Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te joilla oli/on paskat surkeat vanhemmat, miten autoitte vanhusiässä?
09.11.2018 |
Lyhyesti: vanhempani olivat aivan luokattoman paskat vanhemmat. Kaltoinkohtelivat ja hakkasivat meitä lapsia, pitivät nälässä, jättivät yksin yöksi taaperoikäisiä lapsia ilman hoitajaa, eivät vieneet sairaana koskaan lääkäriin (esim luunmurtuma jäi hoitamatta), olivat itsekkäitä ja piittaamattomia. Aikuisikäisenä eivät ikinä tukeneet tai välittäneet ja lapsenlapsiaan eivät ole nähneetkään kyin pari kertaa (heitä ei kiinnostanut lapsenlapset yhtään).
Nyt sitten homma menossa siihen että ovat raihnaisia, toinen joutui laitokseen ja toisesta tuli äkkiä avuton. Emme ole olleet oikein väleissä edes viimeiseen 20 vuoteen. Nyt alkoi yhtäkkiä puhelinterrori ja syyllistys. Pitäisi 150 km päästä hypätä tekemään sitä ja tätä. Olen hämmentynyt. Miten paskat kusipäät voi edes olettaa että alkaisin auttamaan? Miten voin kieltäytyä?
Tiedän että minussa on tietty syyllisyys, jo lapsena iskostettu, aina pitää olla vanhemmille mieliksi. Mutta kun en nyt enää JAKSA. Sama paska kohtelu ja vittuilu jatkuu ja en halua nähdä noita paskiaisia edes. Olen niin stressaantunut etten jaksa.
Sitten sekin perinteinen kuvio on että kaksi sisarustani ilmoittivat minulle että eivät aio auttaa. Olen esikoisena se kiltein ja vastuuntuntoisin joten minun päälle tää nyt kaatuu.
Miten te muut toimitte? Ja kysyn nimenomaan nyt niilä joilla kusipäävanhemmat. Hyviä vanhempia auttaisin ilman muuta (ja välitkin olis toistnlaiset).
Kommentit (188)
Aivan samat tunnelmat minulla kuin aloittajallakin. Omilta vanhemmilta en saanut koskaan tukea, apua, kannustusta tms.
Selkään tuli monesti vain varmuudenvuoksi. Jopa silloinkin kun naapurin kaheli ukko kävi vanhemmilleni ilmoittamassa, että haukun ja huutelen hänelle hävyttömyyksiä. (Tämä mies kyllä itse huuteli meille alakoululaisille, ja kyseli onko meillä p***ua)
Alaikäisenä lähdin maailmalle, enkä kotoa saanut ottaa mukaani edes itse hankkimaani tavaraa. Olen ollut 13. vuotias kun lähdin ensimmäisen kerran kesätöihin ja hankin hieman rahaa. Tuosta piti jo kotiin maksaa ns ruokarahaa.
En ole mitään apuja kotoa lähtöni jälkeen saanut, enkä niin ole olettanutkaan. Äitini ei edes tiedä minkänäköisiä lapseni ovat, kun ei halua nähdä heitä. Lasten ollessa pieniä laitoin parina vuotena hänelle heidän kerhokuvia, mutta hän palautti ne.. ”en ole mikään muori, joka lastenlasten kuvia keräilee, en tee näillä kuvilla mitää”
Nyt äidiltäni alkanut eläkkeelle jäämisen jälkeen tulla raha-avutuspyyntöjä. Rahat eivät riitä mihinkään. Hän ei saa ostettua itselleen kuulema ruokaa? Esim tuoremehua tekee mieli, mutta rahaa ei ole edes 70 senttiä laittaa tuoremehuun.
Olemme äidille aina sillointällöin antaneet 50-100€, mutta se ei ole riittänyt. Hän oli sitä mieltä, että olemme hänelle velkaa hirveästi (elätti meitä ollessamme lapsia) nyt on meidän vuoro. Itse olisi halunnut, että avustaminen säännöllisesti 150€/kk suuruisella summalla.
