Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ahdistaa kun lapset kasvaneet murrosikään. Miten te veditte murrosikäisten kasvatuksen läpi ja vielä onnistuen?
On alkanut käden vääntäminen joka asiasta. Jatkuvasti "huono äiti-fiilis". Voiko kukaan olla ystävällinen ja raivoamatta murkuille? Muutanko minä vai lapset täältä pois?
Kommentit (224)
Vierailija kirjoitti:
Surullista kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma huumorintaju auttaa kestämään aika paljon, ei tietysti pahimpia myrskyjä. joskus tietenkin täytyy suhtautua vakavuudella asioihin. Mutta yksi päivä kun taas oli paskaa ruokaa, totesin Yes, enää 14 päivää putkeen niin saan Suomen ennätyksen peräkkäisissä päivissä paskaan ruokaan. Nykyinen on 387 päivää, nyt oon jo niin lähellä, oikein tässä paineet kasvaa onnistunko ?
Vai vielä huumoria.... En taaskaan tajua, miten jonkun lapsen mieleenkään voi tulla haukkua ruokaansa ääneen. Siis jossain elämänsä vaiheessa hän on saanut käsityksen, että se on sallittua. Ilmeisesti mitään sanktioita ei ole tullut, liekö edes kunnon puhuttelua? Lapset eivät yhtäkkiä muutu törkeiksi, vaan se on suora seuraus sallivuudesta ja vanhempien esimerkistä.
Me emme valita ruoasta, emme nimittele, emme haistattele, vaan käyttäydymme asiallisesti. Niin tekevät myös lapsemme.
Kyse on keskinäisestä kunnioituksesta, jonka jokainen ansaitsee omalla käytöksellään.
En käsitä, miksi tämä asia näyttää olevan hukassa monissa perheissä.Kyllä ne jotkut lapset vaan muuttuvat törkeiksi teini-iässä, vaikka kaikilla nuorilla se ei tule ihan yhtä rajusti päälle. Siinä kohtaa auttaa lähinnä vertaistuki muilta saman kokeneilta vanhemmilta. Kaltaistesi "hyvien vanhempien" päteminen ei tässä kohtaa hyödytä mitään.
Olen keski-ikäinen täti-ihminen, teinin äiti. Omassa teini-iässäni meillä sai riidellä kotona, taisin välillä haistatellakin. Vanhempani ovat vuonna -41 syntyneitä fiksuja ihmisiä, jotka eivät teinistä burnouttia ottaneet vaikka välillä suuttuivatkin. Minusta kasvoi ihan järkevä hyvin opinnoissa ja työelämässä menestynyt ihminen.
Nyt sitten muistelen omaa teini-ikääni ja kuuntelen oman teinin ajoittaista mekkalointia... olen tämän ansainnut 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta ehdottomasti tärkein teinin kasvatukseen liittyvä neuvoni on, että pysytelkää yhdessä teinin toisen vanhemman kanssa lastenne teini-iän yli. Kaikki on sata kertaa helpompaa siten, kuin yh:na tai uusperheenä.
Vierailija kirjoitti:
Lähetin lapset vaihto-oppilaiksi ulkomaille. Takaisin tuli fiksuja nuoria, olivat vaihtovuoden aikana itsenäistyneet ja kypsyneet.
Olen puolestaan ottanut vastaan 3 vaihtaria, tosin eri aikaan, jotka ovat asuneet meillä vuoden. Olivat kaikki fiksuja nuoria ja heidän vanhempansa saivat takaisin itsenäistyneet ja kypsyneet nuorensa.
Toisen lapsen kanssa jaksaa paremmin, kun tunteet eivät ole pelissä.
Mä en laita lapsiani kasvamaan johonkin toiseen perheeseen.
En ota vastuuta toisen perheen lapsista.
On noita onnistuneita ja epäonnistuneita vaihtarivuosia.
