Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka kasvoit "pahan" isä/äitipuolen läsnä ollessa...
03.01.2019 |
Mitä jälkiä se on jättänyt?
Minun isäpuoleni ei ollut paha sinänsä, vaan pääosin todella viileä ja jos kysyin neuvoa jossain hänen mielestään yksinkertaisessa tilanteessa hän vastasi töykeästi, siihen tyyliin että "oikeastiko palikka kysyt tuollaista". Joskus jos meillä oli vieraita, ja yritin osallistua keskusteluun, yksi isäpuolen katse riitti hiljentämään minut ja lähdinkin aina omaan huoneeseeni. Katseessa oli jotain todella pelottavaa. Joskus meillä oli mukavaa, käytiin kalassa yms ja kaikki oli hyvin, en tiedä mikä minussa sai hänet ärsyyntymään aina yhtäkkiä.
Nyt aikuisiällä koen että minun on todella vaikea yrittää saada aloitettua mitään, sillä tuntuu etten onnistu kuitenkaan. Apua en kehtaa pyytää, mihinkään. Jos joku katsoo minuun, tuntuu että pitäisi livistää takavasemmalle. Katsekontaktia en keskusteltaessa ole yrittänytkään hakea vuosiin. Mietin voiko tämä olla lapsuudesta peräisin? Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Kommentit (312)
Vierailija kirjoitti:
Mun isäpuoli oli ja on (olen 27v) todella ihana, mutta hänen perheensä ei.. Mua ei oikein koskaan ole hyväksytty osaksi sukua. Aina lapsena mut hiljennettiin esim. kahvipöydässä yms. Sitten kun olin 18, ajattelin, että hei, kyllä ne nyt kuuntelee. Kerran puhuttiin jostain mielenterveysongelmiin liittyvästä asiasta ja vasta aiheesta lukeneena yritin liittyä keskusteluun. Mulle naurettiin (vaikka heidän mielipiteensä olivat tyyliin vuodelta 1950) ja sanottiin oikein kauniisti, että pitäisköhän sun jo mennä nukkumaan. En taipunut, vaan kerroin lukeneeni Sen ja Sen tutkimusta (osana silloista psykologian kurssia) ja oppineeni näin. Sain vastaani naurunremakan ja tämän:"Ei susta psykologia tule vaikka lukisit miten monta kirjaa, tyttö pieni menehän omiin hommiisi."
No ei toisaan tullut. En koskaan uskaltanut hakea. Ja edelleen inhoan ja vihaan tuota puolta perheestä.
Voin samaistua tähän. Isä puolessani ei ollut mitään vikoja. Oli meille kuin isä, mutta se perhe. Kaikki kutsut tuli vain isäpuolen ja äidin nimellä. Meitä ei ollut olemassa. Kierrellen sanottiin kun mentiin sukujuhliin että pitikö nuokin raahata mukana. Äiti ja isäpuoli ovat olleet yhdessä siitä asti kun olin 4. Jatkuvasti vihjailtiin et milloinkas te teette lapsia ja kun isäpuoli totesi, että meillä on jo niin ei pitänyt kuulemma paikkansa. Eihän noita roskalapsia lasketa ollenkaan. Jostain kumman syystä meidän koko perheen osallistuminen sukujuhliin väheni radikaalisti.
N26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten ja nuorten pahoinvointi, mt ja käytösongelmat, huumeiden käyttö ja muu on viime vuosina räjähtänyt käsiin. Mistähän mahtaisi johtua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa aletaan puhua äiti- ja isäpuolien hukkaan menneistä vuosista?
Kaikki on annettu ja paljosta luovuttu toisen lapsen vuoksi ja mitä siitä itselle käteen jää?
Ei mitään muuta kuin mustamaalaamista ja epäkiitollisuutta.
Eikös suhde toiseen lapsen tehneeseen ihmiseen ole täysin vapaaehtoista? jostain syystä se äidin kanssa asuva isäpuoli hyväksyy sen lapsen paremmin kuin isän kanssa asuva äitipuoli. Varsinkin vaikeuksia tuntuu enemmän olevan viikonloppu isien luona asuvilla naisilla. Lapsi näyttää rikkovan sen "rakkaus suhteen" joka kerta kun käy. Äitipuoli kokee sen lapsen rasitteena.
