että niin meni meidän äidinkin niinä viikonlopuina kun piti olla isällä, mutta äitipuoli esti.
Voi hyvä ihme, mitä mustamaalaamista ja tarkoituksenmukaista väärinymmärrystä.
Sillä isällä voi olla vaikka työvuorot suunniteltu niin, että ne sopii yhteen lapsen tapaamisten kanssa. Eli hankalat vuorot silloin kun ei ole lapsiaikaa.
Meillä on miehen kanssa myös se yhteinen elämä, jota suunnittelemme. En siis minä yksin. Jos varaamme viikonloppureissun, niin olemme poissa kotoa. Ei lapsi voi silloin tulla tänne.
8
Se lapsi kuulu myös siihen yhteiseen elämään. Yllättävää ettei se isän siittämä lapsi ei kuulu äitipuolen mielestä elämään.
No, ei todellakaan kuulu. Meidän suhde on täysin irrallinen ja oma juttunsa. Itse pyrin olemaan mahdollisemman paljon muualla, kun lapsi on isällään ja jos jotain päällekkäisyyksiä tulee lapsen tuleminen perutaan. jne...
Jaa että lapsi jätetään toiseksi kun äitipuoli keksii menoa? Tsiisus. Itsekästä touhua. Ei ajatella lasta ollenkaan. Valitettavasti se lapsi kuuluu pakettiin. Se ei katoa mihinkään ikinä miehen elämästä.
Kyllä se monellakin katoaa..., etkö ole lukenut kaikkia niitä ketjuja?
Ei katoa, sen voin näin vähän vanhempana ihmisenä kertoa.
Mies saattaa " unohtaa" ja olla välinpitämätön , kyllä, mutta aikaa myöten alkaa vaivata enemmän ja enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Minä, äitipuoli myöskin, liityn joukkoon. Mies ei tosin minun päälleni syytä laita, mutta voin kuvitella, että vastapuoli niin luulee. Fakta vain on, että mies ei siirrä omia menojaan lasten takia (enkä minä lapsia hoida).
Täällä myös toinen ”paha” äitipuoli, jonka mies tekee tuota. Hoidan meidän yhteisen lapsen (olen vielä äitiyslomalla) sekä hoidan miehen lapsiakin mikäli se minun menoihini sopii. En siirrä enää omia suunnitelmiani miehen takia. Nytkin olen vierailulla toisella paikkakunnalla vauvan kanssa ja mies sai järjestellä tämän viikon lasten hoitoa kun oli taas jokin huipputärkeää menoa.
Aiemmin joustin miehen puolesta kokoajan mutta koska se oli aina yksipuolista joustoa ja minua pidettiin selkeästi vain ilmaisena lastenhoitajana, muutin käytöstäni radikaalisti nyt syksyllä. Tästä seuraten lasten hoidoista on tullut kauheaa säätöä. Ja voisin lyödä vetoa miten lasten äiti näkee tilanteen...
Ja tällaisen miehen kanssa olet hankkinut lapsen? Miehen joka ei entisiäkään hoida .
Et voi ainakaan väittää ettet tiennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Siinäpä vakka ja kansi sitten. Lasta ei mieti kumpikaan teistä tai pidä sen puolia :( ei kauheasti lapsesta välitetä. Tää on varmastikin yleistä, mutta ihan järkyttävää kyllä. Lapsi ei pysty pitämään omia puoliaan. Siksi aikuisten pitää laittaa se lapsi etusijalle. Lapsella menossa tärkeät kehitysvaiheet. Toivottavasti lapsen äiti on kuitenkin huolehtiva ja rakastava.
Mikä se miehen tunne oikein on, jonka "ymmärrät"? Ettei välitä omasta lapsesta tarpeeksi? Ettei laita lasta etusijalle? Haluaisi jatkaa omaa elämäänsä niin, että menneisyys jäisi taakse - myös se oma lapsi..?
Itse seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsia. Tykkäsin hänen lapsistaan ihan valtavasti. Nähtiin kyllä paljon myös ilman lapsia, koska lapset olivat enemmän äidillään. Itse halusin myös laittaa nuo lapset etusijalle. Koska se on oikeudenmukaista. Ja niinkuin sanoin, aikuisten tehtävä on huolehtia lasten hyvinvoinnista, koska lapset eivät siihen itse kykene.
Suhde päättyi ihan muunlaisiin ongelmiin.