Ei auttanut sanoa, että olemme itsekin perheellisiä. Lapset asuvat kotona ja me todellakin haluamme panostaa heidän hyvään lapsuuteen, harrastuksiin ja koulutukseen. ( tätä ei varmasti ymmärrä, koska meitä ei kotoa näin tuettu, tuli vain ruoka ja asuminen. Vaatteet yms hankimme minun kesätyörahoilla tai koulusta saatavilla vaateavustuskupongeilla)
Nyt olemme tilanteessa, että äitini sai vinguttua itselleen meiltä 95€/kk suuruisen säännöllisen raha-avustuksen. Tämän summan siirrämme hänen tililleen. Hän on sen ikäinen, että voi elää vielä vaikka 25 vuotta.
Hän on niin ilkeä, häijy ja kamala ihminen että pahaa oikein tekee, kun rahaa hänen tililleen siirrän. Jos olisikin sellainen lämmin ja kiltti ollut niin olisin voinut vaikka etsiä itselleni hetkeksi toista työtä ja antaa hänelle enemmänkin rahaa ja muuta arkeen liittyvää apua.
Sai itselleen kiristämällä, haukkumalla ja syyllistämällä meiltä raha-apua. Kiitosta ei kuulunut..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aivan samat tunnelmat minulla kuin aloittajallakin. Omilta vanhemmilta en saanut koskaan tukea, apua, kannustusta tms.
Selkään tuli monesti vain varmuudenvuoksi. Jopa silloinkin kun naapurin kaheli ukko kävi vanhemmilleni ilmoittamassa, että haukun ja huutelen hänelle hävyttömyyksiä. (Tämä mies kyllä itse huuteli meille alakoululaisille, ja kyseli onko meillä p***ua)Alaikäisenä lähdin maailmalle, enkä kotoa saanut ottaa mukaani edes itse hankkimaani tavaraa. Olen ollut 13. vuotias kun lähdin ensimmäisen kerran kesätöihin ja hankin hieman rahaa. Tuosta piti jo kotiin maksaa ns ruokarahaa.
En ole mitään apuja kotoa lähtöni jälkeen saanut, enkä niin ole olettanutkaan. Äitini ei edes tiedä minkänäköisiä lapseni ovat, kun ei halua nähdä heitä. Lasten ollessa pieniä laitoin parina vuotena hänelle heidän kerhokuvia, mutta hän palautti ne.. ”en ole mikään muori, joka lastenlasten kuvia keräilee, en tee näillä kuvilla mitää”
Nyt äidiltäni alkanut eläkkeelle jäämisen jälkeen tulla raha-avutuspyyntöjä. Rahat eivät riitä mihinkään. Hän ei saa ostettua itselleen kuulema ruokaa? Esim tuoremehua tekee mieli, mutta rahaa ei ole edes 70 senttiä laittaa tuoremehuun.
Olemme äidille aina sillointällöin antaneet 50-100€, mutta se ei ole riittänyt. Hän oli sitä mieltä, että olemme hänelle velkaa hirveästi (elätti meitä ollessamme lapsia) nyt on meidän vuoro. Itse olisi halunnut, että avustaminen säännöllisesti 150€/kk suuruisella summalla.Ei auttanut sanoa, että olemme itsekin perheellisiä. Lapset asuvat kotona ja me todellakin haluamme panostaa heidän hyvään lapsuuteen, harrastuksiin ja koulutukseen. ( tätä ei varmasti ymmärrä, koska meitä ei kotoa näin tuettu, tuli vain ruoka ja asuminen. Vaatteet yms hankimme minun kesätyörahoilla tai koulusta saatavilla vaateavustuskupongeilla)
Nyt olemme tilanteessa, että äitini sai vinguttua itselleen meiltä 95€/kk suuruisen säännöllisen raha-avustuksen. Tämän summan siirrämme hänen tililleen. Hän on sen ikäinen, että voi elää vielä vaikka 25 vuotta.
Hän on niin ilkeä, häijy ja kamala ihminen että pahaa oikein tekee, kun rahaa hänen tililleen siirrän. Jos olisikin sellainen lämmin ja kiltti ollut niin olisin voinut vaikka etsiä itselleni hetkeksi toista työtä ja antaa hänelle enemmänkin rahaa ja muuta arkeen liittyvää apua.
Sai itselleen kiristämällä, haukkumalla ja syyllistämällä meiltä raha-apua. Kiitosta ei kuulunut..
