Tunnetko ihmisen, joka on jäänyt omaa nirsouttaan yksin elämässä?

Vierailija kirjoitti:

En kunnolla ymmärrä tätä ns nirsoutta. Eikö kaikkien kannata olla sellaisen ihmisen kanssa joka kolahtaa, jonka kanssa on hyvä olla? Ja jos joku ihminen ei siis tunnu hyvältä niin eihän se mitään nirsoutta ole? Ihan kuin se suhteessa oleminen olisi itsetarkoitus, ei sillä kumppanilla saati suhteen laadulla niin väliä.

Näin on. Olisi todella epäviisasta mennä naimisiin, eli liittoon joka sitoo puolisot yhteen kunnes kuolema erottaa, ihmisen kanssa, johon ei tunne kokonaisvaltaista vetoa.

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Tuota...miksi minun tai ylipäätään kenenkään pitäisi? En halua "viehättyä" kenenkään persoonasta ajan myötä. En halua "antaa kenellekään mahdollisuutta" vain saadakseni seuraa elämään johon en erityisemmin kaipaa seuraa. En tarvitse parisuhdetta egoni pönkittämiseen, seurankipeyteeni tai muuhunkaan sellaiseen tarpeeseen mihin en voi vastata muutenkin, enkä koe, että jäisin elämässä jostakin ratkaisevasta paitsi vaikka eläisin loppuikäni yksin.  Kaiken mikä on minulle todella tärkeää voi järjestää myös osaksi sinkkuelämää. Vakavan suhteen pitäisi tuoda jotakin sellaista lisäarvoa mitä en voi saada mistään muualta. Ellei se tuo, se ei ole kaikkien vaatimiensa joustojen, myönnytysten ja kompromissiensa arvoinen vaan elämäni on parempaa yksin.

Voisin kuvitella olevani kiinnostunut kokeilemaan mitä tulee suhteesta sellaisen ihmisen kanssa joka "paljastuu ihanaksi" kahden tunnin sisällä ensinäkemästä. Tajuan aivan hyvin että sellaisen ihmisen löytyminen on hyvin epätodennäköistä vaikka aikaa olisi kymmeniä vuosia.  Tämä on minulle ok. Sen sijaan en ikinä halua sekaantua hankalasti purettavaan suhteeseen sen ihan kivan mahdollisuuden ansaitsevan miehen kanssa. En halua ottaa riskiä siitä että joutuisin torjumaan sellaisen ihmisen jonka todella haluan tai alkamaan perheenrikkojaksi koska en pysty torjumaan häntä. Sitä ei ansaitse se ihan kiva mieskään joka saattaa välittää minusta paljon enemmän kuin minä hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Siis mikä paljastuu vanhana ja ryppysinä kaikille? Luonneko?

'

Se, että fyysinen vetovoima ei voi enää olla se suurin valintaperuste rakkaudelle.

Kyllä minä olen tässä mieheni kanssa vanhenemassa ja rypistymässä yhdessä, vaikka koin häneen fyysistä vetovoimaa välittömästi kun tapasimme. Myös koko olemus ja käytös paljasti heti että luonne on sellainen mistä pidän, ei tarvinut odotella. 24 tunnin sisällä tapaamisesta olin täysin varma että tämä on se oma rakas.

Enkä ole sinua siitä tuomitsemassa, mutta haluan huomauttaa, että se sinun totuus ei ole koskaan se koko totuus vaan uskon vahvasti, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat löytää rakkauden vaikkapa jo valmiiksi vanhana ja ryppyisenä niin, että se luonne ratkaisee eikä se ryppyinen naama!

Tämä on niin totta, mutta moni ei uskalla luopua pinnallisuuden vaatimuksista, saattaisivat yllättyä.