Sanoisin että jos alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla on lapsia, niin pitää aluasta asti tietoisesti ajatella tuo asia, että ne lapset ovat kiinteä ja tärkeä osa sitä toista ihmistä ja sen toisen ihmisen elämää. Ettei ala muunlaisiin kuvitelmiin alunalkaenkaan. Ne ovat se realiteetti ja todellisuus, jonka päälle ja jonka ehdoilla se uusi suhde rakentuu. Ja ne voivat olla ihan valtava rikkaus siihen suhteeseen ja elämään. Ei pidä lähteä suhteeseen, jossa haluaa lakaista entisen suhteen lapset jonnekin menneeseen ja ajatella niitä "välttämättönä pahana" tms. niinkuin moni ilmeisesti jollakin tavalla ainakin osaksi ajattelee.. järkyttävää.
Itsellä meni niin, että koska rakastin miestä niin minun oli hyvin helppo rakastaa alusta alkaen myös hänen lapsiaan, hänelle rakkaimpia. Ja sitten tietenkin kun lapsiin tutustuin, niin ihana omina itsenään heistä välitin. Olivat ihan mahtavia mun mielestä, kaikkine ongelmineen kaikkineen mitä heilläkin myös oli.
Hmmm... en minä ajattele, että aina on kyse siitä, että haluaa unohtaa menneen elämän tai on mustasukkainen. Harva meistä vain on tuollainen emotyyppi kuin sinä. Sinä olet lastentarhanopettajan tai hoitajan rotua. 90 % kansasta ei sitä ole. Et voi vääntää insinööriä tai teoreettista filosofia siihen, että viihtyy lasten kanssa. Oli ne lapset siskon tai puolison lapsia.
Ja siinä vaiheessa, kun sillä puolisolla ei ole syvää tunneyhteyttä lapsiinsa, niin se insinööri ei pysty alkaa sitä yhteyttä luomaan. Vaikka kuinka pohtisi oikeudenmukaisuutta. Se ei vain tule luonnostaan. Eikä se ole edes puolison tehtävä.
Teoreettinen filosofia ei todellakaan sulje pois lapsista pitämistä. Olen siitä elävä esimerkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Sinulla paha mieli, kun et saanut joululahjaa... ja tätä kostat lapsille? Voi herrajumala...
Luit vissiin rivien välistä?
Eihän kyse ollut siitä vaan, että mies muuttuu kun lapset tulevat.
Kyllä minä saan mieheltäni synttäri ja joululahjan ja olisi aika pettymys jos yhtäkkiä mies ei muistaisi minua samalla tavalla.Tottakai miehen käytöksen kuuluukin muuttua, kun hän on lasten kanssa! Silloin kaikki huomio annetaan lapsille, ilman muuta. Puoliso odottakoon vuoroaan.
Lapset menevät aina edelle! Jopa minä lapsettomana ihmisenä ymmärrän tämän.No sittenhän on hyvä, että voit loppuelämäsi olla taka-alalla ja seurata sivusta miehen perhe elämää.
Kaikille ei toimi tuo omassa kodissa ulkopuolisena oleminen.
Voihan olla, että lapsista teillä on niin kivaa, että tahtovat tulla sinne asumaankin.Mutta varmaan myös ymmärrät, että se mikä sopii sinulle, ei sovi kaikille.
Miltä tuntuu katsella miestä, jota et omaksi tunnistaisi kun tästä tulee lasten läsnäollessa välinpitämätön sinua kohtaan?
Olen helkkarin onnellinen, että miehelläni on läheiset välit lapsiin ja teen kaikkeni, että niin on jatkossakin. Ostan lapsille lahjoja, reissaamme yhdessä ym. Laitan aina sitä ruokaa mitä lapset haluavat ja pidän heidän puoliaan kaikessa. Toinen lapsista asuu tällä hetkellä meillä, ja minusta se on todella ok. Talo on hänen lapsuudenkotinsa. Olisi aika absurdia, jos minä alkaisin hänelle sanelemaan, miten saa omassa kodissaan olla.
Minulle se on helppoa, kun ei ole omia biologisia lapsia kilpailemassa. Ymmärrän kyllä, että asetelma on paljon vaikeampi, jos uudessakin suhteessa on lapsia.
En käsitä, miten joku voi olla mustasukkainen miehelle tämän lapsista? Tottakai ne lapset ovat ykkösiä! Heidät isä pelastaisi palavasta talosta, ei minua. Ja niin sen pitää ollakin.
