Hahmotushäiriö, miten ilmenee käytännössä?

Vau, oon koko ikäni kokenut olevani muita tyhmempi kun minulla on ollu näitä oireita. Vasta tänään 33 vuotiaana tajusin että mulla saattaa olla hahmotushäiriö.

Olen lllut pienestä pitäen hyvin kömpelö mutta olen luullut että se on johtunut vasenkätisyydestäni. Vanhempani kutsuivat minua ”kauniisti” sähläksi/tunariksi kun tiputin esim vesilasin ojennettaessa tai kaaduin portaissa ym. Koulussa matematiikka oli ihan hepreaa ja päässälaskua enkä kertotaulua(!) osaa edelleenkään yli kolmekymppisenä.

Ajokortti minulla on koska vanhempani sen minulle aikaan kustansivat. En kuitenkaan ole uskaltanut ajaa autolla kun en esimerkiksi moottoritiellä kaistaa vaihtaessa hahmota onko takana tuleva auto samalla kaistalla kuin minä vai viereisellä. Suuntavaisto on myös olematon, minulla on ollut samanlaisia pelon kokemuksia kuin aiemmalla kirjoittajalla siitä että esim työpaikalla tulee yhtäkkiä paniikki vessasta tullessa että missä olen ja miten pääsen täältä omaan kerrokseeni.

Olen hävennyt näitä piirteitä (sähläys, huono laskupää, ajotaidottomuus kortista huolimatta) mutta silti aika hyvin elämässä pärjännyt, korkeakoulututkinto, mies & lapset ja vakituinen työpaikka.

Mitähän tälle hahmotushäiriölle on tehtävissä, kannattaiskohan hakea diagnoosi lääkäriltä vai antaa vain olla? Onkohan tästä mahdollista ”kuntoutua”? Vai onko tämä vaan ominaisuus joka on ja pysyy lopun elämää.

Kuulostaako tämä hahmotushäiriöltä:

*opin ajamaan pyörällä 3 vuotiaana

*pysyn hyvin hevosen selässä ja laskettelusuksilla meno sujui jo lapsena hyvin ja vauhdikkaasti tasapainossa

*melko hyvä piirtämään

*autolla ajo ja liikenteen havainnointi ja liikenteessä ennakointi sujuu hyvin. Taskuparkki ei Onnistu

*matikka ei onnistu, ei millään.

*välillä kun laittaa astioita hyllylle, ei kädet löydä niin sanotusti oikeaa korkeutta ja lasit törmäilee päin muuta kaappia.

* suuntavaisto huono

*työmuisti ja oppiminen olematonta, en muista mitää enkä opi kuin yhdestä uudesta asiasta pienen osan....

Sanomattakin selvää etten ole työelämässä.. Vielä ei ole selvinnyt mikä vikana.. Ikää pian 35 vuotta..

Kuntoutus pitäisi aloittaa mielellään alle kouluiässä. Ei auta enää aikuisiässä. Sain diagnoosin 15-vuotiaana ja kuntoutuksesta ei kuulemma enää tässä iässä ole mitään apua.

On varmasti eri tasoista. Itse olen 40+, ylemmän korkeakoulutukinnon suoritin 24-vuotiaana, koulussa ja töissä sekä sosiaalisesti olen pärjännyt mainiosti. Suuntavaistoni on olematon ja en aja autoa - kortti on, mutta koen itse, että liikenteen hahmottaminen liian vaikeaa. Oma hahmotushäiriöni rajoittuu suuntavaistoon, liikenteeseen ja ehkä jollain tasolla aikaankin, sillä pääsen helposti ns. flowtilaan keskittyessäni johonkin, mutta olen usein myöhässä. Lapsena olin todella surkea pallopeleissä, mutta juoksin, hiihdin ja luistelin lujaa, joten liikuntanumero aina peruskasi tai -seiska. En tiedä liittyykö hahmotushäiriöön, mutta minulla on ns. synestesia eli koen kirjaimet ja numerot väreinä, tämä ei tosin millään lailla haittaa arkeani, päinvastoin, uskon sen parantaneen muistiani.