Mä ajattelen sen niin, että mielummin om yksin ja onnellinen sinkku kuin väkisin jonkun "ihan kivan" kanssa. Musta kumppanin valinnassa pitäisi ollakin nirso, sillä kumppanin kanssa usein jaetaan niin asunto, sänky kuin koko arki. Avioeroprosentitkin on aika korkeat. Sinkkuajasta voi ottaa kaiken irti ja silloin kannattaa esim. kehittää ja tutkiskella ennen kaikkea itseään. On hieno taito osata olla ittensä kanssa yksin. En väkisin etsi ketään, vaan kattelen rauhassa, mitä elämä tuo tullessaan ja sen mukaan mennään. Jos vastaan tulee sopiva kumppani, joka oikeasti tuntuu oikealta, sit se on niin. Tai jos ei, niin sit oon iloinen sinkku eläinystävieni kanssa. :D Mut tuo on tosi ymmärrettävä pelko, jos halu saada kumppani on kova. Silti suosittelen ottamaan kaiken irti sinkkuudesta ja ittensä kanssa olemisesta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Siis mikä paljastuu vanhana ja ryppysinä kaikille? Luonneko?

'

Se, että fyysinen vetovoima ei voi enää olla se suurin valintaperuste rakkaudelle.

Kyllä minä olen tässä mieheni kanssa vanhenemassa ja rypistymässä yhdessä, vaikka koin häneen fyysistä vetovoimaa välittömästi kun tapasimme. Myös koko olemus ja käytös paljasti heti että luonne on sellainen mistä pidän, ei tarvinut odotella. 24 tunnin sisällä tapaamisesta olin täysin varma että tämä on se oma rakas.

Enkä ole sinua siitä tuomitsemassa, mutta haluan huomauttaa, että se sinun totuus ei ole koskaan se koko totuus vaan uskon vahvasti, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat löytää rakkauden vaikkapa jo valmiiksi vanhana ja ryppyisenä niin, että se luonne ratkaisee eikä se ryppyinen naama!

Mutta eihän ryppyinen naama ole mikään este fyysiselle vetovoimalle!

Melkoinen oletus taas tuokin "jää yksin". Mitä jos nimenomaan haluaa elää yksin?

Ei siis nyt tarvitse sanoa että joojoo, puhut vaan, vaan ihan oikeasti viimeisen kuukauden aikana, kun uskalsin postata jotain someen, siellä on nyt 8 treffipyyntöä, joten pidän taas matalaa profiilia. Kun kävin baarissa yhden kerran melkein kolmen vuoden jälkeen, oli tiukasti kimpussa mm. nuorimies, aivan kuin jostain muotilehden kannesta repäisty. Hänen kanssaan lähdimme meille jatkoille. Aivan niin, ihan vaan sitä varten. Niin kivaa kuin häntä olikin katsella sun muuta, huokaisin helpotuksesta kun hän lähti kotiinsa. 

Joten että _jää yksin nirsouttaan_? No ei, jos ei halua parisuhdetta syystä tai toisesta. Ei se mikään taivas ole, mihin kaikkien pitäisi pyrkiä. Joillekin se voi olla melkoinen helvettikin. 

Vierailija kirjoitti:

Nuori miljonäärihughgrant kyllä karauttaa sinunkin luoksesi jaguarillaan ihan tuotapikaa. Tunnistat hänet romanttisesta huhuilusta joka kuuluu postiluukusta.

Tämä on se typerä käsitys, mikä taitaa olla yleinen kumppania etsivien nuorten miesten keskuudessa? Minulle oikealta tuntuva ihminen ei ole oikea kaikille. Kyse ei siis ole siitä, että hänessä olisi piirteitä tai ominaisuuksia, joita yleisesti pidetään puoleensavetävinä. Hän on sellainen, joka on oikea m i n u l l e.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Siis mikä paljastuu vanhana ja ryppysinä kaikille? Luonneko?

'

Se, että fyysinen vetovoima ei voi enää olla se suurin valintaperuste rakkaudelle.