Johtuisko siitä et päävastuu yleensä edelleen on äidillä sekä kodin rutiineista että lapsista. Miehen on paljon helpompi asettua siihen valmiiseen kotiin, jossa äiti hoitaa suuren osan kotitöistä ja lapsensa yleensä kokonaan. Arki rullaa, pyykinpesut ja ruuanlaitot ja muu. Mies voi halutessaan osallistua. Se ex-mies on usein aika etä, eikä pahemmin sotke perheen elämää lapsia hakiessaan. Sama toisinpäin: Mies on enempivähempi kädetön, jos kyseessä viikonloppuisä, hänellä ei ole mitään rutiineja lasten hoidosta ja muusta. Lasten asiat toimii tasan miten hänen exänsä, se lähi päättää. Vaimon pitää ottaa kotiinsa tämä toimimaton, exä elämän nmuotoinen lapsi tai lapset. Lapset tulevat sotkemaan hänen kotinsa ja sen systeemit. Naisen pitää siis yrittää sovittaa yhteen se oma kotinsa ja miehen exän vanhemmuuden seuraukset, miehen säätäessä apuhommissa, usein taantuen siihen miten siellä hänen ex-perheessään toimittiin. Kun se vanhemmuus sen uuden perheen systeemien mukaan ei niin vain vakiinnu. Tarvitaan todella fiksu mies ja hyvä parisuhde ja mielellään myös miehen ex jonka kanssa on suht hyvät välit, jotta siinä on vaimolla ok olla. Siltikin kyse on usein siitä, et hänen pyörittämäänsä kotiin ja hänen "reviirilleen" löntystelee toisen naisen lapset tuoden mukanaan hänen vanhemmuutensa, kasvstuksensa, siisteyskäsityksensä, jopa kotinsa ominaishajun. Jos miehen ex vielä on konrollinhaluinen, katkera tms, tilanne on aika kurja. Vähempikin v****taa.
Näinhän se menee. Jos nainen kuitenkin kaikesta tästä huolimatta haluaa muuttaa yhteen miehen kanssa, miten se voi tulla yllätyksenä, että kyllä se on osan ajasta sitten myös niiden lasten koti. Jos tätä ei pysty hyväksymään, on paras jatkaa parisuhdetta kahdesta eri kodista käsin. Yhteen ei ole mikään pakko muuttaa.
Minun miehelläni on kaksi lasta, tosin jo isoa, mutta meille he saavat tulla aina. Laitan ruuat ja siivoan eikä todellakaan tulisi mieleenkään valittaa.
Minä olen aikuinen, joka on valinnut tämän tilanteen.[/quoteIsot lapset on ihan eri asia kuin pienet. Käytännössä taitaa myös olla niin et jos lapset käyt joka toinen viikonloppu, ovat enemmänkin vieraita kuin perheen jäseniä. Muutama päivä kuukaudessa ei riitä perheytymiseen, ihan aikuisten oikeasti, eikä siihen et kodista tulisi oikeasti lasten yoinen koti. Lähinnä riittää siihen et lasten suhde toiseen vanhempaan säilyy.
Lapsethan ovat olleet ennen sitä vanhempipuolta. Että jos joku on ulkopuolinen siinä kombossa, niin kyllä se on se vanhempipuoli, eikä lapset. Lapsille vanhemmat ovat elintärkeitä kokonaisvaltaisen kehityksen ja turvallisuuden tunteen kanssa. Jaksan aina ihmetellä aikuisia, jotka laittavat omat tarpeensa täysin itsekkäästi lasten edelle. Kun mikään pakko ei ole alkaa mihinkään uusperhekuvioihin, jos asenne on tuo, että toisen lapset ovat vain vierailijoita ja arjen sotkijoita, jotka eivät kuulu perheeseen. Lapsi ei voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä samalla tavalla mitä aikuinen voi. Aikuinen voi tietoisesti valita toisin ja vaikka hakea apua perheneuvolasta, jos uusperhekuvio ei ota toimiakseen. Tai lähteä suhteesta ja antaa lapsille sen mikä lapsille kuuluu.
Teoriassa noin, mutta ei käytännössä.