Nössykkä olet kun maksat mitään, se muoris ei ansaitse edes tuota 95e
Vierailija kirjoitti:
Aivan samat tunnelmat minulla kuin aloittajallakin. Omilta vanhemmilta en saanut koskaan tukea, apua, kannustusta tms.
Selkään tuli monesti vain varmuudenvuoksi. Jopa silloinkin kun naapurin kaheli ukko kävi vanhemmilleni ilmoittamassa, että haukun ja huutelen hänelle hävyttömyyksiä. (Tämä mies kyllä itse huuteli meille alakoululaisille, ja kyseli onko meillä p***ua)Alaikäisenä lähdin maailmalle, enkä kotoa saanut ottaa mukaani edes itse hankkimaani tavaraa. Olen ollut 13. vuotias kun lähdin ensimmäisen kerran kesätöihin ja hankin hieman rahaa. Tuosta piti jo kotiin maksaa ns ruokarahaa.
En ole mitään apuja kotoa lähtöni jälkeen saanut, enkä niin ole olettanutkaan. Äitini ei edes tiedä minkänäköisiä lapseni ovat, kun ei halua nähdä heitä. Lasten ollessa pieniä laitoin parina vuotena hänelle heidän kerhokuvia, mutta hän palautti ne.. ”en ole mikään muori, joka lastenlasten kuvia keräilee, en tee näillä kuvilla mitää”
Nyt äidiltäni alkanut eläkkeelle jäämisen jälkeen tulla raha-avutuspyyntöjä. Rahat eivät riitä mihinkään. Hän ei saa ostettua itselleen kuulema ruokaa? Esim tuoremehua tekee mieli, mutta rahaa ei ole edes 70 senttiä laittaa tuoremehuun.
Olemme äidille aina sillointällöin antaneet 50-100€, mutta se ei ole riittänyt. Hän oli sitä mieltä, että olemme hänelle velkaa hirveästi (elätti meitä ollessamme lapsia) nyt on meidän vuoro. Itse olisi halunnut, että avustaminen säännöllisesti 150€/kk suuruisella summalla.Ei auttanut sanoa, että olemme itsekin perheellisiä. Lapset asuvat kotona ja me todellakin haluamme panostaa heidän hyvään lapsuuteen, harrastuksiin ja koulutukseen. ( tätä ei varmasti ymmärrä, koska meitä ei kotoa näin tuettu, tuli vain ruoka ja asuminen. Vaatteet yms hankimme minun kesätyörahoilla tai koulusta saatavilla vaateavustuskupongeilla)
Nyt olemme tilanteessa, että äitini sai vinguttua itselleen meiltä 95€/kk suuruisen säännöllisen raha-avustuksen. Tämän summan siirrämme hänen tililleen. Hän on sen ikäinen, että voi elää vielä vaikka 25 vuotta.
Hän on niin ilkeä, häijy ja kamala ihminen että pahaa oikein tekee, kun rahaa hänen tililleen siirrän. Jos olisikin sellainen lämmin ja kiltti ollut niin olisin voinut vaikka etsiä itselleni hetkeksi toista työtä ja antaa hänelle enemmänkin rahaa ja muuta arkeen liittyvää apua.
Sai itselleen kiristämällä, haukkumalla ja syyllistämällä meiltä raha-apua. Kiitosta ei kuulunut..
Tuommoiselle äidin irvikuvalle en todellakaan antaisi yhtään mitään. En edes pitäisi yhteyttä.
Mummoikäisenä en koskaan ole ymmärtänyt, kuinka lapset hylkäävät ja eivät halua olla tekemisissä joidenkin näkemyserojen takia.
Asiat saattavat riidellä, mutta ei ihmiset, mutta ap. tapauksessa ei tästä ole kysymys, vaan ei oles edes olemassa normaalia vanhempi-lapsisuhdetta, jos vanhemmat ovat laiminlyöneet tehtävänsä. Ja tämä olisi hyvä ap. kertoa myös viranomaisille ja vapauttaa itsensä ympäristön antamasta mallista syyllisyydestä ja vanhempiensa huolehtimisesta, kun sitä suhdetta, mitä pitäisi vaalia, ei ole edes olemassa.
Ja ap. on hyvä jatkaa elämässä eteenpäin, kun on vaikeasta lapsuudestaan päässyt jaloilleen ja paluu vanhempien huolehtimiseen, saattaisi vain pahentaa elämää ja nostaa traumoja pintaan, joka ei voi olla vaikuttamatta ap:n.