Kyllä minä olen tässä mieheni kanssa vanhenemassa ja rypistymässä yhdessä, vaikka koin häneen fyysistä vetovoimaa välittömästi kun tapasimme. Myös koko olemus ja käytös paljasti heti että luonne on sellainen mistä pidän, ei tarvinut odotella. 24 tunnin sisällä tapaamisesta olin täysin varma että tämä on se oma rakas.

Enkä ole sinua siitä tuomitsemassa, mutta haluan huomauttaa, että se sinun totuus ei ole koskaan se koko totuus vaan uskon vahvasti, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat löytää rakkauden vaikkapa jo valmiiksi vanhana ja ryppyisenä niin, että se luonne ratkaisee eikä se ryppyinen naama!

Tuo nimenomaan kuulostaa siltä, että on väärän ihmisen kanssa, jos vanhetessa herää ajatuksia tyyliin "oho, sulle tuli tollaset kuvottavat rypyt, mutta onneks ootin tarpeeksi kauan että tuli tuo sun luonne esiin".

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siinä valitettavasti niin voi käydä :/ Eräs tuttavani (en voi sanoa ystäväni, mutta tuttavani) on 30 vuotias nainen. Hän on aina ollut todella "vaativa" miesten suhteen. Edelleenkään ei suhdetta ole. Hän on haaveillut viimeisest 10 vuotta lapsista ja haaveilee edelleen.. sopivaa miestä ei vaan tunnu löytyvän. Nyt hän hieman kriiseilee, että jääkö hän lapsettomaksi. En ymmärrä, kun hänelle ei mikään ei kukaan kelpaa. Aikuiselta naiselta aivan älyttömän lapsellisia syitä, kuten "nääh, jotenkin nössö vaikutelma jäi", eikä edes anna toista mahdollisuutta. Noita syitä on niin paljon, että suurinosa menee itseltäkin jo ihan ohi.. 

Sillä taitaa olla asberger.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Siis mikä paljastuu vanhana ja ryppysinä kaikille? Luonneko?

'

Se, että fyysinen vetovoima ei voi enää olla se suurin valintaperuste rakkaudelle.

Kyllä minä olen tässä mieheni kanssa vanhenemassa ja rypistymässä yhdessä, vaikka koin häneen fyysistä vetovoimaa välittömästi kun tapasimme. Myös koko olemus ja käytös paljasti heti että luonne on sellainen mistä pidän, ei tarvinut odotella. 24 tunnin sisällä tapaamisesta olin täysin varma että tämä on se oma rakas.

Enkä ole sinua siitä tuomitsemassa, mutta haluan huomauttaa, että se sinun totuus ei ole koskaan se koko totuus vaan uskon vahvasti, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat löytää rakkauden vaikkapa jo valmiiksi vanhana ja ryppyisenä niin, että se luonne ratkaisee eikä se ryppyinen naama!

Mutta eihän ryppyinen naama ole mikään este fyysiselle vetovoimalle!

Niin, meitä on moneen junaan ja valitettavasti se joillekin on sellainen este! Hienoa kuulla, että ajattelet näin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori miljonäärihughgrant kyllä karauttaa sinunkin luoksesi jaguarillaan ihan tuotapikaa. Tunnistat hänet romanttisesta huhuilusta joka kuuluu postiluukusta.

Tämä on se typerä käsitys, mikä taitaa olla yleinen kumppania etsivien nuorten miesten keskuudessa? Minulle oikealta tuntuva ihminen ei ole oikea kaikille. Kyse ei siis ole siitä, että hänessä olisi piirteitä tai ominaisuuksia, joita yleisesti pidetään puoleensavetävinä. Hän on sellainen, joka on oikea m i n u l l e.

Kiitos! Tuota olen yrittänyt itsekin kirjoittaa tänne, mutta en millään saanut ajatuksiani kerättyä järkeväksi lauseeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuori miljonäärihughgrant kyllä karauttaa sinunkin luoksesi jaguarillaan ihan tuotapikaa. Tunnistat hänet romanttisesta huhuilusta joka kuuluu postiluukusta.