Minun mieheni erosi lasten ollessa 2 v ja 4 v. Sitä ennen hän oli aina töissä. Kirjaimellisesti.
Me tapasimme puoli vuotta myöhemmin.
Sittemmin lapsista tuli viikonloppulapsia.Mies on ollut lasten kanssa yhdessä koko elämänsä aikana -sanotaan 100 tuntia. Minun kanssani 5000 tuntia. Mitä luulet, kumpaan on syvempi tunneyhteys? Kuka tuntuu läheisemmältä?
Mitä luilet, mikä on lasten tunneyhteys isäänsä? Miten he tuntevat kuuluvansa meidän perheeseen?Juu, lapset ovat olleet olemassa ennen minua, mutta kaikki ihmissuhteet ovat tunnekysymyksiä, ei geeneihin liittyviä.
Meinasitko lisääntyä kyseisen miehen kanssa? Miten pystyt arvostamaan tai rakastamaan tuollaista aikuista, joka käytännössä hylkää omat lapsensa? Kyllä lapset kaipaavat isäänsä, vaikka isä olisikin etäinen ja hylännyt omat lapsensa. Lapselle on aika iso paikka se, että jompi kumpi vanhemmista hylkää, yleensä lapsi syyttää siitä itseään, että on liian arvoton ja huono, kun ei kelpaa omalle vanhemmalle.
Hieno mies sinulla, pakko myöntää...
Toivottavasti en. Olen 50 v.
Ei hän heitä ole hylännyt. Haki oikeuden kautta, että saa nähdä lapsiaan. Äiti ei antanut lapsia eron jälkeen kuin kahdeksi tunniksi.
Olet hyvin ristiriitainen. Ensin kerrot, että mies ei ole ollut lasten elämässä alunperinkään, vaan on ollut lähes aina töissä. Ja nyt sanot, että mies ei ole lapsia hylännyt ja että äiti olisi estänyt miehen tapaamiset. Jotenkin ei nyt ihan mätsää asiat, vaikuttaa siltä että näet miehesi vaaleanpunaisten lasien läpi. Itse en voisi arvostaa tuollaista ”miestä”.
Yritän kirjoittaa lyhyesti, mutta jos haluat koko elämäntarinan, niin tässä se tulee:
Mies oli parisuhteessaan yrittäjänä aina töissä. Sitten tapahtui lama, ja mies oli vielä enemmän töissä. Ja vaimo päätti erota ja sanoi, että lapsiasi et saa nähdä, ellet maksa kipeitä xxx elareita.
Mies teki eron jälkeen paljon töitä saadakseen elämänsä raiteilleen. Kävi leikkimässä pari tuntia viikossa lasten kanssa, ja lopun ajan teki töitä. Minä tulin kuvioon. Mies teki töitä. Parin vuoden päästä työt alkoivat sujumaan, ja mies veti elatusavun ja tapaamiset oikeuteen. Ennen kuin tämä meni oikeuteen, kului vielä yksi vuosi. Sitä odotellessa mies sain nähdä lapsia kaksi tuntia viikossa.
Oikeus antoi viikonlopputapaamiset ja kohtuulliset elarit. Sen jälkeen mies on tavannut lapsia joka toinen viikonloppu.
Summa summarum: ennen eroa mies näki lapsiaan joskus viikonloppuisin. Kolme vuotta eron jälkeen mies näki lapsiaan kaksi tuntia viikossa. Viimeiset kolme vuotta hän on nähnyt lapsia joka toinen viikonloppu.
Mikä tässä on ristiriitaista?
Eli jos lapset menevät isänsä kanssa markettiin ostamaan 3,95e suklaarasian äitipuolelle ja siihen kortti päälle niin se on lasten ja isän välisestä suhteesta pois koska lasten kuuluu olla koko ajan etusijalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Juurikin näin.
Olen monesti miettinyt, millainen pääkoppa on näillä ”jos puoliso on tärkein, niin lapset hylätään”- ihmisillä.
Näinkö minä väitin? Kyllä puoliso voi olla tärkeä mutta se aikuisten tärkeys ja onni ei saa mennä lasten edelle ja vahingoittaa lapsia. Onko tätä niin vaikea käsittää?
