Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tunnetko ihmisen, joka on jäänyt omaa nirsouttaan yksin elämässä?
09.11.2018 |
Pelkään, että jään yksin elämässäni. Minun on todella vaikea löytää kumppania, en vain kiinnostu kenestäkään kovin usein ja jos kiinnostun, niin se ei takaa että homma toimisi. Olen ollut todella ihastunut kolme kertaa elämässäni: ensimmäinen mies kuoli tapaturmaisesti kun olimme vähän aikaa tapailleet, toinen mies oli varattu joten en tietenkään ryhtynyt mihinkään, ja kolmatta tapailin kunnes hän jätti minut.
Olen 25-vuotias, nätti, ystävällinen luonteeltani, oma elämä (talous, koulutus ym.) on kunnossa, olen lapseton (haluaisin lapsia jos vaan mies löytyisi). Mielestäni minulla on kaikki edellytykset "saada" kumppani ja kyllähän minua lähestytäänkin, joten olenko vain liian rajoittunut itse?
Mietin, tulenko oikeasti jäämään yksin sen takia että olen jotenkin liian nirso tms... Minulle tullaan kyllä jutustelemaan välillä ja kun olin hetken aikaa deittipalvelussa, sain valtavasti viestejä. Juttelinkin ja tapasin joitakin miehiä, mutta kun ei vain sytytä :/ Olen varmasti nirso, mutta mielestäni kumppanin valinnassa tuleekin olla. Miksi jakaa elämä jonkun kanssa, joka on vaan ihan kiva? Haluan uskoa että sitä suurta rakkautta ja sielunkumppanuuttakin on olemassa.
Saatanko jäädä oikeasti yksin elämässä, kun haikailen tuollaisten tunteiden perään? Pitäisikö tyytyä vähempään?
Kommentit (344)
Vaikka olisit kaunis tai komea ja elämässäsi menestynyt ei sinkkuus aina ole kiinni nirsoudesta. Monilla ihmisillä vaativa työ, työmatkat, harrastukset, opiskelu, lähipiiri ym. vaan vievät kaiken ajan. Kohtaamisiin ei ole mahdollisuutta eikä aikaa eikä sitä haluta tuhlata nettipalveluihin ja random tyyppien tapailuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole nirsoutta, että haluaa kumppanin, joka miellyttää itseä. Yhden naisen tiedän, joka sotki suhteensa rakastamansa miehen kanssa, koska naisen vanhemmat eivät pitäneet hänestä. Ei ollut äidin ja isin mielestä tarpeeksi hyvästä taustasta ja tarpeeksi komea, ilmeisesti. Mutta sekin on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisit kaunis tai komea ja elämässäsi menestynyt ei sinkkuus aina ole kiinni nirsoudesta. Monilla ihmisillä vaativa työ, työmatkat, harrastukset, opiskelu, lähipiiri ym. vaan vievät kaiken ajan. Kohtaamisiin ei ole mahdollisuutta eikä aikaa eikä sitä haluta tuhlata nettipalveluihin ja random tyyppien tapailuun.
Tämä on itsekkyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole nirsoutta, että haluaa kumppanin, joka miellyttää itseä. Yhden naisen tiedän, joka sotki suhteensa rakastamansa miehen kanssa, koska naisen vanhemmat eivät pitäneet hänestä. Ei ollut äidin ja isin mielestä tarpeeksi hyvästä taustasta ja tarpeeksi komea, ilmeisesti. Mutta sekin on eri asia.
Ei ole tai on. On muitakin värejä kuin musta ja valkoinen, tosielämässästä usein puuttuvat nuo musta ja valkoinen. Jos ei löydä kumppania oli syy mikä tahansa, syyllinen on miltei aina peilissä, eikä muissa ihmisissä. Vain erittäin harvoissa tilanteissa voit vierittää vastuun jollekkin toiselle taholle kuin itsellesi. Esimerkkinä vuodepotilaat.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähes 31-vuotias todella nirso mieshenkilö, joka on jäänyt yksin. Olen ulkonäöltäni sellainen, että ei olisi oikeastaan yhtään varaa olla nirso, mutta minkäs teet. Ulkonäöllisesti kriteereitä ei ole (olen ihastunut henkilöihin, joiden vartalot ovat olleet toistensa vastakohtia, on ollut tatutointeja/lävistyksiä jne), mutta jos saan tietyn vaikutelman että ei nappaa, niin ei. En käy hirveästi baareissa tai yökerhoissa enkä etsi yhden yön seuraa. En pysty myöskään ajattelemaan työkavereita romanttisessa mielessä. Ihastun erittäin harvoin, mutta silloin kun olen, pakit on tullut joka kerta. Naispuolisia kavereita minulla on jonkin verran, mutta näen ne pelkästään kavereina, olivatpa he varattuja tai eivät. Olen yrittänyt nyt pyrkinyt lisäämään omaa liikunnallisuuttani jonkin verran, parantamaan itseäni työelämässä sekä panostamaan enemmän omaan henkiseen hyvinvointiin. Noh, kai tuolla joku tulee vielä joskus vastaan jolloin molemmilla kolahtaa.