Sijaisperhetoiminta on toki antoisaa, mutta jos ei ole pakko, niin omassa kodissa kasvetaan. Meillä näin. Ne oman lapsen kasvukivut käyn mieluummin itse kasvattajana kuin annan sen vieraalle. Jossain vaihtariohjelmissa ri saa pitää omaan kotiin yhteyttä... ettei ikävöi... kääk.
Älä päästä yhteyttä koskaan katkeamaan. Omat pojat nyt 17 ja 15, ja vieläkin esim. makoilen kummankin vieressä aamuisin, kun herätän heitä. Silittelen tukkaa, hieron selkää, olen lähellä. Samalla muistan, millaista oli pitää puolen metrin mittaista pötkylää kainalossa ja miten äkkiä vuodet menivät (nyt molemmat päätään pidempiä minua).
Eipä ole kertaakaan pahaa sanaa tarvinnut sanoa tai kuunnella.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aloittaa se kasvatus jo silloin, kun lapsi on pieni. Rajat ja rakkaus. Ihan maalaisjärjellä pärjää.
Olen ollut lasteni yh siitä alkaen, kun olivat 3 vuotta. Koin pikkulapsiajan järkyttävän rankaksi. Jaksoin silti pitää heille rajat. Nyt, kun ikää on heillä 17 ”korjaan lähinnä satoa”. Tokihan he koittelevat rajojaan, mutta koska voin luottaa heihin voin antaa myös siimaa omasta elämästään. Kaikki aikanaan. Tyttöni oli 15, kun olisi pitänyt päästä weekendeille. Koko vuoden vänkäsi, mutta ei saanut periksi. Kun oli 16 ei edes kysynyt. Viime kesänä annoin ilomielin hänen mennä.
Ystävä puhuu aina voimakastahtoisesta lapsestaan. Tyttö pyytää jotain, ystävä sanoo ei, tyttö vänkää ja vänkää ja kas, saa periksi. Onko ihme, että lapsi on ”voimakastahtoinen”. Kauhulla odotan tämän tytön oikeaa murrosikää. Nyt on vasta 12 v.
Ei on ei. Iloa, huumoria, heittäytmistä. Helppoa eikö totta?
Ei, ei se ole helppoa. Olet varmasti tehnyt oikein, ja varmasti se on myös osaltaan tuottanut tulosta - mutta jollain muulla on voinut olla paljon vaikeampaa, vaikka yhtä lailla on kasvattanut oikein. Joku toinen tyttö olisi ottanut ja karannut weekendeille, ihan riippumatta järkevistä selityksistä ja koituvista rangaistuksista. Lapsen luonne ratkaisee paljon, ja jotkut menevät murrosiässä ihan mahdottomiksi, niin välinpitämättömissä kuin rakastavissakin perheissä.
En tarkoita, etteikö pitäisi yrittää pitää huolta ja rajoittaa. Totta kai. Mutta jos nuori on mahdoton, siitä ei voi suoraan päätellä, että vanhemmat eivät vain ole viitsineet kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat murkkuiässä ja vanhemmilla hormoonit hyrräävät vaihdevuosi-iässä.Sivusta lähellä seuranneena huomaan ,että perheen isä 43 v on käyttäytyy välillä ,kuin viisivuotias ja saa kiukkukohtauksia. Samaan yltää puoliso .Molemmilla alkaneet vaihdevuodet,katsokaapa aikuise myös itse peiliin.
Kuuntele lasta, kysele, ole utelias aidolla tavalla.
Jos lapsi haluaa olla huoneessaan montakin päivää yksin illat. Anna olla.
Hali ja rapsuta vaikka ohi kulkiessa. Pääasia, että näytät kuinka mahtava tyttö/ poika meillä onkaan.
Jos lapsi tuntee kotona olevansa tärkeä kaikista kiukutteluista huolimatta, lopputulos ei voi olla muu kuin hieno!
Ole aikuinen tarvittaessa, älä asetu lapsen tasolle.
Kokemuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niih
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Kateeksi käy.
Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niih
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niih
Kateeksi käy
Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä reipas poika muuttui kiivastunteiseksi teiniksi, joka nukkuisi vaikka kuinka paljon. Katsoin eilen Ylen Areenasta Michael Mosleyn dokumentin unenpuutteesta ja unentarpeesta. Ymmärrän nyt hänen unentarvettaan paremmin mutta joka aamu hänelle herääminen on tuskaa vaikka ei sometakaan öisin. Olen käynyt kurkkimassa usein kun hän nukkuu ja hän tosiaankin nukkuu ja kännykkä on vierassängyn vieressä olevan tarjotinpöydän päällä latauksessa ja herätyskello sen vieressä.
Hän vaikuttaa välillä potevan kovaa maailmantuskaa kuten minäkin podin hänen iässään.
Hänellä palavat päreet todella helposti jos keskustelu eksyy uskontoon tai politiikkaan. Olemme ateistiperhe ja hän luki itse valitsemaansa lastenraamattua, jonka hän osti kirpputorilta. Hän otti itse asioista selvää ja halusi kasteelle sekä kävi rippikoulun omasta halustaan. Tottakai kunnioitimme hänen vakaumustaan.
Nyt hänellä on meneillään jonkinlainen uskonnollinen- ja rakkauselämänkriisi koska hän on ilmeisesti vieläkin ihastunut opiskelukaveriinsa, jonka kanssa hän on käynyt koulua ensimmäisestä luokasta lähtien. Ongelmana on se, että tyttö kuuluu toiseen uskontokuntaan ja tytön isä on tehnyt selväksi, että tytön saa saatella kotimatkalla kotiin koulusta mutta kylässä ei saa enää puolin tai toisin käydä.
Tyttö on kaunis, fiksu ja kiva mutta tytön isä ei hyväksy poikaamme. Ilmeisesti siksi pojalla on pinna tiukalla. Nuoret käyttävät Skypeä.
En edes uskalla ehdottaa, että poika alkaisi etsimään sellaista tyttöä, jonka kanssa voisi seurustella.
Muuten poika ei ole sekaantunut mihinkään hurvitteluihin koska käyttää paljon aikaansa matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan ja tietokonejuttuihin. Tytöllä ovat samat mielenkiinnon kohteet mutta kun tuo uskonto tulee väliin niin sille ei nyt voi mitään.
Miksi ITSE jeesukseen hurahtanut haluaisi olla vää.räuskoisen kanssa???
Poika on sekaisin kuin seinäkello
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä reipas poika muuttui kiivastunteiseksi teiniksi, joka nukkuisi vaikka kuinka paljon. Katsoin eilen Ylen Areenasta Michael Mosleyn dokumentin unenpuutteesta ja unentarpeesta. Ymmärrän nyt hänen unentarvettaan paremmin mutta joka aamu hänelle herääminen on tuskaa vaikka ei sometakaan öisin. Olen käynyt kurkkimassa usein kun hän nukkuu ja hän tosiaankin nukkuu ja kännykkä on vierassängyn vieressä olevan tarjotinpöydän päällä latauksessa ja herätyskello sen vieressä.
Hän vaikuttaa välillä potevan kovaa maailmantuskaa kuten minäkin podin hänen iässään.
Hänellä palavat päreet todella helposti jos keskustelu eksyy uskontoon tai politiikkaan. Olemme ateistiperhe ja hän luki itse valitsemaansa lastenraamattua, jonka hän osti kirpputorilta. Hän otti itse asioista selvää ja halusi kasteelle sekä kävi rippikoulun omasta halustaan. Tottakai kunnioitimme hänen vakaumustaan.
Nyt hänellä on meneillään jonkinlainen uskonnollinen- ja rakkauselämänkriisi koska hän on ilmeisesti vieläkin ihastunut opiskelukaveriinsa, jonka kanssa hän on käynyt koulua ensimmäisestä luokasta lähtien. Ongelmana on se, että tyttö kuuluu toiseen uskontokuntaan ja tytön isä on tehnyt selväksi, että tytön saa saatella kotimatkalla kotiin koulusta mutta kylässä ei saa enää puolin tai toisin käydä.
