Miksi olin niin tyhmä etten opiskellut itselleni kunnon ammattia...

Sinällään aina ihmettelen miten moni maisteri ja juuri lukiosta kirjoittanut on kuitenkin niin "oppimaton".

Ehkä se oppineisuus tulee syntyjään, kun ei näemmä koulut ja opiskelu sitä anna.

Laitoksista saa vain paperin jossa lukee L.

Vierailija kirjoitti:

Ketä mä nyt syyttelen paitsi itseäni?

Ap

Mitä sitä syyttelemään. Et opiskellut.

Opiskele nyt.

Pistä energiasi siihen.

Näkee, millaisissa pilvilinnoissa ihmisiä asuu, eikä tiedä huonosta elämästä mitään, tai miten köyhiä perheitä on oikeasti Suomessa.

Eläkkeen suuruutta tai pienuutta on turha mielestäni miettiä, jos on halua ja mahdollisuus kuitenkin opiskella.

Kukaan ei tiedä kuinka paljon eläkeiässä rahaa tulee tarvitsemaan mm. Lääkkeisiin ja muihin ylimääräisiin kuluihin ei edes sitä miten sitä eläkerahaa tullaan vuosikymmenten päästä jakamaan tai onko edes itse hengissä eläkkeelle päästessä.

Elä nyt juuri niinkuin haluat, toki mahdollisuuksien mukaan.

Itse olen myös harmitellut, miksi en tajunnut nuorena, että yliopisto voisi olla minulle sopiva opiskelupaikka. Nyt on kolme eri toisen asteen koulutusta ja asuntolainaa sen verran, ettei ole mahdollista edes haaveilla amk-tai yliopistotutkinnosta.

Lisäksi pieni lapsi, jotem työ ohella opiskelukaan ei tule kysymykseen.

Mä en käsitä, millaisista suvuista te olette. Omat vanhempani ovat kansakoulun käyneiden maalaisihmisten lapsia, joille elämä on ollut aina kovaa työtä. Siis nämä ihmiset on jo kuolleet, olivat syntyneet 1910-luvulla. Silti isänäidille oli superisoylpeys, että isäni oli ylioppilas ja myöhemmin maisteri. Sinänsä ei osattu tukea tai neuvoa tietenkään, mutta kyllä naapureille sillä rehenneltiin. Ja äidin kotona taas mummu oikein buustasi sieltä köyhyydestä lapsia oppikouluun ja opiskelemaan, jotteivat "joutuisi tällä tavoin raskasta työtä raatamaan elämäänsä kuin minä...".  Ei sitä osattu neuvoa kotitehtävissä ja rahaakaan ei ollut antaa kotoa vanhemmilleni, mutta kyllä isovanhemmat tuki opintoja henkisesti ja olivat mahdottoman ylpeitä menestyvistä lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä en käsitä, millaisista suvuista te olette. Omat vanhempani ovat kansakoulun käyneiden maalaisihmisten lapsia, joille elämä on ollut aina kovaa työtä. Siis nämä ihmiset on jo kuolleet, olivat syntyneet 1910-luvulla. Silti isänäidille oli superisoylpeys, että isäni oli ylioppilas ja myöhemmin maisteri. Sinänsä ei osattu tukea tai neuvoa tietenkään, mutta kyllä naapureille sillä rehenneltiin. Ja äidin kotona taas mummu oikein buustasi sieltä köyhyydestä lapsia oppikouluun ja opiskelemaan, jotteivat "joutuisi tällä tavoin raskasta työtä raatamaan elämäänsä kuin minä...".  Ei sitä osattu neuvoa kotitehtävissä ja rahaakaan ei ollut antaa kotoa vanhemmilleni, mutta kyllä isovanhemmat tuki opintoja henkisesti ja olivat mahdottoman ylpeitä menestyvistä lapsistaan.

