Ahdistaa kun lapset kasvaneet murrosikään. Miten te veditte murrosikäisten kasvatuksen läpi ja vielä onnistuen?

Kannattaa aloittaa se kasvatus jo silloin, kun lapsi on pieni. Rajat ja rakkaus. Ihan maalaisjärjellä pärjää.

Olen ollut lasteni yh siitä alkaen, kun olivat 3 vuotta. Koin pikkulapsiajan järkyttävän rankaksi. Jaksoin silti pitää heille rajat. Nyt, kun ikää on heillä 17 ”korjaan lähinnä satoa”. Tokihan he koittelevat rajojaan, mutta koska voin luottaa heihin voin antaa myös siimaa omasta elämästään. Kaikki aikanaan. Tyttöni oli 15, kun olisi pitänyt päästä weekendeille. Koko vuoden vänkäsi, mutta ei saanut periksi. Kun oli 16 ei edes kysynyt. Viime kesänä annoin ilomielin hänen mennä.

Ystävä puhuu aina voimakastahtoisesta lapsestaan. Tyttö pyytää jotain, ystävä sanoo ei, tyttö vänkää ja vänkää ja kas, saa periksi. Onko ihme, että lapsi on ”voimakastahtoinen”. Kauhulla odotan tämän tytön oikeaa murrosikää. Nyt on vasta 12 v.

Ei on ei. Iloa, huumoria, heittäytmistä. Helppoa eikö totta?

Jaa-a. Varmaan paras ohje olisi hyvän itsetunnon ja -kunnioituksen luomisen lapselle jo ennen murrosikää. Sillä välttyy monelta - ryhmäpaineelta, mielenterveyden häiriöiltä ja hyväksikäytöltä. Itse olen pian 18 vuotta täyttävä tyttö ja ajan kanssa sekä äitini kanssa keskusteltuani olen todennut, että olisin voinut välttyä suurelta osalta ongelmistani, jos isäni olisi joskus osoittanut minua kohtaan rakkautta ja kiintymystä. Kuulosti kuinka kliseiseltä hyvänsä, koko elämän jatkunut tietynlainen kohtelu vanhemmilta tuottaa ongelmia. Siinä ei paljon auta huumori ja keskustelu murrosiässä, jos mielenterveys on jo valmiiksi ihan hajalla.

Toinen on tietenkin se, että kannattaa muistaa, kuinka pienen osan oikeasti tiedätte teinienne tekemisistä. Mielenterveyteni tila sekä siihen liittyvä itsetuhoisuus on saanut aikaan ongelmallista juomista ja paljon tilanteita, joissa olisin voinut päätyä seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi tai putkaan. Olen elänyt hyvän tuurin siivellä jo monta vuotta enkä ole jäänyt vanhemmilleni kiinni mistään.

Tähän kun olisikin joku patenttiratkaisu, niin auttaisi kummasti kaikkia vanhempia. Tärkeintä on muistaa, että teinit on kaikesta hormonimyrskystä huolimatta ajattelevia ihmisiä. He ovat joissain asioissa viisaampia kuin vanhempansa, ja joissain tarvitsevat ohjausta ja huolenpitoa.

Siihen väittelyyn ja kinaamiseen ei kannata lähteä mukaan, ellei ole ihan pakko. Joku jo postasikin, että joissain asioissa on annettava heidän hakata itse päätään seinään.

Valtaosasta teineistä kasvaa kuitenkin kelpo yksilöitä ja aikuisia. Avullamme tai ilman.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa aloittaa se kasvatus jo silloin, kun lapsi on pieni. Rajat ja rakkaus. Ihan maalaisjärjellä pärjää.

Olen ollut lasteni yh siitä alkaen, kun olivat 3 vuotta. Koin pikkulapsiajan järkyttävän rankaksi. Jaksoin silti pitää heille rajat. Nyt, kun ikää on heillä 17 ”korjaan lähinnä satoa”. Tokihan he koittelevat rajojaan, mutta koska voin luottaa heihin voin antaa myös siimaa omasta elämästään. Kaikki aikanaan. Tyttöni oli 15, kun olisi pitänyt päästä weekendeille. Koko vuoden vänkäsi, mutta ei saanut periksi. Kun oli 16 ei edes kysynyt. Viime kesänä annoin ilomielin hänen mennä.