En ikinä kunnioittaisi miestä, joka olisi niin tunnevammainen, ettei pystyisi rakastamaan omia lapsiaan.Miksei sinulla ole lapsia tämän miehen kanssa , jos hän on niin loistava isä ja sinä niin loistava "äitipuoli" ja kun kerta niin nautit lasten seurasta?
+ "sanelemaan miten hän saa omassa kodissaan olla" - kai teillä säännöt on? Vai saako teillä olla miten haluaa ja huvittaa?
Missä vaiheessa ajattelit ruveta lapselle turvalliseksi aikuiseksi?
Oikein hyvä esimerkki vauvapalstan akoista, joille MIKÄÄN EI KELPAA!
Kun joku kirjoittaa olevansa mielestään ihan hyvä ns. äitipuoli ja kertoo miten käytännössä asiat menevät, ja kaikki vaikuttaa ihan hyvältä, niin eikös jonkun tarvi tulla sitäkin rääpimään. Kun ei ala sanelemaan, miten lapsi saa kotonaan olla, niin ainoa vaihtoehtohan se tietysti on, että lapset saa olla miten haluaa ja huvittaa, niinpä tietenkin. Ei mitään tajua siitä, mitä tuolla varsinaisella ilmaisulla tarkoitetaan. Tiedoksi rääpijälle: kaikissa ihan normaaleissa perheissä lapset saa kotonaan olla vapaasti, miten tahtovat olla.
Kirjoittaja laittaa lapsille näiden mieleistä ruokaa (niin kuin äiditkin yleensä tekevät), käy näiden kanssa matkoilla ja pitää lasten puolia asioissa (niin kuin aikuisen ihmisen kuuluukin tehdä) niin rääpijän mielestä tämä pitää itseään "niin loistavana" jne. Ja kehtaa vielä ihmetellä, miksei ole tehnyt itse lapsia. Kuulepa rääpijä, se ei kuulu sinulle eikä vauvapalstan lukijoille tippaakaan!
Ihan kuin sinun mielestäsi naisten kuuluisi olla ilkeitä ja huonoja äitipuolia miehensä lapsille. Sitten he asettuisivat sinun mielikuviesi mukaisiksi ja olisit tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Ja sä elät tällaisen miehen kanssa?
Hyi olkoon!
En katselis päivääkään äijää, joka ei kanna vastuuta tai huolehdi omista lapsista läsnäolollaan tai taloudellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outoa, kuinka mies leimataan läpimädäksi, jos hän ei ole isähahmo, tai ei osaa sellainen olla.
Leimaatteko aina kaikki ihmiset niin, että kun jossain asiassa on huono, niin sitten on kaikissa asioissa huono?
Kaikissa ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia. Olet itse voinut saada porkut töistä, kun olet ollut huono työntekijä, mutta voit olla loistava jossain toisessa asiassa. Mannerheim oli loistava otapäällikkö, mutta täysi tyranni. Jopa Nelson Mandelalla on omat luurankonsa. Vahvuuksilla on aina heikkouksia.
Jos mies on heikompi isä, niin hän voi olla äärimmäisen hyvä aviomies.
Tai, sitten tämä on vain sellainen keskustelu, jota en ymmärrä. Samaa ihmettelen alkoholismikeskusteluissa, kuin kaikki viikottain juovat ovat toisten mielestä alkoholisteja. Tai sitten minulta puuttuu vain se trauma, joka loihtii ihmisistä huonoja.
Vierailija kirjoitti:
Outoa, kuinka mies leimataan läpimädäksi, jos hän ei ole isähahmo, tai ei osaa sellainen olla.
Leimaatteko aina kaikki ihmiset niin, että kun jossain asiassa on huono, niin sitten on kaikissa asioissa huono?
Kaikissa ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia. Olet itse voinut saada porkut töistä, kun olet ollut huono työntekijä, mutta voit olla loistava jossain toisessa asiassa. Mannerheim oli loistava otapäällikkö, mutta täysi tyranni. Jopa Nelson Mandelalla on omat luurankonsa. Vahvuuksilla on aina heikkouksia.
Jos mies on heikompi isä, niin hän voi olla äärimmäisen hyvä aviomies.