Tämä on se typerä käsitys, mikä taitaa olla yleinen kumppania etsivien nuorten miesten keskuudessa? Minulle oikealta tuntuva ihminen ei ole oikea kaikille. Kyse ei siis ole siitä, että hänessä olisi piirteitä tai ominaisuuksia, joita yleisesti pidetään puoleensavetävinä. Hän on sellainen, joka on oikea m i n u l l e.

Tämä on myös yleinen kösitys nuorten naisten keskuudessa. Osa tekee myös lapsia ennen kuin tajuaa että haluaakin jotakin muuta. Tämä selittää suuren osan eroista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei sillä ole merkitystä oletko nirso. Tai jos olisi niin minä olisin jo ajat sitten saanut miehen. Minulla melko samanlaiset taustat kuin sulla. Olen seurustellut pari kertaa. Tulen hyvin toimeen omillani, on ystäviä ja harrastuksia. Nettideiteissä sain paljon huomiota ja kävin treffeillä. Miehet halusivat kyllä ekojen treffien jälkeen tutustua lisää ja itsekin. Minä tosissani kiinnostuin lähes jokaisesta, jonka tapasin. Olisin halunnut jatkaa tutustumista kun oli pari kertaa nähty mutta miehet eivät. Ei ainakaan ollut aikaa tai peruttiin... Ei päästy sänkyyn asti kun juttu kuivahti jo. Eli en ainakaan ollut nirso ja silti en ole viiteen vuoteen miestä löytänyt. Vähän pelkään että perhe jää saamatta koska olen jo 30.

Nettideitit lopetin kun huomasin että ne samat siellä vaan tulee vastaan :D

En ole vaan kohdannut oikeaa tyyppiä. Enkä enäähakemalla hae vaan annan luonnon päättää tuleeko vai ei. Ei kannata tyytyä keneenkään. Siitä olen kiitollinen ettei kukaan treffailemani mies vain tyytynyt minuun, vaikka se etten kelvannut sattui. Mielummin kyllä olen miehen kanssa joka haluaa minut ja minä hänet. Tai sitten jään sinkuksi.

Mielestäni lapsi/lapset kannattaa kyllä hankkia ennen kuin on liian myöhäistä. Miehet tulevat ja menevät, lapset naisella on aina. Riippumatta siitä, minkä ikäisiä ovat ja missä päin maailmaa asuvat.

Tästä olen jyrkästi eri mieltä, vaikka olenkin yksinhuoltajaäidin rakkaudella kasvattama. Nykyisin tuntuu että TODELLA monella kohtuullisen nuorellakin naisella on se lapsi, ja isästä ei havaintoakaan. Mielestäni tuo on erittäin häiritsevää. Ikään kuin se lapsi olisi ollut pakko saada. Se on kuitenkin fakta että jälkikasvu luo aina omat haasteensa parinmuodostuksen suhteen. Sitä ei vain voi ohittaa. Siksi pidän häiritsevänä sitä että pakonomaisesti mennään lisääntymään, siitäkin huolimatta että sitä hyvää kumppania ei löydy.

   Omalla kohdallani kävi niin, että mies lähti lätkimään jo ennen lapsen syntymää. Uskon, että harvempi yksinhuoltaja TOIVOO isän häipyvän lapsensa elämästä, mutta syystä tai toisesta niin on käynyt. Useimmat  toivovat omia lapsia, ja pohjimmiltaan lasten "hankkiminen" on itsekäs teko. ihmiselle kun on annettu suvunjatkamisvietti.  Jotkut paheksuvat yksinhuoltajia, kun eivät voi hyväksyä muita elämisen malleja kuin omansa.  Minulla oli täti, joka kasvatti yksin poikansa, elättäen perheensä yksityisyrittäjänä. Poika elää nyt pitkälle koulutettuna perheenisänä, ja on tiettävästi elämäänsä tyytyväinen.