Ystävä puhuu aina voimakastahtoisesta lapsestaan. Tyttö pyytää jotain, ystävä sanoo ei, tyttö vänkää ja vänkää ja kas, saa periksi. Onko ihme, että lapsi on ”voimakastahtoinen”. Kauhulla odotan tämän tytön oikeaa murrosikää. Nyt on vasta 12 v.

Ei on ei. Iloa, huumoria, heittäytmistä. Helppoa eikö totta?[/

Mitä oikeaa murros-ikää???Sehän alkaa tytöillä 9-12 vuoden tienoilla.

Rangaistus, ei viikkorahaa ( jos ei käyttäydy) ja lapsesta asti on olut tiukka kuri ihan pikkujutuista alkaen ( esim: ei kyynärpäitä pöydille & ei huudeta).

Mutta nyt kun on lapsenlapsia ja viime vuonna eka lapsenlapsenlapsi en ole enään tiukka.

TiukkaTäti64vuotta kirjoitti:

Rangaistus, ei viikkorahaa ( jos ei käyttäydy) ja lapsesta asti on olut tiukka kuri ihan pikkujutuista alkaen ( esim: ei kyynärpäitä pöydille & ei huudeta).

Mutta nyt kun on lapsenlapsia ja viime vuonna eka lapsenlapsenlapsi en ole enään tiukka.

Niinpä niin. Vaan, kun joskus teinin aivot menevät hormonimyrskystä sekaisin, eikä logiikka toimi, vaan uhma iskee päälle. Tässä pari esimerkkiä: oma teini ei suostunut tekemään osuuttaan kotitöistä, en sitten antanut viikkorahaakaan -> seuraus: varasteli kaupoista haluamansa. Teini lintsasi koulusta ja jäi kotiin pelaamaan puhelimella, otin sitten datasiirron pois puhelinliittymästä -> seuraus: karkasi kotoa. Jne jne jne. Mielestäni loogiset seuraamukset, joista olisi luullut ottavan opikseen, vaan kun ei. Useimmat eivät onneksi ole ihan näin kovapäisiä. Mutta jotkut ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyyliin valitse taistelusi. 

Esimerkki... jos on niin tollo, että haluaa mennä pakkaseen alle nilkan olevilla sukilla ja tennareilla niin menköön. Onneksi nyt on tullut muotiin Timberland tyyppiset kengät, joissa nilkan peittävä varsi...

Huumeet, kännäily, tupakanpoltto on sitten ehdoton ei. Eikä myöskään roikuta kylillä yötä myöden.

Läksyt pitää tehdä ja kokeisiin pitää lukea, tosin tämä näyttää tapahtuvan kovin myöhään illalla. Nukkumaan menee vasta 11-11.30, omasta mielestäni pitäisi mennä ainakin tuntia aikaisemmion. En kuitenkaan jaksa huutaa tästä kitapurjeet punaisena.

Koulussa menee hyvin.

Miten sä käytännössä toteutat noiden päihteiden kanssa ehdottoman ein? Ihan mielenkiinnosta kysyn. Eikö lapsi saa koskaan mennä esim. kaverille yökylään? Vai onko tärkeintä se, että SINÄ et tiedä mitä nuoresi puuhailee?

Ajatteletko, että kaikki käyttävät ihan väistämättä päihteitä teininä? Koulussa tulee tietoa päihteistä ja niiden vaikutuksista aivoihin, kotona jutellaan päiheistä lisää. Vanhemmat käyttävät alkoholia todella vähän. Lapsi käy satunnaisesti yökylässä.

Kasvatukeen yhtenä ohjenuorana on ollut, että ihan kaikesta voi puhua ja kysyä. Etenkin silloin, jos tuntuu että nyt ei ole mennyt ihan ok.

Meillä vietetään yhdessä aikaa myös perheenä, jutellaan päivän tapahtumista, ollaan kiinnostuneita teinin arjesta ja mielipiteistä.