Täällä saman ikäinen nainen, joka myös on jossakin mielessä omaan tasoonsa lähden liian laatutietoinen. Mutta harmi vain, kun en kiinnostu kuin tietynlaisista miehistä, enkä voi mitään sille, että muut eivät nappaa. Kyllä parisuhteeseen alkaessa sen toisen pitää minun mielestäni näyttää siltä, että voi ylpeänä ajatella "tuo on minun!". Kovasti kyllä alkaa näyttää, että itse en ulkoisessa vaatimattomuudessani kelpaa tuon tyypin miehille kuin seksiin, mutta olkoon sitten niin. Olen sitten yksin. Tuntuisi minustakin typerältä ja julmalta alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei saa minua haukkomaan henkeä ihastuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Karmeimman näköiset ja tyyliset miehet yleensä etsivät parhaimman näköisiä, treenatuimpia ja huomattavasti nuorempia naisia.
Seuraavassa elämässä synnyn mieheksi. :D
Saman huomion tein, on minulla oli profiili nettideiteillä. Mitä karmeampi tyyppi sitä kovemmat vaatimukset. Miehet eivät esimerkiksi näytä tajuavansa olevansa lihavia, vaan kutsuvat itseään raamikkaaksi. Kalju ei ymmärrä olevansa kalju.
Viikossa löysin oman realistisesti liikenteessä olleen mieheni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen lähes 31-vuotias todella nirso mieshenkilö, joka on jäänyt yksin. Olen ulkonäöltäni sellainen, että ei olisi oikeastaan yhtään varaa olla nirso, mutta minkäs teet. Ulkonäöllisesti kriteereitä ei ole (olen ihastunut henkilöihin, joiden vartalot ovat olleet toistensa vastakohtia, on ollut tatutointeja/lävistyksiä jne), mutta jos saan tietyn vaikutelman että ei nappaa, niin ei. En käy hirveästi baareissa tai yökerhoissa enkä etsi yhden yön seuraa. En pysty myöskään ajattelemaan työkavereita romanttisessa mielessä. Ihastun erittäin harvoin, mutta silloin kun olen, pakit on tullut joka kerta. Naispuolisia kavereita minulla on jonkin verran, mutta näen ne pelkästään kavereina, olivatpa he varattuja tai eivät. Olen yrittänyt nyt pyrkinyt lisäämään omaa liikunnallisuuttani jonkin verran, parantamaan itseäni työelämässä sekä panostamaan enemmän omaan henkiseen hyvinvointiin. Noh, kai tuolla joku tulee vielä joskus vastaan jolloin molemmilla kolahtaa.
Täällä saman ikäinen nainen, joka myös on jossakin mielessä omaan tasoonsa lähden liian laatutietoinen. Mutta harmi vain, kun en kiinnostu kuin tietynlaisista miehistä, enkä voi mitään sille, että muut eivät nappaa. Kyllä parisuhteeseen alkaessa sen toisen pitää minun mielestäni näyttää siltä, että voi ylpeänä ajatella "tuo on minun!". Kovasti kyllä alkaa näyttää, että itse en ulkoisessa vaatimattomuudessani kelpaa tuon tyypin miehille kuin seksiin, mutta olkoon sitten niin. Olen sitten yksin. Tuntuisi minustakin typerältä ja julmalta alkaa suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei saa minua haukkomaan henkeä ihastuksesta.
Sinä onneksi tiedostat ongelman olemassaolon. Sellaisia sinkkuja on vaikka kuinka paljon jotka eivät mene itseensä, vaan syyttävät omasta tolanteesta toista sukupuolta. Oma aktiivisuus tappiin ja suu auki (sieltä pitäisi tulla sitä puhetta, vaikka arvostankin.. ei mennä siihen). Pitää myös tiedostaa mistä tämä kumppani olisi todennäköistä löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Karmeimman näköiset ja tyyliset miehet yleensä etsivät parhaimman näköisiä, treenatuimpia ja huomattavasti nuorempia naisia.