Saat asian kuulostamaan siltä, että isä ja äitipuoli hyppelevät onnellisesti käsikkäin leffaan unohtaen pienet lapset kotiin pimeään?
Ei se "perhe" onnellisuus mene minkään lapsien tarpeiden ohi.Hyvin usein se menee, valitettavasti. Työskentelen lastensuojelussa ja tuttavia työskentelee lastenvalvojina. Aikuisten itsekkyys ja lasten laiminlyönti oman onnellisuuden ja parisuhteen takia on ihan käsittämätöntä. Ja se käsittämätön itsekkyys ja laiminlyönti on valitettavasti sääntö eikä poikkeus.
Silloin olet tietoinen, että tätä sattuu enemmän ydinperheissä kuin uusperheissä, koska ydinperheissä ei ole samallalailla lapsi vapaata kuin uusperheissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Mielestäni asenne, että lapset ovat vain vierailijoita ja arjen sotkijoita kielii siitä, että lapsia laiminlyödään tavalla taikka toisella. Ei tunkeutujiin suhtauduta lempeydellä ja rakkaudella, yleensä hoidetaan minimit ja that’s it. Minimipanostuksella lapsi selviää kyllä hengissä, mutta jää vaille henkistä ja rakkaudellista pääomaa. Ja voi aiheuttaa kiintymyssuhteeseen peruuttamatonta vauriota mikä taas vaikuttaa kaikkeen lapsen elämässä.
Ei kukaan lapsi tarvitse maksimaalista panostusta 24/7. Välillä voi antaa lapsen leikkiä yksinkin - ja voin luvata sinulle, että ei tule vaurioita - ja keskittyä silloin puolisoon.
Olenko väittänytkään, että lapsen joka henkäistä tarvitsisi katsoa ja reflektoida 24/7? On hyvin vaikeaa keskustella, jos vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti.
En ole se, joka alussa kanssasi kirjoitti. Otan vain kantaa siihen, että se, että isä huomioi vaimonsa, ei ole lapsilta pois. Sinun kirjoituksesi antaa ymmärtää, että valinta on joko-tai: joko annat huomiota lapsille, tai sitten lapset eivät saa mitään huomiota (koska eihän traumoja muuten tule).
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten pahoinvointi, mt ja käytösongelmat, huumeiden käyttö ja muu on viime vuosina räjähtänyt käsiin. Mistähän mahtaisi johtua?
Oisko nykyaikasen pumpuli kasvatuksen tulosta, missä ei teoille ole seurauksia, vain pään silityksiä + lasta suojellaan pettymyksiltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Juurikin näin.
Olen monesti miettinyt, millainen pääkoppa on näillä ”jos puoliso on tärkein, niin lapset hylätään”- ihmisillä.
Näinkö minä väitin? Kyllä puoliso voi olla tärkeä mutta se aikuisten tärkeys ja onni ei saa mennä lasten edelle ja vahingoittaa lapsia. Onko tätä niin vaikea käsittää?
Saat asian kuulostamaan siltä, että isä ja äitipuoli hyppelevät onnellisesti käsikkäin leffaan unohtaen pienet lapset kotiin pimeään?
Ei se "perhe" onnellisuus mene minkään lapsien tarpeiden ohi.Hyvin usein se menee, valitettavasti. Työskentelen lastensuojelussa ja tuttavia työskentelee lastenvalvojina. Aikuisten itsekkyys ja lasten laiminlyönti oman onnellisuuden ja parisuhteen takia on ihan käsittämätöntä. Ja se käsittämätön itsekkyys ja laiminlyönti on valitettavasti sääntö eikä poikkeus.
Silloin olet tietoinen, että tätä sattuu enemmän ydinperheissä kuin uusperheissä, koska ydinperheissä ei ole samallalailla lapsi vapaata kuin uusperheissä?
Kyllä ne lastenvalvojalla ja lastensuojelussa näkyy, että hyvin monen oirehtivan lapsen takana on nimenomaan uusperhe. Toki ydinperheitäkin on. Lastensuojelun osalta sanoisin, että suurimman osan kohdalla lapsilla on uusperhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten ja nuorten pahoinvointi, mt ja käytösongelmat, huumeiden käyttö ja muu on viime vuosina räjähtänyt käsiin. Mistähän mahtaisi johtua?