Juu, ja en erota oikeaa ja vasenta ilman pientä harkintaa ;)

Eiainahaittaa

Hahmotushäiriössä, niin kuin kaikessa muussakin, on erilaisia asteita. Itsellä on hahmotushäiriö todettu jo pienenä, mutta olen menestyvä oman alani asiantuntija, jolla on kaksi maisterin tutkintoa. En ole motorisesti lahjakas, mutta pysyn mukana jotenkuten esim. ryhmäjumpissa, en osaa piirtää hyvin, mutta olen musiikillisesti lahjakas ja soitan useaa instrumenttia jne. Ei pidä yleistää! Hahmotushäiriö-diagnoosi ei ole automaattisesti oppimisvaikeus-diagnoosi ja eläkepäätös!

Hahmotushäiriöitä on hirmuisesti erilaisia ja ne vaikuttavat yksilöllisesti. Aloittajalla on nyt siinä mielessä hyvä tilanne, että diagnoosi tuli jo nyt. Lapsen aivot ovat vielä hyvin plastiset ja voivat muokkautua. Jotkin huonosti toimivat kohdat aivoissa aiheuttavat tuon hahmotushäiriön. Jos kuntoutuksella vaikean asian ohjaus saadaan siirtymään ehjään aivojen osaan, voi hahmotushäiriö lieventyä todella paljon.

Vaikeiden asioiden välttely ylläpitää tilannetta ja estää aivojen kuntoutumisen.

Aikuisuudessa kuntouttamisella ei saada enää suuria muutoksia aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuntoutus pitäisi aloittaa mielellään alle kouluiässä. Ei auta enää aikuisiässä. Sain diagnoosin 15-vuotiaana ja kuntoutuksesta ei kuulemma enää tässä iässä ole mitään apua.

En usko että kuntoutus olisi hyödytöntä aikuisena.

Ennen ajateltiin, että aivot kehittyvät vain teini-ikään asti eikä sen jälkeen enää voi oppia oikein mitään. Siksi ihmisille on annettu sellaisia tuomioita, että tietyn iän jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä. Osa ammattilaisista ajattelee vieläkin sillä tavalla.

Nykyään kuitenkin tiedetään, että aivot muovautuvat koko aikuisiän. Puhutaan aivojen plastisuudesta.

Sen ansiosta osa aivovaurio-potilaista toipuu vastoin kaikkia ennusteita.

Olen tutustunut näihin asioihin, sillä sairastan itse MS-tautia. Olen sairastanut jo yli 20 vuotta, ja aivoni näyttävät pahalta, mutta olen edelleen täysin toimintakykyinen ja työkykyinen. Väsyn vaan helpommin kuin terveet ihmiset. Lääkärit ovat esim monta kertaa ihmetelleet, että miksi minulla ei ole ollut näköhäiriöitä lainkaan. Magneettikuvien perusteella niitä pitäisi olla.

Tutkimuksissa on huomattu, vanhoillakin ihmisillä aivot osaavat sopeutua ja terveet alueet ottavat hoitaakseen vaurioituneiden alueiden tehtäviä.

Siksi olen vakaasti sitä mieltä, että terapiasta on hyötyä ihan missä iässä tahansa. Kannattaa ainakin kokeilla.

Tämä on sellainen tieteenala, josta ammattilaisetkaan eivät tiedä kaikkea ja koko ajan tulee uusia tutkimustuloksia, jotka osoittavat vanhoja tietoja vääriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuntoutus pitäisi aloittaa mielellään alle kouluiässä. Ei auta enää aikuisiässä. Sain diagnoosin 15-vuotiaana ja kuntoutuksesta ei kuulemma enää tässä iässä ole mitään apua.

En usko että kuntoutus olisi hyödytöntä aikuisena.

Ennen ajateltiin, että aivot kehittyvät vain teini-ikään asti eikä sen jälkeen enää voi oppia oikein mitään. Siksi ihmisille on annettu sellaisia tuomioita, että tietyn iän jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä. Osa ammattilaisista ajattelee vieläkin sillä tavalla.

Nykyään kuitenkin tiedetään, että aivot muovautuvat koko aikuisiän. Puhutaan aivojen plastisuudesta.

Sen ansiosta osa aivovaurio-potilaista toipuu vastoin kaikkia ennusteita.

Olen tutustunut näihin asioihin, sillä sairastan itse MS-tautia. Olen sairastanut jo yli 20 vuotta, ja aivoni näyttävät pahalta, mutta olen edelleen täysin toimintakykyinen ja työkykyinen. Väsyn vaan helpommin kuin terveet ihmiset. Lääkärit ovat esim monta kertaa ihmetelleet, että miksi minulla ei ole ollut näköhäiriöitä lainkaan. Magneettikuvien perusteella niitä pitäisi olla.

