Lue keskustelun säännöt.
Miksi olin niin tyhmä etten opiskellut itselleni kunnon ammattia...
03.12.2018 |
Tein aloituksen aiheesta jo aiemmin, mutta se kai poistettiin, koska julkaisun jälkeen sitä ei en'ää löytynyt.
Mutta oikeasti aidosti pohdin sitä miten olin niin tyhmä ja tietämätön, etten opiskellut nuorena. Olin täysin pihalla siitä mitä tai miten voisi opiskella, mikä tuntuu aivan hullulta nyt.
Olen syntynyt v. -75 ja kun ikäiseni kertovat olevansa vaikka lääkäreitä, psykologeja, sairaanhoitajia tms. Niin olen ihmeissäni ja mietin, miten he osasivat nuorena opiskella, mitä he ajattelivat, miten he ymmärsivät hakeutua eteenpäin.
Omat vanhempani eivät ole kansakoulun jälkeen käyneet mitään kouluja, vaan menneeet 15-vuotiaana suoraan töihin. He eivät ikinä olleet kiinnostuneita koulunkäynnistäni, muistan että yriitn pyytää heitä kyselemään kokeisiini tai tarkistamaan läksyjäni, mutta sain vaan naurua osakseni. Olin peruskoulussa ihan hyvä, keskiarvo oli aina yli 8.
Peruskoulun jälkeen menin lukioon ja se olikin vanhemmilleni kova pala, minulta kysyttiin että luulenko olevani herrojen lapsi ja titteleidenkö perässä juoksen.
He eivät maksaneet kirjojani joten kun pääsin sitten eräälle kioskille töihin niin siinä iässä, sen aikaisen fiksuuteni (eli tyhmyyteni) perusteella ajattelin, että on järkevää jättää lukio kesken ja tehdä töitä, kun siitä saa rahaa.
Niin sitten lukio jäi kesken ja tein töitä ja perustin perheen. Isäni vielä moneen otteeseen kehui, että olen fiksu kun olen ottanut sellaisen miehen joka elättää minua.
Eli siinä tosiaan se ajatusmaaailma mihin kasvoin, minun koulutustani ei mitenkään tuettu ja olin niin täydellisen uuvatti etten ymmärtänyt ajatella toisin, ottaa selvää mahdollisuuksistani tms.
Nyt olen matalapalkka-alalla ja haluaisin toki opiskella vihdoin, mutta tuleva eläkkeeni on niin pieni etten tiedä voinko olla 3-4 vuotta pois työelämästä ja olla kerryttämättä eläkettä ja muutenkaan tällä hetkellä, kun omat lapset ovat lukioiässä niin palkkaani tarvitaan siihen, että saan heidän kirjansa maksettua ja heille jotain parempaa mitä itse sain.
Että näin, ei ihan oikeesti täällä ole kaikilla samat mahdollisuudet tai samat lähtökohdat vaikka niin yritetään aina väittää.
Tyhmyydestäänkin saa maksaa, kuten mina eli vaikka olisi ollut mahdollista opiskella niinkuin joku tähänkin ketjun tulee minua sättimään, niin tyhmyydelleni en voinut mitään, en voi sitä infoa jälkikäteen 17-vuotiaan päähäni laittaa ja valitsemaan toisin, kun silloin en muusta tiennyt.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
En usko että oikeesti on vanhempia jotka ovat koulunkäyntiä ja opiskelua vastaan.
Toivottavasti nykyisin ei enää ole. Itse syntynyt 1974 ja meillä vielä oli.
Vanhemmat duunareita ja kova herraviha. Pienestä asti opetettiin että duunarityö se on oikeaa työtä, ja tehtiin puheissa koulutettuja ihmisiä naurettaviksi. Miehetkin on hinttarin näköisiä ja naiset rumia. Mitään käytännön asioita eivät osaa, vain öristä jotain teorioita.
