Tunnetko ihmisen, joka on jäänyt omaa nirsouttaan yksin elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori miljonäärihughgrant kyllä karauttaa sinunkin luoksesi jaguarillaan ihan tuotapikaa. Tunnistat hänet romanttisesta huhuilusta joka kuuluu postiluukusta.

Tämä on se typerä käsitys, mikä taitaa olla yleinen kumppania etsivien nuorten miesten keskuudessa? Minulle oikealta tuntuva ihminen ei ole oikea kaikille. Kyse ei siis ole siitä, että hänessä olisi piirteitä tai ominaisuuksia, joita yleisesti pidetään puoleensavetävinä. Hän on sellainen, joka on oikea m i n u l l e.

Ahaa, eli olet nainen joka tahtoo sellaisen metsuriseksuaalin. Tuo onkin todella omaperäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä. 

Karmeimman näköiset ja tyyliset miehet yleensä etsivät parhaimman näköisiä, treenatuimpia ja huomattavasti nuorempia naisia. 

Seuraavassa elämässä synnyn mieheksi. :D

Saman huomion tein, on minulla oli profiili nettideiteillä. Mitä karmeampi tyyppi sitä kovemmat vaatimukset. Miehet eivät esimerkiksi näytä tajuavansa olevansa lihavia, vaan kutsuvat itseään raamikkaaksi. Kalju ei ymmärrä olevansa kalju.

Viikossa löysin oman realistisesti liikenteessä olleen mieheni.

Kalju ei ymmärrä olevansa kalju? Mitä tarkoitat tällä?

Tarkoitatko että koska mies on kalju niin hänen tulisi tyytyä johonkin todella matalatasoiseen lihavaan yksinhuoltajaan?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään ikäiseni naisen (36v.) Olen katsonut vierestä, kun häntä yritetään iskeä ja olen järkännyt hänelle treffejä. Kukaan ei kelpaa. Miehen pitäisi olla akateeminen jne.

No onko sekin jo nirsoutta että haluaa akateemisen kumppanin? Kyllähän nyt yliopiston käyneitä miehiä riittää, hyvänen aika. Eikö saa mitään vaatia? Senkö pitäisi riittää, että mies ei tyyliin ryyppää ja hakkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään ikäiseni naisen (36v.) Olen katsonut vierestä, kun häntä yritetään iskeä ja olen järkännyt hänelle treffejä. Kukaan ei kelpaa. Miehen pitäisi olla akateeminen jne.

No onko sekin jo nirsoutta että haluaa akateemisen kumppanin? Kyllähän nyt yliopiston käyneitä miehiä riittää, hyvänen aika. Eikö saa mitään vaatia? Senkö pitäisi riittää, että mies ei tyyliin ryyppää ja hakkaa?

Kyllä se on nirsoutta. Pieni osa miehistä on käynyt yliopiston.

Miksi ei amk tai ammattikoulun käynyt mies kelpaa? Ei se sitä tarkoita että mies ryyppäisi ja hakkaisi..

Ihme oletuksia.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että jään 3v sitten tapahtuneen eron jälkeen yksin. En tapaa vapaita naisia elämässäni missään. En töissä, en harrastuksissa eikä ne varmaan kotoakaan tule hakemaan. Kokeilin jotain nettideittejäkin, mutta ei ollu mun juttu.

M36

Voi että... Täällä mä olisin, enkä mäkään tapaa koskaan ketään missään. Arki on niin arkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään ikäiseni naisen (36v.) Olen katsonut vierestä, kun häntä yritetään iskeä ja olen järkännyt hänelle treffejä. Kukaan ei kelpaa. Miehen pitäisi olla akateeminen jne.

No onko sekin jo nirsoutta että haluaa akateemisen kumppanin? Kyllähän nyt yliopiston käyneitä miehiä riittää, hyvänen aika. Eikö saa mitään vaatia? Senkö pitäisi riittää, että mies ei tyyliin ryyppää ja hakkaa?