Tutkimuksissa on huomattu, vanhoillakin ihmisillä aivot osaavat sopeutua ja terveet alueet ottavat hoitaakseen vaurioituneiden alueiden tehtäviä.

Siksi olen vakaasti sitä mieltä, että terapiasta on hyötyä ihan missä iässä tahansa. Kannattaa ainakin kokeilla.

Tämä on sellainen tieteenala, josta ammattilaisetkaan eivät tiedä kaikkea ja koko ajan tulee uusia tutkimustuloksia, jotka osoittavat vanhoja tietoja vääriksi.

Voi vaan olla vähän vaikea löytää terapian tekijää kun hahmotushäiriön suhteen yleinen käsitys on, ettei pysty enää teini-iän jälkeen asiaan vaikuttamaan.

Olipa mukava löytää tälläinen ketju ja lukea kommentteja. Tietää ettei ole ainoa, jolla on ongelmia hahmottamisessa.

Mulla on aina ollu myös matikka, fysiikka ja kemia käsittämättömän vaikeita aineita koulussa. Matikka oli aina mukautettua, kun en pärjänny normaalisti ja muiden tahdissa. Muuten pärjäsin peruskoulussa ihan tavallisesti. 

Kävin kerran jossain tutkimuksissa, en muista mikä se oli nimeltään, mutta siinä siis tukittiin sitä että kuinka lievänä tai vaikeana se hahmottaminen mulla on. Piti hahmottaa jotain kolmiulotteisia juttuja yms. Tulos oli että mulla pitäisi olla aika lievä. Muistaakseni tapauksessani puhuttiin "avaruudellisesta hahmottamisesta". 

Ajokortin saamisessa mulla ei ollut ongelmaa, sain sen eka yrittämällä. Olen kuitenkin huomannut autolla ajaessani, että mulla on vaikeaa hahmottaa esim. sitä, että mahtuuko auto menemään jostain pienestä välistä. Muuta ongelmia en ole autolla ajaessa huomannut.

En myöskään osaa hahmottaa etäisyyksiä. Jos pitäisi vaikka sanoa, että kuinka pitkä matka jostain liikennekyltistä on toiseen kylttiin, en osaa yhtään sanoa siihen mitään. Tai kuinka pitkä matka on vaikkapa meiltä lähimpään naapuriin. Ei mitään ymmärrystä! 

Missään liikunnassa en oo huomannu olevan ongelmia, suunnistuskin on onnistunut. En myöskään helposti eksy, osaan lukea karttaa.

Joskus on ollu sellaista, että kun menen johonkin rakennukseen (etenkin iso), niin en osaa sieltä pois. En muista siis että mistä ovesta tulin sinne. Osaan kyllä pois jos olen kävellyt vain yhdestä ovesta, mutta jos menen ensin ulko-ovesta, sitten vielä pitäisi kävellä sinne tänne eri ovista, ennen kuin saavun päämäärään, niin voi olla tosiaan hankalaa osata sitten ulos samaa reittiä. Toisaalta osaan kyllä lukea opastuskylttejä, jos sellaisia on.

Jos jotain esineitä pitää käännellä mielessään, että miten joku loksahtaa johonki paikoilleen tai miltä jokin esine näyttää kun sitä kääntelee eri päin, niin en osaa ollenkaan tai todella hitaasti. 

Muistan että lapsena kellonajan sekä kenkien sitomisen opin hitaammin kuin muut.

Piirtää osaan ja kuvataide meni koulussa normaalisti, ei ongelmia.

Osaan myös arvioida, kuinka kauan mulla menee paikasta A paikkaan B. En juuri koskaan myöhästy.

Olen 27v nainen ja sosiaalisten tilanteiden pelon sekä masennuksen vuoksi kuntoutustuella, joten en osaa oikein sanoa että miten tämä hahmottamis ongelma vaikuttaa elämääni, kun en kauheasti työelämässäkään ole ollut.

Pahinta mitä hahmotushäiriöiselle lapselle voi tehdä on siloitella vaikeat asiat hänen edestään pois. Silloin aivoilla ei ole mitään mahdollisuutta kuntoutua.

Esimerkiksi temppukoulut ovat hahmotushäiriöiselle haastavia tai erittäin haasvia, mutta myös sitä parasta kuntoutusta.