Tai, sitten tämä on vain sellainen keskustelu, jota en ymmärrä. Samaa ihmettelen alkoholismikeskusteluissa, kuin kaikki viikottain juovat ovat toisten mielestä alkoholisteja. Tai sitten minulta puuttuu vain se trauma, joka loihtii ihmisistä huonoja.
Mutta noinhan tehdään myös äideille. He ovat aina huonoja, aina, ja vielä huonompia jos jättävät perheensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa aletaan puhua äiti- ja isäpuolien hukkaan menneistä vuosista?
Kaikki on annettu ja paljosta luovuttu toisen lapsen vuoksi ja mitä siitä itselle käteen jää?
Ei mitään muuta kuin mustamaalaamista ja epäkiitollisuutta.Eikös suhde toiseen lapsen tehneeseen ihmiseen ole täysin vapaaehtoista? jostain syystä se äidin kanssa asuva isäpuoli hyväksyy sen lapsen paremmin kuin isän kanssa asuva äitipuoli. Varsinkin vaikeuksia tuntuu enemmän olevan viikonloppu isien luona asuvilla naisilla. Lapsi näyttää rikkovan sen "rakkaus suhteen" joka kerta kun käy. Äitipuoli kokee sen lapsen rasitteena.
Johtuisko siitä et päävastuu yleensä edelleen on äidillä sekä kodin rutiineista että lapsista. Miehen on paljon helpompi asettua siihen valmiiseen kotiin, jossa äiti hoitaa suuren osan kotitöistä ja lapsensa yleensä kokonaan. Arki rullaa, pyykinpesut ja ruuanlaitot ja muu. Mies voi halutessaan osallistua. Se ex-mies on usein aika etä, eikä pahemmin sotke perheen elämää lapsia hakiessaan. Sama toisinpäin: Mies on enempivähempi kädetön, jos kyseessä viikonloppuisä, hänellä ei ole mitään rutiineja lasten hoidosta ja muusta. Lasten asiat toimii tasan miten hänen exänsä, se lähi päättää. Vaimon pitää ottaa kotiinsa tämä toimimaton, exä elämän nmuotoinen lapsi tai lapset. Lapset tulevat sotkemaan hänen kotinsa ja sen systeemit. Naisen pitää siis yrittää sovittaa yhteen se oma kotinsa ja miehen exän vanhemmuuden seuraukset, miehen säätäessä apuhommissa, usein taantuen siihen miten siellä hänen ex-perheessään toimittiin. Kun se vanhemmuus sen uuden perheen systeemien mukaan ei niin vain vakiinnu. Tarvitaan todella fiksu mies ja hyvä parisuhde ja mielellään myös miehen ex jonka kanssa on suht hyvät välit, jotta siinä on vaimolla ok olla. Siltikin kyse on usein siitä, et hänen pyörittämäänsä kotiin ja hänen "reviirilleen" löntystelee toisen naisen lapset tuoden mukanaan hänen vanhemmuutensa, kasvstuksensa, siisteyskäsityksensä, jopa kotinsa ominaishajun. Jos miehen ex vielä on konrollinhaluinen, katkera tms, tilanne on aika kurja. Vähempikin v****taa.
Tästä syystä käy usein myös niin, että uusperhe toimii silloin kun vain naisen lapset ovat paikalla. Nainen kun kantaa useimmiten sen arjen työ-ja tunnevastuun, järkkää yhteistä kivaa, ratkoo ongelmia jne. Kun miehen lapset tulevat ja tuovat sen oman ja äitinsä maailman mukanaan ja mies taantuu jonnekin, uusperheen me-henki on tiessään. Tästä syystä uusperhe-oppaissa varotetaan siitä ettei perhe jakautuisi bioligisiin leireihin. Mutta kun sekään ei ole vain naisen vastuulla, vaan myös miehen joka ei vaivaudu näitä miettimään, miehen lapset tullessaan aiheuttaa sen leirijaon. Jollakin tasolla. Joten vaikka kuinka hyvin yrittäisi toimia, jossain syvällä sisimmässä miehen hoitoviikonloput ja lasten tuleminen harmittaa, koska se tosiaan tarkoittaa sitä et se hyvä yhteinen perhe-elämä jää niiden lasten jalkoihin, muuttuu poikkeustilaksi, ei integroidu osaksi perhettä, ja nainen on ulkopuolinen omassa kodissaan ja perheessään. Tämän tapahtumaketjun estäminen olisi miehen homma. Hänen pitäisi lastensa tullessa erityisesti huomioida vaimonsa ja pyrkiä yhteistyöhön. Näin ei useinkaan tapahdu. Ja sit vaimo tekee päätöksen ettei osallistu miehen lasten elämään. Kun siinä ei mikään suju, paha mieli vaan tulee. Ja niin miehen lapsista tulee naiselle rasite jota vaan pitää yrittää jossain ulkokehällä sietää. Lasten vika tämä ei tietenkään ole.