Osalla varmaan näin on. Mutta mun vanhemmat oli ainoastaan sellaisia että eivät tehneet mitään kasvatuksen eteen. Varmaan olisivat ihan ylpeinä rehennelleet jos meistä jotain olisi tullut, siskosta tuli juoppo jo alaikäisenä, veljestä mt ongelmainen. Samoin isovanhemmat olisi olleet varmaan ylpeitä mutta hiljaisesti kuitenkin.

Mummo se on tainnut meille olla ennemmän läsnä kuin äiti tai isä. Se on lukenut ne muutamat iltasadut, en rehellisesti muista, että äiti tai isä olisi lukenut koskaan. Ei myöskään ole kosketettu, otettu syliin tai sanallisesti osoitettu rakkautta. Muistan vieläkin miten ihmeessään olin kerran yökylässä, kun kaverin äiti antoi hänelle hyvänyönsuukon.

Sellainen etäinen vanhemmuus, ei sitä lapsena tajua että parempiakin vanhempia voi olla. Vasta itse äidiksi tultuani ajauduin todella kunnon kriisiin, kun alon ymmärtää miten asiat on ollut. Se on niin väärin, että lapsi saa kantaakseen sukupolvien taakkoja. Isäni isä oli kovaluonteinen, kunnianhimoinen ja siihen aikaan jopa poikkeuksellisen koulutettu. Isäni oli lahjakas lapsi, hänestä muut sanoi että insinööriksi pitää opiskella, rakenteli radioita harrastuksena jne. Mutta jostain syystä isänsä haukkui häntä jatkuvasti, hoki että ei sinusta mitään tule ja hakkasi. Nyt minä kannan tätä traumataakkaa, miten onnistun sen katkaisemaan ettei se jatku eteenpäin. Pelkään että en mitenkään. -59

Olen myös nelikymppinen ja huonosti koulutettu. Omassa suvussani ei ollut ylioppilaita ja kun yhteisvalinnan aika tuli en uskaltanut hakea lukioon. Pelkäsin etten selviä eikä kotoakaan mitenkään kannustettu lukioon. Lähes kaikki kaverini kuitenkin lukioon menivät ja olisin sinne päässyt, ka oli 8,6. Luin itseni sitten merkonomiksi käytännössä täydellisellä todistuksella.

90-laman myötä merkonomeja alkoi olla liikaa ja harhailin erilaisissa työpaikoissa. Lopulta reilut 10 vuotta sitten pääsin nykyiseen työhöni suhteilla. Olen edennyt työpaikallani esimiestasolle ja kaikki alaiseni ovat vähintään AMK tason tutkinnon suorittaneita, pari maisteriakin on joukossa. Työnantajani toki tietää ettei minulla ole mitään kunnon koulutusta, työkavereille tai alaisille en puhu koskaan mikä olen koulutukseltani. Käytännössä olen kuitenkin työpaikkani vanki, en pysty hakemaan mitään kokemustani vastaavaa työtä kun ei muodollista pätevyyttä löydy.

Hain muutama vuosi sitten AMK koulutukseen, mutta jänistin pääsykokeista koska en osannut matikkaa (testasin vanhoja pääsykokeita). Ja nyt kynnys on vielä korkeampi! Pitäisi ensin käydä lukion matikka ja opetella englanti uudelleen.

Eniten elämässäni kadun sitä, että olin pelkuri enkä mennyt lukioon ja siitä lukemaan itseäni insinööriksi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä noita koulutuksen vihaajia on ihan oikeasti olemassa. Olen suunnilleen saman ikäinen kuin aloittaja, ja minulla oli lukioaikana poikaystävä, jonka perhe ei hyväksynyt minua ollenkaan, koska minusta oli tulossa ylioppilas. Poika oli itsekin lukiossa, ja tämän hänen vanhempansa kokivat suurena häpeänä. Tämä tapahtui juuri ennen matkapuhelinten yleistymistä ja yhteydenpito oli todella vaikeaa, koska vanhemmat paiskasivat minulle suoraan luurin korvaan, jos soitin heille lankapuhelimeen.

Suurin koulutuksen vihaaja taitaa olla Eros Ramazotti, italialainen iskelmälaulaja. Hän ei päästä tytärtään edes "peruskoulutukseen".