Vierailija kirjoitti:
Mummoikäisenä en koskaan ole ymmärtänyt, kuinka lapset hylkäävät ja eivät halua olla tekemisissä joidenkin näkemyserojen takia.
Asiat saattavat riidellä, mutta ei ihmiset, mutta ap. tapauksessa ei tästä ole kysymys, vaan ei oles edes olemassa normaalia vanhempi-lapsisuhdetta, jos vanhemmat ovat laiminlyöneet tehtävänsä. Ja tämä olisi hyvä ap. kertoa myös viranomaisille ja vapauttaa itsensä ympäristön antamasta mallista syyllisyydestä ja vanhempiensa huolehtimisesta, kun sitä suhdetta, mitä pitäisi vaalia, ei ole edes olemassa.
Ja ap. on hyvä jatkaa elämässä eteenpäin, kun on vaikeasta lapsuudestaan päässyt jaloilleen ja paluu vanhempien huolehtimiseen, saattaisi vain pahentaa elämää ja nostaa traumoja pintaan, joka ei voi olla vaikuttamatta ap:n.
Se ympäristön painostus varmaan pahinta onkin. Ja se että minut heti leimataan kelvottomaksi ilkeäksi lapseksi kun en ala vanhempieni asioita hoitamaan. Kukaan ei edes ajattele sitä mahdollisuutta että vika olisi niissä vanhemmissa, ”rakastava vanhempi-myytti” on niin vahva. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja pitää nyt vaan pään kylmänä ja antaa vanhempien hoitaa itse itsensä.
Eli vastaus aloittajan tilanteessa en auttaisi mitenkään, itse ovat soppansa keittäneet.
Omat vanhemmat ei ihan pahoja, mutta riittävän hankalia, että oman mielenterveyteni vuoksi en ole juuri missään tekemissä. Olen miettinyt jo etukäteen, että sama linja jatkuu sittenkin kun ovat sairaalassa tai vanhainkodissa, yhteiskunta hoitakoon, ovat veroja maksaneet.
Oma mielenterveys ja oma lapseni on ne, mitkä ovat tärkeimpiä.
Tämä on erittäin hyvin ajateltu ja näin minunkin pitää ajatella. En vain ymmärrä miten minusta, fiksusta koulutetusta ihmisestä, kuitenkin tuli syyllistynyt surkimus joka ei osaa pitää puoliaan paskavanhempiaan vastaan. Luulin jo että olen itseni vetänyt kuiville tuosta hullusta lapsuudenperheestä, mutta nyt näyttää että en ehkä olekaan onnistunut täysin. Hämmentävää! Ap
Pikemminkin sä olet äärimmäisen vahva selviytyjä, kun olet onnistunut kouluttautumaan ja melko pitkälle myös irroittautumaan vanhempiesi otteesta. Monelta olisi mennyt elämänhallinta täysin tuollaisen lapsuuden jälkeen. Nyt vaan erota sun tunteet ja toiminta toisistaan. Syyllisyydentunteen, kuristus kurkussa, ahdistus jne. kumpuaa niistä karmeista asioista, joita sulle tehtiin, ne on aitoja tunteita mutta ei terveitä, ne ei kerro sinulle totuutta siitä miten pitää toimia. Et voi välttämättä estää näitä tunteita mutta älä toimi niiden perusteella. Se, että tunnet syyllisyyttä johtuu siitä pahuudesta mitä jouduit kokemaan lapsena, ei siitä, että sun mieli kertoo, että sun pitäisi tehdä jotain vanhempiesi eteen. Keskity tunteittesi käsittelyyn ja siihen, että et anna periksi ja lähde uudestaan kokemaan (henkistä) väkivaltaa ja alistamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja pitää nyt vaan pään kylmänä ja antaa vanhempien hoitaa itse itsensä.
Eli vastaus aloittajan tilanteessa en auttaisi mitenkään, itse ovat soppansa keittäneet.
Omat vanhemmat ei ihan pahoja, mutta riittävän hankalia, että oman mielenterveyteni vuoksi en ole juuri missään tekemissä. Olen miettinyt jo etukäteen, että sama linja jatkuu sittenkin kun ovat sairaalassa tai vanhainkodissa, yhteiskunta hoitakoon, ovat veroja maksaneet.