Seuraavassa elämässä synnyn mieheksi. :D
Saman huomion tein, on minulla oli profiili nettideiteillä. Mitä karmeampi tyyppi sitä kovemmat vaatimukset. Miehet eivät esimerkiksi näytä tajuavansa olevansa lihavia, vaan kutsuvat itseään raamikkaaksi. Kalju ei ymmärrä olevansa kalju.
Viikossa löysin oman realistisesti liikenteessä olleen mieheni.
Näitä on ihan molemmissa sukupuolissa. Yliarvioidaan oma ulkonäkö tai luonne. Olisi hienoa kun ihmiset osaisivat tarkastella itseään kriittisesti, se auttaisi monella elämänalalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole nirsoutta, että haluaa kumppanin, joka miellyttää itseä. Yhden naisen tiedän, joka sotki suhteensa rakastamansa miehen kanssa, koska naisen vanhemmat eivät pitäneet hänestä. Ei ollut äidin ja isin mielestä tarpeeksi hyvästä taustasta ja tarpeeksi komea, ilmeisesti. Mutta sekin on eri asia.
Nirso = ei kelpaa jokin, vaikka sanojan mukaan siinä ei ole mitään vikaa. Eikö nirsouden määritelmä ole myös se, että mikään ei miellytä itseä? Jos ei, niin tämähän tarkoittaa, että vastuu omista tunteista vieritetään muiden niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole nirsoutta, että haluaa kumppanin, joka miellyttää itseä. Yhden naisen tiedän, joka sotki suhteensa rakastamansa miehen kanssa, koska naisen vanhemmat eivät pitäneet hänestä. Ei ollut äidin ja isin mielestä tarpeeksi hyvästä taustasta ja tarpeeksi komea, ilmeisesti. Mutta sekin on eri asia.
Nirso = ei kelpaa jokin, vaikka sanojan mukaan siinä ei ole mitään vikaa. Eikö nirsouden määritelmä ole myös se, että mikään ei miellytä itseä? Jos ei, niin tämähän tarkoittaa, että vastuu omista tunteista vieritetään muiden niskaan.
Kyllähän siinä ihmisessä jotain vikaa on, kun hän ei kerran kelpaa. Jonakin päivänä vastaan tulee ehkä ihminen, jossa on Sitä Jotakin Tuntematonta, mikä tekee hänestä kelpaavan. Ei kaikkea voi listata ranskalaisin viivoin, jotkut asiat vain tietää ja tuntee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Karmeimman näköiset ja tyyliset miehet yleensä etsivät parhaimman näköisiä, treenatuimpia ja huomattavasti nuorempia naisia.
Seuraavassa elämässä synnyn mieheksi. :D
Saman huomion tein, on minulla oli profiili nettideiteillä. Mitä karmeampi tyyppi sitä kovemmat vaatimukset. Miehet eivät esimerkiksi näytä tajuavansa olevansa lihavia, vaan kutsuvat itseään raamikkaaksi. Kalju ei ymmärrä olevansa kalju.
Viikossa löysin oman realistisesti liikenteessä olleen mieheni.Näitä on ihan molemmissa sukupuolissa. Yliarvioidaan oma ulkonäkö tai luonne. Olisi hienoa kun ihmiset osaisivat tarkastella itseään kriittisesti, se auttaisi monella elämänalalla.
Miksi omaa ulkonäköä pitäisi tarkastella kriittisesti? Kaljuaan kriittisesti arvioiva henkilö voi kehittyä hiustenkasvattajana?
ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän. Tuttavamies, joka erosi 5 vuotta sitten pitkäaikaisesta kumppanistaan koska tämä ei ollut "ulkonäöllisesti sopiva". Nainen oli ihan normaalinnäköinen ja kokoinen, mutta olisi pitänyt yhtäkkiä olla fitness, vaikka oli jo heidän tavatessaan samanlainen kuin erotessa. Noh, mies jäi metsästämään sitä fitnessiä, ja on tehnyt sitä siitä lähtien kun erosivat. Ei ole löytynyt. Se pitää vielä sanoa että mies ei itse tosiaan ole fitnsee, vaan kalju, mahakas kohta 5-kymppinen sairaseläkeläinen. Naisen pitäisi olla fitness, ja korkeakoulut käynyt, ja hyväpalkkaisessa työssä.
