Ahdistaa kun lapset kasvaneet murrosikään. Miten te veditte murrosikäisten kasvatuksen läpi ja vielä onnistuen?

Moni maininnut oman taistelun valinnan.

Iästä riippumatta lapsen kanssa asioista on hyvä keskustella. Tämä korostuu teinien kanssa. He alkavat ajatella omilla aivoillaan (toivottavasti). Aikuisen kaikkitietävä komentelu on typerintä mitä tiedän, se ei ole hyvää johtamista.

Jokainen teini tarvitsee myös omaa tilaa. Siinä ei auta, että vanhempi jatkuvasti hiillostaa niskassa ja kyttää kaikkea tekemistä/sanomista.

Vapautta, rajoja, vastuuta ja keskustelua. Siinä resepti, mikä itsessään ei takaa onnea, mutta helpottaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaahan kokeneet: Jos lapsi on jo pienestä asti voimakastahtoinen, räjähtelevä ja jääräpää, onko hän murrosiässä sitä samaa ja vielä paheneekin kenties? Vaiko onko sellaisella lapsella päinvastoin lievempi murrosikä, kun tahdon puskemista on jo niin paljon valmiiksi "harjoiteltu"?

Samaa ja vielä pahempaa murrosiässä. Meillä ei ainakaan päde se, että pikkulapsena vaativalla olisi helppo murrosikä. 13-vuotiaana alkoi, kohta 16 mittarissa, eikä helpotusta näy. En tiedä, montako vuotta vielä jaksan.

Sama täällä: ei helpota ainakaan teininä.

Vierailija kirjoitti:

Mun poika oli ennen avoin ja puhelias ja naurettiin paljon yhteisille höpstötyksillemme. Hän halusi osallistua keittiöpuuhiin ja puhua kiinnostuksensa kohteista. Kaikki muuttui yläasteiässä. Pojasta tuli jurottaja. Ei puhu mulle mitään. Vastaa kysymyksiin mahdollisimman lyhyesti ja epäselvästi. Nyt 16 v ja sama jatkuu edelleen. Kouluhommat hoitaa tunnollisesti, ei haistattele, ei juokse kylillä. Ei itse asiassa vietä vapaa-aikaa kavereiden kanssa vaan yksin. Tulee tunne että oon tehnyt jotain väärin. En todellakaan uskaltaisi ärsyttää häntä hieromalla hartioita tai muutenkaan koskemalla, kavahtaa kosketusta. Varmaan koiramme on ainoa, joka häntä saa koskettaa. Koiraa kyllä rapsuttelee ja pitää sylissä.

No, tuo on varmaan hänen tapansa luovia murrosikä. En pysty auttamaan, kun ei hän halua todellakaan jutella kanssani. Helppoahan tämä sinänsä on, ei ole muuta huolta kuin tuo kaverittomuus vapaa-ajalla. Lukiossa kavereita kuulemma on, en tiedä onko totta vai haluaako hän vaan lopettaa aiheesta puhumisen mahdollisimman lyhyeen.

En ole äiti, mutta musta toi kuulostaa tosi tavalliselta. Melkein kaikki tuntemani pojat ovat olleet tuollaisia tuossa iässä. Alkavat tiedostaa itseään enemmän itseään ja suodattamaan sanomisiaan? Ehkä hämmennystä kaikesta muutoksestakin. En tiedä, mutta suurin osa noista tuppisuista on avautunut uudestaan 19 v. lähtien ja heistä on tullut ihan normaaleja nuoria miehiä.

Meillä reipas poika muuttui kiivastunteiseksi teiniksi, joka nukkuisi vaikka kuinka paljon. Katsoin eilen Ylen Areenasta Michael Mosleyn dokumentin unenpuutteesta ja unentarpeesta. Ymmärrän nyt hänen unentarvettaan paremmin mutta joka aamu hänelle herääminen on tuskaa vaikka ei sometakaan öisin. Olen käynyt kurkkimassa usein kun hän nukkuu ja hän tosiaankin nukkuu ja kännykkä on vierassängyn vieressä olevan tarjotinpöydän päällä latauksessa ja herätyskello sen vieressä.