Oma mielenterveys ja oma lapseni on ne, mitkä ovat tärkeimpiä.
Tämä on erittäin hyvin ajateltu ja näin minunkin pitää ajatella. En vain ymmärrä miten minusta, fiksusta koulutetusta ihmisestä, kuitenkin tuli syyllistynyt surkimus joka ei osaa pitää puoliaan paskavanhempiaan vastaan. Luulin jo että olen itseni vetänyt kuiville tuosta hullusta lapsuudenperheestä, mutta nyt näyttää että en ehkä olekaan onnistunut täysin. Hämmentävää! Ap
Pikemminkin sä olet äärimmäisen vahva selviytyjä, kun olet onnistunut kouluttautumaan ja melko pitkälle myös irroittautumaan vanhempiesi otteesta. Monelta olisi mennyt elämänhallinta täysin tuollaisen lapsuuden jälkeen. Nyt vaan erota sun tunteet ja toiminta toisistaan. Syyllisyydentunteen, kuristus kurkussa, ahdistus jne. kumpuaa niistä karmeista asioista, joita sulle tehtiin, ne on aitoja tunteita mutta ei terveitä, ne ei kerro sinulle totuutta siitä miten pitää toimia. Et voi välttämättä estää näitä tunteita mutta älä toimi niiden perusteella. Se, että tunnet syyllisyyttä johtuu siitä pahuudesta mitä jouduit kokemaan lapsena, ei siitä, että sun mieli kertoo, että sun pitäisi tehdä jotain vanhempiesi eteen. Keskity tunteittesi käsittelyyn ja siihen, että et anna periksi ja lähde uudestaan kokemaan (henkistä) väkivaltaa ja alistamista.
Kiitos, olipa niin ystävällinen ja kannustava viesti että ihan liikutuin! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyhyesti, anna paskojen olla mehuissaan! Sinulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta heitä nyt hoitaa/auttaa, ei.minkäänlaista!!
Seur kerran kun kiusaavat puheluillaan niin toteat kylmänviileästi, että "autan ja hoidan kuten sinä/te minua eli en lainkaan, hyvästi".Ja vaihda puh.nro salaiseksi.
Isäni asuu 500km päässä, ikää 65v enkä tiedä miten voi, ei oikein kiinnosta. Äitini kuoli reilut 10v sitten 47v iässä.
Eikö sulle kunta tms ole soittanut koskaan? No, isäsi on tosiaan vasta 65, mutta entä mitä teet 10 v päästä kun soittoa alkaa pukkaamaan...
Ei ole soitellut enkä usko, että alkaa soittelemaankaan. En ole "isäni" kanssa ollut tekemisissä kuin muutaman puh verran sitten sen kun 10v olin ja asumme tosiaan 500km päässä toisistamme. Eiköhän uusivanha naisensa hänet hautaan hoida. Tai pikkuveljeni jolla aivan toisenlaiset muistot isästä ja joka asuu samalla suunnalla. En siis ole pikkuveljenikään kanssa tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyhyesti, anna paskojen olla mehuissaan! Sinulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta heitä nyt hoitaa/auttaa, ei.minkäänlaista!!
Seur kerran kun kiusaavat puheluillaan niin toteat kylmänviileästi, että "autan ja hoidan kuten sinä/te minua eli en lainkaan, hyvästi".Ja vaihda puh.nro salaiseksi.
Isäni asuu 500km päässä, ikää 65v enkä tiedä miten voi, ei oikein kiinnosta. Äitini kuoli reilut 10v sitten 47v iässä.
Eikö sulle kunta tms ole soittanut koskaan? No, isäsi on tosiaan vasta 65, mutta entä mitä teet 10 v päästä kun soittoa alkaa pukkaamaan...
Ei ole soitellut enkä usko, että alkaa soittelemaankaan. En ole "isäni" kanssa ollut tekemisissä kuin muutaman puh verran sitten sen kun 10v olin ja asumme tosiaan 500km päässä toisistamme. Eiköhän uusivanha naisensa hänet hautaan hoida. Tai pikkuveljeni jolla aivan toisenlaiset muistot isästä ja joka asuu samalla suunnalla. En siis ole pikkuveljenikään kanssa tekemisissä.