Karmeimman näköiset ja tyyliset miehet yleensä etsivät parhaimman näköisiä, treenatuimpia ja huomattavasti nuorempia naisia.
Seuraavassa elämässä synnyn mieheksi. :D
Saman huomion tein, on minulla oli profiili nettideiteillä. Mitä karmeampi tyyppi sitä kovemmat vaatimukset. Miehet eivät esimerkiksi näytä tajuavansa olevansa lihavia, vaan kutsuvat itseään raamikkaaksi. Kalju ei ymmärrä olevansa kalju.
Viikossa löysin oman realistisesti liikenteessä olleen mieheni.Näitä on ihan molemmissa sukupuolissa. Yliarvioidaan oma ulkonäkö tai luonne. Olisi hienoa kun ihmiset osaisivat tarkastella itseään kriittisesti, se auttaisi monella elämänalalla.
Miksi omaa ulkonäköä pitäisi tarkastella kriittisesti? Kaljuaan kriittisesti arvioiva henkilö voi kehittyä hiustenkasvattajana?
ohis
Ainakin siksi, että ymmärtäisi joidenkin omienkin piirteiden voivan olla joidenkin yksilöiden silmään deal breaker -tason epäviehättäviä. Ettei vain sokeasti syyteltäisi vastakkaista sukupuolta pinnalliseksi ja aivopestyksi, kun itselläkin varmasti on heidän suhteensa preferenssejä, jotka ovat aivan yhtä pinnallisia.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä ole merkitystä oletko nirso. Tai jos olisi niin minä olisin jo ajat sitten saanut miehen. Minulla melko samanlaiset taustat kuin sulla. Olen seurustellut pari kertaa. Tulen hyvin toimeen omillani, on ystäviä ja harrastuksia. Nettideiteissä sain paljon huomiota ja kävin treffeillä. Miehet halusivat kyllä ekojen treffien jälkeen tutustua lisää ja itsekin. Minä tosissani kiinnostuin lähes jokaisesta, jonka tapasin. Olisin halunnut jatkaa tutustumista kun oli pari kertaa nähty mutta miehet eivät. Ei ainakaan ollut aikaa tai peruttiin... Ei päästy sänkyyn asti kun juttu kuivahti jo. Eli en ainakaan ollut nirso ja silti en ole viiteen vuoteen miestä löytänyt. Vähän pelkään että perhe jää saamatta koska olen jo 30.
Nettideitit lopetin kun huomasin että ne samat siellä vaan tulee vastaan :D
En ole vaan kohdannut oikeaa tyyppiä. Enkä enäähakemalla hae vaan annan luonnon päättää tuleeko vai ei. Ei kannata tyytyä keneenkään. Siitä olen kiitollinen ettei kukaan treffailemani mies vain tyytynyt minuun, vaikka se etten kelvannut sattui. Mielummin kyllä olen miehen kanssa joka haluaa minut ja minä hänet. Tai sitten jään sinkuksi.Mielestäni lapsi/lapset kannattaa kyllä hankkia ennen kuin on liian myöhäistä. Miehet tulevat ja menevät, lapset naisella on aina. Riippumatta siitä, minkä ikäisiä ovat ja missä päin maailmaa asuvat.
Minä olen samaa mieltä. Jos äitiys on sellainen asia että sen haluaa elämässä, ei pitäisi jättää sitä muiden vastuulle. Nyt tällä tiedolla jättäisin pariutumatta "ihan ok" miehen kanssa vain saadakseni perheen ja lapsia, ja hankkisin lapset keinotekoisesti. Sama tulos, olen yksinhuoltaja, mutta onnellisesti äiti.
Jos se haittaa uudelleen pariutumista, olkoon niin. Silti valitsen mieluummin olla äiti, se on paljon isompi asia elämässä kuin suhde keneenkään mieheen. Ja sellainen, jota kukaan ei voi ottaa minulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sillä ole merkitystä oletko nirso. Tai jos olisi niin minä olisin jo ajat sitten saanut miehen. Minulla melko samanlaiset taustat kuin sulla. Olen seurustellut pari kertaa. Tulen hyvin toimeen omillani, on ystäviä ja harrastuksia. Nettideiteissä sain paljon huomiota ja kävin treffeillä. Miehet halusivat kyllä ekojen treffien jälkeen tutustua lisää ja itsekin. Minä tosissani kiinnostuin lähes jokaisesta, jonka tapasin. Olisin halunnut jatkaa tutustumista kun oli pari kertaa nähty mutta miehet eivät. Ei ainakaan ollut aikaa tai peruttiin... Ei päästy sänkyyn asti kun juttu kuivahti jo. Eli en ainakaan ollut nirso ja silti en ole viiteen vuoteen miestä löytänyt. Vähän pelkään että perhe jää saamatta koska olen jo 30.