Lapsellani - 16v - hahmoitusvaikeudet ilmenevät siten, että hän ei pärjää tilanteissa joissa on paljon informaatiota. Olen kantapään kautta oppinut, että tärkeimmät asiat tulee sanoa hänelle viimeiseksi. Jos vaikka sanoo, että osta sinistä maitoa ,ei punaista, hän taatusti tuo sitä punaista. Hän myös eksyy helposti.

Ylä-asteella hän ei kertakaikkiaan löytänyt oikeaa huonetta eikä tiennyt missä hänen piti olla. Onneksi hän sai paikan erityiskoulussa ja koulu sujui oikein hyvin - lukuun ottamatta matematiikkaa. Hän on erittäin taiteellinen ja opiskelee nyt ammattikoulussa taiteen alaa. Hän on hyvin peloton - ehkä juuri siksi, että hän ei aina hahmoita riskejä. Uskoisin, että hän pärjää elämässä ikiomalla tavallaan.

Meidän lapsella yksinkertaisetkin kartat ovat täysin mahdottomia ymmärtää. Myös esimerkiksi lapasten tai sukkien neulominen on ollut vaikeaa kun ei hahmota keskeneräisestä työstä ollenkaan että mitä on tekemässä. Ja muiden jos mainitsemat liikenne ja kello ovat myös vaikeita.

Harrastan suunnistusta ja eksyn usein esson baariin

Eksyn myös matkalla kapakasta kotiin...

Vierailija kirjoitti:

Oletteko löytäneet töitä ja miten esimerkiksi opiskelu?

En ole koskaan edes etsinyt töitä. Jäin eläkkeelle ilman mitään työhistoriaa joskus parikymppisenä.

Miehellä hahmotushäiriö. Vaikea ymmärtää omaa napaa pidemmälle.Ei empatiataitoja. Tarkkikselta valmistu. Omaa myös narsistisia piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Onko lisää kokemuksia siitä, miten hahmotushäiriö voi oireilla aikuisella?

Olen seurustellut hetken aikaa miehen kanssa, joka ohimennen joskus mainitsi hahmotushäiriöstään. Asia tuntui olevan hänelle arka, joten en ole ottanut sitä vielä kunnolla puheeksi sen koommin. Olen huomannut miehen käytöksessä joitain asioita, jotka voisivat sopia kuvioon. Esim. matkaan tarvittavan ajan hahmottaminen on hänelle käytännössä mahdotonta, joten hän on usein myöhässä tapaamisista. Lisäksi hänen kirjoitustyylinsä on melko omintakeinen, ja teksteissä on paljon kirjoitusvirheitä. Usein tuntuu, että hänen on vaikea ymmärtää sitä että muilla ihmisillä voi olla erilaisia näkökulmia ja suhtautumistapoja, ja että joku saattaa pahoittaa mielensä joistakin hänen teoistaan tai sanoistaan. Yllätyksiä mies inhoaa, eikä sen vuoksi pidä esim. joululahjoistakaan. Ihmisten lukeminen on hänelle vaikeaa tai mahdotonta. Viime aikoina olen havainnut myös lisääntynyttä kontrollintarvetta, mikä on johtanut välillämme riitoihin, koska en ole suostunut miehen vaatimuksiin joissa hän oman käsityksensä mukaan vain "ajattelee omaa parastani".

Narsistin ja tarkoituksellisen ilkeän käytöksen mielestäni tunnistan, mutta tässä ei mielestäni ole nyt kyse niistä. Mies tuntuu olevan aidosti hyväsydäminen, mutta joissakin asioissa vain hiukan sokea tekemisilleen ja niiden seurauksille. Olisin valmis vielä yrittämään suhteen eteen ja etsimään keinoja joilla parantaa keskinäistä kommunikaatiotamme, mutta voiko hahmotushäiriöstä kärsivältä ihmiseltä realistisesti odottaa että hän tulisi puolitiehen vastaan? Miten muut hahmotushäiriöiset ovat saaneet parisuhteensa toimimaan?

Lievä asperger.

Minulla ainakin se ilmenee niin, että karttojen lukeminen on minulle melkein mahdotonta ja jos minun pitäisi ruveta käymään jossain uudessa paikassa, niin tarvitsisin todennäköisesti ainakin alussa jonkun apuun löytääkseni sinne sopivan reitin, jotta osaan mennä sinne ja tulla sieltä pois. En siis oikein osaisi yksin hahmottaa sitä, että miten löytäisin jostakin tuntemastani paikastani sinne perille ja takaisin. Sen jälkeenkin tarvitsisin useamman käyntikerran siellä ennen kuin oppisin muistamaan reitin ulkoa automaattisesti niin, että minun ei tarvitse erikseen miettiä että mitä kautta sinne pitikään mennä.