Mullakin vähän sama juttu, sisaruksella ihan eri käsitys lapsuudesta (koska oli ns kultalapsi, toivottu ja hellitty). Ei lainkaan ”muista” että minä olin syntipukki, nyrkkeilysäkki ja koko perheen kiusan kohde, jota isä surutta pieksi ja äiti halveksi.
Eipä ole sisaruksern kuin viileät välit. Kurjaa että huono lapsuus usein rikkoo sisarustenkin välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei paskojen sukulaisten kanssa pidä olla tekemisissä! Varsinkaan jos eivät itse myönnä väärin tekemisiään vaan päinvastoin vielä jatkavat niitä!
Vaikea juttu. Ei oikein kai huonoakaan vanhempaa voisi täysin yhteiskunnan varaan jättää. Hoitako kotihoito muka vaatteet, lamput, sulakkeet, lakanat? Käsittääkseni kotihoito tekee vain lääketieteellistä hoitoa (lääkkeet, haavat, mittaukset).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea juttu. Ei oikein kai huonoakaan vanhempaa voisi täysin yhteiskunnan varaan jättää. Hoitako kotihoito muka vaatteet, lamput, sulakkeet, lakanat? Käsittääkseni kotihoito tekee vain lääketieteellistä hoitoa (lääkkeet, haavat, mittaukset).
Ei tämä ole millään tavalla "vaikea juttu". Ja kyllä, sen huonon vanhemman voi jättää täysin yhteiskunnan varaan, ei hän ansaitse yhtään sen enempää. Maatkoon paskaisissa lakanoissaan pimeässä. Sitä kutsutaan karmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea juttu. Ei oikein kai huonoakaan vanhempaa voisi täysin yhteiskunnan varaan jättää. Hoitako kotihoito muka vaatteet, lamput, sulakkeet, lakanat? Käsittääkseni kotihoito tekee vain lääketieteellistä hoitoa (lääkkeet, haavat, mittaukset).
Ei tämä ole millään tavalla "vaikea juttu". Ja kyllä, sen huonon vanhemman voi jättää täysin yhteiskunnan varaan, ei hän ansaitse yhtään sen enempää. Maatkoon paskaisissa lakanoissaan pimeässä. Sitä kutsutaan karmaksi.
No sekin on totta, mutta sanokaas KUKA sitä sitten hyysää? Ei kotihoito ole se joka vaihtaa ikkunan tiivisteet ja kolaa lumet, korjaa pesukoneen ja ostaa uunin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan. Onhan meillä näitä yksinäisiä vanhuksia, joilla kaikki on rempallaan, kun ei kukaan korjaa tai huolehdi. Osa heistä on ansainnut kohtalonsa, osa valitettavasti ei. Samassa tilanteessa ovat ne, joilla ei ole omaisia ja joilla ei ole rahaa palkata rahalla itselleen apua.
Minulla sama. Välimatkaa edestakaisin 270 km ja olen vuorotöissä. Nyt sitten välit sisaruksiin täysin poikki. Syyllistävät minua, etten osallistu enkä välitä heidän voinnistaan. En välitäkkään. Itse asuvat lähellä ja en minä ole vaatinut heitä mitenkään hoivaamaan vanhempiani. Kauheita riitoja on ollut. Nämä kaksi eivät ole edes töissä. Joutavat huolehtimaan jos haluavat.
Lähdin kotoa 16 vuotiaana täysin tyhjän päälle kun en enää kestänyt olla kotona holistien kanssa. Olen jo siitä lähtien erkaantunut sukulsisistani ja en tunne kuuluvani heihin enää millään tasolla.
Syyllistäkööt niin paljon kuin haluavat, en välitä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla sama. Välimatkaa edestakaisin 270 km ja olen vuorotöissä. Nyt sitten välit sisaruksiin täysin poikki. Syyllistävät minua, etten osallistu enkä välitä heidän voinnistaan. En välitäkkään. Itse asuvat lähellä ja en minä ole vaatinut heitä mitenkään hoivaamaan vanhempiani. Kauheita riitoja on ollut. Nämä kaksi eivät ole edes töissä. Joutavat huolehtimaan jos haluavat.