Onhan tuo jopa jollain tasolla sairastakin. Onko se mies tulossa sinulle töihin vai mikä on homman juju?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään ikäiseni naisen (36v.) Olen katsonut vierestä, kun häntä yritetään iskeä ja olen järkännyt hänelle treffejä. Kukaan ei kelpaa. Miehen pitäisi olla akateeminen jne.

No onko sekin jo nirsoutta että haluaa akateemisen kumppanin? Kyllähän nyt yliopiston käyneitä miehiä riittää, hyvänen aika. Eikö saa mitään vaatia? Senkö pitäisi riittää, että mies ei tyyliin ryyppää ja hakkaa?

Kyllä se on nirsoutta. Pieni osa miehistä on käynyt yliopiston.

Miksi ei amk tai ammattikoulun käynyt mies kelpaa? Ei se sitä tarkoita että mies ryyppäisi ja hakkaisi..

Ihme oletuksia.

Kympit eivät halua vitosia. Vitoset ja seiskat haluavat kymppejä, eivätkä ymmärrä laskea rimaa, joten jäävät yksin vaatimuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään ikäiseni naisen (36v.) Olen katsonut vierestä, kun häntä yritetään iskeä ja olen järkännyt hänelle treffejä. Kukaan ei kelpaa. Miehen pitäisi olla akateeminen jne.

No onko sekin jo nirsoutta että haluaa akateemisen kumppanin? Kyllähän nyt yliopiston käyneitä miehiä riittää, hyvänen aika. Eikö saa mitään vaatia? Senkö pitäisi riittää, että mies ei tyyliin ryyppää ja hakkaa?

Kyllä se on nirsoutta. Pieni osa miehistä on käynyt yliopiston.

Miksi ei amk tai ammattikoulun käynyt mies kelpaa? Ei se sitä tarkoita että mies ryyppäisi ja hakkaisi..

Ihme oletuksia.

No en nyt sentään väittänyt että amikset hakkaa ja ryyppää! Se oli vain esimerkki siitä, että kai nyt jotain sentään saa toivoa muutakin. Koitan avata omalta osaltani tätä akateemisuuden vaatimusta, mutta tää on nyt sen verran ohis, että en jatka tästä keskustelemista sitten enää tässä ketjussa pidemmästi. Mä olen opiskellut 11 vuotta yliopistossa erilaisia asioita. Se ei ole tehnyt musta tippaakaan parempaa ihmistä, mutta se on vaikuttanut tietenkin mun ajatteluun todella paljon. Rakastan tieteellistä keskustelua ja asioiden asiantuntijapohjaista pohdiskelua. Useimmat amiksen käyneet eivät osaa keskustella kanssani sellaisista asioista, jotka ovat minulle tosi tärkeitä. Ja tämä nyt siis TÄYSIN arvottamatta. Minun asiani eivät ole sen tärkeämpiä kuin kenenkään muunkaan, mutta ne nyt vain sattuvat olemaan minulle tosi tärkeitä asioita. Pääkoppani on rakentunut sillä tavalla, että voidakseni ihastua mieheen, minun on voitava keskustella hänen kanssaan hyvinkin teoreettisella tasolla. Jollekin toiselle joku toinen juttu voi olla tärkeämpi, minulle tämä on ihan keskeistä. Olen seurustellut monen ihanan amiksen kanssa, fiksuja ja hyviä ihmisiä, mutta olen ollut älyllisesti yksinäinen niissä suhteissa, koska en ole voinut jakaa yhtä tärkeimmistä osista itseäni heidän kanssaan. Minä tarvitsen akateemisen miehen, eikä kenenkään ei-akateemisen miehen pidä joutua kärsimään siitä, että yrittää tehdä minut onnelliseksi. Tiedän että aihe on tosi tulenarka, mutta en jatka tosiaan nyt omalta osaltani tätä keskustelua pidemmästä tässä ketjussa.  Ap:n aihe on tosi hyvä, pysytään siinä.