Hän vaikuttaa välillä potevan kovaa maailmantuskaa kuten minäkin podin hänen iässään.

Hänellä palavat päreet todella helposti jos keskustelu eksyy uskontoon tai politiikkaan. Olemme ateistiperhe ja hän luki itse valitsemaansa lastenraamattua, jonka hän osti kirpputorilta. Hän otti itse asioista selvää ja halusi kasteelle sekä kävi rippikoulun omasta halustaan. Tottakai kunnioitimme hänen vakaumustaan.

Nyt hänellä on meneillään jonkinlainen uskonnollinen- ja rakkauselämänkriisi koska hän on ilmeisesti vieläkin ihastunut opiskelukaveriinsa, jonka kanssa hän on käynyt koulua ensimmäisestä luokasta lähtien. Ongelmana on se, että tyttö kuuluu toiseen uskontokuntaan ja tytön isä on tehnyt selväksi, että tytön saa saatella kotimatkalla kotiin koulusta mutta kylässä ei saa enää puolin tai toisin käydä.

Tyttö on kaunis, fiksu ja kiva mutta tytön isä ei hyväksy poikaamme. Ilmeisesti siksi pojalla on pinna tiukalla. Nuoret käyttävät Skypeä.

En edes uskalla ehdottaa, että poika alkaisi etsimään sellaista tyttöä, jonka kanssa voisi seurustella.

Muuten poika ei ole sekaantunut mihinkään hurvitteluihin koska käyttää paljon aikaansa matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan ja tietokonejuttuihin. Tytöllä ovat samat mielenkiinnon kohteet mutta kun tuo uskonto tulee väliin niin sille ei nyt voi mitään.

Mua melkein itkettää nää vastaukset. Ja liikutun kun itseäni vanhemmat työkaverini puhuvat teineistään ja nuoristaan. Ne ovat niin perillä niiden asioista, hakevat yöllä kotiin, tukevat harrastuksissa jne.

Itse jäin teininä aivan yksin. Se vähäinenkin läheisyys mitä lapsena sai, jäi pois. Kukaan ei ollut millään tavalla kiinnostunut menemisistäni ja tekemisistäni. Olin ahdistunut, surullinen ja yksinäinen. Biletin, tein mitä huvitti.

Työstän edelleen rakkauden ja rajojen puutetta terapiassa. Ja kannan sen aiheuttamia ongelmia ja lukkoja parisuhteisiini.

Rakastakaa teinejänne. Pahinta on välinpitämättömyys ja arvostelu . Sillä minut kasvatettiin.

Turpaan. Loppuu se kapinointi.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Mua melkein itkettää nää vastaukset. Ja liikutun kun itseäni vanhemmat työkaverini puhuvat teineistään ja nuoristaan. Ne ovat niin perillä niiden asioista, hakevat yöllä kotiin, tukevat harrastuksissa jne.

Itse jäin teininä aivan yksin. Se vähäinenkin läheisyys mitä lapsena sai, jäi pois. Kukaan ei ollut millään tavalla kiinnostunut menemisistäni ja tekemisistäni. Olin ahdistunut, surullinen ja yksinäinen. Biletin, tein mitä huvitti.

Työstän edelleen rakkauden ja rajojen puutetta terapiassa. Ja kannan sen aiheuttamia ongelmia ja lukkoja parisuhteisiini.

Rakastakaa teinejänne. Pahinta on välinpitämättömyys ja arvostelu . Sillä minut kasvatettiin.

Mä olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, että sain tehdä mitä halusin.