Miksi nirsous yhdistetään pinnallisuuteen? Jos haluaa että joku tulee ja vie jalat alta tai karauttaa parkkipaikalle valkoisella ratsulla prinssin kruunu päässään, haluaa sitä että kuvaukseen sopiva ihminen tulee vastaan. 

Kummassakaan edellisessä kriteerissä ei puhuta mistään pinnallisista asioista kuten ryppyjen tai kilojen määrästä, ruumiinrakenteesta, taloudellisesta asemasta tai statuksesta. Listataan vain yksi kriteeri joka vain sattuu olemaan sellainen ettei siihen sovi juuri kukaan.

Voin rehellisesti sanoa etten yhtään tiedä, mitä "se jokin" mitä haen pitää sisällään. En kuitenkaan usko että kyse on pelkästä fyysisestä vetovoimasta. Eivät omasta mielestäni mukavan näköiset miehet mitenkään harvinaisia ole. Tunnen harrastusten kautta koulutus- ja ammattitaustaltaan erilaisia miehiä joista pidän kaveritasolla. Tietenkin on hyvä jos mies tulee omillaan toimeen, mutta en ole prinsessa jonka pitää päästä asumaan 200-neliöisessä talossa merellisessä Espoossa ja New Yorkiin shoppailemaan neljä kertaa vuodessa. Olen tyytyväinen nykyiseen elintasooni: kiva kaksio, vähän ylimääräistä rahaa käytettäväksi pakollisten menojen ja säästämisen jälkeen, ystäviä joiden kanssa voi käydä elokuvissa, iltaa istumassa tai liikkumassa jos ei halua viettää koti-iltaa kissaseurassa.

Ehkä kumppanin löytäminen on jopa tavallaan helpompaa jos voi kulkea ympäriinsä kriteerilistan kanssa. Ainakin silloin voi lähteä miettimään, millaisista paikoista kriteerit todennäköisesti täyttäviä tyyppejä löytyy ja voi koittaa etsiytyä niihin paikkoihin. Minulle taas sillä ei ole väliä onko kumppanin löytäminen helppoa vai mahdotonta, enkä tiedä missä kriteerini täyttävät ihmiset pörräävät. Kumppani on luksusta. Kiva jos sellainen joskus löytyy, mutta ilmankin pärjää aivan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi nirsous yhdistetään pinnallisuuteen? Jos haluaa että joku tulee ja vie jalat alta tai karauttaa parkkipaikalle valkoisella ratsulla prinssin kruunu päässään, haluaa sitä että kuvaukseen sopiva ihminen tulee vastaan. 

Kummassakaan edellisessä kriteerissä ei puhuta mistään pinnallisista asioista kuten ryppyjen tai kilojen määrästä, ruumiinrakenteesta, taloudellisesta asemasta tai statuksesta. Listataan vain yksi kriteeri joka vain sattuu olemaan sellainen ettei siihen sovi juuri kukaan.

Voin rehellisesti sanoa etten yhtään tiedä, mitä "se jokin" mitä haen pitää sisällään. En kuitenkaan usko että kyse on pelkästä fyysisestä vetovoimasta. Eivät omasta mielestäni mukavan näköiset miehet mitenkään harvinaisia ole. Tunnen harrastusten kautta koulutus- ja ammattitaustaltaan erilaisia miehiä joista pidän kaveritasolla. Tietenkin on hyvä jos mies tulee omillaan toimeen, mutta en ole prinsessa jonka pitää päästä asumaan 200-neliöisessä talossa merellisessä Espoossa ja New Yorkiin shoppailemaan neljä kertaa vuodessa. Olen tyytyväinen nykyiseen elintasooni: kiva kaksio, vähän ylimääräistä rahaa käytettäväksi pakollisten menojen ja säästämisen jälkeen, ystäviä joiden kanssa voi käydä elokuvissa, iltaa istumassa tai liikkumassa jos ei halua viettää koti-iltaa kissaseurassa.