Oisko nykyaikasen pumpuli kasvatuksen tulosta, missä ei teoille ole seurauksia, vain pään silityksiä + lasta suojellaan pettymyksiltä?
Ihan todellako uskot näin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Mielestäni asenne, että lapset ovat vain vierailijoita ja arjen sotkijoita kielii siitä, että lapsia laiminlyödään tavalla taikka toisella. Ei tunkeutujiin suhtauduta lempeydellä ja rakkaudella, yleensä hoidetaan minimit ja that’s it. Minimipanostuksella lapsi selviää kyllä hengissä, mutta jää vaille henkistä ja rakkaudellista pääomaa. Ja voi aiheuttaa kiintymyssuhteeseen peruuttamatonta vauriota mikä taas vaikuttaa kaikkeen lapsen elämässä.
Ei kukaan lapsi tarvitse maksimaalista panostusta 24/7. Välillä voi antaa lapsen leikkiä yksinkin - ja voin luvata sinulle, että ei tule vaurioita - ja keskittyä silloin puolisoon.
Olenko väittänytkään, että lapsen joka henkäistä tarvitsisi katsoa ja reflektoida 24/7? On hyvin vaikeaa keskustella, jos vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti.
En ole se, joka alussa kanssasi kirjoitti. Otan vain kantaa siihen, että se, että isä huomioi vaimonsa, ei ole lapsilta pois. Sinun kirjoituksesi antaa ymmärtää, että valinta on joko-tai: joko annat huomiota lapsille, tai sitten lapset eivät saa mitään huomiota (koska eihän traumoja muuten tule).
Ja vielä "vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti" vaikka itse tumputtaa joko-tai
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Mielestäni asenne, että lapset ovat vain vierailijoita ja arjen sotkijoita kielii siitä, että lapsia laiminlyödään tavalla taikka toisella. Ei tunkeutujiin suhtauduta lempeydellä ja rakkaudella, yleensä hoidetaan minimit ja that’s it. Minimipanostuksella lapsi selviää kyllä hengissä, mutta jää vaille henkistä ja rakkaudellista pääomaa. Ja voi aiheuttaa kiintymyssuhteeseen peruuttamatonta vauriota mikä taas vaikuttaa kaikkeen lapsen elämässä.
Ei kukaan lapsi tarvitse maksimaalista panostusta 24/7. Välillä voi antaa lapsen leikkiä yksinkin - ja voin luvata sinulle, että ei tule vaurioita - ja keskittyä silloin puolisoon.
Olenko väittänytkään, että lapsen joka henkäistä tarvitsisi katsoa ja reflektoida 24/7? On hyvin vaikeaa keskustella, jos vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti.
En ole se, joka alussa kanssasi kirjoitti. Otan vain kantaa siihen, että se, että isä huomioi vaimonsa, ei ole lapsilta pois. Sinun kirjoituksesi antaa ymmärtää, että valinta on joko-tai: joko annat huomiota lapsille, tai sitten lapset eivät saa mitään huomiota (koska eihän traumoja muuten tule).
Annan ymmärtää? Kirjoitin tuossa aikaisemmin, että tottakai puolisoon saa keskittyä ja parisuhteeseen, mutta se ei saa olla lapsilta pois eikä aiheuttaa haittaa lapsille. Ja tuohon lainaamasi viestiin kirjoitin, että lapsen joka henkäystä ei tarvitse vahtia 24/7. En tiedä miten selvemmin voisin sen enää sanoa, että et ymmärtäisi (tahallaan?) väärin? Ei, puolisoiden panostus toisiaan kohtaan ei automaattisesti ja mustavalkoisesti tarkoita sitä, että se olisi lapsilta pois. Asia ei ole niin mustavalkoinen, mitä väen vängällä haluat vääntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Juurikin näin.
Olen monesti miettinyt, millainen pääkoppa on näillä ”jos puoliso on tärkein, niin lapset hylätään”- ihmisillä.
Näinkö minä väitin? Kyllä puoliso voi olla tärkeä mutta se aikuisten tärkeys ja onni ei saa mennä lasten edelle ja vahingoittaa lapsia. Onko tätä niin vaikea käsittää?