Sinkkumies

Ole läsnä aina kun sinua tarvitaan, ei teini sitä näytä mutta hän tarvitsee vanhempien rakkautta eniten juuri silloin kun sitä vähiten näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Mua melkein itkettää nää vastaukset. Ja liikutun kun itseäni vanhemmat työkaverini puhuvat teineistään ja nuoristaan. Ne ovat niin perillä niiden asioista, hakevat yöllä kotiin, tukevat harrastuksissa jne.

Itse jäin teininä aivan yksin. Se vähäinenkin läheisyys mitä lapsena sai, jäi pois. Kukaan ei ollut millään tavalla kiinnostunut menemisistäni ja tekemisistäni. Olin ahdistunut, surullinen ja yksinäinen. Biletin, tein mitä huvitti.

Työstän edelleen rakkauden ja rajojen puutetta terapiassa. Ja kannan sen aiheuttamia ongelmia ja lukkoja parisuhteisiini.

Rakastakaa teinejänne. Pahinta on välinpitämättömyys ja arvostelu . Sillä minut kasvatettiin.

Hieno kommentti! Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta sinulle

Itsekin rakkaudettomassa kodissa kasvaneena arvostan vanhempia, jotka välittävät teineistään eivätkä pidä heitä pelkkänä riesana. Teinihän etsii uutta itseään valtavassa murrosvaiheessa kun muuttuu muutamassa vuodessa lapsesta aikuiseksi.

Itse tajusin teininä, että olen erilaisesta kodista koska meillä ei välitetty lapsista laisinkaan vaan pidettiin lähinnä pakon edessä syntyneinä kiusankappaleina. Haukkuminen oli jokapäiväistä pienestä pitäen. Itse kovetin itseni ja sulkeuduin täysin lukemaan. Oma kapinointini tapahtui korvien välissä koska kotona käytettiin herkästi fyysistä väkivaltaa.

Koen vieläkin ikävänä sen, että ulkonäköäni arvostellaan. Nyt kun katson teiniajan luokkakuviani niin en todellakaan ollut niin ruma kuin minulle väitettiin. Olin vähävarainen mutta ihan söpön näköinen kiltti tyttö. Kotona suhtauduttiin negatiivisesti niin muotivaatteisiin kuin myös meikkaamiseen tai hiusten laittamiseen koska se koettiin lähinnä vastaisen sukupuolen vokotteluna. En todellakaan ajatellut sellaista kun yritin laittaa itseäni aivan samalla tavalla kuin muut ikäiseni.

Itse aloin seurustella vasta 19-vuotiaana vaikka minua haukuttiin h u o r a k s i kotona jo 12-vuotiaana ja väitettiin minun pelehtivän milloin kenenkin kanssa. Kerran minulla maha pömpötti laktoosi-intoleranssin vuoksi ja minua oltiin jo viemässä lääkäriin pyytämään aborttia. Kerroin lääkärille olevani kokematon ja pyysin häneltä todistusta siitä, että olin neitsyt. Muuten ei saanut rauhaa perheeltä. Lääkäri kirjoitti todistuksen varsin pitkin hampain mutta ilmeisesti ymmärsi yskän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua melkein itkettää nää vastaukset. Ja liikutun kun itseäni vanhemmat työkaverini puhuvat teineistään ja nuoristaan. Ne ovat niin perillä niiden asioista, hakevat yöllä kotiin, tukevat harrastuksissa jne.

Itse jäin teininä aivan yksin. Se vähäinenkin läheisyys mitä lapsena sai, jäi pois. Kukaan ei ollut millään tavalla kiinnostunut menemisistäni ja tekemisistäni. Olin ahdistunut, surullinen ja yksinäinen. Biletin, tein mitä huvitti.

Työstän edelleen rakkauden ja rajojen puutetta terapiassa. Ja kannan sen aiheuttamia ongelmia ja lukkoja parisuhteisiini.

Rakastakaa teinejänne. Pahinta on välinpitämättömyys ja arvostelu . Sillä minut kasvatettiin.

Mä olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, että sain tehdä mitä halusin.