Nettideitit lopetin kun huomasin että ne samat siellä vaan tulee vastaan :D
En ole vaan kohdannut oikeaa tyyppiä. Enkä enäähakemalla hae vaan annan luonnon päättää tuleeko vai ei. Ei kannata tyytyä keneenkään. Siitä olen kiitollinen ettei kukaan treffailemani mies vain tyytynyt minuun, vaikka se etten kelvannut sattui. Mielummin kyllä olen miehen kanssa joka haluaa minut ja minä hänet. Tai sitten jään sinkuksi.Mielestäni lapsi/lapset kannattaa kyllä hankkia ennen kuin on liian myöhäistä. Miehet tulevat ja menevät, lapset naisella on aina. Riippumatta siitä, minkä ikäisiä ovat ja missä päin maailmaa asuvat.
Minä olen samaa mieltä. Jos äitiys on sellainen asia että sen haluaa elämässä, ei pitäisi jättää sitä muiden vastuulle. Nyt tällä tiedolla jättäisin pariutumatta "ihan ok" miehen kanssa vain saadakseni perheen ja lapsia, ja hankkisin lapset keinotekoisesti. Sama tulos, olen yksinhuoltaja, mutta onnellisesti äiti.
Jos se haittaa uudelleen pariutumista, olkoon niin. Silti valitsen mieluummin olla äiti, se on paljon isompi asia elämässä kuin suhde keneenkään mieheen. Ja sellainen, jota kukaan ei voi ottaa minulta pois.
Noniin, nyt ollaankin jännien asioiden äärellä. Mitä tästä seuraa, kun isäksi haluava tekee samalla tavalla ja vauvavuoden aikana tulee ero?
Itse olen nirso, mutta se johtuu siitä, että vientiä on ja paljon. En ole löytänyt vaan ketään joka kolahtaa ja viihdyn paljon yksin sekä työni että harrastukseni salilla vievät paljon aikaa.
Minä en ilmeisesti ole nirso, vaikka olen aina ajatellut olevani. Hiljakkoin kaksi eri ihmistä otti kantaa seurustelukumppaneihini ja totesi, ettei minulla ole koskaan ollut "tasoisiani" miehiä. Toinen sanoi, että minulla on huono miesmaku ja toinen, että minulla on huono itsetunto.
Aika hämmästyttäviä väitteitä minun näkökulmastani, sillä en ole koskaan ollut rakastunut kaljamahaan, väkivaltaiseen tai ajelehtivaan tyyppiin. Kaikki mieheni ovat olleet menestyneitä, tavoitteiden eteen työskenteleviä ja komeitakin. Muutamalla komeus on keski-iän myötä karissut, muutamalla hiukset harventuneet ja yksi on polttanut tupakkaa, mutta muuten työssäkäyviä, johtavassa asemassa olevia fiksuja miehiä, joiden kanssa voi keskustella mistä vaan. Johtava asma ei itselleni ole mitenkään tärkeä, mainitsin sen vain koska en itse ymmärtänyt väitettä siitä, miten paljon alempitasoisia miehiä minulla muka on.
Jos nyt mies onkin keski-iässä ihan tavallisen näköinen, niin mitä sitten? En itsekään ole mikään missi.
Tämä oma nirsouden puutteeni on siis minulle arvoitus, eikä sitä palstallakaan voida ratkaista. Kunhan halusin tuoda toisen näkökulman: joskus ulkopuoliset ovat sitä mieltä, että ihminen _ei ole_ tarpeeksi nirso.
Välillä olen itsekin ollut pitkään sinkkuna, ilmeisesti olisi pitänyt olla vielä enemmänkin eikä sekaantua niinkin tasottomiin miehiin kuin yllä kuvasin...
Vierailija kirjoitti:
En kunnolla ymmärrä tätä ns nirsoutta. Eikö kaikkien kannata olla sellaisen ihmisen kanssa joka kolahtaa, jonka kanssa on hyvä olla? Ja jos joku ihminen ei siis tunnu hyvältä niin eihän se mitään nirsoutta ole? Ihan kuin se suhteessa oleminen olisi itsetarkoitus, ei sillä kumppanilla saati suhteen laadulla niin väliä.