Se on AsPerger! P! Jos teette typeriä kotidiagnooseja, opetelkaa edes kirjoittamaan ne oikein.

Vierailija kirjoitti:

Olet tosi nuori vielä, en usko että olet nirso, vaan ei niitä oikeita ihmisiä nyt joka päivä tai vuosikaan kävele kohdalle.

Minä menin naimisiin ok tyypin kanssa, koska luulin että ok on yhtä kuin hyvä. Ja oli varmaan aika vanhanaikainen kasvatus, että avioliitto vaatii paljon työtä ja yritystä.

18 vuotta yritin, eikä meistä sen yhteensopivampia tullut. Pikemmin loppukin alkuperäinen viehätys kului pois. Ero tuli.

Vasta 50 v kohtasin miehen, jonka kanssa kaikki toimii. Nyt on mennyt yhdessä vuosia, ja yhtään ei ole tarvinnut enää epäillä eikä tuskailla eikä tehdä töitä. Me vaan ollaan niin monella lailla samanlaiset, ja silti ihanasti ja terveesti erilaiset, että kaikk eteen tulleet kysymykset on ratkottu luontevasti.

Toivon tietysti että olisin kohdannut hänet paljon aiemmin, mutta mekin olimme jumissa väärien ihmisten kanssa monet vuodet.

Olemalla sinkku pidät mahdollisuuden auki kohdata sen oikean tyypin. Ottamalla jonkun vaan se mahdollisuus on pois.

ELIT 18 VUOTTA VÄÄRÄÄ HUONOA ELÄMÄÄ::::nauran vedet silmissä

mistäs tää erinomaisuus johtuu nyt uudessa miehessä....

Lapseni on lievästi vajaa ja ylipainoinen.

Syö koko ajan...en pysty estämään.

Rakastan häntä yli kaiken, tee lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kunnolla ymmärrä tätä ns nirsoutta. Eikö kaikkien kannata olla sellaisen ihmisen kanssa joka kolahtaa, jonka kanssa on hyvä olla? Ja jos joku ihminen ei siis tunnu hyvältä niin eihän se mitään nirsoutta ole? Ihan kuin se suhteessa oleminen olisi itsetarkoitus, ei sillä kumppanilla saati suhteen laadulla niin väliä.

Veikkaisin, että yksi ongelma "nirsoudessa" on se ettei anneta mahdollisuutta kenellekään. Yleensä ihmiset jännittää ja yrittää pitää jotain roolia kun tapaavat ensimmäisiä kertoja. Silloin kun ei hyväksy muita ihmisiä heti niin ei ikinä pääse näkemään minkälaisia ne todellisuudessa on. Yleensäkään kenestäkään ei saa realistista ja kattavaa näkemystä muutamalla tapaamiskerralla. 

Yleensä ihmisestä saa kuitenkin sen pinnallisen käsityksen, voisiko hänen kanssaan kuvitella fyysisesti lähempää tuttavuutta. Jos toinen tuntuu fyysisesti vastenmieliseltä, niin siinä ei paljoa sielujen sympatiat lämmitä.

Kalju hiukseton mies yrittää yhdyntää kanssasi kylkiasennosta.

Vierailija kirjoitti:

Itseni. Mä haluan miehen joka vie jalat alta. Nuorena oli tällainen, mutta tyhmyyttäni hänet menetin.

Sitten järkeilin että tämä kriteeri on ihan hölmö ja että minun pitää antaa mahdollisuus toisenlaisille ihan ok-miehille jotta pääsen elämään perhe-elämää.

Opin ettei perhe-elämä ole itseisarvo jonka toteuttamisen välineeksi pitäisi löytää minkäänlaista miestä. Jos haluat rakastua, haluat rakastua. Siinä ei ole mitään vikaa, ja jos tilanne on tämä, ei paraskaan kotileikki riitä tekemään sinusta täydellisen onnellista. Jos voit hyväksyä sen että yksineläjäksi jäämisen todennäköisyys on suuri, anna palaa! Ei elämän onni riipu siitä että on "joku". Hyvä sinkkuelämä on paljon parempi kuin parisuhde jossa toisen vain kelpuuttaa sen sijaan että olisi täysillä mukana.