Lisäksi kun olin tyttö, minulle teroitettiin miten erityisesti naiselle koulutus on turhaa. "Perse siellä vaan leviää koulunpenkillä istuessa, ja mitäs hyötyä siitä sitten on kun menee naimisiin ja alkaa soossin sekoittajaksi". Minulla oli haaveita insinööriydestä, mutta isäni joka oli insinööri, vakuutti että kukaan ei ota "akkaa" niihin hommiin, ei ole naisten töitä. Naisten kuuluu olla kotona ja hoitaa lapsia. Tai voi olla kaupanmyyjä tai lähihoitaja tai vastaava myös, mutta ei insinööri.
Meninkin sitten lukion jälkeen "kiltisti" duunarihommiin tehtaalle, mutta 4 vuodessa alkoi kyllästyttää. Oli se vanhemmille järkytys että menin opiskelemaan teknilliseen korkeakouluun. Kukaan mies ei kuulemma minua huoli, koska olen luonnoton nainen, puoliksi mies melkein. No se kyllä piti paikkaansakin, en koskaan pariutunut enkä hankkinut lapsia ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
o/5.
Itse olin huonommasta perheestä kuin tämä trolli, eikä kukaan minullekaan mitään sanonut, keskittyivät pullon hoivaamiseen.
Vanhempia voi syyttää iässä alle 20 v, sitten pitää omassa päässä tulla se oivallus, että tarvitaan koulutus ja ammatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ketä mä nyt syyttelen paitsi itseäni?
Ap
No, minä sanoisin, että syytät n. 80% vanhempiasi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.
Niin sitten? Mikä pointti tässä nyt on? Kasvatuksella siis ei ole mitään merkitystä vai? Olin tyhmä koska vaan satuin olemaan tyhmä, en siis siksi ettei minulle mitään kerrottu.
Ja en tarvi neuvoa mitä tästä eteenpäin, nykyään tunnen kyllä reitin yliopostoon ja AMK.hon, tiedät avoimet väylät ja tiedät muut, se ei ollut tässä aiheena. Kunhan mietin että miten muut saivat tiedon näisät silloin nuorena.
Mutta turha täällä palstalla selittää sen enempää kun ihmiset haluaa lytätä ja keskittyä epäolennaisuuksiin. hävetkää. ääliöt
Internetin ihmeellinen maailma googleineen ovat olleet jo niin kauan olemassa, että viimeiseen viiteentoista vuoteen et ole voinut enää kasvatusta syyttää.. Tiedon olet helposti voinut saada muualta.
Olen samanlaisesta perhetilanteesta kuin sinä ap. Opinto-ohjaajakin yläsasteella oikein suositteli minulle, että ei kannata lukioon mennä (taustani ja käytökseni pienellä paikkakunnalla, maine kiiri edelläni...) ja nyt pian nelikymppisenä olen silti tehnyt lapset, ollut työelämässä, käynyt lukion, amk:n ja yliopistossa gradua vaille maisteri. Eli ota nyt itseäsi niskasta kiinni!En pysty uskomaan tuota.
Minä uskon tuon, minulle opo suositteli amista yliopiston sijaan. Mutta eipä niitä kääkkiä kukaan onneksi kuunnellut, en tiedä mistä palkkaa nostavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että oikeesti on vanhempia jotka ovat koulunkäyntiä ja opiskelua vastaan.
No sitten sinä et tiedä todellisesta elämästä mitään.
Tuollaisia vanhempia kuin ap:lla on paljon.
Mistä ihmeen todellisesta elämästä? En usko edelleenkään ettö sellaisia on. Mun elömäni on ihan yhtä todellista.
Trollin elämässä ei ole todellista kuin uskomaton pösilöys.
Nyt vaan käyt töiden ohella lukion loppuun. Sitten etsit kiinnostavan alan missä on töitä. Sulla on opiskelunkin jälkeen helposti 15 vuotta työelämää edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahdollisuudet ovat kaikilla samat mutta ei lähtökohdat. Kyllä lapsi ja nuori tarvitsee vanhempien tuen koulunkäynnilleen ja jatkokoulutussuunnitelmilleen. Sitä kutsutaan vanhemmuudeksi ja se on ap:ltä tässä asiassa puuttunut. Ja se on valtava puute joka leimaa helposti koko loppuelämää.