Sen lisäksi esimerkiksi rahan ja ajan käytössä minulla on ongelmia, minun pitää elää melko tarkan aikataulun mukaan että ehdin ajoissa perille eri paikkoihin jne. Olen joutunut opettelemaan ulkoa eri aikoja mitä minulla menee paikasta toiseen kulkemiseen ja minun pitää usein laittaa itselleni muistutus kännykkään, että muistan lähteä vaikka kotoa hammaslääkärille noin tuntia ennen kuin minulla on sinne aika, koska minulla kestää kävellä sinne reilu puoli tuntia ja haluan varata tarpeeksi aikaa matkaan, jos en jostain syystä pääsekään kävelemään sinne niin nopeasti kuin yleensä vaikka liukkaiden kelien vuoksi. Lähden myös aina varmuuden vuoksi sen verran hyvissä ajoissa liikkeelle, että ehdin ajoissa varmasti paikalle. Mieluummin olen siis siellä vaikka 15 minuuttia aikaisemmin kuin liian myöhään.

Rahan käytön suhteenkin minulla on ongelmia, koska en aina osaa hahmottaa täysin, että mihin rahani riittävät ja toisaalta minun on myös vaikea hahmottaa sitä, että minkä verran tarvitsen ruokaa kotiin, että sitä ei ole liikaa mutta ei myöskään liian vähän. Siihenkin olen joutunut oikein avustajan kanssa laatimaan suunnitelman, että miten minun kannattaa rahaa käyttää, minkä verran ostaa kerralla vaikka ruokaa ja että mitä ruokia syön minäkin päivänä. Jos ostan jonakin päivänä jotain ruokia, niin minun pitää miettiä, että minkä verran tarvitsen mitäkin ja kuinka monelle päivälle minulle riittää vaikka joku leipäpaketti, juusto tai vaikka joku jauheliha.

Minulla nämä ongelmat aiheuttavat sen, että tarvitsen toisten apua arjessa vähän samaan tapaan kuin vaikka joku lievästi kehitysvammainen henkilö, vaikka minulla ei ole kehitysvammaa. Aikaisemmin minulla luultiin olevan lievä kehitysvamma, mutta se on nyt suljettu pois, kun on todettu että minun ongelmat johtuvat hahmotushäiriöstä.

Käykää lapsen kanssa näkötutkimuksessa ja neurologilla, niin voidaan sulkea pois mahdollinen näköongelma tai neurologinen vaiva.

Vierailija kirjoitti:

Pahinta mitä hahmotushäiriöiselle lapselle voi tehdä on siloitella vaikeat asiat hänen edestään pois. Silloin aivoilla ei ole mitään mahdollisuutta kuntoutua.

Esimerkiksi temppukoulut ovat hahmotushäiriöiselle haastavia tai erittäin haasvia, mutta myös sitä parasta kuntoutusta.

Pahinta mitä hahmotushäiriöiselle voi tehdä on jättää koko häiriö huomioimatta. Tämäkin menee samaan kastiin kuin addit ja assit joista ei juurikaan puhuttu eikä tiedetty vielä ainakaan ysärillä oman kokemukseni mukaan. Se vaikuttaa koko itsetuntoon monella jos ei ymmärrä esim. Kelloa, karttaa, kompassia, kengännauhoja, matikkaa tai autoilua. Itselle nuo kaikki mainitut ollut ihan hepreaa pysyvästi tai vähintään jossain elämän vaiheessa. Hahmottamisen vaikeudet ovat tämänkin ketjun perusteella hyvin yksilöllisiä ja siksi varmasti tätä häiriötä on ollut hankalakin todeta, mutta yhteistä kaikille varmasti on se, että häpeää tämä toteamattona aiheuttaa kun yhdistetään näköjään vieläkin helposti tyhmyyteen. Olisimpa itsekkin saanut kouluaikana jonkun mukautuksen tai avustajan edes siihen matikkaan, mutta kun muiden numeroiden perusteella ei oppimisessa tai älykkyydessä mitään ongelmaa ollut niin toteamatta jäi, ja aivan kohtuuttomalla rämpimisellä olen onnistunut raivaamaan tieni työelämään. Tsempit ja paljon helpottavaa itseironiaa toivotan muillekkin tämän kanssa painiville! :)