Ehkä kumppanin löytäminen on jopa tavallaan helpompaa jos voi kulkea ympäriinsä kriteerilistan kanssa. Ainakin silloin voi lähteä miettimään, millaisista paikoista kriteerit todennäköisesti täyttäviä tyyppejä löytyy ja voi koittaa etsiytyä niihin paikkoihin. Minulle taas sillä ei ole väliä onko kumppanin löytäminen helppoa vai mahdotonta, enkä tiedä missä kriteerini täyttävät ihmiset pörräävät. Kumppani on luksusta. Kiva jos sellainen joskus löytyy, mutta ilmankin pärjää aivan hyvin.

Tosiaankaan siitä ei ole kovin pitkä aika, kun yksin ei vain yksinkertaisesti pärjännyt. Nyt kun se on mahdollista, niin tämä on sitä nykypäivää ja sinkkujen määrä on noussut kokoajan! Luulen, että kyse on monen tekijän summasta, mitä arvostaa ja kuinka paljon sitä arvostaa (= läheisyyttä, omaa itsenäisyyttään jne.) ja sen summaa on sitten, että kuinka altis olet olemaan sinkku vs varattu nykypäivän Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Siis mikä paljastuu vanhana ja ryppysinä kaikille? Luonneko?

'

Se, että fyysinen vetovoima ei voi enää olla se suurin valintaperuste rakkaudelle.

Kyllä minä olen tässä mieheni kanssa vanhenemassa ja rypistymässä yhdessä, vaikka koin häneen fyysistä vetovoimaa välittömästi kun tapasimme. Myös koko olemus ja käytös paljasti heti että luonne on sellainen mistä pidän, ei tarvinut odotella. 24 tunnin sisällä tapaamisesta olin täysin varma että tämä on se oma rakas.

Enkä ole sinua siitä tuomitsemassa, mutta haluan huomauttaa, että se sinun totuus ei ole koskaan se koko totuus vaan uskon vahvasti, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat löytää rakkauden vaikkapa jo valmiiksi vanhana ja ryppyisenä niin, että se luonne ratkaisee eikä se ryppyinen naama!

Et kai luule, että meidän ryppynaamaisten rakkauteen ei kuulu fyysinen vetovoima. Voi olla silmäpussit ja ryppyinen iho ja suonikkaat kädet, mutta mieheni karsima, vetovoima, kosketus ja katse ovat niin kuumottavat, etten haluaisi ilman niitä elää.

Minä viihdyn sinkkunamiehenä koska koen naisten vaatimukset liian koviksi, enkä edes yritä niitä täyttää. Onnellinen sinkku

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Siis mikä paljastuu vanhana ja ryppysinä kaikille? Luonneko?

'

Se, että fyysinen vetovoima ei voi enää olla se suurin valintaperuste rakkaudelle.

Ilmankos niitä erojakin aika usein tulee, jopa vuosikymmeniä avioliitossa olleille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokeilkaa ainakin omalta puoleltanne olla pidemmän aikaa yhteyksissä samaan ihmiseen, vaikkei heti mitään tunnemyrskyjä tulisi. Ette ehkä ole niin herkkiä samantien ihastumaan ja rakastumaan kuin jotkut toiset, mutta ehkä pystytte viehättymään toisen persoonasta, kun tunnette vähän paremmin. Jos ihminen paljastuu ihanaksi, niin sitä voi alkaa näkemään hänet uudessa valossa myös fyysisesti.

Itsekin olen ollut ainakin lievissä vaikeuksissa pariutumisen kanssa, en tosin nirsoudesta johtuen. On vain tuhat ja yksi tapaa miten asiat voi olla väärin ja kun niistä yksi on väärin, niin se voi jo riittää karkottamaan suurimman osan. Jotkut vakavat ongelmat ovat myös itselle näkymättömiä, mutta ilmeisiä muille.

Noinhan sellaiset ihmiset yleensä tekeekin joilla on pakottava tarve löytää vaan se parisuhde. Mutta ei tuolla tavalla mitään elämänsä rakkautta löydä, jos pitää jäädä odottelemaan ja tunnustelemaan että tuleeko niitä tunteita vai ei. Nuo on niitä pareja, jotka sitten "kasvavat erilleen" ennemmin tai myöhemmin.