Meillä lasten isovanhemmat pitävät, opiskelua turhana, työ tekijänsä elättää, rehellistä työtä pitää tehdä ja liika opiskelu tekee vain ylpeäksi jne.
Onneksi lukuhaluja on lapsilta itseltään löytynyt ja yhdessä harjoitellaan ja prepataan kokeisiin. Itselin aloin 40+ opiskella ranskaa, ihan vaan näyttääkseni lapsille, että opiskelu on positiivinen asia, ja äitikin tekee sitä.
Mutta lähdetään yleensä vierailulta siinä vaiheessa kun isovanhemmat aloittavat, valitusvirtensä. Kuulemma hyvästä työntekijästä pidetään kiinni... Ja tehtaaseen ei tarvitse opiskella, voi tienata heti.
Paitsi ehkä kiinaa! Sanon kun perheemme poistuu paikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisuudet ovat kaikilla samat mutta ei lähtökohdat. Kyllä lapsi ja nuori tarvitsee vanhempien tuen koulunkäynnilleen ja jatkokoulutussuunnitelmilleen. Sitä kutsutaan vanhemmuudeksi ja se on ap:ltä tässä asiassa puuttunut. Ja se on valtava puute joka leimaa helposti koko loppuelämää.
Samaa mieltä. Ei tulisi mieleenkään laiminlyödä omaa velvollisuutta teinien ohjaamisesta ja elättämisestä niin kauan kuin opiskeluhalua löytyy. Pidän itsestäänselvänä että lukioon mennään lukivaikeudesta huolimatta ja sieltä sitten joko yliopistoon tai AMK opintoihin.
Olen itse yliopistossa opiskellut lukion jälkeen, vanhemmat olivat duunareita. Olen syntynyt 77 ja ainakin meillä vanhemmat toivoivat että etenkin tyttö hankkisi koulutuksen, veli menikin sitten amikseen. Sinällään ristiriitaista että velipoika tienaa kolminkertaisesti esimiestehtävissä sen minkä minä humanistisella alalla.
Olisipa ollut matikkapäätä, olisin valinnut miesvaltaisen alan, kuten arkkitehti tai DI.
No, oma tyttären kohdalla olen viisaampi. Lukiossa painotuksena hänellä on pitkä matikka, fysiikka, kemia ja biologia.
Olen syntynyt -68 ja myös minun vanhempani ovat käyneet ainoastaan kansakoulun. Läksyihin tai kokeisiin en saanut ikinä mitään apua. 16-vuotiaasta olin kaikki lauantait ja koulun loma-ajat töissä kuten kunnon ihmiset (!) Tekee. Selvitin jatko-opintomahdollisuuteni aivan yksin, lukemalla lehtiä, käymällä työkkärissä selailemassa haku-oppaita jne mitä nyt oli ennen googlea. Yliopisto-opinnoistani väännettiin vitsiä, joten toisesta akateemisesta tutkinnosta en maininnut vanhemmilleni. Autoin myös nuorempaa sisarustani hakemisessa ja valintakokeisiin valmistautumisessa. Hän ei olisi varmaan osannut ilman tukea ja mallia. En tiedä miksi olin niin oma-aloitteinen, kai se on luonteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse samanlaisista lähtökohdista, mutta sain "onnellisen lopun". Valmistun yliopistosta hyvä-palkkaiseen työhön keväällä. Tästä voin ainoastaan kiittää lukioaikaisen poikaystäväni vanhempia. He tsemppasit ja ehdottivat minulle lääkikseen hakua, ei olisi muuten tullut mieleenikään hakea. Olen ikuisesti kiitollinen heille että toimivat "varavanhempinani".
Nro 50 jatkaa, että myös kaveripiiri vaikutti. Moni kavereistani haki yliopistoon, joten mieluummin samaistuin heihin kuin vanhempiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketä mä nyt syyttelen paitsi itseäni?