Vierailija kirjoitti:

Tein aloituksen aiheesta jo aiemmin, mutta se kai poistettiin, koska julkaisun jälkeen sitä ei en'ää löytynyt.

Mutta oikeasti aidosti pohdin sitä miten olin niin tyhmä ja tietämätön, etten opiskellut nuorena. Olin täysin pihalla siitä mitä tai miten voisi opiskella, mikä tuntuu aivan hullulta nyt.

Olen syntynyt v. -75 ja kun ikäiseni kertovat olevansa vaikka lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitajia tms. Niin olen ihmeissäni ja mietin, miten he osasivat nuorena opiskella, mitä he ajattelivat, miten he ymmärsivät hakeutua eteenpäin.

Omat vanhempani eivät ole kansakoulun jälkeen käyneet mitään kouluja, vaan menneeet 15-vuotiaana suoraan töihin. He eivät ikinä olleet kiinnostuneita koulunkäynnistäni, muistan että yriitn pyytää heitä kyselemään kokeisiini tai tarkistamaan läksyjäni, mutta sain vaan naurua osakseni. Olin peruskoulussa ihan hyvä, keskiarvo oli aina yli 8.

Peruskoulun jälkeen menin lukioon ja se olikin vanhemmilleni kova pala, minulta kysyttiin että luulenko olevani herrojen lapsi ja titteleidenkö perässä juoksen.

He eivät maksaneet kirjojani joten kun pääsin sitten eräälle kioskille töihin niin siinä iässä, sen aikaisen fiksuuteni (eli tyhmyyteni) perusteella ajattelin, että on järkevää jättää lukio kesken ja tehdä töitä, kun siitä saa rahaa.

Niin sitten lukio jäi kesken ja tein töitä ja perustin perheen. Isäni vielä moneen otteeseen kehui, että olen fiksu kun olen ottanut sellaisen miehen joka elättää minua.

Eli siinä tosiaan se ajatusmaaailma mihin kasvoin, minun koulutustani ei mitenkään tuettu ja olin niin täydellisen uuvatti etten ymmärtänyt ajatella toisin, ottaa selvää mahdollisuuksistani tms.

Nyt olen matalapalkka-alalla ja haluaisin toki opiskella vihdoin, mutta tuleva eläkkeeni on niin pieni etten tiedä voinko olla 3-4 vuotta pois työelämästä ja olla kerryttämättä eläkettä ja muutenkaan tällä hetkellä, kun omat lapset ovat lukioiässä niin palkkaani tarvitaan siihen, että saan heidän kirjansa maksettua ja heille jotain parempaa mitä itse sain.

Että näin, ei ihan oikeesti täällä ole kaikilla samat mahdollisuudet tai samat lähtökohdat vaikka niin yritetään aina väittää.

Tyhmyydestäänkin saa maksaa, kuten mina eli vaikka olisi ollut mahdollista opiskella niinkuin joku tähänkin ketjun tulee minua sättimään, niin tyhmyydelleni en voinut mitään, en voi sitä infoa jälkikäteen 17-vuotiaan päähäni laittaa ja valitsemaan toisin, kun silloin en muusta tiennyt.

Vanhempasi ovat täydellisiä ääliöitä. Olet kuitenkin suhteellisen nuori vielä, joten ei muuta kuin iltalukioon. Jos olet syntynyt 1975, eläkeikään on vielä reilusti yli 20 vuotta.

Iltalukion suorittaminen ei ole paha rasti. Jos omat lapsesi ovat juuri menossa lukioon, säästyy vielä kirjojen hinnat, kun opiskelette samoista kirjoista.