Tämä loputon huolehtiminen väsyttää, vanhempi teini jättää asiat viime tippaan, lukee vähän kokeisiin ym velvollisuuksien hoito vähän niin ja näin. Ensi vuonna pitäisi kirjoittaa ylioppilaaksi, hah! Jännittää jo tulevaa armeijaa.

Syrjäytymisvaara, kunnianhimon puute, mukavuuden halu ja tyhmyys? Ehkä vähän masennustakin mukana. On juteltu ja kannustettu.

Itseäni masentaa tämä tilanne..

Kunhan löytäisi paikkansa yhteiskunnassa ja töitä sitten "isona".

Älkää haukkuko, pliis...

Vierailija kirjoitti:

Tämä loputon huolehtiminen väsyttää, vanhempi teini jättää asiat viime tippaan, lukee vähän kokeisiin ym velvollisuuksien hoito vähän niin ja näin. Ensi vuonna pitäisi kirjoittaa ylioppilaaksi, hah! Jännittää jo tulevaa armeijaa.

Syrjäytymisvaara, kunnianhimon puute, mukavuuden halu ja tyhmyys? Ehkä vähän masennustakin mukana. On juteltu ja kannustettu.

Itseäni masentaa tämä tilanne..

Kunhan löytäisi paikkansa yhteiskunnassa ja töitä sitten "isona".

Älkää haukkuko, pliis...

En hauku, mut ihmettelen tuota sanaa 'tyhmyys'. Pidätkö oikeasti lastasi tyhmänä?

Asenteesi näkyy ja lapsesi huomaa sen, vaikket sitä hänelle ääneen sanoisikaan.

Koska viimeksi olet kehunut lastasi?

Vierailija kirjoitti:

Oma huumorintaju auttaa kestämään aika paljon, ei tietysti pahimpia myrskyjä. joskus tietenkin täytyy suhtautua vakavuudella asioihin. Mutta yksi päivä kun taas oli paskaa ruokaa, totesin Yes, enää 14 päivää putkeen niin saan Suomen ennätyksen peräkkäisissä päivissä paskaan ruokaan. Nykyinen on 387 päivää, nyt oon jo niin lähellä, oikein tässä paineet kasvaa onnistunko ?

Vai vielä huumoria.... En taaskaan tajua, miten jonkun lapsen mieleenkään voi tulla haukkua ruokaansa ääneen. Siis jossain elämänsä vaiheessa hän on saanut käsityksen, että se on sallittua. Ilmeisesti mitään sanktioita ei ole tullut, liekö edes kunnon puhuttelua? Lapset eivät yhtäkkiä muutu törkeiksi, vaan se on suora seuraus sallivuudesta ja vanhempien esimerkistä.

Me emme valita ruoasta, emme nimittele, emme haistattele, vaan käyttäydymme asiallisesti. Niin tekevät myös lapsemme.

Kyse on keskinäisestä kunnioituksesta, jonka jokainen ansaitsee omalla käytöksellään.

En käsitä, miksi tämä asia näyttää olevan hukassa monissa perheissä.

Kukaan ei ole täydellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä loputon huolehtiminen väsyttää, vanhempi teini jättää asiat viime tippaan, lukee vähän kokeisiin ym velvollisuuksien hoito vähän niin ja näin. Ensi vuonna pitäisi kirjoittaa ylioppilaaksi, hah! Jännittää jo tulevaa armeijaa.

Syrjäytymisvaara, kunnianhimon puute, mukavuuden halu ja tyhmyys? Ehkä vähän masennustakin mukana. On juteltu ja kannustettu.

Itseäni masentaa tämä tilanne..

Kunhan löytäisi paikkansa yhteiskunnassa ja töitä sitten "isona".

Älkää haukkuko, pliis...

En hauku, mut ihmettelen tuota sanaa 'tyhmyys'. Pidätkö oikeasti lastasi tyhmänä?

Asenteesi näkyy ja lapsesi huomaa sen, vaikket sitä hänelle ääneen sanoisikaan.

Koska viimeksi olet kehunut lastasi?