Saat asian kuulostamaan siltä, että isä ja äitipuoli hyppelevät onnellisesti käsikkäin leffaan unohtaen pienet lapset kotiin pimeään?
Ei se "perhe" onnellisuus mene minkään lapsien tarpeiden ohi.Hyvin usein se menee, valitettavasti. Työskentelen lastensuojelussa ja tuttavia työskentelee lastenvalvojina. Aikuisten itsekkyys ja lasten laiminlyönti oman onnellisuuden ja parisuhteen takia on ihan käsittämätöntä. Ja se käsittämätön itsekkyys ja laiminlyönti on valitettavasti sääntö eikä poikkeus.
Ne perheet joissa asia on tasapainossa eivät ole lasun asiakkaita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Sinulla paha mieli, kun et saanut joululahjaa... ja tätä kostat lapsille? Voi herrajumala...
Luit vissiin rivien välistä?
Eihän kyse ollut siitä vaan, että mies muuttuu kun lapset tulevat.
Kyllä minä saan mieheltäni synttäri ja joululahjan ja olisi aika pettymys jos yhtäkkiä mies ei muistaisi minua samalla tavalla.Tottakai miehen käytöksen kuuluukin muuttua, kun hän on lasten kanssa! Silloin kaikki huomio annetaan lapsille, ilman muuta. Puoliso odottakoon vuoroaan.
Lapset menevät aina edelle! Jopa minä lapsettomana ihmisenä ymmärrän tämän.No sittenhän on hyvä, että voit loppuelämäsi olla taka-alalla ja seurata sivusta miehen perhe elämää.
Kaikille ei toimi tuo omassa kodissa ulkopuolisena oleminen.
Voihan olla, että lapsista teillä on niin kivaa, että tahtovat tulla sinne asumaankin.Mutta varmaan myös ymmärrät, että se mikä sopii sinulle, ei sovi kaikille.
Miltä tuntuu katsella miestä, jota et omaksi tunnistaisi kun tästä tulee lasten läsnäollessa välinpitämätön sinua kohtaan?
Olen helkkarin onnellinen, että miehelläni on läheiset välit lapsiin ja teen kaikkeni, että niin on jatkossakin. Ostan lapsille lahjoja, reissaamme yhdessä ym. Laitan aina sitä ruokaa mitä lapset haluavat ja pidän heidän puoliaan kaikessa. Toinen lapsista asuu tällä hetkellä meillä, ja minusta se on todella ok. Talo on hänen lapsuudenkotinsa. Olisi aika absurdia, jos minä alkaisin hänelle sanelemaan, miten saa omassa kodissaan olla.
Minulle se on helppoa, kun ei ole omia biologisia lapsia kilpailemassa. Ymmärrän kyllä, että asetelma on paljon vaikeampi, jos uudessakin suhteessa on lapsia.
En käsitä, miten joku voi olla mustasukkainen miehelle tämän lapsista? Tottakai ne lapset ovat ykkösiä! Heidät isä pelastaisi palavasta talosta, ei minua. Ja niin sen pitää ollakin.
En ikinä kunnioittaisi miestä, joka olisi niin tunnevammainen, ettei pystyisi rakastamaan omia lapsiaan.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Uusperheessä parisuhteen ja lasten välillä on lähtökohtaisesti ristiriita. Jo olemassaolevat lapset haittaavat parisuhteen kehitystä vahvaksi ja hyväksi. Tämä ajatus on ihan uusperheliiton jostain oppaasta. Joten. Uusperheessä parisuhteen huoltaminen ja priorisoiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten laiminlyömistä. Mut jos parisuhteen puolia ei pidetä, siitä tulee huono ja riitaisa ja perheen tunneilmasto on huono. Silloin ne kerran jo eron kokeneet lapset joutuvat jatkamaan elämäänsä huonosti voivassa uusperheessä, jossa ei ole suojaavana tekijänä edes biologisen vanhemmuuden tuomaa suojaa. Koska perheen toinen aikuinen ei ole biologinen vanhempi, vaan lähtökohtaisesti vieras ihminen. Lasten etu on siis se, että parisuhde kukoistaa, eikä lasten olemassaolo uhkaa sitä liikaa. Toki tän voi käsittää väörin jos haluaa
Ja se avoimen keskustelun tärkeys siitä miltä tuntuu ja miten asiat YHDESSÄ hoidetaan niin, että lapsilla on hyvä olla.