Ja kun lapsesi ovat noinkin vanhoja, eivätkä vaadi enää jatkuvaa huomiota, voit lakin saatuasi suorittaa seuraavan tutkinnon vaikka monimuoto-opiskeluna. Otat 5-6 vuoden projektin tuosta. Vaikutat kuitenkin sen verran terävältä, että ei ole sinulle ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuokaan sairaalloinen kilpailu hirveän hyvää tee. Minä teen 4h päivässä kouluhommia ja olemme säästäneet aika suuria summia preppauskursseihin ja valmentaviin koulutuksiin ja elämä pyörii jatkuvasti suorittamisen ympärillä. Täytyy olla rikkaampi, parempi, koulutetumpi ja terveempi kuin luokkatoverit. Pienilläkin lapsilla ihanteena Susanna Koski. Keskitie on se paras tie. Minä yritän kestää tämän 3,5 vuoden rutistuksen ja sitten uskon että helpottaa. Haaveena oikis.

Haaveeksi jää oikis, jos ei kiinnosta kun olla keskinkertainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketä mä nyt syyttelen paitsi itseäni?

Ap

No, minä sanoisin, että syytät n. 80% vanhempiasi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Kyllä minäkin ap:n tapauksessa syyttelisin. Ympäristön ja varsinkin perheen paine on teini-ikäiselle kova juttu. Sellainen vaikuttaa aikuiseenkin.

Noista ympäristön paineista muistelevat omatkin 40-luvulla syntyneet vanhempani. Heillä sentään perheet olivat opiskelumyönteisiä, vaikka rahoitusta ei löytynytkään ja molemmat puskivat köyhistä oloista kauppakorkeakouluun asti. Sosiaalinen ympäristö kuitenkin yritti lannistaa kaikin tavoin ja kuulemma vasta kauppakorkeaan siirtyminen tukki turvat suurimmalta osalta.

Ympäristön käytöksen selittää kateus, mutta omien vanhempien kateus on harvinaisempaa, varsinkin vielä 90-luvulla. Tiedän kyllä, että tuollaisia on vieläkin ja lukio-opiskelun kohonnut hinta, sekä alaikäisen nykyiset heikot ansaintamahdollisuudet kaatavat vieläkin unelmia.

Ei ole liian myöhäistä AP:lle hankkia kunnon koulutusta. Nyt heti iltalukioon työn ohessa! Samalla kun ostat lapsillesi lukiokirjoja, voit yhtä hyvin opetella niistä itse pääasioita. Mieti jo lukiovaiheessa, mille alalle haluat ja satsaa kirjoituksissa niihin aineisiin, joista on hyötyä pääsykokeissa. Jos et tiedä alaa, hakeudu esim. työkkärin ammatinvalinnanohjaukseen. Kun olet selvinnyt pääsykokeista, hae töistä opintovapaata ja opiskele aikuiskoulutustuella. Tukea saa vain 15 kuukautta, joten kannattaa yrittää ensin opiskella työn ohessa ja sitten kun käy liian vaikeaksi, hae opintovapaata. AMK-tutkintoja on ainakin paljon monimuoto-opintoina eli niitä pystyy tekemään myös työn ohessa jos vain jaksaa.

Gonamies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketä mä nyt syyttelen paitsi itseäni?

Ap

No, minä sanoisin, että syytät n. 80% vanhempiasi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Kyllä minäkin ap:n tapauksessa syyttelisin. Ympäristön ja varsinkin perheen paine on teini-ikäiselle kova juttu. Sellainen vaikuttaa aikuiseenkin.

Noista ympäristön paineista muistelevat omatkin 40-luvulla syntyneet vanhempani. Heillä sentään perheet olivat opiskelumyönteisiä, vaikka rahoitusta ei löytynytkään ja molemmat puskivat köyhistä oloista kauppakorkeakouluun asti. Sosiaalinen ympäristö kuitenkin yritti lannistaa kaikin tavoin ja kuulemma vasta kauppakorkeaan siirtyminen tukki turvat suurimmalta osalta.

Ympäristön käytöksen selittää kateus, mutta omien vanhempien kateus on harvinaisempaa, varsinkin vielä 90-luvulla. Tiedän kyllä, että tuollaisia on vieläkin ja lukio-opiskelun kohonnut hinta, sekä alaikäisen nykyiset heikot ansaintamahdollisuudet kaatavat vieläkin unelmia.