Kyllä kehutaankin. Sanavalinta oli huono, tyhmällä tarkoitan huonoja valintoja ajankäytön suhteen, pelaamista kun pitäisi lukea, vastuunottoa. Kiitos kuitenkin kommentistasi 🙂

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä loputon huolehtiminen väsyttää, vanhempi teini jättää asiat viime tippaan, lukee vähän kokeisiin ym velvollisuuksien hoito vähän niin ja näin. Ensi vuonna pitäisi kirjoittaa ylioppilaaksi, hah! Jännittää jo tulevaa armeijaa.

Syrjäytymisvaara, kunnianhimon puute, mukavuuden halu ja tyhmyys? Ehkä vähän masennustakin mukana. On juteltu ja kannustettu.

Itseäni masentaa tämä tilanne..

Kunhan löytäisi paikkansa yhteiskunnassa ja töitä sitten "isona".

Älkää haukkuko, pliis...

En hauku, mut ihmettelen tuota sanaa 'tyhmyys'. Pidätkö oikeasti lastasi tyhmänä?

Asenteesi näkyy ja lapsesi huomaa sen, vaikket sitä hänelle ääneen sanoisikaan.

Koska viimeksi olet kehunut lastasi?

Kyllä kehutaankin. Sanavalinta oli huono, tyhmällä tarkoitan huonoja valintoja ajankäytön suhteen, pelaamista kun pitäisi lukea, vastuunottoa. Kiitos kuitenkin kommentistasi 🙂

Ok. Tsemppiä sulle 🙃

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä loputon huolehtiminen väsyttää, vanhempi teini jättää asiat viime tippaan, lukee vähän kokeisiin ym velvollisuuksien hoito vähän niin ja näin. Ensi vuonna pitäisi kirjoittaa ylioppilaaksi, hah! Jännittää jo tulevaa armeijaa.

Syrjäytymisvaara, kunnianhimon puute, mukavuuden halu ja tyhmyys? Ehkä vähän masennustakin mukana. On juteltu ja kannustettu.

Itseäni masentaa tämä tilanne..

Kunhan löytäisi paikkansa yhteiskunnassa ja töitä sitten "isona".

Älkää haukkuko, pliis...

En hauku, mut ihmettelen tuota sanaa 'tyhmyys'. Pidätkö oikeasti lastasi tyhmänä?

Asenteesi näkyy ja lapsesi huomaa sen, vaikket sitä hänelle ääneen sanoisikaan.

Koska viimeksi olet kehunut lastasi?

Kyllä kehutaankin. Sanavalinta oli huono, tyhmällä tarkoitan huonoja valintoja ajankäytön suhteen, pelaamista kun pitäisi lukea, vastuunottoa. Kiitos kuitenkin kommentistasi 🙂

Ok. Tsemppiä sulle 🙃

Kiitos tsempeistä! Teinin houkuttelin käymään ns lukitestissä, katsotaan onko siellä puolen ongelmaa. Luetun ymmärtämisessä vois lievää hankaluutta ollakin.

Teinien vanhemmuus on haastavaa, lapsilla,joilla on jotain extraa muutenkin murtosikä voi olla todella hurja. Suurin osa selviää hyvin aikuisuuteen, osalla vaikeudet jatkuvat läpi elämän. Puheyhteyden ylläpitäminen on tärkein asia tässä elämänvaiheessa, ja aikuisen ei pidä kadottaa itseään.

En ole kaikkia lukenut eikä meillä ole vielä murkkuja. Mutta onko täällä useamman lapsen vanhempia tai parinkin, joilla olisi isompi ikäero?

Meille on tulossa vanhimmalle ja nuorimmalle ikäeroa reilu 10 vuotta. Mietin, että kun ei voi ollenkaan ennustaa kuinka haastava teini-ikä on isommilla alkamassa, että kuinka on muilla sujunut eri-ikäisten lasten kanssa? - Traumatisoituuko pienemmät teinin mahdollisesta rähinöinnistä tai kokeeko teini väistämättä, ettei häntä huomioida riittävästi tms. kun varmasti tarvitsee tukea ja ymmärrystä?

Meillä on kyllä läheiset välit, mutta vähän jännittää kuinka ne saa pidettyä läheisinä läpi teinin kasvukipujen. Samoin myös se kuinka riitetään samalla näille nuorimmille.