Ap
Minä ainakin voin syyttää isääni (rip). Äiti kuoli, kun olin vähän yli 10-vuotias, isällä oli viidenkympin menojalka vipattamassa ja kakarat piti saada nopeasti työelämään, jotta isi pääsi toteuttamaan itseään.
Suoritin aikoja myöhemmin yo-tutkinnon ja sain L:n paperit. Ei minulta ainakaan järkeä puuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Ketä mä nyt syyttelen paitsi itseäni?
Ap
Millä alalla olet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis samat tiedot saa netistä tai kirjastosta ja ne voi huomaamattaan pantata päähänsä.
Mikä hinku teillä on hankkia lukiosta papereita?
Onko se itsetunnon korotusta?
Minun älykkyys ja sivistys ei lukiota kaipaa.
Kannattaa myös olla kriittinen koko laitosta kohtaan. Todella moni lukion opettaja näkee totuuden.
Oma vaimoni on lukion opettaja ja ei näe lukiota hyödyllisenä, vaan tätä nykyä se on eräänlainen yläasteen epämääräinen jatke, jossa häiriköinti jatkuu.
Lukio on menettänyt arvonsa aikoja sitten. Yliopisto menee samaan sarjaan.
Todellinen sivistys tai oppineisuus tulee keskustelujen kautta. Ei ne ällän paperit kerro juurikaan mitään, jos yhteyttä ei synny. Opiskelu ei myöskään takaa työpaikkoja tulevaisuudessa.
Ne on suhteet ja sosiaalinen äly millä pelataan työmarkkinoilla.
Opiskelu on ennenkaikkea suhteiden luomisen paikka. Tärkein rituaali on biletys.
Biletyksellä luodaan tulevaisuuden työpaikat. Tämä optimistinen toteamus on faktaa.
Koulutustaso ja köyhyys on tutkitusti "periytyvää". Itse tajusin korjata mokani reilu parikymppisenä ja hakeuduin yliopistoon. Vanhemmat kannustivat opiskelemaan siivoojaksi, sillä ovat itsekin siivoojina työskennelleet. Lapsena minulle naurettiin päin naamaa kun kerroin haaveammatikseni esim insinööri. Isä tokaisi vain, että ei sellainen sopisi tytölle.
Hanki nyt lisäkoulutusta. Ehdit vielä.
Tärkeintä on valita itselleen sopivat polut. Kyllä joidenkin kohdalla näyttää siltä, että koulutusta on painotettu liikaa, siis sellaista mikä ei työllistä. Minusta sekin on paha.
Nykyään aikuisilla on niin hyvät mahdollisuudet kouluttautua, että se on vain omasta halusta kiinni. Uhrauksia ja työtä se vaatii, mutta varmasti kannattaa,jos ala on itselle sopiva ja työllistävä
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisuudet ovat kaikilla samat mutta ei lähtökohdat. Kyllä lapsi ja nuori tarvitsee vanhempien tuen koulunkäynnilleen ja jatkokoulutussuunnitelmilleen. Sitä kutsutaan vanhemmuudeksi ja se on ap:ltä tässä asiassa puuttunut. Ja se on valtava puute joka leimaa helposti koko loppuelämää.
Täällä jotkut ei usko vanhemmista tällaista. Itse olen varmaan aika hyvä esimerkki siitä, mitä käy kun on välinpitämättömät vanhemmat jotka ei huolehdi lastensa koulunkäynnistä eikä ole aidosti kiinnostuneita mistään. Tämä ja muut tapahtumat onkin poikinut elämääni niin monenlaista, että tästä saisi varmaan hyvän kirjan aikaan.
En ymmärrä tätä vanhempien pyhittämistä. Kyllä vanhemmilla on vastuu kasvattaa lapset yhteiskuntakelpoisiksi. Jos ei siinä onnistuta, se on mielestäni vanhempien syy.