Sinkkumies

Kaverini 12-vuotias joi päänsä täyteen ja soitti äidilleen. Kaverini oli ikikiitollinen, että lapsi uskalsi soittaa äidin apuun eikä jäänyt sammuneena hankeen makaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä reipas poika muuttui kiivastunteiseksi teiniksi, joka nukkuisi vaikka kuinka paljon. Katsoin eilen Ylen Areenasta Michael Mosleyn dokumentin unenpuutteesta ja unentarpeesta. Ymmärrän nyt hänen unentarvettaan paremmin mutta joka aamu hänelle herääminen on tuskaa vaikka ei sometakaan öisin. Olen käynyt kurkkimassa usein kun hän nukkuu ja hän tosiaankin nukkuu ja kännykkä on vierassängyn vieressä olevan tarjotinpöydän päällä latauksessa ja herätyskello sen vieressä.

Hän vaikuttaa välillä potevan kovaa maailmantuskaa kuten minäkin podin hänen iässään.

Hänellä palavat päreet todella helposti jos keskustelu eksyy uskontoon tai politiikkaan. Olemme ateistiperhe ja hän luki itse valitsemaansa lastenraamattua, jonka hän osti kirpputorilta. Hän otti itse asioista selvää ja halusi kasteelle sekä kävi rippikoulun omasta halustaan. Tottakai kunnioitimme hänen vakaumustaan.

Nyt hänellä on meneillään jonkinlainen uskonnollinen- ja rakkauselämänkriisi koska hän on ilmeisesti vieläkin ihastunut opiskelukaveriinsa, jonka kanssa hän on käynyt koulua ensimmäisestä luokasta lähtien. Ongelmana on se, että tyttö kuuluu toiseen uskontokuntaan ja tytön isä on tehnyt selväksi, että tytön saa saatella kotimatkalla kotiin koulusta mutta kylässä ei saa enää puolin tai toisin käydä.

Tyttö on kaunis, fiksu ja kiva mutta tytön isä ei hyväksy poikaamme. Ilmeisesti siksi pojalla on pinna tiukalla. Nuoret käyttävät Skypeä.

En edes uskalla ehdottaa, että poika alkaisi etsimään sellaista tyttöä, jonka kanssa voisi seurustella.

Muuten poika ei ole sekaantunut mihinkään hurvitteluihin koska käyttää paljon aikaansa matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan ja tietokonejuttuihin. Tytöllä ovat samat mielenkiinnon kohteet mutta kun tuo uskonto tulee väliin niin sille ei nyt voi mitään.

Maailma olisi parempi ilman uskontoja. Jos niitä ei olisi niin poikasi voisi seukata mieleisensä tytön kanssa vapaasti. Jos he nauttivat noista oppiaineista niin varmasti he käyttäisivät yhdessä aikaansa niihin. Skype taitaa olla noille nuorille tärkeä juttu. Vanhempien ei saisi kieltää lapsiaan käyttämästä Skypeä koulukavereidensa ja kavereidensa kanssa. Kunhan muistuttaa, että skypettää vain tuttujen kanssa.

Oma huumorintaju auttaa kestämään aika paljon, ei tietysti pahimpia myrskyjä. joskus tietenkin täytyy suhtautua vakavuudella asioihin. Mutta yksi päivä kun taas oli paskaa ruokaa, totesin Yes, enää 14 päivää putkeen niin saan Suomen ennätyksen peräkkäisissä päivissä paskaan ruokaan. Nykyinen on 387 päivää, nyt oon jo niin lähellä, oikein tässä paineet kasvaa onnistunko ?

Tytöllä alkoi kiukuttelu siinä 11-vuotiaana, pojilla pari vuotta myöhemmin.

Kuten sanottu, valitse taistelusi. Oikeasti tärkeät asiat taisteltava, epäoleellisten kanssa hakatkoon päätä seinään minun puolesta kunnes oppii ja toteaa että aikuiset oli oikeassa.