Sukulais- ja tuttavaperheitä seuranneena tuntuu, että kaikkien perheiden sisarusparvista löytyy se yksi väliinputoaja tai "musta lammas". En haluaisi, että yksikään meidän lapsi joutuisi kohtuuttomasti kärsimään tai pahimmassa tapauksessa "tyrisi elämänsä". Onko siis suurperheitä, joilla on lämpimät välit kaikkien kesken ainakin lopulta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyyliin valitse taistelusi. 

Esimerkki... jos on niin tollo, että haluaa mennä pakkaseen alle nilkan olevilla sukilla ja tennareilla niin menköön. Onneksi nyt on tullut muotiin Timberland tyyppiset kengät, joissa nilkan peittävä varsi...

Huumeet, kännäily, tupakanpoltto on sitten ehdoton ei. Eikä myöskään roikuta kylillä yötä myöden.

Läksyt pitää tehdä ja kokeisiin pitää lukea, tosin tämä näyttää tapahtuvan kovin myöhään illalla. Nukkumaan menee vasta 11-11.30, omasta mielestäni pitäisi mennä ainakin tuntia aikaisemmion. En kuitenkaan jaksa huutaa tästä kitapurjeet punaisena.

Koulussa menee hyvin.

Miten sä käytännössä toteutat noiden päihteiden kanssa ehdottoman ein? Ihan mielenkiinnosta kysyn. Eikö lapsi saa koskaan mennä esim. kaverille yökylään? Vai onko tärkeintä se, että SINÄ et tiedä mitä nuoresi puuhailee?

Ajatteletko, että kaikki käyttävät ihan väistämättä päihteitä teininä? Koulussa tulee tietoa päihteistä ja niiden vaikutuksista aivoihin, kotona jutellaan päiheistä lisää. Vanhemmat käyttävät alkoholia todella vähän. Lapsi käy satunnaisesti yökylässä.

Kasvatukeen yhtenä ohjenuorana on ollut, että ihan kaikesta voi puhua ja kysyä. Etenkin silloin, jos tuntuu että nyt ei ole mennyt ihan ok.

Meillä vietetään yhdessä aikaa myös perheenä, jutellaan päivän tapahtumista, ollaan kiinnostuneita teinin arjesta ja mielipiteistä.

Näin tulee toimia, olen samaa mieltä. Se ei kuitenkaan tarkoita,että se varjelisi päihteiden käytöltä, vaikka varmasti vähentää huomattavasti riskiä päihteisiin ja muuhunkin epämääräiseen porukkaan liittyvää syrjäytymiskierteen alkua.

Ei murkkuikäisiä enää kasvateta, se työ on tehty jo toista vuosikymmentä aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole täydellinen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä loputon huolehtiminen väsyttää, vanhempi teini jättää asiat viime tippaan, lukee vähän kokeisiin ym velvollisuuksien hoito vähän niin ja näin. Ensi vuonna pitäisi kirjoittaa ylioppilaaksi, hah! Jännittää jo tulevaa armeijaa.

Syrjäytymisvaara, kunnianhimon puute, mukavuuden halu ja tyhmyys? Ehkä vähän masennustakin mukana. On juteltu ja kannustettu.

Itseäni masentaa tämä tilanne..

Kunhan löytäisi paikkansa yhteiskunnassa ja töitä sitten "isona".

Älkää haukkuko, pliis...

En hauku, mut ihmettelen tuota sanaa 'tyhmyys'. Pidätkö oikeasti lastasi tyhmänä?

Asenteesi näkyy ja lapsesi huomaa sen, vaikket sitä hänelle ääneen sanoisikaan.

Koska viimeksi olet kehunut lastasi?

Kyllä kehutaankin. Sanavalinta oli huono, tyhmällä tarkoitan huonoja valintoja ajankäytön suhteen, pelaamista kun pitäisi lukea, vastuunottoa. Kiitos kuitenkin kommentistasi 🙂

Ap:llä niin tylsää, että pitää trollata? 