Omalla kohdalla oli vielä tuhoisampi yhdistelmä se, kun asuttiin pienellä kummallisella kylällä, jossa oli tällainen oikea uskonnollinen ja sukuihin perustuva hierarkia. Olin sieltä alimmasta päästä. Se teki oman osuutensa itsetunnon romahtamiseen. Valitettavasti myös opettaja (edusti tätä uskontokuntaa) oli kiusaaja.
Jotain meni mielessäni perusteellisen rikki. isäni ”sekosi” laman aikaan kun olin n.10v. Äiti kävi maanisesti töissä, (on ihan hyvä koulutus mitä ihmettelen) mutta lapset eli kuin pellossa. Luulen, että sairastuin masennukseen jo n. 13-vuotiaana. Sen jälkeen tuli anoreksia mitä ei vanhemmat edes tajunneet vaikka tein käytännössä kuolemaa.
Alamäki jatkui, sairastuin pelkotiloihin, en saanut koskaan peruskoulun päättötodistusta, aikuislukio keskeytyi ja en ole saanut ammattia. Olen sairastunut fyysisesti enkä pysty tällä hetkellä tekemään mitään edetäkseni mihinkään.
Mun älyssä ei ole koskaan ollut vikaa, päinvastoin. Mutta ihan aidosti koin ja tunsin jo lapsena, että minulle ei ole_mikään_mahdollista enkä pysty mihinkään, en osaa enkä pysty. Haaveilin kyllä eri ammateista mm. poliisin ja lääkärin. Olin hyvä muutamissa asioissa ja harrastuksissa, mutta siinä harrastuksessakin oli yksi itsetunnon linttaaja joka oli auktoriteetti mulle.
Se kyvyttömyyden tunne on edelleen. Ja se saa vain vahvistusta kaikesta sellaisesta, jos yritän vaikka hakea oppisopimuspaikkaa enkä pääse. Vajoan sellaisesta ihan alas.
Olen yhden lapsen äiti. Miten ihmeessä osaan tukea häntä oikein. Pelkään että tämä kaikki tarttuu lapseen eikä hänkään usko itseensä. Syytän nyt jo itseäni tässäkin asiassa.
Isäni on sanonut ihan avoimesti, että kun hänen isänsä pilasi hänen lapsuutensa, ei hänkään halua omille lapsilleen menestystä. Siitä voi varmaan päätellä aika hyvin.
Oma äitini (nyt jo yli 60 vuotias) on kertonut juuri siitä, kuinka paljon häntä on jälkikäteen kaduttanut, että ei koskaan opiskellut lukion ja amiksen jälkeen mitään. Mummo ja pappa eivät ikinä tukeneet hänen opintojaan vaan puhuivat niistä turhana höpötyksenä ja olisi vain parempi jos äiti menisi heti töihin kun vain voi. Onneksi äitini otti eri asenteen kasvatuksessa ja on aina kovasti suosinut minun opintojani ja muistan kun sanoi yläasteella; "Opiskele ihan mitä vaan mikä kiinnostaa kunhan opiskelet, et jää ravintola-alalle niin kuin minä" Kävin sitten lukion, amiksen ja nyt olen jo maisteri ja teen työtä josta pidän todella paljon.
Pointti siis se, että kyllä semmosia vanhempia on jotka eivät arvosta tai tue koulutusta ja vähättelevät sen tärkeyttä. Omalla äidilläni oli aikoinaan todella hyvät keskiarvot ja oli päässyt muihinkin kouluihin, mutta lähti työelämään osittain juuri siksi, että sitä pidettiin hänen kotonaan tärkeämpänä asiana.
Mikä tämän kommentin pointti on? Että jos sinä et tiedä etkä ole kuullut, niin sellaista ei ole koskaan missään tapahtunut? Että jos sinä et tunne ketään haimasyövän saanutta, niin sellaista tautia ei ole? Ei kai tässä kukaan ole väittänytkään, että joka perheessä on ollut näin tai että se olisi ollut edes yleistä. Tuollaisia vanhempia on kuitenkin ollut ja niitä on edelleen.