Joskus on pakko huutaa, jos ottavat keskenään yhteen, ja joskus kun teiniaivot ovat ärsyttävimmillään, olen yksinkertaisesti myös välinpitämätön tai annan olla. En lähde mukaan, koska ei hyödytä. Vaikka ovat lapsia, ovat myös kasvavia nuoria joiden on hyvä opetella tunne-elämän hallintaa ja sitä, ettei elämässä voi ikuisesti käyttäytyä kuin kakara. Edes äidille tai isälle.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin yleiseen ahdistuneisuushäiriöön. En kestänyt kaikkea huolta ja pelkoja mitkä liittyi nuoren kapinaan. Mukana alkoholi, viiltely, epämääräiset kaverit. Teimme kaikkemme ja nyt asiat on hyvin mutta seurauksena jäi ahdistus.

Minäkin pelkään, ettei tämä ahdistus ikinä helpota. Nuoren asiat edelleen varsin heikolla tolalla, vaikka kaikkea, siis ihan kaikkea, on yritetty. Onneksi useimmat pääsevät kuitenkin helpommalla. Ihan pienistä jutuista ei siis kannata hermostua. Itse en ainakaan jaksa kuunnella muiden kauhisteluja jostain "nuori haluaa maalata seinänsä mustaksi" tai "nuoren harrastukset vievät niin ja niin paljon aikaa". Niin kauan kuin koulunkäynti sujuu, ovat asiat kuitenkin hyvin. Ja jos on vielä hyviä kavereita, siis sellaisia jotka eivät johdata rikosten ja päihteiden teille, niin se on mahtavaa.

Joku viisas on sanonut, että lapset ovat kuin saippuapala kädessä. Jos puristat liian kovaa, ne singahtavat pois, jos taas pidät liian löyhästi, putoavat sormien lomasta. Tällä neuvolla itse pärjäsin ja hyvä tuli.

Kannattaa muistaa, että paljon on myös lapsesta kiinni. Itse olen vanhimman veljeni kanssa saanut saman kasvatuksen, mutta lopputulos on ollut aivan eri.

Veli istuu tietokoneen ääressä melkein 24/7 ja täysin laiminlyö opiskelun. Kun täytti 18 mukaan tuli myös viinalla läträäminen. Osaamista on eikä ole tyhmäkään, mutta ei vaan kiinnosta.

Itse olen aina koulut hoitanut kunnolla ja kotona asuessa arkena laitoin nuoremmille veljille ruuan + muutenkin hoidin oman osan kotitöistä. En ny tietenkään mikään kiltein mahdollinen lapsi ollut, mutta hoidin velvollisuudet ilman kummempaa vänkäämistä.

Otin rennosti kaiken muun paitsi kokeeseen lukemisen. Tenttasin koealueen kunnes oli opittu. Annoin pelata, valita vaatteet, valvoa, opettaja piti huolen että koulusta ei myöhästytä.

Vierailija kirjoitti:

Otin rennosti kaiken muun paitsi kokeeseen lukemisen. Tenttasin koealueen kunnes oli opittu. Annoin pelata, valita vaatteet, valvoa, opettaja piti huolen että koulusta ei myöhästytä.

Hyvä kun suostuu tentattavaksi ja koulu sujuu. Meillä vanhempi haluaa itse lukea, mutta pelaa liikaa ja sanoo "kunhan läpi kurssit menee" ja niinhän ne on mennytkin, 6-7 viimeksi kokeista, lukiosta. Myöhästymisiä jnkv myös. Viime tipassa herää kouluun.

Onko hän masentunut?

Huumorilla, päivä kerrallaan. Itsepäisesti säännöistä kiinni pitäen, ja välillä hieman sopivissa paikoissa joustaen. Kuitenkin luottaen, vaikka välillä hirvittikin. Keskusteluyhteyden säilyttäen ja esimerkillä kasvattaen. 

Yksi on jo onnellisesti maailmalla opiskelemassa, toinen uhkaavasti murrosikään tulossa. Eiköhän näillä mennä jatkossakin.