Löytää ,jos se elämänsä rakkaus perustuu ihmisen luonteelle. Sitten vanhana ja ryppysinä se paljastuu kaikille, jotka siihen asti ovat elämässään ehtineet.

Siis mikä paljastuu vanhana ja ryppysinä kaikille? Luonneko?

'

Se, että fyysinen vetovoima ei voi enää olla se suurin valintaperuste rakkaudelle.

Kyllä minä olen tässä mieheni kanssa vanhenemassa ja rypistymässä yhdessä, vaikka koin häneen fyysistä vetovoimaa välittömästi kun tapasimme. Myös koko olemus ja käytös paljasti heti että luonne on sellainen mistä pidän, ei tarvinut odotella. 24 tunnin sisällä tapaamisesta olin täysin varma että tämä on se oma rakas.

Enkä ole sinua siitä tuomitsemassa, mutta haluan huomauttaa, että se sinun totuus ei ole koskaan se koko totuus vaan uskon vahvasti, että on olemassa ihmisiä, jotka voivat löytää rakkauden vaikkapa jo valmiiksi vanhana ja ryppyisenä niin, että se luonne ratkaisee eikä se ryppyinen naama!

Et kai luule, että meidän ryppynaamaisten rakkauteen ei kuulu fyysinen vetovoima. Voi olla silmäpussit ja ryppyinen iho ja suonikkaat kädet, mutta mieheni karsima, vetovoima, kosketus ja katse ovat niin kuumottavat, etten haluaisi ilman niitä elää.

Luulenpa niin, että nuorena tyttönä tämä ei välttämättä ollut se sama asia, joka kuumotti sinua, vaan aivot osaavat muokata sen fyysisen vetovoiman tuntemukseen olennaiset tekijät siihen omaan elämään sopiviksi. Kenties kaikilla se aivojen kyky muokata sitä, mistä sen fyysisen vetovoiman kokee, ei ole yhtäläinen. Perjaatteessa se, että nimenomaan tutustuu ihmiseen ja oppii tuntemaan ihmisen, jota ilman ei halua elää ja sitä kautta alkaa kokemaan suurempaa fyysistä vetovoimaa viittaa juuri tähän kykyyn muokata omaa kokemusta. Kauneus ja vetovoima, on katsojan silmässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kunnolla ymmärrä tätä ns nirsoutta. Eikö kaikkien kannata olla sellaisen ihmisen kanssa joka kolahtaa, jonka kanssa on hyvä olla? Ja jos joku ihminen ei siis tunnu hyvältä niin eihän se mitään nirsoutta ole? Ihan kuin se suhteessa oleminen olisi itsetarkoitus, ei sillä kumppanilla saati suhteen laadulla niin väliä.

Veikkaisin, että yksi ongelma "nirsoudessa" on se ettei anneta mahdollisuutta kenellekään. Yleensä ihmiset jännittää ja yrittää pitää jotain roolia kun tapaavat ensimmäisiä kertoja. Silloin kun ei hyväksy muita ihmisiä heti niin ei ikinä pääse näkemään minkälaisia ne todellisuudessa on. Yleensäkään kenestäkään ei saa realistista ja kattavaa näkemystä muutamalla tapaamiskerralla. 

Yleensä ihmisestä saa kuitenkin sen pinnallisen käsityksen, voisiko hänen kanssaan kuvitella fyysisesti lähempää tuttavuutta. Jos toinen tuntuu fyysisesti vastenmieliseltä, niin siinä ei paljoa sielujen sympatiat lämmitä.

Minä uskonkin, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, ja silmät ovat sielun peili. Eli luotan vaistooni, joka jo ensi tapaamisella kertoo minulle, onko tuossa "minun tyyppiseni" ihminen. Vain sellaisiin kannattaa lähemmin tutustua vakavammassa mielessä.