Yhteisymmärrys säännöistä yms on ydinperheen perusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Mielestäni asenne, että lapset ovat vain vierailijoita ja arjen sotkijoita kielii siitä, että lapsia laiminlyödään tavalla taikka toisella. Ei tunkeutujiin suhtauduta lempeydellä ja rakkaudella, yleensä hoidetaan minimit ja that’s it. Minimipanostuksella lapsi selviää kyllä hengissä, mutta jää vaille henkistä ja rakkaudellista pääomaa. Ja voi aiheuttaa kiintymyssuhteeseen peruuttamatonta vauriota mikä taas vaikuttaa kaikkeen lapsen elämässä.
Ei kukaan lapsi tarvitse maksimaalista panostusta 24/7. Välillä voi antaa lapsen leikkiä yksinkin - ja voin luvata sinulle, että ei tule vaurioita - ja keskittyä silloin puolisoon.
Olenko väittänytkään, että lapsen joka henkäistä tarvitsisi katsoa ja reflektoida 24/7? On hyvin vaikeaa keskustella, jos vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti.
En ole se, joka alussa kanssasi kirjoitti. Otan vain kantaa siihen, että se, että isä huomioi vaimonsa, ei ole lapsilta pois. Sinun kirjoituksesi antaa ymmärtää, että valinta on joko-tai: joko annat huomiota lapsille, tai sitten lapset eivät saa mitään huomiota (koska eihän traumoja muuten tule).
Ja vielä "vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti" vaikka itse tumputtaa joko-tai
Ei vaan sinä olet itse lukenut kaikki tekstini joko-tai mentaliteetillä. Olen aivan selvästi sanonut, että tottakai puolisoon voi ja pitää panostaa kunhan se ei ole pois lasten hyvinvoinnista. Kuten se valitettavan usein uusperheissä on, kuten työni kautta olen päässyt näkemään. Yritän herätellä ihmisiä ajattelemaan aidon kriittisesti sitä, osaavatko he aidosti ajatella lasten parasta ja meneekö se oma ja puolison onni lasten edelle liikaa. Toki sinä tämänkin väännät mustavalkoiseksi ”isi ei saa ostaa äitipuolelle suklaarasiaa koska se on siis pois lapsilta niinkö?!?”, sille minä en valitettavasti voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Juurikin näin.
Olen monesti miettinyt, millainen pääkoppa on näillä ”jos puoliso on tärkein, niin lapset hylätään”- ihmisillä.
Näinkö minä väitin? Kyllä puoliso voi olla tärkeä mutta se aikuisten tärkeys ja onni ei saa mennä lasten edelle ja vahingoittaa lapsia. Onko tätä niin vaikea käsittää?
Saat asian kuulostamaan siltä, että isä ja äitipuoli hyppelevät onnellisesti käsikkäin leffaan unohtaen pienet lapset kotiin pimeään?
Ei se "perhe" onnellisuus mene minkään lapsien tarpeiden ohi.Hyvin usein se menee, valitettavasti. Työskentelen lastensuojelussa ja tuttavia työskentelee lastenvalvojina. Aikuisten itsekkyys ja lasten laiminlyönti oman onnellisuuden ja parisuhteen takia on ihan käsittämätöntä. Ja se käsittämätön itsekkyys ja laiminlyönti on valitettavasti sääntö eikä poikkeus.
Ne perheet joissa asia on tasapainossa eivät ole lasun asiakkaita
Mutta lastenvalvojien asiakkaina ovat. Ja ongelmat näkyvät myös koulussa. Ja päiväkodeissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan teistä aikuisista katsonut asiaa niiden lasten näkökulmasta? Koska tällä hetkellä puhutte vain omista tarpeistanne ja siitä, mikä kuuluu teille. Mites ne lapset ja lasten tarpeet? Lasten onnellisuus? Koska jos ajatellaan mustavalkoisesti, että lasten onni tulee aikuisten onnen myötä, niin ei se nyt ihan niinkään mene. Jos aikuisten onni vaatii lasten tarpeiden laiminlyöntiä, niin ei se lapsia onnelliseksi tee. Ja nykypäivän aikuiset ovat todella itsekkäitä, onhan se nähty monessa asiassa.