Nyt odotan että vastaan tulisi joku johon otan ja rakastun täysillä. Ellei tule, itsekseenkin voi rakentaa mukavan elämän. Työ jolla on merkitystä, ystävät, kivoja harrastuksia, ehkä lemmikki, kodin laittaminen mahdollisimman kivaksi, ehkä satunnaisia seksisuhteita tai fuckbuddyjä jos sooloseksi ei riitä, huolenpitoa itsestä jne. Ihmisen jonka voi ajatella todella puuttuvan näin mukavasta elämästä täytyy olla poikkeuksellinen.  Jos hän on vähemmän, ne kaikki myönnytykset ja kompromissit joita parisuhteessa joutuu aina tekemään, vetävät hyvinvointisaldon äkkiä miinukselle.

Tulet rakastumaan pitkään komeaan tummaan lätkäpelaajaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Sofia Perslööf tässä hei vaan moi!!!

Olen rakastunut miljonääriin.

Asumme marbeijassa, missä aurinko paistaa.

Seuratkaa sydämmenne ääntä.

Älkää tyytkö vähempään kuin minä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseni. Mä haluan miehen joka vie jalat alta. Nuorena oli tällainen, mutta tyhmyyttäni hänet menetin.

Sitten järkeilin että tämä kriteeri on ihan hölmö ja että minun pitää antaa mahdollisuus toisenlaisille ihan ok-miehille jotta pääsen elämään perhe-elämää.

Opin ettei perhe-elämä ole itseisarvo jonka toteuttamisen välineeksi pitäisi löytää minkäänlaista miestä. Jos haluat rakastua, haluat rakastua. Siinä ei ole mitään vikaa, ja jos tilanne on tämä, ei paraskaan kotileikki riitä tekemään sinusta täydellisen onnellista. Jos voit hyväksyä sen että yksineläjäksi jäämisen todennäköisyys on suuri, anna palaa! Ei elämän onni riipu siitä että on "joku". Hyvä sinkkuelämä on paljon parempi kuin parisuhde jossa toisen vain kelpuuttaa sen sijaan että olisi täysillä mukana.

Nyt odotan että vastaan tulisi joku johon otan ja rakastun täysillä. Ellei tule, itsekseenkin voi rakentaa mukavan elämän. Työ jolla on merkitystä, ystävät, kivoja harrastuksia, ehkä lemmikki, kodin laittaminen mahdollisimman kivaksi, ehkä satunnaisia seksisuhteita tai fuckbuddyjä jos sooloseksi ei riitä, huolenpitoa itsestä jne. Ihmisen jonka voi ajatella todella puuttuvan näin mukavasta elämästä täytyy olla poikkeuksellinen.  Jos hän on vähemmän, ne kaikki myönnytykset ja kompromissit joita parisuhteessa joutuu aina tekemään, vetävät hyvinvointisaldon äkkiä miinukselle.

Tulet rakastumaan pitkään komeaan tummaan lätkäpelaajaan

Ooooh kiitos, milloin?

Mun mielestä Ensitreffit alttarilla -ohjelma lisää perusteetonta "olenko nirso" -pelkoa. Ohjelmassa asiantuntijat painottavat koko ajan tosi paljon joustamaan omista periaatteista ja arvoista ja olemaan loputtomasti avoin toiselle. Välillä se näyttää käytännössä siltä, että ihmisiä opetetaan sietämään ihan mitä tahansa perseilyä kumppaniltaan ihan vain siksi ettei olisi nirso.

Täällä on taas monta viestiä siitä, kuinka sinkkuuden syy löytyy aina peilistä.