Mitä hyötyä siitä on, siis aikuisena ja vanhempana syyttää omia vanhempiaan? Ehkä he eivät kannustaneet, koska näkivät että lapselta puuttuu tyystin kiinnostus ja pitkäjänteisyys opiskeluun. Jos opiskelu tökkii, lukio on ihan väärä paikka, eikä tule johtamaan yliopistoon.

Ehkä taas vanhemmat ovat ilkeitä kadehtijoita, mutta entä sitten? Muuttuuko jokin syyttämällä, senkin energian voisi käyttää opintoihin.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös nelikymppinen ja huonosti koulutettu. Omassa suvussani ei ollut ylioppilaita ja kun yhteisvalinnan aika tuli en uskaltanut hakea lukioon. Pelkäsin etten selviä eikä kotoakaan mitenkään kannustettu lukioon. Lähes kaikki kaverini kuitenkin lukioon menivät ja olisin sinne päässyt, ka oli 8,6. Luin itseni sitten merkonomiksi käytännössä täydellisellä todistuksella.

90-laman myötä merkonomeja alkoi olla liikaa ja harhailin erilaisissa työpaikoissa. Lopulta reilut 10 vuotta sitten pääsin nykyiseen työhöni suhteilla. Olen edennyt työpaikallani esimiestasolle ja kaikki alaiseni ovat vähintään AMK tason tutkinnon suorittaneita, pari maisteriakin on joukossa. Työnantajani toki tietää ettei minulla ole mitään kunnon koulutusta, työkavereille tai alaisille en puhu koskaan mikä olen koulutukseltani. Käytännössä olen kuitenkin työpaikkani vanki, en pysty hakemaan mitään kokemustani vastaavaa työtä kun ei muodollista pätevyyttä löydy.

Hain muutama vuosi sitten AMK koulutukseen, mutta jänistin pääsykokeista koska en osannut matikkaa (testasin vanhoja pääsykokeita). Ja nyt kynnys on vielä korkeampi! Pitäisi ensin käydä lukion matikka ja opetella englanti uudelleen.

Eniten elämässäni kadun sitä, että olin pelkuri enkä mennyt lukioon ja siitä lukemaan itseäni insinööriksi.

Sinuna lähtisin tekemään AMK-opintoja avoimen kautta, ja pyrkisin avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuokaan sairaalloinen kilpailu hirveän hyvää tee. Minä teen 4h päivässä kouluhommia ja olemme säästäneet aika suuria summia preppauskursseihin ja valmentaviin koulutuksiin ja elämä pyörii jatkuvasti suorittamisen ympärillä. Täytyy olla rikkaampi, parempi, koulutetumpi ja terveempi kuin luokkatoverit. Pienilläkin lapsilla ihanteena Susanna Koski. Keskitie on se paras tie. Minä yritän kestää tämän 3,5 vuoden rutistuksen ja sitten uskon että helpottaa. Haaveena oikis.

Haaveeksi jää oikis, jos ei kiinnosta kun olla keskinkertainen. 

Tarkoitin ettei ota sairaalloista stressiä koulusta ja ala itsetuhoiseksi, jos saa kokeesta alle 9, kuten itse tein usein pienenä, tai toisaalta ota liian löysin rantein. Keskiarvo oli 9,6 päättötodistuksessa ja kaikista kursseista saan 9 tai 10. En silti pidä tuosta asenteesta että tyyliin vauvana pitäisi jo olla menestyvä uraohjus ja kaikkien pitäisi olla akateemisia. Omat vanhemmat AMK taustaisia ja ovat aina toivoneet minulle parempaa menestystä. Isä on agrologi ja äiti tradenomi.

Lukion voi suorittaa etäopintoina. Avoimessa yliopistossa voi suorittaa kursseja ja sitä kautta jatkaa yliopistoon.

Suomessa siis voi todella opiskella jos haluaa.