Harvinaisen hyvä kommentti, kiitokset siitä!
Ottamatta kantaa muuhun, niin kodin säännöt kyllä lähtevät aikuisista. Oli se toinen aikuinen sitten biologinen vanhempi tai ei. En ainakaan aikuisena milloinkaan suostuisi tilanteeseen, jossa minulla ei olisi sananvaltaa kodin asioihin, vaan lapsipuolet saisivat mellastaa vapaasti. Enhän antaisi omienkaan lasteni mellastaa vapaasti. Pelkkä säännöistä kiinnipitäminen voi riittää siihen, että saat "pahan" puolivanhemman leiman. Etenkin hemmotelluille lapsille voi olla shokki, jos aikuinen odottaa heiltä käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun isäpuoli oli ja on (olen 27v) todella ihana, mutta hänen perheensä ei.. Mua ei oikein koskaan ole hyväksytty osaksi sukua. Aina lapsena mut hiljennettiin esim. kahvipöydässä yms. Sitten kun olin 18, ajattelin, että hei, kyllä ne nyt kuuntelee. Kerran puhuttiin jostain mielenterveysongelmiin liittyvästä asiasta ja vasta aiheesta lukeneena yritin liittyä keskusteluun. Mulle naurettiin (vaikka heidän mielipiteensä olivat tyyliin vuodelta 1950) ja sanottiin oikein kauniisti, että pitäisköhän sun jo mennä nukkumaan. En taipunut, vaan kerroin lukeneeni Sen ja Sen tutkimusta (osana silloista psykologian kurssia) ja oppineeni näin. Sain vastaani naurunremakan ja tämän:"Ei susta psykologia tule vaikka lukisit miten monta kirjaa, tyttö pieni menehän omiin hommiisi."
No ei toisaan tullut. En koskaan uskaltanut hakea. Ja edelleen inhoan ja vihaan tuota puolta perheestä.
Voin samaistua tähän. Isä puolessani ei ollut mitään vikoja. Oli meille kuin isä, mutta se perhe. Kaikki kutsut tuli vain isäpuolen ja äidin nimellä. Meitä ei ollut olemassa. Kierrellen sanottiin kun mentiin sukujuhliin että pitikö nuokin raahata mukana. Äiti ja isäpuoli ovat olleet yhdessä siitä asti kun olin 4. Jatkuvasti vihjailtiin et milloinkas te teette lapsia ja kun isäpuoli totesi, että meillä on jo niin ei pitänyt kuulemma paikkansa. Eihän noita roskalapsia lasketa ollenkaan. Jostain kumman syystä meidän koko perheen osallistuminen sukujuhliin väheni radikaalisti.
N26
Mun vanhemmat (siis äiti ja isäpuoli) tapasi ja meni yhteen, kun olin 2v. Olin 5v. kun heidän eka yhteinen lapsi tuli. Menivät naimisiin ja sitten tuli vielä toinen. Isäpuoleni adoptoi mut, kun olin 15v. Hän ei koskaan kohdellut mua toisin kuin biologisia lapsiaan. On aina ollut huippu isä.
Mulle on kerrottu, että oltiin joskus oltu isäpuoleni vanhempien luona ja olin kutsunut isäpuolta isäksi. (olin ollut pieni, joku 3-4v). Isäpuolen äiti oli kuulemma hyökännyt väliin ja sähissyt, ettei se ole mun isä. Isäpuoli oli sitten ottanut mut syliin ja sanonut:"Kyllä "**" saa sanoa isä, jos se tahtoo."