Tyttö on kaunis, fiksu ja kiva mutta tytön isä ei hyväksy poikaamme. Ilmeisesti siksi pojalla on pinna tiukalla. Nuoret käyttävät Skypeä.
En edes uskalla ehdottaa, että poika alkaisi etsimään sellaista tyttöä, jonka kanssa voisi seurustella.
Muuten poika ei ole sekaantunut mihinkään hurvitteluihin koska käyttää paljon aikaansa matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan ja tietokonejuttuihin. Tytöllä ovat samat mielenkiinnon kohteet mutta kun tuo uskonto tulee väliin niin sille ei nyt voi mitään.
Miksi ITSE jeesukseen hurahtanut haluaisi olla vää.räuskoisen kanssa???
Poika on sekaisin kuin seinäkello
kiihko uskovainen käännynnäisteini jota panettaa?
Kohta paukkuu jossain..huh..huh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niih
Mä olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, että sain tehdä mitä halusin.
Sinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niihMä olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni, että sain tehdä mitä halusin.
Sinkkumies
masturboida omassa huoneessa tuntikausia..äippä toi välillä kosteuspyyhkeitä ja ruokaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niih
No multa ei puuttunut hoivaa tai ruokaa tai mitään muutakaan. Äiti antoi mun alkaa mennä enemmän, kun nää mun kaverit tuli kerran ihan mun äidiltä pyytämään, saisinko olla pidempään leffaillassa.(olin 13v) Aiottiin katsoa 3 kauhuleffaa ja olisin ollut tulossa kotiin vasta yhdeltä yöllä. Pojat sai äidin vakuutettua ja sen jälkeen jos pojat oli mukana, sain mennä. Pari vuotta meni ja sain mennä jo itseksenikin. Mutta muistan hyvin, että mulla odotti aina iltapala valmiina kotona. Vähän sama, kun kävin naapurin lapsia kaitsemassa. Aina oli äiti tehnyt mulle valmiiksi syötävää jääkaappiin. Eli vaikka sai olla illalla myöhään ulkona, niin rakkautta ja välittämistä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niihNo multa ei puuttunut hoivaa tai ruokaa tai mitään muutakaan. Äiti antoi mun alkaa mennä enemmän, kun nää mun kaverit tuli kerran ihan mun äidiltä pyytämään, saisinko olla pidempään leffaillassa.(olin 13v) Aiottiin katsoa 3 kauhuleffaa ja olisin ollut tulossa kotiin vasta yhdeltä yöllä. Pojat sai äidin vakuutettua ja sen jälkeen jos pojat oli mukana, sain mennä. Pari vuotta meni ja sain mennä jo itseksenikin. Mutta muistan hyvin, että mulla odotti aina iltapala valmiina kotona. Vähän sama, kun kävin naapurin lapsia kaitsemassa. Aina oli äiti tehnyt mulle valmiiksi syötävää jääkaappiin. Eli vaikka sai olla illalla myöhään ulkona, niin rakkautta ja välittämistä oli.
Peseekö äippä vieläkin pyykit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niihNo multa ei puuttunut hoivaa tai ruokaa tai mitään muutakaan. Äiti antoi mun alkaa mennä enemmän, kun nää mun kaverit tuli kerran ihan mun äidiltä pyytämään, saisinko olla pidempään leffaillassa.(olin 13v) Aiottiin katsoa 3 kauhuleffaa ja olisin ollut tulossa kotiin vasta yhdeltä yöllä. Pojat sai äidin vakuutettua ja sen jälkeen jos pojat oli mukana, sain mennä. Pari vuotta meni ja sain mennä jo itseksenikin. Mutta muistan hyvin, että mulla odotti aina iltapala valmiina kotona. Vähän sama, kun kävin naapurin lapsia kaitsemassa. Aina oli äiti tehnyt mulle valmiiksi syötävää jääkaappiin. Eli vaikka sai olla illalla myöhään ulkona, niin rakkautta ja välittämistä oli.