Jos se olisi omasta tahdostani kiinni, en olisi sinkku. Minut on aina naiset jättäneet samalla syyllä: Ei vaan ENÄÄ tunnu siltä. On siis tuntunut aiemmin ja elämää on suunniteltu sen mukaan.

Enhän itsekään olisi näihin suhteisiin ryhtynyt, jos ei sitä tunnetta olisi ollut. Nirsoudestakaan ei ole kyse, vaan ihastukseni ovat olleet useista eri sosiaaliluokista ja ulkonäöllisesti laidasta laitaan. Mikään saalis en ole itsekään. Omana itsenäni olen aina pyrkinyt elämään ja ehkä siksi minuunkin on alunalkaen ihastuttu. Ja sen olen luullut lupauksista ja hellistä sanoista riittävän myös jatkossa. Aina se on kuitenkin kuukausien tai vuosien saatossa muuttunut toisen osapuolen osalta.

Tällä haluan vain tuoda esiin, että kyllä sinä itse olet aika avuton tilanteessa, jossa toisen mieli muuttuu. Rikkoohan tämä ihmisen kuin ihmisen, kun ei voi enää luottaa. Sääli etten kohdannut sitä aitoa loppuelämän kumppanuutta ja järkkymätöntä luottamusta. Nyt on jo myöhäistä.

Voit etsiä miestä, joka täyttää odotuksesi. Sellainen voi löytyä tai olla löytymättä. Tai voit laskea standardejasi, jos haluat vain jonkun seuraksi. Mutta yksin jääminen ei ole välttämättä huono asia. Voit tehdä asiat omilla ehdoillasi, ei kompromisseja tai keskusteluita. Yksin on joskus parempi kuin olla jonkun kanssa pelkästä olemisen ilosta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi rakkaus olisi asia, joka tapahtuu kello kaulassa? Että jos et ole 30v mennessä rakastunut, sinussa on jotain vikaa ja olet viallinen, nirso, paska ihminen yms? Miksi on olemassa standardi siitä, että jos löydät rakkauden tietyssä ajassa, olet normaali ja fiksu ja ties mitä, mutta jos se asia ei vain tapahdu silloin, niin SINUSSA TÄYTYY OLLA VIKAA?

Toki itsekin toivoin että olisin saanut jakaa elämääni jonkun spesiaalin kanssa alle 30v, mutta ei se ole tapahtunut. Olen nyt 36v, ja alan tottua ajatukseen, ettei ehkä minulle ole olemassa sielunkumppania. En vain jaksa enää yrittää. Kuulostan ehkä paskalta, mutta en yritä enää yhdenkään takia ellei oikeasti tunnu luissa ja ytimissä tyyppi ensivilkaisulla tai pian sen jälkeen. Olen todennut että ihan turha lähteä ainakaan omalla kohdalla muuten yrittämään. Ja tiedän että näin tuskin tulee koskaan käymään. Keskityn siis niihin asioihin mihin voin tällä hetkellä vaikuttaa: työ, oma hyvinvointi, muut läheiset ihmissuhteet. Olen ihan onnellinen, vaikka en väitä ettenkö joskus tuntisi asiasta surua. 

Muuten melko lailla samaa mieltä, mutta tuo on aivan kohtuuton ja älytön vaatimus, että ensivilkaiuslla pitäisi tuntua luissa  ja ytimessä. Monta elämän miestä / naista menee ohi, jos ei anna toisella mahdollisuutta toiseen vilkaisuun tai kohtaamiseen. Rakkaus ei lajittele: "2 vuotta liian vanha nainen minulle, ei jatkoon" tai "5 cm liian lyhyt mies minulle, ei jatkoon", vaan se oma ego asettaa näitä pinnallisia, pikkumaisia ja turhamaisia vaatimuksia. 

Tuhannet nykypäivän 25-33v naiset huomaa kohta olevansa 40 eikä sitä prinssiä ikinä tullutkaan.

Elämä meni odotellessa.