Itse jouduin kuuntelemaan katkeraa äitiäni siitä kun hän ei saanut opiskella...kumminkin hänellä oli ihan samat mahkut opiskella iltalukiossa ja sieltä avoimen kautta vaikka yliopistoon.

Rahaakin olisi ollut.

Mutta halusi vain valittaa ja valittaa. Eikä tehnyt mitään opiskelujen eteen. Syyllisti vielä lapsensa ja vieläkin kuulen sen narisevan äänen ”kun minä en voinut opiskella” ei ollut meidän vika ettei opiskellut.

Tätäkään ongelmaa ei olisi jos kaikkia ammatteja aidosti arvostettaisi siten että tasapalkka olisi tunnusmerkki sille että kaikkia ammatteja arvostetaan yhtä paljon. Tasapalkan summa olisi 500e kk alasta riippumatta.

Ihminen saisi intohimonsa työnteosta ja eläytymisestä työhönsä. Työ on kutsumus.

Pahimmillaan nuoret menevät nyt lukioon ja sitä kautta hakevat oikikseen korkean palkan takia(He haluavat ammatin joka ei kohota taloutta vaan syö veronmaksajien rahoja (Jokainen tietää miten lakimiehet syövät veronmaksajien rahoja ja lakimiehet eivät ole mitään halpoja!) . Tämän takia nykyään ei kukaan tee matalapalkka-alan töitä. Onneksi meillä on tuet niin ei itsenikään tarvitse mennä roskatöihin, vaan voin olla tukien varassa ja odotella että josko saisin opettajan viran itselleni. Ainaisten pätkätöiden sijaan. Pätkätyöt ei enää tässä elämän vaiheessa kiinnosta ja minulle luvattiin aikoinaan että suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle, että töitä riittää. Vaan se oli huiputusta ja monia meitä johdettiin harhaan.

Olisi pitänyt mennä lääkikseen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös nelikymppinen ja huonosti koulutettu. Omassa suvussani ei ollut ylioppilaita ja kun yhteisvalinnan aika tuli en uskaltanut hakea lukioon. Pelkäsin etten selviä eikä kotoakaan mitenkään kannustettu lukioon. Lähes kaikki kaverini kuitenkin lukioon menivät ja olisin sinne päässyt, ka oli 8,6. Luin itseni sitten merkonomiksi käytännössä täydellisellä todistuksella.

90-laman myötä merkonomeja alkoi olla liikaa ja harhailin erilaisissa työpaikoissa. Lopulta reilut 10 vuotta sitten pääsin nykyiseen työhöni suhteilla. Olen edennyt työpaikallani esimiestasolle ja kaikki alaiseni ovat vähintään AMK tason tutkinnon suorittaneita, pari maisteriakin on joukossa. Työnantajani toki tietää ettei minulla ole mitään kunnon koulutusta, työkavereille tai alaisille en puhu koskaan mikä olen koulutukseltani. Käytännössä olen kuitenkin työpaikkani vanki, en pysty hakemaan mitään kokemustani vastaavaa työtä kun ei muodollista pätevyyttä löydy.

Hain muutama vuosi sitten AMK koulutukseen, mutta jänistin pääsykokeista koska en osannut matikkaa (testasin vanhoja pääsykokeita). Ja nyt kynnys on vielä korkeampi! Pitäisi ensin käydä lukion matikka ja opetella englanti uudelleen.

Eniten elämässäni kadun sitä, että olin pelkuri enkä mennyt lukioon ja siitä lukemaan itseäni insinööriksi.

Sinuna lähtisin tekemään AMK-opintoja avoimen kautta, ja pyrkisin avoimen väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi.

Suosittelen erityisesti sairaanhoitajaopintoihin - peruspalkka huono, mutta kun raadat niin tulot voivat olla 40 000 e/v.

Ap. Paljonko sun palkka on? Ja mihin tuloihin opiskelulla tähtäät?

Pitäisii luoda järjestelmä jossa ooiskelua, muiistamista ja jäsentelyää helpottaiisi jokin jelppoaava systeemi oppimishäiiriöistä kärsiville jne...