Ei kukaan ole puhunut lasten tarpeiden laiminlyönnistä.
Jos aikuinen on onnellinen, niin kodin ilmapiiri on onnellinen. Kyllä siellä kodissa edelleen sitä ruokaa, unta, huolenpitoa, hoivaa ja rakkautta saa ihan samallalailla.
Vai miten luulet, että lasten tarpeet laiminlyödään, jos otetaan se puolisokin siinä huomioon?Juurikin näin.
Olen monesti miettinyt, millainen pääkoppa on näillä ”jos puoliso on tärkein, niin lapset hylätään”- ihmisillä.
Näinkö minä väitin? Kyllä puoliso voi olla tärkeä mutta se aikuisten tärkeys ja onni ei saa mennä lasten edelle ja vahingoittaa lapsia. Onko tätä niin vaikea käsittää?
Saat asian kuulostamaan siltä, että isä ja äitipuoli hyppelevät onnellisesti käsikkäin leffaan unohtaen pienet lapset kotiin pimeään?
Ei se "perhe" onnellisuus mene minkään lapsien tarpeiden ohi.Hyvin usein se menee, valitettavasti. Työskentelen lastensuojelussa ja tuttavia työskentelee lastenvalvojina. Aikuisten itsekkyys ja lasten laiminlyönti oman onnellisuuden ja parisuhteen takia on ihan käsittämätöntä. Ja se käsittämätön itsekkyys ja laiminlyönti on valitettavasti sääntö eikä poikkeus.
Silloin olet tietoinen, että tätä sattuu enemmän ydinperheissä kuin uusperheissä, koska ydinperheissä ei ole samallalailla lapsi vapaata kuin uusperheissä?
Kyllä ne lastenvalvojalla ja lastensuojelussa näkyy, että hyvin monen oirehtivan lapsen takana on nimenomaan uusperhe. Toki ydinperheitäkin on. Lastensuojelun osalta sanoisin, että suurimman osan kohdalla lapsilla on uusperhe.
pari vuotta sitten julkaistun suomalaisessa väitöskirjassa todettiin yksinhuoltajien lapsilla olevan enemmän ongelmia kuin uusperheiden lapsilla
Vierailija kirjoitti:
Ei aina jaksa kirjoitti:
No, minä olen sitten huono äitipuoli 😕. Lapsen äidin kanssa on sovittu, että lapsi on viikon isällään ja viikon äidillään. Kuitenkin lapsi käy isällänsä ainakin kaksi kertaa viikossa ja tulee jo perjantaina, vaikka sunnuntainaista on sovittu. Minä jaksan muistuttaa siitä. Olishan se kiva joku vkonloppu olla kahdestaan.
Minä olen se joka "saa" luvan kieltää lasta menemästä maksullisiin menoihin, sillä lapsen vanhemmat ovat työttömiä ja minä töissä. Ja loppuviimeistä lapsi tulee minulta pyytämään rahaa. Mielestäni ruuan ja vaatteiden kustantaminen saa osaltani riittää ( ja joskus ajattelem, ettei tarvitsisi noitakaan). Saatan muyös suutahtaa, jos itselleni ostama herkku on syöty.
Käytännössä lapsi saa olla kummalla vaan milloin haluaa. Sinusta lapsi ei saa käydä ollenkaan teillä koska "isä viikko" eikö teidän koti ole myös lapsen koti?
Et nyt hahmota kokonaisuutta. Pointti ei ole siinä kenen koti se on, vaan siinä, että äiti siivoaa lapsen viikonlopuiksi isälleen jolloin isälle ei jää vapaita yhtään. Selkee peli. Mä veisin lapsen takaisin kotiinsa perjantaina ja sanoisin että heippa, nähdään sunnuntaina.
Olenko väittänytkään, että lapsen joka henkäistä tarvitsisi katsoa ja reflektoida 24/7? On hyvin vaikeaa keskustella, jos vastapuoli haluaa ymmärtää kaiken ääripäihin asti.