Tuo mies on ollut mulle ainoa isä ikinä. Isäpuoleksi sanominen satuttaa, sillä isä se on aina ollut. Vei mut katsomaan Leijonakuninkaan ja istui mun kans hiekkalaatikolla. Opetti ajamaan pyörällä ja vielä biologisten lastenkin tultua rakasti mua ihan samalla tavalla.:) Se perhe vaan mättää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäpuoleni oli väkivaltainen alkoholi oli elämässäni ikävuodet 6-19. Kutsui minua Torakaksi kun olin luonteeltaani hiljainen ja viihdyin huoneessani yksin. Olin muuten hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon kavereita. Kävin peruskoulun jälkeen töissä ja koulussa samaan aikaan. Vihasin isäpuoltani. Lähinnä hypin riemusta kun saimme siskoni kanssa äidin eroamaan siitä siasta.
Äitipuoleni taas ei voinut omien vanhempiensa kanssa hyväksyä, että isälläni ole edellisestä liitosta kaksi lasta. Hän ei voinut edes peittää sitä ettei voinut sietää meitä. Lähinnä hän päätti milloin me saamme olla isällämme, vaikka oli sovittu joka toinen viikonloppu. Äitipuoleni oli elämässäni ikävuodet 6-24. Ja olin todella iloinen kun isä viimein päätti erota siitä akasta.
Ehkä omaan ihmisuhteeni ovat molemmat vaikuttaneet. tiedän ainakin minkälaista kumppania en halua. Enkä halua omia lapsia myöskään. Aviomieheni on samoilla linjoilla onneksi johtuen omasta hirviö äitipuolestaan.
Mistä sinä tiedät, että juuri äitipuolesi oli se, joka tapaamisista päätti? Minä olen tällainen "paha äitipuoli", ja kyllä se on mies itse joka lapsen tapaamisia peruu kun haluaa olla minun kanssani. Olen jopa kannustanut näkemään lasta.
Oma mieheni on taitava siinä, että saa näyttämään minut "pahalta" kun ei itse halua tavata lastaan ja vetoaa aina jotenkin minuun.
Kysymys kuuluu miksi haluat olla tuollaisen "miehen" kanssa? Minulle tuollainen käytös kertoo silkasta itsekkyydestä ja vastuuttomuudesta. En katselisi moista retaletta päivääkään! Mies/nainen, joka ei välitä omista lapsistaan on yksi saasta!
Koska en itsekään varsinaisesti halua lasta meille ja ymmärrän miehen tunteen.
Ymmärrät miehen tunteen? Ymmärrät siis käytöstä, että isä ei halua tavata omaa lastaan? Ei sellaista vaan voi ymmärtää... Sinun ei tarvitse haluta lasta teille, mutta normaali isä/äiti haluaa kyllä lastaan nähdä.
Olis varmaan hyvä alkaa ymmärtämään. On satoja eri tilanteita joissa toinen vanhemmista ei syystä tai toisesta voi/halua nähdä lastaan ja harvoin ne itsekkyydestä johtuvat.
Syynä voi olla esim. vakava sairaus kuten syöpä, rahaongelmat, mielenterveysongelmat, vaikea alkoholismi, toisen vanhemman älyttömät vaatimukset, lapsen oma halu, erilaiset luonteet, lapsen haastavuus (toinen vanhemmista ei pysty hoitamaan lasta yksin syystä tai toisesta), jatkuvat riidat toisen vanhemman kanssa, asunnottomuus, vanhemman asunnon asumiskelvottomuus, vanhemman kehityshäiriö, suuri välimatka vanhempien välillä, häpeä esim. kodin siivottomuudesta tai omasta kyvystä huolehtia lapsesta, huumeet, uhka lapsen turvallisuudelle (toinen vanhempi ollut mukana jengissä).
Kyllä ne asiat ajan kanssa korjaantuvat jos korjaantuvat. Jokainen tilanne on erilainen ja paljon asiasta tietävänä voin sanoa että niitä totaalisia k**ipäitä on erittäin vähän. Moni isä joka lastaan ei näe, haluaisi kyllä, mutta se aiheuttaisi vain haittaa lapselle. Ja vielä harvemmin se suora syy on siinä "puolikkaassa" vanhemmassa. Jokainen aikuinen jotain tarpeeksi halutessaan saa kyllä tarvittaessa tahtonsa läpi oman puolisonsa kanssa keskustellessa.
Kyllä muuten syytän.. Sitten niitä valoja päälle ennen kuin kirjoittelet. Ongelma oli nimenomaan isäpuoli, ja hänen tekemisensä eivät jää tekemättömiksi sillä että olisi ollut äidin vastuulla vaikka hänen tehtävänsä olisi ollut lopettaa koko sirkus.