Surullista kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma huumorintaju auttaa kestämään aika paljon, ei tietysti pahimpia myrskyjä. joskus tietenkin täytyy suhtautua vakavuudella asioihin. Mutta yksi päivä kun taas oli paskaa ruokaa, totesin Yes, enää 14 päivää putkeen niin saan Suomen ennätyksen peräkkäisissä päivissä paskaan ruokaan. Nykyinen on 387 päivää, nyt oon jo niin lähellä, oikein tässä paineet kasvaa onnistunko ?

Vai vielä huumoria.... En taaskaan tajua, miten jonkun lapsen mieleenkään voi tulla haukkua ruokaansa ääneen. Siis jossain elämänsä vaiheessa hän on saanut käsityksen, että se on sallittua. Ilmeisesti mitään sanktioita ei ole tullut, liekö edes kunnon puhuttelua? Lapset eivät yhtäkkiä muutu törkeiksi, vaan se on suora seuraus sallivuudesta ja vanhempien esimerkistä.

Me emme valita ruoasta, emme nimittele, emme haistattele, vaan käyttäydymme asiallisesti. Niin tekevät myös lapsemme.

Kyse on keskinäisestä kunnioituksesta, jonka jokainen ansaitsee omalla käytöksellään.

En käsitä, miksi tämä asia näyttää olevan hukassa monissa perheissä.

Kyllä ne jotkut lapset vaan muuttuvat törkeiksi teini-iässä, vaikka kaikilla nuorilla se ei tule ihan yhtä rajusti päälle. Siinä kohtaa auttaa lähinnä vertaistuki muilta saman kokeneilta vanhemmilta. Kaltaistesi "hyvien vanhempien" päteminen ei tässä kohtaa hyödytä mitään.

Vierailija kirjoitti:

En ole kaikkia lukenut eikä meillä ole vielä murkkuja. Mutta onko täällä useamman lapsen vanhempia tai parinkin, joilla olisi isompi ikäero?

Meille on tulossa vanhimmalle ja nuorimmalle ikäeroa reilu 10 vuotta. Mietin, että kun ei voi ollenkaan ennustaa kuinka haastava teini-ikä on isommilla alkamassa, että kuinka on muilla sujunut eri-ikäisten lasten kanssa? - Traumatisoituuko pienemmät teinin mahdollisesta rähinöinnistä tai kokeeko teini väistämättä, ettei häntä huomioida riittävästi tms. kun varmasti tarvitsee tukea ja ymmärrystä?

Meillä on kyllä läheiset välit, mutta vähän jännittää kuinka ne saa pidettyä läheisinä läpi teinin kasvukipujen. Samoin myös se kuinka riitetään samalla näille nuorimmille.

Sukulais- ja tuttavaperheitä seuranneena tuntuu, että kaikkien perheiden sisarusparvista löytyy se yksi väliinputoaja tai "musta lammas". En haluaisi, että yksikään meidän lapsi joutuisi kohtuuttomasti kärsimään tai pahimmassa tapauksessa "tyrisi elämänsä". Onko siis suurperheitä, joilla on lämpimät välit kaikkien kesken ainakin lopulta?

Meillä vain kaksi lasta viiden vuoden ikäerolla. Vanhemman murrosikä on ollut todella vaikea, en mene yksityiskohtiin, mutta joku "taas paskaa ruokaa" -kommentti, johon viitattiin tuossa ylempänä, on ongelmana aika mitätöntä, vaikka varmaan toistuessaan ärsyttääkin. Ja kyllä se isomman tilanne on pienempään sisarukseen vaikuttanut siinä määrin, että ammattiapua hänelle on tarvittu ja onneksi myös saatu. Mutta tässä puhutaan nyt tilanteesta, jossa teinin käytös meni niin mahdottomaksi, ettei voinut kotona enää asua, vaan joutui sijoitetuksi lastensuojelulaitokseen. Sekä kireä kotitilanne ennen sijoitusta että sitten lopulta kiireellisenä tapahtunut isomman sisaruksen sijoitus traumatisoi nuoremman lapsen. Onneksi tilanne saatiin kuitenkin rauhoitettua ja molemmat lapset asuvat taas kotona.