Peseekö äippä vieläkin pyykit?
Kyllähän sesinkkumies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini sanoi aina, että mun kanssa oli kuulemma helppoa, kun olin teini. Kai se juuri siksi huusikin ihan pikkuasioista. En käyttänyt alkoholia, en tupakoinut yms. Äiti uskalsi siis siksi laskea mut myöhäänkin ulos kun tiesi, että pari mun poikapuolista parasta ystävää tuo mut kotiin. Mutta sitten saattoi alkaa huuto siitä, etten ollut tasan sillä minuutilla, kun pyyntö kävi, alkanut huoneeni siivousta. Siis ihan siihen pisteeseen, että minä itkin ja äiti vetäytyi muualle. Ja auta armias, jos se huone ei ollut siivottu sen riidan jälkeen. Kerran oltiin isovanhemmilla ja pöydässä satuin kieltäytymään jälkiruuasta. Kotona sain huudot siitäkin. Jei.
Toinen pikkuveljeni teineili paljon pahemmin kuin minä. Sieltä tuli kuuluisaa v*ttusa*tanaa päin äidin naamaa ja äiti otti niin itseensä, että itki ja kyseli, mitä on tehnyt väärin. Teki mieli sanoa, että tuo on aika normaalia...
Nuorimmaista veljeäni äiti selkeästi arvostaa eniten. Sieltä ei tullut poikkipuolista sanaa koskaan. Hänestä äiti myös aina ekana kaikille puhuu. Mutta tähän on totuttu. Huomasin homman jo nuorena, joten ihan sama. Ajattelin vaan kirjoittaa tällasen teinin näkökulmasta.
Mulla ei olut mitään rajoja. Sain tulla ja mennä miten huvitti.
Tosin välilä näin nälkää kun kotona ei olut ruokaa.
Pois muutin heti kun pääsin 16 vuotiaana.
Kasvatin ja koulutin itseni.
Koskaan ei perään huudeltu..niihNo multa ei puuttunut hoivaa tai ruokaa tai mitään muutakaan. Äiti antoi mun alkaa mennä enemmän, kun nää mun kaverit tuli kerran ihan mun äidiltä pyytämään, saisinko olla pidempään leffaillassa.(olin 13v) Aiottiin katsoa 3 kauhuleffaa ja olisin ollut tulossa kotiin vasta yhdeltä yöllä. Pojat sai äidin vakuutettua ja sen jälkeen jos pojat oli mukana, sain mennä. Pari vuotta meni ja sain mennä jo itseksenikin. Mutta muistan hyvin, että mulla odotti aina iltapala valmiina kotona. Vähän sama, kun kävin naapurin lapsia kaitsemassa. Aina oli äiti tehnyt mulle valmiiksi syötävää jääkaappiin. Eli vaikka sai olla illalla myöhään ulkona, niin rakkautta ja välittämistä oli.
piloille hemmoteltu
Alue: Aihe vapaa
Ei ehkä kasvatetaan,mutta murkkuikä on toinen mahdollisuus korjata niitä virheitä,mitä vanhemmuudesta ja erityisesti tunnekasvatuksessa tuli tehtyä lapsen ollessa pieni. Rajoja,rakkautta,oman tilan antamista,rohkaisua itsetuntoon, tunteiden sallimista voi hyvinkin opettaa teinille. Aikuisetkin kasvaa,muuttuu ja viisastuu joskus ajan kanssa, ei kaikilla pikkulasten vanhemmilla ole täydet ja parhaat kasvatuseväät välttämättä. Näitä taitoja voi tulla ajan kanssa, eikä ole myöhäistä niitä antaa lapselleen myöhemmin.