Veikkaisin, että yksi ongelma "nirsoudessa" on se ettei anneta mahdollisuutta kenellekään. Yleensä ihmiset jännittää ja yrittää pitää jotain roolia kun tapaavat ensimmäisiä kertoja. Silloin kun ei hyväksy muita ihmisiä heti niin ei ikinä pääse näkemään minkälaisia ne todellisuudessa on. Yleensäkään kenestäkään ei saa realistista ja kattavaa näkemystä muutamalla tapaamiskerralla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi rakkaus olisi asia, joka tapahtuu kello kaulassa? Että jos et ole 30v mennessä rakastunut, sinussa on jotain vikaa ja olet viallinen, nirso, paska ihminen yms? Miksi on olemassa standardi siitä, että jos löydät rakkauden tietyssä ajassa, olet normaali ja fiksu ja ties mitä, mutta jos se asia ei vain tapahdu silloin, niin SINUSSA TÄYTYY OLLA VIKAA?
Toki itsekin toivoin että olisin saanut jakaa elämääni jonkun spesiaalin kanssa alle 30v, mutta ei se ole tapahtunut. Olen nyt 36v, ja alan tottua ajatukseen, ettei ehkä minulle ole olemassa sielunkumppania. En vain jaksa enää yrittää. Kuulostan ehkä paskalta, mutta en yritä enää yhdenkään takia ellei oikeasti tunnu luissa ja ytimissä tyyppi ensivilkaisulla tai pian sen jälkeen. Olen todennut että ihan turha lähteä ainakaan omalla kohdalla muuten yrittämään. Ja tiedän että näin tuskin tulee koskaan käymään. Keskityn siis niihin asioihin mihin voin tällä hetkellä vaikuttaa: työ, oma hyvinvointi, muut läheiset ihmissuhteet. Olen ihan onnellinen, vaikka en väitä ettenkö joskus tuntisi asiasta surua.
Elämällä on kello kaulassa. Jos haluat lapsia niin ne pitäisi tehdä ennen kuin olet 60v.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ilmeisesti ole nirso, vaikka olen aina ajatellut olevani. Hiljakkoin kaksi eri ihmistä otti kantaa seurustelukumppaneihini ja totesi, ettei minulla ole koskaan ollut "tasoisiani" miehiä. Toinen sanoi, että minulla on huono miesmaku ja toinen, että minulla on huono itsetunto.
Aika hämmästyttäviä väitteitä minun näkökulmastani, sillä en ole koskaan ollut rakastunut kaljamahaan, väkivaltaiseen tai ajelehtivaan tyyppiin. Kaikki mieheni ovat olleet menestyneitä, tavoitteiden eteen työskenteleviä ja komeitakin. Muutamalla komeus on keski-iän myötä karissut, muutamalla hiukset harventuneet ja yksi on polttanut tupakkaa, mutta muuten työssäkäyviä, johtavassa asemassa olevia fiksuja miehiä, joiden kanssa voi keskustella mistä vaan. Johtava asma ei itselleni ole mitenkään tärkeä, mainitsin sen vain koska en itse ymmärtänyt väitettä siitä, miten paljon alempitasoisia miehiä minulla muka on.
Jos nyt mies onkin keski-iässä ihan tavallisen näköinen, niin mitä sitten? En itsekään ole mikään missi.
Tämä oma nirsouden puutteeni on siis minulle arvoitus, eikä sitä palstallakaan voida ratkaista. Kunhan halusin tuoda toisen näkökulman: joskus ulkopuoliset ovat sitä mieltä, että ihminen _ei ole_ tarpeeksi nirso.
Välillä olen itsekin ollut pitkään sinkkuna, ilmeisesti olisi pitänyt olla vielä enemmänkin eikä sekaantua niinkin tasottomiin miehiin kuin yllä kuvasin...
Ei ihme että olet johavassa asemassa, ajattelet ja analysoit tilannettasi kypsästi.
Pitää muistaa, että jos niitä tekee tulee ne myös voida kasvattaa yksin. Ja jos haluaa erota ja lapset, ei voi valittaa että on rankkaa ja elämä ei ole sitä mitä kuvitteli. Nämä ovat tärkeitä päätöksiä ja yleisen keskustekun mukaan, monen olisi kannattanut lykätä tai unohtaa lapset. Yksin kahden lapsen arkea pyörittäessä, tiedän että tämä on monille liikaa, vaikka ei mitään ihmeellistä vaadikkaan, kohtuus kaikessa lienee paras neuvoni.