Lähdin kotoa 16 vuotiaana täysin tyhjän päälle kun en enää kestänyt olla kotona holistien kanssa. Olen jo siitä lähtien erkaantunut sukulsisistani ja en tunne kuuluvani heihin enää millään tasolla.
Syyllistäkööt niin paljon kuin haluavat, en välitä.
Mulle taitaa käydä samoin, pahalta näyttää. Minä esikoisena olin julmasti kohdeltu (hakattiin, mitätöitiin, nöyryytettiin) ja nuorempi sisarus ei niinkään. Nut kun vanhukset syyttelee ja rääkyy apuja, mua ei kiinnosta auttaa. Sisarus auttaa ja syyttää ja huutaa mulle, ja pahimpana ksikesta, mitätöi mun lapsuuden kauhut. Väittää että vaikeilen ja olen lapsellinen, ja hän ainoa ”vastuuntuntoinen”.
Vittuimaiset narsistipaskat (vanhemmat) vielä loppumetrin vittuiluna tekee sen että välit menee poikki ainoasn sisarukseen. Nuo kusipäät on yrittäneet koko elämänsä tuhota mut kaikin tavoin. En jaksa :(
Miksi vanhemmat huomaavat lapsensa vasta vanhuksena?
Sitä odotellessa. Mun isä ei ole mua kuin kerran läimäissyt, mutta oli paljon poissa, alkoholisti (ei juo enää), todella hankala ihminen, mutta osaa makeilla. Osaa puhua asiat ihan toisiksi ja muistaakin kaiken ihan eri tavalla meidän lapsuudesta. Tulee hälle kyllä yllätyksenä, ettei apua tule herumaan.
Vierailija kirjoitti:
Sitä odotellessa. Mun isä ei ole mua kuin kerran läimäissyt, mutta oli paljon poissa, alkoholisti (ei juo enää), todella hankala ihminen, mutta osaa makeilla. Osaa puhua asiat ihan toisiksi ja muistaakin kaiken ihan eri tavalla meidän lapsuudesta. Tulee hälle kyllä yllätyksenä, ettei apua tule herumaan.
Joo. Nää hullut vanhukset on käsittämättömiä. Olen se jota isä hakkasi kaikella mitä käteen sai, usein ja kovaa. Nyt se sama kusipää on sitten ”pöyristynyt” (suora lainaus) siitä miksi kiittämätön tytär ei nyt auta häntä!! Puhelinessa huusi että kaikki on sullekin aina autettu ja tehty (ei todellakaan ole!), kaikki on lapsena tarjottu (ei todellakaan ole) ja että miten HÄN on ollut hyvä isä lapsille (hullu lapsenhakkaaja).
En tajua, että MITEN ihminen voi olla noin harhainen? Siis väittää tuollaisen jälkeen itseään hyväksi vanhemmaksi?? Jos minä olisin hakannut onia lapsiani niin että luunmurtumaa tullu niin todellakin olisin vanhana hiljaa enkä kehtaisi odottaa että mua lapset auttaisi.
Mutta mun luonnevikaiselle kusipääisälle ei riitä mikään! Hän, hän, ja hänen tarpeet, hänen halut, hän tahtoo, hän määrää. Tätä se on ollut aina.
Alue: Aihe vapaa
En aio olla missään tekemisissä. Lapsuus oli pelkkää nöyryytystä toisen jälkeen, puhumattakaan murrosiästä. Kotoa lähdin 17-vuotiaana pakoon alistavaa kohtelua, takaisin ei kuulemma ollut tulemista.
Minua on hakattu remmillä, henkareilla, kepeillä, potkittu, osoiteltu ladatulla aseella, kuristettu, riepoteltu tukasta, ajeltu hiukset pois rangaistukseksi, eristetty kavereista, poltettu päiväkirjat/kirjeet kavereilta ja jo pienenä lapsena känninen isäni piti minua sylissä, kämmenet molemmin puolin päätäni ja uhkasi murskata kalloni ja nauroi päälle.
Aikuisena nöyryytys jatkui toisessa muodossa, sanallisesti. Olin aina epäonnistunut ja tein jotain väärin. Erityisesti lapsenlapset, minun lapseni olivat suunnaton virhe.
Vihaan vanhempiani, enkä todellakaan aio olla missään tekemisissä heidän kanssaan.